Perjantai 22.2.2019

Hoitoalan edustajat pöyristyivät Attendo-johtajan kommentista: ”Hoitajana tiedän, että ihminen ei kuole muuttoon”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.2.2019 10:05
  • Kuva: Colourbox
    Kuva
|

Hoitoalan ammattiliittojen Tehyn ja Superin edustajia suututtaa Suomen Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalaisen selitys Alavudella perjantaina suljetun Pelimanni-hoivakodin ongelmille.

Länsi-Suomen aluehallintovirasto päätti perjantaina keskeyttää Attendon Alavudella sijaitsevan hoivakoti Pelimannin toiminnan väliaikaisesti, koska henkilöstömitoitus ei ole ollut viranomaistarkastuksessa riittävä. Helsingin Sanomien haltuunsa saaman Avin päätöksen mukaan tammikuussa avatussa hoivakodissa on kuollut kuusi asukasta vajaan kuukauden aikana. Kuolemantapauksista ei ole kuitenkaan saatu yksityiskohtaisempia tietoja tai selvitystä siitä, ovatko tapaukset johtuneet hoitovirheestä tai laiminlyönneistä toimintayksikössä.

Karjalainen kommentoi lauantaina Ylelle, ettei usko hoitajavajeen vaikuttaneen Pelimannissa sattuneisiin kuolemantapauksiin.

”Alkuvaiheessa tapahtuu tavallista enemmän poismenoja, kun muutto on asukkaille lisärasite”, hän sanoi.

Hän kommentoi asiaa myös tänään sunnuntaina Helsingin Sanomille.

”Lääkärinä tiedän, että kun tehdään asukasmuuttoja hoitolaitoksesta toiseen, alkuvaiheessa tapahtuu tavallista useampia poismenoja. Muutto on heille lisärasite.”

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen puuttui Karjalaisen kommentteihin Twitterissä.

”Kuusi ihmistä on kuollut. Kuollut. Ei mennyt minnekään. Pois. Hoitajana tiedän, että ihminen ei kuole muuttoon.”

Hän viittaa myös aluehallintoviraston listaamiin puutteisiin Pelimanni-hoitokodissa.

”Uskon, että seuraavat AVIn listaamat seikat aiheuttavat enemmän kuolemia kuin muutto: Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, kukaan ei näytä tietävän henkilökunnan määrää, riittämätön määrä lääkelupia, hoitajat pesevät myös pyykit ja lattia, asiakkaisen kunto merkitty väärin.”

Superin sopimusasiantuntija Teemu Hiilinen huomauttaa Rytkösen tviitistä syntyneessä keskustelussa, että hoito ja hoiva on kokonaisuus, jota varten tarvitaan aikaa tehdä asiakastyötä.

”Ruokaa ei ollut tarpeeksi, ruokailujen väli yli 13 tuntia. Välillä hoitajat joutuivat hakemaan ruokaa läheisestä kaupasta.”

Tehyn johtava lakimies Vappu Okkeri toteaa, että nyt viimeistään Attendon tulisi perua säästötoimet ja lopettaa ”vippaskonstien” käyttö. 

”Nyt viimeistään Attendon pitäisi perua säästötoimet, lopettaa vippaskonstit, jotka vaarantavat hoidon laadun ja palkata riittävästi henkilöstöä. Vai ovatkohan nämäkin kuolemat niitä ’pieniä rikkaruohoja’.”

Rikkaruohoilla Okkeri viittaa Pertti Karjalaisen taannoiseen lausuntoon hoiva-alan ongelmista.

”Tässä on unohtunut se, että on tehty valtavasti hyvää. Täytyy nähdä myös se hyvä, eikä pidä antaa pienten rikkaruohojen pilata tätä koko ympäristöä. Hoidetaan ne rikkaruohot pois”, Karjalainen sanoi Ylelle vajaa pari viikkoa sitten.

Lue lisää:

Kansanedustaja vaatii KRP:tä puuttumaan hoivajättien toimintaan: ”Ovatko Attendo, Esperi ja Mehiläinen saaneet oikeudettomasti voittoa?”

Mikael Jungner lataa suorat sanat: ”Vanhusten hoidon ongelma on pääomasijoittajissa - maanpäällinen helvetti on taputeltu”

Attendon tapaus raivostuttaa – Nyt reagoi Juha Sipilä: ”Tämä lista kuntoon”

 

 

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Pale Nurminen

Menee näiltäkin mammoilta loppukin uskottavuus. Vai kuolee vanhus ennemmin siihen että työntekijä ei tiedä työkaverinsa työvuoroa kuin siihen että muuttotilanne esim. kotoa laitokseen aiheuttaa vanhukselle stressiä. Just joo.

Annikan Saarikon 25 kohdan toivelista ei riitä - nyt tarvitaan tekoja!

Ihan ensimmäiseksi tulisi antaa valtakunnallinen määräys tuntuvan sakon uhalla, että hoitajat eivät tee siivouksia, lumenluonteja, ruoanlaittoa tai muita sellaisia tehtäviä, joita ei hoitajille kuulu.

Ja lääkkeiden anto tulee antaa vain koulutettujen sairaanhoitajien vastuulle, jotta vanhuksia ei lääkitä tiedottomiksi hoitajien "omilla resepteillä".

Risto Nikander

Itse uskon, että voi kuolla muuttoon. Ei ehkä fyysisen puolen vuoksi, jos saa ruoan, lääkkeet, levon jne., mutta henkisesti järkytys voi olla kova. Sellaista ei soisi varsinkaan vanhukselle, joka on tottunut "vakaaseen" tilanteeseen. .

Timo Virtanen

No kyllä se niin on, että ns muuttoonkin voi kuolla. Se on todella suuri asia, henkinen mullistus, vanhukselle. Ei pidä sitä asiaa lainkaan vähätellä. Erityisesti, jos hän tuntee turvattomuutta .... Kuten varmaan tässäkin tapauksessa on ollut ? Siis ei ole riittävästi huomioitu valmistella henkisesti potilaita. Varmaan kaikki lukuisat pillerit on jaettu ja ruokakin. Mutta tuo muu puoli lienee täysin unohdettu.