Keskiviikko 21.8.2019

Kyösti Kakkonen haukkuu Antti Rinteen hallituksen: ”Sinisilmäistä hölmöläispopulismia, ideologista punaharhaa”

  • Kuva: Alma Talent arkisto / Jarno Juuti
    Kuva
    Miljonääri Kyösti Kakkonen on kauppaneuvos ja Suomen Yrittäjien työmarkkinavaltuuskunnan jäsen.
|

Antti Rinteen (sd) uusi hallitus ei tule saavuttamaan 75 prosentin työllisyysastetavoitettaan – ainakaan esittämillään keinoilla. Näin uskoo Kauppaneuvos ja Suomen Yrittäjien työmarkkinavaltuuskunnan jäsen Kyösti Kakkonen.

”Onkohan Suomen kansa nyt oikein tajunnut, mikä tässä on kupletin juoni?”

Hänen mukaansa Rinteen hallitus on ”mielistelylinjalla” ja sillä on käytössään ainoastaan ”kilttejä keinoja” tai ”pikku maanittelua”. Kakkonen painottaa, että hänestä suomalaisilla kuuluu olla oikeuksien lisäksi velvollisuuksia muun muassa kansantalouden vaurastuttamiseksi.

”Tältä hallitukselta puuttuu rohkeus tehdä sellaisia toimia, että ihmiset oikeasti tekisivät oman osuutensa.”

”Sameaa unelmahöttöä on nyt vähän liikaa tässä puheessa; liikaa lupauksia ja unelmia. Toiveikkuutta pitää olla, mutta talousrealismi puuttuu ihan täydellisesti. Jos hallitus katsoo, että talouskasvu on kaksi prosenttia, niin nyt on meillä tilanne, että tuskin päästään yhteenkään prosenttiin.”

”Tämä on semmoista sinisilmäistä hölmöläispopulismia, ideologista punaharhaa, kun luovutaan esimerkiksi aktiivimallista tai kikystä.”

LUE MYÖS: Täystyrmäys Suomen Veikkaus-järjestelmälle: Ristiriitainen, sekaisin ja tuhoon tuomittu – ”Veikkaus vie ja muut vikisee”

Kauppaneuvosta huolettaa, että uusia valtion panostuksia lähdetäänkin toteuttamaan velkarahalla tai poukkoilevalla veropolitiikalla. Yritysten kannalta tärkeintä kuitenkin Kakkosen mielestä olisi se, että puolueet pystyisivät sitoutumaan pitkäjänteiseen politiikkaan.

”Esimerkiksi verotuksessa jos jokainen hallitus muuttaa osinkoverotusta tai pääomatuloveroa joko nostamalla tai laskemalla sitä, niin siitä menee uskottavuus. Pitäisi olla selkeä linja, miten Suomea viedään eteenpäin – pidempi näkymä kuin yksi hallituskausi.”

Jos Rinteen hallituksen linja hiukan Kakkosta hirvittääkin, hän muistuttaa, että hilkulla oli, ettei vaaleissa olisi käynyt toisin.

”Rinne on päässyt pääministeriksi vain hyvällä tuurilla. Jos vaalit olisivat olleet viikkoa myöhemmin tai siirtyneet edes viikonlopun yli, hän ei olisi pääministeri. Nyt kun katsoo kannatusmittauksia, niin siellä on kaksi puoluetta, joilla on korkeampi kannatus kuin pääministeripuolueella.”

LUE MYÖS: Painajainen keskustassa – Konkarit avautuvat Kanava-lehdessä: ”Vihreät ja perussuomalaiset ottivat pihteihinsä”

Yllättävät kehut paperitehtaan luottamusmiehelle

Äärimmäisen pahoillaan Kakkonen on kuitenkin siitä, millaisen arvosteluvyöryn edellinen pääministeri Juha Sipilä (kesk) sai. Sipilä teki Kakkosen mielestä ”todella isänmaallista työtä”, kun hänen hallituksensa aikana työllisyys nousi 67 prosentista 72 prosenttiin.

”Se oli tavoite, jota pidettiin mahdottomana ja jolle suurin piirtein naurettiin. Pitkäaikaistyöttömyyskin puolittui.”

”Edellinen hallitus yritti aktiivitoiminnoilla patistella niitäkin, jotka eivät suostuneet tekemään omaa osuuttaan kansantalouteen, kun ruvettiin leikkaamaan ja muuta. Oikeansuuntaisia toimia, mutta ne eivät vain olleet riittäviä. Olisi pitänyt rajummin vain leikata ja uskaltaa tehdä”, Kakkonen sanoo viitaten leikkauksilla etenkin ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoon.

Eduskuntavaaleissa keskusta otti historiansa pahimman rökäletappion ja Sipilä kertoi luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta. Uusi puheenjohtaja valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuussa.

”Se nyt on niin täysin epäoikeudenmukaista se tapa, millä Sipilää on kohdeltu. Hän teki niin paljon hyvää. Kun katsoi eduskunnan täysistuntokeskusteluakin, niin ihmetteli, että miksi meillä Suomessa ei voi antaa kiitosta? Oppositiosta ei osata sanoa, että ’kiitos, Juha, teit hyvää työtä, kun nostit työllisyysasteen näin korkeaksi’. Se oli tärkein ja keskeisin tavoite sen ohella, että velkaantuminen saatiin taitettu. Mutta se oli väärin sammutettu.”

Sipilän ohella Kakkonen ylistää entistä työministeri Jari Lindströmiä (sin). Ja se taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Suomen Yrittäjien työmarkkinavaliokunnan jäsen ylistää yhtäkään paperitehtaan luottamusmiestä. Ennen poliitikon uraansa Lindström toimi paperimiehenä Voikkaalla ja eteni osastonsa luottamusmieheksi.

”Helvetin hyvää työtä ihan näin kansankielellä sanottuna.”

”Se Lindström oli semmoinen mies, että jos se työministerinä olisi saanut jatkaa seuraavat neljä vuotta, niin mitä ihmeitä me olisimmekaan saaneet aikaan. Hänellä oli ainakin tahtoa viedä isänmaan asioita eteenpäin vaikka vastoin omaa ja puolueensa etua.”

”Uudella työministeri Timo Harakalla (sd) tuntuu olevan pelivälineet kadoksissa.”

LUE MYÖS: Leijonien ja Huuhkajien pelaajatkin kampanjoivat peliautomaatteja vastaan – Pääsponsori Veikkaus: Edunsaajat menettäisivät 300 milj. €

Jaa artikkeli:

Kommentit

Andreas Pyy

Menneisyyden muumio Kyösti on vain katkera siitä kun hänet on tuomittu olemaan ikuinen kakkonen. Uusliberaaleja tietysti itkettää jos hallitus ei harjoita uusliberaalia politiikkaa. Tosiasiassa näitä kaiken maailman Kakkosia ei kiinnosta talous eikä realismi, vaan pelkästään uusliberaalin ideologian pakkosurvominen suomalaisten kurkusta alas.

Oikeistolaisten mielestä Suomen rahat ovat sitä paitsi aina lopussa ja pienituloisten aseman parantamiseen ei ole oikeiston mielestä koskaan rahaa. Oikeistolaiset sanovat noin ainoastaan siksi koska he eivät tosiasiassa halua parantaa pienituloisten asemaa. Oikeistolaiset haluavat puolestaan että yrityksille olisi saatavilla paljon ilmaista tai puoli-ilmaista työvoimaa. Tämä näkyy niiden kaikissa kannanotoissa aivan selvästi.

Kun on kuitenkin kyse rikkaiden tuista, niin silloin veronmaksajien kukkaro on tietenkin pohjaton. Sellaisia tukia ei koskaan kritisoida.

Jouko Tuhkanen

Hyvinkin pitkälti juuri näin.

Työllisyystavoitteiden sijaan tulisikin tarkastella työttömien toimeentulotavoitteita, eli kuinka EKn ja kokoomuksen vetämän Sipilän hallituksen aktiivimallin pakkokeinot ovat tuoneet helpotusta työttömien taloudelliseen tilanteeseen.

Se, että 3 tuntia työtä/vko, tai osallistuminen työnhakukurssille pienentää työttömyystilastoja ei yksin riitä, jos "aktivoitu" työtön joutuu kuitenkin käymään työ-/kurssipäivänsä päätteeksi Kelan luukulla saadakseen rahoitusta seuraavan päivän ruokaan. Ainakin uutisointien mukaan Kelan luukuilla olevia jonoja ovat kasvattaneet juurikin ne työssä käyvät, joiden työstä saama palkka ei anna edes perustoimeentuloa.

Näiden oikeistolaisten uusliberaalien "kakkosten" kannattaisi muistaa sekin, että heille puoli- tai kokonaan ilmaisenkin työvoiman toimeentulon maksaa aina joku. Ja tämä vastaavasti merkitsee tarvetta verojen korotuksille ja/tai lisävelan ottamiselle, mikä ei liene hyvä ajatus sekään, varsinkaan näiden "kakkosten" mielestä, joilla veronmaksukyvyn sijaan on puutetta veronmaksuhalusta ja taloustalkoisiin osallistumisesta.

Juhani Kleemola

Kakkonen on vaurastunut itse Suomessa, mikä sinällään on merkittävä saavutus.

Itse olisin enemmän huolissani siitä, että työministerinä toimii teatterikorkeasta potkut saanut populisti ja pääministerinä dementikko, joka ei viimeisillä käräjillään muistanut yhtään mitään tekemisistään ja sanomisistaan.

Mark Andersson

Kukaan ei tee isoa omaisuutta omalla työllään, vaan puliveivaamalla toisten työn tulokset omiin taskuihinsa. Vaikka varmaan itsekin työtä on kyllä tehnyt, mutta vain murto-osan siitä, mikä vastaisi hänen tulojaan ja omaisuuttaan.

Juuri tuollainen puliveivari Kakkonen on, ja kehtaa vielä rehvastella tekemisillään.

Raimo Ilaskivi

Viisasta ja rohkeaa puhetta Kakkoselta. Hallituksella on liikaa politiikkaa tunnuksena
tukia-tukia-tukia, ja lisää rasitteita elinkeinoelämälle. Metsola puhui vuokratuesta, joka räjähtää käsii, samalla tavalla. Toivottavasti yrittäjien ääntä kuunnellaan, sillä muutoin jo sinänsä optimistinen työllisyystavoite jää kauas, kauas halutusta.

Jukka Mattsson

Eikö tuo vuokratuki ole sitä että kun isot vuokranantajat eivät voi nostaa hintoja, kun vuokralaisen palkkarahat eivät riitä, niin otetaan valtio maksajaksi!

Härskistä härskimpää keinottelua kaiklien veronmaksajien piikkiin!

PS: Norjassa tämä on estetty siten että jos alueen vuokrataso nousee yli valtion määrittelemän rajan niin silloin valtio rakentaa halpoja vuokrakämppiä niin paljon ettei keinottelu onnistu. Lisäksi jos pidät asuntoa tyhjänä niin siitäkin maksat valtiolle "sanktiota". Tämä johtaa vuokralaisista kilpailemiseen ja hintojen laskuun.

Kun tätä ehdotettiin eräälle SDP ministerille niin hän ei hyväksynyt edes pientä osaa länsinaapurin mallista.
Taitaa rouva olla itse mukana AY liikkeen vuokraparatiisi järjestelyssä?

Jaakko Hakala

Arvoisa Ilaskivi viime hallitus kuunteli kyllä yrityksiä se on totta, ehkä jotain siitä kertoo se, että viime vuonna jaettiin ennätykselliset osingon jaot 13 miljardia. No mitä jäi esim. työttömille käteen Sipilän hallitukselta. Aktiivimallin valuvian myötä joka kolmannes ansiosidonnaisen ja 40% Kelan työttömistä menettivät osan korvauksista ilman omaa syytä. Tämän valuvian myötä vaihdettiin luukkua Kelalla ja uudet hakijat ilmestyivät Kelan luukulle. Tämän seurauksena köyhien määrä kasvoi ja ennenkaikkea se iski lapsiperheisiin. Aikaisemminkin lapsiperheillä oli taloudellisia vaikeuksia kustantaa lapsien vapaa-ajan toimintaa, nyt sitten 1/3 perheistä joutui luopumaan tästä vapaa-ajan harrastuksesta. Nousukauden myötä rahaa oli käytössä, mutta sen jakaminen ei kyllä mennyt oikein.

Tuomas Sikander

Tulossa on lmeisesti jonkinlainen oikeistoeläkeläisten vallankumous, samojen ihmisten jotka ovat holtittomalla toiminnallaan aiheuttaneet nykyisen kurimuksen.
He näyttävät uskovan vanhaan alkoholistien keinoon:"Sillä se lähtee millä se tulikin."

._.

Raimo Ilaskivi

.....samojen ihmisten, jotka lunastivat maalle vapauden, jälleenakensiva, asuttivat siirtoväen, maksoivat sotakorvaukset - ja kaiken tämän ilman julkista erimuotoista tukea - jotta seuraavat polvet sikandereineen saivat sitten pelivaraa elää kroisoksiksi ja velaksi ja tuhota sen, mitä on rakennettu.

Erkki Malinen

Kakkoselle jäi traumat kun joutu antamaan ay väelle periks, kun yritti kurmuuttaa työntekijöitä, ja ay väki uhkas laittaa Tokmannit osto poikottiin. Nyt se vihaa niitä jotka teki siitä miljonäärin, juuri nämä Pienituloiset sen kaupassa kävi.

Mark Andersson

Kakkonen on yksi Suomen ahneimmista oikeistolaisista.

Jo hänen kuuntelemisensa on vastenmielistä.

On itsestään selvää, että hänen kaltaisensa ylistää Sipilän hallitusta ja haukkuu nykyistä.

Sinänsä erikoista että näitä puliveivareita esitellään mediassa täysin kritiikittä.

Arvo Tammela

Andersson ja Malinen, taidatte olla kateudesta vihreitä syyllistäessänne Kyösti Kakkosta. Eikö teilläkin olisi ollut mahdollisuus vaurastua. Tosin saatatte olla hyvinkin vauraita, mutta haluatte Kakkosta syyllistämällä tuoda esille omaa vaatimattomuutta.
Kerrotko vielä, minkälaisen ay-väen painostuksen kohteeksi Kakkonen nuorena joutui?

Tuikku Karhu

Kyösti Kakkonen, teidän on aika kysyä Uncle Googlelta, mikä on tempputyöllistäminen. Työttömiä jo 500 000, vaikka Sipilä toista sanoo.
Kun päivittäisiä uutisia kuuntelee/lukee, kohta heitä on 600 000. Niin monet yt:t käynnissä.

Lassi Lappalainen

Hyvin on ammattiyhdistysliikkeen ja demarien aivopesu tehonnut kun Sipilä (ja Kakkonen) tuollaista ryöpytystä saavat. Fakta on että Sipilän hallituksen aikaan päästiin mukaan lopulta, vuosia myöhässä, kansainväliseen kasvuun. Yli 100 000 oikeaa työllistä saatiin lisää ja velkaantuminen pysäytettyä.

Suomessa voi myös ahkeruudella, innovatiivisuudella ja viisaudella rikastua. Kakkonen lienee yksi esimerkki. Helposti tulee mieleen myös edesmennyt Einari Vidgren.

Vesa Eriksson

Työttömyyden lasku?

Työttömyys ei pienentynyt hallituksen ansiosta, vaan hallituksesta huolimatta. Ja paljonko se loppujen lopuksi on pienentynyt? Jokainen tunnin viikossa töitä tekevä lasketaan työllistetyksi. Enemmän minä käytän aikaa paskalla istumiseen.

Tarja Laakso

”Tältä hallitukselta puuttuu rohkeus tehdä sellaisia toimia, että ihmiset oikeasti tekisivät oman osuutensa.”
Yrittäjät ja sijoittajat lienevät myös ihmisiä - mitä he aikovat tehdä oman osuutensa täyttämiseksi - muuta kuin valittaa ja vaatia itselleen lisää rahaa ja enemmän valtion apuja joilla he täyttävät vain omaa rahapussiaan (eivät työllistä, eivät investoi, eivät ole ainakaan toistaiseksi tehneet mitään yritystensä kilpailukyvyn lisäämiseksi, muuta kuin vaatineet että heidän työntekijänsä tekevät jotain kilpailukyvyn lisäämiseksi).

Työntekijät ovat jo tehneet oman osuutensa, nyt olisi näiden muiden ihmisten vuoro tehdä oma osuutensa kilpailukyvyn parantamiksi, ainakin sijoittajilla on rahapussi paisunut viimeisten muutamien vuosien aikana niin paljon, etteivät tiedä, mihin kaiken rahansa laittaisivat eli kyllä heillä olisi jo varaa investoida tulevaisuuteen ja näin tehdä oman osansa kilpailukyvyn parantamiseksi tai jos eivät halua investoida, voisivat kyllä vähentää omia osinkojaan ja siirtää osan voitoista myös työntekijöille, jotka todellisuudessa ne omistajien voitot tuottavat (omistajat niitä eivät tuota).

Erkki Malinen

Arvo opettele lukemaan se lukee sielä kun luet. Mitä tulee siihen kateuteen, en ole kateellinen Kakkosen miljoonista, mutta sitä en hyväksy että miljoonat taskussa yritetään polkea työntekijöiden oikeuksia. Ilman että työntekijöillä on ostovoimaa ei tälläsiä miljonääriä synny.

Pentti Westerholm

Kakkosella ei ole mitään hätää.Kyllä ne traumat ovat siellä kateellisten puolella.Tokmannin liikevaihto oli 2018 870 milj.Työntekijöitä 3558 ja voittoa kohtuullinen 49 milj.Valtiokin saa mukavasti verotuloja.Näitä yrittäjiä Rinteenporukkakin tarvii jos meinaa 75 % työllistää.

Jarno Nupponen

Kakkoselle aktiivileikkuri ja kesälomarahat pois niin mitä höttöä se olisi sitten ja en ole töissä vaikka Sipilän mukaan olen kun Kelalta kysyy niin olen työtön kun olen kuntouttavassa työtoiminnassa. En saa myöskään tessin määräämää alotuspalkkaa. Nämä pomot taas jytisee turhaan kun voisivat tehdä itsekin jotain muuta kun katsoa tilinauhojaan tarkotan lapsille ja nuorille toimintaa ois Vara palkata joku katsomaan perään nuorisotalolle ja vuokratakkin tiloja lisää.

Juhani Nissilä

Pentti Westerholm, 3558 työntekijää ja mikäs olikaan heidän palkkansa ? Olisko brutto enintään puoltoista, pari tonnia kokoaikaisilla joita on yhä vähemmän työhaluista huolimattatai nollatuntisopimuksilla olevilla...ai niin, kertoisitko sinä ?

Pentti Westerholm

Lähden siitä,että työntekijöille maksetaan PAM mukaista palkkaa niin kuin muissakin vastaavissa kaupoissa.Ajatteletko Jorma Nissilä niin,että Tokmannilla täytyisi maksaa korkeampaa, jopa tuplapalkka kuin vastaavissa liikkeissä.Vai siitä,että olisi mukavampi saada korvaus kotiin ilman työpanosta palkan pienuudesta johtuen.Koska en ole Tokmannin liiketoiminnassa mukana tämä tarkempaa ei ole luvassa.Mikäli sinua enempi kiinnostaa niin konsernin luottamushenkilöt tai johto saattaa kertoa sinulle enemmän asiasta.Yhteystiedot löytyvät netin kautta.

Jaakko Hakala

Kakkonen on täys Svinhufvud, hän haukkui perjantain dokkarissa alkuvuodesta yksinhuoltaja äitiä, joka on työttömänä laiskaksi kotona lapsen päätä silitettäväksi sosiaalieduista nauttivaksi valittajaksi. Hänen ehdotuksensa naiselle oli, että sijoita 20.000€ UPM osakkeisiin niin rikastut. Sitä mistä nainen rahat saisi Kakkonen ei kertonut. Tällä miehellä ei enää ole todella realistista käsitystä missä mennään. Kaiken huipuksi hän sanoi, että ei Siomessa ole köyhiä koska ja rahaa on enemmän kuin 1$ käytössä, kuten Nepalissa. Täys Svinhufvud.