Maanantai 20.5.2019

ACTA-epäilys leviää: ”YouTube-videosi on pian laiton”

Luotu: 
16.2.2012 19:45
Päivitetty: 
16.2.2012 20:16
  • Suojataanko tekijänoikeuksia EU-kansalaisten perusoikeuksien kustannuksella, ihmetellään europarlamentissa. ACTa-sopimuksen pelätään muun muassa heikentävän internetin vapautta.

Faktakulma

Suomi allekirjoitti ACTA-sopimuksen (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) 22 EU-maan joukossa tammikuussa. Sopimus astuu voimaan vasta, mikäli se ratifioidaan Euroopan parlamentissa ja kaikissa jäsenmaissa.

Euroopan parlamentti järjestää kuulemisen ACTAsta 1. maaliskuuta ja äänestää siitä todennäköisesti kesäkuussa 2012. Suomen eduskunnalle se tulee ratifioitavaksi syksyllä 2012.

EU-maiden lisäksi sopimuksen ovat allekirjoittaneet Australia, Etelä-Korea, Japani, Kanada, Marokko, Singapore, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat.

Suomen ulkoministeriön mukaan ACTAn mukainen "teollis- ja tekijänoikeuksien tehokas täytäntöönpano" hyödyttää suomalaisia innovatiivisia yrityksiä ja luovan työn tekijöitä sekä tukee innovatiivisten ja luovien alojen taloutta. Samalla se turvaa laillisten tuotteiden kaupasta saatavia verotuloja.

ACTA sisältää siviili- ja rikosoikeudellisia määräyksiä, määräyksiä tulliviranomaisten toimista sekä internetissä tapahtuvista oikeudenloukkauksista ja teknisistä toimenpiteistä.

Paljon puhuttu piratismin vastainen ACTA-sopimus epäilyttää kansalaisia sekä Euroopassa että Suomessa. Europarlamentin liberaali- ja keskustaryhmä, jonka varapuheenjohtaja on keskustan Anneli Jäätteenmäki, vaatiikin nyt sopimuksen vaikutusten selvittämistä ja salailun lopettamista.

Jäätteenmäen ryhmän mukaan ”tuhannet EU-kansalaiset” ovat ilmaisseet parlamentin jäsenille huolensa sopimuksen vaikutuksista niin internetin vapauteen, yksityisyyden suojaan kuin rinnakkaislääkkeiden saatavuuteenkin. Ryhmän mielestä sopimus on ruodittava huolella läpi ennen europarlamentin äänestystä.

Suomi allekirjoitti sopimuksen jo tammikuussa. Se astuu kuitenkin voimaan vain, mikäli europarlamentti ja loput EU-maat ratifioivat sopimuksen.

–Euroopan parlamentin on otettava kansalaisten huoli tosissaan. ACTA neuvoteltiin salassa ja sen osapuolet ovat selkeästi epäonnistuneet kertomaan sopimuksen sisällöstä. Nyt on selvitettävä perin pohjin, mikä sen vaikutus on Euroopan unionin perusoikeuksiin, toteaa Anneli Jäätteenmäki.

”YouTube-kotivideo, jonka taustalla soi radion musiikki, on sopimuksen vastainen”

Kansalaiset ovat osoittaneet mieltään sopimusta vastaan Euroopassa aina Suomea myöten. Viime aikoina sopimus on ollut vastatuulessa myös valtiotasolla, sillä muun muassa Saksa, Puola, Slovakia, Latvia ja Bulgaria ovat keskeyttäneet sopimuksen ratifioinnin. Europarlamentaarikko Satu Hassi arvelikin jo aiemmin, että ACTA voi kaatua europarlamentin vastustukseen. Muun muassa Saksa jäi odottamaan parlamentin ratkaisua ennen allekirjoitusta.

ACTAn tarkoituksena on torjua tuoteväärennöksiä ja suojata tekijänoikeuksia. Se kattaa kaikenlaiset väärennökset tavaroista sähköisiin tuotteisiin. Jäätteenmäen keskustaryhmä puoltaa piratismin kitkemistä, mutta epäilee ACTAn lisäarvoa taistelussa. Kiina, Venäjä, Brasilia ja Intia eivät ole allekirjoittaneet sopimusta, ja 80 prosenttia väärennetyistä tuotteista on peräisin näistä maista.

–Kansainvälisen kaupan toimivuuden kannalta on erittäin tärkeää, että tuoteväärennökset ja tekijänoikeusloukkaukset saadaan kuriin. Siihen on kuitenkin jo olemassa kansainvälinen lainsäädäntö. Meidän on arvioitava, mikä on ACTAn tuoma lisäarvo, Jäätteenmäki korostaa.

Suomessa sopimusta on äskettäin arvostellut muun muassa keskusrikospoliisin rikosylikomisario, poliittisesti aktiivinen Thomas Elfgren (r.). Hän kirjoitti epäilyistään Puheenvuoro-blogissaan.

–ACTA-valmistelua on leimannut salamyhkäisyys vailla vertaa. Tottakai näin, sillä sopimus rajoittaa sananvapautta ja olemme antamassa USA:n viranomaisille vallan päättää, mihin sen rajat vedetään. --- ACTA-sopimus rajoittaa internet-käyttäjien sananvapautta. YouTubeen postitettu kotivideo, jonka taustalla soi radion musiikki, on sopimuksen vastainen ja siten pian myös Suomessa laiton. Ja paljon paljon muuta. Sanktiot ovat kovat, kirjoittaa Elfgren.

Nykyinen kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) arvosteli ACTA-sopimuksen valmistelun salamyhkäisyyttä jo kaksi vuotta sitten. Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustavan Electronic Frontier Finland ry:n mielestä ACTA-sopimus on ”tarpeeton ja suorastaan haitallinen”. Järjestön mielestä sopimus toimisi mahdollisesti tuotepiratismin, mutta ei immateriaalisten tekijänoikeuksien osalta.

Faktakulma

Suomi allekirjoitti ACTA-sopimuksen (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) 22 EU-maan joukossa tammikuussa. Sopimus astuu voimaan vasta, mikäli se ratifioidaan Euroopan parlamentissa ja kaikissa jäsenmaissa.

Euroopan parlamentti järjestää kuulemisen ACTAsta 1. maaliskuuta ja äänestää siitä todennäköisesti kesäkuussa 2012. Suomen eduskunnalle se tulee ratifioitavaksi syksyllä 2012.

EU-maiden lisäksi sopimuksen ovat allekirjoittaneet Australia, Etelä-Korea, Japani, Kanada, Marokko, Singapore, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat.

Suomen ulkoministeriön mukaan ACTAn mukainen "teollis- ja tekijänoikeuksien tehokas täytäntöönpano" hyödyttää suomalaisia innovatiivisia yrityksiä ja luovan työn tekijöitä sekä tukee innovatiivisten ja luovien alojen taloutta. Samalla se turvaa laillisten tuotteiden kaupasta saatavia verotuloja.

ACTA sisältää siviili- ja rikosoikeudellisia määräyksiä, määräyksiä tulliviranomaisten toimista sekä internetissä tapahtuvista oikeudenloukkauksista ja teknisistä toimenpiteistä.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

PetSu

Yhdysvaltain lait ja Eurooppa ei osu kohdalleen.

Minun YouTubeen lataamani yksikään filkka ei ole laiton, koska ne on minun tekemiäni, aivan alusta saakka.

Niin ovat ajatukseni Facebookissakin. Kuvia, joista saan joskus jopa palkkion eri taholla ja ystävieni ajatukia/kuvia.

Jostain kumman syystä NYT ovat kummatkin julkaisijat ilmoittaneet, että PetSu nimimerkin lataama KAIKKI materiaali on näiden porttaalien omistajien omaisuutta myöskin.
On ollut silloinkin, kun siitä ei kukaan tiennyt ja vaikka kieltäisin sen tai POISTAISIN.

Piraattipuolue oli mielestäni aivan pihalla aikaisemmin, mutta tuon haittuani en ole niinkään varma, että kuka varastaa ja mitä. Onneksi vesileima on keksitty. Te jotka ette tiedä mikä se on, niin kehoittaisin etenkin FB:ssä sen hankkimaan. Olette hyvin pian jossain mainoksessa ja sentiäkään ei irtoa. Muille kyllä.

iirisiines

Meillähän on suomessa asiat hyvin, sillä Jyrki Käteinen, Jutta Urpilainen ja Sauli Niinistö hoitaa meidät kaikki totalitaristiseen Uuteen Maailmanjärjestykseen nopeammin kuin kansa ehtii sanoa edes kissa. http://hallituksenkorruptio.blogspot.com/2012/02/jutta-urpilainen-uusi-m...

Internet-sensuuri jatkuu: Twitter ryhtyy sensuroimaan viestejä maakohtaisesti
http://hallituksenkorruptio.blogspot.com/2012/01/internet-sensuuri-jatku...

Yhteisöpalvelu Twitter on ilmoittanut ryhtyvänsä poistamaan näkyvistä käyttäjiensä viestejä, mikäli tietty maa niin vaatii. Suljetut viestit pidetään kuitenkin näkyvissä muissa maissa.

Muutos on merkittävä, sillä tähän saakka Twitter on pystynyt reagoimaan maakohtaisiin rajoituksiin vain sulkemalla viestit kokonaan.

Twitterin mukaan viestejä tullaan poistamaan tapauskohtaisesti. Palvelun mukaan käyttäjälle ilmoitetaan aina viestin sulkemisesta ja syystä siihen.

– Arvostamme ilmaisunvapautta hyvin korkealle ja teemme töitä sen eteen, ettemme joutuisi poistamaan viestejä, Twitterin edustaja Jodi Olson totesi CNN:lle lähettämässään sähköpostissa.

– Tämä ei ole muutos toimintaperiaatteisiimme.

Twitter mainitsi esimerkkeinä rajoitettavista maista Saksan ja Ranskan, jossa natsimyönteiset kommentit on kielletty. Kyseisissä maissa Twitter tulee siis poistamaan asiaan liittyvät kommentit näkyvistä.

Yhtiön mukaan joissakin maissa sananvapaus on kuitenkin edelleen niin rajoitettua, ettei se pysty toimimaan niissä ollenkaan. - MTV3 Uutiset: 27.01.2012 Twitter ryhtyy sensuroimaan viestejä maakohtaisesti

Tällaistakin uutisointia suomessa tänään: Googlen uudet yksityisyyskäytännöt huolestuttavat lainsäätäjiä Yhdysvalloissa. On jopa väläytetty, että Google saattaa rikkoa tuoretta sopimustaan kauppakomission kanssa. - 27.01.2012 IT-Viikko: Google astui tulisille hiilille yksityisyydessä.

[ Aiheeseen liittyvää ]:

25.12.2011 SOPA Cabana - Stop Internet Censorship
http://hallituksenkorruptio.blogspot.com/2011/12/sopa-cabana-stop-intern...

12.01.2012 Internet-blogit pian historiaa - tervetuloa totaalisensuuri
http://hallituksenkorruptio.blogspot.com/2012/01/internet-blogit-pian-hi...

19.01.2012 Internet-blogit pian historiaa - osa 2: SOPA and PIPA to blacklist the internet?
http://hallituksenkorruptio.blogspot.com/2012/01/internet-blogit-pian-hi...

26.01.2012 WIRED: PoliticsThe EU signs up to Acta, but French MEP quits in protest
http://www.wired.co.uk/news/archive/2012-01/26/eu-signs-up-to-acta

26.01.2012 Internetin sensuroiminen ja yksityisyysuhat kasvavat kiihtyvällä tahdilla
http://hallituksenkorruptio.blogspot.com/2012/01/internetin-sensuroimine...

27.01.2012 Suomi allekirjoitti pahamaineisen Acta-sopimuksen - "Sopaakin pahempi"?
http://hallituksenkorruptio.blogspot.com/2012/01/suomi-allekirjoitti-pah...

Alfa

Internetin adressit koituivat tammikuussa USA:n SOPA- lakiehdotuksen kohtaloksi. 3 miljoonaa allekirjoitusta nujersi huonostin valmistellun lakihankkeen.

Saa nähdä miten käy ACTA:lle. Adressista on jo yksi versio tiettävästi toimitettu Brysseliin, ilmeisesti sen seurauksena on alkanut kuulua epäiröiviä lausuntoja päättäjiltä. Adressi on edelleen auki, nimiä kasassa vajaa 3 miljoonaa tälläkin kertaa.

https://secure.avaaz.org/en/eu_save_the_internet/?tta

Teppo Vanamo

Kopiosto tulee aamulla skannaamaan aivosi ja linnaan vaan, jos löytyy vähänkään siihen suuntaan viittaavia käppyröitä, että aivopesua ei ole suoritettu illalla...

Nykyisille TV-lupatarkastajille oiva ammatti, uudelleenkoulutuskin sujuu suoraan piuhan kautta...

Camoon

Disney hallitsee maailmaa. Yhtiö joka varasti kaikki vanhat sadut ja pisti Walt Disneyn nimen alle.

Nyt nämä Disneyn tyyppiset yritykset ovat lobanneet itsensä niskan pälle. USA:n copywright lakiakin jatketaan Mikki Hiiren iän mukaan pidemmäksi. Suomalaisillakin mediayhtiöillä on kiistat kesken tekijöiden kanssa, jossa vastuu jätetään tekijälle, mutta voitot ja oikeudet kuuluvat mediayhtiöille.

Oikeasti tekijänoikeus kuuluu tekijälle eikä jättimediayhtiöille. Siksi sitä kutsutaan TEKIJÄNoikeudeksi. Ei LEVITTÄJÄNoikeudeksi.

gautama

Missä näitte keskustelua tai edes ilmoituksen ennen Suomen hallituksen allekirjoitusta?

Suomen hallitus ei aja enää suomalaisten ja Suomen asioita. He ovat jo henkisesti Euroopan liittovaltiossa ja tekevät kaikkensa, riisuakseen meidän perusoikeutemme ja kansallistuntomme ja siirtääkseen meidät tuon totalitaarisen vallan alle, jossa Heitä itseään on odottamassa mukava virka hyväveli kerhossa. Mutta vielä on aikaa..

Kuka hullu vielä äänestää noita vanhoja pieruja?

muuan

"ACTA-sopimus rajoittaa internet-käyttäjien sananvapautta. YouTubeen postitettu kotivideo, jonka taustalla soi radion musiikki, on sopimuksen vastainen ja siten pian myös Suomessa laiton."

Onko se sananvapautta, kun äänittää toisten musiikkia videoonsa? Radion voi sulkea kuvauksen+äänityksen ajaksi.

Tämä on sitä vapausfanatismia. Kaiken pitäisi olla niin vapaata, sillä haluan ilmentää ja toteuttaa itseäni. Mutta järjestyneessä maailmassa ja yhteiskunnassa ei aivan vapaa voi olla, ikävä kyllä.

eos

80 prosenttia tuoteväärennöksistä tulee edelleen maista jotka eivät ole sopimuksessa.

Ja Suomi meni allekirjoittamaan TAAS pöljyyksissään tällaisen sopimuksen.

Muistuttaa sitä toista ääliömäistä päätöstä jonka Suomi meni allekirjoittamaan myötätätunnosta maamiinan uhreja kohtaan..

Mauri T Taavitson

Nykyään yli puolet youtubevideoista on feikkejä pilavideoita.
Kun napautat esim.Christina Aquileran kuvalla varustettua videota, alkaa joku musta afroamerikkalainen paasamaan asian sivusta. Saavat ilmeisesti jotain hyötyä tästä narutuksesta. Videot kirjautuvat ilmeisesti katsotuksi ja pilavideon tekijä saa paljon "en tykkää" arvosteluja ja jotain mainostuloja.
Ihmiset eivät uskalla enää ladata oikeaa tavaraa peläten tekijänoikeusmaksuja.