Sunnuntai 19.8.2018

Asejärjestelmäasiantuntija Patria-johtajien lähdöstä: ”Korjaus vai hämäys”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.2.2018 15:49
|

Kahden Patrian johtajan lähtö yhtiöstä Uganda-kohun vuoksi on puhuttanut lauantaina.

Patrian taisteluvaunuista vastaavan Land-liiketoiminnan liiketoimintajohtaja Mika Kari ja myynti- ja markkinointijohtaja Juha Simola jättivät perjantaina yhtiön. Patrian omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kuvaili lauantaina eroja ikäväksi, mutta välttämättömäksi toimenpiteeksi.

Asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkin mukaan kyseessä oli ”nopea liike”.

–Nopea liike – korjaus vai hämäys, se on sitten eri asia, hän kommentoi Twitterissä.

Pulkki totesi myöhemmin lauantaina Iltalehdelle, että johtajien eroaminen kertoo siitä, miten vakavasta asiasta Uganda-kohussa on kyse. Suomen valtion omistamalla yhtiöllä ei olisi hänen mukaansa varaa tulla liitetyksi tällaiseen tapaukseen.

– Patrian ylempi johto on käynyt läpi sellaisen myllyn, etten itse pidä todennäköisenä, että he olisivat olleet tietoisia tästä etukäteen, hän sanoo.

STT:n tietojen mukaan Mika Kari piti Patrian henkilöstölle perjantaina tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi markkinointi- ja myyntijohtaja Juha Simolan lähdöstä. Kari ei kuitenkaan maininnut työntekijöille, että yhtiön hallitus siunannee hänen eronsa muutaman tunnin kuluttua.

Patrian konsernijohtajan Olli Isotalon mukaan tämä johtui siitä, että kyse oli kahdesta erilaisesta prosessista.

Patrian markkinointi ulkomailla nousi esille suomalaisen liikemiehen kuoltua epäselvissä olosuhteissa Ugandassa. Mies oli saanut Patrialta luvan esitellä maassa Patrian tuotteita. Patria totesi jo aiemmin, että yhtiössä tapahtui tällöin virhe, eikä tarvittavia selvityksiä tehty.

Arto Pulkki ihmettelee myös ex-ministeri Suvi Lindénin roolia Uganda-vyyhdessä.

– Lindénin selitykset omista toimista Ugandassa muuttuvat vähän turhan sujuvasti, Pulkki tviittasi lauantaina.

Pulkki arvioi Iltalehdelle, että on täysin mahdollista, että suomalainen liikemies ja Lindén ovat joutuneet "kohtalaisen railakkaan vedätyksen" uhreiksi.

–On ehkä onnistuttu luomaan yhteys ihmiseen, joka haluaa kovasti kuvitella, että tällaista bisnestä olisi. On sitten lähdetty paikan päälle ja siellä tilanne on niin sanotusti lauennut käsiin.

Lindén kuului ugandalaisesta hotellista kuolleena löydetyn suomalaisen liikemiehen seurueeseen. Lindén antoi aiemmin ymmärtää, että hän oli matkalla YK:n laajakaistakomission edustajana. Laajakaistakomissio toimii YK:n alaisen kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n alaisuudessa.

Lindén kertoi perjantaina, että hänen tehtävänsä komission jäsenenä päättyi 2015.

– Sovimme uuden ITU:n pääsihteeri [Houlin] Zhaon kanssa, että voin jatkossakin kertoa erilaisissa tapahtumissa komission työstä, tavoitteista ja hyvistä käytänteistä nimikkeellä Advocator for the Broadband Commission. Syksyllä 2017 kävimme kahdenkeskisen keskustelun pääsihteeri Zhaon kanssa, jossa yhteydessä sovimme, että Advocatorin sijaan voin käyttää aikaisempaa Special Envoy nimikettä, hän kirjoitti Facebookissa.

ITU:n tiedottajan mukaan tämä on eräänlainen lähettilään (envoy) rooli, mutta Lindénin titteli on ”advocate” eikä hän edusta komissiota tai esitä sen kantoja. Lindénin matkasta Ugandaan komissio ei ITU:n tiedottajan mukaan ollut tietoinen.

Lue lisää: Suvi Lindén myöntää YK-pestinsä päättyneen – mutta: ”Sovimme kahden kesken pääsihteerin kanssa…”

Keskusrikospoliisin mukaan KRP, Itä-Uudenmaan poliisi, ja Ugandan viranomaiset tekevät yhteistyötä kuolleeseen suomalaismieheen liittyen.

–Oikeusapupyyntö liittyy kuolemansyyn tutkintaan. Suomen lain mukaan kuolemansyyn tutkintaa koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä, poliisi tiedottaa.

Lue myös:

Ministeri Patria-potkuista IL:lle: ”Oli tarpeen tilanteen tasapainottamiseksi”

Uganda-virheen seuraus: Kaksi johtajaa lähtee Patriasta välittömästi

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Hämäläinen

Asiantuntija ei näytä Lindenin matkoista mitään enempää tietävän. Siksi on parempi odottaa kunnes joku kertoo, joka tietää. Sama koskee Patrian tapoja myydä tuotteitaan. Säälittävää köyhyyttämme mm kapiaiskunnassa osoittaa, jos pitää viiden tonnin bruttoeläkettä valtavana. Olisi aika perehtyä siihen mitä maailmalla maksetaan ja mikä on paljon tai vähän. Ihminen vain paljastaa vähäisen tietomääränsä ja elämänkokemuksensa näillä kommenteilla.

Jari Kaisla

Kyseinen sopeutumiseläkehän on käytännössä "työttömyysturva" vaikka onkin eläkkeen nimellä. Sen tuella oman konsultointitoiminnan harjoittaminen "palkattomasi" ympäri maailman on hieman kyseenalaista. Samaa käytäntöä kun ei sallita tavallisille työläisille/työttömille edes pienemmillä tuloilla.

Risto Nikander

Oikein. Välillä tuntuu siltä, että Suomi olisi sotateknologian suurvalta, jota ilman kuolemia ei olisi. Toimittajien ja vihervassurien mielestä Suomen telakkateollisuus on syyllinen jopa Suomen telakalla tehdyssa risteilijalla tapahtuneeseen tappoon.

Seija Matikainen

Onko tämä hämäys? Patria irtisanoi kaksi johtajaa. Tuskin he yksin ovat
päättäneet Ugantan asekaupoista.
miksi ei ota vastuuta Patrian ylin johto?
Mitä tekemistä oli Suvi Lindenillä tämän asian kanssa?
se pitää selvittää pohjamutia myöten.

Vesa Huhtanen

Eihän sinne mitään asekauppaa vielä ole tehty. Patrian johto on antanut selvityksensä. Eikö se riitä. Kaikissa vientikaupoissa tehdään ensin tunnusteluja onko mahdollisuuksia ja senjälkeen vasta tehdään päätöksiä. Kyllä maalla ollaan viisaita kun merellä tapahtuu haaveri.

Etunimi Sukunimi

Mikähän on Suvi Lindenin motivaatio eläkkeellä lähteä Ugandaan? Onko se rahanahneus yhdistettynä tyhmyyteen? Melkoinen osa tarinasta on vielä selvittämättä. Sopeutumiseläke pitäisi saada vain jos ei käytä hyväksi eduskunnan kokemusta konsulttipuuhissaan. Onhan näitä Lipposen kaasuputkijuttuja jne nähty mutta tämä vasta jäävuoren huippu. Todennäköisesti Linden on jotain kautta saanut korvausta Patrialta ja sitä peitellään nyt.