Perjantai 21.9.2018

”Nyt on syytä toivoa, että pääministeri antoi turvapaikanhakijoista väärää tietoa vahingossa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
2.9.2018 18:56
Päivitetty: 
2.9.2018 19:10
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Ylen mukaan EU-maiden vuosina 2016 ja 2017 tekemistä noin kahdesta miljoonasta turvapaikkapäätöksestä yli miljoona on ollut myönteisiä.
|

Pääministeri Juha Sipilää (kesk) vaaditaan korjaamaan lausuntonsa. Sipilä totesi Ylen Ykkösaamussa lauantaina muun muassa, että suurin osa maahanmuuttajista ”on liikkeellä taloudellisten syiden takia”.

Yle kävi läpi Eurostatin tilastoja vuosilta 2016 ja 2017 turvapaikanhakijoista ja sanoo sunnuntaisessa uutisessaan pääministerin olevan väärässä.

Ylen mukaan EU-maiden vuosina 2016 ja 2017 tekemistä noin kahdesta miljoonasta turvapaikkapäätöksestä yli miljoona on ollut myönteisiä. Kun mukaan otetaan päätökset, jotka muuttuivat myönteisiksi tuomioistuimelle tehdyn valituksen jälkeen, luku nousee Ylen mukaan yli 1,2 miljoonaan.

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vaatii Sipilää oikaisemaan lausuntonsa.

”Nyt on syytä toivoa, että pääministeri antoi turvapaikanhakijoista väärää tietoa vahingossa. Tällainen puhe lietsoo vihaa hädänalaisia ihmisiä kohtaan, joka on maan pääministeriltä täysin vastuutonta. Siksi on tärkeää, että Sipilä korjaa lausuntonsa.”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson puolestaan kuvailee pääministerin lausuntoa surulliseksi.

”On todella surullista, että juuri pääministeri, jolla asemansa puolesta on erityinen vastuu tämän maan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, esittää paikkansa pitämättömiä väitteitä tällaisesta asiasta.”

Rkp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz huomauttaa, että sanavalinnoilla on merkitystä.

”Sillä on väliä mitä sanoja käyttää. Hiljaa termi ”laiton maahanmuutto” on hivuttautunut mietintöteksteihin. Kohta ”enemmistö turvapaikanhakijoista on liikkeellä taloudellisin perustein” ja heti perään äärioikeiston liikehdintä on maahanmuuton syytä”, hän tviittaa.

Pelastakaa Lapset ry:n vaikuttamistyön asiantuntija Tapio Laakso huomautti aikaisemmin viikonloppuna, että vuosina 2015 ja 2016 puolet turvapaikanhakijoista tuli vain kolmesta maasta eli Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Hän muistutti kaikkien näiden olevan maita joissa on meneillään vakava konflikti.

Myös tutkijat ovat ihmetelleet Sipilän lausuntoa. Pääministeri ei ole kommentoinut asiaa Ykkösaamun jälkeen.

 

 

 

Lue lisää:

Juha Sipilän heitto maahanmuuttajista suututtaa – Tutkija: ”Onko sinulla näyttöä ruman väitteesi tueksi?”

Tyly kuitti Juha Sipilälle: ”Kuinka tyhmänä tämä hallitus ihmisiä oikein pitää?”

Juha Sipilä Ylelle: ” Olen valmis nostamaan kehitysapua ja tuplaamaan pakolaiskiintiön”

 

Jaa artikkeli:

Kommentit

Lauri Kiiski

EU: n aleelle tuli paljon syyrialaisia, joille turvapaikkojen myöntäminen oli perusteltua. Suomeen tuvapaikanhakijat tulivat oletettavasti pääosin Irakista ja Afganistanista, joiden todellisesta henkilöllisyydestä ei valta osin tiedetä yhtään mitään.

Kuinkahan monta turvapaikkaa EU:n alueella on myönnetty henkilöille, joiden tausta on epävarma ja valheellinen ? Ei varmasti sen ensimmäistäkään.

Janne Pohjala

Maamme kahden kommunistisen puolueen, vasemman ja vihreän puolueen suulla ja Ylen puolituusmedian voimin on käyty hyökkäykseen.

Jäträmällä kokonaan pois varsinaisen maahantulovuoden 2015 päätökset, on saatu kommunistien maahantulotarinaan paremmin sopiva versio.

Mutta ottakaamme Migrin tilasto 2015 alusta. 47 543 turvapaikanhakemusta, 14 479 myönnettyä turvapaikkaa.

Vain 30% tulijoista oli suojelun tarpeessa ja tuossakin on iso varmuusvara suojelun puolelle.

Ehkä meni nyt YLEttömästi LIikaa KARIlle tämä raivo?

http://tilastot.migri.fi/#decisions/23330?start=541

Markku Nieminen

Tämä on kaikkien tilastojen valossa täyttä valetta. OECD;n raportin mukaan Suomella on anteliain sosiaaliturva pakoloisille kaikista EU maista. Jopa Ruotsi jää hopealle, vaikka ne hulluja ovatkin aina olleet pakoloisasiassa.

Se, että suomalaisille sosiaaliturva on huono, on kyllä totta!

Markku Nieminen

Näin näyttää olevan. Luin eilen 3.9. Savon Sanomista mielenkiintoisen artikkelin, kirjoittajan nimeä en muista, mutta sen otsikko kuului!

Vielä 2018 on ihmisiä jotka uskovat maan olevan litteä! Äskeisestä kuunpimennyksestä ja kaikesta kaikkialla saatavissa olevasta informaatiosta huolimatta nämä uskovat kaiken olevan järjestettyä harhautusta!

Onko siis mikään ihme, että vihervasemmistolaisesti maailmaa tulkitsevat eivät näe muuta kuin oman päänsä sisältä tulevan "oman totuutensa"?

Petri Hämäläinen

Hyvä Sipilä!

Ylivoimaisesti suurin osa Suomeen tulleista on saapuneet taloudellisin syin. Ja suurin osa saa siksi kielteisen päätöksen.

Sipilä tässä täysin oikeassa. Siksi se valehtelevia kulttuurimarxisteja kuumottaakin.

Missään ei ole väitetty että Sipilä olisi puhunut Euroopasta eikä Suomesta. Pitää muistaa että Eurooppaan saapui yli miljoona syyrialaista. Suomeen täysin merkityksetön osuus. Ja syyrialaiset saivat Suomessa myönteisen päätöksen. Vaikka henkilökohtaisen vainon edellyttys ei täytykään.

Lauri Kiiski

Irakilaisten ja afganistanilaisten turvapaikkahakemuksiin on suhtauduttu varsin nihkeästi kautta koko EU-maiden. Syyrialaisten hakemukset on hyväksytty liki kaikki, jos hakija on vain todistanut olevansa se kuka väittää ja syyrialainen paossa sotaa.

Seppo Simonen

Juha Sipilällä on nyt oikea näkemys tähän turvapaikka shoppailuun joten kaikki tuki nyt Juha Sipilälle. Kaikkiaan Juhan sanomiset oli linjakkaita Ylen Ykkösaamussa myös kehitysavun nosto pitkällä tähtäyksellä takaisin 0,7 %-n on ihan kannatettavaa muttei lisää velkaa ottamalla.

Ari-Pekka Leppänen

"Ylen mukaan EU-maiden vuosina 2016 ja 2017 tekemistä noin kahdesta miljoonasta turvapaikkapäätöksestä yli miljoona on ollut myönteisiä. Kun mukaan otetaan päätökset, jotka muuttuivat myönteisiksi tuomioistuimelle tehdyn valituksen jälkeen, luku nousee Ylen mukaan yli 1,2 miljoonaan."

IS:n mukaan myös turvapaikkoja on myönnetty myös väärin perustein. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005644658.html

Lisäksi Migrin mukaan hyvin monen identiteettiä ei pystytty varmistamaan ja tarinaa ei pystytä vahvistamaan. Montako hakemusta tuosta 1,2 miljoonasta meni läpi väärin perustein ?

Mikko Toivonen

Olisi jokaisen hyvä edes YK säännöt turvapaikan hakemisesta ymmärtää jotta edes voitaisiin keskustella oikein.

Muistutan kaikkia siitä että toistaiseksi voimassa oleva pääsääntö on se, että turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä saapumastaan turvalliseksi luokitellusta maasta.

Jos edes tämän perusasian jaksaa lukea ja ymmärtää niin tietää että lähes poikkeuksetta jokainen meille monet turvalliset maat ohittaen tulleet ovat laittomia maahantulijoita eivätkä turvapaikkapakolaisia.

Kiintiöpakolaiset ja meille suoraan turvattomasta maasta saapuneet ovat laillisia tulijota ja pakolaisia. Siis lähes 100% meille tulijoista on rikkonut YK pakolaissääntöjä ja siten tavallaan luopunut pakolaisoikeudestaan. Tämä koskee myös tänne euroopan läpi vaeltaneita syyrialaisia. Heidänkin olisi pitänyt hakea turvapaikkaa ensimmäisestä turvallisesta maasta mikä se sitten on ollutkin. Kreikka, Italia eturivissä.

Miten EU sitten jakaa näihin maihin tulleett oikeat pakolaiset keskenään on EU asia ja siitähän ovat edelleenkin kovasti eri mieltä minne sijoittaa tai minkä verran

Ei kyetä edes sopimaan jakoa eri maiden brutto kansantuotteen pohjalta. Jos EU ei kykene kykene rationaalisti ja kohtuullisesti maahantulöo ja jkamisasiota toimeenpanemaa niin silloin jokaisen valtion on suojeltava omia intressejään omin tavoin

Anna Sillanpää

Maahanmuuttaja on eri asia kuin turvapaikanhakija. Totta kai suurin osa Afrikasta Eurooppaan vuosikymmenien ajan tulleista maahanmuuttajista on tullut taloudellisista syistä. Eivät ole todellakaan kaikki mitään turvapaikanhakijoita.

Irakista on tullut esim Saksaan myös Isis-sotilaita joilla on hyvinkin väkivaltainen tausta. Vaikea kaikkien taustoja on tutkia luotettavasti.

Joka tapauksessa minusta niin kauan kuin Suomessa naisilla ei ole Ihmisoikeuksia eikä perustuslain suojaa, ei noudateta Istanbulin sopimusta ja paljon naisia kuolee ja syrjäytyy vakavan seksuaalisen väkivallan takia sekä Suomessa että EU-maissa sen takia - paljon enemmän kuin parisuhdeväkivallan takia - vaikka niitäkin kuolee paljon eikä mitään oikeesti tehdä. Lakeja ei muuteta, ei ole turvakoteja, ei ole oikeasti asuntoja ja hoitoa näille vakavasti traumatisoituneille ja hengenvaarassa oleville niin minusta on kovin tekopyhää puhua kuukaudesta ja vuodesta toiseen vaan näistä turvapaikanhakijoista, paljon enemmän Euroopassa kuolee vuosittain näitä hädänalaisia naisia. Miksei kukaan puhu niistä mitään. Kovin on sovinistista touhua.

Arvo Tammela

Ei ole ihmeitten aika ohi. Pääministeri Juha Sipilästä neljä kohujuttua Uudessa Suomessa reilussa vuorokaudessa. Jokaisessa jutussa Sipilää lyödään lähes samojen ihmisten toimesta olan takaa.
Kysymys päätoimittaja Huuskolle, onko lehtenne toimitus alkanut tietoisesti käymään lokakampanjaa pääministeri Juha Sipilää ja Keskustaa vastaan? Onko lehtenne siirtynyt vihervasemmistolaiseksi koska kohujutuissanne lainaatte pelkästään vasemmiston, vihreiden ja rkp:n edustajien kirjoituksia. Toivottavasti vastaatte.

Erkki Laitinen

Sipilä taitaa olla huolissaan vaalituloksesta. Takki on taas kääntynyt että heilahti. Miksi hän pari vuotta sitten toivotteli tulijoita tervetulleeksi, jos nyt on sitä mieltä, että tulivat hyötyäkseen. Täys pelle koko mies.

Markku Nieminen

Nimenomaan ja siksi en ymmärräkään täälläkin kommentoivia, "nyt kaikki tuki Sipilälle"! Nyt Sipilälle monoa persuuksiin koska kutsui ja valehteli sitten meille hädänalaisista pakolaisista. En tosin uskonut häntä hetkeäkään, mutta jotkut ilmeisesti uskoivat ja uskovat vieläkin!

Miten se menikään, kaikkia voi huijata kerran, tyhmää voi huijata vaikka kuinka monta kertaa!

Martti Mykkänen

Kapitalismi on Smithin luomus eikä sillä ole mitään tekemistä kansallissosialismin, fasismin eikä dtalinismin kansda, mutta nämä kaikki taas nojaa marxismiin, joten on eriskummallisen kummallista ja outoa puhua kansallisSOSIALISMIN yhteydessä äärioikeasta. Lukekaa toimittajat, lukekaa!

Kansallissosialismi on nimensä mukaisesti kansallista etua ajavaa sosialismia.

Sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaan lyhyesti sanottuna sillä, että kommunismissa ja marxismissa on suunnitelmatalous, ja tuotantovälineet pyritään saattamaan yhteiseen omistukseen, kun taas sosialismi ei pyri suunnitelmatalouteen, eikä saattamaan tuotantovälineitä yhteisiksi. Tämä merkitsee sitä, että kansallissosialismi sallii yksityisyrittäjyyden.

Sosialismi sen sijaan näkyy siinä, että kansallissosialismissa pyritään saattamaan mahdollisimman moni julkinen palvelu ja laitos kunnan tai valtion alle. Tämä takaa palveluiden saamisen kaikille mahdolliseksi.

Kansallisuus sosialismissa näkyy taas siinä, että valtio takaa valtion ja valtion kansalaisten turvallisuuden. Tämä tarkoittaa poliisin toiminnan takaamista ja resurssien säilyttämistä ja ajoittaista tarkistamista. Maanpuolustuskyvyn ja yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen merkitsee valtion ja sen kansalaisten turvallisuutta.

Kansallissosialismi on lähtöisin 1800-luvun aatesuunnista, ja useista eri puoluevirityksistä keski-Euroopassa. Yhteistä näille kaikille on sosialismin ja nationalismin yhdistäminen. Yhteistä on myös kansainvälisen (riistävä) ja kansallisen (tuottava) välinen ristiriita, mikä muodostaa tänäkin päivänä kansallissosialistisen ideologian ytimen.

Tänä päivänä tätä voitaisiin kutsua globaalikriittisyydeksi.

Markku Savikivi

Eräät poliittiset luokittelijat elävät yksiulotteisessa maailmassa pyrkien määrittämään poliittiset liikkeet oikeisto-vasemmisto akselilla.

Kastemato tikapuuhermostoineen on noita tyyppejä moniulotteisempi. Mato voi ujuttautua oikealle ja vasemmalle, voi mennä eteen ja taakse eli se voi käyttää koko tasoa hyväkseen. Se voi mennä tason allekin ihan vapaasti ja pääsee tason yläpuolellekin linnun nokassa. Näin monimutkainen maailma on täysin tuntematon keuhkoaville poliittisille toimittajille.

Martti Mykkänen

Kapitalismi on Smithin luomus eikä sillä ole mitään tekemistä kansallissosialismin, fasismin eikä stalinismin kanssa, mutta nämä viimeksi mainitut taas nojaavat marxismiin, joten on eriskummallisen kummallista ja outoa puhua kansallisSOSIALISMIN yhteydessä äärioikeistosta. Kommunismi pyrki kääntämään kaikki epäonnistumisensa ja erheensä pois yleensä kapitalistisen järjestelmän ja porvariston syyksi. Mutta ohessa faktaa!

Kansallissosialismi on nimensä mukaisesti kansallista etua ajavaa sosialismia.

Sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaan lyhyesti sanottuna sillä, että kommunismissa ja marxismissa on suunnitelmatalous, ja tuotantovälineet pyritään saattamaan yhteiseen omistukseen, kun taas sosialismi ei pyri suunnitelmatalouteen, eikä saattamaan tuotantovälineitä yhteisiksi. Tämä merkitsee sitä, että kansallissosialismi sallii yksityisyrittäjyyden.

Sosialismi sen sijaan näkyy siinä, että kansallissosialismissa pyritään saattamaan mahdollisimman moni julkinen palvelu ja laitos kunnan tai valtion alle. Tämä takaa palveluiden saamisen kaikille mahdolliseksi.

Kansallisuus sosialismissa näkyy taas siinä, että valtio takaa valtion ja valtion kansalaisten turvallisuuden. Tämä tarkoittaa poliisin toiminnan takaamista ja resurssien säilyttämistä ja ajoittaista tarkistamista. Maanpuolustuskyvyn ja yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen merkitsee valtion ja sen kansalaisten turvallisuutta.

Kansallissosialismi on lähtöisin 1800-luvun aatesuunnista, ja useista eri puoluevirityksistä keski-Euroopassa. Yhteistä näille kaikille on sosialismin ja nationalismin yhdistäminen. Yhteistä on myös kansainvälisen (riistävä) ja kansallisen (tuottava) välinen ristiriita, mikä muodostaa tänäkin päivänä kansallissosialistisen ideologian ytimen.

Tänä päivänä tätä voitaisiin kutsua globaalikriittisyydeksi.

Martti Mykkänen

Kapitalismi on Smithin luomus eikä sillä ole mitään tekemistä kansallissosialismin, fasismin eikä stalinismin kanssa, mutta nämä viimeksi mainitut taas nojaavat marxismiin, joten on eriskummallisen kummallista ja outoa puhua kansallisSOSIALISMIN yhteydessä äärioikeistosta. Kommunismi pyrki kääntämään kaikki epäonnistumisensa ja erheensä pois yleensä kapitalistisen järjestelmän ja porvariston syyksi. Mutta ohessa faktaa!

Kansallissosialismi on nimensä mukaisesti kansallista etua ajavaa sosialismia.

Sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaan lyhyesti sanottuna sillä, että kommunismissa ja marxismissa on suunnitelmatalous, ja tuotantovälineet pyritään saattamaan yhteiseen omistukseen, kun taas sosialismi ei pyri suunnitelmatalouteen, eikä saattamaan tuotantovälineitä yhteisiksi. Tämä merkitsee sitä, että kansallissosialismi sallii yksityisyrittäjyyden.

Sosialismi sen sijaan näkyy siinä, että kansallissosialismissa pyritään saattamaan mahdollisimman moni julkinen palvelu ja laitos kunnan tai valtion alle. Tämä takaa palveluiden saamisen kaikille mahdolliseksi.

Kansallisuus sosialismissa näkyy taas siinä, että valtio takaa valtion ja valtion kansalaisten turvallisuuden. Tämä tarkoittaa poliisin toiminnan takaamista ja resurssien säilyttämistä ja ajoittaista tarkistamista. Maanpuolustuskyvyn ja yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen merkitsee valtion ja sen kansalaisten turvallisuutta.

Kansallissosialismi on lähtöisin 1800-luvun aatesuunnista, ja useista eri puoluevirityksistä keski-Euroopassa. Yhteistä näille kaikille on sosialismin ja nationalismin yhdistäminen. Yhteistä on myös kansainvälisen (riistävä) ja kansallisen (tuottava) välinen ristiriita, mikä muodostaa tänäkin päivänä kansallissosialistisen ideologian ytimen.

Tänä päivänä tätä voitaisiin kutsua globaalikriittisyydeksi.

Seppo Simonen

JSN-n toimittajan eettisissä ohjeissa kohta 8 on että journalistin on velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedon välitykseen.
Nyt näyttää olevan tilanne jossa Ylen toimittaja Eero Mäntymaa kirjoittaa valhellista tietoa muka Pääministerin sanomaksi. US-n toimittaja sieppaa ja levittää tätä Ylen valeuutisointia.
Mikko Kärnän mukaan eurooppaan tuli 2015 - 2017 aikana turvapaikan hakijoita 3189709 ja näistä sai turvapaikan 1581750 siis alle puolet edelleen 161000 sai vain oleskeluoikeuden kokonaisuudessaa 44,5 % oli oikeus turvapaikkaan.
Kun toimittaja lähtee solvaamaan Pääministeriä niin pitää olla faktat hallussa.
Eiköhän tämä Ylen toimittaja Eero Mäntymaan vale uutisointi mene JSN-n tutkittavaksi.

Juha Palviainen

Kyllä raaka tosiasia on että nämä ns pakolaiset ovat täällä paremman elintason takia,eli loisimassa!
Tilanne on karannut käsistä meidän päättäjiltä eli ei ole järkeä käytetty asiassa tai joillekin politiikalle tämä on ollut myös bisnes.
Näin veronmaksajan näkökulmasta asiaa katsottuna ei voi muuta sanoa kuin meininki on kuin Hölmölässä!
Nyt täytyisi ensitilassa aloittaa tämän ns pakolaismassan kotiuttaminen sinne mistä ovat lähteneetkin,sekä estää uusien tulo.
Terveisin:vihainen veronmaksaja!!!!!

Samy Arling

Olemme jo velkaannuttaneet jälkipolvemme ja menettäneet ruuantuotannon omavaraisuuden, ostamme ravinnonkin velaksi, lisäksi luonnon (mm. Itämeren) kantokyky on ylitetty.Siksi on yhden tekevää missä tarkoituksessa elätettävät Suomeen pyrkivät, meillä ei ole mahdollisuutta ottaa näillä faktoilla ihmisiä lisää Suomeen.Täysin vastuutonta velkaannuttaa jälkipolvia lisää ja hankkia heille ikävyyksiä. http://velkakello.fi

Jarmo Makkonen

Jokainen Suomeen tuleva turvapaikanhakija on ollut turvassa missä tahansa Euroopan maassa ennen Suomeen saapumista joten päätelmäksi jää että lähtivät hakemaan parempaa täysihoitoa meiltä kuin mitä muut maat antavat. Ruotsi 2015 ystävällisesti ohjasi osan turvapaikkaa hakevista Suomeen, järjestivät ilmaisen kuljetuksen Ruotsin halki Tornioon.

Martti Nurmi

Kannatan ehdottomasti sitä, että Suomessa aletaan noudattaa samaa käytäntöä, kuin keskivertona on Skandinaviassa. Muuten Ruotsista on taas Haaparannan rajalla ruuhkaa, eikä mene enää kuukauttakaan.
Mikä on muuten saamamme riemukas tuotantosaldo ns. lumumba-yliopiston päättymisestä? Onko YLE tutkinut? Sitä ei löydy Eurostatilta.

Mark Andersson

Ainahan maahanmuuttajat ovat liikkeellä taloudellisista syistä, oli kyse sitten avioliitosta, sodan jaloista pelastumisesta tai työperäisestä maahanmuutosta.

Suomalaisia on 1900-luvun alusta tähän päivään muuttanut muihin maihin yli miljoona miltei yksinomaan taloudellisista syistä, enimmäkseen Amerikkaan ja Ruotsiin.

Ja muuttaa edelleenkin.

Tällä sanasaivartelulla ei olisi muuten merkitystä, ellei Sipilä (todennäköisesti) olisi tarkoittanut pelkkien sosiaalitukien vuoksi Suomeen saapuvia. Vaikka heitä muutama saattaa ollakin, lähes kaikilla on kyllä takana ihan muut syyt.

Osalla ne syyt ovat niin rankat, että Suomen maahanmuuttohysteerikot haluavat peittää niiltä silmänsä ja korvansa – mutta eivät suutaan, valitettavasti.

Jarmo Makkonen

"Suomalaisia on 1900-luvun alusta tähän päivään muuttanut muihin maihin yli miljoona miltei yksinomaan taloudellisista syistä"

Taas tätä samaa tuubaa, suomalaiset eivät ole pakolaisina muuttaneet mihinkään toisten rasitteeksi vaan kutsusta menneet tekemään työtä ja rakentamaan hyvinvointia itselleen ja vastaanottavaan maahan. Nykyiset Euroopassa vaeltavat kansanjoukot ovat olleet turvassa missä tahansa ensimmäisessä Euroopan maassa, mutta Suomessa on parempi sosiaaliturva ja siksi ovat tulleet tänne pohjan perälle asti.

Jarmo Makkonen

Ainakin Australialla oli Suomessa agentteja jotka houkuttelivat vielä 40 vuotta sitten siirtolaisia maahansa, yrittivät minuakin kovasti houkutella, mutta nuori ja ajattelematon kun olin niin jäin Suomeen. Samaa houkuttelua on ollut niin USA:sta, Kanadasta kuin Ruotsista ja Norjastakin eli tarvitsivat ammattilaisia rakentama yhteiskuntaansa. Suomalaiset olivat siitä hyviä ettei terroristeja tai muita kiihkoilijoita ollut vaan tekivät työnsä ja rakensivat eivätkä repineet ja raiskanneet maata jonne menivät.

Helena Vitikainen

Pääminiestei puhui kerrnkin totta ja vain siksi on aika kääntää takki kun vaalit on keväällä Sipilän on pakko alkaa vaalokamppanja .
Hän alkaa huomaamaan että Perussuomalaiset on tulossa suutimmaksi puolueeksi Lahden kokous osoitti sen ovat suurempi kuin koskaan .
Me kansallismieliset olemme tämän tienneet mutta meidät on leimattu vihapujiksi rasisteiksi jopa natseiksi , kuuluuko pääminisyeri nyt meidän sakkiin
Vihervasemmisto teillä alkaa puntit tutisee sellä tämän sesittää kansallismielisren nousu monessakin maassa