Perjantai 19.7.2019

Kiista ”kanakoppiyksiöistä”: ”Meillä on kiistatonta dataa siitä, että yksiöiden vuokrataso lähtee ihan käsistä”

  • Yksiöiden vuokrat ovat vapaarahoitteisissa asunnoissa nousseet vuositasolla 2,9 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan.
|

Niin sanotut 15 neliön kanakoppiyksiöt ovat puhuttaneet paljon jo valmistumisvaiheessa.

Asumisen kalleudella on yhteys perheen perustamiseen, sanoo Vuokralaiset ry:n järjestö- ja koulutuspäällikkö Pia Lohikoski.

Lohikoski puhui torstaina vuokrien vuositilaston julkaisutilaisuudessa, jossa paikalla oli myös Tilastokeskuksen, Suomen Vuokranantajat ry:n ja Vuokraturva Oy:n edustajat.

”Me olemme sitä mieltä Vuokralaiset ry:ssä, että asuntopolitiikkaa täytyy tehdä asukkaiden näkökulmasta, eikä ole mikään itseisarvo, että asutaan taloudellisista syistä ahtaasti.”

Lohikoski nostaa esiin erityisesti Helsingin seudun tilanteen, jossa ihmiset asuvat suhteellisen kaukana työpaikastaan sen tähden, että asumisen hinta etenkin pääkaupunkiseudun keskustan tuntumassa on tilastojen valossa korkeaa, eikä ole kääntynyt alaspäin.

”Se, että esimerkiksi palvelutyössä olevat ihmiset, jotka käyvät keskustassa töissä, joutuvat asumaan itse paljon kauempana ei ole työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta mikään helppo yhtälö”, Lohikoski sanoo.

Vuokralaiset ry haluaa tästä syystä, ja huhtikuun eduskuntavaaleja silmällä pitäen, pitää kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa keskustelussa.

Asumistukimenot nousevat

Suomessa on kasvukeskuksia, joihin tulee jatkuvalla syötöllä lisää väkeä, mutta kohtuuhintaisista asunnoista on pulaa ja vuokrat etenkin keskusta-alueilla karkaavat monien ulottumattomiin.

Vuokralaiset ry penää myös opiskelijoille kohtuuhintaisia asumismuotoja.

”Asuntoja kyllä on kasvukeskuksissakin, mutta jos ei ole erityisen hyvätuloinen, niin se, mihin on varaa, on tässä se näkökulma”, Lohikoski sanoo.

”Ja tässä painaa myös se, että yhteiskunnalle tulee hurjan kalliiksi kun asumistukimenot jatkuvasti kasvavat.”

Helsingissä nykyään jo puolet asuu vuokralla, joten Helsingin osalta pistää Lohikosken mukaan erityisesti silmään vuokrien korkeus, etenkin pienissä asunnoissa.

Yksiöiden vuokrat ovat vapaarahoitteisissa asunnoissa nousseet vuositasolla jo 2,9 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan.

”Kyllä tämä pääkaupunkiseudun asuntotilanne meitä edelleen huolestuttaa, vaikka tilastot kertovatkin, että vuokramarkkinat ovat rauhoittumaan päin.”

Kiivasta kanakoppikeskustelua

Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva jatkaa yksiökeskustelua.

”Meillä on niin kiistatonta dataa siitä, että yksiöiden vuokrataso lähtee ihan käsistä. Mielestäni keskustelu siitä, että yksiöitä ei pitäisi rakentaa, koska ne ovat kanakoppeja, on ihan hölmöä.”

Vuokralaiset ry:n Pia Lohikoski kiistää, että järjestö jotenkin vastustaisi yksiöiden rakentamista.

”Jos on ihminen, joka asuu yksin, on se hänelle mahdollisesti ihan hyvä asumismuoto. Kunhan se ei ole kanakopin kokoinen yksiö. Yksiöitäkin voi olla monen kokoisia”, Lohikoski kuittaa.

”Se, mikä meitä huolestuttaa on se, että entistä useammat ihmiset joutuvat asumaan pienemmässä asunnossa, kuin mikä olisi heidän tarpeensa, etenkin kun puhutaan lapsiperheistä, sen takia kun heillä ei ole varaa asua niin sanotusti oikean kokoisessa asunnossa.”

Keskustelun moderaattorina toimiva Suomen Asuntokeskuksen toimitusjohtaja Juha Salmi huomauttaa väliin, että kukaan ei varmaan tarkoittanut keskustelussa, että lapsiperheiden pitäisi asua yksiöissä.

”Ja yksinasuminen on yleistynyt, joten kyllä yksiöillekin on kysyntää”, Lohikari sanoo.

Yksiökeskustelussa on noussut esiin myös se, onko järkeä rakentaa paljon yksiöitä Vantaan kaukaisimpiin lähiöihin, Juha Salmi sanoo.

Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola korostaa sijainnin ja liikeyhteyksien tärkeyttä. Hän nostaa esimerkiksi Saton minikodit, joita kanakopeiksikin on kutsuttu, ja sanoo, ettei pelkkien yksiöiden rakentamisesta ole tullut ongelmaa.

”Niin kauan kun olemme vapaarahoitteisella puolella, en ole nähnyt mitään ongelmia siinä, että samassa rakennuksessa on paljon pieniä asuntoja.”

Onko kanakopeille tulevaisuudessa kysyntää?

Mia Koro-Kanerva ottaa osaltaan vielä kantaa siihen, mihin vapaarahoitteisella puolella asuntoja rakennetaan.

”Voimme ehkä luottaa siihen, että sijoittaja lähtee ennen rakentamista aika tarkasti selvittämään, onko alueella kysyntää ja minkälainen kysynnän tulevaisuus on.”

Metsola ja Koro-Kanerva toteavat vielä molemmat, että kukaan ei ole sitä mieltä, että nyt pitäisi rakentaa pelkkiä yksiöitä, vaikka niille on niin kova kysyntä.

”Monipuolisuus tarkoittaa sitä, että tehtäisiin myös pieniä ja halpoja yksiöitä. Ehkä 5-10 prosenttia koko kannasta, mutta selvästi enemmistö muuta, jotta joka sektorille tulisi tarjontaa”, Metsola sanoo.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Martti Korhonen tarttuu keskustelussa vielä yksiöiden pienuuteen.

”Se on nähtävissä ihan meidänkin aineistossa, että yksiöiden keskikoko tulee koko ajan alas koko maassa. Varmaan on olemassa paikka tällaiselle 15 neliön miniyksiölle. Mutta jos asiaa ajattelee vähän pidemmällä aikavälillä, olemmeko varmoja siitä, että kysyntä tämän tyyppisille asunnoille säilyy aina samanlaisena? Voiko käydä niin, että jossain vaiheessa meillä on kantaa, jossa on hyvin pieniä asuntoja ja tarjontatilanne on yleisesti parantunut, mutta meillä saattaa olla ihan toisenlaiset tarpeet?”

Metsola tarttuu tähän heti.

”Silloin ne pienet asunnot jouduttaisiin vuokraamaan tosi halvalla, jolloin edullinen vaihtoehto tulisi kaikille saataville. Ihan hyvältä se kuulostaa”, Metsola sanoo.

Koro-Kanerva puolustaa vielä Saton miniyksiöitä. Hän muistuttaa, että ei Suomessa kuitenkaan rakenneta pelkästään 15 neliön yksiöitä.

”Mielestäni Saton miniyksiöt ovat mahtava esimerkki pikkuisen erilaisesta ajattelusta kuin mihin olemme tottuneet. Ei ole mitenkään itsestään selvää, ei nyt eikä tulevaisuudessa, että se on aina se 60 neliötä, jonka pariskunta tarvitsee tai 40 neliötä, jonka yksi ihminen tarvitsee.”

”Saton kohdalla koko ajan unohdetaan se idea, jossa on perinteinen ajattelu käännetty toisinpäin, eli se, mikä on asukkaan henkilökohtaista tilaa, on se 15 neliötä, eli niin sanottu kanakoppi, mutta koko pointti niissä taloyhtiöissä on niissä muissa tiloissa, jotka on rakennettu aivan toisella tavalla kuin mitä tässä meidän perinteisessä kannassa on yhteisinä tiloina.”

Lue koko juttu Talouselämästä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Joni Rikkola

Kiinassa ihminen on syntynyt tehtaan alueella, siellä hänene on kirjaimellisesti kanakopissa vuode, hän ei ole välttämättä poistunut ikinä tehtaan alueelta. Tehdas antaa maakuusijan lääkärin ja ruoan, ja palkka mene niihin ja työläisellä ei ole varaa edes poistua tehtaan alueelta. Tästä hyvintoiiyhteiskunnasta työläisen pitää sitten olla kiitollinen ja kuuliainen.

Kuulostaa melkolailla jo suomalaiselta yhteiskunnalta. Ja jos ' kapitalistinen' palkka ei riitä, maksetaan kommunismirahaa eli sosiaaliturvaa, jotta 'hyvinvointivaltio' kriteerit täyttyvät, vaikka lopputulos ihan sama kuin Kiinassa, erolla, että suomen työntekijällä on kännykkä. Mutta samat omistajat suomessa kuittaavat kaikki rahasi. Sinulle ei jää juurikaan harkinnavaraista vapautta käyttää 'ylimääisiä' rahojasi. Niitä ei ole. Ei ne korkeat sosiaalituet, vaan matalat palkat.