Tiistai 11.12.2018

Irakilaisen kuolemasta ei seuraa jatkotoimia: ”Vaikea käsittää – Mikä saisi Suomen viranomaiset tekemään jotain?”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
13.2.2018 09:37
  • Kuva: EPA
    Kuva
    Ihmisiä kerääntyi kaupungin kadulle tuhoisan itsemurhaiskun aikaan viime kuussa Bagdadissa, mihin Suomi palautti irakilaismiehen loppuvuodesta.
|

Ihmisoikeusjärjestö Amnestystä ihmetellään sisäministeriön ylijohtajan kommentteja Suomesta käännytetyn kuolleen irakilaismiehen tapauksessa. Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro perää viranomaisilta toimia.

Ylijohtaja Jorma Vuorio kertoi eilen maanantaina Uudelle Suomelle, että Ylen uutisoima irakilaismiehen tapaus ei ole ainoa laatuaan, vaan vastaavaa on sattunut silloin tällöin. Yle kertoi maanantaina, että irakilaismies ei saanut Suomesta turvapaikkaa ja hänet ammuttiin kuoliaaksi kolme viikkoa sen jälkeen, kun hänet oli palautettu Irakin Bagdadiin.

Joitakin vastaavia tapauksia on Vuorion mukaan vuosien saatossa tullut Maahanmuuttoviraston tietoon. Koskaan tiedot eivät ole johtaneet jatkotoimenpiteisiin, ei myöskään tällä kertaa. Kaikille tapauksille on Vuorion mukaan yhteistä se, ettei Suomessa ole tarkkaa tietoa siitä, miten palautetun elämä on kotimaassa sujunut ja millaisissa olosuhteissa.

–Se jää aina tavallaan hämärään, koska emme pääse sinne selvittämään, eikä se ole meidän intressissäkään, Vuorio sanoi Uudelle Suomelle ja lisäsi, että Ylen nostamassa tapauksessa Irakin poliisin tehtävä on selvittää asiaa.

Vuorio ei suostunut kommentoimaan kyseistä tapausta, mutta puhui käytännöistä yleisellä tasolla. Laki kieltää palauttamisen tilanteeseen, jossa henkilö voi joutua surmatuksi tai muun epäinhimillisen kohtelun uhriksi. Vuorio sanoi luottavansa Suomen järjestelmään, jossa on oikeusasteiden jälkeen vielä mahdollisuus valittaa ja saada tuomioistuimesta kokonaisarvio tilanteestaan.

Lue Vuorion haastattelu: Irakilaisen kuolintapaus ei ole ainoa – Suomen käännyttämiä kuollut aiemminkin pian palattuaan

Amnestyn Laajapuro ihmetteli Vuorion kommentteja Twitterissä.

–Vaikea käsittää, ettei tämäkään kuolema Vuorion mukaan aiheuta mitään jatkotoimenpiteitä. Mikä saisi Suomen viranomaiset tekemään jotain? hän twiittasi.

Laajapuron mielestä viranomaisten pitäisi varmistaa, että turvapaikkaperusteet selvitetään huolella ja palauttaa lisäksi asianmukainen oikeusapu. Suomi on aiemmin koventanut turvapaikanhakijan oikeutta saada ilmaista oikeusapua, jota voi nykyään saada vain erityisen painavasta syystä. Suomen Asianajajaliitto on arvostellut tiukennusta.

Laajapuro ihmettelee sitä, että sisäministeriö vierittää vastuuta Maahanmuuttovirastolle ja tuomioistuimille ja virasto taas poliitikoille. Hän huomauttaa, että ongelmat ovat tiedossa, ja nyt on ”aika ottaa vastuu”.

Myös maanantaina sisäministerinä aloittanut Kai Mykkänen (kok.) kommentoi tapausta tuoreeltaan ja oli Vuorion linjoilla. Hän totesi, että tapaus on ”erittäin surullinen ja traaginen”, mutta viittasi oikeuslaitokseen, eikä myöntänyt asiassa virhettä tai suostunut kommentoimaan yksittäistapausta.

Lue myös:

Yle: ”Lahjomaton poliisi” ei saanut turvapaikkaa Suomesta – ammuttiin heti kadulle Irakissa

Migri Suomesta käännytetyn irakilaisen kuolemasta: ”Inhimillisesti äärimmäisen valitettava tapaus”

Tuore sisäministeri Mykkänen käännytetyn kuolemasta: ”Erittäin surullinen ja traaginen tapaus”

 

 

Jaa artikkeli:

Kommentit

Eero Pekonen

Haloo Niina, Irakiin on palautettu Suomesta 11 000 turvapaikanhakijaa. Nyt on raportoitu yhdestä kuolemantapauksesta. Se on alle 0,1 promillea. Valitettava tapaus, mutta onneksi ei kovin yleinen, uskaltaisin jopa sanoa, että harvinainen.

Juhani Vinberg

amnesty ja moralistit yrittävät painostaa suomen viranomaisia,jotka tekevät päätökset turvapaikoista ja palautuksista suomessa voimassa olevien lakien mukaisesti. jos ei ole oikeutettu turvapaikkaan, niin on turhaa jeesustelua viranomais- ja tuomioistuinyoimintaa vastaan, työlupaa poliisiksi ei alikuitenkaan olisi saanut, eikä ansainnut lopun ikää suomen elätiksi pääsemistä.

Gun-May Arffman

Haloo Niina. Missä olivat Suomen viranomaiset 2015, kun maahamme vyöryi 34 000 elintasosiirtolaista, nuoria miehiä kokeilemaan onneaan. Missä oli media, kun kahden turvapaikanhakijan toimesta brutaalisti pahoinpideltiin/tapettiin Kajaanilainen isoisä. Ei riittänyt medialla myötätuntoa ja itkuvirsiä hänelle ja hänen läheisilleen. Ei yksikään poliitikko presidenttiä myöten tullut julkisuuteen lausumaan surunvalitteluja juuri isoisäksi tulleelle suomalaiselle.

Mieti Niina tarkemmin median motiiveja, kaikki ei ole sitä mitä mielikuva manipuloinnilla annetaan ymmärtää.

Harri Tapani

Suomen viranomaiset olivat hyvin perillä asiasta ja valmistautuivat jopa paljon suuremmankin joukon tuloon.

"Ei lainkaan yllättäen ja pyytämättä

Suomeen tulleen pakolaistulvan on täytynyt olla hallituksen tiedossa viimeistään vuonna 2012, koska viranomaisvalmistautuminen aloitettiin jo 2013 SPR:n johdolla. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena oli valmistautua jopa 100 tuhannen pakolaisen ”yllättävään” vastaanottotarpeeseen, kuten SPR:n tiedotteesta ilmenee..."

http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206431-ei-lainkaan-yllattaen-ja-p...

Eero Pekonen

Raaseporissta tapahtu viime lokakuussa paha tasoristeysonnettomuus, jossa kuoli neljä varusmiestä. Viranomaiset eivät ole panneet tikkua ristiin tasoristeysten turvallisuuden parantamiseksi, vaikka luulisi nykytekniikalla saavan halvat varoitusvalot kaikkiin risteyksiin. Mutta ei, niihin pitää viranomaisten mukaan rkentaa vanhanaikaiset ja tosi kalliit tuvapuomit, joihin valtiolla ei ole varaa... Niina voisi ottaa elämäntehtäväkseen näiden VR-virkamiesten painostamisen oikeisiin turvatöihin, niin hän teksi joitain hyödyllistä meidän kaikkien hyväksi.

Ari-Pekka Leppänen

Laajapurolla menee tunnekuohussa puurot ja vellit sekaisin. Ko. Kuoleman tutkinta Irakin viranomaisten vastuulla. Suomen viranomaisten vastuulla on tutkia onko käännytyspäätös laillinen. Nyt kaikki oikeusasteet totesivat päätöksen lailliseksi.

Paras oli toi "Suomen lakimiesliitto vastustaa ilmaisen oikeusavun kiristämistä". Tunnetustihan lakimiehet antavat oikeusapua ilmaiseksi ?

Matti Lehtinen

Juuri uutisoitiin että Irakista tulleita rikollisia on liittynyt rikollisiin prätkäjengeihin Suomessa. Ja nämä ovat tulleet turvapaikkaa hakemaan. Kuka tietää tämän tapetun taustat niin hyvin että voi varmasti pois sulkea ennen tänne tuloa tehdyt rikokset jotka voi olla kuoleman syy.

Timo Hietanen

Jos kaikkien Suomesta lähteneiden "turistien" perään pitäisi katsoa
viikkojen viiveellä ja jälkiholhota - niin kyllä Amnesty ym. "asiantuntijat"
kyllä osoittavat tyypillistä syyllistämistä ja täydellistä pilvissä leijumista.
Tämän kyseisen "turvapaikanhakijan" taustoista ei edes oikeasti
tiedetä kaikkea. Jo pelkästään Turun terrori-iskun tiimoilta paljastui
nippu valehtelua islamilaiseen tapaan. Rikolliset kostavat usein juuri
tämän keissin kaltaisella kostolla eli oliko kyseinen ammuttu aivan lammas ?

Tauno Rajamäki

Asia on ymmärrettävissä niin, että Amnestyn on vaikea rahastaa näiden maahantunkeutujien tekemillä surmatöillä.
Sen sijaan nämä kotimaissaan kuolleet herättävät keskustelua. Ja jälleen. Amnestyn nostattamina.
Loput syistä on aikaisempien kirjoittajien toimesta jo tuotu esiin.

Juha Koponen

..Suomesta palautettiin ennen EU:n menoa kaikki idästä tulleet loikkarit. Kaikki joutuivat vankilaan, vankileireille, tapettaviski, kidutettaviksi jne. Mutta, vasemmisto piti sitä hyvänä ja "Suomen takia" tarpeellisena. Keskusta oli oikein sen innokkaimpia toteuttajia.
Sodan jälkeen palautettiin tuhansia ihmisiä ja monet heistä tuhottiin Gulakiin vankileirien saaristooa Neuvostoliitossa.
NYT tänne tulee tuhansittain muslimi miehiä, jotka ovat itse aikaansaneet maissansa ongelmat. KAIKKI ongelmat johtuvat siellä Islamin uskonnosta ja sen tulkinnoista.
Muslimit tuovat ongelmansa mukanaan, se näkyy rikolllisuudessa ja terrorismina, mahdottomuuta sopeutua yhteiskuntaan.
Välimeren uhrit ovat myös EU:n ja Suomen syytä. Olemme antaneet mahdolisuuden salakuljetukselle ja rikollisuudelle.
Australian mallin mukaan tuhannet olisivat pelastuneet ja kenties muslimien olisi ollut pakko kehittää maitansa eikä ryöstää. Humaani valehtelu ja turvapaikkaturismin salliminen on ollut syynä kuolemiin ja yhteiskuntien romahtamisiin...

Tommi Hakkarainen

Onko Suomen viranomaisten tehtävänä kriminalisoida Irakissa, ja konflikteista päätellen myös monessa muussa maassa islam uskontona, jonka edustajat myös useimmiten hyväksyvät lapsen fyysisen rankaisemisen, josta Amnestyn edustaja oli myös huolissaan.

Kimmo Tallqvist

Tarinankertojat hotspotteihin pohjois-afrikkaan pois rajojamme ylittämästä.
Ratkeaa kaikki Amnestyn ja suvakkien murheet kertaheitolla kun ei tarvitse hakijoiden rajojen sisällä kuormittaa kaikkia oikeusasteita ja viranomaisia venkuloidessaan lainvoimaisia päätöksiä ja oikeutettuja palautuksia vastaan.

Heikki Paananen

Amnesty haluaa olla tiivisti mukana etulinjassa pudottamassa omaa uskottavuuttaan. Mikä logiikka tuossa hörhöilyssä oikein on? Jos tässä innostuu hyväntekeväisyyteen, hörhöhysteerinen Amnesty ei sijoitu kovinkaan korkealle lahjoitussaajakandirankingissa. Hörhöilyn taloudellinen tukeminen on yhtä hörhöä, kuin hörhöilykin.