Lauantai 22.9.2018

Kai Mykkänen: Suomessa jengiytymisen merkit kuin Ruotsissa 10 vuotta sitten – riskialueille lähiöpoliisit

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.8.2018 20:00
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Sisäministeri Kai Mykkäsellä (kok.) on jo useita keinoja, joiden avulla jengiytymiseen Suomessa aiotaan puuttua ajoissa. Arkistokuva.
|

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) tunnistaa Suomesta samat jengiytymisen uhkan merkit kuin Ruotsissa 10 vuotta sitten. Hän uskoo, että Ruotsin kohtalo voidaan vielä välttää oikeilla panostuksilla ennaltaehkäisyyn. Jo budjettiriihessä keskustellaan lähiöpoliiseista.

Maahanmuuttajalähiöiden jengien aseellinen väkivalta on riivannut Ruotsia pitkään. Myös viimeaikaisten autopalojen uskotaan liittyvän jengien toimintaan.

KRP:n rikosylikomisario Antti Hyyryläinen kertoi torstaina MTV:n Huomenta Suomelle, että tiedossa on tällä hetkellä noin 90 Suomessa toimivaa rikollisryhmää ja 900 jengiläistä. Hänen mukaansa määrät ovat kasvussa ja uusia ryhmiä nousee joka kuukausi. Hyyryläinen puhui samoista merkeistä kuin Ruotsissa 10 vuotta sitten.

Sisäministeri Mykkänen vahvistaa Uudelle Suomelle, että merkit ovat kiistattomat.

–Kyllä. Se on ihan selvää, että meillä näitä merkkejä on. Toki toivon ja uskon, että pystymme oppimaan siitä, miten Ruotsissa tilanne on kehittynyt ja reagoimaan siihen aiemmin kuin Ruotsissa, Mykkänen sanoo Uudelle Suomelle.

Mykkänen aikoo ehdottaa heti hallituksen budjettiriihessä elokuun lopussa, että lähiöpoliiseja lisätään ja moniammatillista toimintaa vahvistetaan. Tämä tarkoittaisi enemmän poliiseja riskilähiöihin.

Lähiöpoliisien nykyistä lukumäärää on Mykkäsen mukaan vaikea sanoa, koska Suomessa ei ole päätoimista lähiöpoliisia, vaan joidenkin poliisien vastuulla on vastata erityisesti tietyistä alueista. Lisäksi on niin sanottuja ankkuritiimiläisiä, jotka ratkovat sosiaalitoimen kanssa ongelmia.

–Jos ajatellaan, että meillä 7200 poliisia töissä, niin myönnän kyllä, että tällä hetkellä liian pieni osa minusta suunnataan erityisesti nuorison rikoskierteen ennaltaehkäisyyn. Sisäisestä painopistettä on uskallettava siirtää pari piirua nuorten jengiytymisen ennaltaehkäisevään työhön. Tietysti tällaisessa strategiamuutoksessa tarvitaan myös lisäresursseja, jotta se lähtee liikkeelle.

Pitäisikö meillä sitten olla päätoiminen lähiöpoliisi?

–Kyllä selkeissä riskilähiöissä, joita ei Suomessa monta kymmentä ole.

Mykkäsen mielestä lähiöpoliisin vahvistamisessa päästään liikkeelle jo muutamilla henkilöillä, sillä Suomessa on riskilähiöitä kahden käden sormilla laskettava määrä. Hän ei nimeä yhtään lähiötä tarkemmin.

–Sen ei välttämättä tarvitse olla kokoaikainen homma niin, että hän ei tekisi mitään muuta, mutta sen täytyy olla selkeästi ihminen, joka vastaa kyseisen lähiön ihmisistä.

Mykkäsen mukaan olennaista on, että poliisi on oikeasti läsnä: vierailee säännöllisesti koulussa ja hänet tunnetaan ja tiedetään. Tärkeää on myös, että poliisi tunnetaan paikallisessa sosiaalitoimessa.

Mykkäsen mielestä pitää uskaltaa keskustella siitä, että vakavan rikollisuuden ennaltaehkäisy on kaikkein tärkeintä, kun turvallisuuden tunnetta ajatellaan.

–Minusta on tärkeämpää, että lähiöpoliisi ehtii puuttua ajoissa jonkun ryhmän huumeidenkäytön vakavoitumiseen tai ehditään ottaa nuoren kädestä puukko pois, ennen kuin sillä pistetään ketään, kuin se, selviääkö Toyotan varkaus kahdessa vai kolmessa kuukaudessa.

Hyvänä esimerkkinä Mykkänen nostaa esiin Turun Varissuon lähiön, jossa on tapahtunut 10 vuodessa hyvin nopea muutos. Alueen koulussa on 1 200:n oppilasta, joista yli 60 prosenttia on vieraskielisiä.

Varissuolla on oma lähiöpoliisi, joka tekee yhteistyötä opettajien ja lastensuojelun kanssa. Koulussa huomataan heti, jos oppilas oirehtii ja pystytään ratkomaan koko perheen ongelmaa moniammatillisesti. Konsepti on toiminut erittäin hyvin.

–Tällä on pystytty vaikuttamaan siihen, että tällaisessa murroksessa, mikä Ruotsissa on aiheuttanut rikollisuutta, jos lähiö muuttuu tuolla tavalla, niin Varissuo ei nouse rikostilastoissa ongelmallisena paikkana. Siellä on yllättävänkin hyvä tilanne.

Mykkäsen mukaan ennaltaehkäisevän toiminnan lisäksi ammattimaisiin rikollisjengeihin pitää tarttua todella kovaa ja pohtia esimerkiksi rikollisjengeihin kuulumisen kriminalisointia yhtenä kysymyksenä, joka on ennen kaikkea oikeusministeriön rikoslakikysymys.

–Se antaisi välineitä poliisille tarttua myös tilanteisiin, jossa tiedetään, että joku on jengissä mukana, mutta on vaikea näyttää toteen, että hän on tehnyt jonkun rikoksen, mutta tiedetään tosiasiana, että jengi tekee rikoksia.

Lue lisää: Poliisi MTV:lle: Ruotsin jengikulttuuri rantautumassa Suomeen – ”Uusia ryhmiä nousee joka kuukausi”

Mykkäsen mukaan Suomessa ei kuitenkaan vielä lähelläkään olla Ruotsin tilanteessa, eikä meillä ole vielä etnistä segregaatiota eli etnistä eriytymistä laajassa mittakaavassa. Rikollisjengit pyrkivät rekrytoimaan maahanmuuttajia ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, erityisesti nuoria miehiä.

–Jos päästämme tilanteen siihen, että syntyy etnistä syrjäytymistä, silloin tietysti kasvualusta on iso sille, että sieltä sitten näköalattomia nuoria lähtee rikollisjengien matkaan. Sitä meidän pitää yrittää vähentää.

Mykkänen huomauttaa, ettei halua puhua väestöjen oikeasta sekoitussuhteesta, vaan toteaa, että on haasteellinen murros, jos lähiön etninen ryhmitys muuttuu hyvin nopeasti. Mykkänen myös muistuttaa, että Suomessa on lähiöitä, joissa on hyvin vähän maahanmuuttajia, mutta selvästi enemmän rikoksia kuin vaikkapa aiemmin mainitulla Turun Varissuolla.

–Ei pidä väittää, että tämä olisi maahanmuuton aiheuttama ongelma.

Samaan aikaan Mykkänen toteaa, että on korkea riski sille, että jos maahanmuuttaja kokee jäävänsä suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle, hänet voidaan yrittää rekrytoida jengiin. Maahanmuuttajilla täytyy olla Mykkäsen mukaan matala kynnys päästä laillisiin töihin. Työllisyysryhmä pohtiikin tällä hetkellä maahanmuuttajien palkkatukea.

Mykkäsen mukaan myös viranomaisten välistä tiedonvaihtoa pitäisi helpottaa lakimuutoksilla. Hänen mukaansa Suomessa on alettu tulkita tiedonvaihtopykäliä jopa liian tarkkaan ja on ollut tilanteita, joissa esimerkiksi vakavan rikoksen sattuessa on todettu, että riskit ovat olleet toisaalla jo viranomaisen tiedossa. Jengiytymisen estämisessä pitää Mykkäsen mielestä hyödyntää viranomaisten välistä luottamusta.

–Minusta se on kohtuutonta, että meillä on tilanteita, joissa esimerkiksi opettaja näkee, että joku porukka luokassa alkaa käyttää huumeita, mutta kokee, että hän ei voi keskustella poliisin kanssa, koska pelkää, että ylittää yksityisyydensuojan. Meidän pitää pystyä auttamaan porukkaa pääsemään irti siitä ennen vakavaa rikoskierrettä.

Joitakin lakihankkeita on jo valmisteilla: poliisin henkilötietolainsäädäntö sekä potilastietolainsäädäntö, joka on tulossa syksyllä eduskuntaan. Tilanteeseen voidaan vaikuttaa myös muuten kuin lain kautta. Esimerkiksi opetusministeriön kanssa laaditaan opettajille ankkuriopasta, joka kertoo, mitä tietoja viranomaisille voi jakaa. Mykkäsen mukaan tiedonvaihdossa usein kyse on harmaasta vyöhykkeestä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Kun ainakin nykykokoomuksella on kova halu saada yksityistettyä kaikki mukaanlukien perinteellinen yhteisen hyvän tarve ja hoito kuten sote viimeisimpänä esimerkkinä yhteisen vastuun tai pikemminkin sen rahojen jakamisesta yksityisille, ja mieluiten kavereille, niin julkeasti sekaannun päivänpolitiikkaan ja ehdotankin, yllätys, yllätys
lähiövalvonnan alihankkimista yksityisille vartiointiliikkeille, jotka jalkauttavat vartijansa satunnaisina tunteina lähiöihin ja lähiöiden poteentiaalien kerääntymisloukkujen tietämille pitämään silmällä ettei siellä mitään isoa hässäkkää kukaan aiheuta.
Näille vartijoille päivän pikakoulutus normaalissa järjessä ja kohtuullisuudessa sen lisäksi miten työnantaja on kouluittanut hallitsemaan kättäpidemmän mitä hätätilanteen sattuessa pitää olla itsepuolustukseen. Ei tietenkään ampuma aseita koskaan muulla kuin oikealla poliisilla. Kamerat pitää olle ja jopa videoiva pukukamera jolla tallennetaan mahdollisia todisteita ja henkilöllisyyksiä poliisin selvitettäväksi.

Tällaisen vartiointiliikkeen olellisin tarkoitus on näkyvyys mitä poliisi ei ole enää pitkiin aikoihin kyennyt tuottamaan. Valvonta alihankkija on luonnollisesti poliisin hyväksymä ja poliisin valvonnassa. Näin saataisiin sitä ennaltaehkäisevää näkyvyyttä ja voitaisiin jopa palkata pienemmällä tapakoulutuksella mahdollisia outoja murteita puhuvia mahdollisia rettelöitsijöitä varten.

Vaihtoehtona on palkata ja kouluttaa lisää oikeita poliiseja oikeilla poliisivaltuuksilla ja maksaa se. Kallistuisin valvovan vartioinnin linjalle.
Poliiseja tarvittaisiin rikostutkintaan ja oikeaan liikenneturvallisuuden valvontaan rahastusvalvonnan asemesta. Samoin parkkipirkkojen ja patejen pitäisi keskittyä oikeaan liikenneturvallisuutta parantavaan valvontaan eikä rahastusluonteiseen kellopysäköintivalvontaan. Parkkipirkoille ja Pateille voisi lisäksi sälyttää valvovan vartijan roolia eli erottuva virkapuku ja mahdollisuus ilmoittaa ja toimia poliisin jalkautettuina silminä. Parkkipersoonille myös itsepuolustustarvikkeet viranhoitoon.
Parkkipersoonat nähkääs liikkuvat liukkaasti myös lähiöissä. Kamera työvälineeksi.

Valtio voi houkutella parkkipersoonat mukaan siten että se ei myönnä yhtiöille toimilupia ellei yhtiö sitoudu myös hyödylliseen toimintaan eli yleisvalvontafunktioon poliisin apuna

Voi kun näkisikin vaikka kesäkautena mopolla tai pyörillä liikkuvia poliiseja ja näitä valvonta assistenttejä. Ja talvella sopivasti pukeutuneen jalkaisin tai pikkuisissa maakaasutoimisissa ajoneuvoissa lähiöitä ja kaupunkia valvomassa ja osoittamassa läsnäoloa. Luulen että silloin ei tarvitsisi turvautua miehistönkuljetus tai vesiruiskuajoneuvoihin

En vastustaisi kuitenkaan oikeasti koulutettujen poliisien lisäämistä parilla tuhannella jos osaa jalkautetaan ja valvontaa suoritetaan rikoksen ja laittoman toiminnan estämisperiaatteella eikä rahastusperiaatteella kuten liikenteenvalvontaa pääosaltaan tehdään

Jukka Mattsson

"Pitäisikö meillä sitten olla päätoiminen lähiöpoliisi?" Kyllä.

Ehdottomasti pitää olla, ja poliisin on vieläpä oltava -70 luvun malliin, jolloin jokaiselle "jengiytyjälle" tuli pampusta niin että heidät tunnisti korvasta korvaan menevästä kuhmusta.

Seppo Virkkula

Mykkänen harrastaa toiveajattelua. Ongelma Ruotsissa ja kohta myös Suomessa liittyy nimenomaan liian runsaaseen ei-työperäiseen maahanmuuttoon. Sitä ei käytännössä pystytä ratkaisemaan sosiaalipolitiikalla tai poliiseilla, joita kumpiakin on Ruotsissa vuosien varrella toki yritetetty.

Petri Hämäläinen

“Maahanmuuttajalähiöiden jengien aseellinen väkivalta on riivannut Ruotsia pitkään. Myös viimeaikaisten autopalojen uskotaan liittyvän jengien toimintaan.”

On tämä ihmeellistä tämä nykyajan journalismi. Ensiksi kielletään vuosikausia kaikki ongelmat ja haukutaan kaikki totuuden puhujat populisteiksi.

Ei ole kuulemma helppoja ratkaisuja. No ei varmaan jos ongelmia ja tunnisteta eikä tunnusteta.

Markku Koivisto

On merkillisen pyhä tuo yksityisyyden suoja. Kukaan ei saa kertoa mistään mitään kenellekään ettei tulisi syytteitä yksityisyyden suojan rikkomisesta. Se on ehdoton, rajatapauksia ei tunneta olipa epäily miten vakava tahansa.

Kai Lähteenmäki

Samaa olen ihmetellyt minäkin..
Nykytilanne ?
Nykyään kulkee kirjeinä paljon terveys- ym tietoja avoimiin postilaatikoihin.
Onko tapahtunut useinkin sellaista että joku työnantaja olisi käynyt yön pimeydessä lukemassa veriarvot yms mahd työnhakijoilta?

Terveysalan ihmiset manaa ajan- ja rahan haaskausta jonka nuo virkaintoiset byrokratit ovat luoneet?

- Jos olisin mafioso, niin iloitsisin tästä EUn tietosuoja-projektista- tuli mieleen, että Mafian lonkerot ulottuu pitkälle Eurooppaan mm uusiutuvien tukiaisten perässä..
- Samoin Putinin FSBn olisi helpompi pyyhkiä l sormenjälkensä..
- Samoin jos raivoisan mustasukkainen ja väkivaltainen vaimo ja kävisin usein vieraissa...
- ...
Näitä hurjan kalliiksi tulevia narsistisia byrokraatteja on muuallakin, esim ympäristöhallinnossa. Miljardien vahingot - hyttysen pissasta kylpyammeessa?
Tärkeintä on byrokraatin loukattu itsetunto...

EUn ponnistelut kohdistuu ihan vääriin asioihin...
Josta iloitsee kilpailijamaat...
Jonkun pitää saattaa järkiinsä nämä nihilistiset ja narsistiset byrokraatit?

Erkki Johansson

Saattaishan tuo toimiakin. Jos annetaan lähiöpoliisille hyvin laajat valtuudet. Aina siihen saakka, että lähiöpoliisilla on valtuudet pahoinpidellä ja vangita mielensä mukaan. Tietenkin tässä on riski vallan väärinkäytöstä, mutta se toinen vaihtoehto saattaa olla vielä huonompi.

Markus Siivola

”on haasteellinen murros, jos lähiön etninen ryhmitys muuttuu hyvin nopeasti” ja tämän jälkeen Mykkänen toteaa että ”Ei pidä väittää, että tämä olisi maahanmuuton aiheuttama ongelma.” Sisäministeri käyttäytyy kuten naiivin liberaalin kuuluukin käyttäytyä. Elefantti on olohuoneessa. Vika on kaikessa muussa, paitsi huonossa maahamuuttaja-aineksessa.

Matti Hytölä

" Alueen koulussa on 1 200:n oppilasta, joista yli 60 prosenttia on vieraskielisiä."

Hetken jo säikähdin että Mykkänen viittaa että näillä rikollisjengeillä ja maahanmuuttajilla olisi jokin yhteys. Onneksi myöhemmin selkeästi sanoutui irti tällaisesta spekulaatiosta. Näin vältyttiin rasismisyytöksiltä ja vihervasemmiston pöyristymiseltä. Asian kiertely ja kaartelu on kyllä ihan kuin Ruotsista. Ei hyvältä näytä.

Kari Aaltonen

Onhan se hyvä että Mykkänen on herännyt huolestumaan, ainakin teoria tasolla, mutta jos joskus laittaisi pään ulos ikkunasta tai avaisi Audin tummennetun sivulasin, niin saattaisi saada pikku raapasun todellisuudesta, ainiin unohdinkin, että nyky hallituksen politiikan mukaan Suomen suurin rikollinen on keskituloinen autoilia, mikä vatiin eniten resursseja poliisilta.

Ilari Kivi

Maahanmuutto on luonut nämä jengit. Tämä olisi hyvä tunnustaa. Kun se on tehty, on toimien aika. On käsittämätöntä että vastuussa oleva minksteri toteaa mekdän olwvan Ruotsin tiellä. Hän on siitä vastuussa juuri nyt!

Sari Laine

Joo, poliisit lähiöihin ja sitten samaan hengenvetoon, että ensi vuonna otetaan miljoona turvanpaikanhakijaa tänne pohjolan perukoille vaan lisään, saadaan tähän rauhaiseloon viimein mekin jotain kunnon säpinää.

Päivi Hokkanen

Se on se asenne. Jos jo yläkouluikäiset maahanmuuttajat vat sitä mieltä, että länsimainen kulttuuri on kuraa ja länsimaiset ihmiset vähemmän arvokkaita kuin oman kulttuurin edustajat, niin ei ole ihme jos länsimaisiin normeihin ei sopeuduta. Ja jos motiivina muuttaa on elintasopakolaissoppailu, niin ei hyvää seuraa meille alkuasukkaille. Kohta ollaan kuin intiaanit reservaateissa. Ihmettelen suuresti, että torjutaan vieraslajeja, mutta ihmisiä kannustetaan toisenlaista kulttuureista muuttamaan täysin toiseen, joka katastrofin jo sekin aiheuttaa. Asenne + kulttuurishokki + kasvatus+ ilmasto + traumat + ulkopuolisuuden tunne + uskonnollinen fundalismi = jengiytyminen + oman kulttuurin puolustaminen hinnalla millä hyvänsä + erilaisuuden sietämättömyys + väkivalta+ raiskaukset+ erilaisten ihmisten ja naisten alistaminen + länsimaiden hyvinvointivaltion hyväksikäyttö. Historia toistaa itseään, niin aina on käynyt, että korkeampi kulttuuri häviää.

Ari-Pekka Leppänen

Mykkäsen tavoitehan on ottaa 10 000 ei-työperäistä maahanmuuttajaa lisää joka vuosi.

"–Kyllä selkeissä riskilähiöissä, joita ei Suomessa monta kymmentä ole." Montako vuotta menee ensimmäiseen no go- alueeseen ?

Suomessa pitäis saada käytännössä koko poliittinen eliitti vaihtoon ennen kuin nykymenoon tulee mitään muutoksia.

Päivi Hokkanen

Se on se asenne. Jos jo yläkouluikäiset maahanmuuttajat vat sitä mieltä, että länsimainen kulttuuri on kuraa ja länsimaiset ihmiset vähemmän arvokkaita kuin oman kulttuurin edustajat, niin ei ole ihme jos länsimaisiin normeihin ei sopeuduta. Ja jos motiivina muuttaa on elintasopakolaissoppailu, niin ei hyvää seuraa meille alkuasukkaille. Kohta ollaan kuin intiaanit reservaateissa. Ihmettelen suuresti, että torjutaan vieraslajeja, mutta ihmisiä kannustetaan toisenlaista kulttuureista muuttamaan täysin toiseen, joka katastrofin jo sekin aiheuttaa. Asenne + kulttuurishokki + kasvatus+ ilmasto + traumat + ulkopuolisuuden tunne + uskonnollinen fundalismi = jengiytyminen + oman kulttuurin puolustaminen hinnalla millä hyvänsä + erilaisuuden sietämättömyys + väkivalta+ raiskaukset+ erilaisten ihmisten ja naisten alistaminen + länsimaiden hyvinvointivaltion hyväksikäyttö. Historia toistaa itseään, niin aina on käynyt, että korkeampi kulttuuri häviää.

Tommo von Tallrik

Oisko järkevää koittaa edistää maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten ihmisten pääsyä kouluun ja töihin? Paluuta 1980-luvulle ei ole, kun aikakonetta ei ole vielä keksitty. Nuorilla jotka käy koulussa & töissä on merkittävästi pienentynyt riski radikalisoitua tai ajautua rikollisten ryhmien jäseniksi. Pelkkä poliisien ja vartioiden lisääminen yms keinot ei edistä työpaikan tai koulupaikan saantia nuorilla, eli eivät auta Ruotsin kaltaisen tilanteeseen ajautumisen ehkäisemisessä. Maahanmuuttoa voi toki rajoittaa jatkossa jne. mutta täällä elää jo nyt suuri määrä maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, ja mitä paremmin he pääsevät osallisiksi yhteiskunnasta, sitä parempi yhteiskunnalle.

Risto Nikander

Ruotsissa ja Suomessa on oppivelvollisuuspakko. Koulunkäynti avustajia on. Lisätty matujen takia. Heillä tuntuu olevan kaikki mahdollsuidet ja jopa etuoikeuksia suomalaisiin nähden.
Sikäli oikein, että Suomalaiset eivät ajaudu rikollisiksi kuten matut.
Tässä asiassa on menty perustuslain ulkopuolelle.
Muuten perustuslakia tulkitaan jarruttamalla asioita jopa perustuslain vastaisesti.
Olet yhtä naiivi kuin Mykkänen.

Ari-Matti Kytölä

Jos kerran on täysin selvää, että tämä hallitsematon maihin tunkeutuminen on ongelmien ainoa syy, niin miksei sitten porukoita vaan lähetetä takaisin, mistä ovat tulleetkin. Miten tilannetta voi edes kuvitella ratkaisevansa, jos suurimman osan oikeasta henkilöllisyydestä ei ole hajuakaan kansallisuudesta puhumattakaan. Mikä ihmeellinen järjetön taho on kaiken tämän naiviuden ja näköalattomuuden takana pitkin Eurooppaa ?

Tommo von Tallrik

Tänne kirjoittavien kommenteista tulee mieleen, että aika harva teistä taitaa olla maahanmuuttajien kanssa tekemisissä. Itse olen lähes päivittäin työn vuoksi. En tunnista esim ilmiötä, että maahanmuuttaja pitäisi omaa kulttuuriaan parempana, kuin suomalaista kulttuuria. Eroja on ja niitä ihmetellään ja niistä jutellaan, ja toiset ihmiset on fiksumpia kuin toiset. Itse tykkään siitä, että afrikkalaisissa & arabikulttuureissa vanhempia ihmisiä kunnioitetaan, ja miehen kuuluu kunnioittaa toista miestä.

Erkki Saarinen

Ennaltaehkäisy on tärkeämpää kuin oireiden hoito. Ennaltaehkäisy tapahtuu rajalla, jossa pitäisi noudattaa EU:n omaa Dublin-sopimusta. Nyt näin Mykkänen ei halua päättää ja siksi kaikki hakijat pääsevät Suomeen sisään prosessiin, joka kestää liki ikuisesti.

Yt. Erkki Saarinen, Hki ps

Jaakko Karki

Mykkänen, mihin konkreettisiin toimiin olet ryhtynyt Sisäministerinä nyt tämän Ruotsin ja Tanskan mallin mukaisen maahanmuuttajalähiöiden jengiytymisen ja sitä seuraavan huumekaupan ja aseellinen väkivaltatulemisen lopettamiseksi? Nyt on korkea aika toimia päättäväisesti tässä asiassa, Sisäministeri on vastuussa kansalaisten turvallisuudesta ja lakien noudattamisesta maassa.

Pasi Salmi

Tyhmä tyhmempi Mykkänen. Varissuon positiivinen muutos, johtuu vain siitä, että siellä toimi pitkään eräs melko hyvin tuntemani poliisimies (nimellä VJ), jolla oli järkeä päässä, toisin kuin Mykkäsellä. Tämä hyvä poliisi ymmärsi lähipoliisina olleessaan, että maahanmuuttajanuoret ja myös omat kantasuomalaiset tulee ohjata sopiviin askareihin ja tekemisiin. Ja niin hän myös ohjasi näitä nuoria mm. Namikan kuntokämpälle ja muihin harrastuksiin. Ja kyllä siellä Kaskenmäellä olikin vilskettä ja itsekin sain useita maahanmuuttajaystäviä, kun ymmärisn opettaa heille suomen kieltä ja valistaa meidän systeemistä. Toinen hyvä esim. on Raumalta, jossa eräs jo pitkään eläkkeellä oleva poliisimies (nimellä MP) oli enemmänkin sosiologi kuin poliisi Rauman huumeongelmien ratkaisussa. Ei ensin kurittanut vaan ohjasi ja tuki oikeiden valintojen suhteen.

Islannissa ongelmanuoret, huumeongelmat ja juomiskulttuuri saatiin kuriin, kun yhteiskunta alkoi aidosti panostamaan nuoriin. Nyt tilanne on todella hyvä siellä, kun on riittävästi ohjattua toimintaa ja harrastuksia kaikkiin mieltymyksiin. Mutta Mykkänen ja kumpp. hallituksessa ja eduskunnassa ei tule koskaan laittamaan sellaisia summia positiivisiin ja kannustaviin nuorisoasioihin, että tilanne saataisiin kuntoon. Mielummin keppiä kuin porkkanaa.. on suomalainen sananlasku.

Pasi Salmi

Ja vielä näiden herrojen SOTE-asioissa on täysin unohdettu lasten ja koululaisetn psykologipalveluihin. Tämäkin selvisi vasta kun ent. lukiokaveri sen psykologiliiton pj:nä monta kertaa kirjoitteli asiasta lehtiin sosialiseen mediaan ym.. Tälläkään hetkellä Sotesta puuttuu kunnon palikat näihin ongelmiin.

Jouko Kauppinen

Turvapaikan hakijat pitäisi teoriassa päästä valitsemaan jo lähtömaassa, mutta se edellyttäisi lähtömaan viranomaisen kasssa asioista sopimista. Valinta paikat pitäisi olla muualla kuin Suomessa, ne venepakolaiset pitäisi, jotka tulevat luvatta Etelä-Euroopan vesille palauttaa välittömästi takaisin valvottuihin oloihin joissa kansainväliset joukot olisivat selvittämässä tilannetta, tällöin elitasopapakolaiset ja rikolliset voisi heti karsia pois.
Tällä hetkellä lähtömaissa tehdään suurta bisnestä myymällä paikkoja merelle kelvottomiin laivoihin matkoja ja viedään ihmisiltä rahat ja omaisuus.

ahti mäkinen

Kyllähän se on Mykkänen asia niin,että siinä ei muutama lähiöpoliisi paina yhtään mitään.Tuomoset lapselliset lässytykset sopii heittää hiiteen heti alkuunsa. Kuri pitää löytyä ja jos ei poliisit riitä ,onneksi Suomella on viellä sotilaat toisin kun Ruotsilla.

Jani Lehtinen

Kai Mykäsellä on se ongelma, että tämä on niin kaukana hänen elämästään ja todellisuudesta joten todellisesta tilanteen ymmärtämisestä ei voi tapahtua. Eikä siinä auta virkamiehet tai muutama tutkija, koska heillä on sama ongelma. Tämän vuoksi koko homma menee lopulta reisille. Piperellään nyt ja ihmetellään ja syytellään toisiamme sitten kun tilanne on jo päällä.

Leila Karhu

Eihän sitä tarvitse väittää, että jne. sanoo Mykkänen. Ei tarvitsekaan, se on nimittäin tosiasia eli fakta, että se ja moni muu ikävä asia on hallitsemattoman
maahanmuuton syy ja seuraus. Se on siis TOTUUS, ja se kannattaisi Mykkäsenkin ja kaltaistensakin ymmärtää ja vielä tunnustaakkin.