Perjantai 17.8.2018

”Yllätyin Sauli Niinistön soitosta” – Paljastuskirjailija teilaa tylysti suomalaisia päättäjiä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.4.2018 07:46
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Tiukkaa kulukuria pitänyt puhemies Sauli Niinistö eduskunnassa vuonna 2009.
|

Mistä on kiinnostava poliittisen historian kirja tehty? Tietysti rötöksistä, kähminnästä ja poliittisen pelin kuvauksista.

Näitä kaikkia löytyy eduskunnassa 1988–2017 työskennelleen Pertti J. Rosilan tänään julkaistavasta teoksesta Arkadianmäen kirstunvartija (Tammi, 2018).

Kirjassa saavat eri syistä ankarasti kyytiä esimerkiksi sellaiset yhteiskunnallisen vaikuttamisen tunnetut nimet kuin ex-pääministeri Paavo Lipponen (sd.), kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.), europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) ja eduskunnan entinen pääsihteeri Seppo Tiitinen monista vähemmän tunnetuista nimistä ja takavuosikymmenten vaikuttajista puhumattakaan.

Paljon on tietoa, ja turhankin oloista poliittishenkistä nälvimistä, mutta varsinkin kokoomuksen sisäisiä suhteita käsittelevät osuudet ovat kiinnostavia, sillä kirjoittaja valittiin eduskunnan apulaistoimistopäällikön virkaan joulukuussa 1987 kokoomuslaisuutensa vuoksi, eli kyseessä oli puhdasverinen poliittinen virkanimitys.

–Yllättäen kokoomuksen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi soitti ja kehotti hakemaan tuota eduskunnan virkaa, jonka hakuaika oli umpeutumassa. Hän sanoi, että virkaan valitaan kokoomuslainen ja että minulla olisi hyvät mahdollisuudet tulla valituksi. Särkijärvi tunsi minut jo 1970-luvulta ja tiesi kaupunginvaltuutettuna, mitä tehtäviä minulla oli Espoon taloushallinnossa ja miten olin niitä hoitanut, eduskunnasta viime vuonna eläkkeelle jäänyt Rosila kertoo kirjan alkupäässä.

Eli Rosilaan itseensäkin liittyneellä poliittisella virkakähminnällä, ”maan tavalla”, lähdetään liikkeelle, mistä siirrytään sujuvasti muiden tekemisten arvosteluun sekä kehumiseen. Usein sama henkilö saa osakseen molempia, väliin myös sarkastisesti.

Jännimpiä ovat eduskunnan talouspäällikkönä 20 vuotta toimineen Rosilan kertomukset, joita höystävät hänen omakohtaiset muistikuvansa ja kokemuksensa tapahtumista, jotka pohjautuvat ilmeisen paljon päiväkirjamerkintöihin. Oikeaa päiväkirjaa hän sanoo pitäneensä lokakuusta 2000 alkaen.

Rosila on piirtänyt henkilökuvia eduskunnan entisistä puhemiehistä. Siksi Lipposen ja Heinäluoman lisäksi paljon huomiota saavat edesmennyt maalaisliittolainen Johannes Virolainen, entinen demarivaikuttaja Matti Ahde, kokoomuksen Riitta Uosukainen, sinisten Maria Lohela ja puhemiehen paikalla poliittista korkoa kasvanut Sauli Niinistö.

Rosila kertoo esimerkiksi Niinistön soitosta hänelle vuonna 2007, kun yli 60 000 ääntä saaneelle ex-puheenjohtajalle ei auennut paikkaa Jyrki Kataisen hallituksesta.

Rosilan mukaan ”Katainen ei halunnut voimakastahtoista Niinistöä lähelleen”. Aihe ei itsessään ole uusi, sillä siitä on kirjoittanut aiemmin muun muassa Risto Uimonen kirjassaan Puolivallaton presidentti (WSOY, 2012), mutta Niinistön silloiset pohdinnat on nyt tuotu esiin uudella tavalla.

”Lipponen käytti eduskunnan virka-autoa kaikenlaisiin omiin ja perheensä kuljetustarpeisiin”

–Olin yllättynyt hänen soitostaan ja hämmästyksestä selvittyäni älysin onnitella erinomaisesta vaalituloksesta… Niinistö kyseli puhemiehen tehtävistä, eduskunnan hallinnon tilasta ja johtamisesta. Mainitsin jotain myös silloin ajankohtaisista 100-vuotisjuhlien sotkujen selvittämisistä. Hän vähän epäillen kysyi, onko puhemiehellä tarpeeksi töitä, saako siinä hommassa aikansa kulumaan. Yritin vastauksissani olla rehellinen ja innostava. Erityisesti vakuutin hänelle, että kyllä talossa niin paljon tekemistä on, ettei aika taatusti tule käymään pitkäksi, Rosila kertoo.

Kirjassa myönteisessä hengessä käsitelty Niinistö tarttui tunnetusti tehtävään ja oli puhemiehenä vuoteen 2011, vaikka välillä meinasi usko loppua, kun eduskunnassa protestoitiin hänen kulukuriaan vastaan. Puhemieskautensa lopussa hän olisi Rosilan mukaan ottanut esille hänen kanssaan presidentinvaalit 2012 ja ”puolueiden ulkopuolisuuden”:

–Käydessäni viimeisen kerran tapaamassa Niinistöä puhemiehen huoneessa 14. huhtikuuta 2011 hän huokaisi syvään ja totesi olevansa joutomies viikon päästä… Tapaamisessamme Niinistö otti ensimmäistä kertaa puheeksi tulevat presidentinvaalit. Hän sanoi, että olisi suuri houkutus ryhtyä kaikkien puolueiden ulkopuoliseksi ehdokkaaksi, mihin tarvittaisiin vain 20 000 nimeä. Olin niin hämmästynyt kuulemastani, että sain vain sanottua sen kyllä edellyttävän melkoisen organisaation luomista. 

Tasavallan presidentin versio keskusteluista voi olla aivan toinen, mutta joka tapauksessa hän ei tehnyt tuolloin yllätysvetoa, vaan ilmoittautui kesäkuussa 2011 ehdokkaaksi presidentinvaaleihin vielä kokoomuslaisena ehdokkaana ja tuli valituksi. Vasta seuraavalla kerralla eli tämän vuoden vaaleihin hän kokosi kansanliikkeen, ja hänet valittiin poikkeuksellisesti jo ensimmäisellä kierroksella.

Kokoomuksen sisäisissä kuvioissa arvostusta saa Rosilalta osakseen pitkäaikainen kansanedustaja Ben Zyskowicz, mutta Kataisen ohella Alexander Stubb ei juuri kehuja kerää.

–Erityisesti viime vuosikymmeninä hän (Zyskowicz) on kärsivällisesti ja solidaarisesti puolustanut ja tukenut puolueen ja eduskuntaryhmän linjaa. Se oli varsinkin Alexander Stubbin puheenjohtaja- ja erityisesti lyhyeksi jääneen pääministerikauden aikana ajoittain kovin häilyvä tai linjaa ei ollut lainkaan. Zyskowicz puolusti lähes loppuun asti Stubbia, vaikka näki, että metsään ollaan menossa.

Politiikan kuvioista rötöksiin, joista Rosila nostaa kirjassa esille vanhoja tapauksia lähtien eduskunnassa taloudenhoitajana toimineesta 1940 aloittaneesta ja vuonna 1967 eroamaan joutuneesta Björn Feiringistä. Kirjanpidossa oli ollut epäselvyyksiä ja rahaa eduskunnan kassaholvista oli kadonnut melkoinen tukku. Tuosta sotkusta hyötyi Veikko Vennamon SMP vuoden 1970 eduskuntavaaleissa.

Feiringin tapauksesta seurasi valvonnan kiristyminen eduskunnassa, mutta ei se rötöksiä estänyt. Rosila kertoo päässeensä seuraamaan aivan läheltä kahta paljastunutta kavallusta. Ensimmäinen tapahtui perussuomalaisten eduskuntaryhmässä, jonka pääsihteeri tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Toinen liittyi eduskunnan urheilukerhoon, jonka rahastonhoitajalle seurasi kavalluksesta ehdollista vankeutta.

Rötöstelijöinä olivat siis eduskunnassa työskennelleet henkilöt, jotka eivät olleet kansanedustajia. Rosila vertaa urheilukerhon tapausta Feiringin tapaukseen. Syytä tosin oli myös kansanedustajissa:

–Kummassakaan tapauksessa kansanedustajina toimineet maallikkotilintarkastajat eivät hoitaneet tehtäviään asianmukaisesti, vaan useimmiten luottavaisesti allekirjoittivat heille valmiiksi kirjoitetut tilintarkastuskertomukset. 

Paavo Lipposta Rosila syyttelee erityisen paljon muun muassa siitä, että hän käytti ”eduskunnan virka-autoa kaikenlaisiin omiin ja perheensä kuljetustarpeisiin” ja Eero Heinäluomaa ”selkään puukottamisesta”. Seppo Tiitinen saa puolestaan kasapäin haukkuja eduskunnan juhlavuoden 2006 sotkuista ja Pirkko Ruohonen-Lerner oman auton kilometrikorvausten laskuttamisesta eduskunnalta.

Kokoomustaustainen kirjoittaja vaikuttaa melkoisen vahingoniloiselta kuvatessaan sitä, kuinka perussuomalaisten Ruohonen-Lerner joutuu jättämään eduskuntaryhmänsä johtajuuden äänestyksen jälkeen alkuvuonna 2014. Se ei ole Rosilan paljastuskirjassa suinkaan ainoa kohta, jossa kirjoitetaan tarkoituksellisen häijysti eduskunnan toimijoista.

LUE MYÖS: Talouspäällikölle ärähtänyt Paavo Lipponen tuli paikalle mutta vaikeni kirjanjulkistuksessa – ”No comments”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Ilaskivi

Pieni muistelu Feiringistä. Tulin Eduskuntaan 1962 ja ensimmäisenä palkkapäivänä menin Feiringin luo. Hänellä oli rahanippu valmiina ja tarjosi sitä minulle. Pankkimiehenä annoin hänelle paperilapun, jolle olin kirjoittanut tilinumeroni ja ilmoitin, että haluan palkkani tilille. Taisteluhan siitä syntyi, mutta lopulta Feiring antoi periksi mumisten jotakin ikiaikaisesta palkanmaksutavasta käteisenä. Kerroin tapauksesta lukuisille edustajatovereilleni, jotka seurasivat esimerkkiäni. Taisi vähitellen "palkka pankkiin" muodostua laajemmaksi tavaksi Eduskunnassa.

Kari Kallio

"Kirjassa myönteisessä hengessä käsitelty Niinistö tarttui tunnetusti tehtävään ja oli puhemiehenä vuoteen 2011, vaikka välillä meinasi usko loppua, kun eduskunnassa protestoitiin hänen kulukuriaan vastaan. "
Kansanedustajilla on hyvin vino maailmankuva? He ovat kyllä valmiita vaikka viemään leipäpalan yksinhuoltalesken lapsen suusta, mutta eivät ole valmiita tinkimään omista usein kummallisista eduistaan, joita verovaroista maksetaan.
Jos vaatii kansaa kiristämään vyötään, pitää olla valmis tekemään sama itse - malliksi muille! Pitää elää niin kuin opettaa - että olisi katu-uskottava.

Janne Pyykkö

Jos eduskunnassa ,vaaleilla valitut edustajat,olisivat "kansanedustajia">Heillä pitäisi olla työehtosopimus,tuntipalkka ja työajanseurantajärjestelmä.Tehdyistä tunneista maksettaisiin,ei muusta! Lähtökohtaisesti kutsumustyö,jonka palkka pitää olla max. 2000/kk!

Heikki Paananen

Arvaan, että kirjasta on jätetty kaikkein mielenkiintoisimmat päiväkirjamerkinnät ja muistelmat pois.

Hyvä tavallaan, että merkittävissä asemissa olevat virkamiehet eläköidyttyään julkaisevat muistelmiaan. Tietoisuus sellaisen mahdollisuudesta pitää poliitikot ja virkamiehet "kaidalla tiellä".