Maanantai 17.12.2018

”Eihän tässä ole mitään järkeä” – TE: Uusi tuulivoimalle räätälöity tukiesitys tyrmistyttää eduskunnassa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.2.2018 17:39
Päivitetty: 
28.2.2018 17:46
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) johdolla laadittu lakiesitys uudesta tuulivoimaan kohdistuvasta tuesta aiheuttaa kapinointia eduskunnassa.

Eduskunnan talousvaliokunta ihmettelee ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) johdolla laadittua hallituksen esitystä uusiutuvien energianlähteiden tuesta. Talousvaliokunnassa heränneestä kapinoinnista kertoo Talouselämälle valiokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (sin.), joka itsekin edustaa hallituspuoluetta.

– Koko valiokunta on sitä mieltä, että eihän tässä ole mitään järkeä – näin asia oikaistuna, Turunen sanoo Talouselämälle.

Talouselämän mukaan lakiesityksellä on tarkoitus rajata vesivoima pois tuen piirissä olevista uusiutuvista energiamuodoista. Lakiesityksen perusteluissa sanotaan, että uuden preemiojärjestelmän soveltamisalaan kuuluisivat sähkön tuotannossa merkitykselliset uusiutuvat energialähteet ”lukuun ottamatta vesivoimaa”. Samassa esityksessä todetaan kuitenkin, että ”vesivoima on metsäbiomassan ohella merkittävin uusiutuvan sähkön tuotannon muoto Suomessa”.

– Tämmöisenään tätä on vaikea hyväksyä, koska tämä on räätälöity nyt tuulivoimalle, Turunen sanoo.

Turusen mielestä vanhan tuulivoimatuen päälle ei pitäisi ”missään tapauksessa” myöntää enää uusia tuulivoimatukia.

Turunen toivoo asiaa valmistelleilta työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehiltä uutta esitystä, jossa myös uudet vesivoimalat olisivat periaatteessa oikeutettuja tuotantotukeen. Valiokunta aikoo kutsua ministeri Tiilikaisen lähiaikoina uudelleen kuultavaksi, jotta erimielisyys saataisiin pois pöydältä.

Uudella lailla luodaan preemiojärjestelmä eli tarjouskilpailuun perustuva uusiutuvaa sähköntuotantoa edistävä tuki, jonka pitäisi olla ”teknologianeutraali”. Tätä hallituksen esitykseen sisältyvää teknologianeutraaliuden sovellusta eivät ole ymmärtäneet valiokunnalle antamissaan lausunnoissa muun muassa Energiateollisuus ja Kemijoki Oy, jonka vesivoimalahankkeen kannalta lakiesitys olisi hankala.

Lue koko juttu Talouselämästä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Markku Lehto

Yhtälö on harvinaisen selkeä. Tiilikainen ( kesk) ja Lintilä (kesk ) ajavat jatkoa Mauri Pekkarisen ( kesk ) kehittämälle Tuulimyllytukiaiset I:lle. Miksi ?

No siksi, että Tuulimyllytukiaiset I:n tukiaisrahat ( tänä vuonna 248,5 milj , tulevina vuosina 300 milj./vuosi ) valuu osittain maata tuulisähköfirmoille vuokraaville maanomistajille. Nyt tuulisähköfirmat ovat pystyttäneet vuokramaille valtavia tuulimyllytorneja satojen tonnien painoisten teräsbetonikakkujen päälle.

Kun Tuulimyllytukiaiset I:n tukirahojen maksaminen loppuu, ei tuulisähköfirmoilla ole enää mielenkiintoa jatkaa "tuulibisneksen" pyörittämistä. Samoihin aikoihin tuulimyllyjen elinikä alkaa tulla tiensä päähän. Silloinhan tuulisähköfirmat voivat myydä tuulimyllyt bulvaanifirmoille , joka sitten ajautuvat varojen puutteessa konkurssiin. Kuka silloin vastaa loppuun kuluneiden tuulimyllytornien ja niiden teräsbetonijalustojen todella kalliiksi tulevasta purkamisesta ja tuulipuistojen maisemoinnista ? Yksinkertainen vastaus: maanomistaja.

Näin ollen keskustassa on nähty välttämättömäksi saada aikaan Tuulimyllytukiaiset II jolla voidaan siirtää tuulimyllyjen purkamiseen vaikuttavia taloudellisia kannattavuustekijöitä.

Siihen kuvioonhan ei sovi, että vesivoimaa, aidosti uusiutuvaa , säätövoimana mainiosti toimivaa ja kannattavaa sähköntuotantoa tuettaisiin.

Kari Kallio

Vanha sanonta; satoi tai paistoi - tukia ja korvauksia maksetaan aina jussille. Ns. yrittäjän riski on siis käytännössä nolla sille, joka sen hakemusviidakon hallitsee. Tukimuotoja on itse asiassa niin paljon, ettei ne mahdu yhdelle A4:lle jos jokainen tuki kirjoitetaan omalle rivilleen. Jollei tukiaisiin erikoistunut kansanosa olisi mukana tässä tuulivoimasumutuksessa; ei tuulivoimaa tuskin tuettaisi Suomen maassa lainkaan, koska täällä tuulee hyvin satunnaisesti toisin kuin esim. Tanskassa jossa tuulee joka päivä. Suomessa tuulimyllyn hyötykäyttö on muistaakseni 25 %:n luokkaa eli noin 3 kk vuodesta! Jo siitä voi jotakin päätellä, onko se huono investointi vai ei = t.s. panisiko joku omat rahansa peliin ilman mammuttimaisia tukiaisia vai ei! Vastaus on lie, että ei. Sama kysymys pitää asettaa myös "muulle" maatalousyritteliäisyydelle. Ei kai Wahlrooskaan omia rahojaan siinä polttaisi, jollei saisi tukiaisia. Hän nosti vuonna 2015 runsaat 261 600 euroa maataloustukia. Wahlroosin saama tukisumma oli noussut hieman, sillä ed. vuonna tukipotti oli "vain"250 000 euroa.

Kari Kallio

Yksi syy sähkön alhaiselle markkinahinnalle on juuri tuulivoimalle aiemman syöttötariffijärjestelmän mukaan maksettava 83,5 euron takuuhinta megawattitunnilta. Se maksaa valtiolle eli veronmaksajille jopa kolme miljardia euroa ensi vuosikymmenen loppuun mennessä. Sähkön markkinahinta on ollut viime vuosina 30-35 euroa megawattitunnilta.

Mikko Toivonen

Aivan selkeästi ja ilman vaihtoehtoa Tuulivoiman tuet on kokonaan poistettava. Ei väliä tehdäänkö se poikkeuslailla tai kansallistamalla jo rahastamaan oikeudetta päässeet propelit.

Tuo tuulivoiman tukihulluus on yksinkertaisesti keinoja kaihtamatta kansantalouden ja tarvittavan oikeasti saatavilla olevan energian vuoksi lopetettava

Sen sai juonittua ties millä piilostrategialla kuuluisa juioni Pekkarinen ja nyt sen ylläpitoa jatkavat ihan "luomu" kepulaiset. Se on kepulia hommaa ja se on siksi lopetettava. Sallittakoon kuitenkin kenen tahansa rakentaa tuulivoimaa omalle maalleen jos rakennusluvan saa, ILMAN TUKIA

Mikko Toivonen

Oikein muistat. Se oli MTK strategia tuulivoiman muilutuksessa.
Siitä ovat nyt pitäneet pienempää ääntä odotellessaan riittävän suuren kaakun kasvamista jo annetuilla tuilla.
Katsoivat kai itsekin että nyt on viisaampaa jättää Sampo jauhamaan kuin syödä se heti.
Tuota strategiaa ei kuitenkaan yleisön passaa unohtaa. Hyvä että muistutit siitä

Hannu Rautomäki

Vielä kun hallitus keksisi jatkuvasti puhaltavat tuulet pyörittämään myllyjä.
Tuulivoima ei ole kannattavaa missään, vaan tarvitaan valtion tukirahoja.
Tukien varassa pyörivät Britannian ja Tanskan aluevesilläkin.
Kustannuksien kuoletusaika tuotetulla sähköllä on montakymmentä vuotta, ja sinä aikana myllyt hajoavat monta kertaa.

Kari Kallio

Lainaan hieman Juhani Putkisen blogia:
"Esimerkiksi tänään 18.9.2017 kello 12.49 kaikki Tanskan tuulivoimalat tuottivat yhteensä sähköä teholla 2 MW. Kun Tanskassa on rakennettua tuulivoimaa yli 5000 MW, niin tanskalaisen tuulivoiman ”hyötysuhde” sillä hetkellä oli alle 0,04%. Tanskan hiilivoimalat kuitenkin tuottivat erittäin saastuttavasti samalla hetkellä teholla 2643 MW, eli yli 1000 kertaa tuulivoiman teholla.
On täysin edesvastuutonta että Suomessa edelleen viskotaan lapiolla veronmaksajien rahaa tuulivoimahuijareille.
Niin, tänään kello 10.48 kaikki Suomen tuulivoimalat tuottivat sähköä yhteensä teholla 41 MW. Kun Suomeen on rakennettu tuulivoimaa karkeasti 2000 MW (en löytänyt netistä tarkkaa lukemaa), niin Suomen tuulivoiman ”hyötysuhde” oli noin 2%."
Tuulivoimasta puhuttaessa pitäisi nostaa useammin se kissa pöydälle eli onko tämä energiamuoto ihan oikeasti kansantaloudellisesti järkevä keksintö, vai pelkkää kallista näpertelyä, jota nyt harrastetaan kaiken lisäksi taas jonkun toisen piikkiin: Lue veronmaksajien. Jos joku tekee sitä omilla rahoillaan, ok, mikäpäs siinä - sen kun tekee, mutta nyt on taas ahnaan käsi kyynärpäätä myöten taas veronmaksajan taskussa.

Johannes Hissa

Viime kuussa 1.2.-28.2.2018 tuulivoiman tuotanto oli Fingridin mukaan Suomessa keskimäärin 604 MWh/h. Minimi oli 5 MWh/h ja maksimi 1 383 MWh/h eli tuulivoiman ongelma on suuri tuotannon vaihtelu. Onneksi ei tarvitse Tanskan ja Saksan tavoin turvautua hiilivoimaloihin, joita on Suomessa jo lopetettu, vaan voimme turvautua Ruotsin ja Venäjän ydinvoimaloihin. Sähkön kokonaiskulutuksen keskiarvo oli viime kuussa 12 166 MWh/h ja kokonaistuotanto 9 679 MWh/h, joten tuonnin osuudeksi tulee keskimäärin 2 487 MWh/h.

Veikko Hintsanen

Tämä tuulimylly malli on aivan samalla periaatteella hallitukselta ja eduskunnalta tuotettu , mitä tänään samaan aikaan esitetty tulevaisuus suunnitelma Liikenteen perusväylänpidosta : https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/7f574872-8fb8-4ab0-9a2f-235453593d... . Eli Tässä on jätetty ( samoin kuin energiatuissa yksi tuotantomuoto ) yksi liikennemuoto pois kehittämisarvioinnista kokonaisuudessaan, kuten on jo tehty noin kymmenen vuotta . Kokonaisvaltaisen sisävesiliikenteen mahdollisuuksia eikä edes korjausvelka arvioita ole valtion toimesta tehty eikä tuotettu vaikka EU:ssa on sovittu että maantieliikennettä pyritään siirtämään sisävesiliikenteeseen...... Eli mielestäni tuo raportti pitäisi laittaa takaisin ja edellyttää kaikkien liikennemuotojen arviointia ennen kuin eduskunnassa tehdään satojen miljoonien siirtoja jo virheelliseen ja puutteellisesti EU liikennestrategian vastaisesti perusteltuun liikennepolitiikkaamme.

Kari Aaltonen

Keskusta, Suomen yksi suurinpia vesistöjen saastuttajista esittää vihreitä arvoja veronmaksajien rahohoilla silloin kun kaverit pääsevät hyötymään siitä, ei muuta kuin lisää tukiasia maalaisille ja sillä Suomi nousuun.

Kari Kallio

http://myllysissi.wixsite.com/tornionlaakso/tuulivoiman-ongelmat

Tuulivoima ei ole lainkaan kiistaton asia, joten "vihreänä" puolueena itseään pitävä Kepu menee taas sieltä missä aita on matalin. Keskustalainen voi puhua aivan asiallisesti esim. kivihiilen poltosta tai teollisuuden päästöistä, mutta kysypäs vahingossakaan, että milloinkas se maatalous hoitaa oman osuutensa päätöistä - tulee hiljaista kuin huopatossutehtaassa, vaikka maatalouden päästöt vesialueille on kaikkein suurin. Kaupunkinlaisten koirienkin kikkareista puhutaan mediassa enemmän kuin maatalouden kuormituksesta. (Senkin ne silti maksattavat veronmaksajilla ympäristötukien muodossa) (mitäpä me emme maksaisi, maksammehan me vuodessa jopa miljardin pelkästään jussien eläkkeitä, mikä on uskomaton juttu, josta vain harva edes tietää). Ei hyvä!

Teijo Myllylä

Kepu keksii kohta alkaa lypsämään tukia tuulesta. Sehän puhaltaa selvästi maatilojen mailla, siis tukiin oikeuttava haitta. Velvä se, siis iltalypsylle. Ja kohta sipilä avittaa, ja miljonääri nallekin nauraa. Taitaa taas tulla hynää vaikka pitää vaan käsiä taskussa. Tarkennus..veronmaksajan taskussa.

Seppo Haavisto

Kyllä tuulimyllybisnes on suurimpia huijauksia, joita suomen kansalle on esitetty! Ei ne missään ole järkeviä ! Suomessakin, niinkuin monessa muussa maassa on tilanne se, että kun myllyjen tuotto on suurin, on energian tarve pienin ja kulutushuippujen aikaan myllyt seisovat pakkassäässä. Tämä tekee niistä ns. sekundaenergian tuottajia. Normaalisti ei sekundaenergiasta paljon mitään makseta. Jos hinnoittelu olisi normaalia kysyntätarjontapohjaista, ei Suomeen eikä muuallekaan olisi yhtään kannattavaa myllyä rakennettu!

Petra Ylinen

Itse olen tuulivoima yrittäjä, välillä pelottaa mitä aivoituksia päättäjämme päästä lähtee ;), pääosin hyviä. Nyt energia-ala on odottanut 2 vuotta ns.huutokauppa mallia, liian pitä aika. Energuateollisuus vaatii pikaisia investointojeja olkoon se tuuli tai ydinvoima. Nyt osa päättäjistä sekä lukijoista ovat hyvin aivopesty todellisuudesta, erittäin huono asiantuntemus ja harhakuvitelmat ovat valloillaan, miksi? Täällä Suomessa on populismi ja kaikkea vastustavat vasemmisto nostanut häntäänsä, nyt ihmisten harhakuvamaailma on laajentunut entisestään, alkaavat jo itsekkin uskoa harhoihin.

Kari Kallio

"Saksassa pidetyssä tuulivoimatuen tarjouskilpailussa keskihinnaksi tuli 42,80 € per megawattitunti. Tämä on hinta, jonka Saksan liittotasavalta takaa uusille tuulisähkön tuottajille. Suomessa tavoitehinta on kaksi kertaa suurempi : 83,50 €/MWh.

Jos tuulivoiman tuottaja saa sähkönsä myytyä tavoitehintaan, hän ei saa mitään tukea. Jos myydyn sähkön hinta alittaa tavoitehinnan, tuottaja saa erotuksen Saksan liittotasavallan verkkovirastolta Bundesnetzagenturilta." Lähde: J. Tuomikoski

Markku Lehto

"Nyt osa päättäjistä sekä lukijoista ovat hyvin aivopesty todellisuudesta, erittäin huono asiantuntemus ja harhakuvitelmat ovat valloillaan, miksi? Täällä Suomessa on populismi ja kaikkea vastustavat vasemmisto nostanut häntäänsä, nyt ihmisten harhakuvamaailma on laajentunut entisestään, alkaavat jo itsekkin uskoa harhoihin."

Varmaankin voisit hieman konkretisoida tuota aivopesua ja harhakuvitelmia. Ihan oikeilla luvuilla , euroja ja megawatteja sekä megawattitunteja. Ja mieluummin vielä lähteet mainiten.

Petra Ylinen

Yleisesti tuulivoimayrittäjänä voi todeta, että vesivoiman kuuluu olla ehdottomasti preemiojärjestelmässä. Uudet voimalaitokset, kivihiilen yms. osalta tuet pitäisi leikata minimiin. Ydinvoimaloiden tukiporkkana pitäisi olla aikatauluun sidottu, ettei voimaloita rakennettaisi 15 vuotta. Siirtomaksu hinnoittelu minun mielestä pitäisi laskea siirtoja käyttävien yhtiöiden kontolle, niinkuin ennevanhaan on ollutkin, sähkön hinnanmuodostus minun mielestä tulisi olla fingridin nappulan alla näin ollen ei oltaisi liikaa sidottuja Nordpooliin.

Kari Kallio

"Uusiutuvan energian tuesta tuli tuulivoimayhtiöille helppoa rahaa jauhava sampo. Suuri osa suomalaisista koki tilanteen kohtuuttomaksi.
Jo vuoden 2010 lakia valmisteltaessa esitettiin, että uusiutuvan energian tuen tulisi määräytyä tarjouskilpailuissa, jolloin sen hinta asettuisi veronmaksajan kannalta optimaaliselle tasolle. Tähän ei lähdetty, ehkä siksi että tällaisille tarjouskilpailuille ei ollut siihen aikaan ennakkotapauksia.
Syöttötariffilaki sai paljon aikaan : tuulisähkön osuus Suomessa kulutetusta sähköstä nousi vuoden 2010 noin nollasta prosentista vuoden 2016 yli neljään prosenttiin. Energia-alalla tämä on iso muutos lyhyessä ajassa, vaikka olemmekin kaukana jäljessä Länsi-Euroopan 10-20 % osuudesta.
Tuulisähkön nousu tuli kuitenkin tarpeettoman kalliiksi kuluttajille ja pilasi tuulivoiman imagoa. Olimme tyhmiä ja maksoimme liikaa." Lähde: J Tuomikoski

Kari Kallio

Tuuli- ja aurinkovoimalat voivat toimia vain suurten tukiaisten avulla. Tukiaisia maksavat kaikki sähkön ostajat verkkomaksujensa osana. Nykyarvion mukaan Saksan tuulitukiaiset maksavat nykyisin 20 miljardia euroa vuodessa. Koska Saksa on energiakäänteessään päättänyt luopua huomattavasti tuuli- tai aurinkovoimaa edullisempaa päästötöntä sähköä tuottavasta ydinvoimasta, on maan ollut pakko lisätä kivihiilen polttoa; muuten teollisuudelta loppuisi sähkö. Vaikka osa ydinvoimaloista yhä käy, ovat Saksan päästöt viime vuosina vain kasvaneet. Siitä huolimatta, että myös tuuli- ja aurinkovoima ovat edelleen lisääntyneet.
Tuuli ja aurinkosähkön huonoja puolia energiajärjestelmässä on, että ne tuottavat sähköä vain silloin kun tuulee tai paistaa. Tyynellä tai pilvisellä säällä sähkö pitää tehdä muulla tavoin, yhä useammin siis hiilellä tai kaasulla. Tuulivoiman tehokkainta säätövoimaa eli vesivoimaa Saksalla on niukasti.
Tuulivoiman tukimekanismi laskee kuitenkin sähkön markkinahintoja. Tuulituottajille markkinahinnalla ei ole mitään väliä, niiden tuotot on taattu ja siksi ne tuottavat aina kun tuulee tai paistaa. Sähkön markkinahintojen lasku taas johtaa siihen, että ydinvoimalainvestointien riskit ovat suuria myös niissä maissa, joissa uuttakin ydinvoimaa saa rakentaa (vrt. Suomi).
Eurooppa on ulkoistanut ison osan bulkkituotannostaan ja päästöistään Kiinaan, jossa jopa henkeä kohti lasketut päästöt ovat nykyisin suuremmat kuin Euroopassa. Se on aikamoinen suoritus maalta, jossa elintaso on kuitenkin yhä matala. Selitys on tietysti hiilivoima, jolla Kiina tekee energiastaan vielä isomman osan kuin Eurooppa. Osin selitys on energiatehoton tuotanto.” Lähde: TE

Tapani Graae

Uusiutuva, ei-uusiutuva, lähes uusiutuva
Miksi olla niin särmikäs että puhutaan vain uusiutuvasta ja ei-uusiutuvasta?
Välimaastoon kuuluu päästöttömään ydinvoimaan liittyvä uraani-238. Se on sellaisenaan käyttökelvoton mutta voidaan "uusioida" ydinpolttoaineeksi. Sitä on luonnon uraanissa yli 99 % ja voidaan sitä hyödyntää erityisesti kehitteillä olevissa neljännen polven ydinvoimalaitoksissa.

Tapani Graae

Uusiutuva, ei-uusiutuva, lähes uusiutuva
Miksi olla niin särmikäs että puhutaan vain uusiutuvasta ja ei-uusiutuvasta?
Välimaastoon kuuluu päästöttömään ydinvoimaan liittyvä uraani-238. Se on sellaisenaan käyttökelvoton mutta voidaan "uusioida" ydinpolttoaineeksi. Sitä on luonnon uraanissa yli 99 % ja voidaan sitä hyödyntää erityisesti kehitteillä olevissa neljännen polven ydinvoimalaitoksissa.

Petra Ylinen

Poppareita mikroon ;), Saksassa yrittäjät saa jopa rahaa sähkönkäytöstä kun polttoaine on shutko edullista, minun mielestä Suomen suurin syöpäpesäke on peruskateus, peruspopulismi, perusvastaisuus, perusnegatiivisuus, ei olisi hääviä miettiä mitä kivaa tälle päivää tekisi, mikään ei ole hyvin, sähköomavaraisuutemme oli teollisuutemme kilpailuvaltti, sittemmin ei ole hätinä hyrrää saanut veteen kun naapurin kaima tienaisi sillä 30e. Mitä tuleman pitää, sähkön tuottaminen ei ole enää seksikästä, omavaraisuus tippunut radikaalisti, normi jannut maksaa sähkönsä mieluummin venäjälle kuin ouluun

Seppo Viljakainen

Suo nyt anteeksi, mutta vanhat kateellis-populilistis-negatiiviset silmäni eivät löytäneet Sinulta - " tuulivoima-yrittäjältä ".( vai oikein Yittäjä)- vastausta tähän selvään kysymykseeni :

Onko Sinulla mitään tekemistä tämän SPC-1 Kankaanpäänmäki puiston kanssa , joka siis on tehnyt miljoonatapiot, vaikka me olemme hyvyyttämme pumpanneet sinne ( Kankkulan Kaivoon ) 2 419 200,87 € ?

Pekka Koskela

Kyllapa Kylla

Pekkarinen on tehnyt liikaa virhearviointeja urallaan perustuen "ei mihinkaan"

Tuulivoimatuki oli ehka suurin & kallein virhe urallaan

Oiskohan hanen poistuttava kunnioitettavasti takaviistoon vasemmalla

Jos fixu olisi, han tekisi tuon.

Jos ei ole, erottaame hanet.

Rakentavin Terveisin

Pekka Koskela, Evijarvi

Timo Leskinen

Tuulivoima on kaikista tuotantotavoista ongelma herkin. Teho voi vartissa muuttua 1000mw. Tuulivoiman takia supistetaan vesivoima tuotantoa koska se on ainoa tapa tuottaa varavoimaa tuulisähkölle. Mitä enemmän tuulivoimaa sen enemmän sille pitää merkitä vesivoimaa varavoimaksi säätämään. Verkon tuonti tilanteesta riippumatta säätövoimaa pidetään reservissä. Lisääntyvä tuulivoima pysäyttää liki ilmaista vesivoimaa, siis silloin kun sattuu tuulemaan.