Maanantai 20.8.2018

Uusi lähdevero Suomeen? – SDP:lle varovaista tukea keskustasta ja kokoomuksesta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.5.2018 13:34
Päivitetty: 
16.5.2018 13:37
  • Kuva: Sarita Piipponen
    Kuva
    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitteli gallupien kärkeen nousseen oppositiopuolueen vero-ohjelmaa Helsingissä keskiviikkona.
|

Keskustassa ja kokoomuksessa ilmenee varovaista myönteisyyttä Sdp:n esitykselle instituutioiden osinkotulojen lähdeverosta. Sdp:n vero-ohjelman pääomatuloveron kiristyksiin molemmat puolueet kuitenkin suhtautuvat kriittisesti.

– Emme tyrmää tätä viiden prosentin lähdeveroa ulkomaisten toimijoiden osalta, vaan se on hyvä selvittää pääoma- ja yhteisöverotuksen kehittämisen yhteydessä ja tehdä sitten johtopäätökset, keskustan talous- ja veropoliittisten työryhmien puheenjohtaja, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä sanoo Uudelle Suomelle.

Myös kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan verojaoston jäsen Eero Suutari sanoo, että kokoomuksella ei ole mitään erityistä kielteisyyttä ehdotettua lähdeveroa kohtaan.

– Toki aina kun nostetaan veroja, pitäisi pystyä verorasitusta laskemaan. Jos pelkästään ruvetaan korottamaan, se ei ole hyvä. Lähtökohtamme on tasapuolinen verotus, laaja veropohja ja matalat verot, Suutari lisää.

Sdp julkaisi keskiviikkona vero-ohjelmansa, jonka periaatteisiin kuuluu tiivis ja laaja veropohja sekä matalat verot.

Myös Ala-Nissilä on tämän kannalla.

– Se oli jo [Esko] Ahon hallituksen aikana linja, ja sitä kannatan, Ala-Nissilä sanoo.

Gallupjohtajaksi ja siten mahdolliseksi tulevaksi pääministeripuolueeksi noussut SDP toisi instituutionaalisten sijoittajien osinkotuloihin viiden prosentin lähdeveron. Uudistus koskisi ulkomaisten instituutioiden lisäksi myös kotimaisten eläkerahastojen, yleishyödyllisten yhteisöjen sekä säätiöiden osinkoja, joista nykyisin ei makseta veroa lainkaan. SDP tarjoisi kuitenkin verosta kompensaatiota kansalaisjärjestöille ja ammattiyhdistyksille.

Sekä Ala-Nissilä että Suutari sanovat, että mikäli lähdeverokysymys olisi edessä seuraavissa hallitusneuvotteluissa, siitä oltaisiin todennäköisesti valmiita ainakin keskustelemaan. 

– Tietysti kaikki vaikutukset on tutkittava ensin, Suutari sanoo. 

Lue myös:

SDP julkaisi 12 kohdan listan: Näin verotusta tiukennettaisiin ja verovuotoja tukittaisiin

Sdp kiristäisi ruuvia uudella verolla: ”Suomessa omistaminen kevyemmin verotettua”

Eroavat näkemykset pääoman verotuksesta

Sdp kiristäisi ohjelmallaan pääoman verotusta ja keventäisi työn verotusta. Ala-Nissilä sanoo, että keskustalla ja Sdp:llä on erilaiset kannat pääomaverotuksen suhteen. 

– Me emme ole pääomaverotuksen verokantaa nostamassa. Pääpaino on työn verotuksen keventämisessä, Ala-Nissilä sanoo.

Hänen mukaansa työn verotuksen keventämisessä olennaista korkea työllisyys.

– Kokonaisveroaste on saatu laskuun, työn verotusta on kevennetty etenkin pienituloisilla, ja verotuksella on ollut hyvä ennakoitavuus. Tästä on tullut hyvää palautetta, ja verotulot kasvavat samalla kun veroaste pienenee, Ala-Nissilä sanoo.

Myös kokoomuksessa suhtaudutaan nihkeästi Sdp:n linjaan pääomaverotuksessa. Suutarin mukaan Sdp:n vero-ohjelmassa kirpaisi erityisesti ylempien pääomatuloverojen nostaminen 35 prosenttiin.

– Tämä ei ole hyvä linjaus omistamiseen. Pyrimme siihen, että kaikki suomalaiset pystyisivät omistajuuden kautta kartuttamaan kansantuottoa myöhemmin. Muuta kovin suurta negatiivista en esityksestä löytänyt, Suutari sanoo.

Kokoomuksessa ollaan Suutarin mukaan samoilla linjoilla Sdp:n kanssa sen suhteen, että luontoa saastuttavaa kulutusta on syytä verottaa. Hän lisää, ettei sitäkään toki sovi verottaa liian kovasti. 

Ala-Nissilä pitää verotuksen kannalta tärkeänä ennakoitavuutta, joka puolestaan jää hänen mielestään Sdp:n ohjelman heikkoudeksi.

– Veropolitiikka ei voi olla liian tempoilevaa, Ala-Nissilä sanoo.

Ala-Nissilän mukaan kansainväliseen verotukseen ja verovälttelyyn liittyvät kysymykset ovat asioita, joita on syytä pohtia.

– Hallituksen verokartan tekemisessä nämä kysymykset nousevat esille.

Lisäksi verotukseen liittyviä asioita pohditaan myös keskustan vero-ohjelmassa, jota ollaan tekemässä parhaillaan. Ala-Nissilän mukaan ohjelma julkaistaan syksyllä.

Lue lisää: Keskustasta heti vastaus: ”SDP laittaisi taas suomalaisten verot nousuun”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Laine

EU.n keskimäräinen veroaste on 40,6%, Suomessa jo 44%. SDP lupaa lisää veroja ja tavoittelee ehkä uutta maailmanennätystä.
Uusi lähdevero ulkolaisille pörssiyhtiöille karkoittaa ne Suomesta, jolloin suomalaiset yritykset menettävät niiden rahoituksen.
Selvää jälkeä SDP !