Keskiviikko 19.9.2018

Suomen iso asekauppa: ”Käsittämätöntä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.12.2011 14:25
Päivitetty: 
16.12.2011 15:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
    Kuva
    SDP:n Jutta Urpilainen ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki saavat kritiikkiä puolueidensa nuorisojärjestöiltä.

Poliittisten nuorisojärjestöjen arvostelu hallitusta kohtaan Saudi-Arabian asekauppojen suhteen kiihtyy. Nyt asiaan ottaa kantaa Sosialidemokraattiset nuoret.

Hallitus hyväksyi eilen valtio-omisteisen Patrian ja Saudi-Arabian välisen asekaupan, jossa Patria vie 36 kranaatinheitinjärjestelmää maahan. Demarinuorten mielestä päätös on ”käsittämätön”.

Demarinuorten mielestä kauppa on sekä vastoin hallitusohjelmaa että Euroopan unionin aseviennille määriteltyjä kriteerejä.

- Vaikuttaa siltä, että ainoa todellinen syy kauppoihin on olla mieliksi Yhdysvalloille, jotta Patria saa jatkossakin tilauksia. Yhdysvallat on näiden kauppojen taustalla ollut eräänä neuvotteluosapuolena, järjestö sanoo tiedotteessaan.

- On käsittämätöntä, että raha sokaisee päättäjien silmät. Tällä päätöksellä Saudi-Arabiasta tulee eräs merkittävimmistä asekauppakumppaneistamme. En pidä tällaista positiivisena merkkipaaluna, demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio kritisoi.

Aiemmin myös vasemmistonuoret on kritisoinut asekauppaa. Sekä SDP että vasemmistoliitto istuvat asiasta päättäneessä hallituksessa.

Kauppaa on kritisoitu myös hallituksen sisältä. Vihreät ministerit kokevat, että Suomi myi periaatteensa. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kritisoi päätöstä blogissaan.

- On varteenotettava mahdollisuus, että joudumme vielä ennemmin tai myöhemmin vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin siitä, miten on ollut mahdollista, että suomalaisia aseita on käytetty demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaatineita ihmisiä vastaan, Tuomioja kirjoittaa.

Asekauppa nousi esiin myös Ylen eilisessä presidentinvaalitentissä. Ehdokkaista kauppaa vastustivat Eva Biaudet (r.), Sari Essayah (kd.), Paavo Arhinmäki (vas.) ja Pekka Haavisto (vihr.). Kaupan Saudi-Arabian kanssa hyväksyivät Sauli Niinistö (kok.), Timo Soini (ps.), Paavo Lipponen (sd.) ja Paavo Väyrynen (kesk.).

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Tuukka Kuru
Tuukka Kuru
Yritykset: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Ray

Jos on aseteollisuutta, pitää olla myös asekauppaa. Aseitten myynti(ja valmistaminen) on aina epämoraalista. Ei suomalainen aseteollisuus pysy pystyssä valmistamalla aseita ja asejärjestelmiä vain suomalaisille.

Yhdysvaltain pankit rahoittivat aikoinaan Hitleriä samaan aikaan kun Yhdyvallat oli sodassa Saksaa vastaan. Asiassa kunnostautui mm eräs Kennedy niminen mies.

Saudi-Arabia on maa, jollaisia ei pitäisi olla olemassakaan. Se on kuitenkin rikas öljymaa, jota länsimaat nuoleskelevat. Suomi muiden mukana. Valtioilla ei ole moraalia valitettavasti. Suomalainen aseteollisuus käyttää kaikkia konsteja pärjätäkseen, kuten olemme nähneet. Lahjoipa Patria tässä hiljan ulkomaiden ministereitäkin.

Asekauppa ei pidä hyväksyä, mutta ei pidä silti olla sinisilmäinenkään.

akinieminen

"Vihreät ministerit kokevat, että Suomi myi periaatteensa"

Vihreiden, vassareiden ja demarien hyvä huudella periaatteiden myymisestä, koska siellähän on eniten kokemusta siitä hommasta. Jos nämä järjestöbroilerit lähtisivät vaikka tekemään itse kauppaa joskus ja olisivat hyödyksi Suomelle.

ksr

"Asekauppa nousi esiin myös Ylen eilisessä presidentinvaalitentissä. Ehdokkaista kauppaa vastustivat Eva Biaudet (r.),..."

Tässäpä se olikin varsinainen moniajuri. Ehdokas oli vaaleanpunaisesti kauppoja vastaan samaan aikaan kuin puolueensa oli kannattamassa kyseistä asevientiä.

Arhinmäellä ja Haavistolla oli sentään ollut kanttia olla vastaan myös hallituksessa.

joukahinen

Liian paljon on maksettu opintorahoja, tarjottu ilmaisia aterioita ja opiskelupaikkoja veltolle nuorisolle. Yksinhuoltajien yms. pilalle hemmotelemat kakarat ei tajua
mistä hyvinvointi ja rahnat tulevat- Viennistä.
Ei suinkaan Soskusta arvon kirkasotsaiset sossunuoret.

Vesimies

Vasurinuoret ja RKP, sekä Vihreät Ottakaapa järjenhiven esille, jos sitä on. Mikäs sotaisa maa se Saudiarabia muka on. Ei mikään ja se että niiden joukot ovat auttaneet jossakin demokratian ylläpitoa on Saudien asia. Niinhän ne Kiinalaisetkin auttavat Nepalin alueella. Venäläiset Georgiassa ja ehkä hieman Tsetseeniassa. Koko pohjois Afrikka kiehuu, mutta ei Saudiarabia. Aseita myydään niille jotka niitä tarvitsevat. Kun vasurit noin rähisette saattaa olla ettei Suomeenkaan saada kohta Ruotsista aseita, mutta JA ONNEKSI Venäjältä kyllä.

Penttijuhani

asekauppaa. Demareilla on tavanmukainen äänenhankinnan refleksi; kommareiden (tai mitä-ne-nyt-on) kanssa on kilpailtava äänistä. Viheriäiset yrittävät olla jotakin sopivaa vastaan, kun oma pressaehdokasta vastaan ei oikein voi olla, vaikka hän luennoi militaristeille.(Ja saa kait siitä hyvän maksun.)

Muuten tuo kauppa on myös niin pieni, ettei sitä juuri tilastoissa näy. Siksi siitä meteliä voi tehdä.

kyrmyniska

Täysin käsittämätöntä yrittää estää vientiä - myös asevientiä.
Mm.Venäjä,Kiina ja USA käärii huimat manit asekaupoillaan.
Hörhöilyt on syytä lopettaa tai täällä ei ole kohta sitäkään teollisuutta mistä voimme vielä olla ylpeitä. Naurettava hurskastelu yrittää estää rahantulon ja kohta taas joku taho nauraa ja niillä kauppa käy; ei kotimaassa. Noin 3 pressaehdokkaista on :)

Korkealaatuiset tuotteet ja kauppamiehet maailmalle.

semi

Tapauksessa sota joka on niin tavallista tässä elämässä ja me ei olla tienattu mitään hurskastelun nimissä mutta ollaan aseita vaille.

Ei ole ihme että Norja on maailmanparas hiihtomaa kun ne hiihtää ihan hulluna mäkiä muutoinkin ja palestiinalaiset heittää kiviä paljon paremmin kuin norjalaiset kun se on normaalia taas siellä. Olen ottanut kisan palestiinalaisia vastaan kivien heitossa, ne osuu 9/10 kun minä 1/40,stä. Treeni tekee mestarin.

Matti O Koskela

Hävettää tämä poliittisten nuorisoliikkeiden typeryys. Nämä punaviherstallarit saivat taas luun kalutakseen. Suomella on erinomainen ja kilpailukykyinen aseteollisuus. Onhan sillä myös hyvä omaa kriisivalmiuttaan ylläpitää itsenäisenä maana, kansallisesti edullisilla puolustusaseilla. On vain hyvä, ettei tilanteen eskaloiduttua tarvitse kaikkea Venäjältä ja Jenkeiltä velaksi ostella.

Saudi Arabia on Suomenkin lain mukaan sotaa käymätön maa, jonne voidaan jo solmittujen sopimusten mukaan käydä myös asejärjestelmä kauppaa. Se on normaalia vientikauppaa. Ei se nimikkeistö tee siitä millään tavalla moraalittomampaa kauppaa kuin mistään muistakaan vientitotteista. Kun sirpeistä, vasaroista tai auroista ei valtiolle kerry riittävästi vientitulojakaan, on hyvä, että on muutakin mitä viedä.

Kaikki ne presidenttiehdokkaat, jotka ymmärtävät asioiden oikean laidan, kannattivat, ihan oikein, Saudi Arabian kauppojen hyväksymistä.

Matti O Koskela

Demarit inhoavat duunareita, se on saletti. Kuulin tämän vahingossa kahvilassa, erään kaupungin demarien valtuustoryhmän puheenjohtajan suusta, tämän uhotessa sitä naapuripöydässä toverilleen. 'noista duunareista pitäis päästä eroon, sotkevat vaan meidän akateemisten asioita'.

En edes hätkähtänyt kuulemastani. Olinhan aina ennenkin tiennyt vasemmiston joukoissa tiivistyneestä tyhmyydestä.

Kuilkka

Suomen hallitus esti Irakin sodan edellä suomalaisten kaasunaamareiden myynnin demokraattiseen Israeliin turvaamaan siviiliväestöä. Nyt tuhoaseita myydään valtiolle, joka polkee ihmisarvoja ja on demokratian irvikuva.