Keskiviikko 26.6.2019

Eduskunnan konkarilta painava lausunto: 15.3.2019 sen täytyy loppua – Muuten ”maailmankirjat ihan sekaisin”

Luotu: 
18.2.2019 10:21
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    ”Pidetään kiinni siitä mitä on päätetty. Muuten siinä tulee suuria riskejä, koska tiedän, että monet edustajat ovat jo suunnitelleet monia asioita, siis sen 15. päivän jälkeen”, Pertti Salolainen varoittaa.
|

Kokoomuslainen konkaripoliitikko Pertti Salolainen linjaa, että eduskunnan istuntokauden on loputtava 15. maaliskuuta.

Eduskunnan viimeisen istunnon pitäisi olla tuona päivänä ja vaalikausi päättyy 10. huhtikuuta. Eduskuntavaalit pidetään 14. huhtikuuta. Kysymys istuntotyön venyttämisestä on noussut esiin, kun esimerkiksi jättimäinen sote-uudistus matkaa vielä eduskunnan valiokunnissa. Perustuslakivaliokunta jatkaa tällä viikolla uudistuksen käsittelyä. Perustuslakivaliokunnan lausunnolla voi olla ratkaiseva merkitys sen kannalta, ehditäänkö uudistusta tehdä.

Lisäksi perustuslakivaliokunnan pöydälle tulee myös tiedustelulakipaketti, jonka puhemies Paula Risikko yllättäen veti pois täysistunnon päivälistalta. LUE LISÄÄ: Selitys eduskunnan yllätyskäänteelle: Tiedustelulaeista oli nousemassa myrsky – ”Tilanne haluttiin rauhoittaa”

”Se on virallinen päätös, että lopetetaan 15.3. Se on virallinen puhemiesneuvoston päätös ja sen varaan eduskunnassa kaikki kansanedustajat ovat laskeneet”, Pertti Salolainen sanoo Uudelle Suomelle.

Salolainen viittaa siihen, että kun kansanedustajat ovat jo sopineet esimerkiksi vaalikampanjoihin liittyviä menoja, tilanne olisi ongelmallinen, jos samaan aikaan kansanedustajat tarvittaisiin eduskuntaan paikan päälle äänestyksiin. Sote-uudistuksen kohdalla tilanne eduskunnassa on äärimmäisen tiukka, sillä laskelmien mukaan uudistusta kannattaa 100 kansanedustajaa ja vastustaa 99 kansanedustajaa. LUE LISÄÄ: Juha Sipilä kommentoi soten 100-99-asetelmaa Ylellä: ”Miksi ääni muuttuu eduskunnassa, kun samat ihmiset ovat täällä valmistelemassa?”

”Pidetään kiinni siitä mitä on päätetty. Muuten siinä tulee suuria riskejä, koska tiedän, että monet edustajat ovat jo suunnitelleet monia asioita, siis sen 15. päivän jälkeen”, Salolainen sanoo.

”Tarkoitan näitä tiukkoja äänestyksiä.”

LUE MYÖS: Näkökulma: Sotessa sammutetaan nyt lyhdyt – tavataan seuraavalla vaalikaudella

Salolaisen mielestä ”on täysin järjetöntä”, jos istuntokausi menee yhtään maaliskuun 15. päivän yli.

”Esimerkiksi sotea on tehty 14 vuotta ja nyt sitten [jos] tarvittaisiin vielä siihen lisäaikaa, niin onhan tässä nyt maailmankirjat ihan sekaisin”, Salolainen sanoo.

Salolainen on itse ilmoittanut, ettei enää lähde ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok) sanoo Kauppalehdessä tänään maanantaina, että eduskunta voi tarvittaessa venyttää työrupeamaansa muutamalla päivällä.

Risikon mukaan peruste istuntokauden venyttämiselle olisi kuitenkin vain se, että prosessit sitä edellyttävät. Poliittisten erimielisyyksien takia Risikko ei istuntokautta pitkittäisi.

LUE LISÄÄ Puheenvuorosta: Nyt nähtiin Hjallis Harkimon yllätys, joka voi kaataa koko soten

Jaa artikkeli:

Kommentit

Henri Järvi

Liberaalikapitalismi ei tarvitse enää mitään demokratiaa perustulakiasiantuntijoineen se on valmis vallanhimossaan heivaamaan sen menemään, kunhan vaan voitot saadaan kotiutettua veroparatiisiin. Halpisorjiahan on laivalasteittain tulossa joten mitä se demokratialla.

Mikko Toivonen

Sote ja hoiva asiat olisi voitu ja voitaisiin edelleenkin korjat parilla kohdistetulla toimenpiteellä joista tärkeimmät ovat lääkäreiden määrän ja suoritustehon lisääminen.
Toisaalta hoitaja ja hoitajantapaisen henkilökunnan lisätuottaminen markkinoille jotta riittävästi sekä täyssairaanhoitajatasoista että aputoimintojen vähemmän vaativan tasoista henkilökuntaa saataisiin kannattavalla hinnalla hoivalaitoksiinkin

On muistettava, että sen lisäksi että lääkärikoulutusta on AY asiana kutistettu, niin myös lääkäreiden työ on niin organisoitu että lääkäri ei joko halua tai pysty hoitamaan kuin noin puolet siitä potilasmäärästä minkä esimerkiksi saksalainen lääkäri hoitaa.

Perusterveydenhuollon tasolla lääkäreille ilmeisesti maksetaan aivan liikaa palkkaa siitä potilasmäärästä minkä käsittelevät. Palkka osin potilasmäärään sidoksiin.

Pertti Rinne

Toimittaja kirjoittaa, että "Sote-uudistuksen kohdalla tilanne eduskunnassa on äärimmäisen tiukka, sillä laskelmien mukaan uudistusta kannattaa 100 kansanedustajaa ja vastustaa 99 kansanedustajaa."

Mistä toimittaja vastustajat tietää?

Sote lait menevät läpi, koska opposition eduskuntaryhmissä on onneksi omilla aivoillaan ajatteleviakin, ja he jäävät pois äänestyksistä varmistaakseen, että uudistusta enää lykätä.

Eihän kenelläkään edes ole mitään vaihtoehtoa tarjota hallituksen esitykselle! Kaatamaan vaan pitää päästä, että nimi pysyy lööpeissä.

Raija Lempiäinen

Pentti Rinne on väärässä, suurin osa vastustajista tietää mitä Sote markkinamallisena merkitsee Suomen Sosiaali- ja Terveyssektorille, rahasampoa terveysjäteille ja kansalaisille lisää maksuja ja huonompaa hoitoa ja sen saatavuutta! Toivottavasti hallituspuolueiden kansanedustajissa on selkärankaa olemaan rehellisiä ja pitämään kansalisten etu mielessä, hoivajättien sijasta.

Juha Saari
Vastaus kommenttiin #10

Tarkoitat varmasti kommunismia. Mikäs monopoli se on, että yhteiskunnalla on päävastuu terveyspalveluiden järjestämisessä? Ei se "kapitalismi" ole sen paremmin toiminut ainakaan vanhusten hoivassa. Onko se sitä peräänkuuluttamaasi toivottavaa kehitystä? Yksityisiä yrityksiä tarvitaan mutta heille ei pidä antaa liikaa valtaa.

Arvo Tammela

Eduskunnan konkari taitaa olla jo lopen uupunut, kun noin mahtipontisesti julistaa maailmankirjojen oleva sekaisin mikäli joutuisi viettämään työpaikallaan muutaman ylimääräisen päivän.
Politiikan pitkäaikaisena " pelimiehenä" Salolainen verhoaa väsymyksensä ehdokkaina olevien kansanedustajien kiireisiin ja sovittuihin aikatauluihin. Mielestäni parasta mainosta ehdokkaina olevat kansanedustajat saavat istuessaan ylimääräisiä päiviä eduskunnan "kansallisteatterissa" äänestäjiään hurmaamassa, kun vuosisadan suurinta uudistusta ( sotea ) päätetään.
Salolainen vaikertaa siitäkin, kun sotea on tehty jo 14 vuotta ja nyt sitten tarvitaan lisäaikaa niin johan siinäkin on maailman kirjat sekaisin. Eikö Salolainen ymmärrä, jos muutaman päivän lisäajalla sote-uudistus saadaan maaliin niin eikö se ole tuhat kertaa parempi kuin se, että sitä tehdään seuraavat 14 vuotta.

Pasi Käyhkö

Jos eduskunta pääsee äänestämään sote-/maakuntauudistuksesta ennen vaaleja niin tarkalle menee.
Kokoomusedustajilla on äänestyksessä avoin valtakirja tehdä omat ratkaisunsa. Petteri Orpon kertoman mukaan. Samoin mitä tekevät Sinisten edustajat?
Voi olla että asian ratkaisevat Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien edustajat. Jos haluavat eduskuntaan myös tulevalla istuntokaudella. Silloin koko härdelli kaatuu.

Ilkka Paananen

Aivan sama täältä katsoen. Jos ei onnistu tämäkään sote-yritys niin tuskinpa tulee valmista seuraavallakaan istuntokaudella. Käyhkölle kommenttina...vain murto-osa Helsinki-Uusimaa alueen äänestäjistä vähät välittää sotesta tai maakunnista (onneksi). Tuolla ei ole minkään valtakunnan painoarvoa tavallisen sukankuluttajan äänestyspäätöstä muodostettaessa. Enempi kiinnostaa, kuka lupaa enempi rahhoa eli eläkkeitä ja sosiaalisis tukiaisia tai poliiseja tai vähemmän maahanmuuttajia.

Mikael Nygård

Juu en ole sote-kannattaja. Mielenkiintoinen sanamuoto oli kirjoitettuna juttuun. Sen mukaan olisi valiokuntien työstä kiinni jos uudistus pääsee isoon saliin käsiteltäväksi.

Minusta tämä on väärä tulkinta. Syy kaikkeen viiveeseen on huonossa lakivalmistelussa ja valiokuntien tarvitsema käsittelyaika on seuraamus tästä.

Toivoisin että journalisti huomioisi tämän syy-seurausketjun kun seuraavan kerran asiasta kirjoittaa.