Tiistai 16.10.2018

Sote-ministerin lupailema ”loistava uutinen” suli – Ylilääkäri pettyi: Luulin että hän oivalsi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
2.1.2018 18:37
Päivitetty: 
2.1.2018 19:19
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Hallituksen reformiministeri, sisäministeri Paula Risikko (kok.) vihjasi keskittämisasetuksen muokkaamisesta lääkäreiden toiveiden mukaisesti, mutta muutoksia ei tehty. Arkistokuva.
|

Keskussairaaloissa pelkoa herättänyt keskittämisasetus astui voimaan heti uudenvuodenpäivänä maanantaina. Joensuussa asetukseen odotettiin viime hetken muutoksia, mutta sellaisia hallitus ei tehnyt. Sote-ministeri Paula Risikon vihjailemat muutokset eivät toteutuneet.

Joensuun keskussairaalan johtajaylilääkäri Juha Mustonen kertoo Uudelle Suomelle toivovansa yhä, että hallitus tekisi asetukseen muutoksia. Sosiaali- ja terveysministeriöstä kuitenkin vahvistetaan Uudelle Suomelle, että niitä ei ole tulossa.

–Päivystyksen osalta tämä on vakava asia ja tulee varmasti vielä julkiseen keskusteluun, Mustonen sanoo.

–Itsekin olen tässä hieman kahdella pallilla, kun olen keskustan valtuutettu Joensuussa ja olen yrittänyt vielä ministerien erityisavustajienkin kautta vaikuttaa.

Keskittämisasetus ja sen ohella voimaan astunut päivystysasetus toteuttavat hallituksen tavoitetta säästää kaikkiaan 350 miljoonaa euroa erikoissairaanhoidossa. Päivystysasetuksella säädetään ympärivuorokautisten päivystyssairaaloiden toimintoja ja keskittämisasetuksella sitä, missä leikkaustoimintaa tehdään.

Keskittämisasetuksen tavoitteena on säästöjen lisäksi parantaa leikkaustoiminnan laatua asettamalla niille muun muassa määrärajoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi polven ja lonkan tekonivelleikkauksiin tulee sairaalakohtainen yhteensä noin 600 leikkauksen alaraja.

–Kansainvälisissä julkaisuissa on todettu, että laadulliset tulokset ovat huonoja, jos kirurgin leikkausten määrä on alle 35 vuosittaista lonkkaleikkausta ja että tulokset paranevat systemaattisesti leikkausmäärän kasvaessa vielä 250 vuosittaisen leikkauksen jälkeenkin, asetuksen taustamuistiossa todetaan.

Tilannetta on Joensuussa pidetty hankalana, sillä kaupungin keskussairaala on yhtäältä nimetty maakunnan laajaksi ympärivuorokautiseksi päivystyssairaalaksi mutta toisaalta keskittämisasetus uhkaa viedä leikkauksia esimerkiksi Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Mustonen sanoo suoraan, että elokuussa julkistettu asetus oli pettymys.

–Jotta me voimme keskussairaalassa varmistaa 24/7-päivystyksen, eri erikoisaloilla pitää olla 10–12 erikoislääkäriä, jotta meillä juhannuksena ja loma-aikaankin onnistuu päivystys. Kun meillä on päivystysasetuksen mukaan 12 erikoisalaa, tarvitaan erikoislääkäreitä 130–150, jotta päivystys onnistuu, Mustonen kertoo.

–Nyt jos keskittämisasetuksen myötä kirurgiaa menee yliopistosairaalaan tai mitä pelätään, niin yksityiselle puolelle, niin pahimmillaan se uhkaa lastentautien hoitoa. Ja sitten jos lastentauteja ei voida hoitaa, ei voida synnytyksiä tehdä. Sitten se uhka on kirurgiaa kohtaan ja tapaturmien hoitoa: sanotaan, että jos nuorta ihmistä puukotetaan, niin hoito on välitöntä, eikä sitä voida siirtää. Myös kardiologia [sydänsairauksiin erikoistunut lääketieteen ala] on sellainen ala, missä on ihmisten hengistä kyse. Siksi tällaisten alojen päivystyksen ylläpito on ensiarvoisen tärkeää keskussairaalalle.

Tämän huolen joensuulaislääkärit esittivät joulukuun puolivälissä vielä hallituksen reformiministeri, sisäministeri Paula Risikolle (kok.).

–Miten me sitten saamme riittävästi erikoislääkäreitä ja -sairaanhoitajia päivystyksen turvaamiseksi? Ymmärsin niin, että Risikko juuri tämän asian oivalsi ja oli laittanut viestiä eteenpäin sosiaali- ja terveysministeriölle, että asia pitää selvittää. Minusta tämä oli erittäin aiheellinen huomio.

Risikko kertoi asiasta myös Yle Uutisille ja tätä lausuntoa Mustonen piti ”loistavana uutisena”. Mitään muutoksia ei siis nyt kuitenkaan tehty.

Missä joensuulaiset sitten hoidetaan, jos ei enää Joensuussa?

–Kuopiossa, vastaa Mustonen.

Joensuun keskussairaalan johtajaylilääkäri huomauttaa, että uusia asetuksia ei vielä kirjaimelleen kyetä noudattamaan. Esimerkiksi keskustelut syöpähoitojen keskittämisistä Itä-Suomessa ovat vielä kesken.

–Keskittämiseen liittyviä asioita ja sopimisia vielä tässä tammi-helmikuun aikana käydään läpi.  Esimerkiksi kaikki tällaiset syöpäpotilaan hoitoketjut: miten toteutetaan ja miten kustannukset jaetaan, niin se on kaikki vielä sopimatta. Nyt tätä asetusta ei siis vielä kirjaimelleen voida noudattaa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Seppo O. Saarela

Olen aina pitänyt itseäni melko fiksuna kaverina, mutta huomaan harhauttaneeni kaikkia.

En nimittäin tajua enää sanaakaan SOTE- uudistuksesta. Minulla on ollut tavallaan näköalapaikka maailman terveydenhuoltoon. Olen ollut vuosikymmeniä maailmalla sekä laitevalmistajan edustajana huoltamassa laitteistoja, ja aina välillä valitettavasti myös potilaana eri maissa.

Mutta vilpittömästi...tällaista sekoilua, kuin Suomen ns. terveydenhuoltouudistus, en ole ennen tavannut. On suuriakin esimerkkejä, mutta aloitetaan pienimmästä päästä...jouduin jokin aika sitten lomallani hoidettavaksi Porvoon sairaalaan. Vaikka paikka kuuluu HUSin alueeseen, niin sairaala ei löytänyt mitään terveystietojani. Täysin samaa olen kuullut ystäviltäni päihdehuollon piiristä.

Hauskin esimerkki on muutaman vuoden takaa, kun HY:n opiskelija (ei lääketiede) palkattiin Haartmanin sairaalaan kesätyöntekijäksi. Hups, kävi pikku moka...kaverille annettiin vahingossa lääkärin oikeudet, ja siitähän riemu repesi. Minun ja 400 muun potilaan tiedot olivat vapaata riistaa, ja lisäksi kaveri alkoi kirjoittaa reseptejä ja tutkimuksia aidoilla lääkärinpapereilla omille ystävilleen. Nyt taas riidellään sairaaloiden kesken siitä, kuka leikkaa potilaan ja kuka ei. Toivottavasti ei se Haartmanin kesäpoika.

Sokerina pohjalla...olematta kateellinen, niin jos satutte Hgin Ruoholahteen, ja siellä kauppakeskuksen autotalliin, niin katsokaapa hetki millaisilla autoilla lääkärikeskusten johtajalääkärit ajavat.

Eli konsepti seuraava. Menestyvä lääkärikeskus, jolla erikoinen ongelma...rahaa tulee sisään liikaa. Ratkaisu, myydään keskus vaikkapa Ruotsiin. Sitten velaton yhtiö ottaa pääomalainan, jonka lainan lyhennykset ja korot menevät pääyhtiölle. Ja katso, Suomen verottajalle ei jää lanttiakaan veronmaksuun. Jos tätä sanotaan kateudeksi, niin olkoon niin. Sitäpaitsi...en edes haluaisi Attendon toimitusjohtajan "lokinsiipi-Mercedestä", itse valitsisin mieluummin Ferrari Italia 458:n...

Antti Kostet

Sote on susi jo syntyessään ja se heikentää jopa nykyistä terveydenhoitoamme, mikä on todella edesvastuuton teko.
Kaikki haaveet säästöistä pysyvät vain haaveina ja mojova lisälasku tulee maksettavaksi mittavina muiden kulujen ts. etuuksien leikkauksina.

Mikko Toivonen

Se ainakin on täysin varmaa, että ihmisiä tulee kuolemaan kun ei saada joissa hoitoon ja että hoidot tulevat sekä yhteiskunnalle, että veronmaksajille kalliimmiksi.
Minä olisin vetänyt tämän sote rahastuksen ja huijauksen pois heti kun kävi selväksi että kyseessä on sulle mulle sopimus ja yritys siirtää veronmaksajan rahat pörssiriiviöille ja veronpiilottelijoille.

Mikko Toivonen

Minä olenkin poikkeuksellinen persoona rahan suhteen. Minua ei omaisuuden keruu kiinnosta tippaakaan vaan arvostan rehellisyyttä ja yhteisen edun saavuttamisen toimia.
Juuri tästä syystä tunnistan kaikki lypsy yritykset ja kohtuuttoman rahan ahmimisen.
Kohtuutta vastaan minulla sen sijaan ei ole missään lajissa mitään antipatioita.

On minusta ihan mukava että tulen ihan kohtuullisesti toimeen siinä mitä ehdottomasti tarvitsen tai haluan. Yhtään enempää en kuitenkaan haluaisi. Siksi olen eläkeläisenäkin ehdottanut melko yleistä eurooppalaista eläkekattoa tasossa 3500 euroa/kk ja ammatinharjoittajalääkärien ja hoito operaatioiden palauttamista sillä heitä ei sido eikä vaivaa Risikon ja Orpon pörssiahneus lain varjolla vaan voivat ja kaikkialla maailmassa toimivatkin kohtuullisin korvauksin. Niin kohtuullisin, että hyvin köyhilläkin on varaa käyttää tuntemansa ammatinharjoittajalääkärin palveluja vaihtoehtona julkiselle tai kalliille pörssiterveydenhuollolle.
Jopa itsekin eläkeläisenä ilman terveysvakuutuksia käyn joskus yksityisellä jos katson sen olevan ajallisesti tai laadullisesti tarpeellista. Kaikki eivät vain tuota aitoa vapaavalintaa kykene käyttämään. Siksi julkisen pitäisi muun maailman lailla toimia jokaiselle saatavissa olevalla julkisen ja ammatinharjoittajien kombinaatiolla.
Tämän taas tuntevat kaikki pakkoruotsialueen ulkopuolella eläneet ihmiset (Puhun muuten erinomaisen hyvää vapaaehtoisesti opittua ruotsia)

Siiri Lehto

Johtaminen ilman tietoa ja osaamista on juuri sitä mitä hallitus nyt tekee. Miksi ei koottu sairaaloiden työntekijöitä ja tehty heidän kesken kyselyä miten käytännön arjen pitäisi sujua, ja montako lääkäriä mikäkin osasto tarvitsee.
Miksi ihmeessä hallitus puuttuu tällaisiin asioihin? Eihän heidän kuulu tällaiseen työntää nokkaansa. Kas kun ei Sipilä itse lähde ohjaamaan kätilöitä heidän työssään. Tässä hallituksessa sekään ei enää tuntuisi ällistyttävältä.

Mikko Toivonen

Valitettavasti Kaarlo, asiallinen toiveesi ei tule toteutumaan, vaan vastuullinen terveydenhuolto ja vanhustenkin hoiva sellaisessakin muodossa kuin sinä ja minäkin sen tunnemme tulee sekä heikkenemään, että kallistumaan.

Se on suuri harmi, sillä aivan pienillä terveillä muutoksilla nykyistä siedettävästi toimivaa saataisiin aidosti parannettua. Parantuminen ei kuitenkaan ole päättäjien intressissä vaan valta ja verovarojen siirto omien edunsaajien haltuun.

Juhani Karlsson

""Ei kauhuskenaario vaan realistinen näkymä"......Kymmenen tai 15 vuoden päästä......Se on hyvin lähellä amerikkalaista järjestelmää. Rupusakkia varten on pieni julkinen sektori, joka yrittää selvitä. Muita ihmisiä hoitavat yritykset vero- tai vakuutuspohjaisella rahoituksella......lakiluonnos ei anna oikeutta nykyisiin yksityisiin palveluihin, kuten monet ehkä luulevat......Jos haluaa yksityiseltä lisäpalveluja, niitä saa erikseen maksamalla ja ilman kela-korvausta, koska sen on tarkoitus poistua.....Historian suurin yksityistämishanke piilotettiin sote-valinnanvapauden kaapuun.......Kansainvälisten terveysalan yhtiöiden pelätään imuroivan suomalaisten verorahat veroparatiiseihin......Potilaan valinnanvara saattaa tosin joillakin seuduilla jäädä teorian asteelle, jos vaihtoehtoja ei käytännössä ole.........Monopolia kuvaa tilanne, jossa on yksi toimija, jolloin kilpailun puuttuessa monopoli tyypillisesti nostaa hintaa......Liian moni sote-lakipykälä on liian sekava.......Lakimiehet ovat ainoa tuntemani nisäkäslaji, joka syö omia lajitovereitaan elävältä. Teräväpäiset napsivat hidasälyiset poskeensa. Asianajajat riitelevät mielellään jokaisesta mahdollisesta maakunta- ja sote-lain tulkinnasta tappiin saakka......Asianajajan tehtävänä on nähdä potentiaalinen riita myös siellä, missä sitä ei vielä ole......Myös selviä kiusantekovalituksia on luvassa. Jo nyt kaava-valituksista tiedämme, että suurimpia kiusantekijöitä ovat keskenään kilpailevat yritykset. Valituksella saa ainakin hetkeksi kapuloita kilpailijan rattaisiin. Yksi asia on kuitenkin jo nyt varmaa: Sote-reviirien ensimmäisessä valtausaallossa se kaikkein tärkein – sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas – unohtuu.......Mehän tiedämme tälläkin hetkellä ison joukon kansainvälisiä konserneja, joissa lakimieskaarti huolehtii siitä, että verosuunnittelu tehdään laillisesti......Ulkomaalaiset pääomasijoittajat iskivät Mehiläiseen ja keräävät nyt hunajan."
-
-
---
"Sote-uudistus voi tuoda yllättäen kustannuksia kasvattavia monopoleja"
"...jollekin pienelle paikkakunnalle tuskin suurta palvelujen tarjonnan ryntäystä syntyy soten seurauksena........Monopolia kuvaa tilanne, jossa on yksi toimija, jolloin kilpailun puuttuessa monopoli tyypillisesti nostaa hintaa."
"Yritykset pyrkivät hakemaan suurempaa yrityskokoa ja ostavat pienempiä pois markkinoilta......Epävarmuus ajaa kunnat myymään kiinteistöjä"
https://yle.fi/uutiset/3-10000390
---
"Mölsä: Namimaiskis, sanovat sote-konsultit – kohta alkaa miljardikakun jakaminen"
"Ilmassa leijuu sakea kysymysmerkkien sumu."
"On rakennettava maakuntakoneisto, on rakennettava sote-koneisto. On rakennettava rännit rahavirroille."
"Sote-reviirien valtaaminen on kovaa peliä. Konsultti- ja asianajotaloissa hyristään: ”On aikamme tullut.”"
"Lakimiehet ovat ainoa tuntemani nisäkäslaji, joka syö omia lajitovereitaan elävältä. Teräväpäiset napsivat hidasälyiset poskeensa.
Asianajajat riitelevät mielellään jokaisesta mahdollisesta maakunta- ja sote-lain tulkinnasta tappiin saakka."
"Asianajajan tehtävänä on nähdä potentiaalinen riita myös siellä, missä sitä ei vielä ole."
"Liian moni sote-lakipykälä on liian sekava. Lopullisen tulkinnan lakien sisällöstä antaa oikeuslaitos. Tuomarilla on ratkaisupakko – oli edessä oleva laki sitten kuinka reikäinen tahansa."
"Myös selviä kiusantekovalituksia on luvassa. Jo nyt kaava-valituksista tiedämme, että suurimpia kiusantekijöitä ovat keskenään kilpailevat yritykset. Valituksella saa ainakin hetkeksi kapuloita kilpailijan rattaisiin. Yksi asia on kuitenkin jo nyt varmaa: Sote-reviirien ensimmäisessä valtausaallossa se kaikkein tärkein – sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas – unohtuu."
https://yle.fi/uutiset/3-9994474
---
"Sote-uudistus tuo potilaalle myös valinnanvastuuta, ei pelkkää vapautta"
"Kansainvälisten terveysalan yhtiöiden pelätään imuroivan suomalaisten verorahat veroparatiiseihin."
"Kansainvälisten terveysjättien markkinat kasvavat Suomessa reippaasti, jos sotepalveluiden valinnanvapaus toteutuu. "
""Ei kauhuskenaario vaan realistinen näkymä"
– Kymmenen tai 15 vuoden päästä suomalainen sotepalvelujärjestelmä on yritystoimintaa. Se on hyvin lähellä amerikkalaista järjestelmää. Rupusakkia varten on pieni julkinen sektori, joka yrittää selvitä. Muita ihmisiä hoitavat yritykset vero- tai vakuutuspohjaisella rahoituksella..."
"Mehän tiedämme tälläkin hetkellä ison joukon kansainvälisiä konserneja, joissa lakimieskaarti huolehtii siitä, että verosuunnittelu tehdään laillisesti. "
"Isojen terveysyritysten pienet yhteisöverot herättivät Suomessa huomiota joitakin vuosia sitten. Verosuunnittelua näyttivät harrastaneen ainakin Mehiläinen, Terveystalo ja Attendo."
"Kansainvälisen konsernin sisäiset rahansiirrot ylittävät monesti valtionrajat, ja silloin avautuu verovälttelyn mahdollisuuksia, jollaisia kotimaisilla yrityksillä ei ole. Tästä seuraa mm. kilpailuetu isojen hyväksi."
"Verotarkastajien keinot ovat kuitenkin rajalliset silloin, kun yrityksen verosuunnittelu pysyy lain sallimissa rajoissa. "
"Potilaan valinnanvara saattaa tosin joillakin seuduilla jäädä teorian asteelle, jos vaihtoehtoja ei käytännössä ole."
https://yle.fi/uutiset/3-9967876
---
"Perustuslakiasiantuntijat: Historian suurin yksityistämishanke piilotettiin sote-valinnanvapauden kaapuun"
https://yle.fi/uutiset/3-9697740
---
"Sote-uudistus tuo paineita ensihoitoon – potilas saatava jo turmapaikalla kestämään pitenevät matkat sairaalaan"
https://yle.fi/uutiset/3-9980788
---
"Ulkomaalaiset pääomasijoittajat iskivät Mehiläiseen ja keräävät nyt hunajan."
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/mehilainen-meni-ulkomaisille-paaoma...
---
"Viisi professoria luki hallituksen valinnanvapaus-paperin, eivätkä hekään ota selvää, mitä valinnanvapaus käytännössä tarkoittaisi"
"Poliitikot kehuvat, että uudessa sote-mallissa työsuhteen laatu tai lompakon paksuus eivät enää olisi edellytyksiä parempaan palveluun."
"...lakiluonnos ei anna oikeutta nykyisiin yksityisiin palveluihin, kuten monet ehkä luulevat."
"Jos haluaa yksityiseltä lisäpalveluja, niitä saa erikseen maksamalla ja ilman kela-korvausta, koska sen on tarkoitus poistua, sanoo professori Lehto."
"Menestyäkseen kilpailussa asiakassetelimarkkinoilla on sekä yksityisillä että julkisilla tuottajilla oltava kaiken aikaa kapasiteettia ottaa vastaan uusia asiakkaita ilman pitkää jonotusta. Se johtaa helposti ylikapasiteettiin, eli päällekkäisten tilojen ja laitteiden hankkimiseen."
"Hiilamon mukaan sote-keskukset ja lakiluonnoksessa ehdotetut asiakassetelit vievät pohjaa palveluintegraatiosta, joka onnistuneesti toteutettuna voisi kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja."
"Paljon palveluja tarvitsevat hukkuvat nykyistäkin monimutkaisempaan labyrinttiin
Professori Anneli Pohjola sanoo, että valinnanvapauden monituottajamallista on tulossa nykyistä järjestelmäämme monimutkaisempi. Mallia on vaikea hahmottaa ja on epäselvää, miten se elävässä elämässä toimisi."
"Hänen mielestään suuri palveluohjauksen tarve kertoo mallin valuviasta: toimivuutta on korjattava ihmisten massiivisella ohjauksella. Ohjaukseen suunnattu ammattihenkilöiden suuri työpanos on pois ihmisten varsinaisesta auttamisesta, jolloin se on myös merkittävä kustannustekijä."
https://yle.fi/uutiset/3-9972792

Juhani Karlsson

"Salaisuus on harkittu nuukailu, valinnanvapauden vastakohta......VALINNANVAPAUS on tehokas iskusana. Kaikki haluavat valita. Sote-palveluiden tarpeet ovat kuitenkin rajattomia ja resurssit rajallisia. Jokainen sänkypotilas ilahtuisi, jos joku hieroisi hänen jalkojaan muutaman tunnin välein........Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa verot ovat eräänlaisia vakuutusmaksuja ja julkinen valta eräänlainen vakuutusyhtiö, hyvinvoinnin vakuutusyhtiö......Suomessa perustuslakikin turvaa kaikille asukkaille riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.......Vapailla terveysmarkkinoilla lääkärin kannattaa oman etunsa nimissä teettää potilaalla mahdollisimman monia testejä ja kokeilla erilaisia hoitoja. Juuri tästä syystä Yhdysvalloissa käytetään erittäin paljon rahaa terveydenhuoltoon ja saadaan sillä suhteellisen vähän terveyttä......Kansalaisilta loppuu into verojen maksamiseen, jos he eivät saa rahoilleen vastinetta, kun he tarvitsevat kalliita sote-palveluita. Sen sijaan he alkavat suosia yhä enemmän yksityisiä vakuutuksia.......SUOMI on aina ollut länsinaapureitaan kitsaampi hyvinvointivaltio. Tämä näkyy myös siinä, että Suomen julkiset terveyspalvelut ovat naapurimaita tehokkaampia......Toki julkisessa terveydenhuollossa on jo nyt paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia kuin yleisesti uskotaan. Laki antaa kuitenkin potilaille ja asiakkaille vain vähän subjektiivisia oikeuksia. Terveys- ja sosiaaliviranomaiset ovat voineet kohdentaa resursseja niille ihmisille, jotka niitä eniten tarvitsevat, ja niihin palveluihin – esimerkiksi uusiin lääkkeisiin, laitteisiin ja palvelukonsepteihin – joissa terveyshyöty on suurin. Kaikki selkä- ja polvivaivaiset eivät ehkä ole päässeet heti leikkaukseen, mutta korkeatasoisiin syöpähoitoihin on panostettu. Suomalaiset luottavat erikoissairaanhoitoon, joka on myös tutkimusten mukaan laadukasta."
-
-
---
"Professori Hiilamo sote-uudistuksesta HS:ssa: ”Tätä huonommin ei uudistusta voi suunnitella”"
"...asiakassetelin laajentamisella ollut juuri mitään tekemistä sosiaali- tai terveyspolitiikan kannalta. Kysymys oli puhtaasti elinkeinopolitiikasta eli terveysyritysten suosimisesta.
Hän muistuttaa, että julkisen erikoissairaanhoidon tuottajat ovat kritisoineet asiakassetelijärjestelmää siitä, että se vaarantaa sairaaloiden päivystyksen.
- Erikoislääkärit hakeutuvat - kuten tapahtui työterveyshuollon laajentuessa - yksityissairaaloihin, joissa työhön ei sisälly päivystysvelvollisuutta ja ansiotkin voivat olla paremmat."
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712102200593799_pi.shtml
---
"Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat......Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito"
"Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa verot ovat eräänlaisia vakuutusmaksuja ja julkinen valta eräänlainen vakuutusyhtiö, hyvinvoinnin vakuutusyhtiö.
On helppo samaistua SMA-lapsen vanhempien tuskaan ja ymmärtää heidän vaatimuksensa saada Spinrazan kustannukset vastineeksi verorahoilleen. Tällaisen katastrofin sattuessa veronmaksaja haluaa luottaa siihen, että julkinen valta vastaa vahingon kustannuksista. Suomessa perustuslakikin turvaa kaikille asukkaille riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Toiset vahingot ovat todennäköisempiä kuin toiset ja useiden todennäköisyys kasvaa iän myötä. Uusimpien ennusteiden mukaan keskimäärin joka toinen sairastuu syöpään elämänsä aikana. Syöpään on tarjolla uusia, erittäin kalliita biologisia lääkkeitä.
Keskeinen kysymys sote-uudistuksessa koskee sitä, miten paljon ja millaisia vahinkoja julkinen valta vakuuttaa ja kuka vahingot korvaa."
"Kyse on myös auktoriteetista. Jos lääkäri määrää potilaalle kalliin hoidon, potilaan on vaikea kyseenalaistaa sen tarpeellisuutta. Vapailla terveysmarkkinoilla lääkärin kannattaa oman etunsa nimissä teettää potilaalla mahdollisimman monia testejä ja kokeilla erilaisia hoitoja. Juuri tästä syystä Yhdysvalloissa käytetään erittäin paljon rahaa terveydenhuoltoon ja saadaan sillä suhteellisen vähän terveyttä."
"JOUKKO sote-asiantuntijoita toi valinnanvapauden suomalaiseen keskusteluun vuonna 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylijohtaja Marina Erhola turhautui sote-valmistelun kompurointiin. "
"THL:n aloitteen ideana oli lyhentää terveyskeskusten jonoja valinnanvapauden avulla. Suomessa on maailmanlaajuisestikin kummallinen järjestelmä, jossa työssäkäyvät voivat käyttää maksutta ja jonoitta yksityislääkäreitä työnantajan pääosin kustantamana. Tiedetään myös, että työterveyshuollon kautta pääsee nopeammin erikoissairaanhoitoon. Tämä selittyy sillä, ettei ensimmäiselle vastaanotolle ole jonoa.
Tästä syystä Suomen lääkärijärjestelmä on yksi länsimaiden epäoikeudenmukaisimmista.
Monet pätevät yleislääkärit ovatkin siirtyneet paremmin palkattuun työterveyshuoltoon, jossa on helpompia potilaita ja mukavammat työajat. Terveyskeskuksista voi muodostua vain pakollinen läpikulkupaikka nuorille lääkäreille. Muissa pohjoismaissa yleislääkärit hoitavat usein samoja perheitä vuosikymmenten ajan. "
"Kansalaisilta loppuu into verojen maksamiseen, jos he eivät saa rahoilleen vastinetta, kun he tarvitsevat kalliita sote-palveluita. Sen sijaan he alkavat suosia yhä enemmän yksityisiä vakuutuksia. Jo nyt yli miljoonalla suomalaisella on yksityinen sairaskuluvakuutus."
"SUOMI on aina ollut länsinaapureitaan kitsaampi hyvinvointivaltio. Tämä näkyy myös siinä, että Suomen julkiset terveyspalvelut ovat naapurimaita tehokkaampia.
Salaisuus on harkittu nuukailu, valinnanvapauden vastakohta. Toki julkisessa terveydenhuollossa on jo nyt paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia kuin yleisesti uskotaan. Laki antaa kuitenkin potilaille ja asiakkaille vain vähän subjektiivisia oikeuksia. Terveys- ja sosiaaliviranomaiset ovat voineet kohdentaa resursseja niille ihmisille, jotka niitä eniten tarvitsevat, ja niihin palveluihin – esimerkiksi uusiin lääkkeisiin, laitteisiin ja palvelukonsepteihin – joissa terveyshyöty on suurin.
Kaikki selkä- ja polvivaivaiset eivät ehkä ole päässeet heti leikkaukseen, mutta korkeatasoisiin syöpähoitoihin on panostettu. Suomalaiset luottavat erikoissairaanhoitoon, joka on myös tutkimusten mukaan laadukasta. "
"Palveluita voi kuitenkin koota ja järjestää uudella ja tehokkaammalla tavalla. Tässä on kiteytettynä paljon puhutun integraation idea."
"Sote-palveluiden tarpeet ovat rajattomia
VALINNANVAPAUS on tehokas iskusana. Kaikki haluavat valita. Sote-palveluiden tarpeet ovat kuitenkin rajattomia ja resurssit rajallisia. Jokainen sänkypotilas ilahtuisi, jos joku hieroisi hänen jalkojaan muutaman tunnin välein."
"Jos valinnanvapaus tulee liian aikaisin, se lyö rikki palveluintegraation. Miten sote-järjestäjä voi luoda yhtenäisiä palveluketjuja, jos potilas saa joka kohdassa poimia vapaasti itselleen palveluntuottajan, riippumatta siitä, kykenevätkö nämä palveluketjun integrointiin? "
"Hallitus hioi mallin viime keväänä lakiesitykseksi, jossa kaikkien maakuntien pitäisi muodostaa sote-keskuksistaan yhtiöitä. Perusteena oli, ettei julkinen sektori saisi etua suhteessa yksityisiin sote-yhtiöihin. Tässä vaiheessa oli selvää, ettei sote-uudistuksen tavoitteena ollut enää kustannusten säästäminen tai terveyserojen kaventaminen, vaan julkisten palveluiden tuotannon siirtäminen yksityisille yrityksille."
"EI ole itsestään selvää, että julkisesti rahoitettujen palveluiden tulisi olla julkisesti tuotettuja. Markkinataloudessa uskomme, että nimenomaan yksityiset yritykset tuovat uusia ja parempia tuotteita ja palveluita kuluttajille. Yritykset pyrkivät kuitenkin ratkaisemaan ongelmia siten, että niiden voitot kasvavat, eivät niin, että rahat riittävät kaikkien asukkaiden palveluihin. "
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005483366.html