Keskiviikko 19.12.2018

Uusi talvirengaspakko tulee Suomeen – renkaiden käyttöön pesiytynyt vaarallinen tapa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.10.2018 08:49
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Talvirenkailla ajelu myös kesällä on lisääntynyt huolestuttavasti. Testitulosten mukaan pohjoisiin olosuhteisiin tarkoitettu kitkarengas ei pärjää sadekelillä edes loppuun kuluneelle kesärenkaalle.
|

Tänä syksynä talvirenkaat pannaan alle vanhan kaavan mukaan, mutta laki muuttuu vuonna 2020. Talvirenkailla ajelu myös kesällä on lisääntynyt huolestuttavasti.

Autonrengasliitto, Liikenneturva ja poliisi järjestivät taas syyskuussa neuvontahenkisiä rengasratsioita 30 eri paikkakunnalla. Niissä paljastui huolestuttava ilmiö: vaikka oli kesärengaskausi, talvirenkailla varustettujen autojen osuus oli 5,1 prosenttia eli 1,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin syksyn 2017 ratsioissa.

Monien testitulosten mukaan pohjoisiin olosuhteisiin tarkoitettu kitkarengas ei pärjää sadekelillä edes loppuun kuluneelle kesärenkaalle. Märällä kelillä kesärenkaat toimivat selvästi talvirenkaita paremmin.

Mutta kun tullaan syksyn ensiliukkaisiin, tarvitaan ehdottomasti taas talvirenkaita. ”Talvirenkaat kannattaa vaihtaa alle kelin eikä kalenterin mukaan", kampanjapäällikkö Hannu Lintala toteaa tiedotteessa.

Ensi vuoden jälkeen myös asiaa koskeva laki muuttuu. Vuonna 2020 voimaan tulevassa tieliikennelaissa talvirengaspakko muuttuu keliperusteiseksi. Vanha kalenteriperusteinen kaava jää historiaan.

Huonorenkaisia autoja oli syyskuisten rengasratsioiden tutkimusotoksessa 8,7 prosenttia eli 0,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime syksynä vertailupaikkakunnilla eli Helsingissä, Jyväskylässä, Porissa, Rovaniemellä ja Kuopion seudulla. Kesärengastutkimuksessa huonorenkaiseksi luokitellaan auto, jonka kuluneimman renkaan urasyvyys on 0–2 millimetriä. Kesärenkaiden minimiurasyvyys on 1,6 milliä, mutta turvasuositus sadekelillä on vähintään 4 milliä.

Renkaiden ilmanpaineissa oli puutteita hieman aiempaa vähemmän. Vähintään 0,5 barin paine-eroja samalla akselilla sijaitsevien renkaiden välillä mitattiin 4 prosentilla autoista eli 1,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime syksynä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Pasi Kettunen

Kun joskus saisi perustelut sillekin, miksi talvirengas on turvallinen talven vesikeleillä, vaikka vaarallinen samanlaisilla kesäkeleillä?

Toinen juttu sitten, talvirenkaita ei kannata käyttää kesällä jo kulumisenkin takia.

Petri Koivukoski

Oon nykyisellä autolla ajanut yhden kesän kitkarenkailla (Nokian rsi) ja eron kesärenkaaseen todellakin huomasi märällä kelillä. Sutimista ja lukkojarrutuksia yllättävän herkästi.
Kaikilla renkailla toki yleensä ottaen pärjää ihan hyvin kesäkelissä, ero tulee silloin kun tapahtuu yllättäviä tilanteita joita ei pysty aina ennakoida.. Kun kesärenkaalla auto pysähtyy just ja just ajoissa, niin talvirenkaalla matka jatkuu hinausautolla tai ambulanssilla.
Ja luultavasti se kesärengas olisi myös talven vesikelissä (tienpinta plusasteilla) parempi, mutta moniko vaihtaa renkaat päivittäin vallitsevan kelin mukaan?

Erkki Häkkinen

Taas näitä renkaiden valmistajien itkuja. Olen ajanut kitkarenkailla vuoden 2000 alusta alkaen ympäri vuoden ongelmitta.
Suurin ongelma löytyy ratin ja penkin välistä, jos asenne liikenteeseen ja keliin on pielessä niin mikään ei auta. Kaikilla renkailla pärjää liikenteessä kunhan huomioidaan olosuhteet ja sovitetaan ajokäytös sen mukaan.
Testeissä puhutaan kitkarenkaiden olevan ongelmissa sateella ja olevan huonompi kun kesärenkailla, voi olla tai sitten ei? Nopeus vallitsevaan keliin ja etäisyys edellä ajavaan ratkaisevat.

Juha Kuikka

On kohtuutonta edellyttää, että renkaat vaihdetaan joka päivä kelin mukaan. Kyllä kaksi vaihtoa vuodessa pitää riittää. Päivämäärän ei tarvitse olla tarkkaan aikataulutettu, vaan siitä voidaan ilmoittaa erikseen ja antaa sitten tietty aikamarginaali.

Heikki Paananen

Kitkarenkaiden vierintävastus on suurempi, kuin kesärenkaiden, lisäten polttoaineenkulutusta. Vähän autoilevalle tällä ei ole merkitystä, mutta tien päällä asuvan tämä kannattaa huomioida.

Oma ajokäytös kannattaa muokata sellaiseksi, että rengas ei ole se turvamarginaalin heikoin lenkki.

Markus Kilpijoki

Väite talvirenkaiden(kitkat) huonoudesta ja vaarallisuudesta kesällä omaa varmaan tilastoja, joihin turvautua. Vai eikö muka onnettomuuksista sitten kerätä tietoa ajoneuvon renkaiden kunnosta ja mallista?
Muussa tapauksessa koko höpinän voi kuitata vain myyntityön lisäämisenä.

Topi Rantakivi

Tässä oli tarkoitus sillä tavalla, että ei ole mikään pakko enää vaihtaa renkaita, jos sattuu matkaamaan etelästä pohjoiseen, jossa on edelleen suositeltavaa käyttää talvirenkaita.

Kitkarenkaista en ole ihan samaa mieltä, koska esim. hakkapeliitta-rengas toimii ihan hyvin ja ulkomainen rengas on suorastaan pettymys.

Juhani Vinberg

jääkelillä ei ole nastojen voittanutta, kitkoilla pärjää kuivalla, märällä ja lumellanastatkin kluvat kesäkelillä kuten kitkat, rengasvalinta riippuu keleistäpitkän ajan ennusteesra ja niistä teistä, jjoita aikoo ajaa,jos helsinkiläinen aikoo ajaa pohjoiseen, niin talvirenkaat jo nyt paikallaan, mutta jos minä lähden etelään, en vaihda kresärenkaita