Perjantai 23.6.2017

Karppauskohu: Tutkija kyllästyi liioitteluun

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.10.2011 11:35
  • Karppauksessa rajoitetaan hiilihydraattien määrää virallisiin ravintosuosituksiin verrattuna.

Faktakulma

Karppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio on noussut suureen suosioon Suomessa. Karppaaja syö hiilihydraatteja hyvin rajoitetusti yleisiin ravintosuosituksiin nähden, mutta esimerkiksi voita ja eläinrasvaa syödään usein runsaammin.

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin mukaan tutkijat alkavat olla väsyneitä karppauskeskustelun sävyyn. Tämä selittää Fogelholmin mielestä Sydänliiton puheenjohtajan, professori Matti Uusituvan rajua kommenttia karppaamisen vaarallisuudesta.

- Tutkijoiden hienotunteisuus ja maltillisuus alkaa pikku hiljaa rakoilla sen takia, että karppauspuolella kielenkäyttö on ollut niin rajua. Paitsi, että on luotu retoriikkaa siitä, että leipä tappaa ja on myrkkyä, keskustelu menee myös henkilökohtaisuuksiin, että tutkijat myrkyttävät ja tappavat, Fogelholm sanoo Uudelle Suomelle.

Fogelholm kertoo saaneensa itsekin syytöksiä "tappajana ja lasten myrkyttäjänä", kun hän on sanonut, että täysjyväleipää pitää syödä.

- Karppaajien luoma kuva esimerkiksi leivästä, että se on myrkkyä, on minusta hirvittävää liioittelua ja mustamaalaamista. Samaten väite siitä, että normaalit ravitsemussuositukset myrkyttävät lapset, on edesvastuutonta puhetta, koska mitään sellaista näyttöä tästä asiasta ei ole.

Matti Uusitupa sanoo tänään Ilta-Sanomien paperilehdessä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio eli karppaus voi alkaa tappaa suomalaisia lähivuosina sydän- ja verisuonitauteihin. Hänen mukaansa karppaus saattaa näkyä sairaustapausten ja jopa kuolemien yleistymisenä.

Fogelholmin mielestä alakarppauksen vieminen äärirajoille voi olla vaarallista. Hän ei pidä suotavana sitä, että ruokavaliosta jätetään kokonaan pois runsaskuituinen leipä ja täysjyväviljavalmisteet ja myös hedelmien syöntiä vähennetään merkittävästi.

”Liian raju karppaus lisää kuolleisuuden todennäköisyyttä”

- Riskit lisääntyvät myös, jos hiilihydraattien vähentäminen johtaa rasvan laadun heikkenemiseen. Eli jos ei syödä enemmän kalaa ja kasvirasvoja, vaan korvataan hiilihydraatit eläinrasvalla.

- Sanoisin, että liian raju ja väärin toteutettu karppaus lisää kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien ja tätä kautta kuolleisuuden todennäköisyyttä.

Fogelholmin mukaan pitkäaikaisissa väestötutkimuksissa on todettu johdonmukaisesti, että ihmisillä, jotka saavat paljon kuitua, on pienempi kuolleisuus kuin niillä, jotka saavat vain vähän kuitua.

- Pidän tätä näyttöä väestötutkimuksissa jopa paljon vahvempana kuin vaikkapa rasvan yhteyttä kuolleisuuteen.

Fogelholmin mielestä joistain karppaamisen piirteistä - sokerin ja valkoisen viljan vähentämisestä - voisi olla hyötyä Suomen kansanterveydelle. Hän korostaa, että määrää tärkeämpää on hiilihydraattien ja rasvan laatu.

- Meidän nykyisessä ruokavaliossamme sokerit ja nopeasti imeytyvät hiilihydraatit ovat samalla lailla terveysriski kuin tyydyttynyt rasva. Luulen, että meidän kansanterveydellemme olisi hyvä juttu vähentää niitä. Edellytyksenä on, että tilalle tuodaan joko kasvi- ja kalarasvaa tai täysjyväviljavalmisteita, vihanneksia ja hedelmiä, Fogelholm sanoo.

- Karppaaminen on myös tehokas laihdutuskeino.

Faktakulma

Karppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio on noussut suureen suosioon Suomessa. Karppaaja syö hiilihydraatteja hyvin rajoitetusti yleisiin ravintosuosituksiin nähden, mutta esimerkiksi voita ja eläinrasvaa syödään usein runsaammin.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

J. Mikkola

Kansanterveydelliset vaikutukset. Kolme sanaa jotka kertovat kaiken. Tutkimusta, joka perustuu rankkaan yleistämiseen, eikä todellakaan yksilöllisyyteen. Tietysti resurssit ovat rajalliset, ja siitä syystä yksilöivä tutkimus olisi lähes mahdotonta.

Jos esim. kuulut siihen 40% Suomalaisista, joille itämeren dioksiini lohi ei sovi(todellisuudessa n.100%), niin valtio luonnollisesti kertoo ainoastaan sen, mikä on hyväksi lopuille 60%. Ei voi rönsyillä, ja yhtenäinen kankea linja suosituksissa on pidettävä vaikka väkisin.

Valtion näkökulmasta kansalaiset ovat 100% puupäitä, ja heillä on muutakin stressatavaa, kuin "monimutkaiset" ravintosuositukset. Esim. asuntolainat, avioero, ja tanssii tähtien kanssa.

Brainless

Alkuperäisenä ideana taitaapi olla kuitenkin kansan ruokkiminen. Kommunismia siis paitsi että on useita välistä vetäjiä. Tuotetaan ruokaa koko kansan tarpeisiin ja vientiin. Jos kasvatetaan lihakarjaa kuluu siihen huomattavasti enemmän resursseja kuin jos syötetään vilja suoraan ihmisille. Terveellisyyden kanssa tällä ei tarvitse olla mitään tekemistä vaan taloudellisuuden kanssa. Määrä korvaa kalliimman laadun. Tämän takia kananmunista halvimmat ovat epäterveellisiä koska ovat kustannuksia polkemalla tuotettu. Halpaa viljaa ja paljon kanoja per neliö.

Kun laadukkaammissa kanaloissa kanoilla on tilaa liikkua ja ruoka monipuolisempaa. Toinen esimerkki viljapossu! Kyllä sika söisi vaikka mitä jos vain saisi, mutta kun ruoka maksaa. Tämä taas vaikuttaa ruoan ja lihan laatuun ja sitä kautta terveellisyyteen. Mahdollisimman luonnollista ruokaa siis ja elimistö tunnistaa rajansa.

Jos syö vain McDonalds:sa niin elimistö pyytää lisää koska ravintoaine tarpeet eivät täyty. Mäkkiä en sen enempää arvostele kuin Atriaa tai kouluruokaloita. Yleensäkin jos tärkein kriteeri on että halvinta ei se tarkoita laatua. Ajattelun kouluissa ja julkisissa ruokaloissa tulisi olla tarpeiden mukainen vaikka se sitten maksaisi enemmän. Ruoka on kuitenkin yksi elämän kulmakivi ja jos siitä tingitään, niin se maksetaan kalliisti toisaalla.

Meillä on loistava perusta laadukkaalle ruoalle esim maidontuotanto, monipuolinen luonto marjoineen ja sienineen, luonnon omat yrttikasvit kuten nokkonen jne. Kyse on enemmänkin halusta. Ainakin raakamaitoa Tampereella myyvän ahlmanin pihalla on pitkä jono aina kun maitoa ollaan haettu. Jono tuntuu vain joka kerta pitenevän. Kummastukseksi jonossa näkee vain terveen näköistä suht. hoikkaa väkeä. Eikä kuten Fogelholm väittää!

Jos kansalaiset olisivat tarkempia niin moni huijaus paljastuisi. Asioilla on usein jokin taka-ajatus joskus hyvä ja joskus huono.

pakista

Väärät ruokatottumukset, teollinen ravintotuotanto ja vahingolliset elintavat ovat hyvä alusta massiiviselle turhalle pillerimarkkinoinnille.

Lääkitään sairauden oireita kun pitäisi poistaa sairauden syyt eli mm. väärät ravinteet ja puuttuva liikunta.

Antti Alien

Mielipiteellä ei nyt vaan ole todellisuuteen mitään vaikutusta. Peruna on yksi ravintoköyhimmistä ruoka-aineista, joita suomalaisten lautaselta säännöllisesti löytyy. Jotta perunasta saisi edes hieman terveellistä, pitäisi syödä kuoret ja heittää sisältö menemään.

puutarhamies

peruna oli suomalaisten pääasiallinen c-vitamiinin lähde talvisaikaan, ja välttämätön puutostautien ehkäisijä nauriinsyönnin lopettamisen jälkeen. Ks. joku perusteellinen ruoka-ainetaulukko.

Perunaan verrattuna superköyhiä aineksia ovat sitä lautasella korvaavat valkoinen riisi ja pasta.

Antti Alien

Lanttua olen nauriin lisäksi kuullut kehuttavan C-vitamiinipitoiseksi. Perunaa pitäisi popsia puoli kiloa päivittäin, jotta edes puutosoireet pysyisivät poissa.

Valkoisessa pastassa on itse asiassa yhtä "paljon" vitamiineja kuin perunassa. C-vitamiinia ei pastassa ole lainkaan, mutta proteiinia ja kuitua on enemmän. Hiottu riisi on toki kuin pahvia söisi, mutta onneksi sitä saa kokojyvänäkin.

MURSU

ja kaikki liikaa nautittuna on joko myrkkyä, jotain tuhoavaa, tai/ja suoraan tappavavaa.

Kupari, sinkki, rauta, seleeni, kalkki,magneesium, arseniikki, jne jne ...kaikkea löytyy normaalisti ihmiskehossa...jollei niin sitten on jotain vinossa...jos taas jotain noistakin hivenkin liikaa, niin kuolemaksi voipi olla, lievästikin yli = myrkytys, tai jonkun elimen tuho.

Brainless

Perunan suosio liittynee energiatiheyteen. Köyhempinä aikoina on saatu ne vähät ruoat riittämään kaikelle kansalle. Terveellisyyden kanssa tarvitse olla mitään tekemistä. Suomessa on käsittääkseni käytetty ennen perunaa kaikenlaisia juureksia monipuolisemmin.

Nyt joku huutaa ettei ennen ollut ylipainoa tms. Ihmiset olivat TODELLA terveitä kun söivät pelkkää vehnää ja perunaa eikä ollut sydänkohtauksia eiku...

ahven

Unohdat ottaa huomioon syöntimäärät. Jos lähdetään päivittäisestä energiankulutuksesta, noin 2000 kilokalorista, niin siihen saat syödä 400 g lihaa mutta 800 g perunaa. Eli kalorien mukaan laskettu päiväannos tuplaa perunalla kaikki muut hyödylliset aineet lihaan verrattuna. Rasvoista ihminen tarvitsee ruoassa vain linolihappoa ja alfalinoleenihappoa, kaiken muun elimistön tarvitseman rasvan se tekee itse. Linolihappoa pelkkää perunaa nauttiva saa päivässä tuplasti sen mitä lihaa syövä. Linoleenihappoa puolestaan lihansyöjä saa tuplasti. Kumpikaan ei kuitenkaan liene hetikohta henkihieverissä rasvojen puutteesta.

Lihansyöjän hampaat alkaa oudota ja muita keripukin oireita ilmetä muutaman kuukauden lihadieetin jälkeen, koska lihassa on c-vitamiinia 0 %. Kannattaisi lukea Jack Londoninsa paremmin. Perunan päiväannos riittää optimaaliseen c-vitamiinimäärään. Puolen vuoden dieetin jälkeen lihansyöjä olisi mullan alla, mutta perunansyöjä sen kun porskuttaisi. Vitamiineistä perunasta puuttuu d-vitamiini kokonaan, mutta jopa meillä pohjøisessa iho tuottaa auringon avustuksella ainakin välttävän määrän lähes koko vuoden.

Siis, kumpi pysyy kauemmin hengissä, lihan vai perunan syöjä. Tosiasiat puhuvat ilman muuta perunan puolesta. mot

Varjojen mies

Suomessa kannattaa suhtautua varauksella kaikkiin ravinnon kanssa työskenteleviin "asiantuntijoihin".

Heillä on poikkeuksetta napanuora kiinni johonkin tuottajatahoon ja asiantuntemuksen taustalla on kyseisen tahon etu.

Todellisia tutkimuksia ei tehdä, koska "tutkimattakin on selvää, että ..." ja "olisi rahan tuhlausta tutkia itsestään selvää asiaa" jne jne.

Maan tapa on tuottajan etu.

Kuluttaja kuluttakoon ja muistakoon maan edun - niin ja suosikoon suomalaista, maailman parasta ruokaa.

vvpp

Kommenttisi ovat niin epätoivoisia, että viimeinenkin uskottavuutesi on mennyt: "Sanoisin, että liian raju ja väärin toteutettu karppaus lisää kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien ja tätä kautta kuolleisuuden todennäköisyyttä". Minä sanoisin, että liian raju ja runsas hiilihydraattien syönti on todella vaarallista. Omakohtainen kokemus: olin vuosia terveysintoilija ja kasvissyöjä (kuten veljenikin). Ihmettelin kuntosalilla sydänoireitani ja lopulta olinkin yllättäen pallolaajennuksessa (veljeni sai sydärin samalla terveellisellä ruokavaliolla). Nyt olen karpannut (juuri söin kaalikeittoa höystettynä pekonilla)ja laihtunut sopivaa vauhtia, verensokeri on tasapainottunut, kolesteroliarvot ova ok (ilman lääkitystä, lääkkeillä kohosivat) ja olo on mitä pirtein (kuin puoli sukuakin samalla ruokavaliolla). Vaikka virallinen suositus olisi mikä, en suostu enää syömään hiilareita kuin sen mitä kasvikunnan tuotteista saan.

pakista

Sokeria saa syödä aivan rajattomasti ja nälkä senkuin yltyy - siitä pitää insuliini huolen.

Ravinnon ja hyvinvoinnin kannalta ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin, että insuliini, tuo kaikkien hormoonien äiti, on syytä pitää kehon toiminnoissa matalalla tasolla ja sielläkin hyvin tasaisena.

TSV

Se vilja kuuluu ihmisen ruokavalioon?

"- Sanoisin, että liian raju ja väärin toteutettu karppaus lisää kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien ja tätä kautta kuolleisuuden todennäköisyyttä."

Ja tästä löytyy muita todisteita kuin villi veikkauksesi? Eikös Suomi tule taas perässä joten ulkomailta olisi jo odotettu pelottavia tutkimuksia?

pakista

Hiilhydraattien tarve on elimistön toimintojen kannalta = 0 ja itse asiassa ne ovat kohonnen insuliinitason seurauksena syynä kronisiin verisuoni- ja verenpainetauteihin diabeteksestä puhumattakaan.

Solujen insuliinivastus(insuliiniresistenssi) on ikääntymisen myötä juuri kroonisten tautien perimmäinen syy.

Suomalaisuomalainen

"Sanoisin, että liian raju ja väärin toteutettu karppaus lisää kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien ja tätä kautta kuolleisuuden todennäköisyyttä."

Diabetes on verensokerin liikakäytöstä johtuva sairaus. Karppaajan verensokeri on koko ajan hallitulla tasolla, koska karppaaja ei syö sokeria tai viljaa.

Sydän-, ja verisuonisairaudet johtuvat ylipainosta, ja ylipaino johtuu vain ja ainoastaan hiilihydraateista. Ilman insuliinia ihminen ei liho.

Tutkijako väsyi? Väsyikö tutkija, koska leipää ei osteta tarpeeksi? MIKÄÄN tutkimus ei osoita, että vija olisi välttämätöntä. Leipomot voisivat tehdä sitä VHH-leipää, niin pääsisivät taas voitolle.

Ja mitä tulee siihen "leivän vaarallisuuteen", niin viljaproteiini tuhoaa ihmisen suolistoa, koska se on sen suojakeino puolustautua "tapetuksi" tulemiselta.

Jokainen tietää miten hiilariaterian jälkeen turvottaa. Myös piereskely kertoo siitä, miten rikki suolisto on, ja KYLLÄ, viljat pierettävät!

IHMINEN ON LIHAA JA RASVAA, EI SOKERIA. Muistakaa tämä.

Suomalaisuomalainen

Suuret ihmismassat syövät idässä riisiä päivittäin, koska heille ei muu ruoka riittäisi. Aasialaisilla on meihin "länkkäreihin" verrattuna paljon paremmin viljalle sopeutunut elimistö.

Riisi ei todellakaan pidä ihmisiä hoikkina ja terveinä, tuo on jo naurettavaa!
Onko se riisin "ansiota", että Afrikassa ihmiset lisääntyvät alueilla, joilla onnistuu JOSKUS viljely, ja loppuaika nähdään nälkää, ja sekin riisin mahdollistaman ylikansoittumisen vuoksi? Näillä alueilla kärsitään myös puutostiloista, vaikka jokaisella olisi oma riisipakettinsa päivää kohti.

Minulla ei ole mitään ongelmia maidon kanssa, eikä myöskään keliakiaa tai muuta vilja-allergiaa, mutta sen olen todennut, että mitä pitempään karppaa, sitä enemmän vilja laittaa pierettämään (Enkä todellakaan ole tämän kanssa yksin). Ennen karppauksen aloittamista ei mitään tavallisesta poikkeavaa ilmavaivaa ollut viljan kanssa.

Tämähän johtuu ihan vain siitä, että elimistö vieroittuu viljasta karpatessa.

HannuM

"IHMINEN ON LIHAA JA RASVAA, EI SOKERIA. Muistakaa tämä."

Gorilla koostuu suunnilleen samoista ainesosista kuin ihminen, mutta syö pääasiassa kasviksia. Voiko siitä tehdä johtopäätöksiä? Ehkä ihminen kehittyi älykkäämmäksi paremman ruokavalion ansiosta? Ehkä aivoille elintärkeät hiilihydraatit ovat sittenkin hyväksi?

Vilja ei ole välttämätöntä, mutta hiilihydraatit ovat.

HannuM

Lainaus Wikipediasta: "Simpanssien ravinto koostuu pääosin hedelmistä, lehdistä, pähkinöistä ja siemenistä. Lisäksi ne täydentävät ruokavaliotaan hyönteisillä sekä toisinaan pikkuapinoiden, antilooppien ja villisikojen lihalla. 5–10 prosenttia simpanssin ravinnosta koostuu lihasta, linnunmunista ja hyönteisistä."

Eli tuosta voisi tehdä karkean arvion: suurin osa ravinnosta koostuu hiilihydraateista. Loput tasaisesti rasvasta ja proteiinista. Kuulostaa aivan meidän vallitsevalta ravitsemussuositukselta, eikö?

En väitä että simpanssi osaisi sanoa minkälainen ruokavalio on sille paras, se luultavasti syö mitä saatavilla on. Ihmisille onneksi on paremmat tutkimusmetodit...

Ja väität että viljat pierettävät? Saattaa olla joillakin, mutta proteiini se vasta pierettääkin. Olen harrastanut vähähiilihydraattista ruokavaliota proteiinilisillä ja silloin vasta pierettikin. Ja se on muuten se vilja proteiini mikä yleensä sen pieretyksen aiheuttaa.

Suomalaisuomalainen

Proteiinilisät ovat oma lukunsa mitä ilmavaivoihin tulee. Kyllä, viljaproteiinit aiheuttavat pieretyksen siitä syystä, että ne hajottavat suolistoa. Samasta syystä turvotuskin johtuu. Ketoosissa taas limavaivat ovat lähes olemattomat, turvotus olematon.

En ota kantaa siihen, mikä on yleisin lautasmalli simpanssille, mutta pääkohta on juuri se, mitä se siihen valitsisi. Kun puhun hiilihydraateista, puhun viljoista ja sokerista. Kasvisten hiilaripitoisuuksia en ota huomioon, koska loppujen lopuksi aivan kaikessa (jopa lihassa) on minimaalisesti hiilaria.

Karppaajakin tarvitsee tietysti kasviksia (joissa tarvittava kuitu), ja karppaaja täyttääkin "puoli kiloa päivässä" -suosituksen "tavallista" syöjää paremmin.

pakista

Ihminen on ennenkaikkea vettä eli n. 60%:sti. Kovin oli märkää tomua Luojalla - ettei peräti savivelliä.

Onneksemme kehon keskuslämpö pitää siinä 37 asteen lämmön; muuten kävisi talvella kalpaten.

gautama

Tämä jatkuva juupas-eipäs väittely ei paljoa auta. Tutkijan on vaikeaa myöntää olevansa väärässä, vaikka hänellä olisi presidentin myöntämä virka eli ei olisi vaaraa potkuista. Tällä kultaisella tiedeyhteisön ja suuryritysten intressien yhteensovittamiskaudella tutkimusmäärärähat voivat kuitenkin vaarantua, jos lipsuu rivistä.

Harmi juttu, sillä mieheltä on ilmestynyt joku ihan hyvin sujuvasti kirjoitettu ja asiallinen kirja eli hänellä olisi kykyjä ilmaista itseään, mutta tässä ravintoasiassa hän on jo kauan sitten lukinnut itsensä viralliseen dogmiin, mitä hän ja muutama muu valtion akreditoima tutkija ja johtaja toistaiseksi vielä toistavat kuin Duracell -pupu, eikä sitä sovi epäillä. Tarvitsisimme tutkittua tietoa, mutta näitä asioita ei haluta virallisesti tutkia, koska lopputulos on jo selvillä. Kansalaiset tekevät nyt omia tutkimuksiaan - ja saavat TULOKSIA, joista vvpp edellä vain yhtenä esimerkinä, mitä saivartelijat eivät muuksi muuta.

Esim. kasvisrasvojen ja voin kolesterolia alentavasta vaikutuksesta aloitettiin tutkimus, mutta kun tutkimuksen aikana ilmeni, että lopputulos ei tulisikaan olemaan oletettu, niin tutkimusta rahoittaneet yritykset vetivät rahansa pois ja tutkimus keskeytettiin. Tarvitsemme kipeästi riippumatonta tutkimusrahoitusta ja riippumattomia instituutteja. Esim. kansalaiset voisivat ohjata sinne lahjoitusrahansa erilaisten lääketeollisuuden ohjaamien yhdistysten sijaan.

Varjojen mies

Suomessa ei voi tehdä puolueetonta tutkimusta mistään maatalouteen liittyvästä kysymyksestä, tai ainakaan julkaista sitä.

Jos olen väärässä, olisin kiitollinen, jos joku osoittaisi yhdenkin merkittävän tutkimusjulkaisun, jossa käsitellään alan asioita riippumattoman tahon toimesta.

Varjojen mies

Jos maatalouteen jotenkin liittyvässä kysymyksessä kysyttäisiin alan asiantuntijoilta puoluekantaa, olisi tulos seuraava:

Ketkä kannattavat Keskustaa? Käsi ylös... Jaaha, ehkä on helpompi kysyä ketkä eivät äänestä Keskustaa?... Jaaha no näkyy siinä eturivissä muutamalla olevan käsi vienosti pystyssä... Ketä te äänestätte? No niin tietysti Kokoomusta. Entä onko salissa ketään, joka ei kannata kyseisiä puolueita? Käsi ylös... Jaaha ei ainuttakaan...

No sitten voimmekin alkaa laatia suosituksia niille, jotka eivät jostain syystä ole paikalla...

tuomonet

Vaan Sucroksen. Uusitupa on Sucroksen tutkimusosaston hallituksen varapuheenjohtaja ja saa siitä hyvät ansiot. Sucros omistaa Vaasan Oy ja Suomen sokeri -nimiset hiilihydraattiravinteita kuten sokeria ja leipomotuotteita tuottavat yritykset. "Kenen leipää syöt sen lauluja laulat". Uusitupa on mainosmies eikä mikään puolueeton asiantuntija. On ikävää, että on Sydänliiton ylilääkäri ja Diabetesliiton asiantuntijalääkäri. Kyseisissä tehtävissä saa paljon pahaa aikaan väärillä neuvoillaan.

Pekka Tanskanen

Tuli ihan mieleen eräs aivan toinen vouhotus, jossa aseteltiin lattialle legopalikoita kaiutinkaapeleiden alle äänen parantamiseksi. CD levyjen reunojen tummentaminen tussilla samoissa tarkoituksissa menee samaan pönttöön täysjyväleivän kieltämisen kanssa.

Toisaalta...voisi antaa ihmisten syödä itsensä sairaaksi kun niin ovat olevinaan ja tietävät yhtäkkiä tyhjästä nyhjäisten ja on rahkeita syytellä itseään viisaampia.

Varjojen mies

En ole kannibaali, mutta tosiasia kuitenkin on, että mahdollisimman paljon ihmistä muistuttavan eliön rakenteessa on mahdollisimman oikeassa suhteessa ihmisen kehon rakennusaineet.

Ihmiskehon rakentaminen iduista on varsin vaivalloinen tie.

Tosin kaiken voi tietysti halutessaan tehdä vaikeaksi.

ahven

Nämä hiilihydraattivastustajien (!) kommentit on ihan uskomattomia. Yritä nyt tällaisten kanssa sitten käydä tosiasioihin perustuvaa keskustelua. Yhtä toivotonta kuin taistolaisen käännyttäminen. Ei ihme että ravintoasiantuntijoiden tekee mieli nostaa kädet pystyyn. Tämä hilarivouhotus on oksettavaa ääri-individualismia. Millään muulla ei ole merkitystä kuin mitä minä vatsaani laitan. Siihen on varaa vain poispilatulla pullamössösukupolvella. Anteeksi, sisäfilemössösukupolvella.

Olaf17

mutta jo karppausta aloittaessani ajattelin, että hullu se on joka sellaista ruokavaliota ikänsä pitää. Kauhuissani luin lehdestä perheestä, jossa lapsetkin karppaavat.

Ei hyvänen aika sentään. Myönnän, että oma laiskuuteni ajoi minut karppaamaan, koska tiesin saavani sillä nopeasti useita kiloja pois.

Aloitin samalla myös säännöllisen liikunnan, jota jatkan karppauksen loppumisen jälkeenkin.

Paino laski ilmeisen pysyvästi sen muutaman kilon ja lisää lähtisi ajan kanssa tuonne liikuntapaikoille hikenä.

Lisäarvona on tullut myös paremmat yöunet ja muutenkin virkeämpi mieli. Karppauksen aikana tuntui usein siltä, että onko aivot "puuroa"? Ajatus ei kulkenut ihan niin hyvin kuin muuten.

En ymmärrä syvällisempiä tieteellisiä totuuksia, mutta onhan se järjen vastaista vetää "mättöä" jatkuvasti.

MURSU

tulin kuoleman sairaaksi....söin taas...tulin vimosella terveeksi....

Kyse on siitä mitä ja miten (ei hotkien) syöt, miten paljon vetelet yhtälaatua tarveainetta....kyse on siitä että KAIKKEA (siis montaa sorttiakin kerralla) KOHTUUDELLA.

Kyllä keho käsittelee hetkellisisiä ylilyöntejäkin sitkeästi, mutta jatkuuva yksipuolinen rasite on eri juttu. Täytyy muistaa myös että monet tarveaineet kumoavat toisiaan...esim joku vetää 1/2kg kiiwejä, on takuuvarmasti vajaalla muista hivenaineista koska kiiwi kumoaa niitä, samoin ratuta kumoaa monia muita aineita ja kuitenkin ilman sitä tulee anemia...eli eriaikoina päivästä nautit monipuolisesti useita tarveaineita syöden....KAIKKEA KOHTUUDELLA..vaikka mainokset ja uutiset sanoisi mitä vaan.

KUUNTELE KEHOASI!

Tlo

Aloitin karppaamaan noin vuosi sitten. Painoni on pudonnut reilut kymmenen kiloa, ollen nyt normaali.

Veriarvoni ovat nyt:
LDL: 3,0; HDL:2,2; Trigly: 0,7.

Ennen karppausta:
LDL: 3,4; HDL:0,9; Trigly: 2,4

Huolestuttavan rajalla ollut verenpaineeni on nyt normaali.

Mikä minut nyt tarkalleen ottaen tappaa? Siis jos karppaus käy kuolemakseni, tekeekö se sen edellä mainittujen veriarvojen kautta vai hyökkääkö se minun kimppuuni pimeällä kujalla?

Sama on huomattavissa kaikissa karppaamaan siirtyneissä tuttavissani - veriarvot käyttäytyvät aivan eri tavalla kuin mitä meille on kerrottu. Kolesterolitasot eivät nouse voita syömällä hälyyttävästi, päinvastoin LDL:n ja HDL:n välinen suhde paranee. Kaikkein parhaiten sydän- ja verisuonitautiriskin kanssa korreloiva triglyseridiarvo romahtaa.

raimeli

pituutesi, vyötärönympärys. Asia vain kiinnostaa, koska tuttuni on 76 vuotias, eikä koskaan ole ollut huonoja veriarvoja, diabetestä, sydänvaivoja, tms., lähtöpaino oli 160 kg, pudotti 20 kg, pituus noin 190 cm. Harrasti ahkerasti uintia. Mieliruoka on läskisoosi ja kahvipullat. Talvisin Finlandiahiihtoja yms. Ainoa ongelma on polvissa, jonka takia joutuu käyttämään rollaattoria. Luulenpa, ettei asiantuntijoilla ole aikaa vastailla kysymyksiin.

pakista

"Professori Mikael Fogelholm antaa medialle perättömiä lausuntoja ravintolisistä pelottelemalla muun muassa, että C-vitamiini muka aiheuttaisi munuaiskiviä. Fogelholmilla ei ole esittää mitään tieteellistä näyttöä väitteensä tueksi. Hän kuuluu uskottavuudeltaan samaan luokkaan kuin Pekka Puska, joka on väittänyt "tuhansien tutkimusten" todistavan, että voi tukkii valtimot. Herrat ovat romuttaneet kansalaisten uskon ravitsemustieteeseen".

Tohtori Tolonen

----------
Ravinnollahan on kolme tehtävää:ylläpitää elimistön toimintoja, korja vaurioita ja toimia energian lähteenä.

Tärkeimmät rakennusaineet ovat proteiinit ja rasvahapot, hiilihydraatit ovat käytännössä tarpeettomat. Elimistö on kykenevä näistä kahdesta kykenevä valmistamaan kaiken tarvitsemansa ja polttoaineena on sokeri ja rasva.

Rasva on kehon haluama energiamuoto, mutta ylimääräinen energia eli sokeri varastoituu rasvana. Sokeri ei ole tarkoitettu varsinaiseksi energian lähteeksi, jona tulisi
olla rasva. Ainoastaan aivot käyttävät glukoosia ravinnokseen, mutta nekin toimivat tarvittaessa rasvan sivutuotteilla eli ketoneilla.

Itse asiassa elimistö pyrkii pääsemään eroon hiilihydraatteista, koska ne ovat myrkyllisiä. Päästäkseen eroon sokerista elimistö polttaa sitä ja ylimääräinen varastoituu glykogeeninä maksaan ja loput rasvakudokseen.

Hiilihydraattien syönti nostaa insuliinitasoa ja tällöin rasvanpoltto loppuu. Tämän jatkuessa vuosikausia eli poltetaan sokeria rasvan sijaan elimistö ei lopulta kykene rasvan käyttöön.

Kehossa on vain yksi hormooni, joka laskee verensokeria, mutta useita sitä nostavia hormoneja, mikä sekin todistaa, että hiilihydraatteja ei ole tarkoitettu pääasialliseksi ravinnoksi eli lähinnä vararavinnoksi.
Periaatteessa ihmisen hiilihydraattien tarve on nolla.

Insuliini on erittäin myrkyllinen aine. On siis haitallista, jos sen taso on jatkuvasti korkealla. Jos halutaan hoitaa itse sairautta, on löydettävä sen ydin.
Ei riitä, että annetaan taudeille nimiä ja määrätään esim. verenpaineen alentamiseksi pillereitä vaikka perimmäinen syy
onkin liian korkea insuliinitaso useinkin. Oikea lääke olisi tarkoituksenmukainen ruokavalio ja liikunnan lisääminen.

Hoitamalla oireita ylläpidetään sairauksia, joten lääketiede näiltä osin on pelkkää bisnestä.

Lainaus:Luontais Prisma/ Marjo Sukeva