Maanantai 25.6.2018

Hjallis Harkimo laski turvapaikanhakijoiden kustannuksia: ”Joku tolkku touhussa pitää olla”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
26.9.2015 11:25
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Hjallis Harkimo arvioi, että turvapaikanhakijoista aiheutuvien kustannusten rinnalla hallituksen suunnittelemat säästöt ovat "lillukanvarsia".
|
Kokoomuksen kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo” arvioi, että turvapaikanhakijoista aiheutuvat kustannukset nousevat huomattavasti arvioitua korkeammiksi.
 
-Meille on puhuttu parista sadasta miljoonasta eurosta, mutta en usko että se on sinne päinkään. Arvio on aivan alakanttiin. Samoin viime päivien tulomääristä päätellen arvio 50 000 turvapaikanhakijasta vuodessa on sekin alakanttiin, hän kirjoittaa blogissaan Savon Sanomissa.
 
Harkimo laskee blogissaan turvapaikanhakijoista aiheutuvia kustannuksia sen mukaan, että Suomeen tulisi arvioitu 50 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. 
 
-Sisäasianministeriö on laskenut, että jokainen henkilö maksaa 16 367 euroa per vuosi. Keskimääräinen hakemuksen käsittelyaika on kuusi kuukautta, mutta hakijoiden paljoudesta johtuen se pitenee todennäköisesti kahdeksaan kuukauteen. Eli kustannus olisi noin 11 000 euroa per henkilö, se kertaa 50 000 on 550 miljoonaa euroa. Jos puolet saa jäädä Suomeen, jokainen heistä kustantaa kotoutuksineen noin tuhat euroa kuussa. Se kestää keskimäärin kaksi vuotta, joten kustannukset tästä ovat yhteensä 600 miljoonaa euroa. Koko paketti maksaa meille 1,15 miljardia euroa. Eikä tuo summa sisällä vielä yksityisiltä vuokrattuja tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkien käyttöä ja niin edespäin.  Eli puhumme monen miljardin kustannuksista. Siinä rinnalla hallituksen suunnittelemat säästöt ovat lillukanvarsia, hän toteaa.
 
Harkimo sanoo, että kustannuksista pitää pystyä keskustelemaan realistisesti. 
 
-Joku tolkku touhussa pitää olla. Ihmisten liikkuvuutta emme voi sinänsä lopettaa, mutta voimme yrittää luoda ja parantaa järjestelmiä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, jotta kansalaiset voisivat luottaa systeemiin – olivat he sitten itse liikkumassa tai maassa, joka ottaa ihmisiä vastaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Anne Lindell

Juuri näin Juha-Pekka. Onneksi Hjallis ei kirjoittele Uuden Suomen verkkolehden blogilla, kuin minä, sillä tänääb kirjoitin melkein samasta aiheesta myös kriittisen kirjoituksen, ja sanoin kirjoituksessani monta kertaa, että hullun hommaa ja että eihän tässä enää ole mitään järkeä ... tai jotain sinne päin. No, kuinka kävikään. Kirjoitukseni sensuroitiin miltei oitis, vaikka se nousi lyhyessä ajassa toiseksi luetuimmaksi kirjoitukseksi. No, ei hätiä päiviä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, joten olen tullut vuosien varrella viisaammaksi, ja siksi minulla on oma poliittinen blogi, jonne siirsin turvaan tuonkin sensuroidun kirjoituksen. Sinne ei sensuurin pitkä käsi yllä. ...Joten antoisia lukuhetikiä! http://annelindell.blogspot.com

Kimmo Koskela

Olemme Anne samassa kastissa. Minuakin on varoitettu asiattomasta kommentoinnista, vastausta en koskaan US toimitukselta saanut, mikä oli ollut asiatonta. Ilmeisesti se, että uskaltaa kritisoida maahanmuuttopolitiikkaamme ja varsinkin tosia-asioiden tunnustaminen on virhe US sivustoilla. Hyvä jos joku viitsii perustaa uuden portaalin ja tiedotuskanavan, olen heti mukana.

Timo Junttila

Sinänsä loistavaa laskutaitoa, mutta mihin nuo rahat menevät? Ruokaa, asumiseen, vaatteisiin.. Peruspalveluihin. Eli raha kiertää yrityksille, menee palkkoihin ja työllistämiseen. Tuo raha kiertää myös verojen kautta takaisin valtiolle, eikä katoa tuhka tuuleen niinkuin laskelmat antavat ymmärtää.

Jarkko Suossa

Hyvä pointti. Tämä on syytä muistaa myös maataloustukien ja esim. alkoholin aiheuttamien kulujen kohdalla, jotka molemmat aiheuttavat saman suuruisen rahamäärän tulopuolelle. Raha ei katoa tuhkan lailla tuuleen niissäkään.

Keijo Kontio

Jos tukirahat ei katoaisi mihinkään miksei Suomen omaa kansaa päästetä täysimääräisesti nauttimaan näistä eduista ja elvyttämään Viron ..eikun omaa kansantalouttamme

Kuinka paljon mahdollisilla tilisiirroilla tukisimme kasvavien kolmansien maiden taloutta siinä samalla

Matti Korhonen

Mitäs ne tukiaiset pohjimmiltaan ovat; kansalaisten maksamia veroja. Ja veroilla maksetaan myös valtion ja kuntien työntekijöiden palkat. Viljelijöillä vuosilomaa on 26 päivää ja työpäiviä vuodessa 339. Valtion ja kuntien virka-jatyöehtosopimuksissa vuosiloman pituus on 38 pv ja työpäiviä vuodessa 223. Viljelijöille tuet on käytännössä käteen jäävä palkka,kun tuotteiden myynnistä saadut tulot menevät tuotantokustannuksiin ja kauppaketjujen halpuuttamiskampanjaan.
Tukiaisia ovat myös yritystuet ja myös Finnveran kautta yrityksille myönnetty rahoitus.

Matteus Metso

Mikä on pointtisi? Onko tuo kulunki jotenkin tuottavaa?
Raha kiertää kaikissa muissakin valtion rahoittamissa palveluissa.
Kyllä eläkeläiset rahansa tuhlaavat sairaanhoitoon, ruokaan ja asumiseen. Eivätkä opiskelijat opintotukiaan patjan sisälle jemmaa. Työttömätkin ostavat ruokaa ja bussilippuja jne.

Lauri Furtato

Tuolla logiikalla työttömiä on turha syyllistää ja itseasiassa työmarkkinatuet voisi tuplata. Itse taas näkisin, että työstä on lähinnä hyötyä, jos se lisää vientiä. Rahan kierto maan sisällä ei Suomessa paljoa paina lopulta. Ainahan voidaan myydä suomalaisia innovaatioita pilkkahintaan sijoittajille ja luonnonvarat ulkomaille. Seurauksena taas potti vain pienenee. Tähän kun lisätään kokoomuslainen halpa tuontityövoima. Kyllä köyhillä on kurja tulevaisuus edessä. Byrokraattien ja viranomaisten määrän puolitus pl. poliisi, terveydenhuolto yms. välttämättömät. Yritystuet uusille pienille ja keskisuurille yrityksille mm. IT-alalle. Enemmän paikallista ruokatuotantoa mahdollisuuksien mukaan vaikkapa ruokakuntien avulla.

Carolus Linden

Harkimo esittää lukuja kustannuksista. Liikemiehenä hän luultavasti ymmärtää käsitteen vaihtoehtokustannus. Maahantulijoiden kustannuksiin käytetyt varat voitaisiin vaihtoehtoisesti käyttää esim. suomalaisten terveydenhuoltoon, sosiaalimenoihin, koulutusmenoihin sekä niihin menoihin, joihin hallitus nyt ja myöhemmin aikoo tehdä leikkauksia. Myös näihin käytetyt varat kiertävät Suomen taloudessa, eikä niistä luultavasti mene tai lähetetä ulkomaille sen enempää kuin maahantulijoihin käytetyistä varoista. Subjektiivisesti voi jokainen itse päätellä missä mielestään on tolkkua.

Jari Laine

Lainaus...
"Maahantulijoiden kustannuksiin käytetyt varat voitaisiin vaihtoehtoisesti käyttää esim. suomalaisten terveydenhuoltoon, sosiaalimenoihin, koulutusmenoihin
"
En ole liikemies... Jos oletetaan ettei tulisi maahantulijoita (jotkut nimittää pakolaisiksi), niin käytetyt varat voitaisiin käyttää SUOMALAISTEN terveydenhuoltoon ym. ym.
Jos mihinkä tahansa käytetyt varat kiertäessään Suomen taloudesa olisi hyväksi, niin lienee kannattaisi ostaa (valtion rahalla) ihan mitä vaan ja heittää se vaikka roskiin. Siis mielestäni kirjoituksessasi ei ole mitään tolkkua, Subjektiivisesti Harkimolla taas ehkä on.

Kaarle Akkanen

Onko meillä maailman paras, anteliain lainsäädäntö tässä ko. asiassa? Eri lähteiden mukaan saattaisi näin olla? Uskotaanko meillä myös herkemmin ns. satuja ja tarinoita? Tilastojen mukaan uskotaan. Olemmeko hyväntahtoisia hölmöjä vai hyödyllisiä idiootteja?

Jarmo Lius

Suomen väkiluku vääjäämättä kasvaa. Kuluvan vuosisadan päättyessä maassa elää lähes 60 miljoonaa ihmistä. Meidän on mahdotonta tarjota tällaiselle ihmismäärälle jotain valmista asumisen, ruuan ja koulutuksen suhteen. Mitä on tehtävissä?

Helsingin ja Turun väkiluvut voidaan nostaa viiteen-kymmeneen miljoonaan sillä onhan Pietarissa kuin myös Moskovassa vastaavat väkimäärät. Näiden lisäksi on junaratojen varteen rakennettava puolen miljoonan väestön kaupunkikeskittymiä.

Suomalaiset rakennusammattilaiset on syytä nostaa rakennusmestarin asemaan ja näille maahan saapujia työväeksi rakennusurakoihin. Näin saamme maan rakennetta käytettävillä resursseilla ja osalle saapujista hyvä käytännön koulutus pohjoisesta rakentamisesta.

https://www.facebook.com/60miljoonaasuomalaista

Anitta Heiskanen

Eikö tuolla erotuksella voisi palkata uusia työntekijöitä? Saisivat tulijat päätöksensä nopeammin, eikä tarvisi odotella epävarmuudessa? Ja kun työllistettäisiin uusia ihmisiä määräaikaisina, niin palkasta jäisi verotulojakin Suomeen :) ja sitä nk. ostovoimaa. Minusta päätösten nopeuttaminen olisi koko yhteiskunnalle hyöty ja maahantulijalle mieluisampaa, kun päätös tulisi nopeammin. Eikö vaan? Säästöä toisesta päästä ja työllisyyden parantamista toisessa päässä. Ja muut kulut sivussa pienenisivät.

Esko Kokko

Jarmo Liukselle : Meinaatko tuon esittämäsi asian hoitaa velkarahalla? Silloin meille käy kuin Kreikalle. Ulkopuoliset puuttuu asioihin. Sen jälkeen asiat eivät enää ole omissa käsissä. Kuka ryhtyy hoitamaan konkurssipesää!

Jarmo Lius

Rahoitus on tärkeä osa kokonaisuutta Suomen väkiluvun kasvaessa lähes 60 miljoonaan vuoteen 2100. En ole kuullutkaan keskustelua rahoituksesta, joten pidän tuota hyvänä avauksena uudelle aiheelle Esko Kokko.

Itse kokisin asian niin että Suomessa rakennuspuolella ei kuule juuri muuta kieltä kuin Viro ja Puola, joten tällä hetkellä rakentaminen merkitsee valtavaa rahapakoa maastamme Viroon ja Puolaan. Miten asiat sitten muuttuisivat kun maahan saapuvat miljoonat ihmiset itse rakentaisivat kotinsa samaan tapaan kuin aikoinaan rintamaveteraanit rakensivat itselleen saamiinsa paapläntteihin ns. rintamaveteraanitalot. Ehkä kuitenkin näille saapujille olisi viisaampaa vuokrata rakennusalat, niin valtio ja kunnat saisivat vuokratuloja verojen lisäksi.

Jarmo Lius
Vastaus kommenttiin #38

Taisin jo sanoa, että suomalaiset toimivat rakennusmestareina. Maahan saapuvat työmiehinä. He ihmiset eivät osaa rakentaa pakkasen kestäviä koteja. Ei rakentaessa lukutaitoa tarvita mutta ammatin jokainen oman kotinsa rakentava oppii, samalla suomen kieltäkin omaksutaan ihan toisella asenteella kuin koulun penkillä. Minun mielestäni olisi suorastaan hieno juttu mikäli vuonna 2100 60 miljoonaa ihmistä Suomessa osaisivat suomenkielen ainakin kohtuullisen hyvin. Entä millä rahalla? Itse asiassa rakennustarvikkeet eivät ole mitenkään kauhean kalliita. Valtion kannattaa ilman muuta rahoittaa raaka-aineet.

Keijo Kontio
Vastaus kommenttiin #41

Minkä takia tulevaisuuden 60 miljoonan ihmisen Suomen paikalla sijaitsevassa maassa puhuttaisiin Suomea ,sehän on täysin vähemmistöön jääneen alkukantaisen heimon kieli joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon niinkuin tänä päivänä joku Saamen kieli maassamme ?
Siinä mielessä olen kanssasi samoilla linjoilla ,että EUssa on kiinnitetty huomiota maamme suureen pinta-alaan ja harvaan asutukseen - meitä lähes samankokoisemmassa maassa asuu nykyään keskemmällä Eurooppaa 81 miljoonaa ihmistä. Historiaa tutkivasti analysoineena ei mitenkään yllättäisi jos tiettyyn ajanjaksoon mennessä olisi pyrkimys kasvattaa kummankin asuinalueen väkilukua lsamaan100 miljoonaan.

Jarmo Lius
Vastaus kommenttiin #50

Keijo, mainitsit hyviä pointteja. Suomen puhumiselle ei ole mitään tarvetta mikäli ei päätetä toisin.

Voidaanko niin päättää? Kyllä. Tällä hetkellä koko suomalainen väestö opiskelee ruotsin kielen välttävästi koulussa vaikka sille ei olisi mitään tarvetta työn tai vapaa-ajan vuoksi.

Kun Suomessa on 60 miljoonaa ihmistä, kantasuomalaiset ovat alle 10 % osuudella vähemmistö. Eli kaksi kertaa isompi vähemmistö kuin ruotsalaiset nyt ovat. Millainen ruotsalaisten asema on Suomessa? Hyvä. Heillä on omat koulunsa, omat asumisalueensa, säätiönsä jne. Heidän elinikänsä on selkeästi korkeampi kuin suomalaisten elinikä. He ovat ylempiarvoista, hyvinvoivaa ja palveltua kansaa suomalaisiin verrattuna.

Jos muuton kohti 60 miljoonan Suomea päätetään hoitaa hyvin, kantasuomalaiset tulevat samoin olemaan se hallitseva ihmisryhmä. Maa-alueet on ehkä tajuttu säätiöidä tukemaan kantaväestöä. Koulutuspolitiikka ja asumispolitiikka ja hallinto olisi rakennettu tukemaan suomalaisia samoin kuin nyt tukee ruotsalaisia.

Koska joka tapauksessa väestön määrä tulee nousemaan lähes 60 miljoonaan, olisi melkoista tyhmyyttä ärjyä tapella ja pettyä kaikkeen sen sijaan että ottaisi olin irti mahdollisuuksista.

Ilkka Talarmo

En ymmärrä, miten niin moni katsoo tämän laitonta siirtolaistulvakatastrofia pelkästään taloudellisesta näkökulmasta.

Mielestäni koska Suomi on pieni maa, jonka kansallinen herätys ja itsenäisyys on voitettu erilaisia sortajia vastaan kovien taistelujen ja jopa katunyrkkitappelujen keinoilla, ja josta on luotu sata vuotta kestänyt suhteellisen rauhallinen ja hyvinvoiva yhteiskunta meille kaikille suomalaisille, olisi erittäin tärkeää nyt huomioida nämä retuperälle jätetyt arvot ja vaikutukset. Tarkoitan nyt meidän omaa kansakuntaa, oma kieltä, omaa kulttuuria. Näitä ei mitata euroilla eikä raha näitä pelasta, vain henkinen yhteisvoima.

Nykyisellä siirtolaispolitiikalla oman pesän tuhoaminen ei pitkässä juoksussa pelasteta mitään pelastamisen arvoista.

Asko Korpela

Realismia tosiaan-20150926
Mitä mahtaa käydä sille eurolle, joka annetaan pakolaisista aiheutuneiden kustannusten maksamiseen? Eikö työllistä ja synnytä kysyntää viimeistä senttiä myöten? Vaihtoehto, että olisi jäänyt liikkeelle pyöräyttämättä, esim Harkimon taskuun pahan päivän varalle odottamaan käyttöä kun ajat tästä vielä huononevat. - Hämmästyttävää yksisilmäisyyttä näin näkyvällä paikalla toimivalta talouselämän vaikuttajalta, kuten yleensäkin tämä keskustelu pakolaisten aiheuttamista kustannuksista. Menkää kysymään syrjäkyliin sijoitettujen vastaanottokeskusten yrittäjiltä.

Keijo Lindgren

"joka annetaan pakolaisista aiheutuneiden kustannusten maksamiseen? Eikö työllistä ja synnytä kysyntää viimeistä senttiä myöten? "
Olisipa näin niin kannattaisi jakaa vähän kaikille niin kysyntä kasvaisi entistä enemmän.
Mitä enemmän jakaa sen enemmän kysyntää pitää kyllä siinä kohdin paikkansa.
Muuten kysynnästä on vain osa suomalaista alkuperää ei kaikki.

Hannes Säkkijärvi

Uskomatonta uskossa elämistä kokoomus-faneilla. Jos Rydman ja Harkimo eivät olisi ostaneet näitä "ulostuloja" kaiken maailman "ellun kanoilta" niin joku uskovainen olisi saattanut jo uhata lähteä puolueesta. Ja tottakai tekin tätä linkitätte ja peukutatte tajuamatta, että kaikki on käsikirjoitettu aikataulua ja levityskanavia myöden. Usari vaan on matkalla "lisäämässä uskottavuutta". Heh, aika kovilla alkaa olla uskottavuus.

Sami Heinonen

Järjen häiväkin on poissa koko touhusta. Elävätkö päättäjät jossain unelmahötössä ? Malmö näyttää reaalisesti mihin suomi on menossa, ei todellakaan tule New Yorkin chinatownia isompiin kaupunkeihin, vaan tukholman rinkeby. Ja vielä täysin tietoisesti. Miksi ihmeessä ollaan näin tyhmiä kun maa on pilattu se on pilalla takaisin sitä ei saa.

Osmo Marttila

Suomeen on kerrytetty aivan liikaa laiskaa pääomaa valtion kassaan palkansaajilta kerättyinä veroina. Pakko kai niille on jotain käyttöä keksittävä, koska suomalainen koulutus, sote, vanhukset tai työttömät eivät pysty enempää käyttämään.

Maahanmuuttajat ovat jo ilmoittautuneet tekemään töitä saamansa turvapaikan vastineeksi. Eli työnantajayrityksen ei tarvitse maksaa heille palkkaa ollenkaan vaan sen hoitaa valtio - kuten kaikissa muissakin kommunismeissa.

Pasi Laakso

Rajat kiinni ja 10000 kiintiöpakolaista vuosittain pakolaisleireiltä. = loppuu elintasopakoilu. Loppuu teissaamiset ja hukkuminen. Loppuu salakuljettajien bisneksen. Tulee paljon halvemmaksi ja ennakoitavissa. OIKEASTI turvaa tarvitsevat saavat sitä eikä ne joilla on rahaa ja kykyä matkustaa.

Sami Tilli

Hjallis on varmaan ensimmäinen joka uskaltaa sanoa että miljardi on aika paljon
Miljardilla järjestää tällähetkellä esimerkiksi ammatillisen koulutuksen+ aikuiskoulutuksen siihen päälle. Jollei oteta lisää lainaa niin miljardin säästö voisi tarkoittaa käytännössä näiden lakkauttamista. Sellaisista summista puhutaan.
Kolme miljardia on sitten jo Suomen puolustusbudjetti, lakkautetaanko puolustusvoimat seuraavaksi kokonaan. Noin nyt on neljä miljardia kasassa. Sen verran se suunnilleen maksaa jos tänävuonna tulee 50 000 henkeä ja ensivuonna 80 000 lisää. On niitä muitakin menoja jo ennestään, leikkaukset tulevat olemaan todella rajuja jos velkaantuminen meinataan saada loppumaan ja samalla otetaan kaikki halukkaat maahan.
Ja joo osa palautuu veroina, mutta rahat pitää ensin lyödä valtion kassan kautta ja saada sinne jostain. Pitäisi siis taikaseinästä ottaa 4 000 000 000 euroa jos aiotaan jatkaa tällä valitulla tiellä vielä seuraavakin vuosi.

Jos luvut arveluttavat niin näkisin mielelläni muitakin laskelmia. Tulijamäärää on vaikea arvioida. 500 henkeä päivässä kun tekee jo 182 500 vuodessa joten tämäkin laskelman arvio on pikemmin ala kuin yläkanttiin !!!

http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2016&lang=fi&maindoc=/2016/...

kustannusyksiköksi arvioin n.100e/hlö/vrk tämä lienee huomattavasti lähempänä kokonaiskustannusta kuin mediassa pyörinyt 40e/vrk/hlö

http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2016&lang=fi&maindoc=/2016/...
tarvitaan myös enenevässä määrin poliiseja jne. joten kokonaiskustannusta on todella vaikea arvioida, todennäköisemmin kuitenkin suurempi kuin pienempi !!

Lauri Kampela

Viime sodissa veteraanit pelastivat itsenäisyytemme kalliilla hinnalla. Osa heistä antoi henkensä isänmaan puolustamisen vuoksi.

Suomi rakennettu pitkälti sotien jälkeisten sukupolvien ponnistelulla.
Edelleenkin maanpuolustusta pidetään korkeassa arvossa, on tärkeää, että tunkeilijat pidetään poissa - tarvittaessa asevoimin, joihin satsataan mittavasti varallisuutta.

Sitten - yks kaks - lännestä tupsahtaa joukko tulijoita, jota sanovat taikasanan: "turvapaikanhakija". Yhtäkkiä Suomen puolustaminen unohdetaan, ja ollaan valmiita ottamaan tänne valtava määrä pääasiassa sosialliturvan varassa elämään joutuvia ihmisiä. Heidän kulunsa kun maksatetaan pääosin kantasuomalaisilla veronmaksajilla veroina ja muina maksuina.

Minne on hävinnyt isänmaallisuus? Eikö olekaan tärkeätä puolustaa Suomea omille kansalaisille, ja turvata heidän etunsa? Valuvatko verorahamme kohtuuttomassa määrin ulkomailta tulevien elättämiseen?

J.a. Tauriainen

Kyllä Harkimo on oikella jäljillä hintalapun suhteen , mutta ns. Muka pakolaistern määrä on harkimon arviota paljon suurempikin.
Muslimimaissa odottaa väestön siirtoa länsimaihin 200 miljoonaa ihmistä .
Sodat muslimimaissa on tapa saada ihmiset liikkeelle muka pakolaisina. En osaa arvioida mikä tuosta määrästä osuu suomen kohdalle ?
Noista ihmisistä joita kutsutaan pakolaisiksi , vain murto osa on oikeita pakolaisia. Aukaskaa silmät oikein isolle auki ja huomatkaa, että suurinosa noista ns.pakolaisista on nuoria asekuntoisia miehiä. Miksi näin???
Miksi näin? Siihen on useampia syitä . Olen noista syistä joskus kirjoittanut, mutta olen kokenut sen sellaiseksi, että huudan tyhjään metsään,kukaan ei kuule huutoani. Jos joku sattuisi olemaan kiinnostunut tietämään koko totuuden noista kansaivaelluksista niin vastaan mielelläni kyselyynne . Epostilla [email protected]

Keijo Kontio

Olet havainnoissasi varmasti täysin oikeassa - Afrikan mantereelle on syntynyt viimeisten 30 vuoden aikana Euroopallisen verran 750 miljoonaa täysin uutta ihmistä ja tuo syntyvyyden tahti sen kuin kasvaa ainakin lukumääräisesti. Jos suomalaisia olisi syntynyt samaa tahtia viime aikoina olisi meillä nyt 8 miljoonan alle 30 vuotiaan nuoren ihmisen koulutus ja sopeuttamisongelma käsissämme. Tuskin asiat tuolla läntisten teollisuusmaiden ja Kiinan raaka aine varastolla meitä paremmin on.

J.a. Tauriainen

Kyllä Harkimo on oikella jäljillä hintalapun suhteen , mutta ns. Muka pakolaistern määrä on harkimon arviota paljon suurempikin.
Muslimimaissa odottaa väestön siirtoa länsimaihin 200 miljoonaa ihmistä .
Sodat muslimimaissa on tapa saada ihmiset liikkeelle muka pakolaisina. En osaa arvioida mikä tuosta määrästä osuu suomen kohdalle ?
Noista ihmisistä joita kutsutaan pakolaisiksi , vain murto osa on oikeita pakolaisia. Aukaskaa silmät oikein isolle auki ja huomatkaa, että suurinosa noista ns.pakolaisista on nuoria asekuntoisia miehiä. Miksi näin???
Miksi näin? Siihen on useampia syitä . Olen noista syistä joskus kirjoittanut, mutta olen kokenut sen sellaiseksi, että huudan tyhjään metsään,kukaan ei kuule huutoani. Jos joku sattuisi olemaan kiinnostunut tietämään koko totuuden noista kansaivaelluksista niin vastaan mielelläni kyselyynne . Epostilla [email protected]

Vesa Wallenius

Paljon halvemmaksi tulisi syntyvyyden lisääminen Suomalaisilla maksaen lapsilisää tuplasti Suomalaisille jos halutaan uutta työvoimaa mut ei kai omia saa auttaa ja omilla lisätä työvoimaa tulevaisuuden Suomeen vaan pitää tuoda Irakilaisia ja Somalialaisia miehiä tänne sikiämään...

Vesa Wallenius

Onko ketään joka motivoisi ja auttaisi meidän omia nuoriamiehiä samalla innolla ja rahalla työllistymään vai onko väärin tukea omia nuoriamme? vai pitääkö heidän lähteä kotomaastamme ulkomaille tulevaisuudennperään tai koulutukseen kun täällä on jatkoopintopaikkoja liian vähän mutta ulkolaisille miehille on kaikki ovet ja lompsat auki???

Veikko Savolainen

Pääministerin kaunis kutsu maailmalle oli mieleen EK:llekin, mutta kuinka noloa voikaan olla sitten, jos jossain vaiheessa joudutaankin toteamaan, ettei pöytää voidakaan kattaa kutsutuille likikään mainostetussa määrin koreaksi eikä kaikille tulijoille ehkä lainkaan. Viisi tummaa/vaaleaa leipää ja 2,016 makeaa/suolakalaa jaetaan käytännön työelämän reaalitulomaailmassa eri tavoin kuin lähtö/tulomaiden kertomuksissa. Vanha reilu markkinointiperiaate kääntyy maabrändäyksessä muotoon Overpromise, Underdeliver - lupaa enemmän, anna vähemmän. Kauniit blondit Suomi-mainoksissa ym. ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203488-hakamiessipila-saavutet...

Mauno Strandén

Harkimo on oikeassa! Nyt on vaan rasismi kortti jokaiselle tilanteesta hyötyvällä, ettei keskustelua synny! Bisnesjärjestökin käyttää tilannetta hyväkseem. Oli kummallista kun kouluja piti lopettaa, kun ei ollut rahaa, vai oliko se sitä, että varaututtiin uusiin käyttäjiin? Torniossa jo yksi järjesteöukeskuksen vuora on 50 000€/kk ja näitä jos on kymmenen, niin mitä vuosi maksaa?

Harri Helenius

Monissa haastatteluissa turvapaikanhakijat ovat sanoneet, että tulevat Suomeen koska perheenyhdistäminen onnistuu muutamissa kuukausissa Ruotsin ja Tanskan usean vuoden sijaan. Samoissa haastatteluissa nämä henkilöt ovat kertoneet, että heillä on 4-5 lasta ja vaimo odottelemassa perheenyhdistämistä. Eli jos kaikilla 50 000:lla on samanlainen tilanne, tarkoittaa se 250 000 hakijaa tänä vuonna (joka on noin puolen vuoden kertymä). Käytännössä se tarkoittaisi 500 000 hakijaa ensi vuodelle (koko vuoden kertymä). Tälle kun rupeaa laskemaan hintaa ja maksamaan koko hoitoa verovaroilla, on selvä että suurin osa kantasuomalaisista lähtee saman tien siirtolaisiksi Australiaan. Saapa nähdä...

Satu Salmi

Niinpä niin...
Kannatan yleensä kyllä auttamista, mutta missä tahansa on viisaampi hoitaa syytä kuin oiretta.
Ongelmien syyt, oli se sitten sota, puute, maanjäristys tai muu, ovat enimmäkseen kulttuuri- tai asuinpaikkakohtaisia, itse valittuja.
Kannatan mieluummin avustustyöntekijöiden auttavaa työtä paikan päällä, ja olosuhteiden korjaamiseen kohdistuvaa auttamista kutakin kulttuuria kunnioittaen.
Vieläpä jos ajattelee pitkällä tähtäimellä: miksi kärsivistä maista pitää saada ne fiksut, koulutusta haluavat ja työtä tekevät ihmiset pois? Tärkeää osaamista häipyy ja paikalliset ongelmat vain kasvavat eri näkökulmasta ajatellen. Samoin vieraaseen kultuuriin tuleminen kasvattaa kymmenittäin uusia ongelmia.
Auttaminen paikan päällä on tulevaisuuden kannalta paras, mutta hidas tie. Kaikki eivät edes halua apua, vaan haluavat etuja.

Timo Haavisto

Erittäin hyvä näkemys Harkimolta. Näitä olisi hyvä tulla julki enemmän ja ohjata pakolaiskysymys asialinjalle. Näitä hänen esittämiään yhteiskunnallisia kuluja ei tarvi vaihtoehtoisesti verrata mihinkään, koska on juurikin niin kuin Harkimo määrittelee, että Suomella ei ole varaa taloudellisesti näihin toimintoihin.

Ari-Vesa Parviainen

DW:n feature näytti absurdin tilanteen Norjan Kirkenesistä. Pakolaiset matkustavat Venäjällä junilla pohjoiseen, mutta Venäjän tulli ei laske rajan yli Norjaan jalankulkijoita.

Joten nuo polkupyöräilevät yli rajan ja hylkäävät, kaiketi ostamansa fillarit Norjan tulliin. Siellä noita oli jo koko halli täynnä. Aivan älytöntä.

Pykäliä tuijotetaan, vaikka ongelman syy pitää poistaa. Eikö kukaan osaa?

Jarmo Kanerva

Maailmaa on mukavaa parantaa muiden ihmisten rahoilla. Varsinkin jos ei ajattele asiaa syvällisemmin. Hetkessä tulee hyvä mieli ja laskut ja seuraamukset myöhemmin. Mitä on kylmät setelit kun ajattelee viattomia lapsia ja raukkoja?

Ike Korhonen

Siinä mielessä tästä on turha edes keskustella, että maahanmuuton suorat kustannukset ovat hyttysen ininää sen kokonaiskustannusten rinnalla, joita ei edes pääosin voida rahassa mitata ja se mittava osa olisi moninkertainen nyt laskettuihin verrattuna.

Samalla rahalla Suomi voisi ostaa satakertaiselle määrälle todellisen turvapaikan tarpeessa olevalle täysihoidon jossain turvallisessa maassa, joka olisi huomattavasti lähempänä niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin. Mutta nyt on päätetty toimia, niin että turvapaikka (täysi ylöspito, koulutus, sairaanhoito, vapaus lorvimiseen, rikosten tekemiseen ja rasistiksi syyttelyyn, unohtamatta rikollisten täydellistä suojelua) annetaan niille nuorille miehille, jotka sen pystyvät ottamaan (matkustamaan Suomeen läpi Euroopan omilla varoillaan, jotka juuri rajalla loppuvat yllättäen täysin).

Kiitos Uusi Suomi ja muu media (ilmeisesti hyväntahtoisesta typeryydestä johtuvasta) tiedon ja sananvapauden rajoittamisesta, mistä lopulta seurauksena on vain asioiden pahentuminen ja kurjistuminen. Nykyinen tilanne lähestyy räjähdyspistettä. Kohta saamme huomata, että mediankin näkökulma muuttuu sopulien lailla. Kaikki ei olekaan niin auvoista. Valitettavasti vahinko on silloin jo tapahtunut ja sen peruuttaminen vaatii suuria uhrauksia.