Keskiviikko 21.11.2018

Kova arvio Euroopan kriisimaista: ”Demokratian vararikko”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.11.2011 08:46
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Roomassa iloittiin pääministeri Silvio Berlusconin erosta lauantaina. Uutta hallitusta muodostaa nyt Mario Monti.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on huolestunut siitä, mihin tilaan demokratia on ajautumassa Kreikassa ja Italiassa.

- Kansanvalta tuottaa itsetuhoista politiikkaa, demokratia lamautuu kun itse aiheutettu katastrofi pitäisi torjua, Tarkka kuvailee Kreikan pelottavana pitämäänsä kehitystä Kalevaan kirjoittamassaan kolumnissa.

Tarkan mielestä länsimaisen sivistyksen syntysijat ovat Euroopan unionin musta aukko. Tällä Tarkka viittaa antiikin Kreikan ja Italian merkitykseen länsimäisen kulttuurin merkittävinä muovaajina.

- Kreikka ja pian Italiakin ovat ajautumassa tilanteeseen, jollaiset ovat yleensä johtaneet diktatuuriin, Tarkka kirjoittaa.

- Poliitikoilla ei ole ollut rohkeutta tehdä välttämättömiä epäsuosittuja päätöksiä, eikä kansalla ole ollut voimaa vaihtaa kelvottomat poliitikot parempiin. Tuloksena on kaksinkertainen konkurssi, sekä talouden että demokratian vararikko, Tarkka kuvailee Välimeren maiden tilannetta.

Tänään Yle Radio 1:n Ykkösaamussa hän selvitti tarkemmin näkemystään:

- Näissä maissa demokratia on ajanut itsensä pahan kerran umpikujaan. Kansa on äänestänyt poliitikot, jotka harrastaneet taloduellisessa mielessä älytöntä politiikkaa. Kansa ei näyttänyt haluavan antaa poliitikoille valtakirjaa sotkun selvittämiseen, hän sanoi.

Tarkka ei kuitenkaan usko, että Euroopassa mentäisiin diktatuuriin, vaikka historiasta tästä löytyy esimerkkejä. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että tietynlainen markkinatalouden ”mafiasysteemi” voi syntyä.

- Silvio Berlusconin toimien perusteella Italiassa näyttäisi jo olevan sellainen pinnan alla, hän sanoi radiohaastattelussa.

Keskustelu demokratiasta on noussut Euroopassa laajemminkin esille etenkin, kun Kreikassa lyhyen aikaa suunniteltiin kansanäänestystä EU:n säästöpakettiin liittyen.

Vaikutusvaltainen keskustaoikeistolainen Frankfurter Allgemeine Zeitung analysoi tässä kuussa, että kansanäänestystiedon aiheuttama shokki paljasti demokratian muttuneen roskaksi Euroopassa. Lisää aiheesta täällä.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Penttijuhani

yhdessä lehtiartikkelissa pohdittavaksi. Demokratioitakin on monenlaisia. Systeemin syntymaina pidetyissä Kreikassa ja Italiassa ne toimivat - rajoitetuin äänestäjin - ns. kaupunkivaltioiden tasolla. Sveitsissä systeemi pelaa; maa on pieni, kokemusta on siitä, miten äänestysten kysymykset esitetään. Lisäksi paikka on rahakas.

NL:ssä meni "kommunismi" konkkaan, "kansandemokratiat" häipyivät sen mukana. Tapahtuma loi lännessä illuusion, että sen liberaalit versiot ovat ylivoimaisia, kun nekin olivat jo sairaita; dollareita oli alettu painamaan liikaa, kun niitä tarvitiin kommunismia vastaan. Voittoa seurasi liiallinen, katteeton käyttö. Uskonnoissa se on "kuolemansynti," mikä juttu unohtui. Nyt se on edessä.

Tai edessä tulisi olla nyt "vallankumous." Se on vain vaikea ilman poliisin ja sotilaiden kannatusta. Mutta on jännittävää nähdä, tuleko sekä giljotiini että Napoleon. Määräaikainen finanssinapoleon olisi tullut nimittää noin 10 vuotta sitten, kun "G(roupit)," kahdesta kahteenkymmeneen, eivät tehneet työtä, jota varten ne pantiin pystyyn.

Mutta onko se demokratian vika, että ihmisellä on taipumus syödä enemmän kuin tienaa niin pitkään kuin katettuja pöytiä riittää?

Lux

"Poliitikoilla ei ole ollut rohkeutta tehdä välttämättömiä epäsuosittuja päätöksiä, eikä kansalla ole ollut voimaa vaihtaa kelvottomat poliitikot parempiin. Tuloksena on kaksinkertainen konkurssi, sekä talouden että demokratian vararikko, Tarkka kuvailee Välimeren maiden tilannetta."

Ei rajoitu vain Kreikkaan ja muihin ongelmamaihin tämä toteamus.

Jukka Mikkola

Berlusconin eilisiltainen TV-puhe on siitä osoitus. Hän ei ole suinkaan siirtymässä syrjään vallan keskiöstä, vaan päinvastoin. Hän tulee edelleen taustalla ”vetämään naruista” huolimatta siitä, kuka on Italian pääministerinä. Mikäli Italiaan tulee virkamieshallitus, niin siitä tulee ”nuorallatanssijahallitus”. Olen jo vuosia sitten antanut Berlusconille lempinimen ”Benito”. Mielestäni hänessä on jotain samaa kuin oli Mussolinissa.

salakankee

yhtäällä se toki sallii hedelmien jakautumisen tasaisemmin ja ehkä oikeudenmukaisestikin, mutta toisaalla - voi lamauttaa yhteiskunnan, kun leikkaustarpeet ovat vättämättömiä!
Yhteiskunta siirtää pois toimintojaan ja yksityistää - luullen, että pääsee siten halvemmalla. Luulotautia!
Vuokralääkäri-business on tästä oiva esimerkki: heittopussit osaavat kyllä kirjoittaa särkylääkereseptin, mutta sysäävät vaikeat tapaukset lähetteillään kuitenkin takaisin yhteiskunnan hoidettaviksi kuten ennenkin. Kuten - tästä teatterista maksettiin mm valelääkärille ruhtinaallista palkkaa, arviolta 12.000/kk! Kammattova skenaario, minne olemme menossa.
Vuokralääkärifirmat ovat usein ulkomaalaisien sijoitusyhtiöiden omistamia, ja niiden tavoite on vain korkea tuotto (voitot virtaavat Suomesta ulos)! Ei muu. Ruotsissa on menty vielä pitemmälle, vanhusten hoito on myös ulkoistettu näille ulkomaan pelureille; ja jäljet kauhistuttavat. SVT World -ohjelmassa asia puitiin perusteellisesti! Nämä hyvät tietoiskut jäävät monilta katsomatta, kun niissä ei ole enää tekstitystä. Kammoiset "ruotsinkielen osaajat" eivät uskalla edes yrittää ymmärtää mitä sieltä tuutista tulee.

puutarhamies

iskisi Suomessakin hyökyaaltona Tilkkutäkkihallitukseen monessa asiassa.

Tärkeimmät äänestyksen kohteet olisivat: Suomen lupaamat ERVV-takaukset, hallituksen luottamus, puolustusvoimien alasajo (Kreikan aikoessa ostaa 8 Mrd:lla aseita Saksalta), poliisivoimien alasajo ja kaiken muunkin alasajo, paitsi saavutetuilla eduillaan porsastelijoiden, kuten puolueet, eduskunta, SAK jne...

intiaani

Demokratian vararikko on eri asia kuin demokratiaa rahoittavien pankkien vararikko. Tässä vain haetaan tapaa, jolla rahoittajat pääsevät nuolemaan haavojaan. Se on vuosien prosessi, jonka aikana tapahtuu monenlaista panikointia ja sähläystä.

Lopputuloksena demokratia kyllä selviää, koska sillä on ihmisten vahva tuki. Toivottavasti se samalla tarkoittaa pientä näpäytystä pankeille, joilla vastaavaa tukea ei ole.

Brutus

"- Kansanvalta tuottaa itsetuhoista politiikkaa, demokratia lamautuu...
- Poliitikoilla ei ole ollut rohkeutta tehdä välttämättömiä epäsuosittuja päätöksiä, ...Tuloksena on kaksinkertainen konkurssi, sekä talouden että demokratian vararikko,..."

Oikeita havaintoja kaikki tyyni. Poliitikkojen moraalikato on tullut todistettua tässä kriisissä. Sanonta nykypoliitikkoja ei kiinnosta muuta kuin seuraavat vaalit, pitää täsmälleen paikkansa. Politiikka on muuttunut ammatikisi, jossa poliitiikkoja ei neljän vuoden pätkätyö kiinnosta. Tämän vuoksi kansaa kosiskellaan lupaamalla erilaisia katteettomia etuisuuksia, jotka sitten vievät maan velkaorjuuteen ja vararikkoon. Kansa maksaa lopulta poliitikkojen vaalilupaukset. Kukaan ei uskalla tehdä kansan silmissä epämiellyttäviä, mutta kuitenkin välttämättömiä ratkaisuja.

Tarvitsisimme Churchillin tyyppisiä poliitikkoja, jotka uskaltavat tietyissä tilanteissa luvata myös "verta, hikeä ja kyyneleitä", jos niin on tarvis.

Italia ja Kreikka ovat nyt ajankohtaisin esimerkki tästä yleisestä moraalikadosta. Seurauksena on, että molemmissa ei nyt luoteta perinteisiin poliitikkoihin, vaan teknokraattisiin taloustieteiljöihin Mario Montiin ja Lucas Papademokseen. Kriisitilanteissa siis arvostetaan todellisia asioiden ymmärtäjiä, mutta kriisin jälkeen palataan todennäköisesti taas entiseen menoon.

de comments

huomioon sitä mihin tämä eurokrattien toiminta vie Suomessakin. Kysymys ei siis ole yksin kriisimaista Kreikasta ja Italiasta, jotka näyttäisivät olevan siinä syvimmällä nyt. Kannattaakin lukea Taloussanomien artikkeli EU:n ja euron merkityksestä ylipäätään ja miten tehdyt tukitoimet ja määräykset itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin tullevat johtamaan. Ei hyvältä näytä.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/11/13/eurokraattien-vallan...

Hilda K.

...että kyse olisi yksittäisten valtioiden huonosti hoidetusta taloudesta.
Kyse on eliitin (eurokraattien) suunnitelmallisesta vallankaappauksesta, jota on valmisteltu kieli keskellä suuta 30 vuotta. Tähän liittyy elimellisesti se, että kaikki vasemmistopuolueet kuin yhdestä käskystä alkoivat tehdä eliittiä ja pankkeja edustavaa politiikkaa ja kansalaisille ei jäänyt enää vaihtoehtoja; http://hildakoo.blogspot.com/2011/11/uusi-teema-eurokriisiuutisoinnissa....

Hilda K.

...että kyse olisi yksittäisten valtioiden huonosti hoidetusta taloudesta.
Kyse on eliitin (eurokraattien) suunnitelmallisesta vallankaappauksesta, jota on valmisteltu kieli keskellä suuta 30 vuotta. Tähän liittyy elimellisesti se, että kaikki vasemmistopuolueet kuin yhdestä käskystä alkoivat tehdä eliittiä ja pankkeja edustavaa politiikkaa ja kansalaisille ei jäänyt enää vaihtoehtoja; http://hildakoo.blogspot.com/2011/11/uusi-teema-eurokriisiuutisoinnissa....

Hilda K.

...että kyse olisi yksittäisten valtioiden huonosti hoidetusta taloudesta.
Kyse on eliitin (eurokraattien) suunnitelmallisesta vallankaappauksesta, jota on valmisteltu kieli keskellä suuta 30 vuotta. Tähän liittyy elimellisesti se, että kaikki vasemmistopuolueet kuin yhdestä käskystä alkoivat tehdä eliittiä ja pankkeja edustavaa politiikkaa ja kansalaisille ei jäänyt enää vaihtoehtoja; http://hildakoo.blogspot.com/2011/11/uusi-teema-eurokriisiuutisoinnissa....

Hilda K.

...että kyse olisi yksittäisten valtioiden huonosti hoidetusta taloudesta.
Kyse on eliitin (eurokraattien) suunnitelmallisesta vallankaappauksesta, jota on valmisteltu kieli keskellä suuta 30 vuotta. Tähän liittyy elimellisesti se, että kaikki vasemmistopuolueet kuin yhdestä käskystä alkoivat tehdä eliittiä ja pankkeja edustavaa politiikkaa ja kansalaisille ei jäänyt enää vaihtoehtoja; http://hildakoo.blogspot.com/2011/11/uusi-teema-eurokriisiuutisoinnissa....

Brutus

Luin tuon Taloussanomien jutun. Se on ihan oikeassa siinä, että nämä "Eurooopa-projektin" vetäjinä toimivat eurokraatit ovat tämän sopan viime kädessä keittäneet.

Kun poliitikot ajoivat sellaisia maita kuin Kreikka, Italia, Portugali ja Espanja euroon tämän "Eurooppa-projektin" nimissä, heidän olisi pitänyt tajuta, että EMU:ssa toimiminen edellyttää tiukkaa kurinlaisuutta esim. Suomen ja Saksan malliin. Nämä samaiset poliitikot kuitenkin jatkoivat entistä menoa. Tämä entinen meno olisi kuitenkin edellyttänyt omaa valuttaa ja eurosta ulosjääntiä.

Nyt tätä kurinalaisuutta yritetään jälkikäteen pakottaa markkinavoimien kiristyksessä. Toinen vaihtoehto olisi eurosta eroaminen, mikä ei eurokraateille sovi.

Toisaalta, kansalaiset ovat itse valinneet valtaan nämä eurokraattiset poliitikkonsa, joten demokratia on toiminut. Viime kädessä kansalaisten tulee siis katsoa myös itseään peiliin. Asian vyöryttäminen yksinomaan jonkun kansainvälisen pankki- ja markkinasalaliiton syyksi on pään pensaaseen pistämistä.

gautama

Ihmiset näköjään jo alkavat tiedostaa, että nykyinen edustuksellinen demokratia on lähinnä vitsi. Samat puolueet meitä ovat koko ajan vieneet mielensä mukaan tai pikemminkin suuryritysten ja pankkinen toiveiden mukaan ja hallitusvastuun vaihtuminen ei ole tuonut mitään uutta. Poliitikot ovat vain koko ajan kaventamassa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Sellainen järjestelmä romahtaa ennen pitkää, mitä pikemmin, sen vähemmillä vaurioilla selvitään.

Kansanvallan pelko on suuri. Hyvä veli jäljestelmä ja sen pienelle piirille tuomat edut ovat vaakalaudalla kun kansa ei enää suostu lypsylehmän asemaan.

Tekniikka mahdollistaa suoran kansanvallan. Jotta se toimii, sen täytyy olla loppuun saakka täysin läpinäkyvää. Jokaisen äänestäjän äänestys täytyy näkyä ja olla jäljitettävissä ja jokainen voi halutessaan perustella valintaansa. Tämän kehittämiseen löytyy jo hyviä ajatushautomoja.

Rohmar

Demokratia on suurimmilta osin näennäistä. Vähän niin kuin Walt Disneyn satu aikuisille. Lisäksi valtiot ovat nykyään niin pieniä pelureita, ettei kriisi voi olla pohjimmiltaan demokratian syytä.

Nyt kyseessä on enemmänkin erilaisten aatosten vararikko. Uusliberalistinen talouspolitiikka toimii niin kauan, kun se pystyy ahmimaan varallisuutta harvoihin taskuihin. Kun yhteiskunnat on putsattu, ei ole enää mistä ottaa, ja jäljellä on vain vihaisia ihmisiä. Näin on käynyt historian aikana jo muutaman kerran aikaisemminkin.

Globalismi on ilmiö, jossa notkeimmat, eli suuryritykset, noukkivat rusinat pullasta. Silloin muiden käteen jää väkisinkin vain kannikka. Kyllä minä kansalaisenakin voisin harjoittaa globalismia. Maksaa verot sinne, missä se on halvinta, ja tehdä samaa työtä samalla läppärillä hieman aurinkoisemmassa paikassa. Globalismi ei kuitenkaan ole kahteen suuntaan suvaittua. Se mikä on toisille hyve, onkin kansalaiselle pahe.

Toinen samanaikainen vararikko on humanistinen ja moraalinen. Tässä utopiassa "hyvää" tekevä länsimaalainen jakaa rahaa hyviin tarpeisiin, ja opettaa ajattelemaan oikein. Hyvässä ei voi kritisoida sitä hyvää osaa. Sen sijaan voi kritisoida sitä, mikä unohtuu. Rahat pitää myös ansaita. Vasta velvollisuuksien jälkeen tulee oikeuksia, ja oikeuksia haluavan pitää myös alistua velvollisuuksiin. Avustusten kerjäämisestä on tullut anekauppaa, ja ihmisoikeuksiin vetoamisesta valuuttaa väärentäjien markkinoille.

sepsaa

Talouselämä-lehti haastatteli muuatta kreikkalaispäättäjää po. tilanteesta. Tämän selityksinä olivat:
"Kreikalla on omat perinteensä ja tapansa".
"Kreikka on ylpeä kansa".
Tältä muuttumattomuuden pohjalta on vaikea löytää ratkaisuja, ennen kuin pakko on edessä. Ja pakonkin edessä selitykset olivat em. kaltaisia.

ksr

Markkinavoimat lopettavat myllerryksensä sitten, kun talouden epäterveet ja elinkelvottomat osat on poistettu. Tämä taitaa samalla tarkoittaa euron ja EU:n tuhoa. Sinänsä harmi, mutta eurokraatit suunnittelivat suden, joka nyt kouristelee hajoamisensa alla. Toivotaan nyt kutenkin, että homma ei mene kovin rumaksi.

amppeeri antti

"Suora kansanvalta on tulevaisuutta ja todellista demokratiaa
10:21 gautama
Ihmiset näköjään jo alkavat tiedostaa, että nykyinen edustuksellinen demokratia on lähinnä vitsi. Samat puolueet meitä ovat koko ajan vieneet mielensä mukaan tai pikemminkin suuryritysten ja pankkinen toiveiden mukaan ja hallitusvastuun vaihtuminen ei ole tuonut mitään uutta. Poliitikot ovat vain koko ajan kaventamassa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Sellainen järjestelmä romahtaa ennen pitkää, mitä pikemmin, sen vähemmillä vaurioilla selvitään."

Esimerkiksi Sveitsi on kohtalaisen hyvä esimekki kuinka hyvin kansanvalta toimii,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sveitsi

Viime eduskuntavaalit osoittivat, kuinka edustuksellinen demokratia toimii meillä Suomessa. Saatuaan neljäksi vuodeksi valtakirjan äänestäjiltä, kansanedustaja ei ole vastuussa lupauksistaan.