Keskiviikko 17.7.2019

Salaiset toimet julki: näin pizzapomo alisti duunareita

Luotu: 
22.12.2010 14:49

Porvoolainen pizzerian omistaja on tuomittu kahdeksan kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen työaikarikoksista ja muista rötöksistä, kertoo Edilex.

Käräjäoikeus katsoi, että omistaja oli järjestänyt turkkilaiset työntekijänsä Suomeen laittomasti väärillä passeilla. Maahan tulleet työntekijät laitettiin töihin pizzeriaan alle lakisääteisen minimin. Työntekijöillä teetettiin ylipitkiä työpäiviä, eikä kunnollista työaikakirjanpitoa ollut.

Pizzerian omistaja käytti oikeuden mielestä hyväkseen työntekijöidensä tietämättömyyttä ja heidän riippuvuuttaan omistajasta.

Omistaja tuomittiin kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ja työaikasuojelurikoksesta. Rangaistukseen sisältyy myös seuraamukset laittoman maahantulon järjestämisestä ja väärennysaineiston hallussapidosta. Omistaja menetti rikoshyötynä 7 287 euroa valtiolle.

Kotietsinnässä poliisi löysi omistajan hallusta väärennettyjä passeja ja noin 67 000 euroa rahaa.

Käräjäoikeus vapautti omistajan syytteistä, jotka koskivat toista väärennysaineiston hallussapitoa ja perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Judgement Day

Kokkeleiden rikoshistoria on suurempi, kuin pienehkön vankilan koko rikosarkisto.

Kokoomuksessa kaikennäköinen pikku rötöstely lasketaan pelkäksi plussaksi.

Puolusihteerinä toimii myymälävaras ja puheenjohtajana asiakirjaväärentelijä.

Ministereistä löytyy pahoinpitelyä, varkautta ym. ex-ministereistä puhumattakaan, on naisenhakkaajia, kuolemantuottamusta, naisten ahdistelua. Kokoomuksen rötöslista on loputon.

Siinä riittää kokkeleilla selittämistä kodin, uskonnon ja Isänmaan tunnuslauseenaan pitäville perusäänestäjille.

http://portti.iltalehti.fi/keskustel...=389447&page=3

"Kokoomuksen mädät omenat"

Judgement Day

Jan Vapaavuori (KOK) (asuntoministeri) tuomio pahoinpitelystä ja varkaudesta sekä rattijuopumuksesta
Taru Tujunen (KOK) (Kokoomuksen puoluesihteeri) tuomio myymälävarkaudesta
Jyrki Katainen (KOK) (Kokoomuksen puheenjohtaja, epäilty pöytäkirjanotteen väärentämisestä
Kimmo Sasi (KOK), kuolemantuottamus
Kari Häkämies (KOK), tuomio kolmesta pahoinpitelystä
Petri Salo (KOK), tuomittu kunnianloukkauksesta 2007 ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen 2010
Jari Vilén (KOK) (entinen kansanedustaja), Pro Gradun plagiointi
Harri Jaskar (KOK)i, laiton uhkaus
Olli Nepponen (KOK), rattijuopumus
Sirpa Pietikäinen (KOK), rattijuopumus
Pia-Noora Kauppi (KOK), törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen

lista jatkuu.. - loputtomiin

roopesetä

Kyllä se vain niin on, ettei Suomessa tehdä halvalla enää mitään ilman rikollista toimintaa. Jännittäen odotellaan, mitä tulevaisuudessa Suomelle tapahtuu, kun suuret ikäluokat ovat nakertaneet tulevien sukupolvien leivän järjettömien tupo-sopimusten kautta. Hyvästi kilpailukyky, kiitos demareiden.

Gregor S.

Työaikarikoksista, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, laittoman maahantulon järjestämisestä ja väärennysaineiston hallussapidosta syyttäminen ovat vain tapoja, joilla valtaväestö yrittää pakottaa omaa kulttuuriaan maahanmuuttajaväestön keskuuteen. Tällainen suomalainen kulttuurifasismi herättää oikeutettua suuttumusta maahanmuuttajien ja heidän asiaansa ymmärtävien suomalaisten poliitikkojen ja järjestöjen piirissä. Kuten näilläkin palstoilla moni on tuonut esiin, monikulttuurisuus on meille suuri rikkaus, josta meidän tulisi olla onnellisia ja josta me viranomaisten myötävaikutuksella saamme onneksemme enenevästi nauttia.

Aristotellus

Mitenhän on julkisivu-, putkiremontti- ym. rakennusalan toiminta vastaavissa tapauksissa? Pizza-ala on veronkierron, alipalkkauksen ja (vähintään) harmaan työvoiman laajuudessa kuin luteen huokaus tuohon verrattuna, rikollista toimintaa tosin sekin.

Ollellistahan tässä on vielä se, ettei pizzayrittäjien hyväveliverkosto ulotu "aivan" sille asteelle kuin minne rakennusalan yrittäjien lonkerot, suoraan kaupungin ja valtion virkamiehiin vaikkapa vain hallitustensa jäseninä.

Kilpailu: kuka on viimeksi nähnyt suomalaisen duunarin - töissä?

roopesetä

Suomalainen politiikka, jossa kaikille kuuluu sadan tuhannen asuntolaina ja uusi auto on ajanut meidät tähän tilaan. Tässä sitä sitten korjataan sen politiikan hedelmää ja ruikutetaan uuden suomen palstoilla.

Olen aina ostanut pizzani maahanmuuttajataustaisten pitserioista ja niin teen myös edelleen. Siellä sentään on aitoa yrittäjyyttä.

roopesetä

Kuitin saan, koska kortilla maksan.

Suomalaiset vaativat maahanmuuttajia töihin, mutta sitten kun nämä ovat töissä takerrutaan lillukan varsiin. Muutenkin ihmetyttää, halutaan lihottaa Rabbe Grönblomin tilipussia sen sijaan, että tuettaisiin pienyrittäjiä. Uskoisin tämän johtuvan ihonväristä.

Ps. sataa tuhatta käytin esimerkkinä siksi, että se kuullosti runollisemmalta. Eihän täällä todellakaan saada sillä rahalla mitään, KOSKA teennäisesti tuettu kysyntä paisuttaa asuntojen hintoja.

puutarhamies

maahanmuuttajien pizzerioista jatkuvien hygieniapuutteiden paljastumisten, pilaantuneiden raaka-aineiden ja työrikosepäilyjen vuoksi.

Turussa löytyi pizza-aineksista suolistobakteereja, eikä ensimmäistä kertaa.

Siivousräsyn jälkeen tartutaan suoraan ruuanlaittoon huuhtomatta käsiä välillä. Se näkyy olevan vallitseva käytäntö.

Täällä lähistöllä pizzerian luona näin kerran, kun jostain syystä koiran ruokaa kannettiin isoja laatikollisia sisään, -ilmeisesti omistajan koiralle.

Rapaportti

"Tokihan käteistä rahaa saa ihmisellä olla..."

Aiokooko verottaja, maahanmuuttovirasto, työsuojelu- ja terveysministeriöt ja sosiaaliviranomaiset milloin tutustua tähän räikeään ja avoimeen harmaaseen talouteen ?

Se saa toimia päivästä toiseen vilpillisesti kiertäen arvolisäveroja, palkkaveroennakoita, työeläkkeitä, sotumaksuja, myy kuititta ohi kassan, maksaa pimeää palkkaa, käyttää laitonta työvoimaa ja laittomia maahantulijoita. Eikä pidä hämmästyä huumeista, ihmiskaupan reitityksistä eikä muistakaan yhteiskuntaamme "rikastuttavista" piirteistä..

Tampereella haluttiin vielä vakuutusrahatkin, poltettiin kerrostalo, ja kolme suomalaista hengiltä.

MILLOIN, VIRANOMAISET, MILLOIN LOPPUU HYYSÄYS, JA ALKAA EDES LAISKA YRITYS LAILLISEN MENON VALVOMISEKSI ?? ALKAA NIMITTÄIN VERONMAKSAJAA "LIEVÄSTI SYLETTÄMÄÄN" TÄMÄ HOMMA!!

Hallikoira

Tunnen aika monta suomalaista yhden tai muutaman miehen yritystä ja yrittäjää. Yksikään niistä ei ole koskaan maksanut kaikkia lain määrämiä maksuja. Ei veroja, ei työnantajamaksuja. Jokainen on käyttänyt kaikki mahdolliset tilaisuudet kassan ohi myymiseen. Suurin osa niistä maksaa palkkoja pimeänä, jos vaan vähänkin mahdollista. Valtaosa ulkomaalaista ja suomalaistakin työvoimaa hyväksikäyttävistä yrittäjistä on kyllä suomalaisia. Suomalaiset yrittäjät osaavat kyllä itsekin tulitikkujen käytön niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina, jos katsovat sillä paremmin pärjäävänsä. Ainoa mikä suomalaisen yrittäjän erottaa noista Tampereen pizzerian käräyttäjistä on parempi poliisin toiminnan ja ammattitaidon tuntemus, jolloin aivan noin alkeellisiin polttoyrityksiin ei sorruta. Tuskin esim. yksikään "sattumalta" palaneista sahoista on ollut maahanmuutajien omistamia saatika polttamia.
Taitaa olla äijällä tuon rapaportin sulkijalihas pettänyt pahemman kerran tai sitten on vähän liiankin tiukka, kun sonta ei ulos pääse enää kuin suun tai sormien kautta. Ei ihme, jos sylettää.

Rapaportti

paitsi ilmiselvästi vero- ja työsuojelurikollinen, myös passiväärentäjä ja ihmissalakuljettaja ??

Tehtiinkö firmaan edes verotarkastusta, jos hallusta tavataan Mersun verran kässiä ?

Oikeusasteemme on näköjään jo joka asteella demla-solutettu. Tämä ei lupaa suomalaiset hyvää.

Lakihan on toki aina ollut niinkuin se luetaan, mutta nyt sitä selvästi raiskataan "tulkitsemalla". Samalla laaditaan uusia lakeja, joissa suomalaisille opetetaan ns. "kaapin paikkaa" ja menoa sinne kaappiin häpeämään itseään - että vieraat saavat toteuttaa itseään.

Asia on vaan semmoinen, että sitten kun "al-Genie" lopulta lähtee pullosta eli homma lapasesta - niikuin nyt on selvästi käymässä - niin sitäpä ei sinne saa enää takaisin ilman rankkoja seuraamuksia.

Surkeista surkeinta että suoraan sanottuna nilviäiset hallitsevat suomalaista poliittista päätöksentekoa ja ministeriöiden virkapaikkoja. Vanhassa neuvostoretoriikassa semmoisille kävi kansan käsissä lopulta huonosti tai hyvin huonosti..

NisseSalmi

Oikeustaju selittää juuri korvanjuuressa että tuosta olisi jo pitänyt saada ehdotonta.

Toisaalta tässä oli paremminkin syytettynä yritys, joten yrittäjä saa pitää "ravi- ja veikkausvoittoina" ansaitsemansa 67000 €, koska nillä rahoilla ei tietenkään ollut mitään syy- tai seuraamusyhteyttä keskenään.

Toisaalta, että Suomen vapaamielinen rangaistuskäytäntö tulisi muuallakin tunnetuksi, niin rivakasta ylinopeudesta saa työtönkin yli tuhannen €uron sakot. Puhumattakaan ihmisistä jotka työllistävät muita. Silloin ylinopeussakkokin on kymmeniätuhansia, jollei parhaimmillaan reippaasti yli satatuhatta.

Mutta kyllähän tuon pitäisi tyhmemmänkin ymmärtää että virkamiehen maksukykyä paremmalla autolla ylinopeuden ajaminen keskellä yötä vaikka tyhjällä tiellä on varmasti suurempi rikos kuin verojen maksamatta jättäminen, kanssaihmisten kiristäminen, ihmissalakuljetus ja sen uhrien avulla kanssaihmisten kiristäminen ilman palkkaa, työehdoista puhumattakaan.

Mutta koska uskomme, että ihmiset osaavat oikealle tielle kun heidät sille ohjataan, niin ehdollinen on varmaan paikallaan, koska eiväthän nämä "hiukan" kaidalta tieltä poikenneet tietenkään jatka entistä menoa ehdollisessa. Eiväthän?

NisseSalmi

Muualla Euroopassa maahanmuuttajille on ollut tapana läiskäistä kotoperäistä väestöä kovemmat rangaistukset. Ei rasisimin takia, vaan siksi, että rangaistut toimisivat varoittavana esimerkkinä muille samaa modus operandia harkitseville.

Suomessa taas otetaan avosylin vastaan esim. Romanian romanit, Todellakin syrjitty kansanosa, joiden kohtalo on kova Romaniassa. Toisaalta jo sulttaani Solimanin aikana samassa valtakunnassa oli sharialaki voimassa, ja kaksi kättä omaava romani oli harvinaisempi kuin täydellinen albiino.

Koska näillä Suomeen päätyvillä Romanian romaneilla ei todellakaan ole rahaa maksaa mistään mitään, niin eikö olisi kohtuullista että he, ketkä haluavat heitä Suomessa ylläpitää, maksavat korvaukset esimerkiksi varastetuista ja käytännössä tuhotuista asuntovaunuista.

Miksi muuten Romania EU maana saa heittää ikävän vähemmistönsä muiden EU maiden riesaksi ja maksettavaksi. Eikö olisi kohtuullista, että Romanian EU:lta saamista tuista vähennettäisiin heidän vähimmistönsä muuhun eurooppaan kotouttamisesta johtuvar kulut vähennettäisiin heidän tuistaan, koska he eivät itse asiaa pysty käsittelemään.