Maanantai 15.7.2019

”Säästöjä voi tulla ihan uskomattomista osoitteista” – Lehti: Digitalisaatiopomolta havahduttava esimerkki terveyskeskusten jonoista

Luotu: 
10.6.2019 18:23
Päivitetty: 
10.6.2019 18:25
  • Kuva: Pekka Karhunen / Alma Talent arkisto
    Kuva
|

Edistyksellisen teknologian käyttöönotto voisi lisätä terveydenhuollon tuottavuutta ja tuottaa suuria säästöjä, uskoo suomalaisten yritysten digitaalisesta siirtymästä Business Finlandissa vastaava Pekka Sivonen. Hän sanoo Kelan Sosiaalivakuutus-lehdessä, että julkisten kehitysmenojen leikkaukset ovat jättäneet terveydenhuollon jälkeen teknologioiden hyödyntämisestä.

”Jos julkinen terveydenhuolto käyttäisi edistyksellisiä teknologioita samalla tavalla kuin firmat, tuottavuus lisääntyisi helposti 20–25 prosenttia. Säästöjä voi tulla ihan uskomattomista osoitteista”, Sivonen arvioi lehdessä toukokuun lopussa.

Hän kertoo esimerkkinä, että Helsingin Kalasataman hyvinvointikeskusta suunniteltaessa selvitettiin jonojen syy-yhteyksiä.

”Huomattiin, että 80 prosenttia ihmisistä oli vailla jotain muuta kuin lääkäriä. Jo aiemmin tiedettiin, että kaikista lääkärien tekemistä diagnooseista 40 prosenttia on vääriä. Molemmat asiat ovat sellaisia, että niitä voidaan analysoida ja tehostaa tekoälyllä. Terveydenhuollon johtamisessa tällainen tiedonkäsittely olisi mieletön tehokkuuslisä.”

Sivonen lainaa lehdessä Aalto-yliopiston tutkimusta, jonka mukaan koko suomalaisen yhteiskunnan kestävyysvaje tulisi korjattua 1,5 miljardin euron vuosittaisella kustannussäästöllä, jos terveysalalla otettaisiin käyttöön digitaalisen toiminnan parhaat käytännöt. Sote-ala on ainoa, jonka tuottavuus on viimeiset parikymmentä vuotta koko ajan laskenut.

Sivosen mukaan Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on silti tehokas: kun Yhdysvalloissa julkiset terveyspalvelut tuotetaan noin 8 000–10 700 eurolla henkilöä kohti, Suomessa vastaava kustannus on 3200 euroa.

Sivosen mukaan sote-uudistuksen tietojärjestelmät voitaisiin maksaa vientituloilla, joita niistä tulevaisuudessa saadaan.

”Ei riitä, että teemme vain parhaan ratkaisun meille suomalaisille. Pitää tehdä niin hyvää, että se kelpaa muillekin”, hän sanoo.

LUE MYÖS:

Asiantuntija perkasi hallitusohjelman sote-liitteen: ”Varsin kyseenalaista, saadaanko noilla summilla toteutetuksi”

Perustuslakivaliokunnan kuulema HUS-pomo löysi tuttuja pulmia Antti Rinteen sotesta: ”Ajavat lopulta tämänkin mallin ongelmiin”

Uutta tietoa Rinteen hallituksen sote-ratkaisusta – Hyvästit laajalle valinnanvapaudelle

Sdp:n Aki Lindén väläyttää uutta sote-ratkaisua: Kokoomuksen kuntamallille sittenkin sauma?

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Laine

Tähän asti sekavat ja vaikeat digijärjestelmät ovat tuoneet paljon ongelmia ja lisäkustannuksia terveydenhoitoon,
kysykääpä vaikka hoitohenilökunnalta. Lääkäreiltäkin menee yli puolet ajasta digitaistoon.
Ettei vaan tulisi lisää harmeja.