Keskiviikko 17.7.2019

Suomalainen tutki: ”Superruoalla” iso vaikutus

Luotu: 
23.5.2011 09:34

Terveystieteiden maisteri Maria Lankisen ravitsemustieteen väitöstutkimuksen mukaan kotimaisella ”superruoalla” on merkittäviä terveyttä edistäviä vaikutuksia veren rasvoihin.

Itä-Suomen yliopistoon tekemässä väitöstutkimuksessaan Lankinen selvitti ruisleivän, rasvaisen kalan ja mustikoiden vaikutuksia henkilöihin, joilla oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

Koehenkilöt söivät ruisleipää, rasvaista kalaa sekä mustikoita 8–12 viikon ajan. Verrokkihenkilöt puolestaan välttivät näitä ruokia korvaten esimerkiksi ruisleivän valkoisella vehnäleivällä.

Tutkimuksessa selvisi, että korkean insuliinivasteen aiheuttavat viljatuotteet, kuten vaalea vehnäleipä, lisäsivät tulehdukseen liittyviä rasvoja. Sen sijaan runsas rasvaisen kalan käyttö vähensi useita tulehdukseen liittyviä ja sokeriaineenvaihduntaa heikentäviä rasvoja.

Täysjyväviljan, rukiin, rasvaisen kalan ja mustikoiden nauttiminen yhdessä sekä niiden aiheuttamat muutokset plasman lipomiikkaprofiilissa olivat lisäksi yhteydessä parantuneeseen sokeri- ja insuliiniaineenvaihduntaan, jolla tiedetään olevan yhteys pienempään riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen.

Aiempien tutkimusten mukaan täysjyvävilja, rasvainen kala ja runsaasti polyfenoleja sisältävät kasvikset ja hedelmät, mukaan lukien marjat, voivat auttaa tyypin 2 diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Tätä ei ole kuitenkaan aiemmin osoitettu yksiselitteisesti kokeellisissa tutkimuksissa.

Lankisen tutkimuksessa selvisi myös, että ruisleivän sisällyttäminen ruokavalioon saattaa olla avuksi painonhallinnassa ja saavutetun laihdutustuloksen ylläpitämisessä.

Lankinen muistuttaa, että villitykseksi nousseita ”superruokia” löytyy mainiosti kotimaasta.

– Runsaasti ravinteita sisältäviä ruokia löytyy suomalaisista metsistä, pelloilta ja järvistä. Lienee siis turhaa mennä merta edemmäs kalaan, toteaa Lankinen.

Superuoaksi kutsutaan ruoka-ainetta, jota pidetään erityisen terveellisenä. Esimerkiksi mustikan ja goji-marjojen väitetään kuuluvan superruokiin.

Lankisen väitöskirja tarkastetaan 1.6.2011.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

joukoakoskinen

"hiivaleipävehnäjauho, vesi, suola.
Ei ihan hassumpaa jos se vehnäosuus on kokojyvistä jauhettu.

"Leipurimestarin Juhlalimppu" 990 grammaa - 80% ruista.
Ruismallasta makeuttajana - Maidoton, laktoositon.

Onhan sillä hintaakin mutta sopii erinomaisesti kahvin kanssa.
Vain reilunpaksuinen siivu juustoa päälle.

Pitää etsiä seuraavaksi Vaasan vastaavaa. Ja onhan näitä
pikkuleipomoita eri puolilla . . .

Hilda K.

... ole kokojyvää.
Kuorittu ruis on yhtä vaarallista terveydelle kuin kuorittu vehnä, koska koko kyseisen tutkimustyypin terveysväittämä perustuu viljojen kuorikerroksen sisältämiin ravintotekijöihin, etenkin kuituihin.

Viljojen kuidut, jolleivät ole luomua, sisältävät runsaasti lannoite- ja kasvinsuojelumyrkkyjen jäämiä. Joten, edes ei-luomua olevaa täysjyväviljaa, olipa se sitten vaikka ruista, ei voi terveystuotteena suositella.
Se, että osa väestöä ei viljoista sairastu, lienee osoitus geneettisestä vastustuskyvystä viljojen sisältämille allergeeneille. Onnea heille vanhempien valinnasta!

mr_Zombie

Sama virhe, mikä yleensä tehdään tämänkaltaisissa tutkimuksissa: verrataan ruista vaaleisiin vehnäjauhoihin, vaikka oikeasti pitäisi verrata ruista täysin viljattomaan ruokavalioon. Sellaisessa näkyisi mitä luultavimmin, että ruis on kaukana superruuasta.

tuomonet

Lääkäri Antti Heikkilä on kirjoittanut kirjan Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Teos on julistettu pannaan lääkäriliitossa. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla Heikkilä on parantanut lukemattoman määrän potilaita. Tässä väitöstutkimuksessa on vain tultu samaan tulokseen, joka on siis ollut tiedossa jo pitkään. Jättämällä ruokavaliosta pois kemialliset rasvasotkut kuten margariinit ja viljatuotteet sekä perunat ja korvaamalla ne luonnollisilla eläinrasvoilla ja runsailla kasviksilla lähtee liikakilot ja lääkkeet voi heittää roskikseen.
Lääkäriliittohan vastustaa tällaisen tiedon levittämistä, koska "kun pilleri suuhun vilahtaa, niin euro lääkärin tilille kilahtaa."

Hilda K.

... tunnettu havainto on, että kokonaan viljaton dieetti antaa parhaat terveysedut.
Sitä tutkijat eivät halua ihmisten tietävän.
Jauhotuotteet, jota kaikki valmisruoka sisältää, sairastuttavat, allergisoivat ja takaavat lääketeollisuuden ja kaupan keskusliikkeiden katteet.
Oli epäeettistä tehdä koejärjestely, jossa koehenkilöitä vaadittiin heikentämään ravintoaan lisäämällä siihen luonnoton osa: valkoinen vehnäleipä.
Tutkimus tehtiin muuttamalla dieetti terveysriskiksi, että voitaisiin saada ruisleivän parantavaa vaikutusta osoittava tulos.
Plussaa usarille, että uutinen kertoo totuuden: Ruisleipä on terveellisempää VAIN sille, joka kiskoo kitusiinsa 6-8 palaa vehnästä/pv ja korvaa pullan rukiilla.
Sen olisi voinut mainita, että jos et käytä ruista tai muutakaan viljaa, saat terveysedut jotka ovat moninkertaiset rukiin käyttöön verrattuna.