Torstai 13.12.2018

Yle: Harkimo äänestää sotea vastaan – Liike Nytin äänestys ”viimeinen pisara”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.7.2018 13:06
Päivitetty: 
10.7.2018 08:03
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
|

Kansanedustaja Harry Harkimo on tehnyt päätöksen kannastaan eduskunnan mahdollisessa sote-äänestyksessä, Yle kertoo.

Kokoomuksesta irtautunut Liike Nytin edustaja äänestää uudistusta vastaan. Päätös ei ole yllätys, olihan Harkimon sote-kriittisyys yksi syy hänen lähtöönsä kokoomuksesta.

– Olen nyt päättänyt, että äänestän sote-uudistusta vastaan. Viimeinen pisara oli Liike Nytin äänestys, jossa 90 prosenttia äänesti vanhan mallin kehittämisen puolesta. 10 prosenttia äänesti, että hallituksen mallia kehitettäisiin. Minun mielestä se on aika murskaavaa, Harkimo perustelee päätöstään Ylelle.

Yksi Harkimon perustaman Liike Nytin toiminnan lähtökohdista on juuri jäsenistön äänestykset, joiden on tarkoitus ohjata liikkeen poliitikkojen toimintaa.

Hallituksen sote-enemmistö on päätöksen varmistumisen myötä hyvin niukka. Hallituksella on 101 edustajaa, jotka tällä tietoa äänestäisivät soten puolesta. Vastustajia on 98, jos hallituspuolueiden kapinallisten eli Susanna Kosken ja Elina Lepomäen lisäksi myös Kansalaispuolueen Paavo Väyrynen äänestää vastaan.

Pari lipeämistä riittää siis keikauttamaan tilanteen ympäri. Harkimo tosin ei usko, että uudistus päätyy täysistunnon äänestykseen.

– Olen ihan varma, että se kaatuu eduskunnassa, ja olen ihan varma myös siitä, että esitys ei tule koskaan äänestykseen. Siellä tulee muitakin äänestämään vastaan eli tämä tulee kaatumaan, ja siksi hallitus ei tule koskaan tuomaan tätä eduskuntaan, Harkimo sanoo Ylelle.

Lisää aiheesta: 

Kokoomuskonkari ihmettelee sote-sotkua: ”Miten on voitu lähteä laajaan ja kalliiseen valmisteluun kentällä”

Outi Alanko-Kahiluoto: Hallitus tietää jo että sote kaatuu – Nyt pelataan viivytystaktiikkaa

Sote-riita kuumenee: ”Pian on viimeisetkin arvot uhrattu – Hallituksen rivit hajallaan”

Nyt puhuu kovien syytösten kohteeksi joutunut Krista Kiuru: ”Kauaa nämä Juha Sipilän vakuuttelut eivät olleet voimassa”

Sote-valiokunnan kokoomuslainen jäsen Ylelle: ”Keskityn työntekoon, enkä jaksa pelailla pelejä”

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mauri Gardin

Eihän Harkimo halua, että köyhätkin pääsisivät halutessaan yksityiselle lääkärille. Hän pitää vähävaraiset edelleen pitkissä jonoissa tk:een. Tämähän on selvää. Sitä en ymmärrä, että Andersson, Rinne ja Aaltokin ovat samaa mieltä.

Risto Nikander

Koko sote sotku on haluttu siksi, että pienet ja ikääntyvän väestön kunnat joskus joutuvat pulaan muutamista monisairaista ja kallista hoidoista. Se olisi voitu korjata jos valtio kantaisi kustannukset erikoissairaanhoidosta. Aivan samalla tavalla voitaisiin hoitaa vähävaraisten asiat, jos halua olisi. Ei tarvita seteleitä ym. ym joiden vuoksi myös varakkaat siirtäisivät veronmaksajien varoja pääomasijoittajille. Ja kun ne pääomasijoittajat eivät juuri maksa veroja ainakaan Suomeen.
Muuten, Harkimoko on ajatuksineen yksin jos 90% äänesti sote uudistusta vastaan. JA kuten PAsi Käyhkö sanoi, valtaosa kansasta ei halua sote uudistusta eikä maakuntamallia. Äly hoi, jos sitä on?!?!

Timo Virtanen

Tämä maailman paras ei ole absoluuttinen totuus. Sehän on kokolailla subjektiivinen näkemys vain. Tekijöinä ovat olleet nykyisen systeemin pyörittäjät. Voidaan ehkä todeta, että taso on hyvä, mutta paljon olisi parannettavaakin. Tulevaisuudessa tarvitaan uusia ja tehokkaampia ratkaisuja. Paljon on arvosteltu 18 maakunnan määrää. Mutta nyt samoja asioita tarvitaan pyörittämään 300 kuntaa ja kuntainliittoja yms paljon päälle. Eikä niitten touhuja paljonkaan kontrolloida. Maakuntien myötä johto paranee, kun "isoveli" voi seurata toiminnan tehokkuutta. Se on tosiasia.

Pirjo Hokkanen

Hyvä hyvä, joutaa kaatuakin sote ja maakuntahimmeli. Uusi hallitus voi sitten alkaa tehdä sote uudistusta siten että muodostetaan isompia kuntaryhmiä ja erityisesti IT-systeemit saadaan yhteneväisiksi. Onhan se outoa että eri sairaaloilla on kaikilla eri IT-systeemit. Ja jopa samassa kaupungissa tiedot kulkee paperipumaskoina. Esimerkkinä voi mainita kun läksin eläkkeelle tietoni siirrettiin paperiversiona työterveyslääkäristä terveyskeskukseen.....

Tapio Mäkeläinen

Joku syy tälle 10 v rymistelylle on ollut. On tainnut mennä lapsi pesuveden mukana. Etelä-Espoossa asuvana saa palvelua koska tahansa mutta jo täällä Itä-Hämeessä tilanne on toinen.
Onkohan Harry H lukenut 10% 1100 s pitkästä sote-esityksestä. Mä olen alun perin 36 v takainen sosiaalipoliitikko koulutukseltani , tosin en päivääkään o sitä työtä tehnyt. En jaksa tota soppaa seurata.
Tais Kokoomus sössiä tän nyt pahasti.

Risto Nikander

Taidat kuulua siihen Pasi Käyhkön mainitsemaan 10 prosenttiin jotka eivät ymmärrä, että maailman parasta ja edullisinta ei voisi parantaa vaan täytyisi keksiä täysin uusi, vielä parempi. Se "vielä parempi" olisi herkkua kokoomuksen suosimille sijoittajille ja kepulle, joka kaipaa lisää byrokratiaa ja "töitä" eli palkkio virkoja kansan vierastamille polittikoilleen, joista suuri osa ei uusi kansanedustajien paikkojaan. Juuri tämän maakuntamallin ja soten vuoksi.

veli leppäjuuri

Sotesta viis veisaan, mutta 18 maakuntaa on aivan järjetön suojatyöpaikkojenmalli Suomen kokoisessa valtiossa. Keskusta ja muutkin tämän maakuntamallin kannattajat, pitävät veronmaksajia lähinnä orjinaan. Puolueiden valtaa on paisutettu tietoisesti, joka on jo heikentänyt yhteiskuntaamme suunnattomasti.

Tapio Mäkeläinen

Joo en tietenkään ymmärrä mitään mistään mutta tämä homma ryssittiin myös edellisen hallituksen aikana ja sitä aikaisempaa en muista. Eli eikö mitään syytä ollutkaan?
Sain takavuosina ollessani Työterveyspäivillä puhumassa 200 lääkärille työterveysasioista, että palvelujen saatavuus ja laatu vaihtelee hurjalla tavalla. Sen on vanhenevissa sukulaisissa huomannut.
Esittämäsi Kepun suojatyöpaikkaperuste on jo vainoharhainen. Sitä on liikkeellä.

Risto Nikander

Eikös se Sipilä järjestänyt ihan huippupalkkaisen suojatyöpaikan jo monelle kaverilleen, mm. Paula Lehtomäelle, joka järjesti mummoille ja papoille kalliit jäteveden hoito investoinnit.
KEPUn puolueorganisaatio on iso. Niillehän niitä suojatyöpaikkoja halutaan järjestää. Etkä ole sitäkään tinnyt, että valtion ja kuntien virkamiesten "työpaikat" ovat suureksi osaksi suojatyöpaikkoja, joissa "tulosvaatimukset" ovat sitä luokkaa, että kuka eniten pystyy järjestämään yrittäjille "apua" (eli mm. konsultointeja TE-keskuskonsulteilta), on tehnyt hyvin työnsä. JA ne konsultoinnit ovat suurelta osin yrittäjien ajan tuhlausta, valtion turhia kustannuksia byrokratian vuoksi = virkamiesten palkkojen osalta ja konsultointi palkkioiden osalta. Yrittäjäkin maksaa murto-osan, konsultointi palkkiosta.
Mutta kun kiristetään konsultoinnin ostoon niin saa hiukan tukeakin, valtionapua.
Todella vähän näytät tietävän politiikasta ja virkamiehistä ja lehmänkaupoista. Ja varsinkin suojatyöpaikkojen luonteesta.

Ari Ojala

Pormestari apulaisineen on epäonnistunut Helsingin nykyiset sote-asioiden hoidossa. Asiat kotihoidossa täysin rempallaan https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/685447-aluehallintovirastolta-...
Olisko aika keskittyä pormestarin tehtävien hoitamiseen ja jättää politikointi muille. Lisäksi pormestari haluaa käyttää kaupunkilaisten rahat maahanmuutajiin ja jättää kaupunkilaiset hyvinvoinin parantaminen. https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/549499-vapaavuori-haluaa-lisaa...

Seppo Simonen

Punavihervassarit painottaa eriarvoistumisen lisääntymisenä ja yksi vakavaa eriarvoistumista on tämä nykyinen julkisen monopolin terveyden hoito ja sen tasoerot eri kunnissa kuten Tapio Mäkeläinen kirjoitti Espoossa pääsee hoitoon suhkos nopesti tämä koskee myö minua. Hoidon tason vaihtelu kunnittain 1500 - 6000 €-on per vuosi tämä on juuri tätä eriarvoistumista. Outoa että punavihervassarit kannattaa tätä nyky järjestelmää.
Ymmärrän samoin kuin Mauri Gardin sanomista ettei tavallisia sukan kuluttajille Harry H. ja muutama muu tavoin haluta valinnanvapautta.

Harri Kovala

Nykyisen järjestelmän puitteissa voin mennä tarvittaessa kahteen kaupungin terveyskeskukseen tai mille tahansa yksityiselle lääkäriasemalle. Jos SoTe toteutuu, menetän tämä valinnanvapauden ja joudun kirjautumaan vain yhteen keskukseen tai asemaan.

Risto Nikander

Hieno huomio, vaikka itsekin niin teen. Ainoa pulma on, että kun yleensä menen yksityisille lääkäreille ja hammaslääkärille, niin KELA palautus on aika pieni.
Mutta maksan silti mielelläni valinnanvapaudesta vaikka en olekaan varakas enkä hyvätuloinen. Sympatiseeraan silti niitä, joille tämä ei ole mahdollista. MAksaisin vaikka hiukan lisää veroja siitä, että heillä olisi paremmin.
Sen sijaan en maksaisi lisää veroja siitä, että veroeurojani menisi myös pääomasijoittajien veroparatiiseihin.
Enkä siitä, että KEPu haluaa lisää byrokratiatyöpaikkoja maakuntiin.

Harri Kovala

Käsitykseni mukaan vain yksi puolue ajaa vielä Neuvostoliiton ikiaikaista agendaa, johtunee siitä, että sen puolueen kannattajat saavat pääosan tuloistaan valtiolta ja voivat pieneksi lisätienestiksi myydä tuottamiaan tuotteita omaan laskuun.

Timo Virtanen

Harkimo haluaa näköjään, että nettiäänestyksillä ratkotaan asiat. Minä taas olen sitä varten äänestänyt vaaleissa kansanedustajaa, että hän ottaa asioista selvää ja tekee eduskunnassa päätökset. Ja muistaa siellä istuakin ottamassa asioista selvää.

Risto Nikander

Vaii uskot vieläkin siihen, että poliitikoiksi pyrkii henkilöitä, jotka ajavat SINUN asiaasi. Kerro kuka sellainen on. Minäkin äänestän, jos kuuluu vaalipiiriini. Itse uskon kahteen herraan, Sauli Niinistöön ja Anssi Joutsenlahteen.
Ja sitten vielä yhteen puolueeseen, perussuomalaisiin siinä mielessä, että he ajavat Suomen ja Euroopan ja suomalaisten asiaa. Irakin, Somalian jne. "pakolaisiin" on käytetty niin paljon rahaa, että suomalaisten hyvinvoinnin leikkauksiin ja hintojen korotuksiin ei olisi tarvinnut ryhtyä, jos näille ei olisi avattu ovia. Sipilän ansiota ihan henkilökohtaisesti merkittävä osa tästäkin.

Ilkka Paananen

Eihän tämän oligarkien rahoilla pisneksensä pelastaneen höpöttäjän puheita kannata tosissaan ottaa. On aivan eri asia hoitaa härskisti omia asioitaan kuin demokraattisesti yhteisiä asioita. Älkää hyvät ihmiset menkö halpaan.