Sunnuntai 16.12.2018

Venäläinen oligarkki haastoi Nordean, OP:n ja Dansken oikeuteen - kytköksiä Suomeen Helsingin Areenan ja Jokerien kautta

Jaa artikkeli:
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Nordea on yksi Boris Rotenbergin oikeuteen haastamista pankeista.
|

Venäläisoligarkki Boris Rotenberg on haastanut Nordean, OP Yrityspankin, Svenska Handelsbankenin ja Danske Bankin oikeuteen palvelusopimustensa rikkomisesta, Bloomberg kertoo. Oikeushaaste on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen.

Haaste on jätetty käräjäoikeuteen lokakuun 4. päivä. Bloombergin mukaan pankeille on ilmoitettu asiasta noin viikko sitten. Haasteeseen on vastattava kuukauden kuluessa.

Rotenberg on sekä Venäjän että Suomen kansalainen ja on Yhdysvaltojen, mutta ei EU:n Venäjä-pakotelistalla.

Sanktiot ovat seurausta Venäjän Krimin valtauksesta. Rotenberin vuoden 2014 sanktiolistausta Yhdysvallat perustelee sanktiolistausta, että Rotenbergit ovat saaneet presidentti Vladimir Putinin avulla isoja urakoita muun muassa Gazpromilta ja olympiakylän rakentamisessa Sotšiin. Rotenbergeillä on kytköksiä myös Suomeen, Helsingin Areenan ja jääkiekkojoukkue Jokerien kautta.

Eurooppalaisten sääntöjen mukaan pankit voivat vain raportoida epäilyttävät rahansiirrot viranomaisille, mutta niiden estämiseen on löydettävä jokin muu syy. Pankeilla on oikeus olla palvelematta sanktiolistalla olevia asiakkaita, mutta ongelmia aiheuttaa se, että Euroopan ja Yhdysvaltojen listat ovat erilaiset.

Euroopan sisäisessä asioinnissa Yhdysvaltojen sanktiolistaus ei välttämättä vaikuta. Eurooppalaisten pankkien on kuitenkin otettava sanktiot huomioon, mikäli kyseiset asiakkaat ovat pankkiasioinnissa yhteydessä amerikkalaisiin pankkeihin.

Nordean riskienhallinnasta vastaava johtaja Julie Galbo totesi aiemmin tällä viikolla, että sanktiot ja niitä koskevat vastuut asettavat Nordean alttiiksi oikeusjutuille. Nordean mukaan tapaus alleviivaa tarvetta entistä tiiviimpään yhteistyöhön viranomaisten ja pankkien välillä.

Asiakkaiden valvonta on noussut viime viikkoina vahvasti otsikoihin Danske Bankin laajan rahanpesutapauksen vuoksi.

Myös Nordeaa koskevia epäilyjä on esitetty. Sijoitusyhtiö Hermitage Capitalin perustaja Bill Browder teki tiistai-iltana ruotsalaisviranomaisille ilmoituksen, että Nordean kautta olisi pesty rahaa 175 miljoonan dollarin arvosta. Browder on keskeinen hahmo myös Dansken Bankin rahanpesuepäilyn esiin nostamisessa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Rautomäki

Tosin ei hypi valtiokaan.
Se nähtiin viimeisessä pankkikriisissä, kun valtio maksoi veronmaksajien varoilla liikepankkien luottotappiot.
Liikepankit vuorostaan roikuttivat ylivelkaantuneita perintähirressä parikymmentä vuotta, vaikka olivat kuitaneet samaiset tappionsa veronmaksajien varoista.