Torstai 23.11.2017

Karu kuvaus Suomesta: ”Lapset kuin spartalaisia”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.2.2012 16:07
Päivitetty: 
21.2.2012 16:12
  • Taaperoiden näkökulmasta kymmentuntisia hoitopäiviä on vaikea puolustaa, katsoo varhaiskasvatuksen dosentti.

Faktakulma

–Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen dosentin Marjatta Kallialan pamfletti "Lapsuus hoidossa" julkaistiin tänään (Gaudeamus).

–Päivähoidon hallintoa ollaan valtakunnallisella tasolla siirtämässä sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudesta opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Toimenpidettä koskevan selvityksen mukaan päivähoidon tehtävää painotetaan tulevaisuudessa ”lapsen näkökulmaan ja varhaiskasvatukseen sen sijaan, että painotettaisiin lapsen hoitoa ja perheiden tukea sekä vanhempien työssäkäynnin mahdollistamista”.

Lastentarhanopettaja ja varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala kirjoittaa suomalaisten pikkulasten ja päiväkotien arjesta sydäntäsärkevästi pamflettikirjassaan Lapsuus hoidossa. Kallialan mukaan lasten varhainen itsenäisyys on Suomessa ”arvojen arvo”, joka ajaa yli lasten hyvinvoinnin.

Kun kaksivuotias lapsi tekee viitenä päivänä viikossa kymmentuntista ”työpäivää” päiväkodissa, häneltä vaaditaan kestokykyä, jollaista hänellä ei ole, Kalliala katsoo. Vastaavassa tilanteessa aikuisia – esimerkiksi perhepäivähoitajia – suojellaan jo ylitöiltä säännöllisillä vapaaviikoilla.

–Saadakseen työaikansa tasatuksi hoitaja on tyypillisesti vapaalla joka kahdeksannen viikon, jolloin lapset sysätään sumeilematta varahoitopaikkoihin vieraiden ihmisten hoitoon. --- Perhepäivähoitajien jaksamisesta kannetaan huolta liiankin kanssa, mutta lasten kokemukset sivuutetaan, kirjoittaa Kalliala esimerkkinä.

–Niinpä lapset säätävät tunteensa säästöliekille ja kohtaavat maailman kuin pienet spartalaiset, valmiina tyytymään vähään ja kestämään paljon.

Päiväkoti voi olla toimiva "kompromissi"

Suomalainen päivähoitojärjestelmä nojaa Kallialan mielestä liiaksi aikuisten ja yhteiskunnan tarpeisiin. Taaperoiden näkökulmasta pitkiä hoitopäiviä on vaikea puolustaa, mutta siihen rohkaistaan, jotta pientenkin lasten vanhemmat saadaan töihin.

Kalliala ei silti sysäisi kaikkia alle kolmivuotiaita kotihoitoon. Ratkaiseva kysymys on päivähoidon laatu.

–”Kotilapsuus vai päiväkotilapsuus” on aivan liian karkea jaottelu. On kysymys määrästä ja laadusta, lapsen iästä ja yksilöllisistä ominaisuuksista. Laatu ratkaisee sekä kotona että päivähoidossa. Millainen kotihoito tahansa ei peittoa päiväkotia tai perhepäivähoitoa. Millainen päivähoito tahansa ei ole lapselle hyväksi. Viisi tuntia varhaiskasvatusta viisivuotiaana viitenä päivänä viikossa on aivan eri asia kuin viisikymmentä tuntia viikossa yksivuotiaana, Kalliala kirjoittaa.

Pikkulapsen kokopäiväinen päivähoito on Kallialan mielestä aina kompromissi, mutta se voi olla riittävän hyvä, mikäli päiväkodin asiat ovat kunnossa. Hän ei kuitenkaan haluaisi "vahvistaa rakenteita, jotka tavanomaistavat pitkät hoitopäivät" ja saavat vanhemmat luopumaan mahdollisuudesta käyttää työajan joustoja ja lyhennyksiä.

Tällä hetkellä päivähoidon laatu vaihtelee kunnittain ja päiväkodeittain luvattoman paljon, Kalliala katsoo. Lapsen kannalta olennaisen perushoidon laatuun vaikuttavat ennen kaikkea vaihtelevat resurssit. Toisaalta myös käsitykset päivähoidon eli varhaiskasvatuksen kasvatuksellisesta tehtävästä vaihtelevat paljon ympäri maata.

”Lapset säätävät tunteensa säästöliekille ja kohtaavat maailman kuin pienet spartalaiset, valmiina tyytymään vähään ja kestämään paljon”

–Tällä hetkellä päivähoidossa sen enempää ilmapiiri kuin rakenteetkaan eivät kannusta tekemään työtä hyvin.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus puolipäiväiseksi?

Kalliala uskoo, että vuonna 1996 käyttöön otettu subjektiivinen oikeus päivähoitoon on lisännyt päivähoidon käyttöä. Tarjonta on lisännyt kysyntää ja ”säädösten henki kääntynyt käytännön teoiksi”.

Subjektiivisen hoito-oikeuden käyttöön liittyy myös hätkähdyttäviä ylilyöntejä: lapsia, joilla ei vanhempien ”oman ajan tarpeen” vuoksi ole kesälomaa päiväkodista tai lapsia, jotka nakuttavat kyseenalaisia tuntiennätyksiä, koska yksinhuoltajaäiti on vuorotöissä laivalla.

Vuonna 2007 hallitus ehdotti kotona olevien vanhempien maksuttoman päivähoito-oikeuden rajoittamista puolipäiväiseksi. Tämä raivostutti kansan ja jopa asiantuntijat, jotka korostivat lapsen oikeutta päivähoidon sosiaaliseen ja kasvatukselliseen puoleen. Kalliala kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi Skotlannissa ja Ruotsissa varhaiskasvatusta tehdään päivittäisen, muutaman tunnin esiopetuksen turvin.

–En ymmärrä, miksi suomalaisille lapsille ei riittäisi se, mikä riittää skotlantilaisille ja ruotsalaisille. Miksi suomalaiset lapset tarvitsisivat kokopitkiä päiviä oppiakseen esimerkiksi toisten ystävällistä kohtelua?

Kallialan mukaan tällainen puolipäiväinen varhaiskasvatus, jollaiseen osa Suomen kunnista jo rohkaiseekin asukkaitaan, olisi keino yhdistää lapsen ja aikuisen etu.

–Äiti tai isä ehtii viemisen ja hakemisen välissä tehdä vähän töitä tai hoitaa vauvaa tarvitsematta sännätä hakemaan isompaa sisarusta heti kotiin palattuaan.

Kalliala ehdottaa eräänlaista työaikalainsäädäntöä pikkulasten päivähoidolle. Esimerkiksi kotona olevien vanhempien esikoisten subjektiivista päivähoito-oikeutta voitaisiin rajoittaa puolipäiväiseksi.

Ryhmäkoon ylärajaa ei ole

Kallialan mukaan yksi päiväkotien suuri puute on se, että Suomessa ei ole määritelty erikäisten lasten hoitoryhmäkoon ylärajoja. Perinteinen yhden aikuisen ja seitsemän lapsen suhdeluku venyy ja paukkuu niin, että ryhmäkoot voivat kasvaa turhan suuriksi.

Lisäksi suomalaisten päiväkotien pedagoginen osaaminen, perusvarhaispedagogiikka, on Kallialan mukaan ”pahasti rapautunut”. Hän syyttää tästä muun muassa yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien osuuden vähentymistä päiväkotien henkilökunnasta. Kallialan mielestä ”vuoden varhaiskasvatusopintojen pätevöittämältä sosionomilta (amk)” ei voida odottaa samaa pedagogista osaamista kuin lastentarhanopettajalta.

–Sosionomien kyseenalaistamaton rinnastaminen lastentarhanopettajiin – lukuun ottamatta esiopetusta – oli lyhytnäköinen työvoimapoliittinen ratkaisu, jonka synnyttämä ongelma on pahentunut vuosi vuodelta, hän katsoo.

Kallialan mielestä jokaisessa varhaiskasvatusryhmässä tulisi olla vähintään yksi tai mieluusti kaksi lastentarhaopettajaa.

Faktakulma

–Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen dosentin Marjatta Kallialan pamfletti "Lapsuus hoidossa" julkaistiin tänään (Gaudeamus).

–Päivähoidon hallintoa ollaan valtakunnallisella tasolla siirtämässä sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudesta opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Toimenpidettä koskevan selvityksen mukaan päivähoidon tehtävää painotetaan tulevaisuudessa ”lapsen näkökulmaan ja varhaiskasvatukseen sen sijaan, että painotettaisiin lapsen hoitoa ja perheiden tukea sekä vanhempien työssäkäynnin mahdollistamista”.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

JATK

koska tasa-arvo, ... ja äitiyskin on vain kulttuurinen konstruktio ... tai oikeastaan patriarkan valtaväline pitämään naiset kotona ... koska naisilla on yhtäläinen oikeus... tasa-arvo on itseisarvo ja sen tavoittelussa lapsetkin ovat vain tiellä... niin!

joukahinen

Jotain sairaan älytöntä ja karmivaa lapsen kannalta on subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa.
Kaikille alle kolmivuotiaan lapsen kokopäivähoitoon tyrkkäävälle pakkosterilisaatio, ettei enempiä häiriintyneitä vekaroita tähän maailmaan enää väsää.
Aika suuri syy räjähdymäisesti kasvaneista lasten mielenterveysongelmista lankeaa epäinhimilliselle lasten heitellejätölle lastentarhoihin eli DDR_stä apinoituihin lapsihautomoihin, jotka ei ikinä voi korvata kodin turvaa.

jsalomaa

Kyllä teillä Suomessa sentään on"pullat hyvin uunissa" kun on lakisääteinen päiväkoti(luulisin) jokaiselle lapselle.
En lähde arvostelemaan mitä vanhemmat silloin tekee kun lapset ovat(tarhassa) kuten Seinäjoen lapset kertoi.
Mutta olkaa nyt edes hiukan tyytyväisiä....täällä lähes koko Canadassa ei kukaan tiedä edes että semmoista hienoa lakisääteistä palvelua on olemassakaan...ei kun avaat vain lompsan ja latelet paljon rahaa hoitopaikkaan jos sen vielä saat....kerroin täällä kerran että tuolla köyhässä suomessa vielä koululaiset saavat mennä iltapäivällä koulun jälkeen asianmukaiseen hoitopaikkaan eikä tyhjään kotiin...sinä olet hullu,mene sinne missä sitä palvelua saat...mitäpäs siihen enää voi lisätä muuta kuin itkeä.

JATK

Ja Canadassa esim seniori-insinöörin vuosiansio on mikä? Tuloveroprosentti? Työn sivukulut? Pääomaverotus? Arvonlisävero? Liikenne, ruoka, ...? Ehkä siitä sitten kuitenkin jää laadukkaaseen päivähoitoonkin jokunen CAD.

Suomessa vain on poliittinen järjestelmä sellainen, että yhteiskunta vie ensin lähes kaiken ja viisaat virkamiehet kansanedustajien kumileimaamana sitten päättävät mikä lapsilleni ja minulle on parhaaksi.

Sonico Elephas

Kanadassa on hieman lavea käsite. Quebecissa systeemi on samankaltainen kuin Suomessa. Ontariossakin alle kuusi vuotiaasta lapsesta saa parhaillaan $100 + $100 lapsilisiä (minimissään $100). Tämän päälle jokaisesta lapsesta saa n. $2700 tuloverovähennyksen.

Neljä vuotiaana lapsi laitetaan ilmaiseen kindergarteniin seitsemäksi tunniksi joka päivä.

Ruoan ALV on 0%. Keskituloiselle tulovero on noin 10% suomalaista pienempi (federal tax maksimi: 29% of taxable income over $135,054). Tavaroiden ALV. on 13%.

Noin $2000 kuussa voi palkata nannyn, joka asuu kotona vie ja hakee lapset koulusta. Tämä on luonnollisesti verovähennyskelpoinen.

Jos tuo subjektiivinen päivähoito niin itkettää, niin mikset muuta takaisin Suomeen?

Lento

Tässä kirjoitetaan taas tärkeästä asiasta, mutta paikoin taas vähän miten sattuu. Ei niin, että välttämättä olisin arvon dosentinkaan kanssa välttämättä kaikista toimenpiteistä samaa mieltä - lähtökohdiltaan hän näyttää kuitenkin olevan oikeilla jäljillä, erityisesti korostaessaan sitä, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia.

Ihmiset ovat erilaisia, joten he myös menevät rikki erilaisista asioista. Tämä on monelle käsittämättömän vaikeata myöntää, niin aikuisten kuin lasten kohdalla. Se, miten tämä erilaisuus sitten saadaan hyödynnettyä ja huomioitua, ja miten sen haittoja yksilölle saadaan lievitettyä, on oma haasteensa.

Keskiverto8x kommentoi: "Huono vertaus... ...Spartassa ei kasvatettu pullamössöä."

Käsittääkseni päiväkodeissa kasvatetaan ihmisiä. On kiinnostavaa, kuinka ihmiset katsovat oikeudekseen automaattisesti olettaa, että uusi sukupolvi on "pullamössöä". Ilmeisesti on pakko aina kuvitella, että jälkeen tulevat ovat jotenkin essentiaalisesti itseä "huonompia".

Spartalaisuus ei tässä ole yksinkertaisin mahdollisin vertaus käyttää: se viittaa siihen, millaisia henkisiä rakenteita lapset itselleen kehittävät.

tai kuten Pussimittari siteerasi"Lapset säätävät tunteensa säästöliekille ja kohtaavat maailman kuin pienet spartalaiset, valmiina tyytymään vähään ja kestämään paljon"

ja hän jatkaa kysymällä "Tämäkö on huono asia?"

On. Se on erittäin huono asia. Ei ole hyvä asia itsen eikä yhteisön kannalta tyytyvä vähään. Se ei edistä mitään. Samoin paljon kestäminen ei suinkaan tarkoita sitä, että ihminen säilyisi ehjänä kokemastaan. Vääränlaisella tunteiden tukahduttamisella saadaan masentuneita, neurootikkoja, ahdistushäiriöisiä ja väkivaltaisia ihmisiä. Se mikä ei tapa, ei suurella osalla ihmisistä suinkaan vahvista, vaan rampauttaa. Tällaista tapahtuu, kun ihminen tuntee, ettei hänen tunteilleen ole tilaa tai oikeutusta siinä maailmassa, jossa hän elää. Maailma näyttäytyy yksiviivaisena ja vaihtoehdottomana.

Tällaisena sen esittää mm. JATK: "mutta
koska tasa-arvo, ... ja äitiyskin on vain kulttuurinen konstruktio ... tai oikeastaan patriarkan valtaväline pitämään naiset kotona ... koska naisilla on yhtäläinen oikeus... tasa-arvo on itseisarvo ja sen tavoittelussa lapsetkin ovat vain tiellä... niin!"

Hän kokee, että miesten ei kuulu huolehtia lapsista, joten hän samastaa päiväkodit jonkinlaiseen feministiseen salaliittoon. Moni nainen jäisi lapsen kanssa kotiin osaksi päivää tai kokonaan, mikäli se olisi mahdollista. Monelle miehelle tämän valinnan harkitseminen ei tule edes mieleen. Miksi ei? Enimmäkseen kotiin jääminen lapsen kanssa ei tässä yhteiskunnassa ole tuettu ratkaisu. Moni äiti myös kaipaa sitä, että pystyy tekemään jotakin sillä omalla elämällään, jollainen meille jokaiselle on annettu. On melko turvallista lähteä keskiarvoisesti siitä, että onneton äiti kasvattaa onnettomia lapsia. Tästä syystä feminismi todennäköisesti on lapsille enemmän hyväksi kuin pahaksi. Aina, kun syytetään naisia jonkinlaisesta lasten "heitteillejätöstä" on hyvä kysyä, eikö perheessä edelleen keskimäärin ole tässä maassa kaksi vanhempaa.

Äitiys on aivan ilmeisesti myös kulttuurinen konstruktio, koska se on erilaista eri aikoina. Kulttuurinen ja biologinen eivät kuitenkaan yksiselitteisesti sulje toisiaan pois ja niiden merkityksen suhde eri aikoina vaihtelee. Joka tapauksessa on todennäköistä, että biologiaa katsoen ihminen on eläin, jolle ikäryhmälaumassa oleskelu on hyvin luontaista. Ydinperhe on varsin epätyypillinen rakenne perhelaumaeläimelle. Tämä on jäänyt huomaamatta kokonaan nimimerkki "ristoi":lta, joka kirjoittaa #Entisvanhaan oli sentään lapsilla hoitaja kotona, jos molemmat vanhemmat olivat poissa päivän.

Pitäisikin saada johonkin lakiin määritettyä lapsen oikeus olla omassa kodissaan vaikkapa 80% valveillaoloajastaan.#

Miksi lapsen pitäisi olla yksin kotona? Eikö ole parempi, että hän on oppimassa niitä mainittuja yhteisöllisiä taitoja - eli leikkimässä muiden lasten kanssa? Entä ne, joilla kotiolot ovat epävakaat, esimerkiksi ruuan tai hellyyden puuttumisen takia. Onko lapsen oikeasti parempi olla kaiken päivää yksin vanhempien kanssa, jotka eivät pysty huolehtimaan hänen tarpeistaan, kuten mattimies ja ristoi esittävät, vai myös jossain muualla, jossa hän näkee myös erilaista olemisen mallia. Ihmiselle ei tee hyvää olla kontaktissa vain yhden tai kahden ihmisen kanssa. Suomalaisessa päivähoidossa on paljon parannettavaa, totta kyllä, mutta se myös tukee siinä, että lapsella varmasti on aikuisia lähettyvillä. Mikko500 esittää, että "yh:oiden lapsista tulee sekoja", koska
"Jos itse menee aamulla kello 8 kouluun ja koulun jälkeen iltatöihin (kun rahat ei muuten riitä), niin lapsen hakee hoidosta sitten kello 21. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan. Näin yksinhuoltajat toimii." Hän ei kerro lainkaan, mitä _lapset_ tekevät tällä välin. Parhaassa tapauksessa leikkivät ystäviensä kanssa ja saavat ruokaa ja hellyyttä. Sinällään voi kysyä, onko ydinperhe, joka on omiaan tämäntyyppiselle asioiden yhden niskaan kaatumiselle ja eristäytymiselle, paras paikka kasvattaa lapsia. Vanha malli oli perheyhteisöt, ja vielä varhaisempi laumat. Ehkä yhteisöllisemmät asumismuodot olisivat parempi ratkaiu lasten kannalta?

Joukahinen taas on valmis turvautumaan väkivaltaan tehdäkseen maailmasta sellaisen, joka hänestä on oikeanlainen. Ei siitä sen enempää. Paitsi sen verran, että ei päiväkodin ole tarkoitus suinkaan korvata kodin turvaa, vaan tukea ja edistää sitä. Se, kuinka hyvin päiväkotijärjestelmä erilaisten lasten suhteen tässä onnistuu, kertoo nimenomaan sen, kuinka hyvä päiväkotijärjestelmä on.

jsalomaa on oikeassa siinä, että meidän on syytä olla kiitollisia siitä, että meillä on olemassa sellainen järjestelmä kuin päivähoitojärjestelmä. Kuitenkaan ei pidä laskeutua rypemään itsetyytyväisyydessä; päiväkoti joutuu vastaamaan hirveään määrään haasteita yhteiskunnan monimutkaistuessa koko ajan. Pitää olla valppeellaan, jotta järjestelmä toimisi ja jotta se toimisi mahdollisimman erilaisille lapsille ja perheelle. Koko ajan pitäisi muistaa, että "normaali", "tavallinen" ja "keskiarvo" ovat enemmän tai vähemmän myyttejä.

Kiitos dosentti Kallialalle hänen antamastaan hyvästä haastattelusta. On tärkeää, että sanotaan ääneen, etteivät asiat ole joko-tai.

helepit

Lapset ovat tässä kovassa yhteiskunnassamme surkeassa asemassa, koska he eivät saa ääntään kuuluviin. Tämänkin keskustelun toivoisi olevan asiallisen, ei hoitoasiassa muuten edistytä. Marjatta Kallialalle kiitos siitä, että tuo rohkeasti asian esille, joka on täyttä totta.

Itse olin vuosia lastentarhanopettajana ja ongelmia oli silloinkin, mm rahapula. Nyt olen aivan uudella alalla, mutta "poikkesin" alalleni muutama vuosi sitten joksikin aikaa. Moni asia oli muuttunut väärään suuntaan. Esim. opettajan työaika oli pidennetty samaksi kuin lähihoitajan, ettei tule kateutta?! Ennen lyhyempi työaika oli juuri siksi, että työtään voi suunnitella kotona tai kirjastossa. Tehtävät lapsiryhmässä nyt on jaettu siten, että ne olivat aivan samanlaisia eri ammattiryhmillä. Opettajalle ei annettu sitä ammattiosaamisvalmiutta, mihin hänet on koulutettu. Suuri epäkohta päivähoidossa onkin juuri siinä, kun siellä eri ammattiosaajat taistelevat tehtäväjaosta ja siitä seuraa ongelmia ja kilpailua, joka ei ole lapsille hvyäksi. Eli hoidon taso kärsii. Opettajien asemaan pitää saada selkeä parannus, koska hän on se, joka on koulutetuin ja osaavin. Sosionomi tai lähihoitaja ei ole sama kuin lastentarhanopettaja.

Toinen ongelma on lasten hoitopäivän pituus. Se on tietysti ongelmallinen, jos on kyseessä yksinhuoltaja ja työpäivä on pitkä matkoineen. Mutta jos molemmat vanhemmat ovat töissä, pitäisi päivää yrittää aina lyhentää lapsen takia. Lapsi ei osaa vaatia, hänhän vain reagoi vaikkapa itkulla tai sairaudella. Päivähoito on kuntien rahapulan takia kärsinyt liikaa, mm hoidon tasosta on tingitty. Lapset, joiden äiti on kotona vauvan kanssa, eivät kuulu päivähoitoon, se on liian kallis lysti meidän muiden verorahoilla maksettavaksi.

järkevästi ajatellen

lapsi päivähoidossa vain 6 tuntia sitten jompi kumpi vanhemista hakee lapsen kotiin ja on siellä sitten lopun päivää lapsen kanssa.
Työssä käyvät sovittavat työ aikansa siten että tuo onnistuu.
Molemmat voi tehdä täyden työpäivän jos aikaisemmin menevä hakee lapsen ja myöhäisempään työhön menevä vie.
Näin homma myös jakaantuu molemmille lähes tasan.
Vasta siten se olisi tasaisemmin jos vuoro viikoin vielä vienti ja haku vuorot vaihtuisi.
Tuo kyllä onnituu työelämässä jos ei nykyisessä työssä sitten pitää vaihtaa sopivaan työhön.
Kyllä lapsen etu on aina edellä vanhempien pyrkimyksissä .

nimperi

Tämä on tietysti helppoa vain, jos on kaksi autoa (ja pelkkä auton omistaminen on muuten Suomessa aika kallista, riippumatta ajomäärästä), tai jos sekä töissä käynti että lasten haku onnistuu julkisilla/kävellen oikeisiin kellonaikoihin, ja työ on sellaista, että työaikoihin ylipäänsä voi vaikuttaa. Varmaan jotain muutakin pientä olisi.

Ja samalla tietysti monessa perheessä voisi lapsiluku jäädä vähän pienemmäksi, kun vanhemmilla olisi vähemmän yhteistä valveillaoloaikaa... ;)

Mutta muuten kyllä kannatettava idea, tosin hoitoaika ehkä 7,5 tuntiin venytettynä (lastenhoitajalle täysi työpäivä), kun nämä pienet käytännön ongelmat saadaan ratkaistua tavalla tai toisella.

Kari_Maukonen

Mahtava kirjoitus dosentti Kallialalta. Tässä kohden on muutaman sadan tuhannen suomalaisen syytä katsoa peiliin.
Urakehityksen vuoksi ollaan valmiita uhraamaan oman lapsen terve henkinen kehitys. Ja kuten Kalliala toteaa eri sanoin, aikuisia hyysätään ja paapotaan kaikin mahdollisin työsuojelusäännöin lasten "ylitöiden" kustannuksella.
Lisää tällaista kirjoittelua, jos se edes jonkun päähän kolahtaisi asettamaan lapset etusijalle. Me kuitenkin luomme pohjan myös sille kuinka häiriintyneitä aikuisia tallustelee maan päällä parinkymmenen vuodenkin kuluttua.

Lento

...ja vain jos useampi kuin yksi ihminen osallistuu sen ruljanssin hoitamiseen. Muuten siitä on onni kaukana.

Itse en koettaisi käydä esimerkiksi isoäitiäni hoitamaan. Ei riitä omat voimat, ei resurssit eikä terveydenhoidollinen osaaminen. Samoin äitini on sanonut haluavansa vanhainkotiin - ja itse haluan, että kun oma oleminen käy rapistumaan, itsestä huolehtii ensisijaisesti ammattitaitoinen ja osaava ihminen, jolle tämä huolehtiminen on työ eikä oman elämän elämisen este. En haluaisi, että oma pentuni käyttäisi minun hoitamiseeni ajan, jolla hän voisi käyttää kovalla työllä elämää varten hankkimiensa resurssien hiomiseen ja hyödyntämiseen.

Parempi voisi olla, jos sukupolvia olisi eri useista eri perhekunnista. Silloin saataisiin tehokkaammin ihmisten osaamista yhteisön ja yhteiskunnan käyttöön. Mutta niin kauan kuin edes autoa ei tahdo voida lainsäädännöllä kunnolla porukassa omistaa, tämä lienee haave vain.

t_tulppu

Ratkaisisivat monta ongelmaa. Samalla ihmiset tajuaisivat, etteivät tule toimeen ilman toisia.

Vaikka Konfutse itse kasvoi ilman isää - tai ehkä juuri siitä syystä - hänestä tuli ehkä maailman arvostetuin Opettaja isolla oo:lla - jo puoli vuosituhatta ennen Kristusta.

muuan

Viisaita ajatuksia näkyy olevan, mm. tällainen:
"Puhu korkeammista asioista niille, jotka ovat yläpuolella ihmisten keskitasoa, mutta ei niille, jotka pysyvät sen alapuolella."
http://www.teosofia.net/muut/konfutse.htm

Jeesus sanoi sitten myöhemmin saman asian tähän tapaan:
"...(Matt.7:6), jossa Jeesus neuvoo olemaan heittämättä helmiä sikojen eteen, hän myös kieltää antamasta koirille sitä, mikä on pyhää. Helmien heittäminen sioille siis merkitsee jonkin hyvän ja kallisarvoisen antamista sellaiselle, joka ei osaa helmiä arvostaa ja saattaisi käyttää sitä väärin."
http://www.tampereenkirkkosanomat.fi/8

Nykynäkökulmasta elitististä ja epädemokraattista puhetta, jopa halventavin eläinvertauksin. Kyllähän ihmisiä pitää koettaa kehittää, vaikka se näyttäisi toivottomalta tehtävältä. Kyllä jokin siemen aina putoaa hedelmälliseenkin maahan, Jeesuksen puheita edelleen mukaillen.

severisetoinen

Lenin yhdessä madame Kollontain kanssa suunnitteli aikoinaan, miten naisten työpanoksella rakennettaisiin parhaiten Uutta ja Mahtavaa. He olivat sitä mieltä, että naiset pois turruttavista kyökkihommista, keittiötäkään ei ns. kodeissa tarvita, sillä yhteisruokaloissa ravitaan toverit. Lasten paikka on kokovuorokautinen päiväkoti ja kasvatetaan sosialismiin.

gautama

Ennen vanhaa elämiseen riitti että toinen puoliso kävi töissä. Sitten haluttiin molemmat lisäämään yhteiskunnan toimeliaisuutta, poliitikoille jaettavaa ja omistajille tuottoja. Hinnat nousivat, mutta onnellisuus ei. Ja laatu laskee ja lapsuus kapenee ja samalla tulevaisuutemme.

Lasten hoito ja opetus tähtää vain saamaan heidät mahdollisimman tehokkaaksi tuotantokoneiston osaksi. Sellaiseksi kuin yhteiskunnassa kulloinkin katsotaan tarpeelliseksi. Ei sellaiseksi miksi he ovat tänne syntyneet ja mitkä heidän lahjansa ovat, vaan miksi muut heidät haluavat.

Lasten "hallinta" ja opetus on juuri sitä tulevaisuuden hallintaa. Muutamassa sukupolvessa maailma muuttuu toiseksi, jos niin haluamme - lasten ehdoilla. Vai onko fokuksemme rahassa ja peloissa?

PT

paasaamassa siitä, miten lapsia tulee hoitaa. Antakaa vanhempien päättää. Palveluseteli vanhemman kouraan, jolla voi ostaa päivähoitoa haluamaltaan taholta.

Mieluummin yksi sosionomi ja toinen kouluttamaton, kuin yksikin yliopistokoulutettu.

Yhteiskunta on rikki ja tämä yksi ratkaisee ongelmat paikkaamalla.

Catcat

Näitä asioita ei tarkastella ihan yksisilmäisesti. Mielestäni tuo professori on oikeilla jäljillä - syy on järjestelmässämme, ei välttämättä vanhemmissa. Vanhempia, oli niitä sitten yksi tai kaksi työssäkäyvää, pidä ihan kaikesta syyllistää - joidenkin on pakko käydä töissä pärjätäkseen ja elättääkseen itsensä ja lapsensa, perheensä. Ja silloin päivähoitopaikka on tarpeen.

Mielestäni tämä professori antaa erittäin rakentavaa kritiikkiä ja ehdotuksia järjestelmästä, esim. kotona olevan vanhemman päivähoitopaikan rajoittaminen puolipäiväiseksi. Resurssit on usein riittämättömät näissä päivähoitopaikoissa, ja kun henkilökunta sairastelee, ovat vieläkin tiukemmalla ennestään jo ylisuurissa ryhmissä.

Lasten kannalta ei ole hyvä, että hoitajat vaihtuvat koko ajan, koska lapset kiintyvät hoitajiinsa - eli aiheuttaa vain turvattomuutta lapsissa jatkuva hoitajien ja hoitopaikkojen vaihtuminen.

Onneksi oma lapsi ei ole enää päiväkoti-iässä, mutta aikamoista pyöritystä se oli lapsen kannalta, kun perhepäivähoitajat lopettivat, ja pienperhepäiväkoteja lakkautettiin - näin hoitajat ja hoitopaikka vaihtuivat joka vuosi. Parhaiten lapsi tuntui viihtyvän pienperhepäivähoidossa, jossa oli eri ikäisiä lapsia, ja lapset pääsivät osallistumaan jollain tavalla touhuun, mm. oma lapseni 5v tykkäsi hoidella pienempiä lapsia. He olivat kuin yhtä perhettä siellä.

Poliitikot koko ajan tekevät säästöjä väärästä päästä - koko päivähoitosysteemi todellakin pitäisi olla asiakaskohtaista ja se asiakas on lapsi, ei aikuiset. Aikuisillakin on parempi omatunto jos tietävät, että heidän lapsensa on turvassa ja heistä huolehditaan hyvin.

Moi

Lapset ovat jääneet voimakkaampien eli aikuisten jalkoihin. Joillakin lapsilla saattaa jäädä saamatta oikeus syntymiseenkin, kun äiti ja/tai isä "hyvistä", usein itsekkäistä syistään haluaa tappaa lapsensa. Usein tämä sama ymmärtämättömyys jatkuu myös syntymäoikeuden saaneiden kohdalla.

Lapsi on ihminen, joka tarvitsee ikävaiheeseensa sopivan tuen ja ohjauksen. Jos vanhemmat eivät pysty tarjomaan tätä turvallista aikuisuuteen tukevaa viitekehystä, lapsi kärsii.
Hän saattaa olla fyysisesti terve ja aivotoiminta voi pelata kiitettäviin arvosanoihin asti, mutta ainakin henkisellä puolella hän on jonkintasoinen (tunne)vammainen, jopa tulevaisuuden psykopaatti. Näin on alkanut kaikkien hitlerien ja -stalinien elämä.
Seksuaalisen identiteetin kehittyminenkin liittyy näihin lapsuuden viitekehyksiin. Turvallisen isän ja äidin rakastavan viitekehyksen puuttuminen voi aiheuttaa monimuotoisesti epäselvyyttä omasta identiteetistä . Murrosiästä alkaen rakkautta saatetaan etsiä siihen asti puuttuneilta isä- tai äitihahmoilta.

Lapsi hukkuu liian monien ihmisten "mereen". Hänen identiteettinsä ihmisenä kasvaa ihmissuhteiden kautta. Liian monien kanssa tämä kasvu ei onnistu. Neuvostoliiton, Romanian ja monien muiden isojen lastentarhojen maissa yhteiskunnan nykyongelmat pohjattiin laitostetulla lastenhoidolla, lastenhoitotehtailla.

Moi

Konfutse keräsi aikanaan kokoon siihenastisen yksijumalaisuuden perinteen. Tämä näkyy vieläkin mm. kiinalaisissa kirjoitusmerkeissä. Niissä on tuo varhaisin historia kuvina, kun Raamattu kertoo sen sanoina.

Pelkää taivasta ja kunnioita ihmistä -periaate muodostui kiinalaisen yhteiskunnan perustaksi. Nämä määritellyt alunperin 6 erilaista ihmissuhdetta tekivät kuitenkin kiinalaisesta yhteiskunnasta hyvin hierakkisen, jäykän. Sanotaankin, että Kiina on malliesimerkki hyvin alkaneesta, mutta em. jämähtämisen seurauksena mahdollisuutensa menettäneestä yhteiskunnasta. Intiasta tulleen buddhalaisuuden tyhjyyttä tavoittelevaa, liikkumattoman buddhan patsaan kaltaista kärsimyksetöntä tilaa ihanteena pitävää vaikutusta ei voi myöskään aliarvoida tässä kehityksessä. Eri maat ovat monella tavalla erilaisia.

Moi

Itä-Aasiassa on erilaisia yhteiskuntaratkaisuja, joissa kaikissa on kuitenkin nähtävänä tämä sama "kastilaitos". Kansa jakautuu/jaetaan eritasoisiin luokkiin, joihin lasten kasvattaminen tapahtuu.
Ihmisen identiteetti on ryhmässä, ei yksilössä. Ihmisen ei haluta kehittyvän yksilönä liian pitkälle. Kasvatus ja koulutus tähtää hyviin olemassa olevan systeemin suorittajiin, ei itsenäisesti ajatteleviin yksilöihin. Idässä on sanonta, että esiin työntyvä naula tulee taas lyödyksi sisään.
Monissa maissa on vallassa eliitin johtama jonkintasoinen diktatuuri eli moderni kastilaitos.
Voidaan jopa sanoa, että lapsista kasvatetaan moderneilla tehdasmaisilla tehosysteemeillä huippusuorituksiin kykeneviä ihmisrobotteja. Osa ei luonnollisista syistä pysty tähän tai särkyy tässä kilpailuprosessissa. Tulee niin sanotusti markkinoille kelpaamatonta sekundaa. Syrjäytyneiden, jopa itsemurhiin ajautuvien määrä lisääntyy tässä koulutuksellisesti kilpailuhenkisessä kastilaitoskasvatuksessa.
Yhteiskunnan menestystä pitäisi varmaan arvioida, ei vain isojen toimijoiden kassakoneen kilinällä ja kultamitaleilla, vaan myös pienen yksilöihmisen näkökulmasta.