Perjantai 18.1.2019

Jyrki Kataisen temppu: ”Kyllä-ääniä ostetaan?”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.5.2011 20:12
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Jyrki Katainen sanoi tänään tiedotustilaisuudessa, että enemmistöhallitus saadaan aikaan.
  • Heikki Patomäki.

Faktakulma

Heikki Patomäki

Valtiotieteiden tohtori ja kansainvälisen politiikan professori Helsingin yliopistossa

Vasemmistoliiton ehdokas eduskuntavaaleissa 2011

Jyrki Kataisen aikataulu:

- Soittokierros eduskuntapuolueiden puheenjohtajille alkaa tänään. Jokainen puolue nimeää oman edustajansa neuvotteluihin Suomen kannasta EU:n vakauskysymyksissä.

- Eduskuntapuolueiden edustajat kokoontuvat neuvotteluihin, joissa haetaan Suomen yhteistä kantaa.

- Puolueet ilmoittavat kantansa suurelle valiokunnalle, joka antaa valtiovarainministeri Kataiselle mandaatin. Kataisen arvio on, että virallinen kannanmuodostus voisi tapahtua perjantaina 13. toukokuuta.

- Suomen kannan on oltava selvillä 16.5. pidettävään Ecofin-kokoukseen mennessä.

- Suomen kantaa haetaan Portugalin tukipakettiin sekä väliaikaiseen ja pysyvään vakausrahastoon.

Vasemmistolainen politiikan tutkija ja kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki suhtautuu Uuden Suomen haastattelussa varauksella kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen suunnitelmaan Eurooppa-politiikkaa koskien.

- Kuulostaa siltä, että kokoomus ottaa tässä asiasta vastuun, että tämä on kiertotie saada Suomi mukaan [Portugali-pakettiin ja vakausrahastoihin), Patomäki arvioi.

Patomäen huoli on, että vaikka Katainen selvittää eduskunnan kannan Eurooppa-politiikan tärkeisiin kysymyksiin poikkeusmenettelyllä, Suomen esitys asioista ei mene läpi, vaan Suomi päätyy mukailemaan muita.

Katainen kertoi tänään tavoitteekseen sen, että eduskuntapuolueet yhdessä muodostavat Suomen kannan väliaikaisen ja pysyvän vakausrahaston sekä Portugali-paketin yksityiskohdista.

Katainen korosti, että mitä nopeammin Suomen kanta selviää, sitä paremmat vaikutusmahdollisuudet Suomella on. Kataisen mukaan Suomi voi esittää itse itselleen sopivaksi muokkaamaansa ratkaisua muille maille, jotka sitten vastaavat, kannattavatko Suomen ehdotusta vai eivät.

- Jos kyllä-ääniä ostetaan lupaamalla eri puolueille tiettyjä pykäliä, seuraava kysymys kuuluu, onko tämä pelkkä Suomen esitys, joka ei sitten mene läpi. Aina voi asettaa tavoitteita, mutta eri asia on, pidetäänkö niitä missään määrin ehtona osallistumiselle, Patomäki huomauttaa.

”Kokoomus ei mene hallitukseen, joka sanoo näille asioille ei.”

- Jos kokoomus, SDP ja perussuomalaiset muodostavat hallituksen, niin luulen, että Suomi tulee lopulta vedetyksi mukaan. Kokoomus ei mene hallitukseen, joka sanoo näille asioille ei, Patomäki ennustaa.

- Kysymys on sellaisesta kompromissimuotoilusta, jonka avulla voidaan säilyttää kasvot.

”Perussuomalaisille ongelma”

Kataisen suunnitelma herättää monia kysymyksiä. Perussuomalaiset on kertonut äänestävänsä Portugali-pakettia vastaan. Katainen taas sanoi tänään, että kun Suomen kanta Portugaliin ja muihin EU-kysymyksiin nyt saadaan, asiaan ei tarvitse palata varsinaisissa hallitusneuvotteluissa.

Toisin sanoen perussuomalaiset voivat ilmeisesti nyt äänestää EU-asioita vastaan, mutta olla silti hallituksessa. Tosin tähän Katainen ei suostunut tänään lukuisista kysymyksistä huolimatta vastaamaan. Ihmeellinen tilanne tulee kesällä, kun EU-tukiasiat tulevat eduskunnan varsinaiseen käsittelyyn. Silloin hallituksessa voisi ilmeisesti olla tukea kannattavia ja vastustavia puolueita.

- Sillä olisi kyllä seurauksia perussuomalaisten sisäiselle eheydelle, jos muutoksia ei kuitenkaan tulisi. Silloin puolueen rintama voisi repeillä nopeastikin, Patomäki pohtii.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suhtautuu Yle Uutisten haastattelussa myönteisesti Kataisen toimintasuunnitelmaan. Perussuomalaisten kannalta ongelmallisiin kysymyksiin Soini ei kuitenkaan ota kantaa.

Faktakulma

Heikki Patomäki

Valtiotieteiden tohtori ja kansainvälisen politiikan professori Helsingin yliopistossa

Vasemmistoliiton ehdokas eduskuntavaaleissa 2011

Jyrki Kataisen aikataulu:

- Soittokierros eduskuntapuolueiden puheenjohtajille alkaa tänään. Jokainen puolue nimeää oman edustajansa neuvotteluihin Suomen kannasta EU:n vakauskysymyksissä.

- Eduskuntapuolueiden edustajat kokoontuvat neuvotteluihin, joissa haetaan Suomen yhteistä kantaa.

- Puolueet ilmoittavat kantansa suurelle valiokunnalle, joka antaa valtiovarainministeri Kataiselle mandaatin. Kataisen arvio on, että virallinen kannanmuodostus voisi tapahtua perjantaina 13. toukokuuta.

- Suomen kannan on oltava selvillä 16.5. pidettävään Ecofin-kokoukseen mennessä.

- Suomen kantaa haetaan Portugalin tukipakettiin sekä väliaikaiseen ja pysyvään vakausrahastoon.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Kansalainen2

HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla.

Kyllähän jo tavallinen puupääkin tajuaa, että 8-16 miljardin Eu-tuet ovat syvälle käyviä ja poikkeuksellisia rajoituksia eduskunnan budjettivaltaan ja kansalaisten omaisuudensuojaan, joten asiasta pitäisi päättää siinä järjestyksessä kuin perustuslakia muutetaan.

Siltä varalta että joku ei tajua, niin media voisi kysästä joltain oikeusoppineelta mielipidettä.

Hymiö

"YLE 2.5. 2011: Kreikka toivoo helpotusta lainojensa takaisinmaksuun. Kreikan valtiovarainministeri George Papaconstantinou ehdotti maanantaina julkaistussa lehtihaastattelussa, että EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF antaisivat Kreikalle lisäaikaa lainanmaksuun ja että Kreikan maksamaa korkoa laskettaisiin. "

Tästä tämä alkaa. Ensin otetaan vastaan rahat ja sitten jo kerjätään alennuksia.

Silakka

Tarkoittanet Kataista, Jyrki Kataista? Hän ei kuseta ketään - hän yrittää parhaansa mukaan ajaa Suomen etua.
Yritä edes kirjoittaa asiallista tekstiä. Sinun tyylisi ei ole sinulle eduksi eikä lisää uskottavuuttasi - päinvastoin.

Htalk

"Puolueet ilmoittavat kantansa suurelle valiokunnalle, joka antaa valtiovarainministeri Kataiselle mandaatin. Kataisen arvio on, että virallinen kannanmuodostus voisi tapahtua perjantaina 13. toukokuuta."

Erityisesti suoraan julkiseen talouteen kohdistuvat tukitoimet ovat ongelmallisia koska euromaiden keskinäiset tuet on erikseen kielletty perussopimuksen 125 artiklassa.

Tästä ei ole poikkeuksia. EU perussopimusta ei ole muutettu.

(Euron perustana on Maastrichtin sopimuksen artikla 103, joka on Lissabonin sopimuksen konsolitoidussa versiossa artikla numero 125.) Se koskee täysin yksiselitteisesti euromaita.

Huomattava on Perussopimus pakottavaa lainsäädäntöä, eli EMU maat eivät voi kansallisesti erikseen sopia perussopimuksen rikkomisesta ja sitten jälkikäteen muuttaa perussopimusta.

Lissabonin sopimus toteaa asiasta seuraavaa:

125 artikla
(aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)
1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla,
alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla
yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen
sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan
rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Kansalainen2

Eu asetukset ovat ylikansallista, suoraan ja välittömästi sovellettavaa oikeutta. Suomi ei voi edes perustuslaki muuttamalla tehdä tuohon poikkeusta, sillä jos se sen tekisi niin se olisi automaattisesti mitätön.

Silti nämä meidän vekkulit on jo suunnittelemassa uusia "juttuja"...

Tosi ovelaa, että aina on niin "kiire" ettei ikinä keritä edes kysymään perustuslakivaliokunnalta lausuntoa. On ne ovelia ;)

Kansalainen2

Mielenkiintoista olisi pohtia sitä mahdollisuutta, että tekisi poliisitutkinnan virkamiesten toiminnasta. He kun eivät saa panna täytäntöön lainsäädännön vastaisia päätöksiä esim. EU-asetusten vastaisia päätöksiä.

He kun toimivat virkavastuulla. Oikeestaan olisi kiva tietää paljonko sitä rahaa on jo tähän mennessä jaettu...

Eki54

Kyse on pelkistä utopistisista ehdotelmista jotka eivät mene läpi. Näillä mielikuvaleikeillä kuitataan politiikan muutosta äänestäneiden huulestavetäminen. Kertokaa nyt edes mitä siellä kuvitellaan Suomen ehdotuksesta muutettavan. Suomen ehdot, Suomen agenda, mikä se on. Meillä asia on siirtynyt periaatteelliselta tasolta käytännön poliittiseksi peliksi jossa kaikki venyy ja paukkuu kuin purukumi. Kerro Soini edes mitä sait vastineeksi ja mistä luovuit tässä kuviossa niin joku kunnioitus voi säilyä. Ennen vaaleja sentään sivuttiin asiaa. Jopa Jutan kanta vaikutti selkeältä. Vaalien jälkeen aivankuin reilu "kyllä" tai tai selvä "ei" olisivat jo mahdottomia vastauksia nykyajan politiikassa. Ei kompromissi ole mikään itseisarvo jos selvät asiat vaativat selviä kantoja. Lähdetkö neuvottelemaan tyttäresi raiskauksen ehdoista. Et varmasti. Ei kompromissia. Poliittinen tasapainoilu, kumartelu ja pyllistely vuoroin eri suuntaan synnyttää jatkuvaa kusetusta ja selittelyä. Mutta vallassa on roikuttava. Kansanedustustehtävä muuttuu pelkäksi edustustehtäväksi. Ensin sanat syödään ja sitten pääruuan pariin soppaa hämmentämään.

K.Menthol

Eniten olen pettynyt siihen että Soinin vaalien alla tästä asiasta esittämä jämäkkyys olikin vain lumetta.
Kiitosta vaan Timo, oli kiva hetken luulla että politiikkaan tulee jotain uutta mutta se että nyt palataan 70-luvun pimeälle kähmintälinjalle on toisaalta odotettavaa tyypiltä jonka poliittinen agenda on aina ollut vähän sieltä päin mistä tuulee.

Toivottavasti maakuntien miehet pistävät Soinin ojennukseen.

Jouko Heyno

Portugali on maksukriisissä, rahat on loppu. Kutvonen esittää, että nyt on pakko auttaa, muuten koko pankkijärjestelmä ja euro kaatuu.

Vaan mitä tekee Portugali, tuo rahaton ja varaton ongelmamaa? Ryhtyy rakentamaan luotijunayhteyttä Lissabonin ja Madridin välille. Socrates totesi julkisesti TS:n mukaan, että se on mahdollista, koska EU:sta on tulossa halpaa rahaa.

Kun kerran vanhojakaan velkoja ei pystytä maksamaan, niin onko Suomen rooli takaajan vai maksajan?

Se "Talvisodan apu" muuten oli 44114 tölkkiä sardiineja ja saapui maahan kesällä 1941.

JoonasTurunen

Suomen täytyy muodostaa mielipiteensä Euroopan rahoitusvakausvälineen lainatakauksista Portugalille ennen euroryhmän kokousta 16.5. Suomi joutuu pohtimaan, ovatko EU/IMF-lainaohjelman ehdot tyydyttävät, jotta Suomi voisi hyväksyä Portugalin lainoittamisen vakausvälineen avulla.

Toimitusministeristön EU-ministerivaliokunta informoi euroryhmän kokouksesta ja tehdyistä esityksistä eduskunnan suurta valiokuntaa. Suuri valiokunta kertoo, mikä on uuden eduskunnan kanta esitettyyn lainaohjelmaan.

Katainen esittää nyt sitä, että suuren valiokunnan kanta valmisteltaisiin tavallista laajemmassa yhteistyössä, yhdessä eduskuntaryhmien kanssa.

Katainen esittelee 16.5. euroryhmän kokouksessa eduskunnan kannan Portugalin lainaohjelmaan - olipa se myönteinen tai kielteinen.

Jos eduskunnan kanta Portugalin lainaohjelmaan on myönteinen, euroryhmässä tehdään päätös ERVV:n käyttämisestä Portugalin lainoitukseen. Suomi jättää tällaisiin päätöksiin eduskuntavarauksen. Se tarkoittaa, että Suomen päätös on ehdollinen ja vaatii Suomen eduskunnan hyväksynnän. Suomessa ERVV:n käyttäminen edellyttää valtioneuvoston tiedonantoa. Hallitus siis antaisi eduskunnalle tiedon, minkälaisesta lainaohjelmasta Portugalin osalta olisi (myönteisessä tapauksessa) päätetty, jonka jälkeen eduskunta äänestäisi hallituksen luottamuksesta.

Toimitusministeristön pääministeri Mari Kiviniemi on ilmoittanut, että hän ei valtioneuvoston tiedonantoa Portugalin lainaohjelmasta esittelisi eduskunnalle sen suuren merkityksen vuoksi, jolloin valtioneuvoston tiedonannon antaisi uusi hallitus. Tällöin, jos eduskunnan enemmistö ei hyväksyisi euroryhmässä sovittua lainaohjelmaa, uusi hallitus kaatuisi heti ensi metreillään.

ERVV:n lainatakausten kasvattamisen ja pysyvän vakausmekanismin perustaminen taas edellyttävät tavanomaista hallituksen esitystä eduskunnalle.

Esimerkiksi EVM:n perustamisella on jo nyt takanaan eduskunnan enemmistön tuki: sitä ovat ennen vaaleja ilmoittaneet kannattavansa ainakin Kokoomus, SDP, Keskusta, Vihreät ja RKP.

Eki54

"Katainen esittää nyt sitä, että suuren valiokunnan kanta valmisteltaisiin tavallista laajemmassa yhteistyössä, yhdessä eduskuntaryhmien kanssa."

Kenelle ja miten Katainen tätä esittää? Kuka siitä päättää? Voiko pääministerin tässä ohittaa ja tulkita että näin asia tulee eduskunnalle toista kautta oikealla tavalla esiteltyä, Tiitinenkö sen tietää vai Jonkka vai joku valiokunta vai kuka.

jaliraita

Esitutkinta 2400/R/705/00 Jyrki Kataista jne vastaan

Em esitutkinnassa onkin kyse kolmen eikä vain yhden pöytäkirjan väärennyksestä

Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 30.10.1999
Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 9.10.1999
Varkauden Kokoomus Nuoret r:n kokous 30.10.1999

Edellä mainitut väärennetyt pöytäkirjojen otteet esitettiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n syyskokouksessa 27.11.1999, jossa Jyrki Katainen valittiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Tuskinpa Jyrki Kataista olisi valittu, jos kokouksessa olisi tiedetty, että esitetyt valtakirjat olivat väärennöksiä. Kansanedustja Jyrki Kataisen kuningasura olisi päättynyt siihen paikkaan. Se, että  valtionsyyttäjä  Pekka Koponen ei lähtenyt syyttämään kansanedustaja Jyrki Kataista, on ollut ilmiselvästi poliittinen vaan ei juridispohjainen päätös.

Mitään edellä mainittujen yhdistysten kokouksia ei ole pidetty ja Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry ei edes ole yhdistysrekisterissä.

Rikoksesta epäityinä on kuulusteltu seuraavia

myyntineuvottelija Wille Berlin
kansanedustaja Jyrki Katainen
opiskelija Markus Korhonen
tunti/vastuuopettja Jukka Liukkonen
opsikelija Juha Rannanheimo
opiskelija Juho Romakkaniemi

Ylioppilas Juho Romakkaniemi toimii tällä hetkellä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen erityisavustajana.

Reissumies evp

Kannattaa lueskellla muutamia suuria kansainvälisiä lehtiä, niin käy äkkiä selville, että maailmalla pidetään selvänä, että Kreikka joutuu velkasaneeraukseen ja Portugali perässä. Kysymys on vain ajankohdasta ja tavasta.
Nyt odotetaan vain sitä, kuka käynnistää pelin. Suomen EI Portugalin paketille voisi olla juuri tällainen lähtölaukaus jota kaikki odottavat.
Kataisen ratkaisu siirtää päätös eduskunnalle oli hieno veto, joka antaa kaikille osapuolille mahdollisuuden säilyttää kasvonsa.
Tärkeintä on kuitenkin, että emme lähde enään takaamaan yhtäkään konkurssipesää.

Samuli Riesto

Ollaanko tässä tekemässä Portugalin vai Suomen hallitusta?
Kun lukee tai kuuntelee uutisia, niin Portugalin asiat ja EU:n näyttävän olevan päällimmäisenä esillä.
Mielestäni Suomen tulevat poliittiset linjaukset tulisi rakentaa suomalaisille ja Suomeen.

MURSU

sitä tämä.

"Mielestäni Suomen tulevat poliittiset linjaukset tulisi rakentaa suomalaisille ja Suomeen."

Näinhän nuo Portugal-lippua heiluttavat uskottelevat: -minkä teette heille, teette itsellenne.

Siellä vain on taustalla kaupan bonus-kortti-ajattelu: mitä enemmän törsäät, sitä enemmän saat bonusta...ja rahan tarpeeseen saat meiltä luottoa. (=iso pyramidirinki, joka luotottaa toisiaan erihintaisella velkarahalla, ja kaikki muut muka hyötyvät jotain...jonka köyhin rupu-törsääjä muka makssaa)

MURSU

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/05/kreikka_matkalla_velk...

"Kreikan velat lähestyvät 350 miljardia euroa ja velkaantumisaste 150 prosenttia bruttokansantuotteesta"

"Itse asiassa kukaan ei tarkkaan tiedä, miten velkajärjestely hoidettaisiin taloutensa retuperälle ajaneessa euroalueen jäsenvaltiossa. Kauhukuvia kriisin leviämisestä Euroopan pankkeihin ja koko maanosan lamaksi on kyllä maalattu"

"Avainasemassa on suurin maksaja Saksa ja sen veronmaksajien pitkämielisyys."

Ukko-Paavo

Miten Suomen Portugali-päätös voisi vaikuttaa nykyään täysin olemattomaan Suomen vaikutusvaltaan muutoin, kuin lisäämällä sitä hetkellisesti? Jos jotakin vaikutusvaltaa on ollut, vähänpä sitä on käytetty!

Nämä poliittiset broilerimme eivät ole huolissaan Suomen vaikutusvallasta, vaan omasta "hyvän jätkän" maineestaan broileritarhan kahvipöydissä ja kabineteissa.

de comments

muodostaa Suomeen toimivaa hallitusta, sillä Kokoomuksen ehdot hallitukseen ovat ne mitkä se on esittänyt jo ennen vaaleja. Yksi näistä on alv:in nostaminen, jota eivät sdp eikä ps tule hyväksymään aiemmin ilmoittamansa kannan mukaan. Toinen on ansiotulojen veron alentaminen tässä tilanteessa. Tätäkään eivät tule hyväksymään kumpikaan edellä mainituista puolueista.

Kolmas ja suurin kynnyskysymys on juuri EU:n tukipaketit ja rahastot, joita Kataisen mallin mukaisina eivät hyväksy myöskään kumpikaan puolue.

Näillä eväillä ei siis Kokoomus tule olemaan hallituksessa vaan oppositiossa, joka hyvä niin. Valitettavasti ainoaksi vaihtoehdoksi enemmistöhallituksen muodostamiseksi jää; SDP,PS,Vas,KD ka RKP, yhteensä 111 edustajaa. Vähemmistö on silloin 89.

de comments

ajamaa Portugalin tukipakettia ei voi hyvällä tahdollakaan ymmärtää suomalaisten etua ajattelevaksi.

Miten "persaukisen" auttaminen auttaa Suomea ja suomalaisia? Ei mitenkään, vaan kaikki taattu ja annettu velka jäävät loppupeleissä suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tämäkö on Kokoomuksen ja Kataisen tarkoituskin saada suomalaiset polvilleen EU:n suurten maiden sanelupolitiikan avulla? Ei voi välttyä mitenkään siltä ajatukselta, että mitä on luvattu vastapalvelua? Onko Suomea edustavat lahjottavissa? EU:n virkaa luvassa jne?

REXILEX

Kaikki maailmanpoliittista kenttää seuranneet tietävät, että Neuvostoliiton hajottua, kuului samalla itsenäistyneiden valtioiden kansalaisten, noudattaa YK:ssa ratifioitua, maailmanrauhaa turvaavaa lakia. Jokaisen CCCP:n entisen osavaltion, oli huolehdittava, kansanyhteisössä sovitun lain mukaan, omistamistaan alueista ja rajanylityspaikkojen vartioinnista. Valalla ovat kaikki YK:n jäsenvaltiot, luvanneet tukea toisiaan, alue- ja rajavelvollisuuksien täyttämisessä. Perussuomalaiset ovat etenkin jo nimensä mukaisesti, itsenäisen Suomen asialla....Itsenäisyytemme on nykypäivänä, pelkkä paperitiikeri, joka ei todista Suomen valtiovallan, olevan vallassa omassa maassaan.
Tämän asian todistaa, koko maailma, koska Venäjän joukot, ovat Suomen virallisten rajojen sisäpuolella.
Tämän vuoksi, joutuvat kansanyhteisön valtiot tukemaan Suomen pyrkimyksiä, päästä kansainvälisten lakien hyväksymään tilaan ja ottamaan omat alueensa hallintaansa; Niin on yhteisesti, kaikille kansoille valalla vannottu; Onhan YK:n rauhanturvajoukot olemassa.

Afrikan Unioniin kuuluvan valtion edustajan, kysyessä seuraavaa: Miksi Suomi ei pidä omia alueitaan..?? Jouduin vastaamaan, Suomen ja Venäjän, olevan veljeskansoja keskenään, jonka vuoksi, meillä Suomessa, asian kanssa ei ole niin suurta kiirettä, koska laillinen rajavalvonta on jo olemassa, mutta siirto on kyllä valanmukaisesti, luonnollisesti hoidettava. Venäjällä on niin paljon rajanaapureita, joiden kanssa, raja-asiat, oli saatettava ensin kuntoon; Kyseisten maiden itsenäistyttyä.

Perussuomalaisethan haluavat luonnollisesti, että Suomen kansasta saatu, rehellinen kuva säilyy.

Erittäin tärkeää on muistaa: Soinin mielipide, ei välttämättä ole puolueen demokraattinen linjaus. Perussuomalaisten muodostaessa demokraattisesti yhteisen mielipiteen tosiasioiden pohjalta, jonka takana puoluejohtajan on luonnollisesti oltava; Jota ei vielä ole selkeästi tuotu esiin.

Suomen ottaessa haltuunsa alueet, jotka kansanyhteisö edellyttää, jossa asiassa on kaikkien YK:n jäsenvaltioiden maatamme tuettava. Saamme happea tuottavaa metsää omistukseeme, niin paljon, että päästökiintiöiden hinta korvaa osan, koko ajan suurenevaa valtion velkaantumistamme.

Pitämällä kaikki lupaukset ja velvoitteet, valtiomme arvo kasvaa sekä luottamus Suomalaisiin yrityksiin nousee.
EU:n etu on siis se, että Brysselissä, kaikki valtiot, ajavat Suomen oikeuksia, omistamiinsa alueisiin.
Tämän jälkeen on myös Perussuomalaisten, helpompi hyväksyä Portugalin tukeminen.

Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Leijona, 05.05.2011.