Tiistai 21.8.2018

Homopurkaus kauhistuttaa – saako poliitikko potkut?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.10.2010 09:45
  • Kuva: Valtteri Varpela / Uusi Suomi
    Kuva
    Kristillisdemokraatit ei vielä ole päättänyt, saako Jouko Piho asettua ehdolle puolueen listoilta kevään eduskuntavaaleissa.

Kirkon joukkopaosta syytetty Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on saanut homokeskustelussa rinnalleen kirittäjän. Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokkaaksi pyrkivän loviisalaisen Jouko Pihon rajusta blogikirjoituksesta on tullut nettihitti, jota kauhistellaan ympäri verkkoa.

Piho kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelun blogissaan muun muassa, että ”homoseksuaalisuus on joko sairaus tai rikos” (blogikirjoituksen alapuolella kommentissa). Hän uskoo myös, että nykyisen ”homomyönteisyyden” taustalla on vaikutusvaltaisten ihmisten maailmanlaajuinen salaliitto ja aivopesu.

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Peter Östman toteaa Uudelle Suomelle aikovansa keskustella Pihon kanssa tämän purkauksesta. Hän kieltäytyy kuitenkin kommentoimasta, onko Pihon vielä mahdollista pyrkiä eduskuntaan puolueen listoilta.

Piho ei ole vielä virallinen eduskuntavaaliehdokas, vaan hänelle on vasta myönnetty lupa kampanjoida.

–Minun pitää perehtyä tähän ennen kuin haluan lausua tuomioita, kommentoi Östman Uudelle Suomelle.

Östmanin mukaan ehdokkuudesta päättää lopulta piirin syyskokous, eikä puoluejohdolla ole juridista oikeutta kieltää valitsemasta tiettyä ehdokasta.

”Se on Jouko Pihon mielipide”

–Piirillä on itsenäiset oikeudet päätöksentekoon. Mutta totta kai puoluejohtoa kuunnellaan tällaisessa asiassa.

Östman ja puheenjohtaja Räsänen sanoutuvat jo maanantain Ilta-Sanomissa irti Pihon väitteestä, että homous olisi rikos.

–Ainakin yksi asia, minkä takana emme [kristillisdemokraatit puolueena] voi seisoa on se, että voitaisiin luokitella homous rikokseksi. Siitä luovuttiin laissa jo 1970-luvulla, perustelee Östman Uudelle Suomelle.

Entä väite maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten globaalista aivopesusta, jonka tavoitteena on ”nykyisen maailmanjärjestyksen ja perinteisten perhearvojen tuhoaminen” homomyönteisyyden avulla? Seisooko puolue tämän väitteen takana?

–No, se on Jouko Pihon mielipide, toteaa Östman lyhyesti.

Kristillisdemokraattien Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jouko Jääskeläinen kertoo Uudelle Suomelle, että Pihon ehdokkuudesta päättää kollektiivisesti marraskuun piirikokous.

–Kyllä kaikki asiat katsotaan tässä suhteessa, kommentoi Jääskeläinen Pihon kirjoituksen vaikutusta hänen ehdokkuuteensa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

parviainen

Nyt ei ne osaa muuta kuin ottaa hajurakoa muihin. Mahtaako Räsänen enää itsekään tajuta tai muistaa mitä on tullut sanotuksi? Entä mitä mieltä on Asmo Maanselkä tästä?

parviainen

Mikä tuossa homovihamielisyydessä oikein viehättää?

En tiedä kuka olet tai miltä näytät, eikä todellakaan edes tee mieli ajatella miten nait ja kenen kanssa, joten miksi sinä katsot oikeudeksesi määritellä miten ihniset saavat toisiaan rakastaa?

Tynkä-Karjalan Antti

Pitäisiköhän Piho polttaa roviolla, jotta homojen ihmisoikeudet toteutuisivat ja asia tulisi kuitattua?

"–Kyllä kaikki asiat katsotaan tässä suhteessa, kommentoi Jääskeläinen Pihon kirjoituksen vaikutusta hänen ehdokkuuteensa."

Tulipa ihminen-/ehdokas-Piho hyvin kiteytetyksi miehen omassa kirjoituksessa.

Ateisti

Ateismi ei ole uskonto, ideologia eikä puhtaana mikään katsomuskaan. Se on vain jumaluskon puutetta, jumalattomuutta.

Ateisteja on jokaisessa puolueessa (ehkei KD:ssa) ja vielä paljon enemmän puolueiden ulkopuolella.

Ateistien ei pidä perustaa omaa puoluettaan. He voivat toimia kaikissa puolueissa (uskontopuolueita lukuunottamatta). Käytännössä maallinen politiikka voisi Suomessa olla sekulaarin valtion ajamista. Se on paras turva myös uskoville. Jopa nykyinen paavi sanoi, että maallinen Ranska turvaa kaikkien oikeudet parhaiten. Hienoa, että joskus voi olla yhtä mieltä paavinkin kanssa.

hanari

Olisipa se hienoa, kun voisi politiikkaan suuttuneena päättää, ettei enää maksa veroja. click vaan ja vapaamatkustajaksi. Kirkon merkitys suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan merkittävä asia. Myös kirkkoon kuulumattomat nauttivat siitä. Kirkko ei kiellä pakanoita astumasta sisään ja nauttimaan samoja palveluja kuin jäsenet.

Judgement Day

suvereenisuuden
• Perustaa Maailmanhallinto (One World Government) , Yhteinen valuuttajärjestelmä.
• Saada aikaan täydellinen kansallisten identiteettien häviäminen.
• Suunnitella ja toteuttaa kaiken uskonnon, erityisesti kristinuskon tuhoaminen. Poikkeuksena järjestön oma 'maailmankirkko', jonka avulla suunnitelma osaksi toteutettaisiin.
• Luoda tekniikka ja järjestelmiä, joiden avulla voidaan kontrolloida kaikkea ihmisten tekemistä.
• Rohkaista huumeiden käyttöä ja saattaa ne lopulta laillisiksi.
• Tukahduttaa kaikki tieteellinen tutkimus lukuunottamatta sitä, jonka eliitti katsoo itselleen tarpeelliseksi.
• Saada aikaan (väestönkasvun hillitsemiseksi) 'rajoitettuja sotia'
• Heikentää ihmisten, varsinkin nuorten moraalia mm, homohyönteisyydellä ja roskaviihteellä
• Pitää ihmiset kaikkialla epävarmoina tulevaisuudesta aikaansaamalla kriisejä toisensa jälkeen ja sitten "käsittelemällä" näitä kriisejä.
• Viedä uskonnonvapauden ideaa ympäri maailmaa tarkoituksella kaivaa maata olemassaolevien ja erityisesti kristinuskon alta.
• Saada aikaan maailmantalouden täydellinen luhistuminen ja luoda totaalinen poliittinen kaaos.
• Ottaa hallintaan USA:n ulko- ja sisäpolitiikka.
• Organisoida maailmanlaajuista terrorismia. (Esim. Al-Qaida)
• Ottaa (ensinnä USA:n) kouluopetus haltuun päämääränä sen tuhoaminen alkaen peruskoulu-uudistuksista." http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=850...

Htalk

"Östmanin mukaan ehdokkuudesta päättää lopulta piirin syyskokous, eikä puoluejohdolla ole juridista oikeutta kieltää valitsemasta tiettyä ehdokasta."

Näistä kesiajalle jääneiden blogeista on turha lyödä rumpua ennen kuin he ovat puolueen virallisia ehdokkkaita.

Sir Elmeri

Piho kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelun blogissaan muun muassa, että ”homoseksuaalisuus on joko sairaus tai rikos”

Todellisuudessa Jouko Piho Kirjoitti näin: Copy: "Haluan sen sijaan tuoda tähän homokeskusteluun uuden näkökulman."

"Kyse on koko homobuumin taustoista.Ainahan maailmassa on ollut homoutta. Aina 1970-luvun alkuun asti homous oli kuitenkin Suomessa sairaus ja rikos. Mistä johtuu, että homoseksuaalisuus on tullut 40 vuodessa yhä enemmän hyväksytyksi?"

"Homoseksuaalisuus ei ole enää sairaus eikä rikos Suomen lainsäädännön mukaan. Mutta sekään ei riitä. Nyt homoille pitää antaa kaikki samat oikeudet kuin heteroillekin, kuten pyhän avioliiton status ja oikeus adoptoida lapsia."

Jotenkin tarkoitushakuinen kontekstistä irroittaminen US toimittajalta, jotta saadaan UUTINEN!

Hotcat

JOUKO PIHO blogissaan: "Onhan se rikos.
Tällä hetkellä voidaan vain sanoa, että kyseessä on rikos Jumalan ilmoitusta ja luomistahtoa vastaan. Mutta jos asia olisi minusta kiinni, niin minun mielestäni voitaisiin palata siihen maalliseenkin lainsäädäntöön, että homoseksuaalisuus on yhteiskunnankin kannalta rikos. Sellaista lakia ei vain voida säätää, ellei eduskunnan enemmistö ole samaa mieltä."

Matti O Koskela

Täytyy ihmetellä tätä ihmisten henkistä velttoilua tässäkin homojen ja kirkon välille syntyneessä myrskyssä vesilasissa.

Lopettakaa nyt ihmeessä tämä pälätyksenne ja palatkaa tärkeämpiin suuruusluokkiin valtakuntamme päiväjärjestyksessä.

Kuka estää homoja / muita perustamasta omaa kirkkoaan / lahkoaan ja sielujensa veljeyksissään halailemaan toisiaan just niin paljon kuin huvittaa? Kysyn vaan.

kaijakuopila

Suomessa täytyy olla "suurissa saappaissa" homo- ja lesbojärjesöjen edustajia, että tällainen HALOO onnistuttiin nostamaan.
Olen lueskellut iät ajat sitten, miten monet asiat vaikuttavat hormoonitasapainon vinoutumiin, kuten mm E-pillerit. Toivoisi jonkun asiantuntijan nostavan päänsä esiin. Muistaakseni Espanjassa homot laitetaan hormoonihoitoon ?
Kyllästyttää todella nämä homojen kaikki tempaukset !

Htalk

Olen lueskellut iät ajat sitten, miten monet asiat vaikuttavat hormoonitasapainon vinoutumiin..."

Älä vaan lopeta lukemista...

Valtionkirkko ei voi syrjiä valtion kansalaisia ja samalla korostaa lähimmäisen rakkautta jos haluaa toimia EU:n perusoikeukirjan allekirjoittaneessa Suomessa valtionkirkkona.

Toinen asia on että uskonvapauden nimissä kuka vaan voi perustaa "hetero-uskonnon" tms. mutta ei valtion kansalaisten valtiokirkkona.

Judgement Day

Kohta alkaa uusliberalismin “viimeinen vaihe” eli velkaantuneiden valtioiden Suuri Putsaus. rautasaappaiset pankkiirit alkavat perimään velkojaan, he ryöstävät pilahinnoin yhteiskuntamme parhaat osat, kapitalismin savuavien raunioiden jälkeen tulee kaaos, anarkia, terrori, mellakat, puhdistukset ja totalitarismi, silloin valtamedia manipuloi kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin syntipukeiksi nämä varta vasten tuotetut muukalaiset.

Ääriainekset usutetaan median toimesta mamujen kimppuun niin että eliitti ja poliitikot säästyvät kansan vihalta.

Näinhän Buuritkin tekivät etelä-afrikassa, he usuttivat mustat heimot toistensa kimppuun, ja itse keskittyivät maan rikkauksien ryöväämiseen, eli ihan perinteistä vastakkainasettelua. Ei sen kummempaa.

space

Tämähän oli virkistävä kohu tälle viikolle. Vihdoinkin jotain vaihtelua sille puuduttavalle kommaritoimittajien kepu "kohu" vyörytykselle.

Kerrankin on median raatelun ansaitseva puolue kiinni hampaissa. Mitä ihmettä niillä kd-pervoilla on aihetta määräillä muiden sekstailupuuhia? Ihan hämärää toimintaa 2010-luvulla.

eve_avolin

Jos kirkon ylin auktoriteetti on Raamattu, sen ei pitäisi vihkiä avioliittoon sen enempää homoja kuin avioliitosta eronneitakaan, kaikki muu on tekopyhää: Mark. 10:6-9. Tämä käsitykseni ei kuitenkaan estä minua esim. ihailemasta homoja taiteilijoita ihmisinä tai artisteina, eronneista ihmisistä nyt puhumattakaan. Yhteiskunta voi sitten vihkiä tai olla vihkimättä nämä liitot. Mielestäni tässä kulkee raja armon ja lain välillä; ja tuomiovaltaahan ihmisille ei ole annettukaan.

Lempi

miksi kieltää aikuisia ihmisiä olemasta onnellisia hyvällä omallatunnolla, kun lähimmäisen rakkautta muutenkin painotetaan? Enemmän rakkautta siinä on, että ihmiset saavat olla yhdessä ja heidän rakkautta arvostetaan kuin että heitä kielletään rakastamasta toisiaan. Minulta ei ainakaan muiden onni ole mitenkään pois.

Onneksi asiaan on paljon eriäviä mielipiteitä ihan vain esimerkkinä Uudessa Suomessa hiljattain
Tuore naispiispa: ”Homoliitot siunattava kirkossa” http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/94185-tuore-naispiispa-%E2%80%9Dhomoliit...

Kataja

TÄSSÄ LIENEE syytä panna merkille sekin, että KD vasta puntaroi Pihon mahdollista edustajaehdokkuutta. UusiSuomi sen sijaan ei harkitse, vaan julkaisee hänen mielipiteensä nostaen sen pääuutiseksi.
Kun media osoittaa yhdellä sormella syyttäen muita, taitaa loput sormista olla suunnatut itseensä. Mutta omastatunnostahan ei voitane puhua - vallankaan medialle. Vai kuinka?

Lempi

Suomen laissa www.finlex.fi on ihmis- ja perusoikeuksia, kuten mm. EU perusoikeuskirjassa esimerkiksi
21 artikla Syrjintäkielto www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf

Edustavatko siis kristillisdemokraatit puolueena virallisesti vähemmistöjen syrjintää mm. puheenjohtajansa ja ehdokkaidensa toimesta?

Esimerkiksi piispoilla ei vaikuttaisi olevan vastaavia mielipiteitä.

jukkaheinonen

Vaikea kysymys nayttaa olevan tama etta mika on homouden maaritelma tai miksi se luokitellaan.

Jouko Piho maarittelee homouden olevan sairaus tai rikos.

Paivi Rasanen sanoo sen olevan synti.

Homot itse hyokkaavat heteroutta heteroenemmistoista yhteiskuntaa vastaan kaikenlaisin perusteluin.

Omasta puolestani sanoisin, etta ei se ainakaan normaaliutta ole, normaaliutta on yhteisen maa-aitimme Gaian itsensa uudistaminen lisaantymalla kun vanhaksi jaanyt kuolee pois. Ihminen on vain pieni osa taman planeetan elamaa.

Turhaa molya pidetaan homoista, luulisi heidan nyt nauttivan kun ovat kaiken keskipisteena ja ehka he ovat taman molinan tarkoituksella aloittaneetkin. Holmoja ovat kirkonuskovaisetkin kun ovat menneet homojen retkuun. Parasta olisi antaa homojen olla omissa oloissaan silla kysymyksessa on vain se etta miten suhtautua taman kaltaiseen epanormaalisuuteen.

Muuten en halua naihin kirkkoon ja sen seka sen eri jasenten suhtautumiseen homoihin ottaa kantaa, kun en usko mihinkaan uskontoon enka myos tunnustaudu ateistiksi. Kunnioitan kylla kaikkien uskomuksia, heilla on siihen oikeutensa.

Muuten: Singaporen laissa homous tulkitaan rikokseksi, mutta lainvalvoja antaa homojen olla rauhassa puuttumatta heidan asioihinsa. Eika Singaporessa edes ole mitaan valtauskontoa. Suuri yleiso suhtautuu homoihin, eritoten transvestiitteihin, samalla tavalla kuin sirkuspelleihin suhtaudutaan eika kukaan ota stressia heidan olemassaolostaan.

Vierailija

Suomessakin aika pitkälle vielä laitonta, sen jälkeen asiaa pidettiin sairautena.

"Suomessa homoseksuaalisuudesta tuomittiin vankilaan vuoteen 1971 asti[18]. Vuodesta 1981 homoseksuaalisuutta ei enää ole pidetty sairautena[18]."

"Homoseksuaalisuuden yleinen rangaistavuus poistettu: Ranska 1791; Belgia ja Luxemburg 1792; Alankomaat 1811; Espanja 1822; Portugali 1852; Italia 1889; Tanska 1930; Puola 1932; Sveitsi 1937-1942; Ruotsi 1944; Unkari ja Tšekkoslovakia 1961; Englanti ja Wales 1967; DDR ja Bulgaria 1968; Saksan liittotasavalta 1969; Itävalta ja Suomi 1971; Norja 1972; Slovenia; Kroatia ja Montenegro 1977; Skotlanti 1980; Pohjois-Irlanti 1982; Viro 1992; Irlanti, Venäjä ja Liettua 1993"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus

machdevelop

Kyllä politikkaan pääsy vaatii ripeyttä ja rapeutta. Sitä hänellä oli jo Munkan ope aikana. Markkinoi omaa kirjaansa kuin ammattilainen. Jos nyt vähän löainsäädöksestä erehtyy ja pitää rikoksena, niin kyllä sitä viisaammatkin erehtyy. Kanki Kaikkonen , Vilkas Vihriälä ja Meidän Matti käyttelivät toisten rahoja yleishyödyllisiin vaalitarkoituksiinsa. Mitä tulee poikkeavuuksiin, eikö niistä voisi olla mainostamatta ja hihhuloimatta?

Akateeminen pätkätyöläinen

Otsikko: "Homopurkaus kauhistuttaa – saako poliitikko potkut?"

Kysymyksiä:
- Mikä hiton "poliitikko" Piho on? Äijähän on vasta yrittämässä päästä ehdokkaaksi.
- Mistä hän on saamassa "potkut"? Eihän ehdokkuuden torppaaminen mitään "potkuja" tarkoita.

Jos uudessa US:ssa ei ole osaamista seurata vanhan US:n linjaa, voisitte edes matkia sitä. Mutta keltaisen lehdistön kanssa kilpaileva kohuotsikointi tekee vastenmielisen vaikutelman ja laskee journalistisen uskottavuuden nolliin. Yhtä halpahintaista on myös klikkauksien houkuttelu tyyliin "tässä on..." ja "tämä on...".

Vähän yritystä peliin, US! Kilpailevat lehdet ovat niin surkeita, että niiden voittamiseen ei paljon tarvita.

Hotcat

Jouko Pihon on turha selitellä, seuraava on suoraa lainausta häneltä:

"Onhan se rikos.
Tällä hetkellä voidaan vain sanoa, että kyseessä on rikos Jumalan ilmoitusta ja luomistahtoa vastaan. Mutta jos asia olisi minusta kiinni, niin minun mielestäni voitaisiin palata siihen maalliseenkin lainsäädäntöön, että homoseksuaalisuus on yhteiskunnankin kannalta rikos. Sellaista lakia ei vain voida säätää, ellei eduskunnan enemmistö ole samaa mieltä."

Haluammeko tällaisia ihmisiä kansaa edustamaan? Haluaako Piho palauttaa myös orjuuden, jos pääsee eduskuntaan?

Leila

kehitti konseptin pyhästä kolminaisuudesta, koska kirkkoa syytettiin monijumalaiseksi,koska se uskoi sekä isään että poikaan. Brändäys onnistui loistavasti, koska edelleen uskotaan epämääräiseen isä, poika ja pyhä - henki kolmioon. Eli tämä "yhteinen usko" pohjautuu taitavaan markkinointitemppuun eikä jumalan tai raamatun sanaan. Jos raamattua pidetään ainoana oikeana ohjenuorana, niin miten voidaan vannoa ihmisten kehittämään mainoslauseeseen?

MerjaH

Siitähän ovat puhuneet jo isä ja poika Bush, Reagankin, sekä Obama täysin avoimesti. Suomessa ainakin Stubb ja Lipponen sanoi sen suomeksikin tv-haastattelussa hänen EU-presidenttiyskommentissaan.

EU:han on vain suunnitellun Maailmanhallituksen ensivaihe.

Se, että Piho vetää raamatulliset näkökohdat näihin maallisiin asioihin, niin siihen hänellä on oikeus. Sitä jotkut kutsuvat uskonnonvapaudeksi ja ajatuksenvapaudeksikin.

Paha se kumminkin on, se Maailmanhallitus. Keskittäminen ei koskaan tiedä hyvää, jos ei valvontaa sellaisena pidä.

Olette laopsellisia. Opiskelkaa edes englantia, jotta voitte seurata muutakin kuin yle ykköstä.

Miksi Piho olisi jokin salaliittoteoreetikko, mutta Obama ei, vaikka he puhuvat samasta asiasta, Uudesta maailmanjärjestyksestä?

Jouko Piho

Saarijärven Paavo kirjoitti:
"Piho oli raamattukoulussa epäsuosituin opettaja, kertoo entinen työtoveri. Aina saadessaan vastaväitettä oppilaalta hän halusi rehtorin rankaisevan itsellistä ajattelijaa ankarasti.
Myöhemmin Piho on hihuloinut Karjala-kysymyksellä niin pahasti, että saiteilla on automaattinen Piho-hälyytys. Tämän Pihon ajatus on, että Karjalaan pitää mennä rajan yli ja ajaa nykyinen popula helvettiin."

Tuo on täyttä valhetta ja panettelua. Mikään yllä olevista väitteistä ei pidä paikkaansa.

Kun olin raamatunopettajana Suomen Yhteiskristillisessä Raamattukoulussa vuosina 1978-1981, niin siellä järjestettiin aina silloin tällöin kyselyjä, mitä mieltä oppilaat olivat opettajista.
Minä olin jatkuvasti kaikissa kyselyissä suosituin opettaja.

Enkä minä koskaan mennyt rehtorille valittamaan jonkun oppilaan väitteistä puhumattakaan, että olisin vaatinut rangaistuksia.
Asian voi tarkistaa silloiselta rehtorilta, Rauno Kokkolalta, joka on nykyään Suur-Helsingin seurakunnan pastori.

En ole Karjala-asiassa sitä mieltä, että nykyinen väestö pitäisi ajaa sieltä pois jonnekin helvettiin. Siinäkin Saarijärven Paavo kirjoitti täysin vastoin netissä esittämiäni käsityksiä.

Jouko Piho

siviilitarkkailija

Olet joutunut ns vihavasemmiston (tai vihervasemmiston) masinoiman mediamyllytyksen kohteeksi.

Uusi Suomi HOUKUTTELI SINUT SANOMAAN MIELIPITEESI!

Nyt uudessasuomessa toimiva toimitus haluaa vilpittömästi TAPPAA poliittisen elämäsi siitä hyvästä että kerroit mielipiteesi. Sillä mitä nyt sanot tai esität ei tule olemaan mitään vaikutusta. Uusi Suomi blogeissaan on aloittelevalle poliitikolle veitsenterällä taitelua ja jokainen joka putoaa, saa uuden suomen toimituksellisesta puukosta poliittisen elämänsä selkään.

Ainoa puolue jota uusi suomi ei kohtele vastaavalla tavalla on kokoomus. Mikäli puoluetaustasi ei ole kokoomuslainen, kohtelusi tulee olemaan epäoikeudenmukaista ja epäreilua.

Ehdotan pientä yksipuolista ilmoitusta jossa kerrot mielipiteesi, pyydät anteeksi niiltä joiden kuvittelet tulleen kaltoinkohdelluksi ja funtsaat ensikerralla sitä millaisessa mediassa esität mielipiteesi. Eli uudessa suomessa on vääriä mielipiteitä ja vääristä mielipiteistä rankaisevat itse itseään puolueettomina ja asiallisina pitävät vihervasemmistolaiset toimittajat.

marttirokka

olevani VAPAA! Olen ateisti ja vähät välitän näitten ahdasmielisten syntisäkkien jutuista. Mulle on aivan sama mitä homot ja lesbot puuhastelee, mutta nämä muinaisiin kirjoituksiin perehtyneet ovat todella ärsyttäviä tekopyhiä paskiaisia. Raamatun kirjoitukset ovat 500 luvulta ja perustuvat väärinmuistamisiin. Kalevala ja Taru sormusten herrasta on enemmän totta.

Gandalf

On sinänsä hienoa, jos jollakulla riittää uskoa korkeampaan voimaan tai älykkääseen suunnitteluun tai mihin vain. En tuomitse mitään uskoa, oli se sitten Jumalaan ja Jeesukseen tai Jehovaan. Jeesuksesta jopa löytyy historiallisia todisteita.

Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä. Onko tosiaan niin, että viisaat nykyihmiset perustavat käsityksensä oikeasta ja väärästä IHMISTEN kirjoittamaan kirjaan, joka on koottu vuosisatojen kuluessa eri lähteistä. Ei se kirja ole mikään Jumalan pyhä sana, se on runollisestu kirjoitettu lakikokoelma jolla yritettiin (ja yritetään näemmä vieläkin) hallita ihmisiä ja saada heidät käyttäytymään vallanpitäjien toivomalla tavalla. Ehkä on ihan oikeutettua poimia sieltä ne kohdat, jotka vielä nykyäänkin ovat hyviä moraalisia ja eettisiä ohjeita, mutta muun voi ihan oikeasti surutta jättää huomioimatta.

Jouko Piho

Saarijärven Paavo kirjoitti:
"Karjala-asiassa et ole koskaan kertonut mitä tehdään 430 000 siellä asuvalle venäläiselle. Suurin osa heistä on siellä synynyt ja asunut yli 40 vuotta."

Olen kertonut kantani kyseisestä asiasta monta kertaa eri foorumeilla. Et ole sitten sattunut lukemaan juuri niitä foorumeja juuri niinä kertoina.

Kantani on se, että kun Karjala palautuu takaisin Suomelle, niin osa venäläisistä haluaa muuttaa Venäjälle, kuka tunnesyistä kuka työn takia. Mutta ne jotka eivät halua muuttaa Venäjälle, voivat jäädä Suomeen.

Jouko Piho

Saarijärven Paavo kirjoitti: "Muistisi ei kai ole valikoiva, kun työtoverisi näin kirjoituksessaan muisteli?"

Minä muistan asiat kertomallani tavalla. En ainakaan valikoi asioita tietoisesti. Haluaisin verrata muistikuviani tämän jonkun työtoverin kirjoituksen tietoihin. Mistä voisin lukea hänen kirjoituksensa? Onko sitä netissä, lehdessä tai jossakin kirjassa?
Jos et voi vastata julkisesti, voitko lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: [email protected] ?

torho

Miten voidaan käydä tälläistä homokeskustelua tänä päivänä? Papit vihkivät avioliittoon kaikenlaisia ihmisiä, vaikkapa pedofiilejä, kunhan vain kuuluvat kirkkoon.

Päivi Räsänen taistelee äänistä erittäin röyhkeällä ja julmalla tavalla. Sensijaan, että valistaisi pimeydessä eläviä, hän tietoisesti käyttää lääkärinä hyväkseen ressukoita, joiden tietopohja on niukka ja joiden mielipiteitä voidaan helposti ohjailla.

Räsänen on aikaansaanut sopuli-ilmiön, joka on johtanut monen kirkosta eroamiseen ilman sen kummempia miettimisiä. Syyt eroamiseen voivat olla monenlaiset esim. kirkollisvero ja kun on vähän rahaa, halutaan säästää siitäkin. Tällä hetkellä kaikki kuitenkin kulminoituu homouteen, joka antoi eroamiselle hyvän syyn.