Tiistai 20.11.2018

Ministeriön työryhmä: Autoiluun tarvitaan suurmuutos – 3 ”ääriskenaariota” Suomelle

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.9.2018 12:48
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Liikenteen päästötavoitteiden saavuttaminen voi vaatia tiemaksuja, letka-ajoa, kaikille sähköautot tai valtavasti biodieseliä.
|

Faktakulma

Työryhmän lähtökohta:

”Ilmastonmuutoksen torjuminen on eräs keskeisimmistä ihmiskunnan haasteista nyt ja lähitulevaisuudessa. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen poistaminen on merkittävä osa ratkaisua, sillä esimerkiksi Suomessa liikenne muodostaa noin viidenneksen näistä päästöistä. Valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa esitetyn tavoitteen mukaan Suomen tulisi olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä.” Myös liikenteessä tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen poistaminen vuoteen 2045 mennessä. Lähde: LVM

Miten liikenteen päästöt nollataan 25 vuodessa? Raportin mukaan se voi vaatia tiemaksuja, letka-ajoa, kaikille sähköautot tai valtavasti biodieseliä, Talouselämä kertoo.

Liikenneministeriö asetti huhtikuussa työryhmän ja antoi sille hankalan tehtävän. Suomen tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöt pitäisi nollata vuoteen 2045 mennessä, miten sen tehdään?

Tänään ILMO-työryhmältä tuli väliraportti, jossa käydään läpi keinoja, mutta ei juurikaan vielä euroja. Virkamiehistä, asiantuntijoista sekä muun muassa Fortumin, Nesteen, Gasumin ja Enston edustajista koostunut ryhmä visioi kolme polkua, joilla liikenteen hiilidioksidipäästöistä voisi päästä eroon.

Ensin pieni varoituksen sana. Työryhmän mukaan väliraportin vaihtoehdot ovat ääriskenaarioita, jotka "toimivat ajattelun apuvälineinä eikä työryhmä ehdota niiden toteuttamista sellaisenaan". Käytännössä tuskin mikään polku toteutuisi yksinään, vaan keinoja yhdisteltäisiin. Loppuraportti tulee joulukuussa ja siinä on konkreettinen ehdotus.

Bio-Suomi tankkaa puuta

Bio-Suomi -vaihtoehdossa fossiilinen polttoaine korvataan kokonaan uusiutuvalla. Dieseliä tehdään puusta ja bensiiniin sekoitetaan 30 prosenttia etanolia. Biobensiiniä ei ole edes tarjolla, joten sitäkin pitäisi kehittää ja tuottaa paljon biokaasua.

Ryhmän arvio on, että tämä skenaario aiheuttaisi kuluttajien elämään vähän muutoksia, koska autoilla ajettaisiin yhtä paljon kuin ennenkin ja ne tankattaisiin pitkälti samaan tapaan. Skenaario voisi kuitenkin tulla hyvin kalliiksi. Riskinä on, että muut maat löytäisivät halvemmat keinot vähennysten tekemiseksi ja Suomen kilpailukyky kärsisi.

Arvioissa on lisäksi yksi lause, joka voi vetää maton alta koko bioskenaariolta: "Eräs keskeinen haaste biopolttoaineiden laajamittaisessa käyttöönotossa on, että hiilinielut voivat pienentyä enemmän kuin liikenteen päästöt Suomessa."

Entäpä, jos luotettaisiin sittenkin sähköön?

Tekno-Suomi-visiossa Suomessa on vuonna 2045 noin kolme miljoonaa sähkö- tai vetyautoa. Käytännössä melkein kaikki ajot hoituisivat sähköllä. Kaasuautoja olisi liikenteessä 7 prosenttia. Raskas liikenne kulkisi uusiutuvalla dieselillä tai kaasulla.

Teknisesti voi todeta, että tämä on täysin tehtävissä. Sähköautot kehittyvät nopeasti jo markkinavoimienkin vetämänä.

Mutta millaisin keinoin tähän päästäisiin? Fossiilisten polttoaineiden veroja aluksi nostettaisiin ja lopuksi, lähellä vuotta 2045 niiden myynti kiellettäisiin.

Autoverosta siirryttäisiin 2020-luvulla keppiin ja porkkanaan, jossa yhdistyvät vähäpäästöisten autojen tukeminen ja suuripäästöisten autojen verotuksen nosto.

Mallin haasteena on, että valtion verotulot romahtaisivat. Sähkö-, vety- ja kaasuautojen ajoneuvoveroa alennetaan sekä niiden käyttövoimavero poistetaan. Lisäksi fossiilisten polttoaineiden käyttö romahtaisi, joten sieltäkään ei veroja tulisi. Toisaalta, eipä tarvitsisi näitä veroja maksaakaan.

"Autoilun sähköistyminen aiheuttaa polttoaineverotulojen vähenemisen, mikä pakottaa valtion korvaamaan ne muilla veroilla tai esimerkiksi tiemaksuilla", raportissa todetaan.

Palvelu-Suomi kulkee julkisilla

Palvelu-Suomessa tieliikenne puolitetaan vuoteen 2045 mennessä. Autoilu vähenisi jopa alle puoleen.

Tämä tarkoittaisi isoja investointeja joukkoliikenteeseen. Autoilulle pitäisi antaa keppiä rajusti. Esimerkiksi kaupungeissa parkkipaikoille rakennetaan taloja. Uuden toimitalon pihalle jätetään parkkipaikkoja tekemättä ja suunnataan rahat työntekijöiden jaettuihin liikkumispalveluihin. Pyöräilijöitä työnantaja palkitsisi.

Teillä rekat ja henkilöautot ajavat letkoissa, mikä vähentää polttoaineen kulutusta. Tiemaksut nostavat yksityisautoilun hintaa, samoin autojen ja fossiilisten polttoaineiden verotusta kiristetään.

Haja-asutusalueilla tilanne on hankala ja liikkumisesta tulisi hyvin kallista.

"Skenaarion toimilla ei saada merkittävästi vähennettyä liikennettä eikä siten päästöjen määrää haja-asutusalueilla. Haja-asutusalueilla tapahtuvien päästöjen vähentäminen edellyttäisi vähäpäästöisten autojen hankkimisen tukemista jollakin tavalla, millä olisi lyhyellä aikavälillä negatiivisia vaikutuksia julkiseen talouteen", raportissa todetaan.

Tukia pitäisi siis jakaa maaseudun liikkumiseen.

Lue laajempi juttu työryhmän esityksistä Talouselämästä.

Faktakulma

Työryhmän lähtökohta:

”Ilmastonmuutoksen torjuminen on eräs keskeisimmistä ihmiskunnan haasteista nyt ja lähitulevaisuudessa. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen poistaminen on merkittävä osa ratkaisua, sillä esimerkiksi Suomessa liikenne muodostaa noin viidenneksen näistä päästöistä. Valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa esitetyn tavoitteen mukaan Suomen tulisi olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä.” Myös liikenteessä tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen poistaminen vuoteen 2045 mennessä. Lähde: LVM

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Ministeriön työryhmän johtopäätökset ovat kaikilta osin täysin epärealistisia ja illuusioita.

Se mitä yleisellä tasolla pitäisi tehdä on alkaa nopeasti vaihtamaan sekä raskasta, että kevyttä liikennettä maa-ja biokaasutoimiseksi ja käynnistää kunnollinen biokaasun tuotantoinfra Suomessa sen lisäksi että LNG valtameriterminaali ja jakelu pikaisesti rakennettaisiin.

Sähköä ja lämpöä pitäisi alkaa tuottamaan laajalti enemmän modulaarisella ja pien ydinvoimalla.
Pahin tapa on lähteä edes yrittämään sähköautoistusta tai biopolttoaineita.
Tulevaisuuden nestemäiset polttoaineet tulee tuottaa suoraan ilman hiilidioksidistä tai metaanista johdettuna. Teknologia on periaatteessa jo olemassa mutta ei teolliseen tuotantoon vielä sovellettuna.

Sääli ettei edes mnisteriö kykene energia asioissa edes avustavasti rationaaliin ja järkevän suuntaiseen tuotantoon

Niilo Mäkelä

Ristiriita on suuri pitkien etäisyyksien suomessa, kun toisaalta halutaan työvoiman liikkuvuutta. Suomen päästöt ovat promille jos sitäkään?
No miksi ei kehitetä työpaikkoja joissa olisi työntekijöille perheineen asunnot kuten ennen paperifirmoilla esim. eli kaikki saman katon alle lastentarhoista alkaen.

Veikko Hintsanen

Ministeriön raportissa on ainakin tässä lehdessä julkaistun osalta jälleen sama peruspuute: vesiliikenteen merkitys on jätetty ilman analyysiä tai arvioita erityisesti raskaan tieliikenteen osalta . EU:ssa on sovittu sitä vähennettävän mm Ruotsissa jo aloitetuin tukimenettelyin.

Liikenneministeriö ilmoitti vuoden 2007 tehdyssä visiossa vuodelle 2030 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/77814/Liikenn... sivulla 31 : Otsikon "Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään ” alla Kappaleessa ”Energiatehokkaampia matkoja ja kuljetuksia mm seuraavaa:

Rautatie- ja vesiliikenteen kilpailukykyä kehitetään niiden kuljetusosuuden lisäämiseksi. Tämä edellyttää tehokkaita, monen kuljetusmuodon yhteisiä terminaaleja ja uusia kuormaus- ja kuormatilaratkaisuja sekä panostusta liikenteen ohjaus- ja hallintajärjestelmiin.” eli nyt tulee kiire kun ei vielä ole suunnitelmia vaikka 11 vuotta sitten jo luvattiin…..että vuonna 2030 mennessä……

Nyt kymmenen vuotta em jälkeen viimeisen viikon aikana ministeriössä on löydetty ilmeisesti vanhat suunnitelmat ja EU sopimukset kun on tapahtunut kaksi merkittävää seikkaa:

Ensimmäinen askel oli siinä, kun LVM ilmoitti, että he ovat asettaneet uuden ilmasto ja ympäristö yksikön ministeriön liikenneverkko osastolle. https://www.lvm.fi/-/lvm-n-verkko-osastoon-ilmasto-ja-ymparistoyksikko-9... tämän osaston yksi ensimmäisistä tehtävistä tulee ilmeisesti olemaan vastaus Vaasan hallinto oikeudelle Kuopion ja Äänekosken ympäristö päätöksissä poisjätetyistä liikenteen ympäristöhaittojen arvioiden puutteellisuuksista ja siitä miten erityisesti Järvi Suomen ELYjen toimenkuvaa ja/tai henkilöstöä muutetaan niin, että vesiliikenne ympäristöarvioit ja yritysten neuvonta voidaan saattaa vesiliikenne asioissa samalle tasolle mitä maantie ja raideliikenteessä on http://www.sisavesi.fi/wp-content/uploads/2018/04/16.1-muutoshakemus-val...

Toinen merkittävä näkyvä askel on EU:ssa 2011 sovitusta ja asetetusta liikennejako tavoitteesta ”virallinen ilmoitus”. Em tavoitteen huomioon ottaminen Järvi Suomen matkailu ja väyläinfran visio tapahtuman buffauksessa. On todella jotain, kun tapahtuman moderaattorin lähettämässä emailissa julkituodaan mm seuraavaa
:
” Ilmastomuutos haastaa meidät lisäämään raide – ja vesiliikennettä tulevaisuudessa. Euroopan Unionin tavoite on, että vuonna 2030 puolet liikenteestä on maanteillä sekä toinen puolisko raiteilla ja vesillä. Nyt meillä on noin 80 prosenttia liikenteestä maantiellä ”

Mielenkiinnolla odotan mitä Bernerin väylävisio Vääksyn seminaarissa tuo tullessaan https://www.kinno.fi/taxonomy/term/8 .

Ilman Järvi Suomen alueen rahtilaivoille toimivaa liikenneverkkovisiota (=sellainen verkko josta Kotka/Pori meriyhteydet) ajatus vesiliikenteen avulla suoritetuista raskaan liikenteen siirroista vesille eivät toteudu, eikä taas pienistä muutoksista ole mitään hyötyä ilmastolle, liikenteen taloudellisuudelle eikä liikenteen ulkoisten kulujen pienentämisille eikä energian kulutuksen pienentämisille .

Toivon, että valtiovalta ei toimi nyt lyhytnäköisesti pelkän Järvi Suomen matkailuvision perusteella ,vaan todella myös EU:ssa sovitut ilmasto tavoitteet ovat mukana arvioissa joista jo edellinen liikenneministeri ministeriötä muistutti ja vaati jo vuonna 2015 https://www.lvm.fi/-/risikko-liikenneinvestointien-vaikutusarviointi-uud... .

Se mitä on mahdollista todella saavuttaa kansanedustaja Skinnarin edellä Vääksyn kokouksen esimateriaalin avulla, esiintuomilla EU:ssa sovituilla muutoksilla sisävesiliikenteen avulla maantieliikenteen energia ja taloudellisuus säästöjä samalla kun ilmastopolitiikkaa toteutetaan, niistä Yksityiskohdista kiinnostuneille lisätietoa sivustolla www.sisävesi.fi

Mutta on todettava, että todella tulee kiire mikäli aiotaan pitää vuoden 2007 suunnitelmasta kiinni, kun kymmenen vuotta on toimittu täysin päinvastoin : jätetty tietoisesti poliittisilla päätöksillä (sisä)vesiliikenne pois kaikesta liikenteen suunnittelusta ,analysoinneista ja jopa ympäristölupamenettelyistä. Josta viimeinen esimerkki on uuden suomen artikkeli yllä.

Rauno Ruusunen

Mukavia ajatuksia.Puuta vain ei riitä.Sähkö vaatisi lisää ydinvoimaloita.Kaupunki muotoinen asutus takaa,että työpaikat on kaukana asumisesta.Miksi Suomen pitäiusi pelastaa koko maapallo.Ei muualla ole vastaavaa ilmasto uskoa,kuin Suomessa.

Kari Aaltonen

Mitä jos Suomi pitää oman valot sammuu konsertin ja vetää irti tepselin, varmasti tämän jälkeen maapallo pelastuisi eikä Kiinassa, Jekeissä tai muualla Euroopassa olisi enää saasteita, Suomi pelastaa tämän maapallon, vaikka täälä on murtoosa yhden suurkaupungin autoista.

Seppo Kurvinen

Ketä älykääpiöitä siellä työryhmässä on? Taitaa olla vihreittein kannatajia ja joitakin nuotia joilla ei ole käsitystä työnteosta. Odottavat vain kansalaispalkka , että ei tarvitse tehdä töitä. Eihän siinä autoja tarvitse. Tukka pitkäksi ja reppu selkään . Niinhän vihreet maata rakentaa. Voi perhana!!!

Hannu Rautomäki

Omituista masokistista puuhastelua.
Autoilunkin tuottamat saasteet on globaali asia kun ilmakehä on yhteinen, ja Suomen osuus kokonaispäästöistä on pieni kuin hyttysen pieru Saharassa.
Globaaliin ongelmaan on etsittävä globaaleja ratkaisuja, eikä ruoskia itseään.

Kai Häppölä

Näyttää siltä, että niin toimittajat kuin ministeriö kuin asiantuntijat ovat totaalisen erehdyttämisen linjoilla. Puhutaan päästöttömästä liikenteestä tai tarkennetaan niitä ns. kasvihuonepäästöiksi ja totuudenvastaisesti väitetään että biodiesel muka olisi tässä suhteessa puhdasta. Ei ole, ei vaikka alkoholisekoitussuhdetta nostettaisiin. Entä sähkö, kyllä itse ajoneuvossa käytettynä, mutta mutta jossain se sähkökin täytyy tuottaa. Miksi täytyy harhauttaa ja tuottaa läpi linjan valeuutisia kun voidaan kertoa tosiasioita!

Veikko Hintsanen

Ote kummipoikani eilisestä email viestistä :

"Vesi löytää lopulta uomansa " Nuorelta mieheltä hyvin sanottu vanhemmalle.

Tapio olen kuitenkin sitä mieltä, että jossain tulee loppu sille, että valtion virkamiehet saavat tuottaa yksipuolista informaatiota päättäjille. Se bumaska kymmen vuotta sitten oli ilmeisesti joitain kymmeniä sivuja. Nyt bumaska on kasvanut satojen sivujen mittaisiksi ja käsittää vähän enemmän mitä silloisen Keitele Päijänne -Jyväkylän energia osuuden.

Se Jyväskylän energian laivahankerahoitus anomus , jonne rahoitusta anottiin kaatui juuri siihen, että Keitele Päijänne valtion tutkimusraportti vesiliikenne osuudesta tehtiin 5 vuoden aikajänteelle(lvm julkaisu 3/2010). Kun laivan "normaali" elinkaari ja kuoletus aika on 20-30 vuotta ja siten 5 vuoden aikajänteellä ei saatu laivaa kannattavaksi rajoitetulla vesialueella (ilman yhteyttä mereen tai Saimaaseen) .

Ja on selvää että rahoitusyhtiö ei lähde jos valtio vastustaa antamaan .

Paperiteollisuuden ammattiliitto(kirjekopio erovaatimuksesta löytyy sivustolta www.sisävesi.fi ) olisi tahtonut LVM raportin työryhmän pj:n erotettavaksi saman tien em syystä ,mutta yllätys yllätys … sama mies on noussut arvoon arvaamattomaan johtaa nyt tulevan EU puheenjohtajuuskauden liikennepoliittisena " korkeana virkamiehenä" eli Mäkeläisen linjan mukaisesti vielä toistaiseksi mennään, on tunnustettava.

On eri asia se, että tehdään valinnat tietoisesti faktojen pohjalta kuin se, että päättäjille syötetään sovittujen käytössääntöjen vastaisesti yksipuolista -tässä tapauksessa EU:ssa sovittuja ilmastoaja energiaa koskevia faktoja ja toimia joita rahallisesti tuetaan toteutettavaksi EU alueella EU budjetista.

- Venäjällä saman yllämainitun asian- talous järjestelmän muuttaminen sellaisesta kommunismista, jossa tuotettiin samalla tavoin valtion omaa yksipuolista teoriatietoa , muun maailman faktoista vähää välittämättä , kapitalismiin vei hieman yli seitsemänkymmentä vuotta.

Meillä liikenne infran selkeästi puutteelliset toimet alkoivat Lipposen hallituksesta ja Vuosaaresta vuosituhannen alussa, ja yksipuolisen tiedon tuottaminen vaan kiihtyy .

Näin vaalien alla vähintään kerran viikossa jostain tuutista tulee puutteellisesti -ilman vesiliikenne kokonaisuutta tehty liikenteen tulevaisuuden kehittämis suunnitelma -alkaen Tallina tunnelin vaikutuksista rekka liikenteeseen Suomessa.

Nyt ollaan aika lailla parikymmentä vuotta syötetty valtion toimesta liikennepoliittista palturia ja saatu hallinto toimimaan ELY järjestelmän liikennemoodi ja henkilöstö valinnoilla sekä merenkulkuhallituksen lopetuksella täysin EU :ssa sovittuja linjauksia ja liikennemoodeja pilkkanaan pitäen .

Merenkulun Koulutus on muutettu niin että sisävesi on poissa eli täysin puutteellista kuin vesiliikenne/merenkulku tarkoittaa ja koostuu kahdesta liikennemoodista: meriliikenteestä ja sisävesiliikenteestä ja kokonaisuuden vastaista kun tutkitaan ainoastaan meriliikenteen vaikusta Suomen niemen (huom ei saari) ja sen sisävesi alueiden tavarakuljetuksissa.

Tutkimuskohteista räikeimpänä tätä linjaa vetää mm Turun merenkulun tutkimuslaitos valtion 100% tuella .

Tässä Tapiolle vain pintaa.

Lisää yksityiskohtia " samasta jargonista" ja mm. vuosien 2005-2016 yksityiskohdat sisältäen jopa ex liikenneviraston pääjohtajan poliittisen valinnan löytyy sivustolta http://www.sisavesi.fi/wp-content/uploads/2018/04/2.8-Suomen-Sisävesiliikenne-poliitisia-päätöksiä-ja-kommentteja-vv-2005-2016.pdf

Mikko Toivonen

Olen Veikko Hintsasen linjoilla vesikuljetus-ja infra asiassa '.
Se on nimittäin sellainen kokonaisuus, että vaikka se ei toistaiseksi ole toteutunut, niin sen olisi pitänyt toteutua tai sen pitäisi toteuta tulevaisuudessa mahdollisimman pian.
Siitä olisi vain etua kansakunnalle kokonaisuutena.
Siksi siitä on puhuttava eikä sulkeuduttava kapeakatseisten edunsaajaryhmien nykyisen olotilan aikaansaaniseen tai oikeammin aiheuttamiseen

Veikko Hintsanen

Mikko

Kiitos kannustuksesta.

Tiedoksesi olen joutunut laittamaan melkein jokaiseen valtion rahoilla tehtyyn viime vuosina tehtyyn raporttiin tämän suuntaisen huomautuksen raportin tekijöille:

Tästä raportista meni tälläinen huomio tekijöille:

Viite: Väliraporttinne : https://www.lvm.fi/-/liikenteesta-hiiletonta-vuoteen-2045-polkuja-paasto...

Arvoisat yllämainitun työryhmän puheenjohtajat sihteerit ja jäsenet

Mielestäni julkistamanne väliraportin - Tekno osuudesta puuttuu /tai sitä ei ole ainakaan julkistettu ; vertailut ja arvioit siitä miten paljon voidaan siirtää maanteiltä erityisesti raskaan tieliikennevolyymin osuutta vesille ja raiteille EU liikennestrategian edellyttämällä tavalla. Ja miten ne vaikuttavat liikenne volyymeihin , infra ja kalusto tarpeisiin maanteillä, rautateillä ja vesiväylillä

1) EU Tavoite :siirtää raskaan liikenteen maantievolyymejä vesille https://ec.europa.eu/transport/themes/strategies/2011_white_paper_en
2) EU:ssa tunnustetut liikennemoodit sisältävät vesiliikenteessä kaksi liikennemoodia : meriliikenne (rannikkosatamista itämerelle ) ja sisävesiliikenne (maan järvi suomen osuus ja siltä osuudelta kotimaan sisävesiväylät ( -noin 8000km ) myöden tehty liikenneverkko rannikolle https://ec.europa.eu/transport/modes_en

Eli EU.ssa sovitut ja mielestäni näinollen myös edellytetyt volyymisiirtojen vaikutukset liikennemääriin, poltto aineiden tarpeeseen ja päästöjen pienentämisiin puuttuvat raportistanne. Huom: raskaan maantieliikenteen osuus liikenteen poltto aine kulutuksista on yli 40% .

https://www.motiva.fi/files/1018/Tutkimushankkeiden_esittely_Nylund.pdf

eli tämän osuuden kokonaisvaltaiset arviot puuttuvat raportistanne

Laskentamalli alla olevaan arviooni perustuu laskelmiin, jotka ovat esitetyt Vaasan hovioikeudelle vuonna 2017 http://www.sisavesi.fi/wp-content/uploads/2018/04/16.1-muutoshakemus-val... Ympäristölupamenettelyissä olevien liikenne vertailu arvioiden puutteiden korjaamiseksi ja niiden muuttamisiksi EU ilmasto ja liikenne tavoittein ja sopimusten mukaisesti liikenne päästöjen pienentämisiksi myös metsäteollisuuden raaka aine hankinoissa, että teollisuuden valmiiden tuotteiden viennissä suomen rannikolla/ itämeren rannikolle ja EU jokiliikenteen vaikutus alueille.

Oma arvioni karkeitten laskelmieni tuloksena on, että nykyisestä noin 80% maantieosuudesta noin puolet tonnikilometreistä -liikennemääristä , rasittamasta poltto ainetaloutta ja maantie infraa -voidaan vähentää, kun rekka auto matkat siirtyvät viennissä ja tuonnissa lähimpään sisävesiliikennelaituriin ja samalla uudistetut väylät muodostavat uuden sisävesiliikenneverkon Järvi Suomen alueelle.

++++

Tarkempia yksityiskohtia aiheesta sivuilla www.sisävesi.fi

ja

alla viimeisimmät- julkiset kannanotot ja keskustelut aiheesta:

https://www.uusisuomi.fi/comment/809209#comment-809209

https://www.lastuja.fi/metsateollisuuden-logistiikan-kehittaminen-on-ymp...

toivon että korjaatte asiavirheen /puutteen loppuraporttiinne.