Keskiviikko 12.12.2018

Timo Soini jatkaa perussuomalaisten ryöpyttämistä: ”Tuolla tiellä ei ole jytkyjä tulossa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.4.2018 10:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Timo Soini.
|

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, nykyinen Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja, ulkoministeri Timo Soini jatkaa perussuomalaisten kovasanaista arvostelua. Hänen mukaansa perussuomalaisten kansanedustajat äänestävät nyt oppositiossa sellaisia hallitusohjelman toimenpiteitä vastaan, joita ovat itse olleet hyväksymässä.

–Tuolla tiellä ei ole jytkyjä tulossa, Soini kirjoittaa blogissaan.

Hän muistuttaa vieneensä perussuomalaiset hallitukseen vuonna 2015.

– Suomi oli talouden ja toiminnan suhteen pysähtyneisyyden ajassa. Isänmaan vuoksi oli tehtävä suunnanmuutos. Tiesin, ettei se ole helppoa. En voinut vastuullisena johtajana antaa puolueen ajautua marginaaliin ja antaa hävinneiden hallita. Puolue oli tekemässä hallitusohjelmaa, joka on vaativa. Siihen sitouduttiin porukalla. Käsittääkseni neljäksi vuodeksi. Kantin piti kestää. Ikävä kyllä, kesän 2017 puoluekokouksessa puolue otti uuden linjan. Eduskuntaryhmä hajosi sen seurauksena, Soini kertaa.

Hänen mukaansa Juha Sipilän (kesk.) hallitus, jossa siniset ovat edelleen mukana saavuttaa kaikki keskeiset tavoitteensa.

–Hinta on ollut kova. Vein puolueen hallitukseen, koska puolue on sitä varten, että vaikutetaan ja tehdään päätöksiä. Otetaan vastuu. Tiesin, että ohjelmallamme Suomi nousee. Olin oikeassa – mitä sitten?

Viikko sitten Soini kommentoi suorin sanoin perussuomalaisten puoluejohdon kommentteja niin Venäjän vastaisista pakotteista kuin Salisburyn hermomyrkkyiskustakin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vastasi tuolloin, että ”on harmillista, että eräät puolueemme toimijat ovat antaneet helppoja syöttöjä lapaan esittämällä outoja tulkintoja Salisburyn myrkkyiskusta, Venäjän-vastaisista pakotteista tai Venäjän politiikasta laajemmin.”

Lue myös: 

Jussi Halla-aholta yllättävä ulostulo: ”Eräät puolueemme toimijat ovat antaneet räksyttäjille helppoja syöttöjä lapaan”

Timo Soinilta raju täyslaidallinen: ”Onneksi en johda enää perussuomalaisia”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Reijo Heikkilä

Usa, kaataa eu,n. Kohta alkaa massoittain työntymään pakolaisia, hallitsemattomasti, eu, saa mitä tilasi. Jo muutenkin ongelmissa ja järjettömän suurissa veloisa painiva suomi, ja koko eu, se ei selviä pakolaisaallosta. EU, romahtaa hyvin pian, maapallo on hauraassa tilassa usa,n takia. Tämän kuolemankolmion takia. No, eu, saa sitä mitä tilasi.!

Tuomas Sikander

Sinipiika on katkeroitunut toisten järkiintymisestä, varsinkaan kun se ei kuulu totalitaarisen ryhmäkurin alaisuuteen.
Eipä taida Paksulla Bertallakaan olla enää lisää jytkyjä tulossa. Toisaalta , venäläisperäistä fasismilla ryyditettyä ortodoksisuutta ei pidä koskaan aliarvioida.
._.

Reijo Heikkilä

Usa, kaataa eu,n. Kohta alkaa massoittain työntymään pakolaisia, hallitsemattomasti, eu, saa mitä tilasi. Jo muutenkin ongelmissa ja järjettömän suurissa veloisa painiva suomi, ja koko eu, se ei selviä pakolaisaallosta. EU, romahtaa hyvin pian, maapallo on hauraassa tilassa usa,n takia. Tämän kuolemankolmion takia. No, eu, saa sitä mitä tilasi.!

Jarkko Kainulainen

Katkera väsynyt mies huutaa kun ottaa päähän nuo omat kannatusluvut kun kuvitteli muuta mutta ei ymmärrys hänelläkään riitä että kun aatteensa myy salkun takia ja kääntänyt koko politiikan mitä enne harjoitti nii kuka hullu häntä enää arvostaisi tahikka äänestäisi sipilän ja orpon rakkikoira joka on myynyt kaikki oman etunsa tähden viisas plosi hiljaa.

Timo-Pekka Mustakallio

Pitäisihän Soinin wanhana poliitikkona tietää, ettei menneillä "saavutuksilla" ole merkitystä. Huuliveikko katosi (vai katosivatko sutkaisuja ideoineet haamukirjoittajat?) ja tilalle tuli linjauskollinen lipoja, petturi. Ei jatkoon.

Sininen tulevaisuus muuttunee ensi vaaleissa värikkääksi menneisyydeksi, ja Soini rumaksi jäljeksi politiikan tuulilasissa: tilkka Lasolia, ja sekin muistojälki on pois pyyhitty. Näin siis soinimaisesti veisteltynä :)

Jouni Suninen

Timo Soini itse petti puheensa kun pääsi Sipilän hallitukseen. Puolueen linjaa ei siis suinkaan muuttanut Jyväskylän puoluekokousväki joka tuomitsi soinilaisten takinkäännön, ja äänesti heidät vilttiketjuun.

Puolueväki vaati Jyväskylässä hallitusohjelman kunnioittamista, ja siltä pohjalta vaalivoittaja Jussi Halla-aho lähti neuvottelemaan Sipilän kanssa hallitukseen menosta.

Sipilä antoi ymmärtää ettei hallitusohjelmaa aiota jatkossakaan noudattaa, ei ainakaan niiltä osin kuin persut vaativat. Koska Halla-aho ei ollut ostettavissa ministerisalkulla, Soini sai jatkaa Sipilän renkinä.

Juhani Rossi

Voit Soini unohtaa puhees...yritä nyt vaan sopeutua siihen että sun hillotolppa kaatuu seuraavissa eduskuntavaaleissa. Nauti nyt ulkomaanmatkoista ilman vastuuta kun et sitä valtiovarainministerinä halunnu kantaa. Sulla oli räätälinä äänestäjät,minä mukaanlukien... mutta et tienny miten takkia pidetään päällä. Turha sun on itkeä enää...vedit elämäntyösi? itse ns.pöntöstä alas. Mieti asiaa kun Audin takapenkiltä joudut itse siirtymään ratin taakse.

Mark Andersson

Soinin puheet katasrofihallituksen työstä ovat yhtä uskottavia kuin Orpon ja Sipilänkin. Soini, Stubb ja Sipilä tiesivät hallitusneuvotteluissa 2015 aivan hyvin, että nousukausi on tulossa hallituskauden aikana, joten he päätyivät kansan harhauttamiseen – kuinkas muuten. Sitten aloitettiin köyhän kyykyttäminen ja väitteet siitä, että elintasoerojen kasvattaminen johtaa nousukauteen. Ja nousukausi tuli – ilman hallituksen myötävaikutusta.

Globaalin talouskasvun ottaminen omaksi ansiokseen on Sipilän hallituksen isoin kupla.

Reijo Heikkilä

Usa, kaataa eu,n. Kohta alkaa massoittain työntymään pakolaisia, hallitsemattomasti, eu, saa mitä tilasi. Jo muutenkin ongelmissa ja järjettömän suurissa veloisa painiva suomi, ja koko eu, se ei selviä pakolaisaallosta. EU, romahtaa hyvin pian, maapallo on hauraassa tilassa usa,n takia. Tämän kuolemankolmion takia. No, eu, saa sitä mitä tilasi.!

Reijo Heikkilä

Usa, kaataa eu,n. Kohta alkaa massoittain työntymään pakolaisia, hallitsemattomasti, eu, saa mitä tilasi. Jo muutenkin ongelmissa ja järjettömän suurissa veloisa painiva suomi, ja koko eu, se ei selviä pakolaisaallosta. EU, romahtaa hyvin pian, maapallo on hauraassa tilassa usa,n takia. Tämän kuolemankolmion takia. No, eu, saa sitä mitä tilasi.!

Tero Mölsä

Taitaa se jytky jäädä tulematta ennenkaikkea Sinisille. Soini näyttää kuuluvan poliitikkojen ryhmään missä uusi puolue on vaihtoehto sille, jos omat mielipiteet eivät saa kannatusta. Sinisten hallitusryhmä pitää keinotekoisesti kiinni omasta hillotolpastaan, mutta asiallista mandaattiahan sillä ei tietenkään ole.