Lauantai 20.7.2019

Homokampanjan seuraus? ”Rahat voi ottaa pois”

Luotu: 
23.3.2011 11:29

Faktakulma

Älä alistu -kampanja

Kampanja kannustaa homoseksuaalisia nuoria pidättäytymään ”raamatunvastaisten” mielihalujensa noudattamisesta.

Kampanjassa ovat mukana Nuotta-lehti, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyö, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailma, Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO), Suomen Luther-säätiö, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotyö ja Patmos Lähetyssäätiö.

Kohun herättäneen Älä alistu -kampanjan seurauksena kirkko voisi sulkea rahahanansa homoseksuaalisuutta vastustavilta ryhmiltä. Näin pohtii Uuden Suomen haastattelussa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tutkijana toimiva Ville Jalovaara.

- Kirkon varoja menee nuorisotyöhön, myös hyvään ja tärkeään nuorisotyöhön. Nyt joudutaan miettimään sitä, lopetetaanko radikaalien järjestöjen tuekeminen rahallisesti. Se on yksi keino, Jalovaara sanoo.

Samanlaisia ajatuksia on jo herännyt aiemminkin. Esimerkiksi Nurmon seurakunnan pastori Henna Salo sanoo Fleim-nuorisomedian haastattelussa varmistavansa, että hänen seurakuntansa yhteistyö Älä alistu -kampanjassa mukana olevien herätysliikkeiden kanssa loppuu.

Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Petri Sarvamaa kritisoi blogissaan sitä, että veronmaksajien rahaa menee Älä alistu -kampanjassa mukana olevien herätysliikkeiden toimintaan.

Kirkon johto on korostanut Älä alistu -kampanjasta nousseen kohun yhteydessä tarvetta vuoropuheluun kirkon radikaalien ja vapaamielisten välillä ja sanoutunut irti kampanjasta.

Tilanne muistuttaa viimesyksyistä TV2:n Homoiltaa seurannutta kohua. Homoiltaa seurasi valtava eroaalto kirkosta. Jalovaaran mielestä homoseksuaalisuuden vastaisilla ajatuksilla polarisoidaan tahallaan kirkkoa.

- Tämä [kampanja] on tietoista provosointia. Tuntuu, että radikaalit haluavat pysyä osana kansankirkkoa, mutta kuitenkin tuovat esille näitä kantojaan. Toinen puoli selvästi hakee polarisoitumista tässä asiassa, Jalovaara sanoo.

Jalovaaran mielestä radikaalien järjestöjen pitäisi itsekin miettiä, kannattaako heidän toimia luterilaisen kansankirkon piirissä.

Kiistassa ollaan kuitenkin pattitilanteessa, koska järjestöillä ei ole ollut halua irrottautua kirkosta. Radikaali liike olisi sekin, että kirkon johto erottaisi tietyt ryhmät kansankirkosta.

Kirkosta eroamiset ovat lisääntyneet selvästi Älä alistu -kampanjan tultua julkisuuteen. Jalovaaran mielestä kirkosta eroamispiikit ovat haitaksi kirkon julkikuvalle ja käytännön toiminnalle.

- Jos tämä [eroaminen] jatkuu, se vaikeuttaa seurakuntien toimintaa, koska vaikuttaa toimintavaroihin, Vuosaaren seurakuntaneuvostossa istuva Jalovaara sanoo.

- Kirkosta eroamiset myös eskaloituvat, kun nuoret eroavat eikä heidän lapsiaan enää kasteta kirkon jäseniksi. 10 vuoden päästä voi olla ihan eri tilanne kuin nyt.

Jalovaara on teologian tohtori. Hän on myös Vuosaaren demarien puheenjohtaja ja Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunnan jäsen.

Faktakulma

Älä alistu -kampanja

Kampanja kannustaa homoseksuaalisia nuoria pidättäytymään ”raamatunvastaisten” mielihalujensa noudattamisesta.

Kampanjassa ovat mukana Nuotta-lehti, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyö, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailma, Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO), Suomen Luther-säätiö, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotyö ja Patmos Lähetyssäätiö.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

P3P

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/85BBFB4816F713BEC2256FEA003A7232?OpenD...

Sille vain ei voi mitään että kirkolla ja valtiolla on samoja jäseniä.

Se miten kirkko kerää jäsenmaksunsa ei kuulu ulkopuolisille. Nyt kirkko ostaa palvelun valtiolta ja maksaa siitä palvelusta valtiolle. Jos vastustat tätä menetelmää, pitäisikö myös ay-ja eläkemaksujen automaattinen perintä palkasta kieltää?
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/0D561B292843BA27C22572E500369487?OpenD...

Jos tarkoitat ettei kirkko saisi olla julkisoikeudellinen yhteisö, sama pitäisi kai tehdä muillekin, kuten Asianajoliitolle, SPR:lle jne.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Julkisoikeudellinen_yhteis%C3%B6

Kommentteja

En ole vielä itse katsonut kampanjavideota, mutta menin katselemaan äsken kampanjan kotisivuja. Siellä näkyy olevan joukko vastineita uutisissa esillä olleisiin väitteisiin. Ilmeisesti yksikään media ei ole kuitenkaan millään tavoin noteerannut kampanjan kotisivuille laitettuja lisätiedotteita kampanjan aloittamisen jälkeen.

Esim. tämän 2 päivää sitten lähetetyn tiedotteen mukaan:

"Älä alistu! -kampanja on nuorten itsensä ideoima ja toteuttama tiedotuskampanja. Kampanja ei ole taustajärjestöjen kehittämä tai suunnittelema. Järjestöt lähtivät mukaan kampanjaan, koska halusivat tukea nuorten itsensä ideoimaa keskustelunavausta."

http://www.nuotta.com/ala-alistu/ala-alistu-kampanja-muutaman-nuoren-ide...

Kampanjan järjestäjä on siis jo 2 päivää sitten todennut, etteivät kampanjan taustaorganisaatiot ole tehneet kampanjamateriaalia.
On yllättävää, ettei tuota asiaa ollut edes mainittu missään lukemassani mediassa.

Justinos

Demarivaikuttaja Ville Jalovaara olisi siis potkimassa kirkosta ulos ne ryhmät, joiden vakaumus ei häntä miellytä. Minkähänlainen inkvisitio pitäisi rakentaa näiden vääräuskoisten pois potkimiseksi? Kirkon jäsentä ei Suomessa ole voinut enää vuosikymmeniin erottaa kirkosta vaikka hän olisi lapsenmurhaaja, mutta väärä mielipide homoseksuaalisuudesta on ilmeisesti pahempia asia?

On kuitenkin hyvä huomata, että kuten Cambridgelainen teologian tutkija Samuli Siikavirta kirjoittaa blogissaan, piispainkokous on lausunut, että kirkossa on tilaa monenlaisille homoseksuaalisuutta koskeville mielipiteille:

http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=313&id=15276

"Mielestäni kirkossa, jossa rukouspäätös ei piispakunnan mukaan ole ”hyväksyntä taikka hylkääminen” rekisteröidylle parisuhteelle (Mikko Heikka, Seurakuntalainen, 15.11.2010), tulee olla tilaa myös tälle näkemykselle. Itse asiassa näinhän piispainkokous on asian muotoillutkin:

”On mahdollista, että yhdenlaisella tulkinnalla ei tehdä oikeutta erilaisille odotuksille. Osa homoseksuaaleista pitää omantuntonsa pohjalta oikeana elää sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa. Osa pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.” (Parisuhdelain seuraukset kirkossa, 10.2.2010, ss. 129-130, korostus lisätty)

Myös ”Annin” näkökulmalle ja kampanjan sanomalle täytyy siis olla kirkossa tilaa, elleivät piispat nyt pyörrä sanojaan. Tilaa tulee olla myös konservatiivisena jo ennestään tunnetulle kristilliselle nuorten Nuotta-lehdelle, jota kenenkään liberaalimmin arvoin varustetun ei ole mikään pakko tilata nuorilleen."

Kirkolliskokouksen taannoista maltillista rukouspäätöstä vastusti kuitenkin yli kolmannes kirkolliskokousedustajista. On kummallista, jos pieni enemmistö katsoo, että sillä on oikeus potkia kirkosta ulos merkittävä mielipidevähemmistö. Tällaiset vaatimukset ovat myös yhteiskunnallisen ilmapiirin kannalta pelottavia.

immukka58

Helpotuksekseni huomasin uuden trendin älykköjen piireissä teatterimaailmassa. Homous on nyt niin passe; nyt kiinnitetään huomiota masentuneisiin ihmisiin ja heidän tasa-arvoiseen kohteluun yhteiskunnassa. Alkoikin jo kuvottaa lukea itsekesekisten hedonistien vuodatuksia blogi- ja yleisökirjoituksissa.

chaplin

Näin se vaan menee. Aina on muodikasta kohkata jostain asiasta ja vartti julkisuudessa tulee takuuvarmasti.

Rakentava keskustelu sen sijaan tuntuu olevan haastavaa ja epäkohtien priorisiointi täysin mahdotonta.

Terveessa demokraattisessa yhteiskunnassa pyrittäisiin korjaamaan isompia kansanryhmiä koskevat epäkohdat ensin kuntoon ja sitten edelleen siirryttäisiin pienempiin. Ei siis toimittaisi siinä järjestyksessä, jossa nyt toimitaan (Kovin huuto, mediaseksikäs aihe, hyvä vastakkainasettelun mahdollisuus).

Ja niin, tämä ei tarkoita sitä, että minulla olisi jotain homoilua vastaan kunhan se tapahtuu omasta vapaasta tahdosta ja sitä ei tuputeta väkisin niille, joita se ei kiinnosta.

emmzet

Näkisin fundamentalistivähemmistön provokatiivisen tuoreen kampanjan samalla tavoin kuin kymmenientuhansien ihmisten provokatiivisen eron: osapuolet odottavat kirkolta selkeää kantaa. Haluaako kirkko olla neutraali sukupuolisen suuntautumisen suhteen? Jos haluaa, ja on, se palaa osaksi ihmisen perusoikeuksia kunnioittavaa nyky-yhteiskuntaa. Jos ei, en näe mitään syytä enää ylläpitää sen erityisasemaa, esimerkiksi käsittämätöntä oikeutta ottaa kymmenyksensä yritysten maksamista veroista. Nykyistä spagaattia ei voi kukaan osapuolista katsoa pitkään.

Itse asiaan, eli seksuaaliseen suuntautumiseen: jo Kinsey totesi sen liukuvaksi, eli yksinomaan heteroseksuaalisen ja yksinomaan homoseksuaalisen suuntautumisen ja toteuttamisen väliin jää skaala enemmän tai vähemmän sekä/että-tapauksia. Osalle epävarmuus on "vaihe, mikä täytyy käydä läpi" kuten ehkä kampanjan "Annin" tapauksessa, osalle ikuista rimpuilua mieltymysten ja ankaran sosiaalisen paineen ristiaallokossa. Vielä on sekin osa, jolle raja sumenee vasta humalatilan syventyessä. Viehtymys samaan sukupuoleen on muuten säilynyt tuhansien vuosien evoluution ajan, on tehnyt niin vaikkei viehtymyksen periaatteessa pitäisi jälkeläisten puttuessa edes periytyä: jokin hyvin tärkeä tarkoitus piirteellä siis on.

Kukapa olisi asemassa vaatia ihmistä valitsemaan "puolensa"? Ja eikö yksilön pakottaminen muottiin mihin hän ei todellisuudessa sovi olekin todellisuudessa oman huteran seksuaalisuuden käsittelyä, ja samalla pakotetun yksilön psyykkisen terveyden härskiä tuhoamista - etenkin, jos kyseessä on itsestään vielä epävarma nuori? Mikä ankea ja karrelle palanut sielu sieltä näkyisikään, jos voisimme kurkistaa pakottajan pääkoppaan?!

Kirkon mielestäni järkyttävän keskiaikaisen ihmiskäsityksen muuttumista odotellessani, rikosta Luojan luomusten monimuotoisuutta kohtaan kauhistellessani, olen eronnut kirkosta. Tein sen vasta Seurakuntavaalien jälkeen, kun olin äänelläni kylvänyt muutoksen siemenen. Menetin uskoni kirkkoon, en uskontoani. Harrastakoot vapaasti, kun heillä on se yksi vanha kirja. Kaikin mokomin... mutta ei minun rahoillani.

jotos

"Fundamentalistit,radikaali vähemmistö" jne.Miten ihmeessä muutamassa vuodessa kristittyjä,jotka muodostivat jokin aika sitten kirkkojemme perusjäsenistön ja tunnustavat sitä uskoa,jota Suomessa on tunnustettu piispa Henrikistä lähtien,nyt nimitellään fundamentalisteiksi ja radikaaleiksi?
Kristinuskosta vieraantuneet,marxilaistaustaiset ateistit ja liberaaliteologit ovat iskeneet kyntensä seurakuntaan ja vyöryttävät sitä asiaa ymmätämättömien toimittajien ja tiedotusvälineiden tuella.Kirkkoa johtavat uskosta luopuneet saddukeukset,jotka eivät laumaa säästä ja myötäilevät lehtien lanseeraamaa yleiseksi väitettyä mielipidettä.Ei hyvältä näytä.

TakojaIlmarinen

Tällä palstalla päätetään ketkä ovat Jumalan asialla ja ketkä häntä vastaan!
Kirkon olisi aika erota valtiosta ja tehdä sen jälkeen niin omia sääntöjä kuin suinkin on mahdollista! Se olisiko se sitten parempi kirkko ja pääsisikö sitä kautta taivaaseen ei ole kirkon miesten päätettävissä.
He vain rahastavat sillä oikeudella joka kulloinkin on voimassa.
Yksikään heistä ei voi esittää valtakirjaa Jumalalta!
Vai onko pastori Heinimäellä tarkempaa tietoa asiasta?

Vasara

Kirkkokaan ei sen vertaa ole ajatellut, että heillä on jäsenistössään homoja ja heidän läheisiään, jolloin he oikeastaan maksavat tästä mielipahasta, joka oletettavasti kaataa kupin monessa pöydässä.

Lisäksi oma lapsi tai lapsenlapsi voi olla homo, jolloin on järjenvastaista olla osallisena luomassa ympäristöä, jossa heitä ei hyväksyttäisi omana itsenään ja estettäisiin heidän pyrkimys onnelliseen elämään.

TSV

"Kiistassa ollaan kuitenkin pattitilanteessa, koska järjestöillä ei ole ollut halua irrottautua kirkosta. Radikaali liike olisi sekin, että kirkon johto erottaisi tietyt ryhmät kansankirkosta."

Tämä on se ongelma. Tapa-kristityt jotka eivät edes juuri usko koko hokkuspokkukseen, tukevat rahoillaan ja jäsenyydellään näitä hulluja. Kertokaa hyvä teko mitä kristitty voi tehdä mutta uskomaton ei? Aivan. Se että kuulut kirkkoon ei tee sinusta hyvää ihmistä. Tekosi tekevät sinusta hyvän ihmisen. Jos ajattelet ettei hyväntekeväisyyteen tarvitse laittaa rahaa kun maksat kirkollisveroa, olet aika paha ihminen, kuulut organisaatioon pelkästään laiskuuden ja itsekkyyden takia. Saman rahan voi lahjoittaa SUORAAN ilman mitään välikäsiä.

"Jalovaara on teologian tohtori. Hän on myös Vuosaaren demarien puheenjohtaja ja Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunnan jäsen."

Tämä on seuraava asia mistä pitää päästä eroon eli siis kristittyjen "tutkijoiden" eli siis maallisten pappien kouluttamisen verovaroin. Jälleen kerran, meidän pitää kouluttaa joka uskontokunnon papit myös verovaroin.

Yliopisto on oppimista, rationaalista ajattelua ja tiedettä varten. Siellä on jo filosofian laitos, teologianlaitos itsessään on turha se voidaan lyödä historian alaiseksi haaraksi ja lopettaa pappien koulutus verovaroin. Kyllä 2011 Suomessa koulutetaan YLIOPISTOSSA pappeja.

Ateisti

Yliopisto on kirkon lisäksi yhteiskuntamme kaikkein konservatiivisimpia laitoksia. Nykyään armeijakin muuttuu nopeammin.

Kansleri, kirkkoateisti Niiniluoto on näyttänyt vihreää valoa imaamien kouluttamiselle yliopistossa, kaikkien veronmaksajien varoilla.

Sen sijaan ateisteja ei valmistu, kaikkien pitää hakea alan oppia ulkomailta pätevöityäkseen. Vain Suomessa opiskelleita ei voida palkata ateistien johtotehtäviin. Yliopistossa ei ole alan kirjoja, ei lehtiä, ei opettajia, ei tutkijoita, ei mitään kasvualustaa opiskelijoille. Sekulaari yhteiskunta kuitenkin tarvitsisi tällaista. Ei sen tuloa enää voida estää. Pappien ja uskonoppineiden ylituotannosta pitäisi luopua ja käyttää rahat paremmin.

TSV

Luulisi että suuri suomalainen enemmistö joka on huolissaan Islamista ymmärtäisi, että me mennään taakse päin ja se johtaa entistä suurempaan polarisointiin, koska nyt jos valtio (tai kunnat) maksavat näille itseoppineille imaaneille rahaa jostain saarnaamisesta? Tämä tietysti johtaa siihen, että meidän hullut kristityt menee poteroihin entistä kovemmin, mutta myös tukevat toisiaan, esim. homo asioissa.

Suomen pitää pyrkiä entistä sekulaarisempaan yhteiskuntaan. Meidän on päästävä tästä höpöjeesustelusta eroon ja varsinkin ESTÄÄ Islamin saamasta jotain "kulttuuri" jalansijaa. Suomessa ei oikein ymmärretä, että nämä tänne tulevat uskovat keskiajan mukaiseen jumalan lakiin, eivätkä ole mitään "maallisia muslimeja".

Aito sananvapaus on myös saatava takaisin, voivatko ihmiset kuvitella, että muslimi maat ajoivat YKssa lakia jolla olisi kielletty uskontojen "pilkka" lähinnä tietysti Islamin, joka olisi tehnyt kaikissa maissa siitä LAITONTA. Suomi tietysti äänesti tätä vastaan, mutta meillähän on voimassa tämä vanha keskiaikaista perua oleva "uskonrauhan rikkomus" laki.

Kay-Ove Isaksson

Hyvä nimi kampanjalle.
Tämä kutsu sopii hyvin etenkin kristillisten vastaiseen kampanjaan.
"ÄLÄ ALISTU" ns. uskovaisten fundamentalistien epäinhimilliseen ja elämänkielteiseen kampanjointiin.

”Rahat voi ottaa pois” - hyvä suositus.
Kyllä kirkkokin ymmärtää rahan voiman. Varakas sijoittaja.
Vapaat kansalaiset voivat markkinataloudessa äänestää jaloillaan.
Tehkää se!
Eikä tarvitse askeltakaan ottaa. Senkun kytkeytyy nettiin ja taas raha on puhunut.
Kyllä papitkin palkkaa tarvitsevat. Eivät hekään pelkällä pyhällä hengellä elä.
Toimeksi vaan!
Olen jo monta vuotta sitten jättänyt kirkon, tosin eri syystä, mutta kuitenkin.
Minun kirkkoni on luonnossa. Tähtitaivas voittaa aina kauneimman kirkon kattokoristukset. Kevään orastava luonto ja lintujen laulu voittaa aina kirkkokuoron ja tekosaarnat.
En ole ateisti, päinvastoin. Uskoni on erittäin vahva mutta MINÄ ITSE päätän mihin uskon.
Luoja on antanut minulle kyvyn ajatella itse ja sen teen.
Tehkää tekin.
Ihmiselle on annettu tämä lahja ja sitä itsenäistä ajattelua on silloin käytettävä täysin rinnoin ja
ilman fundamentalisteja jotka ovat harhaoppiensa vankeja.

kpyora

En todellakaan ole samaa mieltä SLEY:n kanssa, mutta mietin tässä kuka on se suvaitsevainen osapuoli? Kuuntelin iltapäivällä autoradiosta taustapeiliä. Minusta kaikki kolme osallistujaa olivat pahimman luokan äkkivääriä. Samanlaisia kuin ne henkilöt, joita arvostelivat!

Smerd

tämä tällainen suvaitsevaisuus, että harjoitetaan vihapuhetta niitä kohtaan jotka torjuvat homoseksuaalisuuden omalla kohdallaan. Tämä keskustelun homo-osapuoli on sitä paitsi diskurssiltaan erittäin aggressiivinen tähän eheyttäjäpuoleen verrattuna. (Suvaitsevaiset ovat tässäkin aivan kuin ns. rauhanpuolustajia jotka ihailivat aggressiivista Neuvostoliittoa.)

Vähän kummallista sekin että kirkon johto on erittäin suvaitsematon niitä kohtaan jotka harjoittavat raamattuun perustavaa uskoaan.

Kirkon sopisi hajota pikkuhiljaa kahteen osaan. Raamattua ja Hesaria tunnustavaan osaan. Tai kolmeen, hajoaahan se siihenkin kun homoilun pyhyyttä korostavat poistuvat kirkosta.

Ja: homous sisänsä sopii, mutta tämä tällainen überaggressio rasittaa. Ja tällainen nurkanvaltaaminen missä raamattujärjestön (kirkko) raamattua noudattavat vähemmistöt vedetään kölin alta päivittäin. Vähän sama kun Vihreistä erotettaisiin väkeä luonnonsuojelun takia (ai niin, niinhän siellä on jo pitkään tehtykin).

salakankee

"Professori Heikki Räisäsen mukaan Raamatussa on ongelmallisia kohtia. Luterilaisille ne ovat ongelmallisia siksi, että Raamatulla on niin merkittävä periaatteellinen asema. Ongelmista vaietaan, koska ristiriita periaatteen ja Raamatun todellisen käytön välillä on niin iso.
Vanhassa testamentissa esimerkiksi kuvataan sellaisia kansanmurhia, jotka Räisäsen mielestä kuuluisivat nykymaailmassa kansainvälisen oikeuden käsiteltäviksi. Raamatun ongelmakohtien käsitteleminen on välttämätöntä, mikäli halutaan uskottavasti puhua myös Raamatun hyvistä hedelmistä: lähimmäisenrakkaudesta, vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta. Raamatun ristiriitojen havaitseminen voi viedä prosesseihin, jotka eivät välttämättä ole helppoja."

MURSU

ja siks alkaa ihan oikeesti nyt ottaa päähän toi homo-jankutus, MIKS HOMOJEN TÄYTYY RUIKUTTAA KOKO AJAN JOKA PAIKASSA HOMO; HOMO; sitä ja tätä. Tulee psyykkisesti mieleen yks ryhmä joka saa julkisesta asian puhumisesta kicksejä : fetistit, niillähän tulee orgut jo pelkästä nahka, kumi, piiska, S/M jne puhumisesta.

Ihan oikeesti en keksi enää muuta, pälättää sitä joka käänteessä, ja tuoda niin julki, tehdä karnevaalikulkueita joissa transsuja, lesboja ja ties mitä mukana.

Minun pulesta olkoon kukin omassa yksityiselämässään mitä tahansa mikä ei häiritse muita.(politiikkaa lukuunottamatta, vaikuttaa yhteisiin asioihin).

Siis olkaa homoja, lesboja, transsuja, fetistejä...MUTTA ANTAKAA MINUN OLLA JUMAKAUT RAUHASSA HETERO LUTERILAINEN, homoksi en käskystä muutu! (he olkoon keskuudessaan sitä, se ei minua häritse jollei minua häiritä!)

Jos tätä heterojen härnäämistä jatkuu vielä, niin minä alan kanssa kerätä julkisiin sessioihin hetero karnevaalia, ja VAADIN Suomen Presidenttiä julistamaan myös hetero asiaa, samoin kuin RKP:n Wallinia myös "oksettamaan" seksuaali-aktivistien harjoittamaa hernkistä kiusaamista heteroita kohtaan, sen lisäksi vielä että Ev.lut. kirkon papisto rienaa lut. kirkon jäseniä OIKEUDESTAAN tulkita Raamatun sanaa (eikä tällä ole mitään tekemistä etteikö kirkon jäsenet tuntisi ihmisrakkautta homoja ym vähemmistöjä kohtaan), MIETTIKÄÄ PAPISTO: käytte populismin paineessa kirkkokansaanne vastaa, oikeinko?

Pera Pertsa

Oli sitten kirkko vastaan tai puolesta homojen, niin tulisi kuitenkin jokaisen miettiä kohdallaan, että onko oikein, että kirkko saa verottaa toiminnoistaan niitäkin, jotka eivät kirkon palveluja enää tarvitse.

Ja kun kaikki kynnelle kykenevät tahot pyrkivät rahastamaa kansalaista pienellä maksulla (about 10 e /kk), niin eikö olisi jo aika kansalaisten terästäytyä, ja panna stoppi asiaankulumattomille rahastuksille.

REXILEX

Koska Suomen Evankelis Lutherilainen kirkko, pyrkii noudattamaan, Jeesuksen viitoittamaa sallimuksen tietä, ei kirkon hallintoa siitä voi moittia.

On selvä, ettei ihonväri, sukupuoli tai sukupuolinen suuntautuminen, saa olla esteenä Kaikkivaltiaan hyväksymiselle; Myös kaikkien kirkon tukemien tahojen, tulee ajatella asioista samalla tavoin; Hyväksymällä kaikki sielut tasavertaisina joukkoonsa.

Jumalan huone on avoin kaikille tasapuolisesti, eikä raamatussa ole mainittu, että jokin sielu on toista huonompi, mikäli ei riko taivaan lakeja tai valaa vastaan.
Mikäli ei seksuaalisella suuntautumisellaan vahingoita ketään ihmistä, on Kaikkivaltiaalle tämä sielu yhtä arvokas, kuin muutkin.

TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Leijona, 24.03.2011.

emmzet

... vaan horjahtelee ojasta toiseen kuin humalainen.

Tottakai sillä on täysi oikeus vedota peruskirjaansa, mutta niin tehdessään ja ihmisten perusoikeuksia rikkoessaan se ei ole oikeutettu yhteiskunnan erityiseen tukeen ja suojelukseen, vaan asettuu samalle viivalle minkä tahansa muun harrastelijakerhon kanssa. En näe oikeaksi, että ateisti tai muslimi joutuisi luovuttamaan yrityksensä veroista osan harrastelijakerholle minkä kanssa hän ei ole - eikä edes halua olla! - missään tekemisissä. Kahden kakun peli pitää viheltää poikki, sille ei ole oikeutusta.

Kirkko ei ilmeisesti voi kohdella kaikkia jäseniään todella täysin yhdenvertaisesti - parjaamatta, syrjimättä. Se yrittää olla eksklusiivinen klubi. Kaikki eivät ole sinne tervetulleita - kaikkien rahat, nooh mutta sehän taas on ihan eri juttu. Kassan pitää aina stemmata!

Entäpä kirkon sielunpuoskarointi? Vallitsevaa on "olet joko meidän kanssa tai olet vihollinen joka täytyy torjua julmasti"-henki. Mitä tekeekään se HLBT-nuori joka ei osaa eikä haluakaan alistua - ööh, "eheytyä"? Valitettavan monta kertaa laumasta tyrkätty yksinäinen ja epävarma nuori sielu näkee elämäntiensä menneen tukkoon, ja tekee itsemurhan.

Mutta eihän kirkko tällaisista välitä: pääasia on olla "oikeaoppinen"! Yhteiskunnan pitää puuttua puoskarointiin, ei ole enää kyse mielipiteen vapaudesta.