Sunnuntai 22.10.2017

Karut 0,33 € jää käteen – ”Kannattaa olla työtön” Suomessa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.11.2014 19:07
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan korkea työllistymisveroaste on myös yksi peruste kannattaa perustuloa. Arkistokuva.
|

Työttömälle jää käteen vain 33 senttiä jokaisesta tienaamastaan eurosta, jos hän alkaa tehdä osa-aikatyötä, kertoo Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.

Tarkoittaako tämä sitä, että kannattaa ennemmin olla kokonaan työtön kuin mennä osa-aikatöihin?

- Kyllä, ehdottomasti, Kangasharju sanoo Uudelle Suomelle.

Kangasharju kertoo, että laskelma on peräisin valtiovarainministeriön tänä vuonna julkaistusta työllistymisveroasteita käsittelevästä raportista.

Raportin mukaan työttömyydestä puolipäivätyöhön siirtyvän keskimääräinen työllistymisveroaste on 66,1 prosenttia. Kokopäivätyöhön siirryttäessä vastaava luku on 62,4 prosenttia. Viime vuosina työllistymisveroasteet ovat hieman nousseet.

Palkansaajien tutkimusraportissa työllistymisveroaste määritellään näin: ”Työllistymisen kannustimia mittaava työllistymisveroaste kertoo, kuinka suuri osa palkasta menee veroihin ja vähentyneisiin sosiaalietuuksiin. Henkilön katsotaan olevan työttömyysloukussa, jos hänen käteen jäävät tulonsa kasvavat työllistymisen myötä vain vähän tai eivät ollenkaan.”

”Jos oltaisiin valmiita karsimaan byrokraattisista työpaikoista, [perustulosta] voisi tulla nykyistä halvempi ja kannustavampi järjestelmä.”

Kangasharjun mukaan korkea työllistymisveroaste on myös yksi peruste kannattaa perustuloa.

- Siinä jokaisella olisi perustulo, ja kaikki lisätienestit sen jälkeen verotettaisiin alle 50 prosentin marginaaliverolla, jolloin kaikille ihmisille tulisi kannattavammaksi kuin nykyään ottaa edes vähän töitä vastaan.

Kannatatko itse perustuloa?

- Periaatteessa kyllä, Kangasharju sanoo.

- Siinä pitäisi olla varma dynaamisista vaikutuksista. Jos staattisesti sitä maailmaa ajattelee, se tulee hirveän paljon kalliimmaksi kuin nykyinen systeemi. Mutta yhteiskunnalla pitäisi olla valmius siihen, että poistetaan nykyinen byrokratia ja nykyiset henkilötyövuodet, joita tarvitaan harkinnanvaraiseen ja tarveperustaiseen sosiaaliturvaan. Jos oltaisiin valmiita niistä byrokraattisista työpaikoista karsimaan, dynaamiset vaikutukset voisivat olla niin merkittäviä, että [perustulosta] tulisi nykyistä halvempi ja kannustavampi järjestelmä, ja saataisiin ihmisiä enemmän töihin.

Kangasharju kirjoitti tänään Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla, että Suomi tarvitsee sisäistä devalvaatiota. Hänen mielestään tuloveroprosentin alentaminen ja työvoimakustannusten leikkaus auttaisivat Suomea talouskasvuun.

Kangasharjun mielestä työllistämisen kustannuksien alentamiseksi voitaisiin harkita esimerkiksi lomarahojen, eläkemaksujen tai muiden työn sivukulujen leikkaamista.
 

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marko Haatainen

Ero on siinä, että sen sanoi aikasemmin työtön, jota ei noteerata mitenkään. Pitää olla kouluja paljon käynyt ja huippupalkalla ja tätä varten erikseen työllistetty.

Siksi ihmettelenkin, miksi esimerkiksi sukulaiset ei ole laittanut johtavassa asemassa olevia tuttavia laukomaan näitä totuuksia, jotta saisivat työttömät töihin itsellekin edullisemmalla hinnalla!

Markku Perttula

Jep. Suomessa kannattaa olla vain kokoaikaisesti työtön tai kokoaikaisesti töissä. Järjestelmä kurittaa kaikkia muita.Jos jätettäisiin ne kannustinloukut pois ja turha virkabyrokratia.
Kaikille kansallispalkka. Tonni käteen ja sen päälle saisi tienata minka lystäät.
Tulevaisuudessa kokoaikaisia töitä tullee riittämään vain harvoille.

Timo Vahtera

Kela maksaa kansaneläkettä, kuntoutusrahaa, lapsilisää, lääkekorvauksia, opintotukea, perhe-eläkettä, peruspäivärahaa, sairaanhoitokorvauksia, sairauspäivärahaa, sotilasavustusta, työmarkkinatukea, työttömyyseläkettä, vammmaistukea, vanhuuseläkettä, asumistukea ja elatustukea 12,7 miljardia vuonna 2013. Kelassa työskentelee 6000 henkilöä, jos jokaisen palkka 3000 €/kk niin henkilöstömenot 216 miljoonaa. Päästään siis 13 miljardiin yhteensä.

Suomessa 3.3 miljoonaa 18 - 63 ikäistä ihmistä. Jokaiselle tonni kuussa tekee 39,6 miljardia vuodessa. Vaikka Kelan lakkauttaisi ja siinä lähtisi siis myös eläkkeet, niin aika paljon tulisi lisää kerätä veroja.

Pertti Ikonen

"Työttömälle jää käteen vain 33 senttiä jokaisesta tienaamastaan eurosta, jos hän alkaa tehdä osa-aikatyötä, kertoo Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju."

Mutta onko kukaan laskenut, että kuinka monta virkamiestä yksi työtön työllistää ja muita palkattomia työntekijöitä samalla rupeamalla, kun työtöntä TE-toimistosta laittomuuden rajamailla pakotetaan allekirjoituksellaan osallistumaan sellaiseen, mihin ei välttämättä ole valmis. Työttömien oikeuksista TE-toimistoissa ei nykyisin kerrota mitään, että työttömyysturvansa menetyksen uhalla työtön sopeutuu ja suostuu melkein mihinkä tahansa.

Sami Ilvonen

Ei vaan pidä enää paikkaansa tuo.

Omasta meilestäni ei ole koskaan pitänyt mitä kokemuksia.

Mutta helppohan se on hyvätuloisten huudella ilmanettä olisi mitään omia kokemuksia Sosialiturvasta, sen tasosta, puutteista tai toimimattomuudesta.

Kumma kun ne jotka putoavat Perusturvan varaan ovat lähes kaikki sitä mieltä että sillä ei pysy hengissä mutta ne jotka koskaan eivät ole sen varaan joutuneet turvautumaan pitävät sitäkin liian suurena ja että sitä pitäisi leikata.

Eli jospa kaikki jotka siitä kirjoittavat koittavat itse vaikka vuoden tai edes puoli vuotta tulla toimeen sillä Kelan ja "sossun" ja työkkärin sekametelisopassa jota Perusturvaksikin kutsutaan ja sen jälkeen alkaa vasta avautumaan Sosiaaliturvasta. Jookos?

Vuodenvaihteessahan laki muuttui että työtön, oli sitten Ansiosidonnaisella tai Työmarkkinatuella, saa tienata ALLE 300 euroa ilman että se vaikuttaa ainakaan Kelan maksamiin tukiin.

Mutta pitää olla tarkkana että se todellakin on sitten alle 300 vaikka sentinkin mutta alle.

Lauri Furtato

Entä sitten ne jotka eivät pärjää ilman sosiaalitukea? Kun on monenlaisia tilanteita kuten hajonneita perheitä ja sosiaalituki hyvittää esim lasten luonapitoa yms. Sitten kohta onkin tilanne että kela maksaa vähän. Samaan aikaan olet apulaisena parilla sadalla kuussa "töissä" ja rahat jopa tiukemmalla kuin ennen tuota halpatyöpaikkaa. Sitten näitä kaikkia pikkutuloja kompensoidaan eväämällä sosiaalituki jälkeen päin seuraavina kuukausina. Samoin kuin toimitaan verojenkin kohdalla.

Sami Ilvonen

Sosiaalitoimen toimet on asia erikseen. Niistä oikeasti ota pirukaan selvää. Ja jos sossubingo tuo vittumaisen kääkän jolla ei mitään empatiaa ole ja tulkitsee lakeja ja asetuksia kuin piru Raamattua niin se nyt vaan on voivoi. Olet kusessa.

Toisaalta jos sattuu toinen tilannetta ymmärtävä sosiaalitoimen työntekijä niin kohtelu on ihan erilaista ja jopa joskus voi saada apuakin.

Se on sitä Sossubingoa.

Olevinaanhan sen max 299.99 euroa sai jokainen työtön tienata vaikuttamatta mihinkään tukiin mutta lienevät ryssineet senkin lainlaatijat

Mutta keväällähän on vaalit.

Arkadianmäellähän ne lait ja asetukset ja toimintaohjeet säädetään sosiaalitoimen työntekijöillekin.

Tosin älä odota että mikään muuttuisi ainakaan paremmaksi tässä maassa.

Tai jos ei ole viimeiseen 20 vuoteen ainakaan muuttunut mitä minä muistan jotenkuten niin mitäpä lottoot tuleeko tapahtumaan parannusta kuka tahansa vallassa onkaan?

Carl Palomäki

Juu kannattaa miettiä,mitä järkeä on työnteossa,kun systeemi tarjoaa ilmaisen perustoimeentulon täysin laillisesti työttömälle..Nämä jotka päättävät asioista tässä maassa,nostelevat palkkojaan Eduskunnassa;korjaan palkkioitaan-pari kertaa vuodessa..Itse en ainakaan tämmöistä systeemiä ala rahoittaa mitenkään,ennekuin valta on kansalla oikeasti eikä näillä Vapaamuurareilla ja muilla rikollisilla..Pistävät kansan hommiin huonolla palkalla..Juu ei kiitos!! Tehkää itse paskahommanne,jumalauta!!

Heikki Toivonen

Tuo töiden tekemisen kannattamattomuus, kun tuilla - etenkin jos saa ansiosidonnaista - pystyy Suomessa myös elelemään useissa tapauksissa hyvin on toki tiedossa.

En oikein ymmärrä, miksi perustulo niin usein nähdään vaihtoehtona nykyjärjestelmälle. Esimerkiksi negatiivisen tuloverotuksen malli olisi nähdäkseni huomattavasti toimivampi.

Kuitenkin itse siirtyisin ensimmäiseksi - samanaikaisesti muiden tehtävien muutosten kanssa - eräänlaiseen "pätkätyökortiston" malliin. Siinä jos tietyillä kriteereillä määritellen teet pätkätyötä, olet oikeutettu saamaan esim. 400 €/kk "pätkätyötuen".

Kannustaisi monia ottamaan vastaan osa-aikatyötä, jolloin virta työttömyyskortistosta pois kasvaisi (pienemmät kulut yhteiskunnalle) ja dynaamisuus työmarkkinoilla lisääntyisi.

Teuvo Valkonen

Lopetetaan ihmisten perusoikeuksilla kuten asumisella ja terveydenhoidolla keinottelu. Jolloin voitaisiin karsia erinäköisiä ja kokoisia tukimuotoja. Keinottelu syö vain veroeuroja. Sillä näyttää, että molemmilta yhteiskunnan veroeuroilla tukemilta sektoreilta saatua hyötyä valuu muualle , kuin oman maamme kehittämiseksi.

Matami Mimmi

Jää mitä jää käteen...Ite olin töissä periaatteessa ilmaseks ku kelalta sai loput mitä vuokra firmasta jäi puuttumaan. Silti tein duunia ihan vaan sen takia että saan työkokemusta ja näyttää hyvältä cv:ssä. Jos tekee kunnolla työt voi myös työllistyä vuokrafirman kautta! Nii mulle kävi onneks!

Mikko Vuorinen

Työttömiä ahdistellaan kovasti työtarjouksilla, joista heidän tehtävänä on valita vain parhaimmat, jos niitäkään. Tuotako on työttömän arki? Hiukan asiaa havainnoineena minulla on toisenlainen käsitys. Työnhaku vaatii kovia ponnisteluja ja ei silloinkaan usein tuota mitään tulosta.

Ulla-Kristiina Salmi

Nuo, jotka puhuvat perustulon puolesta kokisivat sen kuin minä, niin olisivat tista mieltä. Kun jäin työttömäksi tein yli 200 työhakemusta, yhteen haastatteluun pääsin 140km päähän täältä. Kävin haastattelussa, mutta olin koulutettu, kouluttamattomia saa halvemmalla, joten en päässyt. Olin työtön 11v, kunnes pääsin eläkkeelle. Edes kunta ei yrittänytkään työllistää minua. Asun yksin 120 neliön omakotitalossa, mitä täällä ei saa myytyä, eli muuttaakaan en voi. Miten olisin elänyt tuon 11v 400 euroa kuussa. Jäätymällä pakkaseen tai kuolemalla.
nälkään.

Marja-Liisa Kalkela

Yksi vanki:
1pv 200e
kk 6 000e
v 72 000e

Työtön 480e/
Ei lapsilisiä,
kotihoidontukia,
elatusmaksuja,
muita lapsiperheentukia

Korvaukset uriksi joutuneella vähennetään toimeentulotuesta .
Veronpalautukset vähennetään
mummolta lapselle antama lahjaraha vähennetään
Kirpputorilla myydyt tavarat lasketaan tuloksi ja vähennetään tuesta

Joten on kuin täi tervassa köyhä ja kyykytettävissä ilmaiselle pakkotyölle.Tai tuosta tuesta leikataan vielä 20%-40% pois.

Orjan asema hyvinvointivaltio Suomessa 2014

Marja-Liisa Kalkela

Carl Bauer
Juu kannattaa miettiä,mitä järkeä on työnteossa,kun systeemi tarjoaa ilmaisen perustoimeentulon täysin laillisesti työttömälle

Kannattaa mietiä myös että nämä tukea saavat on tulottomaksi tehnyt työnantaja irtisanottuaan henkilön.
Suomen perustuslaki takaa työttömälle,sairaalle tms. joka ei pysty itse hankkimaan elantoa tuon tuen.Kaikille Suomen kansalaiselle,nyt myös Sengelmaista tulleille.
Yritys ei irtsanottuaan maksa enää palkkaa.
Se on joko Lottopotti tai toimeentulotuki.
Ja kun niitä "työpaikkoja" kuulemma on tekevälle ,niin miksi niitä teetetään ilmaiseksi työttömällä?
Työtähän tehdään elannon vuoksi jottei joudu tukia hakemaan .Ei harrastuksen vuoksi eikä siksi että yrittäjä rikastuu.
Työ josta ei kannata maksaa palkkaa on turhaa työtä.
Irtisanottu on ehkä kymmeniä vuosia maksanut progressiivista veroa joka sentistä minkä on tienannut,tilayrittäjien luopumistukiin,kotiäitien kelatukiin ym. toisten tukiin.
Vai luuliko joku että työttömät kaikki on juuri koulusta valmistuneita eikä ole ollut työelämässä vielä?

Voi vain kuvitella mitä esim. 30v telakalla ollut työtön hitsari sanoo kun naapuri samassa työpaikassa saa ammatti ihmisen palkan ja hän toimeentulotuen työstään .

Jokainen voi mennä itseensä ja miettiä olenko minä seuraava työtön ja teen työtäni sossun tuella.
Sillä miksi yrittäjä enää maksaisi kun politikot tarjoo ilmaista ammattitaitoista työvoimaa oikein lailla.
Työttömissä on valinnan varaa joka ammatista. Korkeasti koulutetuista insinööreistä,sairaanhoitajista lähtien .

Laitinen Kimmo

Suomessa ei pärjää muut kuin vangit ja maahanmuuttajat, kukaan ei katso heitä kieroon kun eivät tee mitää ja on viimeisen päälle pelit ja pensselit.
Ei onnistu työttömältä. Vangit ja maahanmuuttajat ovat saaneet jonon ohi kortin ,
On lääkärit,tuet ja psykologit, sosiaalitantat ymmärtää.

Marja-Liisa Kalkela

http://yle.fi/uutiset/toimeentulotuki_pysynyt_samana_20_vuotta/5318028

Toimeentulotukea saava saa nyt 5,45e tukeensa.Mutta ei silti saa lapsilisiä eikä lapsiperheen muita tukia mitä muut saa 12X vuodessa.

Ilmaistyötä ja 5,45e kateutta porvari keskusta tarjoaa työttömille.
Keskustan vastalause:
Hallitus kuitenkin korottaa toimeentulotuen perusosan tasoa pysyvän indeksilainsäädännön mukaisesti 1,1 prosentilla. Hallituksen viesti indeksikorotuksessa on täysin väärä: viimesijaiseksi tarkoitettua toimeentulotukea korotetaan.
Stvm

viimesijaiseksi tarkoitettua toimeentulotukea korotetaan.?

Tulottomalle se on viimesijainen ,nyt 150 000 työttömälle jolla ei ole työtä.
Palkanhan voi tietysti maksaa irtisanomisenkin jälkeen vai mitä?

Saija Mamaev

Ei muuten pidä paikkaansa... itse osa-aikatyössä ja käteen jää yhtä paljon, ellei enemmän kuin kokoaikaisena (lasten hoitomaksut kun putosivat puolet). Ja työkokemusta kertyy ja cv täyttyy. Oikeastaan tämä on aika täydellistä, kun saa tehdä töitä ja olla lasten kanssa kotonakin :)

Paula Heponeva

PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖTTÖMYYSLOUKUT
Kommentti kirjoitukseen Karut 0,33 € jää käteen – ”Kannattaa olla työtön” Suomessa. Pitkäaikaistyöttömillä on usein se tilanne, että he saavat Kelan työmarkkinatuen lisäksi asumistukea ja toimeentulotukea, varsinkin jos asuvat yksin tai ovat yksinhuoltajia. Tällöin heidän ei kannata ottaa vastaan palkkatukityötä, koska he menettävät nämä etuudet. Kuitenkin heidän on usein pakko ottaa vastaan tarjottua palkkatukityötä, koska he saavat muutoin karenssin ja toimeentulotuesta vähennetään 20–40 %. Kyse on työttömyysloukusta. Työn vastaanottaminen tulisi olla aina kannattavampaa, kuin työttömänä oleminen.
Palkkatukea saa vain vuoden verran, ja sen jälkeen pitää olla 24 kuukautta työttömänä, ennen kuin taas pääsee palkkatuen piiriin. Palkkatuenhan tarkoitus on, että työtön työllistyisi kyseiseen työpaikkaan, mutta käytännössä käy niin, että työtön on puolivuotta - vuoden palkkatuella, ja joutuu taas odottamaan 24 kuukautta, että pääsee taas palkkatuen piiriin.
Nyt on lisäksi tehty poliittinen päätös, joka vielä vaikeuttaa pitkäaikaistyöttömien asemaa. Palkkatukityöhön ei saa palkata työttömiä, jos kunta on lomauttanut työntekijöitään tai työntekijöissä on puolipäivätyössä olevia. Kunnan velvollisuus on ensin tarjota työtä lomautetuille tai puolipäivätyössä oleville työntekijöilleen. Esimerkiksi koulunkäyntiavustajat on lomautettu koulujen loma-aikoina. Tällöin ei voi palkata vaikkapa hoitoapulaisia lasten tai vanhusten huollon pariin.
Lisäksi YLE:n uutisten 8.11.2014 mukaan hallituksen esittämän lakimuutoksen myötä työtä olisi otettava vastaan myös nykyisen 80 kilometrin työssäkäyntialueen ulkopuolelta, jos työmatkoihin kuluu julkisilla kulkuvälineillä enintään kolme tuntia päivässä. Nykyisen lain mukaan työtä on otettava vastaan 80 kilometrin säteellä kotiovelta eli nykyisen työssäkäyntialueen sisältä. Näkemykseni mukaan työstä saatava palkka tulisi olla niin suuri, että työntekijä tulisi sillä toimeen. Tulisi ottaa myös huomioon, paljonko matkat tulevat maksamaan. Jos työstä saatava palkka on liian pieni, niin onko se kansantaloudellisesti ja inhimillisesti järkevää.
On myös otettava huomioon, että aina se sosiaalityöntekijän hyvä ei ole sama kuin asiakkaan hyvä. Työntekijän hyvää tarkoittavat päätökset ja toimenpiteet eivät aina ole sen asiakkaan mielestä hyvä ratkaisu. Esim. yksinhuoltaja-äiti joutuu ottamaan työtä vastaan päiväkodista keittäjä-siivoojana pitkänkin matkan takaa, ja viemään omat lapsensa päivähoitoon, kun hän voisi hoitaa niitä lapsia kotonaan. Kuitenkin työ on pakko ottaa vastaan, muuten ei saa työmarkkinatukea, ja toimeentulotuestakin leikataan.
Mielestäni jokaisella tulisi olla perustulo, kuten pääekonomisti Aki Kangasharju ehdottaa, esimerkiksi 1000 euroa kuussa, ja sen jälkeen voisi vastaanottaa esimerkiksi palkkatukityötä, jolloin kaikille ihmisille tulisi kannattavammaksi kuin nykyään ottaa töitä vastaan. Tällöin ei tarvittaisi enää toimeentulotukea eikä asumistukea samassa määrin kuin nyt on tilanne. Mutta silloin ei asumiskustannukset eikä ruoan hinta ym. kulut saisi nousta samassa suhteessa. Silloinhan perustulosta ei olisi mitään hyötyä.

YLE:n uutisissa 23.10.2014 kerrottiin, että Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli vuoden 2015 syyskuussa 8,2. Työttömiä oli 218 000. Työ- ja elinkeinoministeriön luvut ovat vielä synkemmät. Niiden mukaan työttömiä oli 314 500. Ylen aamu-tv:n asiantuntijat uskovat, että tilanne pahenee entisestään vuonna 2015. Hallitus on päättänyt budjetissa noin kahden miljardin euron leikkauksista.

Lisäksi YLE:n uutisten 4.11.2014 mukaan pitkäaikaistyöttömän on vaikea löytää paikkaansa avoimilla työmarkkinoilla erityistuesta huolimatta. Uusia keinoja on etsitty Työllisyyden kuntakokeilussa, mutta tarjolla on usein vain tukitöitä. Viime vuonna Kuntakokeilussa mukana olleesta lähes 11 000 pitkäaikaistyöttömästä alle 500 sai töitä avoimilta työmarkkinoilta. Kun yritykset työllistävät, niin pitkäaikaistyöttömät eivät ole ensisijainen kohderyhmä, jotka valitaan avoimiin työpaikkoihin.