Sunnuntai 24.6.2018

Väärät ihmiset edustivat kirkkoa? ”Tämä on oikea homokanta”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.10.2010 16:58
  • Kuva: Helsingin seurakuntayhtymä
    Kuva
    Arkistokuvassa Munkkivuoren kirkko. Viime tiistaina Ylen TV2:ssa esitetty Homoilta-keskustelu on poikinut joukkopaon kirkosta. Tiistain jälkeen yli 15 000 ihmistä on eronnut kirkosta.

Kirkon viralliset edustajat voisivat ilmaista nykyistä selvemmin, että kirkko antaa tukensa homoseksuaalien elämäntavalle, toivoo teologian tohtori ja Puijon seurakunnan kappalainen Kari Kuula.

Tosin jo nytkin kirkon virallisen käsityksen mukaan homoseksuaalisuus on yksityiselämään kuuluva asia, johon ei Kuulan mukaan pidä ulkopuolelta puuttua.

–Piispainkokouksen linjauksessa homoseksuaalisuutta ei pidetä syntinä eikä kehoteta elämään selibaatissa. Piispainkokous on myös hyväksynyt homojen parisuhteet ja sen, että homoseksuaalin pariskunnan puolesta voidaan järjestää rukoushetki kirkossa.

Kirkon peruslinja homoseksuaalisuuteen ei Kuulan mielestä kuitenkaan tullut esille Ajankohtaisen kakkosen tiistaisessa Homoilta-keskustelussa.

–Televisio-ohjelma vaikuttikin tahattomalta ansalta kirkolle, sillä mukana ollut piispa Matti Repo ei harmillista kyllä saanut tätä kirkon myönteistä kantaa esille. Nyt monet saattoivat ymmärtää, että konservatiiviset näkemykset edustivat kirkon näkemyksiä.

Piispainkokouksen myönteinen peruskanta on siis yksimielinen. Sen sijaan piispojen kannat jakautuvat, kun on kyse homoparien siunaamisesta tai avioliittoon vihkimisestä.

–Ja tästä siis käydään keskustelua, ei homoseksuaalisuuden hyväksymisestä, Kuula painottaa.

”Eroaminen on väärä viesti”

Kirkosta eroamista harkitsevia Kuula kehottaa miettimään tarkkaan, minkä viestin he antavat teollaan. Eroamisellaan he vetävät tukensa pois kirkon viralliselta linjalta. Eivätkä he Kuulan mukaan vie eurojaan pois konservatiivisia ajatuksia edustavilta tahoilta, vaan kotiseurakuntiensa arvokkaalta työltä.

–Konservatiivinen siipi on nuhdellut kirkkoa sen liian myönteisestä suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen. Nyt kirkosta eroavat liittyvät tahtomattaan konservatiivien kanssa samaan rintamaan lyömään kirkkoa korville.

Tästä syystä Kuula sanoo oman seurakuntansa työntekijöiden olevan varsin harmissaan, koska tuntui kuin ”väärät ihmiset” olisivat edustaneet heitä televisio-ohjelmassa.

Kirkko sai takkiinsa sanomisista

Suomen kirkon pappisliiton puheenjohtajalla Jukka Huttusella on yksinkertainen sanoma: Pysykää kirkon jäseninä ja äänestäkää marraskuun seurakuntavaaleissa. Kirkko ei muutu, jos ihmiset lähtevät pakoon.

–Pappienkin kannalta olisi tärkeää, että seurakuntien tulevat luottamuselimet edustaisivat mahdollisimman laajasti seurakuntalaisten näkemyksiä. Homoilta-ohjelmassa esitetyt puheenvuorot eivät nyt ilmeisesti näin tehneet, Huttunen huomauttaa.

Huttusenkin mielestä televisio-ohjelmassa kirkon moniäänisyys ei tullut riittävästi esille.

–Sen sijaan tuli jälleen kerran tunne, että kirkko kantaa joidenkin yksittäisten jäsentensä sanomisia ja saa siitä takkiinsa.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

tapio_o_neva

Jotenkin tuntuu, että virkapapiston sanoma on sama kuin kolmen suuren puolueen, vaikka nimenomaan länsimaiseen käytäntöön kuuluu se, ettei ryhdytä parantamaan kuolemansairasta puoluetta, seurakuntaa jne. oman elämänsä etsikkoaika hukaten, vaan annetaan pieniä signaaleja markkinoilla olevista paremmista uskomusjärjestelmistä.

Vanhakantaisempaa luterilaisuutta on toki uskomusmarkkinoilla niille, jotka sellaista haluavat.
http://www.luterilainen.com/

Mikke80

Jättäis noi homot edes kirkon rauhaan.. musta se on vaan laiskuutta ja heikkoutta omassa muodossaan.. niin kuin päihteet ettei kestetä elämää sellaisenaan kun se tulee. joka ihminen saadaan homoksi ja lesboksi kun oikein ympäristö antaa tietynlaisia impulsseja. Kohta varmaan jari litmanenkin vie vihille jalkapallon.. kun siinä on tän yhden tyypin mielestä niin eroottinen kosketus. Joskus kyl oikeasti kelaa tätä kaikkea, kun itselläkään kaiken keskellä oikein hienosti mene.. mut joskus mun pappa oli mulle tärkeä.. kun sodat kävi ja kaikki. Mua hävettää olla suomalainen tai kohta ylipäätänsäkin ihminen.. Ehkä joku päivä kun tulen vanhaksi haluaisin mennä kirkkoon. ja olla nöyrä jumalan edessä.. mut en tällaisen kirkon..

Hymiö

Seuraavaksi kaksi naispappia menee naimisiin. Lesbopappien häät! Jään mielenkiinnolla odottamaan kuka vihkii heidät ja kuka kieltäytyy. Tästähän tulee vielä suurta viihdettä ja hupia vuosikymmeneksi.

Ehtiikö kukaan lukea edes välillä alan katalogia, raamattua, mitä ne myyvät. Jos Bilteman katalogissa myytäisiin joukkoliikennelippuja ja kävelykenkiä, olisi sekin epäuskottavaa.

ps. minä voin vihkasta nuo lesbopapit, kunhan printtaan netistä jenkkilän kirkon pappispahvit. Voin vihkasta samantein jonkun naimisiin vaikka autonsa kanssa. En minä ole mikään kaavoihin kangistunut rajoittunut tiukkapipo.

tapio_o_neva

Minusta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijat voisivat apostolien tapaan elää uskonsa todeksi. On aivan eri asia puhua siitä, miten joku suhtautuu homoavioliittoon kuin solmia sellainen.

Minusta asia kirkastuisi monelle, jos kaksi lesbokirkkoherraa tai kaksi homopiispaa solmisivat epäkristillisen avioliiton maistraatissa, jolloin iltapäivälehdet, Seitsemän päivää lehti, Svenska folkpartietin eduskuntaryhmä ja Suomen Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä voisivat pohtia, että eikö olekin väärin, kun Herran palvelijat joutuvat menemään avioliittoon maallisen vallan kautta.

Minusta tällainen performance pitäisi järjestää ajatusten kirkastamiseksi. Ehdotan, että lesbokappalaiset aloittavat uuden kirkollisen perinteen.

tapio_o_neva

Et ole sitten ajatellut, mitä zoofili biseksuaali rastittaa? Hänhän voi rakastaa niin miestään kuin vinttikoiraansakin, jolloin kyseessä ei ole pari, vaan kolmikko. Tällaista on jopa lentoyhtiöissä.

Ollison

Jos piispat ovat tehneet kannanoton, jossa he sivuuttavat Raamatun sanoman, on Luterilainen kirkko täten julistettu lakkautetuksi. Kirkosta eroavat täten aivan väärät ihmiset ja kirkon tulisi pian häätää kirkosta Raamattuun uskovat ulos, ja ottaa tilalle viher-vasemmistolaiset Israelin ja Raamatun vihaajat. Kirkon nimi tosin pitäisi vaihtaa toiseksi.

Leila

ne kirkon edustajat, jotka nyt pillittävät jäsenkatoa ja yrittävät vakuuttaa ihmiset siitä,että kirkko on suvaitsevainen, eivät suoraryhtisesti lupaa vihkiä homoja avioliittoon. Miksi he eivät mobilisoi kunnon vastarintaliikettä kirkon sisällä sen sijaan, että vain voivottelevat ja vääntelevät käsiään.

tapio_o_neva

On niin, ettei keskiverto kirkollisnahjus kykene samankaltaiseen taisteluun kuin sateenkaarelliset ja naispappeusskeptiset.

When the going gets tough, the tough get going!
http://www.youtube.com/watch?v=fg3vzl_VwLc

Minusta on suorastaan jännittävää, kun vanhojen kirkkoriitojen kumu kantautuu suomalaiseen onnelaan. Historiankirjoista voidaan kaikaa esille menetelmiä, jolla pyhät miehet ovat kironneet toisensa alimpaan hornan kattilaan.

Minusta tuo kirkon ajanmukaistaminen on parhaiten ymmärrettävissä sen saarnoissa. Kaikesta tasa-arvosta huolimatta kirkossa on kirkkoveneenkin kannattajia.

http://www.iltalehti.fi/oulu/200907089898994_ou.shtml

Suomenlukija

ihmiset alkavat tulla järkiinsä ja alkavat huomata, ettei kirkkoa tarvita. Ei viitsitä maksaa sen pöhöttynyttä organisaatiota ja kirkkoherrojen miljoona-asuntoja ym. Tämä homojuttu laittoi liikkeelle laajemman pohdinnan ja avasi silmiä.

karharp

Puhut asiaa, mihin tätä niin sanottua kirkkoa tarvitaan. Samanlaisia leipäpappeja joka ikinen niin piispat kuin kappalaisetkin. Eihän köyhä ihminen elä pelkällä rukouksella niinkuin nämä "LEIPÄPAPIT" uskottelevat. Itse kyllä ostavat kalliita asuntoja ja rakennuttelevat kalliita pytinkejä päänsä päälle.EI SEN KIRKON TARVITSE OLLA mikään PALATSI kyllä tosi uskovainen matalampaankin majaan astuu mutta kun papille tulee kylmä niin ei voi mennä sinne matalaan majaan jossa on kylmä.

Krisse

kehitys jatkuu tällaisena , ihmiseltä surkastuvat kaikki muut jäsenet paitsi nappulanpainelusormi . "
( arkkit. Frank L. Wright )

pst)
..eroamisella on hankalaa osallistua /vaikuttaa itse päätöksiin ?
+

qed

Räsänenhän julisti tv-ohjelmassa vain tekevänsä velvollisuutensa, kun hän toi julki 'jumalan' tahdon.

Piispankokouksella näkyy kuitenkin olevan 'jumalan' tahdosta toinen kanta. Näyttääpä jopa siltä, että 'jumalan' kanta voidaan ratkaista kirkolliskokouksen äänestyksellä.

Kovinpa hämmentävältä tuo kuulostaa. Uskovaiset kun myös julistavat, että on olemassa yksi ainoa jumala, jolla on absoluuttinen kanta asiaan kuin asiaan.

Samalla he sivulauseessa kertovat, että 'jumalan' kannan voi oikeastaan ratkaista äänestämällä, ja että kirkosta eroamiset johtavat siihen, että jumalalle tulee päätetyksi väärä tahto.

Voisiko olla niin, ettei mitään 'jumalan tahtoa' tosiasiassa ole olemassakaan, on vain pikkusieluisten räsästen takapajuisia ja kaunaisia ennakkoluuloja, joita he sitten 'jumalan tahdoksi' väittävät?

Näinhän se oikeasti onkin. Asia on tutkimuksinkin todistettu, eli se, että ihmiset päättävät ensin oman kantansa asioihin ja vasta tämän jälkeen he säätävät 'jumalan tahdon' oman näkökantansa mukaiseksi. Moraalisella kompassilla ei ole tässä mitään merkitystä, sillä kompassi kääntyy uskovaisen omistajansa mielen mukaan.

Monista asian osoittaneista tutkimuksista liitän tässä viitteen yhteen. Kyseessä on Epley et al'in (2009) tekemä tutkimus, joka on julkaistu arvovaltaisella foorumilla, eli United States National Academy of Sciences Proceedings -sarjassa. Linkki tutkimukseen on alla.

http://www.pnas.org/content/106/51/21533.full

tapio_o_neva

Tuo kolminaisuusoppi on niin kummallinen, että sen sisäänajo on vaatinut yhden- jos toisenlaisiakin kommervenkkejä. Jos on Jahve tai Allah niin hänen poikansa tai lähettiläshenkensä selittäminen häneksi itsekseen on kyllä vaikeaa.

Olisi joskus hyvä, jos joku selittäisi, miksi kolminaisuusoppi on välttämätön? Jumalallinen se varmaan on, koska ei sitä peruskoulun käyneellä ihmisjärjellä voi käsittään matematiikan joukko-opin perusteeella.

Kirkolliskokous kirkolliskokoukselta joku saa arvoa lisää ja joltain pois otetaan. Relativismi tunkee sisään ovista ja ikkunoista, vaikka miten tahansa yritettäisiin edustaa absoluuttiarvoa ja tuottaa sosiaalista turvallisuutta uskonsotien ja -riitojen repimässä maailmassa.

Tuttu

"Olisi joskus hyvä, jos joku selittäisi, miksi kolminaisuusoppi on välttämätön?"

Eihän se olekaan välttämätön ei-kristillisissä uskonnoissa, joista monille tutuin taitaa olla vartiotornilaisuus.

"Kirkolliskokous kirkolliskokoukselta joku saa arvoa lisää ja joltain pois otetaan."

On erikseen kirkolliskokouksia, jotka aina vahvistavat aikaisempien kirkolliskokousten päätökset, ja luterilaisten 'kirkolliskokouksia', jotka aina kumoavat aikaisempien kirkolliskokousten (ja 'kirkolliskokousten') päätökset.

tapio_o_neva

Edelleenkin kysyn, miksi kolminaisuusoppi on välttämätön.

Toisekseen kysyn, mistä tavallinen ihminen tietää, mikä kirkolliskokous oli oikeassa ja mikä väärässä? Esimerkiksi rippikoulussa ei ollenkaan kerrota tätä tai edes kirkolliskokouksista, vaikka siellä opetuksen pitäisi olla tunnustuksellisempaa kuin peruskoulussa.

leoaho

Kirkon historia, tai oppihistoria, kertoo siitä kuinka uskonnollinen kokemus, vakaumus, näkemys, tai/ja uskomus on yritetty yhdessä (demokraattisesti valveutuneimpien veljien kesken) pukea sanalliseen asuun.

Nämä yritelmät ovat tietysti historiallisia tuotteita, eli jokainen aika ilmaisee sen ajan näkemysten ohjaamana "totuuksiaan".

Olennaista ei siten lopulta olekaan se mitä sanotaan, vaan se mitä koetaan. Ja jos sitä ei pysty tyydyttävästi sanoin ilmaisemaan, niin silloin on parempi vaieta.

Tai ilmaista itseään vaikka jammaamalla.

tapio_o_neva

Miten kansanedustaja Räsäsestä tai arkkipiispa Mäkisestä voisi äänestää? Jumalan valta on teokratiaa eikä demokratiaa.

Tämä teokraattis-demokraattinen dualismi on sisäänrakennettuna Israelin valtioon, jossa ei ole tasavaltaista perustuslakia, vaikka siellä on presidenttikin.

Muistelen, ettei vanhalla ajalla, keskiajalla tai uudella ajalla äänestelty demokraattisesti, vaan vähemmistö, joka ei ottanut opikseen, päätyi roviolle.

Jos nyt ajatellaan, miten asiaan pitäisi suhtautua niin ensiksi pitäisi miettiä, onko naisella yleensäkään sielua ja voiko hän lausua pätevästi mitään uskonasioista. Muistelen, että vielä keskiajalla tämä oli suuren teologisen riidan aihe.

Jos naisella, siis Räsäsellä, ei ole sielua, niin miten hän voi tästäkään asiasta lausua mitään? Tämän katsannon mukaan sielukas homopiispa voi jyrätä milloin tahansa uskovaisen naisen, koska naisella ei ole sielua.

Jos taas Räsäselläkin on sielu, mihin on päädytty myöhemmin, niin tietenkin hän saa lausua asiasta sananvapauden nojalla, joka on ihmisoikeus.

Minusta ei ole oikeastaan mitään kansanvaltaista tapaa päättää jumalvaltaisista, teokraattisista asioista.

Tämän ovat huomanneet mm. Jumalan valtakunnan kansalaiset, Jehovan todistajat, jotka kokoontuvat valtakunnansaleihin pohtimaan raamatun sisältöä.

Mielestäni Räsäsestä tai arkkipiispa Mäkisestä ei voi äänestää, mutta heitä voi tai on voinut äänestää.

seppotolonen

Kautta aikojen uskontojen avulla on käyty verisimmät sodat ja murhattu, kidutettu ja alistettu eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Kaiki johtuu uskontojen vallassa olevien ihmisten vallanhimosta ja ahneudesta.

Jokainen yksilö uskoo johonkin joko järkeen ja tämän hetken tietoon tai sitten Jumalaan = on jokin korkeampi voima, johon ihmisen järjellinen taito ei riitä.

Eri uskontojen perusajatus on rakkaus, toisten yksilöiden auttaminen ja erilaisuuden hyväksyminen. Maailmassa taitaa olla ainoa "suvatsevaisuuden ajatussuunta" Budhalaisuus, jonka varjolla maailmassa ei ole käyty yhtään sotaa.

Kaikkien muiden uskontojen varjolla on sodittu ja murhattu niin sanottuja " väärin uskovia". Uskontojen avulla on pidetty kiinni johtjiensa himoitusta vallasta ja vallan laajentamisesta vastoin omien uskontojen perusoppeja.

Usko on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia, niin myös ateistien, jotka tahtovat omalla " uskonnottomalla uskonkiihkilijan asenteellaan" vaikuttamaan oman ajatusmallinsa oikeudellisuudesta. Mitä merkitystä uskonnotottamalla yksilöllä on siihen, siunaako kirkko homo tai lespoliittoja, koska toimenpiteelä ei voi olla hänelle mitään uskonnolista sisältöä.

Homoille ja lespoille kuuluvat täsmälleen samat ihmisoikeudet ja samat etuisuudet yhteiskunassa kuin hetorillekin. Näitä oikeuksia ei pidä sotkea henkilökohtaiseen uskoon. Homo ja lespo voi uskoa Jumalaan henkilökohtaisella tasolla aivan samoin kuin kuka tahansa vajavainen hetero yksilö.

Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, tähän on perustunut ihmiskunnan jatkuvuus. Joissakin yhteiskunissa on sallittu moniavioisuus, mutta sekään ei poista tätä tosiasiaa.

Jokainen tulkoon "uskollaan" autuaaksi !

Toivoo: Seppo Tolonen

Huokailija

Kyllä se taitaa olla tosiasia, että kirkko jakaantuu jossakin määrin, olipa tuon samaa sukupuolta olevien siunaamis/vihkimis päätös kumpi hyvänsä, Päivi Räsäsestä riippumatta, näin on käynyt muullakin. Amerikan suurin luterlainen kirkko ELCA hajosi tähän kysymykseen. Angligaanista kirkkoa repii sama kiista. Monet yhteistyökirkot ovat ilmoittaneet katkaisevansa yhteistyön sellaisilta kumppaneilta, jotka hyväksyvät samaa sukupuolta olevien siunaamis/vihkimispäätöksen.
Voidaan myös kysyä, onko tarpeenkaan meidän luterilaisen kirkon 4 miljoonan jäsenen mielipiteiden kirjon "väkisin" ajaminen samaan muottiin, kuten nyt yritetään tehdä. Näyttää olevan vallalla sellainen trendi, jos arvostelee, tai on eri mieltä valtaapitävien kanssa, sellainen leimataan rasistiksi, tai vähintään populistiksi. Se on määrätynlaista diktatuuria. Jokaisella ihmisellä on oikeus mielipiteeseensä. Tulevaisuudessakin on ihmisiä, jotka hyväksyvät samaa sukupuolta olevien liitot ja niitä, jotka eivät hyväksy. Miksi heitä täytyy pakottaa samaan yhteisöön.

tot

Sitäkin ihmettelin, että jos nämä kirkolliset homoliitot siis nyt sallitaan, niin mitä tekevät niiden vastustajat? Odottavatko he kiltisti sopivaa iltaa TV:ssä, että saavat omalta puoleltaan innostetuksi monet eroamaan kirkosta, joka sallii homoavioliitot?

Kirkko vain vaikenee ja ilmeisesti kuvittelee pystyvänsä toimimaan ihan normaalisti samaan aikaan, kun jäsenistö puuhailee omiaan? Tilannehan on ihan älytön. Eikö kirkolla ole mitään omaa virallista viestiä tähän asiaan?

leoaho

Näinhän se menee, aina kipeimmän kautta. Lopputuloksena on kuitenkin kirkon hajautuminen - ainakin sisäisesti, siltikin jos vaikka organisaatio säilyisikin nykyisellään. Jo nytkin kirkon sisällä vaikuttaa opillisesti kovinkin erilaisia ja jopa vastakkaisiakin ryhmiä.

Nähtäväksi jää jakaantuuko kirkko aiempaa selkeämmin vanhoillisiin ja liberaaleihin? Jako elää jo kirkon sisällä, mutta kestääkö kirkko repeytymättä tämän uuden mielipide-ero elementin? Kun se ei vielä ole kunnolla edes naispappeusasiaa saanut sulatettua.

Sosiologisena ratkaisuna voisi toimia 1700- ja 1800 luvuilla vaikuttaneen pietismin kaltainen ratkaisu. Vanhoilliset voisivat vetäytyä omaan porukkaansa kirkon sisällä, samaan aikaan kun kirkon liberaalipuoli jatkaisi muuta yhteiskuntaa komppaavalla linjallaan.

Yhdessä on kuitenkin elettävä, sillä esimerkiksi jo kirkkorakennuksia on paha alkaa jakamaan eri mieltä olevien porukoiden kesken.

Inapat

Voiko ev.luterilainen kirkkomme luopua verotusoikeudesta ja alkaa itsenäiseksi...jonka jälkeen kirkko voi elää ja opettaa Raamatun mukaan?

Vai onko kysymys tässä "uudessa suvaitsevaisuudessa" rahasta, jota tuo verotusoikeus tuo?

tapio_o_neva

Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

- Jeesus Kristus, vuorisaarna -

Ray

Jos nykyinen rahastusjärjestelmä romuttuisi seuraisi kansakirkon näivettyminen. Mitä enemmän hurmosta, sitä helpompaa taloudellisesti. Mutta laimea kansankirkko haihtuisi.

SAK on riippuvainen samalla tavalla rahastustavastaan. Jos jäisi duunareitten aktiivisuuden varaan, niin huonosti kävisi.

Uskonto on hyvä tekosyy kirkolle olla olemassa.

LT

En usko että näin suuri määrä ihmisiä eroaa kirkosta homokeskustelun takia. Valtaosa on todennäköisesti muutenkin ajatellut eroavansa ja nyt sai siihen ikäänkuin sysäyksen. Ihmiset ovat vain yksinkertaisesti maallistuneet ja menettäneet uskonsa. Uskonnothan ovat aina luoneet varmuutta epävarmaan elämään. Elämä täällä Suomessa on niin turvattua, ettei uskontoa nyt tarvita sen tueksi. Kirkon pitäisi miettiä nimenomaan näitä muita syitä.

PIP

Kuka eroaa Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta ja kuka jää sen jäseneksi. Nyt kirjoitetaan suurin otsikoin kuinka kirkon homovastaisuuteen kyllästyneet eroavat. Samaan aikaan kirkon piirissä yritetään savustaa ulos niitä, jotka eivät hyväksy naispappeutta ja homopappeja. Ketä seurakuntiin sitten jää, jos homoihin ja naispappeuteen myönteisesti suhtautuvat eroavat ja tiukempaa linjaa kannattavat savustetaan ulos. Jäljelle jäävät vain ne, joilla ei ole omaa mielipidettä. Tähänkö pyritään?
Samanaikaisesti kirkon johto pyrkii pakottamaan seurakuntalaiset noudattamaan kirkon "virallista linjaa". Tästä on hyvänä esimerkkinä se, että eräs tuomiokirkkoseurakunta on jakanut pappien tehtävät niin, että siunaustilaisuudessakaan ei voida noudattaa vainajan toivomusta, koska ruumiinsiunaus on annettu naispappien tehtäväksi. Pieni luterilainen kirkkomme uskoo tietävänsä paremmin miten kirkon tulee toimia naispappeus- ja homokysymyksissä kuin valtaosa maailman kristillisistä kirkoista.

Yakov

Päivi Räsänen ei ole väärä ihminen edustamaan omaa näkemystään kirkon suhteesta homoihin, vaan hän on yksi eniten Raamatun ja nimenomaan Uuden Testamentin Kirjoitusten linjalla olevista kansanedustajistamme, ellei peräti paras heistä!

Ihmettelin kyseisessä TV2:n homokeskustelussa sitä, miten ylenkatseellisesti homojen edustajat suhtautuivat kaikkiin niihin selkeisiin argumentteihin, joita Raamatullista näkemystään puolustaneet esittivät näkemystensä tueksi. Juuri he rienasivat uskovia, jotka vastasivat asiallisesti.

UT:n opetusten mukaan kirkon olisi itse tullut jo ajat sitten erottaa keskuudestaan kristillistä oppia vastustavat (kuten ateistit, homot, haureuden harjoittajat, rosvot jne.), eikä sallia heidän olla edes jäseniä kristillistä nimeä kantavassa kirkossa! Luemme seuraavat jakeet väitteeni tueksi:

Roomalaiskirje:
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

1.Korinttolaiskirje:
5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

micke

Nyt tuli hätä käteen, kun ihmiset alkoivat erota kirkosta. Eikä syyttä. Olen tosin sitä mieltä, että eroamisen perimmäinen syy ei ole eikä voi olla tuo tiistainen keskustelu. Kyllä ne syyt ovat paljon syvemmällä. Nyt on todella syytä sanoa, että kirkosta eroaminen on syvältä. Ihmettelen, miksei tv-keskustelussa paikalla ollut piispa todellakaan saanut suutaan auki sanoakseen, millaisiin tuloksiin esim. piispat ovat päätyneet keskusteluissaan. Hän edusti kirkon virallista kantaa ei Päivi Räsänen, joka todennäköisesti edusti lähinnä itseään ja ehkä KD:ien puoluetta. Mutta KD ei ole minkään kirkon ääni.
Jos Suomen ev.lut. kirkko haluaa olla uskottava, on sen putsattava nurkkansa erilaisesta roinasta, jolla pyritään muka pelastamaan sen talous ja toimintamahdollisuudet. Nyt on tärkeää selvittää, mitä varten kirkko perimältään on olemassa. Kaikkia ei voi miellyttää eikä verotuloja voi varjella hinnalla millä hyvänsä. Psalmissa on ajatus: "Suurempi kuin elämä on sinun armosi". Nyt on aika pysähtyä miettimään, mitä tuo armo on todella.

simomakela

Mutta...onko kirkosta eroajat juuri homomyönteisiä vai päin vastoin, kuten minä erotessani kirkosta. Se ei taida olla selvillä?? Onko tehty hätäisiä johtopäätöksiä...mutta on tehty korrektia johtopäätöksiä. Se sopii ajan pirtaan.

tapio_o_neva

Jospa toimittajakin oli homo ja haastatteli vanhaa tuttuaan? Minusta homot ovat yhtä hyvin organisoituneet nykyään kuin toimittajaliittolaiset taistolaiset ja Nuoren voiman liitto ennen heitä.

Tavallisella ihmisellä ei ole enää mitään jakoa yhteiskunnassa, kun kaikenlaiset ääriliikkeet valtaavat tiedostusvälineet.

JaanaH

Mun mielestä on outoa että asiaa paisutellaan niin paljon, jos evankelisluterilainen kirkko perustuu Raamatun sanaan niin silloin vastaus on yksinkertainen. Raamatussa sanotaan selkeästi että homoutta harrastavat on iljetys Jumalalle. Mitä sitä tosiasiaa muuttamaan.

1.Kor.6:9 "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,"

3.Moos.18:22 "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko." <- Tässä oli Jumalan sanaa Moosekselle.

Homot ovat yhtälailla ihmisiä ja yhtä tärkeitä kuin muutkin, mutta niin kauan kun he harrastavat tätä vääryyttä tieten tahtoen niin silloin se on oma valinta. Yhtälailla kuin mikä muukin valinta tehdä syntiä ja valita se tie joka ei vie taivaaseen. Aina ei voi mennä himojen vallassa.

tapio_o_neva

Nykyaikainen elämys- ja huomiotalous palvelualoineen, ylipöhöttyneinen medioineen, perustuu nimenomaan elämyksille, joista osa on himoja.

Jos haluamme himotonta elämää ja himotonta ajattelua, meidän pitäisi ryhtyä sammuttamaan elämänjanoa buddhalaiseen tapaan, joka voisi osittain auttaa myös länsimaiseen ahneuteen ja rappioon.

En ole aivan varma, ovatko kaikkein himokkaimpia juuri homot, koska en tunne heitä. Jotenkin uskon, että joku perhettään mainostava onnellinen eheässä kodissa asuva äiti on himokkaampi kuin epätervettä elämää viettävä naimaton.

Miten rakkaus voi ilmentää himoa? No tietenkin siten, että hankitaan suuri perhe, jota sosiaalipoliittisin tulonsiirroin elättävät naapurin lapsettomat tai vähäperheiset.

Jos lapsia on enemmän kuin vanhempia, lisääntyy seuraavassa sukupolvessa hiilidioksidipäästöt ja maailma tuhoutuu, saastuu ja joutuu energiasotien alaiseksi.

Minusta tuo himo pitäisi määritellä jotenkin Kioton ilmastospimuksen, perhepolitiiikan ja perisynnin kautta. Tässä mielessä äidin kolmas lapsi maissa, joissa lähes kaikki hoidetaan tehokkaati elämän puolelle, edustaa jo perisyntiä ja rakenteellista himoa, vaikkei sitä äiti itse huomaakaan onnesta säteillessän.

Tästä syystä tavallaan uskovaisia pelätään siksi, että he Jumalan avulla edustavat itselleen seuraavaan sukupolveen enemmän voimavaroja kuin heidän kohtuuden mukaan pitäisi.

Itse olen sitä mieltä, ettei perisynnin käsitteestä pidä mitenkään luopua, vaan se pitää päivittää ekologisiin mittoihinsa.

Jos joku rehellisesti haluaa vähentää omia himojaan ja naapuriensa himokkuutta yhteiskuntaan vaikuttamalla, uskon, että zen-buddhalaisuudessa voisi olla jokin avain.

Japanissa talous on ollut 20 vuotta miltei nollakorkoinen eikä 15% japanilaisista naisista mene naimisiin eikä hanki miestä.

Tässä mielessä uskon, että himottomuudessa Japani kuuluu maailman kärkimaihin, mistä sitä eivät kiitä eivät maailman muslimit eivätkä kristityt.

Itse en buddhalaisuudesta paljoa tiedä, mutta demografisesti ajattelen, että buddhalaisuus on lähes himoton vaihtoehto, koska se on elämänjanon sammuttamiseen pyrkivät kohtuuden filosofia.

Tuttu

"Itse en buddhalaisuudesta paljoa tiedä, mutta demografisesti ajattelen, että buddhalaisuus on lähes himoton vaihtoehto, koska se on elämänjanon sammuttamiseen pyrkivät kohtuuden filosofia."

Buddhalaisuuden käytännöllisiä vaikutuksia voidaan havainnoida sellaisissa maissa kuin Thaimaa ja Tiibet.

tapio_o_neva

Tiibetissä lama-buddhalaisuus takasi ensiksi Kiinan keisarille ja muille 1700-luvulla sen, että lähes tšetseenien tavoin innokkaat soturit maltillistuivat munkeiksi ja lopulta 1/4 julkisista menoista ohjattiin uskontoon.

Kuitenkin uskonto "jäätyi" päälle ja esimerkiksi orjuutta pidetiin osana maailmanjärjestystä.

Thaimaasta on vaikea sanoa muuta kuin että sen ulkopolitiikka toisen maailmansodan aikana oli kekkoslais-paasikiveläisen taitavaa.

Thaimaa kuitenkin on sen verran köyhä maa, että siellä tarvitaan monarkismia antaman selkärankaa. Thaikkujen buddhalaisuuden laadusta ei ole kovin selvää tietoa.

Toisaalta on niin, ettei Japanikaan puhdas buddhalainen maa ole, vaan siellä antaa nationalistista selkärankaan šintolaisuus.

Jotenkin nyt kuitenkin uskon, että järkevin osa elämänjanon sammuttamista on zen-buddhalaisuus, koska siinä ei ole äärimmäistä määrää populaariuskomuksia mukana.

Rauhallisimmalta tuntuva paikka, missä olen ollut on Kioton buddhalainen puisto.

Ray

Maallistuva yhteiskunta johtaa vapaamieliseen kirkkoon. Kuitenkin siten, että uudistukset tehdään mahdollismman hitaasti ja epäselvästi. Näin vanhoilliset pysyvät mukana mukavasti.

Kirkko on mahdollisimman epäselvä, koska se on kuin poliitikko. Sen pitää kyetä myöntämään ja kieltämään yhtaikaa. Onneksi oppi on ristiriitainen ja ollut alusta asti ns vaiheessa.

Useille ihmisille on aivan sama, mihin he tarkkaan ottaen uskovat. Mutta naispappeudet, homot jne herättävät välillä ihmisiä miettimään uskomuksiaan. Silloin on aina pikapalaverin paikka kirkossa. Raamatun kirjaimellisesti ottavilla on tietysti olemista. Saavat kuitenkin nauttia ylemmyyden tunteestaan valkeutta odotellessaan.

Kristinusko on maailmanlopun uskonto. Se on helppoheikkien uskonto, koska siinä on myyntivaltti muihin nähden. Kaikki kelpaavat, tarvitsee vain uskoa ja yksi on jo synnitkin lunastanut. Hienoa on se, että ketään ei syrjitä ja armo pelaa. Huonoa on se, että elämänsä saa elää kelvottomasti. Se on maailmanlopun uskonto, koska se tähtää vain elämän tuolle puolen, kirkkauteen.

Kaikki kelpaavat. Kyllä muuten, mutta kun Raamatun kirjailijat ovat innoissaan ja kamppailujen tuoksinassa kirjoitelleet välillä mitä sattuu. Ja Räsäset lukevat niitä kieli keskellä suuta ja sormi pystyssä. Etusormi. Ja monien ihmisten taivastie muuttuu vaivalloisemmaksi.

tapio_o_neva

Suomen evankelis-luterilainen kirkkohan on ollut aktivistien solutuskohteena jo monta vuotta. Kuitenkin varsinainen strateginen isku liittyi arkkipiispan vaaliin, josta nyt sitten on alkanut kotijoukkojen vastarinta laajalla reservillä.

kaijakuopila

Krsitinusko, väärä usko, kirkko, elämys ja huomiotalous, homojen lisääntynyt röyhkeys ......

Minä ainakin olen kyllästynyt tähän vouhotukseen. Jotain on valtakunnassa vialla.
Käsittääkseni vuosikymmeniä on ollut jo tiedossa, että homoutta ja lesboutta voidaan parantaa. Sen täytyy olla
totta, hormoonitoimitaan voi todella vaikuttaa.

Sopii pohtia, miksi homot ovat valtavasti esillä. Kuka kirkosta eronnut ohjailee homojen liikehdintää, heillähän on omat järjestönsä. Mediassakin heillä on omat tukijansa.

Kohtahan heterot alistetaan heille kasvattilapsia synnyttäviksi orjiksi, ellei tolkkua tule asioihin.

kaijakuopila

Krsitinusko, väärä usko, kirkko, elämys ja huomiotalous, homojen lisääntynyt röyhkeys ......

Minä ainakin olen kyllästynyt tähän vouhotukseen. Jotain on valtakunnassa vialla.
Käsittääkseni vuosikymmeniä on ollut jo tiedossa, että homoutta ja lesboutta voidaan parantaa. Sen täytyy olla
totta, hormoonitoimitaan voi todella vaikuttaa.

Sopii pohtia, miksi homot ovat valtavasti esillä. Kuka kirkosta eronnut ohjailee homojen liikehdintää, heillähän on omat järjestönsä. Mediassakin heillä on omat tukijansa.

Kohtahan heterot alistetaan heille kasvattilapsia synnyttäviksi orjiksi, ellei tolkkua tule asioihin.

parviainen

Kyllä kirkon kanta on vuosien mittaan tullut täysin selväksi. Ihan turha selitellä enää mitään.

Juuri äsken Päivi Räsänen nolasi itsensä täysin aamuteeveessä. En osaa edes sääliä. Sitä sai mitä tilasi.

karharp

Siitä "Papin Aamenesta" muka tekee niin ihmeellisen.Suurin osa nykyisistä suomen "Papeista" on niin sanottuja LEIPÄ pappeja eli Teologeiksi lukeneita EI Uskonsa puolesta papeiksi ryhtyneitä, ja sitten ollaan niin pappia niin pappia.
Katsoisivat nämä LEIPÄpapit vaan omaan napaansa. On ihmisen oma asia onko Lesbo Homo vai vaikka olisi silakka niin papin kuuluu tuönsä puolesta heidät vihkiä jos he sitä haluavat.
MUTTA TOISEKSEEN ei SE PAPIN aaMEN AUTUAAKSI TEE.