Sunnuntai 20.1.2019

Viaton temppuko? Poliisi voi antaa 1000 € sakon

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.12.2011 13:05
  • Satakunnan poliisin mukaan "kylillä" kuuluu jo ilotulitteiden pauketta. Asialla ovat tässä vaiheessa alaikäiset lapset, joiden hallussa pommeja ei pitäisi olla.

Faktakulma

Ilotulitteita saa uudenvuodenyönä käyttää kello 18–02 välisenä aikana. Useat pelastuslaitokset ovat määränneet omia rajoituksiaan vuodenvaihteen ilotulituksille. Monissa kaupungeissa ilotulitteiden käyttö on kielletty keskusta-alueilla.

Kaikkien ilotulitteiden myynti-, luovutus- ja käyttöikäraja on 18 vuotta. Ilotulitteiden myyminen tai luovuttaminen alaikäiselle tai päihtyneelle lukeutuu räjähdesäännösten rikkomiseksi.

Poliisi varoittaa vanhempia luovuttamasta ilotulitteita alaikäisille lapsilleen. Tavanomaiselta tuntuvasta tempusta voidaan lätkäistä kovakin sakko ilotulitteita räjäyttelevän lapsen vanhemmalle.

Ylikomisario Hans Vuoti Satakunnan poliisilaitokselta kertoo Uudelle Suomelle, että rikkomuksesta seuraa kiinni jäädessä 16–24 päiväsakkoa. 20 päiväsakosta kertyy noin 600 euron lasku, jos käteen jäävä kuukausipalkka on esimerkiksi 2200 euroa. 3000 euron nettotuloilla maksettavaksi tulisi jo lähes tuhannen euron sakko ja minimituloillakin 120 euroa.

Myös Kainuun poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi on aikaisempina vuosina joutunut sakottamaan vanhempia, jotka ovat luovuttaneet ilotulitteita lapsilleen. Ilotulitusvälineitä saa pitää hallussaan vain 18 vuotta täyttänyt henkilö, eikä niitä saa luovuttaa alle 18-vuotiaalle.

–Tästä syystä vanhempien on syytä pitää hankitut ilotulitteet koko ajan omassa hallinnassaan, eikä luovuttaa niitä lapsilleen tai säilyttää siten, että lapset voivat ottaa ne luvatta käyttöönsä, neuvoo Kainuun poliisi.

Poliisi muistuttaa, että myös papatit ovat ilotulitteita ja niitä koskevat samat rajoitukset kuin järeämpiä ilotulitteita.

Myös alaikäinen voidaan tuomita sakkoihin ilotulitteiden hallussapidosta. Lisäksi poliisi voi takavarikoida ilotulitteet alaikäisiltä tai päihtyneeltä.

Poliisi muistuttaa, että ilotulitukseen kannattaa valmistautua ennakolta miettien, missä ilotulitteita on turvallista ampua ja millaisia varusteita, kuten rakettitelineitä tarvitaan. Ilotulitteita luvallisestikin käytettäessä tulee ottaa huomioon muiden ihmisten turvallisuus: esimerkiksi raketin lähettämisestä ihmisjoukon keskellä seuraa 20 päiväsakkoa.

Silmävammoja sattuu vuosittain sekä ilotulitteiden käyttäjille että ympärillä oleville katsojille.

–Vaikka nyt voimassa oleva suojalasien käyttöpakko koskee ilotulitteiden käyttäjää, on suositeltavaa, että kaikki paikalla olijat käyttävät suojalaseja, poliisi neuvoo.

Faktakulma

Ilotulitteita saa uudenvuodenyönä käyttää kello 18–02 välisenä aikana. Useat pelastuslaitokset ovat määränneet omia rajoituksiaan vuodenvaihteen ilotulituksille. Monissa kaupungeissa ilotulitteiden käyttö on kielletty keskusta-alueilla.

Kaikkien ilotulitteiden myynti-, luovutus- ja käyttöikäraja on 18 vuotta. Ilotulitteiden myyminen tai luovuttaminen alaikäiselle tai päihtyneelle lukeutuu räjähdesäännösten rikkomiseksi.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

tepido

suomessa kokonaan kiellettyä. tupakointi, kaljan otto, ilotulitteet, kaikki on kohta niin pannassa että..

sarkasmia, alle 18-vuotias ei saa pitää tai käyttää sädetikkua (herranisä!!) kun taas haulikkoa saa :)

ja nyt varmaan rangaistukset raketeista on isommat kuin vaikka taposta petkeles!

suomi on tylsä maa, todellakin.

tässä itsepäisyyspäivän aikana puhuttiin miksi kansa istuu kotona ja titta på teevee kun eliitti perseen nuolijoineen juhlii linnassa? no mitä teet, julkijuopottelusta rapsahtaa sakkoa ja tulitteet muine lysteineen on tiukasti kohta kielletty kokonaan. ja tulitteitahan ei saa kun jotain 6 tuntina räpsytellä taivaisiin vain uudenvuoden aattona joten se siittä. tokihan moni juopottelee esim. (itsepäisyyspäivän aatonaattona) mutta sellainen erikois juhlinta kuten jossain zamba karnevaaleissa tai amerikan juhlissa puuttuu, se vaan on sitä törpöttelyä karheasti sanottuna, varmaan tajusitte pointin.

kiitän poliitikkoja, pollareita kun kerran jaksaavat niuhottaa säännöksien melskassa ja varsinkin virkamiehiä jotka kilvan keksii joitain kakka-rajoitteita. toivotan kaikille pykälien rikkaus vuotta -12!!!

JouniM

Ilotulitteet ovat kuitenkin räjähteitä, vaikkakin heikkoja. Oikein käsiteltynä turvallisia ja kauniita, paitsi useiden lemmikinomistajien mielestä ;)

Alaikäinen esim. 15v kolli kun on ottanut muutaman neuvoaantavan jonkun muun ostamasta viinapullosta tai parit oluet ei nuoruuden uhossa aina tajua että pienikin määrä räjähdettä voi saada elinikäisen vamman aikaan joko itselleen tai toiselle.

Oli muuten helvetin kiva kun pari uutta vuotta sitten ulkoilutin koiraani joka ei vielä silloin pelännyt pommeja vaan jopa tykkäsi niistä. Teinikersa vierässä moponkyydistä päätti ampua pitkäkarvaista koiraa roomalaisella kynttilällä. Lopputuloksen varmaan arvaatte.

Se että suomessa ollaan pykälien suhteen naurettavankin tiukkoja johtuu siitä ettei täällä pellet osaa käyttäytyä.
Väkijoukossakin voi paukutella kunhan ei paukuttele kenekään silmille.

Ranevaan

Kun jokaiselle paukulle ja raketille mätkäistään myynnin yhteydessä perittävä 25 euron haittavero, rajoittuu tämä hallitsematon räiskyttely kännissä riehuvien räkänokkien puuhastelusta ammattitaitoisten ja näyttäviä ilotulituksia työkseen tekevien hommaksi. Ammattilaiset voivat tietysti vähentää veron työvälinekuluina.

Teppo Vanamo

Poliisin pitäisi keskittyä siihen, että mistä pennut saavat paukkuja pitkin vuotta. Tässäkin oli pari veijaria, joilla oli painavat muovikassilliset paukkuja, joita sitten heiteltiin pitkin lenkkipolkuja ja teitä ihmisten ja koirien jalkoihin elo- ja syyskuussa! Jokin valvonta vuotaa pahemman kerran.

Ehdotankin, että ilotulitteisiin määrätään pakolliseksi yksilöllinen koodi, joka jää jäljelle käytön jälkeen. Paukun rakenteeseen laitettu alumiinifolion palakin riittää. Koodit kirjataan ostotapahtuman yhteydessä viivakoodista ostajan esittämän henkilötodistuksen mukaisesti tietokantaan. Tämän jälkeen poliisin on helppo etsi syyllinen. Tietokannasta katsotaan, kuka ja kenelle, on ilotulitteen myynyt.

Ensimmäinen paukku pamahti muuten justiinsa, eikä kello ole vielä kahdeksaa aamulla...