Maanantai 22.7.2019

Lipposen hyökkäys – Nyt puhuu J. Niinistö

Luotu: 
14.1.2012 12:59
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, Timo Soinin presidentinvaalin kampanjapäällikkö Jussi Niinistö (ps.)

Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Timo Soinin kampanjapäällikkö, kansanedustaja Jussi Niinistö kertoo yllättyneensä SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen häneen kohdistuneesta hyökkäyksestä.

Lipponen kutsui Ylen vaalitentissä Niinistöä äärioikeistolaiseksi. Myöhemmin Facebookissa Lipponen perusteli tätä sillä, että Niinistö oli eduskunnassa sanonut "poistavansa varmistimen" kuullessaan sanan parlamentarismi.

- Kieltämättä yllätyin Lipposen leimakirveen heiluttelusta, mutta toisaalta tälläistä politiikkaahan hän on aina silloin tällöin tehnyt, kun on kokenut olevansa ahtaalla. Isku oli kohdistettu eritoten Soinin vaalikampanjaa vastaan, olenhan vaalipäällikkö, Niinistö vastaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.

Samalla Niinistö kiistää olevansa äärioikeistolainen.

- Olen pyrkinyt julkisessa työssäni toimimaan asialinjalla Suomen ja suomalaisten parhaaksi, en häpeäksi. En ole politiikassa mukana omaa etua ajaakseni. Olen puolustanut kansanvaltaa. En usko rotuoppeihin. En ole rasisti, enkä halveksi demokratiaa. Olen maailmankatsomukseltani isänmaallinen, en äärioikeistolainen, Niinistö vastaa Lipposelle.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jussi Niinistö
Jussi Niinistö
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Selvitysmies

Eilisessä MTV:n tentissä Väyryseltä kuulemma kysyttiin hänen kuuluisasta kirjeestään A Karjalaislle, jossa käsiteltiin tapaa, jolla Neuvostoliitto voisi vauhdittaa Karjalaisen kampanjaa.

Lukekaa itse miten uljaasti kauhistuen vieraan maan sotkeutumisesta maamme vaaleihin Paavo torjuu avun:

Suomen kuvalehti nro 40 6.10.1989
------------------------------------------
Kotona 19.9.1981

Tohtori Ahti Karjalainen
Munkkiniemi

H.V.

Tapasin eilen illalla ministerineuvos Vladimirovin. Seuraavassa selostan lyhyesti keskustelumme.

Vladimirovin linja on muuttumaton. Hän tulee tekemään lujasti työtä Sinun valitsemisesi puolesta. Tällä kertaa Neuvostoliitto toimii kuitenkin selvästi varovaisemmin kuin vuonna 1956, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli ”Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan

puolueen ehdokas”. Hän korosti sitä, että sosialidemokraatit nykyään kannattavat hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa ja puolue puheenjohtaja Sorsaa myöten tukee Koivistoa.

Henkilönä he asettavat Sinut selvästi Koiviston yläpuolelle ja katsovat, että keskustalainen presidentti on parempi vaihtoehto kuin sosalidemokraattinen presidentti. Vladimirov ja hänen ystävänsä tulevat vaikuttamaan erityisesti kommunisteihin, mutta myös muihin puolueisiin Sinun valintasi hyväksi.

Victor kysyi minulta, mitä Neuvostoliito voisi muutoin tehdä Karjalaisen valinnan hyväksi. Hän itse ajatteli, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa tulisi nyt olla hiljaisempi vaihe, jolloin Koivisto ei saisi sellaista julkisuutta, joka voitaisiin tulkita tueksi hänelle. Sen lisäksi hän ajatteli, että taloudellisessa yhteistyössä saattaisi olla jokin tilanne, jossa Sinun vaikutusvaltasi voisi korostua.

Minä esitin hänelle sen ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen. Lupasin harkita tätä asiaa.

Tässä yhteydessä tuli jälleen esille minun mahdollinen vierailuni Neuvostoliittoon, joka, kuten tiedät, on ollut vireillä jo viime toukokuusta lähtien, jolloin presidentti Kekkonen päätti asiasta. Totesin Victorille uudelleen, että vierailun toteuttaminen olisi sopivaa tukea Karjalaisen presidentiksi valinnan puolesta.
Minulla tulisi olla puolueen puheenjohtajana riittävä arvovalta Sinun tukemiseksi, kun Koiviston puolestapuhujana on puheenjohtaja Sorsa, kaksinkertainen pää- ja ulkoministeri, joka on tehnyt virallisen vierailun Neuvostoliittoon molemmissa ominaisuuksissa.

Minä ollut jo yli neljä vuotta yhtä mittaa ulkoministerinä vierailematta kertaakaan tässä ominaisuudessa Moskovassa. Lisäksi olen yhteisten päätösten perusteella joutunut esiintymään keskusta-vasemmistoyhteistyön rikkojana, josta etenkin kommunistit pyrkivät vetämään yleispoliittisia johtopäätöksiä. Uskottavuus ei ole paras mahdollinen, kun minä näistä asemista käsin käyn ajamaan Sinun valintaasi nimenomaan ulkopolitiikan merkitystä korostaen.

Vladimirov esitti edelleen epäilyjä, mutta hyvin lieviä epäilyjä, sen suhteen, olisiko vierailu joka suhteessa tarkoituksenmukainen. Painavampana seikkana hän totesi, että asiasta olisi sovittava nyt presidentin sairastaessa vielä Sinun ja Uusitalon kanssa.
Kerroin Sinun tukevan vierailun toteuttamista.

Uusitalosta sanoin Victorille sen, minkä totean Sinullekin vasta tässä, etten oikein tiedä, missä Eino nyt liikkuu. Olet ehkä pannut merkille, ettei Eino ole ollut mukana useassa keskeisessä palaverissa, joissa presidenttiasiaa on käsitelty. Lisäksi hän oli merkillisen vaisu budjettiriihessä ja antoi minun taistella yksin. Minä suoraan sanoen suuresti ihmettelen, mitä Einon päässä liikkuu. Tämä ehdottomasti vain meidän kesken.

Toivon vakavasti, että ottaisit mitä pikimmin yhteyden Vladimiroviin ja kertoisit hänelle kantasi. Tapaan Gromykon torstaina, jolloin kutsu olisi luontevaa toteuttaa. Itse vierailu olisi mielestäni pyrittävä toteuttamaan – varmuuden vuoksi – jo lokakuussa tai viimeistään marraskuussa.

Lähden iltapäivällä New Yorkiin missä toivoakseni lauantaina tapaamme.

Parhain terveisin, Sinun

Paavo Väyrynen

Jukka Mikkola

Tämä kirje on täyttä dynamiittia Väyrysen vaalikampanjaa ajatellen. Kielenkäyttö on sujuvaa ja kirjoitusvirheitä ei näy olevan. Asia on saatettu ymmärrettävään muotoon.

Tätä kautta nuoremmatkin äänestäjät saavat ”pilkahduksen” maamme poliittiseen lähihistoriaan.

Matti O Koskela

Aivan oikein. Tämä kirjehän tukee täysin sitä, mistä Väyrynen tv-ohjelmassa puhuikin. Vasta aivan loppumetreillä Paavo antoi periksi NL'n painostukelle. Siitä viimevaiheesta, mistä Väyrynen puhui, on tämä kirjekin.

Vieraan vallan faktiseen torjumiseen tällä kirjeellä ei ole mitään osuutta. Voinet kaivaa esille myös sen vastuksen ajan kirjelmiä, vasta sitten olemme asian ytimessä.

Kaikkea tällaistahan faktista asioiden kulkua, nimenomaan media ja Paavon vastustajat ovat piilotelleet. Sen mitä he silloin kertoivat, oli väännelty aivan toisinpäin, samoin kuin nytkin yritetään vääristellä.

Paavo Väyrynen on ehdokkaista ainoa, jolla on kaikki mahdolliset avut, osaaminen ja ylivoimainen ulkopoliittinen taito Suomen eduksi.

Kontulainen

J. Niinistö jatkaa väkivaltaista kielenkäyttöään! Nyt hän syyttää Paavo Lipposta "kirveen heiluttelusta"! Lipponen on aiemmin mm. uhannut nylkeä Mauri Pekkarisen viestimällä, että "nahkurin orsilla tavataan".

"Puolustan kampanjapäällikköäni", sanoo Timo Soini, ja jatkaa lippalakkien sovittamista kasviksille työhuoneessaan.

muuan

En nyt ole varma, mutta eikös vanha kansansanonta "nahkurin orsilla tavataan" tarkoita sitä, että kumpikin tai kaikki asianomaiset joutuvat sinne orsille? Eikö liene sodassa ollut tapana sanoa näin kovan paikan edessä, koskapa esiintyy repliikkinä Tuntemattomassa.
Nahkurit ovat ennen ripustaneet nylkemänsä nahat kuivumaan orsille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Orsi

Edellisessä kommentissa siis saatiin tavanomaista nettipalstatietoa.

Granu

Soini puolustaessaan parlamenttarismia halveksivaa kansanedustajaa on sinänsä linjassa, toimihan hän eu-parlamentissa EFD-ryhmässä joka Euroopassa luokitellaan äärioikeistolaiseksi.Tunnusmerkkeinä ovat mm.antisemitismi,islamilaisuuden vastustaminen,homofofobia ym.Onneksi heitä oli vain Soinin lisäksi kolmisenkymmentä.Suomessa Soini antaa ymmärtää olevansa suvaitsevainen, poliittiseen keskustaan kuuluvana "työväen" mies,mitä soopaa. Jussi Niinistö korostaa mielellään isänmaallisuutta.Edesmennyt isäni sotaveteraani,pikakiväärimies, totesi suurinpiirtein näin "ne jotka eniten uhosi isänmaallisuudesta heistä ei tiukan paikan tullessa ollut mihinkään".

Kalle Karjalasta

Antisemitisti=juutalaisvastainen. Tärkein tämänpäivän juutalaisvastainen porukka ovat arabit eli "islam".
Hehän juuri eivät muusta haveilekaan, kuin juutalaisten ajamisesta mereen. Tästä riippumatta on mahdoton ymmärtää miksi en vastustaisi islamilaisuutta. Koraanissa sanotaan moneen kertaan, että kaikki vastaantulevat "vääräuskoiset" pitää alistaa tai tappaa. "Pyhä sota" ei kylläkään tällä hetkellä riehu valtoimenaan, mutta se johtuu vain sotilaallisista voimasuhteista.

puutarhamies

oli Esko Aho. Lipposen uhkaili tällä laajalti kohauttaneella sanonnalla häntä 90-luvulla, kun Aho oli paljastanut jonkun Lipposen mätäkonkeloista.

Lipponen on uhkaillut useaa muutakin samoilla sanoilla, jotka alunperin ovat tarkoittaneet kuoleman jälkeen tapaamista.

Änkyrän katkeruus ei kuole (hänen oman arvionsa mukaan).

muuan

...missä niitä pelottavia nahkurin orsia on, jotta voimme arvioida uhan laadun ja suuruuden. Luulisihan jostakin nahkamuseosta vielä löytyvän.
Olikohan se Kariluoto, joka uhkaili samalla tavoin kaveriaan Koskelaa, kun olivat lähdössä liki toivottomaan taisteluun? En muista, eikä ole kirjaakaan tässä saatavilla. Mistähän hekään olisivat siellä nahkurin orret löytäneet?

puutarhamies

viittaa kuoleman jälkeiseen tilaan, johon jokainen joutuu.

Se on vanha sanonta, jonka sanotaan tulleen kieleemme Keski-Euroopasta. Alkuperäinen sanonta ei sisällä nylkemis- eikä mitään muutakaan uhkausta.

Rakas Änkyrämme käytti sanontaa väärässä merkityksessä ikään kuin nyrkkiä ja veistä heristäen tuttuun tyyliinsä.

muuan

Eiköhän sanonta oikein käytettynä ole hirtehishuumoria, jolla yritetään pehmentää sitä tuntoa, että huonosti tässä vielä käy. Tuskinpa se kuitenkaan sisältää uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, kuitenkin ilmeisesti kuoleman ajatuksen.

Jos sinulla on eduskunnan pöytäkirjoja edessäsi, niin kerropa, missä yhteydessä Lipponen sanontaa käytti, niin yritämme päätellä, mitä hän sillä tarkoitti.

Jukka Mikkola

Näistä Lipposen ulostuloista olen tullut siihen käsitykseen, että hän ei käy pelkästään presidentinvaalikampanjaa, vaan nyt on kysymys myös demarien ”eloonjäämiskamppailusta”. Lähtiessään Kokoomuksen kanssa hallitukseen, he lähtivät väärään junaan. Varakkaat ihmiset selviävät vaikeina taloudellisina aikoina, mutta varattomat ihmiset eivät selviä. Heille käteen jää pahoinvointivaltion kortti. Lipponen on huolissaan perussuomalaisten menestyksestä tulevissa kuntavaaleissa.

Tähän liittyen: Miksi hallitus ei tuo odotettavissa olevia rajuja leikkauslistoja nyt esille, vaan vasta maaliskuussa?

Syynä tähän on tietysti se, että kansalta pidetään tarkoituksellisesti piilossa nämä leikkauslistat ja näin suositaan hallituspuolueiden ehdokkaita. Tämä on sitä ”pelin politiikkaa”.

Kuntakartta putkahti yllättäen esille ja se voi vaikuttaa vielä äänestyskäyttäytymiseen ainakin Kehä III:n ulkopuolella. Ainakin paljon maakuntaa kiertäneelle Väyryselle se oli ”taivaanlahja”, jonka avulla hän saattaa selvitä toiselle kierrokselle. Hesarissa tänään julkaistu kartta ei näytä ”vesivärimaalarin” tekemältä. Kuntia odottavat kovat ajat.

muuan

Ennusteluhan on täällä suosittua. Toiveajatteluja lausutaan mielellään varman ennusteen muodossa, kuin omaa pelokasta mieltä vahvistaakseen.
Tuo minun ennustukseni toki perustui päättelyyn ja muistoihin aikaisemmista vaalitilanteista. Ei minulla ole mitään syytä toivejatella demarien menestyksestä.

Filemon

oikein itkevät?

Yksinkertaisesti sanottuna! Sellainen henkilö, joka eduskunnassa ilmoittaa poistavansa varmistimen kuullessaan sanan parlamentarismi, ei ole kansanedustajuuden arvoinen.

Ei ainakaan länsimaisissa demokratioissa, kuten esimerkiksi Suomessa. Ehkä tämä vielä menisi esimerkiksi Pohjois-Koreassa.

Jos persut ja Jussi Niinistö eivät tätä ymmärrä, niin omapa on asiansa.

Kirjoitin tästä suoraan Jussi Niinistön blogiin, mutta kumma kyllä hän ei ole päästänyt kirjoitustani julkisuuteen.-(

Mistähän sekin kertoo, koska siinä ainoastaan kysyin, että pitääkö hän lausumaansa sopivana länsimaisessa demokratiassa? Halusin häneltä vastauksen!

Mike009

"14.1.2012 15:08 Matti Kouri .Jussi Niinistö!

Pidätkö tosiaan lausumaasi eduskunnassa, jossa totesit poistavasi varmistimen kuullessasi sanan parlamentarismi, länsimaiseen demokratiaan ja parlamentarismiin kuuluvana.

Minun mielestäni henkilö, joka lausuu tällaista, ei ole sopiva kansanedustajaksi.

Ja tämä on minun oma mielipiteeni, joka Soinin logiikan mukaan ei voi olla väärä:-)

Hyvää jatkoa valitsemallasi linjalla!"

Sen kummemmin Niinistön varmistin kommenttiin kantaa ottamatta pitää muistaa, että "länsimainen demokratia" voi toteutua muutenkin kuin parlamentarismilla. Esimerkkejä kyllä löytyy, mutta toki jos vihaa tiettyä puoluetta on heidän tekemisensä ja sanomisensa aina väärin. Sellaista vihaa kutsutaan arkikielessä syrjinnäksi.

miinve-3

Kyllä näitä varmistimen poistajia kun on tarpeeksi täällä
palstoilla kirjoittelemassa niin joku häiriintynyt poistaa
sen varmistimen ja käy kuten Norjassa.Kaikki vihapuheet on saatava loppumaan rangaistuksen uhallakin.Eiköhän työ-
väenpuolueittenkin kannatus vielä nouse kun rikkaat rikas-
tuvat ja köyhät köyhtyvät tarpeeksi.

Matti O Koskela

Lipposta törkeämpää uhittelijaa, suomalaisuuden vähättelijää ja Suomen syöjää ei ihan vähällä lähihistoriasta löydy. Onneksi tämäkin takarivin taaviksi alentunutta möykäröijää ei pian tarvitse katella, ei kuunnella.

Mies on vajonnut koko demariliikkeen mukana alapuolelle inhoamiaan Halla-ahoa ja Hakkaraista. Mutta niinhän se on, että monikaan ei kestä itsessään sitä samaa, mitä inhokeistaan löytää. Siksi tällaisia primitiivireaktioita pitää vielä hetki sietää.

nuppeli

Taitaa Lipponen joutua sinne nahkurin orsille, kun lunta tulee tupaan, raakasti ja täysin omilla ansioillaan.

Ihmetellä täytyy, kuinka noin epäsosiaalinen henkilö on yleensä ollut sen verran suosittu että on eduskuntaan päässyt. Saati sitten vielä puhjoht ja pääministeriksi.

Toivottavasti hänenkaltaiset öykkärit pysyvät poissa päättäjien paikoilta.

puutarhamies

Yritys mustamaalata Soinin kumppaneita ei auta yhtään edes puoluetta.

Lipposen lehtimainos se vasta hauska onkin! Näin sen ensi kerran tänään. Sen otsikon pitäisi olla: Lipponen tarvitsee jo taluttajat.
Tiiviisti hänen vierellään kahta puolen tukevat puolueen tappion mannekiinit: Sirkuksen Parraton Psykopaatti Jungner ja Krooninen Valehtelija Urpilainen.

Että sitä rataa...

jarmo suomaal

Mielestäni Lipponen haukkuu väärää puuta. Tunnen ja tiedän Niinistön olevan Suomen parhaimpia historian ja sotahistorian asiantuntijoita. Hänen kirjoituksensa ja kirjoittamansa kirjat ovat täyttä suomalaista tieto-taitoa.
Lipposta en tunne riittävän hyvin, mutta olisiko nyt se hetki, jolloin Suomen kansa saisi tietää mitä niissä "Tiitisen listoissa" oikein lukee.
Jarmo Suomala

edvard

Olen myös seuraillut J. Niinistön kirjoittelua vuosikaudet: tinkimätön Isänmaan mies, jonka osaamisen kärki on juuri niillä alueilla, jotka presidentin toimivaltaan kuuluvat. Toivon hänelle voimia tässä joutavassa loanheitossa ja häntä mielestäni voivat kansanedustajat lähestyä ja konsultoida, persuallergisetkin.

TapioTTT

Tsemppiä J.Niinistö "kaasuputkilipposen" hörinät voi todella jättää omaan arvoonsa.
Lipponen on upotettu lopullisesti presidenttikisasta, olisi mokoma ymmärtänyt pysyä pelkästään eläkkeellä siten olisi tämäkin poliittinen totaalinen alennustila ja häpeä jäänyt kokematta.

Jukka Mikkola

”Jussi Niinistö - kuten muutkin perussuomalalaiset - on täysiverinen kansanvallan kannattaja. Siksi hän syksyllä eduskuntakäsittelyssä vähennettäessä suoralla kansanvaalilla valitun presidentin valtaoikeuksia laukoi ottavansa varmistimen pois aina kuullessaan parlamentarismi-sanan presidentinvallan riisumisen yhteydessä. Siinä siis kansalta riistettiin kansalle kuuluvaa valtaa politikkojen itsensä käytettäväksi”, kirjoittaa kansanedustaja Anssi Joutsenlahti blogissaan ja myös toisaalla tämän lehden kommentissa.

Arvostan Eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahtea ja uskon, että tämä tieto pitää paikkansa. Sen voi vahvistaa todeksi Eduskunnan pöytäkirjoista.

seppotolonen

Suurituloisimpia on suosittu viimeisen 17 vuoden aikana.

Lainnaan kansantaloustieteen professori Matti Tuomaalan teksitä "Oikeudenmukainen verotus" kirjoitusta, jossa hän toteaa:

On aika korjata suomalaisen verojärjestelmän räikein epäkohta; verotaakka on sitä pienempi, mitä suurempi on pääomatulojen osuus kokonaistuloista. Verotusjärjestelmän verotaakka riippuu tulojen koostumuksesta ja vielä siten, että eri veronmaksajlla on erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa tulojensa koostumukseen. Miten kukaan voi pitää tälläista oikeudenmukaisena.

Tämä on johtanut sihen, että 1 600 000 euroa (133 000 euroa/kk) pääomatuloja tienaava maksoi 2011 veroja 28 prosenttia. Palkkatyöläinen, esm. sairaanhoitaja ja suuri osa töissä käyvistä suomalaisista maksoi 34 000 euron vuosituloista(2800 euroa/kk) saman 28 poresenttia veroja.

Vuonna 1990 pääomatulojen osuus oli 14 prosenttia ylimmän 1 prosentin ansaitsevien tuloluokassa ja vuonna 2000 se oli 54 prosenttia. Vauhti on vain kiihtynyt ja siirtynyt hyvin ansaitseviin tuloluokkiin (esim.lääkärit,jotka ovat voineet siirtää ansiotuloja pääomatuloiksi).

Tutkijaprofessorin mukaan työväenpuolueen pääministeri Paavo Lipposen hallituksen aikana verotus kiristyi pienillä tuloilla ja keveni suurilla tuloilla.

Tämämkaltainen lainsäädäntö on mahdollistanut ahneuden levämisen yleiseksi ilmiöksi suomalaiseen yhteiskuntaan, jota ylläpitää suuri osa yritysten johtajista myöntäen toinen toisilleen mahtavia palkkioita ja optioita.

Tästä johtuen en odota paljoakaan työväenpuolueilta, vaan meiltä suomalaisilta mukaan lukien kansanedustajat: Palauttakaamme moraali: oikeudenmukaisuus, huono-osaisten (työttömät, vanhukset,yksinhuoltajat, kansaneläkkeläiset, nuoret lapsiperheet) auttaminen, joita on 30 prosenttia tulonsaajista. Köyhyys syrjäyttää aiheuttaen terveysongelmia, väkivaltaa, rikoksia, epäsopua jne.

Perusarvojen palauttamista kunniaan toivoen: Seppo Tolonen

Satunnainen suomalainen

Herra Tolonen, montako prosenttia saatte palkkaa? Montako prosenttia maksaa purkki maitoa? Aivan, huonoja kysymyksiä sillä eihän näitä mitata prosenteilla vaan euroilla.

Sitten se hankalampi jatko-osa: montako euroa on 28% 2800 eurosta? Entäpä samat 28% vaikkapa 133 000 eurosta? Huomaatko eron? Kumman verotaakka on nyt suurempi (ja bonuskysymyksenä: kuinka paljon)?

de comments

kokoomuslaisen ajatusmaailman omaavalle. Jokainen elon laskuopin omaava, siis prosenttilaskun osalta, tajuaa, että mitä suuremmat tulot, josta lasketaan samalla prosentilla verojen määrä, kasvaa perityn veron määrä. Mutta tuohan ei olekaan se perusajatus. Perusajatuksena tuleekin olla veronmaksu maksukyvyn mukaan. Mitä suuremmet tulot niin progresiivisesti tulee veron määrän myös prosentteina kasvaa.

Tuo kokoomuslainen ajatteluhan perustuukin kokonaan tasaveron ajatusmalliin. Siis rikkaille lisää rahaa ilman että maksukykyä huomioidaan kuten "vanhoina hyvinä aikoina" jolloin oli tuloverotus oikeidenmukaisempi eikä kikkailtu pääomatuloilla. Ei siis ollut esimerkiksi mahdollista esim. lääkäreillä yhtiöiden kautta kikkailla pääomatulo verotuksella kuten nykyään. Sama koskee osittain myös osinkotuloverotusta.

kiuru

Pääomatulojen ja palkkatulojen verotuksen eriyttäminen on suurin syyllinen tuloerojen kasvuun. Hyvin tiedämme mitä juristit, lääkärit ym. tekivät, yhtiöittivät hommansa.

Verotukset eriytti kylläkin Ahon/Viinasen hallitus. Lipposen hallitus sensijaan nosti pääomatulojen veroprosenttia. Oikeudenmukaisinta olisi tietenkin, että kaikkien tulojen verotus olisi samanlaista. Siihen oikeisto ole kuitenkaan valmis.

Mila F

... kohdatessaan kunnollisen Suomen etua ajavan miehen.

Vaikka olisimme jäseniä millaisissa kansainvälisissä yhteisöissä hyvänsä, on silloinkin pidettävä huolta Suomen edusta ensin. Olen lukenut J. Niinistön blogeja ja täytyy sanoa, että ne ovat olleet täyttä asiaa ymmärrettävässä muodossa.

Minulla on todella suuret odotukset näistä vaaleista: Toivon, että maantapana tunnettu demarimainen kontallaan olo ja uhriksi asettuminen loppuvat näihin vaaleihin ja ryhdymme olemaan pää pystyssä suomalaisia kaikkien muiden kansallisuuksien joukossa sekä yhteistoiminnassa heidän kanssa.

gary

Minua ei pätkääkään kiinnosta jotkin eduskunnassa huutelut.

Mutta minua hirvittää Niinistö puolustusvaliokunnan puheenjohtajana. Hän on siis avainpaikalla. Ja mitä on tapahtunut muutamassa kuukausessa:

- varuskuntia ajetaan alas
- luovutaan maamiinoista
- lopetetaan varikkoja
- vähennetään puolustusmenoja radikaalisti juuri nyt

Eikö tämä herra puolustusvaliokunna puheenjohtaja tiedä, mitä se merkitsee! Suomen puolustuskyky heikkenee! Ja ennenkaikkea tahto puolustaa tätä rakasta isänmaata.

Jos minulla olisi valta potkaisisin heti tämän Niinistön pois puolustusvaliokunnasta. Ottaisin tilalle henkilön, jolle tämä rakas isänmaamme olisi tärkeä, jolla olisi tarpeelliset tiedot ja taidot johtaa tärkeää valiokuntaa. Ja ennenkaikkea jolle veteraanit ja heidän työnsä olisi tärkeää!

de comments

pitäisi ymmärtää ja kommentoida, sillä nyt näyttää siltä ettet ole lainkaan perillä edustuslaitoksen päätöksentekotavoista. Oletko todellakin siinä uskossa että luettelemasi alasajot ja yleensä puolustuksen budjettivarojen määrä päätetään puolustusvaliokunnassa? Tiedätkö mitä hallitus ja enemmistö sellaisena tekee? Eduskunnassa kun oppositiolla on vähemmän päätösvaltaa kuin halltuspuolueilla yhteensä, niin hallitus "ylikävelee" joka tilanteessa päätöksissä (myös mainitsemissasi asioissa) ryhmäkuria vielä käyttäen äänestyksissä. Tutki ensin asiat ennekuin syyttelet ketään asiattomasti.

Linkistä voit sitten tutkailla mitä puolustusvaliokunta on lausunut asioita siellä käsiteltäessä.

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/valiokunnat/valiokunta-puv01/index....

Kinander

Kyllä tämä persujen keskustelu (samoin kuin huumorintaju) on harvinaisen yksisuuntaista. Kukaan ei vastaa itse asiaan, vaan pilkataan Lipposta ja muita rohkeita sekä saivarrellaan. Itse asiasta - eli siihen että persujen joukoissa ja liepeillä on huolestuttavia äärioikeistolaisia ja rasistisia piirejä - kukaan ei sano mitään.

Soini "loukkaantui" ja väistää itse asian ja puolustaa Niinistöä, "koska tällä on koulutusta". Ei muodollinen koulutus kerro kovinkaan paljon ihmisestä, vaan hänen johdonmukainen ja vilpitön toimintansa. Halla-ahosta ja muista Soini ei sano mitään. Niinistö puolestaan itse ei kerro rehellisesti esim. kirjoittelustaan ja toiminnastaan Kansallisen kulttuuririntamassa ja Valkoinen rintama -lehdessä. (ks. esim. http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93963-yllattavan-hyva-lip...).

Haloo: Jussi Niinistö on poliitiikko ja julkisuuden henkilö! Ei tämä ole mikään tsoukki: kuva Suomesta muodostuu tällaisista henkilöistä. Ja kansan pitää tietää tosiasiat.

de comments

tuon liittämäsi linkin mukainen henkilö? Kysessä on kuitenkin todettava hänen blogiensa perusteella olevan eräänlainen persufobinen henkilö. Sen verran on tullut luettua hänen bogejaan, jotka jopa pääsääntöisesti ovatkin persufobia ulotteisia.

Mike009

Ei maassamme tunneta vastuuta poliitikkojen toimesta. Ei Lipponenkaan kerro vakoilustaan Stasille. Lipponen kommentoi Ylen aamussa aikoinaan, että sen ajan asiat ovat menneisyyttä ja niitä ei tarvitse selitellä. Jos Paavolla jatketaan niin Ahtisaaren olisi kuulunut vaatia Lipposen toimia tutkittavaksi valtakunnanoikeudessa case-Itävallan kohdalla.

Jokaisesta puolueesta löytyy vastaavia tarinoita. Perussuomalaiset loukkaantuvat tällä hetkellä näistä siitä syystä, kun ovat niin nuori puolue ja siellä ei ole totuttu kovaan kritiikkiin.

Vaikka tekstissäsi on asiaa, niin siitäkin paistaa läpi se, että vain persujen on vastattava tekemisistään ja sanomisistaan. Vaadithan tasapuolisuuden nimissä esim. Tiitisen-listaa julkiseksi ja Stasille vakoilleita tuomiolle tekemisistään?

Ainoa kuva minkä Suomesta saa on se, että täällä on katkeroituneita ja kateellisia ihmisiä.

Kinander

Sen verran olen lukenut Lipposen taustoja, että tiedän hänellä olevan laajat kansainväliset yhteydet mm. hyvän saksan-, englannin- ja ruotsinkielentaitonsa vuoksi. On varmasti joutunut keskustelemaan myös derkkujen kanssa, kuten kaikki niihin aikoihin toimineet poliitikot, jotka ylipäänsä tapasivat nuiden maiden ihmisiä. Lipposen parhaat kontaktit ovat kuitenkin pohjoismaihin, Länsi-Saksaan, Itävaltaan ja USA:han. Luulenpa, että näiden maiden tiedustelupalveluilla on aika hyvä käsitys siitä, mitä heidän ystävänsä tekivät.

Stasi-listat julki vaan, mutta niihin en hirveästi luottaisi. Pelkän derkkuraportin tarina tapaamisista on aika epävarma ja yksipuolinen. Tuskinpa paatunein taistolainenkaan enää uskoisi niiden totuusarvoon. Suomalaiset hankkivat itse myös tietoa tapaamisista ja herkullista olisi saada joskus samasta yhteydestä esim. aito nauhoitus ja kaksi eri maan raporttia.

de comments

Stasi-listassa oleviin nimitietoihin? Miksi lista pantiin Koiviston toimesta salaiseksi ja piiloon kassakaappiin? Oliko peräti 50 vuodeksi. Jos henkilöt jotka listalla esiintyvät eivät olisi "aitoa tavaraa", niin miksipä piti salata?

Mike009

Ei tule tapahtumaan, ennen kuin nämä kahteen pussiin pelanneet ovat muisto vain. Täällä pohjolan perukoilla, kun vallitsee tapa, että kaikki ikävä kiistetään ja lakaistaan maton alle. Pienet piirit takaavat sen, että toimittajat eivät edes yritä laittaa ketään ahtaalle, koska uusia haastatteluja ei tule loukkaantuneilta poliitikoilta. Miten politiikan toimittaja voi toimia silloin, kun on tehnyt työnsä "hyvin"? Ei mitenkään. Onneksi nykyisin netti ajaa sen asian, mikä kuuluisi todellisuudessa lehdistölle. (kunhan muistaa lähdekritiikin)

Lipponen on joka tapauksessa menneisyyttä ja sortuu siihen samaan mistä muita syyttää. Hän ei arvosta todellista demokratiaa. Jos mietitään tämän päivän Lipposta ja Niistöä, niin toinen heistä on jäänyt 20 vuotta sitten elettyyn ja toinen on tuleva presidentti. Viisas poliitikko uudistuu ja oppii virheistään.

Lipposen hyvät suhteet USA:n kanssa ovat suurelta osin legendaa, mutta perustuvat loikkaan vasemmalta oikealle. Muihin maihin Lipposella on normaalit välit, kuten muillakin pääministereillä tähän mennessä.

Kinander

Kyllä Lipponen oli vahvana takapiruna Koiviston ykkösavustajana, kun linjattiin, että Suomi siirtyi Kekkosen jälkeen selvästi parlamentarismin suuntaan. Myös neukkukortin käyttö lopetettiin, kun vuonna 1983 SMP pääsi hallitukseen ja 1987 vaalien jälkeen myös kokoomus (siis muutamia vuosia ennen Neuvostoliiton hajoamista). Mm. tämän vuoksi ymmärrän hyvin, että natseilta opitun sanonnan "varmistimen poistamisesta" närkästyttää parlamentarismin vankkaa puolustajaa.

Mike009

Lipposen "ongelma" onkin juuri se, että hän uskoo oman mielipiteensä olevan se ainoa oikea. Lipponen ei edes yritä ymmärtää, miksi joku toinen on asiasta toista mieltä. Vaalimainos pöö (vaikka on tullut varmasti muilta) kertoo sen, kuinka Lipponen uskoo kaiken olevan Suomessa hyvää ja kaunista.

Suomessa ongelmaksi on muodostunut "elitiin" ja "kansan" kahtiajako. Kuten jokaisen pitäisi tietää siitä ei seuraa mitään hyvää. Lipponen onnistui luovimaan itsensä kommunismin ajasta oikeistolaiseen aikaan, mutta viimeiset vuodet häneltä on jäänyt elämättä. Vaikka hehkutamme kuinka olevamme tasa-arvoinen valtio, niin ei se vain ole pertti ja pirjo perusperheen mielestä niin. Syitä on lukuisia, joten niitä en lähde edes listaamaan.

Mutta ei Lipponen silti ole ainoa joka uskoo siihen, että kaikki on hyvin. Se shokki mikä viime vaalien jälkeen tuli, on jakanut kansaa vielä enemmän kahtia. Osa väittää asioiden olevan kunnossa ja perussuomalaisten nousun johtuvan muukalaisvihasta jne.. Ne oikeat syyt on haudattu ja nyt haetaan tekosyitä sille, miksi kansa protestoi. Halonen sanoi viisaasti, että onneksi Suomessa toivottomuus purkautuu vaaleissa, eikä kadulla mielenosoituksina. Kuitenkaan emme ole kaukana siitä tilanteesta, että kansa kyllästyy. Samat poliitikot, uudet poliitikot ja mitään ei tapahdu. Eriarvoisuus kasvaa ja toiset saavat kohtuuttomia etuuksia toisiin nähden. Sivistysvaltiossa näistä asioista keskusteltaisiin avoimesti, Suomessa syytellään toisia.

de comments

(salainen agentti) tuot esille ainakin osan niistä syistä, joiden johdosta kansa on jakautunut kahtia. Tätä ei näytä osaavan vieläkään tulkita vanhat puolueet oikein tai sitten siihen ei vain yksinkertaisesti ole edes halua. On helpompaa yrittää kaivaa malka toisen silmästä kuin omasta.

Kiitos hienosta kommentistasi.

TapioTTT

Siis huumorintajuako voihan "räkä" mikä juttu eläkeläinen Lipponen todella törkeästi herjaa laillisesti suomen valtiopäiville valittuja kansanedustajia.

Mikä mies tämä SDP.n eläkeläinen luulee oikein olevansa onko näin että ainoastaan ns.suvaitsevat saavat sanoa tässä maassa mitä sylki suuhun tuo joutumatta siitä Demlan suurennnuslasin alle ja lailliseen edesvastuuseen.

Kinander

Ei Jussi Niinistö ole pahin, jos se nyt lohduttaa. Eduskuntaryhmässähän on kaksi edustajaa, joiden toiminnasta on hovioikeus antanut päätöksen ja yksi evustaja, joka on luvannut erota toimintansa vuoksi (tosin ei ole tehnyt sitä lupaamaansa määräaikaan mennessä).

Luuletko, että Lipponen ei ole saanut äärioikeiston hurmahenkisiltä alatyylistä ja sivistymätöntä postia, jossa Supolla riittää työtä?

Huumorintaju olikin suluissa ja kertoi vaan, että myös se on esim. Soinin kohdalla kovin yksisuuntaista. Tässä yhteydessä tarkoitin tietysti keskustelun yksisuuntaisuutta tai oikeastaan sen puuttumista.

seppotolonen

Onkohan prosentit ja eurot menneet sekisin tai muuten sekaisin ?

Jos et tiennyt mitä jää ostovoimaa 1 600 000 euron pruttovuosituloilla vähennettynä 28 prosentin vero 448 000 euroa. Vuodessa voit ostaa 1 152 000 eurolla ja kuukaudessa 96 000 eurolla mitä haluat etkä tarvitse yhtään prosenttia.

Sen sijaan 34 000 euro vuodessa hankkeilla käyttöön jää verojen 9520 euron jälkeen 24 480 euroa eli kuukaudessa 2040 puhtaana käteen. Jos vielä henkilöllä sattuu olemaan pari lasta, perheessä harkitaan tarkkaan mitä maitoa , vaatteita tai mitä muuta perheen tarvitsemaa ostetaan. Huomaatko eron ? Eikä hänkään tarvitse yhtään prosenttia.

Sinun mielestäsi 448 000 euroa maksavan verotaakka on suuri. 96 000 euroa kuukaudessa anseitseva verratttuna yhtä pikää päivää tekevän 2040 euroa ansaitsevaan verotus on mielestäsi oikeudenmukaista.

Enpä ihmettele epäoikeudenmukaisuuden määrää, mikäli kaikki ajattelevat samalla tavalla kuin Satum(nn)ainen suomalainen

Satum(nn)aisin terveisin: Seppo Tolonen

PS. Anteeksi kirjoiusvirheeni

Satunnainen suomalainen

Kirjoitusvirheistä niin väliksi mutta sisälukuataitoanne hieman kritisoisin. Kysyin kirjoitukseenne viitaten sitä, kumman verotaakka on suurempi. En ottanut kantaa oikeudenmukaisuuteen, maailma kun ei valitettavasti usein sitä ole. En myöskään spekuloinut ostovoimalla, sillä tämä osaltaan vain vaikeuttaisi vertailua esim. valtiolle palautuvien verotulojen osalta.

Niin teille kuin nimimerkille de Comments tiedoksi: En ole tasaveron kannalla mutta en myöskään ole vakuuttunut kommunismin autuudesta. Yksinkertaistettuna mielestäni veron progressiollakin on rajansa.

Varmasti olisi huomattavasti miellyttävämpää siirtää sellaiset ikävät asiat kuten maksut mielummin "niille rikkaammille muille" - kunnes ne ns. rikkaiden rahat vaan loppuvat ja huomaamme kaikki olevamme niitä ns. rikkaita.

de comments

en todellakaan kirjoittanut että progressiivin pitäisi olla rajaton. Toki siinäkin pitää olla rajansa. Näinhän oli aiemminkin. Kommunismiin ei sitä paitsi tarvitse viitata näissä yhteyksissä kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta. Kyllä kokoomuksen ajamalla politiikalla (tasavero)on rasitettu kaikkein raskaimmin keski- ja pienituloisia. Ihmetellä vain voi kuinka nykyisen hallituksen vasemmistoon lukeutuvat puolueet lähtivät uudessa hallitusohjelmassa noudattamaan samaa kokoomuspolitiikka verojen suhteen. Näin siitäkin huolimatta tapahtui, vaikka mm. Urpilainen yrittikin eduskunnassakin toisin väittää. Suurimmaksi osaksi toteutetut veronkorotukset ovat tasaveron luonteisia veroja.

Älä ole huolissasi kyllä kokoomus pitää huolen rikkaistaan ainakin niin kauan kuin on remmissä mukana, siis hallituksessa. Tuloerot kasvaa. Suuret johtajatkorottavat palkkojaan ruhtinaallisesti ja ottavat sen lisäksi suuria boonuksia. Vai onko oikein että sähköyhtiön johtajien suuret, voisi jopa sanoa ylisuuret, palkat ovat oikein ja ansaittuja? Kysymys on kuitenkin valtionjohtoisesta yhtiöstä.

Filemon

Pohdit asiaa väärin päin!
Montako euroa JÄÄ kulutukseen 1.600.000 euron palkasta. Ai niin, eihän siitä jää kuin 1.152.000 euroa. Juuri ja juuri saa makkaraa leivän päälle;-)

Ja siitä 34.000 eurostahan sentään jää 24.480 euroa. Johan tuolla pitää tulla toimeen. Niin kuin muuten moni tuleekin!
Jos tuosta ensimmäisestä vaihtoehdosta vähentäisi yhden ”miltsin”, niin vielä jäisi 152.000 euroa, millä minkä tahansa mittarin mukaan pärjäisi vähintäänkin erinomaisesti. Ja vielä jäisi varaa hoitaa 40 toisessa kappaleessa esitetyn duunarin palkan verran käytettäväksi!

Ai niin, mutta minähän unohdin kokonaan sen, että tämä isopalkkainenhan onkin korvaamaton, eikä hänen korvaustaan voi pienentää! Voi tätä porvareitten porukkaa!

Ja suomalainen tavallinen tallaaja katsoo hommaa suu auki tekemättä mitään. Tai tekeehän se – ja äänestää ”Työväen presidenttiä”! Mihin tämä maa on menossa?

JM

Miksi me suomalaiset äänestämme (olemme äänestäneet) näitä ikiaikaisia samoja ryvettyneitä 'ammattipoliitikoita' jotka valituiksi päästyään jatkavat palkkansa maksajiensa halveksimista.. siis omaa kansaansa.. jopa omia äänestäjiäänkin takkejaan kääntämällä?.. ja jatkavat 'muunnellun totuuden kertomista'..

Se taitaa loppujen lopuksi olla niin että verorahoillamme elätettävät 'ammattipoliitikot'.. jatkavat elättäjiensä halveksimista siksi koska me olemme niin.. anteeksi vaan.. he...tin sinisilmäisen tyhmiä koska uskomme heitä yhä uudestaan ja uudestaan heitä äänestäessämme.. ja he tuntevat taas olevansa suunnattoman älykkäitä voittajia ja suuria 'johtajia'.. jonka seurauksena saavat hyvällä omatunnolla jatkaa röyhkeästi vain itsensä ja puolueensa parastansa ajamista.. meistä suomalaisista ja lapsiemme tulevaisuudesta vähääkään välittämättä.

Toivon todella rakkaat suomalaiset että avaatte silmänne.. meidän suomalaisten tehtävä tässä maailmassa ei todellakaan ole 'pelastaa' koko maailmaa itsemme uhraten..

.. ai niin ja näistä kolmesta politiikassa vaikuttavista Niinistöistä.. Jussi vaikuttaa todellakin tällä hetkellä olevan se täysipäisin ja meistä eniten välittävin..

Akimonkkonen

Lopetin sinisilmäisyyden poliitikkojen puheita kohtaan silloin, kun asumistuki romahti nollaan ja lapsilisät leikattiin, korot pompsahtivat 15 prosenttiin ja verotus kiristyi tyött.vak. ym. (piilo)verojen myötä. Aho, Viinanen, Lipponen; kirosanoja. Epäluottamus näitä ammattipoliitikkoja kohtaan vain syveni, kun Suomi liitettiin euroon, -siitä alkoi nettomaksajan loputon "Via Dolorosa".

Kansahan se äänestää poliitikot, totta. Viime vuosina on onneksi ollut heräämistä nykymenon mielettömyydestä, siis ammattipoliitikkojen aikaansaannoksista; Suomesta aiottiin tehdä turvapaikkaturismin johtotähti Euroopassa, Suomesta on jo tehty mallimaa EU:a, joka noudattaa mitä mielettömämpiä pykäliä orjallisesti ja nyt "ytimessä" työntää veronmaksajien rahat ulkomaille.

Näitä se tuulipukukansa miettii muunmuassa ja varsinainen jytky tuleekin seuraavissa vaaleissa, jotka ovat hyvin pian. Pöö itsellenne, ammattipoliitikot!

seppotolonen

Samaa voi sanoa "satumaisen" suomalaisen sisälukutaidosta.

Väität edelleenkin, että euroina 1 600 000 euron vuosituloista 448 000 euron verotaakka on suurempi kuin 34 000 euron vuosituloista 9 520 euroa. Kysymyksessä on tasavero, jota sanojesi mukaan et kannata.

Verotaakka on molemilla sama prosenttuaalisesti.(prosentteja ei syödä).

Minä taas otin kantaa oikeudenmukaisuuteen. Maailama tosiaankaan ei ole oikeudenmukainen eikä paremmaksi tule puolustaessasi ökyrikkaita ja lainsäädännössä olevia porsaanreikiä, jota ahneus hyödyntää.

Yritin kiinnittää yhteen pahimmista epäkohdista verotuksessa, joka sallii järkevän (rahanahneuden) verosuunnittelun.

Sinä pulestasi kysyit minulata kumpi eurosumma 448 000 vai 9 520 on suurempi.

Vastaan kysymykseesi: "kumman verotaakka on suurempi ?".

Verotaakka on yhtä suuri molemilla, ja se ei ole oikeudenmukaista, koska suurituloinen on voinut vaikuttaa verosuunnittelulla tulonsa pääomatuloiksi.

Palkkatyöläinen maksaa työtuloistaan prokressiivisen verotuksen mukaan eikä pysty hyödyntämään verosuunnittelua.

"Niillä muilla rikkailla" on maksukykyä kantaa kortensa kekoon velkaantuvassa Suomessa. Älä menetä yöuniasi, rikkailta eivät rahat lopu koskaan, sitä varten ovat veroparatiisit.

Ystävällisin terveisin: Seppo Tolonen

Bonetos

alkaa tuntua siltä, että näillä leimaavilla kannanotoilla Lipponen ja Biaudet voitaisiin nimetä fasisteiksi. Heille oli aikanaan tyypillistä leimata vastustajiaan. Jokainen poikkeava mielipide tuomittiin uhaksi yhteiskunnalle.

Lipponen ja Biaudet ovat omien mielipiteidensä sulkeutuneita ja suppeakatseisia vankeja, joilta puuttuu kyky kunnioittaa erilaisia mielipiteitä. Suomi ja Eurooppa ovat murroksessa, jossa vuosien varrella tehdyt poliittiset virheet näkyvät tavallisen kansan mielipiteiden muuttumisena. Leimaamalla uudet poliittiset tuulet kevyesti ja vailla kunnollista perspektiiviä kärjistetään yhteiskunnan kantoja entisestään. Eurooppa tarvitsee muutoksia ja muutoksessa on oltava rakentavasti mukana.

Lipposen ja Biaudet'n kaltaiset poliitikot ovat toiminnallaan vieneet politiikan pois ihmisten tasolta. Politiikan on muututtava ja se muuttuu - väistämättä. Vaikka muutoksiin kuuluisi maahanmuuton voimakaskin rajoittaminen, se voi olla tärkeää, jotta ihmiset säilyttävät kunnioituksensa toisiin ihmisiin, rotuun, kansallisuuteen, ihon väriin, kulttuuritaustaan, uskontoon tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Rasismi on aina ilmiö, joka johtuu yhteiskunnallisista oloista - ja poliittisista toimista. Rasismi on seuraus - ei lähtökohta.

Lipponen ja Biaudet ovat yhteiskunnassamme niitä, joiden käsitykset rakentuvat hyväosaisten turvaverkon takaa. Sieltä ei nyky-Suomen segregaatiokehityksen todellinen tila näy edes nimeksi. Rasismia on helppo tulkita ja tuomita rikkaiden ja hyväosaisten kattohuoneistoista, joissa naapurina on rikas ja hyväosainen.

Konstakanto

Väyrynen on itseasiassa hajoittanut koko kepun. Jarmo Korhonen esimerkiksi on tunnetusti vanha väyrysläinen ja hän sai aikaiseksi katastrofaalisen rahasotkun jota ei niellyt edes kepulaiset äänestäjät.

Se, mikä minua häiritsee kepulaisessa politiikassa on alituinen tukien vinkuminen. Eikö jumalauta löydy yhtään kepulaista poliittista vonkamiestä, joka vaatisi että yritetään itsekin tehdä jotakin! Onko valtion syytingissä hyvä olla?

Maakunnissa asuu yritteliästä ja kovaa työtä tekeviä kansalaisia. Miksi maakunnat ovat sitten tällaisessa rahallisessa ahdingossa? Suuret kaupungitko on syy? Höpö, höpö. Esimerkiksi pääkaupunkiseutu rahoittaa suurelta osin verotuloina maakuntia.

Miettikää, hyvät maakuntalaiset, että mikä oikeasti on johtanut teidät tukikierteeseen. Esimerkiksi S-kauppa tai S-liike on tunnettu kepulainen ilmiö. Tämä liike on onnistunut saamaan johtavan markkina-aseman Suomessa elintarvikemarkkinoilla ja on hyvin poliittinen. Luulisi, että tällainen "osuuskuntaliike" pitäisi teidän puolianne. Se maksaa kuitenkin alkutuottajalle törkeän vähän ja kehtaa vielä syyttää suurimpien kaupunkien herroja (joita he itsekin olevat) ja EU:ta siitä ahdingosta, jossa ilman tukiaisia olisitte. Tukiaiset menevät itse asiassa heille, kun valtio maksaa niitä tuotannostanne.

Tukiaiset anomuksineen pois ja kunnon raha alkutuotannolle! Kepu ei tätä aja eikä Väyrynenkään vaikka mitä sanoisi.

Kuntauudistuksella tai sen poisjättämisellä ei ole mitään vaikutusta tähän asiaan. Kuntakapina on vain kuntapäättäjien harmistus työpaikkojensa menetykseen. Kansalaisia kapina ei palvele.

Rohmar

Jussi Niinistö luokitteli itsensä artikkelissa ainoastaan isänmaalliseksi. Mutta tämähän juuri on se suurin synti.

Barroso piti vuorisaarnaksi tarkoitetun hengennostatus puheen samoihin aikoihin kun Suomi "neuvotteli" vakuuksia Kreikan paketteihin. Yhdessä vaiheessa puhetta hän luetteli kaikkia negatiivisia ilmiöitä. Listan kaikista pahin lieveilmiö lausuttiin viimeisenä, ja painokkaimmin: Nationalismi.

Suomi ei ole enää itsenäinen poliittisesti, ja kohta se ei ole sitä myöskään taloudellisesti. Järjestelmän näkökulmasta ne ovat vihollisia, jotka eivät tunnusta järjestelmän ylivaltaa. Heidän uskottavuuttaan pitää horjuttaa, heidät pitää eristää jne. jne. Näinhän se on aina ollut, ja näin se tulee aina olemaan.

Soini yritti selvittää Lipposelle, että kun heidän kansanedustajiaan vastaan hyökätään jatkuvasti, ne ovat myös hyökkäyksiä heitä äänestäneitä kansalaisia, ja demokraattista järjestelmää vastaan. Tämä siis sellaisissa tapauksissa, joissa väitteet ovat vääriä, tai tahallisesti väärin ymmärrettyjä.

Kun Lipposella ja Biaudetalla ei ole enää mitään mahdollisuuksia tulla valituksi, he käyttävät vaalijukisuuden ainoastaan oman- ja puolueensa asialistan edistämiseen.

torri21

SDP On liikaa touhunnut eu asioissa . Hoitamatta on kotimaan asiat ,tytömyys,palkka ja tuloerot, ei , ole puututtu ylisuuriin eläkkesiin Valtion omistus ohjaukseen . Nämä asiat tartis hoitoa. Lipponen puhuu aivan muusta.Ei äänestäjä luota SDP tahtotilaan.

Salon Petri

Ei perustu käsittääkseni demokratiaan eikä parlamentarismiin.

Kevään 2011 hallitusneuvotteluiden yhteydessä asiasta saatiin viimein Yle Uutisten kautta virallinen vahvistus.

Sitä ennen esimerkiksi tästä alla olevasta linkistä avautuva kokonaisuus tunnettiin vain nimellä "On Sovittu Että" - järjestelmä.

- Harmaa hallinto ja Suomen ihmisoikeustilanne 2011 -
Posted on heinäkuu 17, 2011

"Suomi jatkaa läntisten YK-maiden johtavana ihmisoikeusrikosvaltiona. Kova väite heti tämän artikkelin alkuun. Perustelen väitteeni saman tien."
http://suomi2017.wordpress.com/2011/07/17/harmaa-hallinto-ja-suomen-ihmi...

tai

avoimesta internetistä hakusanaksi > korporatismi

joukahinen

Vähintään valtion ja kuntien palkollisille eläkekatto ja heti. Maksimi 3000 €/kk riittää yhtä hyvin ex-presidentille kuin Suomen pankin johtajallekin.Kyllä noissa hommissa on ehtinyt omaisuutta haalia ihan riittämiin ennen eläkeikää. Valtion talous on kuralla ja eikun tuhlataan rikkaitten eläkkeisiin, ihan on Kreikan touhua. Stoppia ja heti, vai onko näissä huippueläkeiden nauttijoissa liikaa demareita?? Moraalitonta touhua Jutta.