Perjantai 19.7.2019

Hallituspuolueiden Korpilampi-lasku 38091,85 € – kustannukset veronmaksajien piikkiin

  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Antti Rinteen hallitus astui tehtäväänsä 6. kesäkuuta.
|

Hallitusta muodostanut tuleva pääministeri Antti Rinne (sd) vei hallituspuolueet Espoon Hotelli Korpilammelle hallitusneuvotteluiden päätteeksi. Tarkoitus oli nostattaa hallituksen yhteishenkeä.

Kauppalehden eduskunnan kirjaamosta saaman hotellilaskun mukaan seuruetta oli paikalla 3.–5.6.

Korpilammen kokoontumisen kuluista kertoi aiemmin tiistaina Ilta-Sanomat.

LUE MYÖS: Antti Rinteen hallituksen valtiosihteerien määrä hämmästyttää: ”Tämä kaikki maksaa ja paljon”

Paikkavalinnalla Rinne muistutti historiasta. Käsite ”Korpilammen henki” syntyi vuonna 1977, kun Hotelli Korpilammella järjestettiin talousseminaari, jossa Suomen talouden kuvasta löydettiin yhteisymmärrys pääministeri Kalevi Sorsan (sd) johdolla.

Rinteen Korpilampi-jamboreen hinnaksi tuli 38 091,85 euroa. Laskun mukaan esimerkiksi illalliselle hintaa kertyi 2 530 euroa. Lasku kertoo, että hallituksen askelmerkkejä hiottaessa ovat maistuneet myös virvokkeet.

Esimerkiksi australialaista chardonnayta on nautittu 54 pulloa. Osa seurueesta on nauttinut trendikkäästi alkoholittomia viinejä – tosin vain kahden pullon verran.

Kahvin kylkeen on otettu konjakit tai kermaliköörit. Niin ikään siideri ja olut ovat maistuneet. Kivennäisvettä on juotu kosolti.

Hallitusneuvotteluiden loppulasku ei ole vielä selvillä. Tämä johtuu siitä, ettei työntekijöiden ylitöiden hinta ole vielä varmistunut. Henkilökunnan, kuten esimerkiksi turvallisuudesta vastaavien henkilöiden ja virastomestarien, työvoimakustannukset menevät ylitöiden osalta eduskunnan laskuun.

Hallitusneuvotteluihin oli budjetoitu 180 000 euroa. Budjetointia tehdessä ei ollut tiedossa, että Rinne järjestää hengennostatustilaisuuden Korpilammella.

Hallitusneuvotteluiden kustannukset menevät eduskunnalle eli käytännössä veronmaksajien piikkiin.

Säätytalolla pidettyjen neuvotteluiden eri työryhmissä istui kaikkiaan 250 henkilöä.

Lähihistorian hintavimmat hallitusneuvottelut käytiin Jyrki Kataisen (kok) johdolla vuonna 2011. Kataisen sixpack-hallitus syntyi kaksi kuukautta kestäneiden vääntöjen jälkeen kesäkuun 17. Päivä vuonna 2011.

Eduskunta kuittasi neuvotteluista 288 728 euron laskun. Lopullinen hinta nousi hieman valtioneuvoston kanslian laskuttaman erän takia.

LUE MYÖS: Hallituksessa muhinut riita sellutehtaista repesi julki – Kärnä hurjistui ministeri Mikkosen sanoista

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Mikkola

Rikas äidinkielemme on kieli, jossa jokaisella sanalla on oma erityinen merkityksensä. Esimerkiksi sanasta hallitus saadaan vain pari vokaalia muuttamalla sana ”hullutus.” Onneksi nyt ei ole kysymys hullutuksesta. Olenko väärässä?

Raimo Laine

Tämä on AY-touhua, joka kuitenkin siellä häveliäästi naamioidaan kokoukseksi. Siellä ryvetään rahassa ja kostea rietastelu saattaa kestää useitakin päiviä. Joskus sentään saadaan lapsiakin aikaiseksi. Kyllä vaan kateeksi käy.

Pasi Käyhkö

Niinhän Rinteen hallitus selittää lähes kaikki valtion ja veronmaksajien rahojen kohdistamiset. Kun eivät pysty mitään järkevää selitystä asialle kertomaan.
Tulevaisuus valkenee ryypäten. Velatkin muuttuvat saataviksi.

Kenneth Ainetdin

Tämä Rinne pitää saada vastuuseen ennen kuin hän ehtii tehdä suurempaa vahinkoa. Rinne on kuin lehmät kun ne päästetään kesälaitumelle. Kirmaa joka suuntaan ja vauhdilla. Se, että ihmisellä on oikeus olla pääministeri, ei takaa ihmisen kompetenssia lainkaan, mikä nyt nähdään karvaalla tavalla.

Sinikka Palonen

Antti Rinteen hallitus rakentaa pysyviä menolisäyksiä ilman varmaa rahoitusta.
Kyllä säästöt pian tolla vauhdilla loppuu ja velkaa joudutaan ottamaan lisää! Hallituksella / ja eduskunnalla tulisi olla samalla tapaa säännöt, ettei saa tarjota lounaita, koska se on asiakkaan lahjomista! Eduskuntaankin tulisi / pitäisi säätää / soveltaa samaa sääntöä, kuin verohallinnon ohjeistus on törsäämisestä yksityisille yrityksille, Korpilampi -kokouksen voi tulkita asiakkaan lahjomiseksi ja siitä tulisi seurata sanktiot henkilötasolla Antti Rinteelle, koska verovaroja ei voi törsätä / käyttää miten sattuu. Antti Rinteelle henkilökohtainen lasku törsäämisestä, mikäli törsääminen jatkuu siitä seuraamuksena tulisi /olisi potkut.

Mikael Nygård

Tässä oivallinen esimerkki siitä, miten lehdistö paisuttelee asioita ja tekee kärpäsestä härkäsen. Onhan aivan luonnollista että tehdyn neuvottelutuloksen sisältö pitää viestittää niille, joille se kuuluu. Viestittämisestä syntyy aina kustannuksia ja näitä on varmaan budjetoitu mukaan hallitusneuvottelujen kulurakenteeseen. Jos ne on unohtuneet siitä se kertoo vain ja ainoastaan budjetinlaatijan ammattitaidosta.

Yhjtä kaikki, annetaan hallitukselle nyt sen tarvitsema työrauha ja nostetaan älämölöä asioista joilla on suurempia ja kauaskantoisempia vaikutuksia kun tämä vaivainen kustannuserä.

Raili Sergejeff

Tuli mieleeni, että onko tutkittu myös edellisten hallitusten tämän tyyppisiä tuhlauksia, vai onko tämä ainutkertainen?

Vai onko nyt Rinteen hallitus nostettu tikun nokkaan ihan tarkoituksellisesti oikeiston toimesta?

Mielestäni tällainen tuhlailu on väärin, joten en kysy siksi, että puolustaisin sitä, olen vain erittäin utelias sen suhteen ja olisi kiva tietää.

Topi Rantakivi

Voi hyvänen aika ihmiset! Lukekaa kirja nimeltä Lumedemokratia, niin teille selviää kirjan kautta, että miten se politiikka menee oikeasti ja se kirja on vasta pintaraapaisu politiikan raadollisuudesta ja hyväveli/sisar-järjestelmästä.

Tämä järjestelmä on se syöpä, joka meidän kansalaisten on saatava kitkemällä lopullisesti.

Ihan varmasti edellisetkin hallitusneuvottelut on vietetty kosteita juhlia ynnä muuta jo vuosikymmenien ajan. Sipilän hallitus se Vake Oy:n ohitti eduskunnan budjettivallan ja sen lasku ei ole kuin hassut 2 miljardia euroa, on se Rinteen kestitys paljon kamalampi asia kuin se Vake Oy.