Torstai 19.7.2018

USA:n lähettiläs ärähti heti: Saksan estettävä 300 milj. euron rahakuljetus Iraniin

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.7.2018 13:15
  • Kuva: All Over Press / EPA
    Kuva
    Arkistokuvassa Iranin valtion Boeing 707.

Saksassa viranomaiset ovat ryhtyneet selvittämään Iranin hallituksen suunnitelmaa lennättää satojen miljoonien eurojen rahavarat Hampurista Teheraniin. Yhdysvalloista tulee Saksalle painetta puuttua asiaan.

300 miljoonan euron varat ovat Iranin valtion omistaman, Iranin ja Euroopan väliseen kauppaan erikoistuneen Europäisch-Iranische Handelsbankin hallussa, kertoo Deutsche Welle. Iranilainen luottolaitos on rekisteröity Saksan keskuspankin alaisuuteen. Saksalaisraporttien mukaan Iran haluaa toimittaa rahat kotimaahan pikaisesti, jotta niitä ei ehdittäisi jäädyttää Yhdysvaltain sanktioiden palatessa voimaan elokuussa.

DW:n mukaan operaatio aiheuttaa toteutuessaan varmasti vahvan reaktion Yhdysvalloissa. Maan Saksan-lähettiläs Richard Grenell sanoi jo Bild-sanomalehden haastattelussa, että presidentti Donald Trumpin hallinto on hyvin huolestunut asiasta. Hän vaati Saksaa puuttumaan asiaan ja pysäyttämään suunnitelman.

Saksan valtiovarainministeriön tiedottajan mukaan toimitus olisi toteutuessaan yksi Saksan historian suurimpia käteiskuljetuksia. Ulkoministeriö selvittää nyt, rikkoisiko suunniteltu kulejtus nykyisin voimassa olevia sanktioita. Jotta Saksa voisi puuttua asiaan, tarvittaisiin laittomuuksista kiistaton näyttö.

Yhdysvaltain lisäksi Saksalle luovat painetta sekä Iran että Euroopan unioni, sillä siirron estäminen voisi kaataa Iranin ydinasesopimuksen. EU toivoo yhä voivansa pitää sopimuksen voimassa, vaikka Yhdysvallat on sen hylännyt.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit