Sunnuntai 16.12.2018

Sauli Niinistö Timo Soinin aborttiprotestista TE:lle: ”Minusta siinä on perustavaa laatua oleva omituisuus”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
2.6.2018 11:24
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Sauli Niinistön mukaan ministeri ei voi noin vain muuttua ulkomailla yksityishenkilöksi.
|

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo Talouselämän haastattelussa pitävänsä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) osallistumista abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa omituisena. 

Soini osallistui toukokuun alussa työmatkansa aikana vapaa-ajalla March for Life -liikkeen iltatilaisuuteen jossa rukoiltiin ja poltettiin kynttilöitä abortoitujen sikiöiden muistolle.

Soinin toiminta on herättänyt voimakkaita vastalauseita sekä opposition että hallituskumppaneiden riveissä.

Niinistön mukaan ministeri ei voi noin vain muuttua ulkomailla yksityishenkilöksi.

–Joissain tilanteissa ministeri voi varmaankin olla yksityishenkilönä vapaa-ajallaan, mutta mielipiteiden ilmaisu on toinen asia - onko se enää yksityishenkilön toimintaa, jos ilmaisee mielipiteen tavallaan julkisesti asiassa, joka siinä vierailumaassa on ajankohtainen, Niinistö kommentoi.

–Toki voi käydä kävelemässä kaduilla, se on yksityistä toimintaa. Mutta ministeri ei voi yksityishenkilönä ilmaista poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyviä kantojaan ulkomaanvierailulla, varsinkin jos ne liittyvät siinä maassa polttavaan keskusteluun, hän jatkaa.

Menikö Soini siis sekaantumaan Kanadan sisäpolitiikkaan?

–Niin, ministerismiehen ja poliitikon on vaikea olla yhteiskunnallisessa mielenilmauksessa yksityishenkilönä. Minusta siinä on perustavaa laatua oleva omituisuus, Niinistö linjaa.

Lue Sauli Niinistön koko haastattelu Talouselämästä.

Lue myös:

Timo Soinia ryöpytettiin aborttimarssista, jonka hän kiisti – Juha Sipilä: ”Näissä tilaisuuksissa ei olla ministerinä”

IL: Hallitus käsitteli Timo Soinin aborttiprotestia – ”Haluan tehdä täysin selväksi, että se ei ole Suomen virallinen kanta”

Ulkoministeri osallistui aborttiprotestiin työmatkalla – vihreät tyrmistyi: ”Katsooko hallitus taas Soinin touhut sormien läpi?”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Heikki Rosti

Amerikan mantereella aborttituulet väkeviä verrattuna Eu hymistelyyn.Siellä keskiAmerkkalainen diktaattori abortinvastustaja Daniel nimitti rouvansa pääministeriksi ja kadulle juoksevia toisinajattelijoita ja osin toisintekijöitäkin raskaan armejansa osastolla tulitti.Timomme ei ole nimittämässä itseään presidentiksi eikä rouvaansa pääministeriksi,vaikka abortinvastustaja onkin ,kuten kaikki syvälliset kristityt.Pinnallisten kristittyjen käsityksistä ei susikaan ota selvää.Joten Saulin repliikin ymmärtää,vaikka ilman oikeutieteellisen loppututkintoa.

Raimo Laine

Onhan Pride-kulkueessakin ollut ministeri mukana ja ilmeisesti valtiojohdon suostumuksella, kun asiaan ei puututtu ?
Lisäksi lukemattomat ministerit ovat osallistuneet mm. Vappu-mielenosoituksiin. Tuleeko näistäkin loppu, jos ne eivät edusta valtiojohdon mielipiteitä ?
Suomessa on vielä uskonvapaus ja mielipidevapaus.

Juha Hämäläinen

Aroissakin asioissa on otettava selkeästi kantaa, jos asia on itselle tärkeä. Tämä koskee myös ministeriä. Jokainen tietää hänen kantansa olevan henkilökohtainen. Tässä Soini puolusti kehittyvän ihmisen oikeutta elämään ja sellainen menee ohi diplomatian ja etiketin 6-0.

Jukka Mikkola

Ihmiseen istutettu omatunto on merkki Jumalan olemassaolosta. Tämä yhdistettynä oikeamielisyyteen saattaa joskus saada piirteitä, joita monen on vaikea hyväksyä. Siinä tehdään usein ”kärpäsestä härkänen.”

Meillä on perustuslaillinen uskonnon- ja omantunnonvapaus. Timo Soinin osallistuminen katolilaisena katoliseen tilaisuuteen ei ole tuomittavaa. Mikäli Perustuslakimme ei tunnu monelle tähän riittävän, niin Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja Euroopan ihmisoikeussopimus takaavat myös nämä oikeudet. Näissä ei kysytä, onko ministeri vai ei.

Tuomas Sikander

Niin, olisikin hyvä jos ihmisetkin tulisivat tämän Timo Soinin "oikeamieliosen omantunnon" piiriin, eivät pelkästään sikiöt.
Soini ja Sipilä todistavat pelkällä olemassaolollaan ettei julkisuuteen julistettu uskonnollinen vakaumus ole mikään todiste oikeamielistestä omastatunnosta.

Marjukka Aronen

Poliitikkohan edustaa Suomea virkamatkallaan eikä itseään. Olisiko ok, jos esim. Venäjän ulkoministeri valtiovierailullaan Suomessa osallistuisi varuskuntien lakkauttamista kannattavaan mielenosoitukseen..tai Saudi-Arabian vastaava edustaja virallisten tapaamisten ohessa marssisi henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi mielenosoituksessa, jossa vaaditaan Suomeen sharialakia?

tom brunila

Tämä on oikeastaan hauskaa. Liberaaleille kuuluu kiitos siitä, että aborttikeskustelu on ottanut vauhtia myös Suomessa. He huutavat kurkku suorana Soinin eleestä joka olisi jäänyt täysin näkymättömäksi jos liberaalit eivät olisi tuoneet sitä julkisuuteen ja pitäisi sitä julkisuudessa.
Abortti on mitä ilmeisimmin arka asia liberaaleille. Kenties siksi, että he sisimmässään tietävät, että kyseessä on aluillaan olevan ihmiselämän lopettaminen.

eugenepohjola

Mikäs hallitusdiktatuuri Suomi on ???

Soini ilmoitti toimineensa yksityishenkilönä. Mitä se semmoinen on, että tarkoituksella tulkitaan ministeriys ja yksityisyys samaksi asiaksi ???

Mitä se kolmatta osapuolta liikuttaa jos toinen osapuoli ei osaa erottaa ministeriyttä ja yksityisyyttä ???

Eikös ole vain hyvä, että maailmalla nähdään, että Suomi ei ole mikään haliitusmonoliitti ja -diktatuuri.

Eugen Pohjola

Jaakko Mäki

Abortinvastustajista tulee mieleen se pikkutyttö joka meni estämään ylimääräisen kissinpoikueen kalttaamista ja kysyy et eikö niitä vaan voi päästää vapaaksi?

Jännä juttu on kuinka aborttia vastustetaan ja lastensuojelusta vähennetään.

Roe v. Wade ja Kärpästen herrat sentään.

Jaakko Mäki

Abortinvastustajista tulee mieleen se pikkutyttö joka meni estämään ylimääräisen kissinpoikueen kalttaamista ja kysyy et eikö niitä vaan voi päästää vapaaksi?

Jännä juttu on kuinka aborttia vastustetaan ja lastensuojelusta vähennetään.

Roe v. Wade ja Kärpästen herrat sentään.