Torstai 27.6.2019

Näitä täsmäaseita Suomen Horneteihin – kuva

Luotu: 
1.3.2012 12:51
Päivitetty: 
1.3.2012 12:55

Suomen Hornet-hävittäjiin hankitaan uusia ohjuksia. Kyseessä on merkittävä panostus.

Puolustusministeriö on tänään valtuuttanut puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) -ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon.

Kyseessä on Lockheed-Martinin valmistama pitkän kantaman ohjus.

Kaupan taustalla on puolustuspoliittinen linjaus hankkia Ilmavoimien Hornet-kalustoon "kauaskantoinen ilmasta-maahan -täsmäasejärjestelmä, jolla voidaan vaikuttaa vastustajan avaintoimintoihin ja -kohteisiin".

- Hankintaan liittyvät muutostyöt Hornet-koneisiin tehdään osana koneiden vuoteen 2016 mennessä toteutettavaa elinkaaripäivitystä. Hankinta on osa puolustusvoimien ydintoimintojen turvaamista. Se on niin tärkeä hanke puolustuskyvyn kehittämisen kannalta, että materiaalihankintojen supistuksia ei ole kohdistettu siihen, toteaa puolustusministeriö.

Hankkeen kokonaishinta on 178,5 miljoonaa euroa ja maksatukset jakautuvat kuudelle vuodelle. Puolustusbudjetissa on jo varauduttu JASSM-hankkeen rahoitukseen.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

jounihalonen

Samaan aikaan melko turhien ja kalliiden ohjuskauppojen kanssa esim. edustaja Wallinheimo(kok) itkua vääntäen on poissa tai painaa nappia hallitusta tukien puolustusvoimauudistusta käsittelevässä luottamusäänestyksessä.

Tällaisia ovat Suomen riippumattomat kansanedustajat. Tällaista on Suomi-provinssin kansanvaltainen demokratia. Tosiasiassa maailman banksterit vievät tsuhnia mennen tullen.

Satunnainen suomalainen

käytetäänköhän miinoja ja hankittavia ohjuksia ihan samoihin tarkoituksiin? Saa nimittäin olla aikamoinen heitin / heittäjä jos aikoo päästä samaan kantamaan miinalla...

HammuRab

Jopa niin kallista, että tässä alkaa pikku hilja kallistua sille linjalle, että sekä kenraaleilla että Wallinilla viira rankasti päästä.

Meille hankitaan ohjuksi noin 50 kpl ja maksetaan verottomana hintana 145 milj. euroa. Taannoin Espanja hankki vastaavia eurooppalaisia ohjuksia 46 kpl. Ai niin se hinta, Espanjalle vähän yli milj per ohjus, yhteensä 57 miljoonaa! Eihän tässä ole kuin ehkä 80-90 milj ylihintaa mutta rahaahan on näemmä millä mällätä...

Vai mihin taskuihin nämä eurot oikein häipyvät?

machdevelop

Mihin Helvettiin (Idän, etelän vai lännen) tarvitsee Suomen ilmavoimat kauaskantoisia ohjuksia a 3,6 milj. euroa kappale?
Ne siis asennettaneen vanhentuviin/vanhentuneisiin torviin, hornetteihin. Ja tämä sama joukko hävitti maavoimien-osastot myös itärajalta!
Puolustusvoimain ylipäällikkö, herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö- eikö syytä olisi olla allekirjoittamatta kansanedustapölvästien tilaus?

Niskavuori

Ei näillä ohjuksilla Suomea pitkään puolusteta. Pääasiallinen käyttötarkoitus on ehkäistä Venäjän uhittelua.

On hyvin epätodennäköistä että vastaan tulisi kriisiä jossa Venäjä lähtisi yrittämään Suoman valloitusta jatkosodan tyyliin. Paljon todennäköisemmässä skenaariossa Suomen ja Venäjän välit tulehtuvat ja Venäjä harkitsee sotilaallisia iskuja Suomea vastaan painostustoimena.

Venäjä voi laukaista Iskander ohjuksia Suomen strategisiin kohteisiin (esim. lentokentät) ja infrastruktuuria vastaan (esim. satamat, öljyterminaalit, sähkönjakelu) päivittäin tai viikottain painostaen Suomea. Tässä tapauksessa on hyvä että on aseita joilla voi iskeä takaisin. Jo pelkkä aseiden olemassaole kasvattaa kynnystä painostustoimiin.

Nuo ohjukset maksavat 700,000 USD kappale, eli noin 525,000 EUR. Ohjuksien käyttöönotosta on myös paljon muita kustannuksia jotka lisäävät hintaa. JASSM on itse asiassa kustannustehokkain vaihtoehto omassa kategoriassaan. Sota on kallista.

Vastarannanrastas

JASSM on siitä ikävä ohjus, että sen torjuminen on lähes mahdotonta. Kyllä sillä Venäjääkin vastaan on peloitevaikutus, jos kärkeen laittaa vaikkapa vähän Talvivaaran uraania - tai vaikka käytettyä ydinpolttoainetta, sopivan laskeuman silläkin saa aikaan ja osuma-alueen 100 vuodeksi asumiskelvottomaksi vaikka ei laittaisi edes ydinlatausta. Tulee hintaa äkkiä aika paljon enemmän kuin ohjuksen hinta.

Mutta ei kai Suomi pitkään aikaan ole varautunut taistelemaan yksin Venäjää vastaan. Se mitä voisi ehkä tapahtuakin olisi, että jokin ryhmittymä Venäjällä päättäisi vaikkapa sisäpoliittisen vallan taatakseen miehittää pohjoiskalotin, tai pelkän pohjoisen rantakaistaleen napaseudun öljyvarojen omistusoikeuden turvatakseen.

Näissä tilanteissa JASSM:it ovat kyllä tehokas pelote. Samalla ne käytännössä neutralisoivat lähes kaikki laivastot, koska useamman JASSM:in tuhoaminen on jopa isommalta laivasto -osastolta vaikea tehtävä.

A_L

Tuota minä olen vähän ihmetellyt, että kuinka ne huivipäät tuolla lähi-idässä ja niillä seuduin pystyvät sotimaan vuosikymmenet ja uhossaan räiskivät konepistoolilla sarjaa taivaalle, kun muuten näyttää kaupungit ja niiden ympäristötkin olevan täynnä köyhyyttä ja kurjuutta.
Kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa, mutta jonkinlaista "tekstitystä" tähän ristiriitaisuuteen tulisi saada...

nimperi

No kun ne huivipäät sotivat vähän eri teknologiatason sotaa. Siellä ei haittaa jos ihmisiä vähän kuolee, kun taas esim. jenkkien lähtiessä sotaan jokainen kuollut oma sotilas on nytkähdys siihen suuntaan, että tulee sisäpoliittinen pakko vetäytyä ja antaa vastustajan voittaa.

Toisaalta rahalla saa ja hevosella pääsee, olihan tuo jenkkien tekemä Irakin valloitus melkoisen tehokkaasti hoidettu operaatio, mitättömin vihollisen aiheuttamin mies- ja kalustotappioin, silti vastustajan sotavoimat suunnilleen täydellisesti tuhoten.

Vieras mies

Ohjukset sellaisenaan eivät riitä pitkälle, mutta niiden myötä saamme infran ja tarvittavan kyvyn sekä taidon ottaa tarvittaessa vastaan enemmän. Ja sillä on suuri merkitys! Sama koskee monta muuta läntistä asejärjestelmää. On käsittämätöntä, että jotkut puolueet yhä kannattavat talonpoikaisarmeijaa, joka ei kuitenkaan pystyisi ilman tukea tätä maata puokustamaan.

HammuRab

Onhan näitä vastaavia hyviä eurooppalaisiakin vaihtoehtoja esim. saksalaisruotsalainen Taurus KEPD 350. Wikin mukaan Saksa hankki niitä 570 milj. eurolla 600 kpl eli yksikköhinta on 0,95 milj euroa.

Wikissä on AGM-158 Jassm:lle yksikköhinta 0,7 milj dollaria. Eli kuinka monta ohjusta 175 milj. eurolla saadaan? Eikö näitä pitäisi saada 175/0,523 eli noin 330 kpl. Jos tosiaan varastoihin kolahtaa vain noin 50-60 kpl niin siinä meillä on kenraaleissa taas varsinaisia kauppamiehiä.

HammuRab

Ja kyseessähän ei ole mikään erikoisen pitkän kantaman ohjus vaan keskipitkän kantaman risteilyohjus (AGM-158 JASSM noin 350 km, AGM-158 JASSM-ER noin 925 km). Vastaavasti Taurus KEPD 350:n kantama on "yli 500 km". Kolmas vaihtoehto olisi MBDA:n "Storm shadow", kantama noin 250km.

osmo-virta

Pari päivää sitten oli niin säästettävä että pitää säästää.
Nyt käytetään hornetteihin ja ohjuksiin aivan uskomaton määrä rahaa. Mitä tämä tarkoittaa?

Muuten näillä palstoilla on paljon vedottu siihen, että tarvitaan huippu teknistä materiaalia puolustuksen ylläpitoon, joka on kallista. Tämä on kenraalien linja.
Pari päivää siten tuli Teema-TV:stä dokumentti Vietnamin sodasta. Huippu tekninen USA:n armeija käytti monenlaista lentoalusta, napalmia ym. mutta joutui pakenemaan helikoptereilla täysin maa-armeijaan rakentuvia Pohjois-Vietnamin joukkoja.

Mikä oli voiton avain? Herrat kenraalit ja puolustusministeri, ei raha vaan isänmaallinen maanpuolustushenki. Lähes veretön hyökkäys Saigoniin. Mutta hyökkääjät ajettiin maahansa.
Älkää unohtako Suomen maavoimia.

osmo-virta

Syy mikä syy mutta näin kävi, kuten dokm.-filmissä kuvattiin.

"USA voitti taistelut.."

Olivat ylivoimaisia ilmassa taisteluhelikoptereineen ja ohjuksineen koska vietnamilaisilla ei sellaisia edes köyhänä maana ollut mutta maasodassa jenkit olivat hätää kärsimässä koska he pelkäsivät taistella tiheissä pusikoissa.

Onhan tätä onnetonta sotaa kuvattu useissa elokuvissa.
Yleensä sota voitetaan maalla.

Pääsyy, miksi näin kävi? Jenkeiltä puuttui Vietnamissa maanpuolustustahto.

Juhani Putkinen

"Olivat ylivoimaisia ilmassa taisteluhelikoptereineen ja ohjuksineen koska vietnamilaisilla ei sellaisia edes köyhänä maana ollut"

Vietnamin sodassa USAn varsinainen vastustaja EI ollut Pohjois-Vietnam, vaan Venäjä Mig-hävittäjineen ja ilmatorjuntaohjuksineen. Venäläiset ampuivat jenkkien lentokoneita alas ihan mahdottoman määrän.

USAn joukkojen ongelma oli, että USAn poliitikot eivät antaneet sotilaiden sotia. Oli kuin nyrkkeilijältä olisi sidottu toinen käsi selän taakse kiinni.

Penttijuhani

että USA:n Etelä-Vietnamiin kokoamaan mies- ja tulivoimaan pystyi tuohon aikaan vastaamaan vain NL resursseillaan, joita se toi, kokeili ilomielin Vietnamissa. Sen voima ja vaikutusvalta kasvoivat myös muualla Indokiinassa. Kiina ei halunnut sitä tuolle rajalleen; sillä oli vakava konflikti jo muilla NL-rajoillaan. Se otti neuvotteluyhteyden USA:han. Tuloksena Haipfongin satamaa pommitettiin vuosien 1971-72 vaihteesta, ja Kiina ja USA pitivät NL:n tukeman Vietnamin ulkona muualta Indokiinassa.

Eli Vietnamin sodan tosi tulos oli liitto USA:n ja Kiinan välillä NL:n odotettua viime taistoa vastaan, mitä se ei voinut sen jälkeen voittaa, vaikka se idealleen uskollisena yritti: Jom Kippurista Angolaan ja Afganistaniin. Kuuba pysyi sen mukana, tuotti pulmia Amerikoissa. Muodollisesti jaettu Vietnam oli USA:n tavoittelema voitto, mutta tilanne ei ollut sama kuin Korean niemimaalla.

Phil Decker

Mitkä taistelut Yhdysvallat voitti?
Se terrorisoi Vietnamia mattopommituksilla, joissa maahan pudotettiin enemmän pommeja, kuin mitä liittoutuneet pudottivat Saksaan ja Japaniin yhteensä toisen maailmansodan aikana. Yhdysvallat levitti Vietnamiin 75 miljoonaa litraa erilaisia kemiallisia myrkkyjä, lähinnä surullisen kuuluisaa Agent Orangea. Tästäkään huolimatta Yhdysvallat ei saanut niskalenkkiä vastustajastaan.

Vielä tänä päivänä n.100 000 vietnamilaista altistuu yhä vaarallisessa määrin dioksiinille ja 3 miljoonaa vietnamilaista kärsii näiden myrkkyjen aiheuttamista terveysongelmista.

Erittäin kunniakasta, eikö vain Putkinen?

Selvitysmies

Olisi suurta tuhlausta nimenomaan jättää jo hankitun asejärjestelmän käyttömahdollisuudet puolitiehen.

Natojäsenyys saattaisi alentaa hankintahintaa ja hankittavien ohjusten määrää, sillä jäsenyys tarjoaisi todennäköisesti myös täydennysmahdollisuuden tarvittaessa.

Nyt hankittavat ohjukset soveltunevat vaikkapa Mistral-luokan maihinnousutukialusten torjuntaan.

Juhani Putkinen

Ne ohjukset ovat hyvä hankinta.

Niitä on turha asettaa vastakkain minkään muun rahankäytön kanssa.

Suomen puolustusmäärärahojen leikkauksesta on luovuttava ja päinvastoin puolustusmäärärahoja pitää kasvattaa.

Suomi on hyvä maa, paras meille suomalaisille - Suomea kannattaa puolustaa.

Penttijuhani

rahaa tuo kaikki on, ja uskottavan maanpuolustuksen ylläpidon erottaminen kalleiden mutta riittämättömien ohjusten hankinnasta on sitä suomalaista poliittista humpuukkia, jota ei pidä hyväksyä. Tuo ns. Nato-sopivuus ja operaatiokyky on tietenkin oleellinen asia, mutta sen vuoksi on parempi liittyä järjestöön, selvästi. Se takaisi myös ne muutama sata tai pari tuhatta lisäohjusta, mitkä tositilanne vaatisi. Ohjukset ilman Natoa eivät oikein riitä ydinaseilla uhkaamistakaan vastaan, käytöstä puhumattakaan.

Tämä nykyinen kombinaatio ei ole looginen tai järkevin mahdollinen. Myös päätösten prosedyyri on häpeällinen; se ei kunnioita kansanvaltaa eikä perustuslakia. Mitä siis nyt oikein puolustetaan? USA:n ohessa opintomatkoja voisi tehdä Talebanin alueille Afganistaniin. Siellä oppisi, miten "talonpoikaisarmeija" lyö sekä Varsovan Liiton että Naton, jos tarvetta tulee. Alkuun olisi tosin opittava viinatonta opiskelua - Talibaniassa siis. Liikaa vaadittu?

TSV

Minä luulin kun Hornetit hankittiin, että Suomi nimenomaan sai vaan ilmapuolustukseen soveltuvat versiot? Hornettihan tehtiin ns. rynnäkköhävittäjäksi, eli pärjää ilmassa mutta siihen saa asennettu tarpeeksi tavaraa, että voi tuhota maakohteita.

Ensinnäkin Suomi ei olisi tarvinnut kalliita Hornetteja. Meiltä puuttuu vieläkin kunnon ilmapuolustus tutkineen ja operaatiokeskuksineen ja moderneine ohjuksineen, samoin kuin ei olisi tarvittu ilmatyynyaluksia jotka ei edes toimi kunnolla.

Ohjukset itsessään ovat hyviä, viimeisintä laatua, pystyvät tuhoamaan kaukaa vaikka mitä, mutta tähän vaaditaan joko ilmaherruus tai "kamigaze" isku.

Ilmeisesti nämä niin kuin meidän kopteritkin on hankittu miinojen korvaajaksi?

Puolustusvoimat ovat nykyaikana isojen lasten leikkikoulu eikä tässä maassa oteta puolustusta vakavasti, tai muuten meillä kävisi jokainen nainen ja mies armeijan tai jonkun tukitoiminnon.

Henkilökohtaisesti luulen, että päätös liittyä NATOon tehty jossain hämärässä yhteisymmärryksessä ja kaikki toimet johtavat entistä enemmän siihen, enää ei odotella kuin kansanmielipiteen muuttumista.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, koska kannatan NATO jäsenyyttä, mutta onhan se aikamoista kansan kusettamista.

Juhani Putkinen

"Ohjukset itsessään ovat hyviä, viimeisintä laatua, pystyvät tuhoamaan kaukaa vaikka mitä, mutta tähän vaaditaan joko ilmaherruus tai "kamigaze" isku."

Juuri siksi tarvitaan kauas kantavia (yli 300 km) ohjuksia, ettei homma menisi "kamikazeksi". Venäjällä on tehokas ilmatorjunta, mutta näitä ohjuksia käytettäessä voi hujauttaa ohjuksen menemään noin 300 km etäisyydeltä kohteesta.

Myös raskaisiin raketinheittimiimme pitää hankkia tykistöohjuksia.

Juhani Putkinen

Suomen alueen puolustamisessa tarvitaan kaukovaikutuskykyä.

Taisteluamme helpottaa melkoisesti jos kykenemme tuhoamaan tärkeitä kohteita syvällä vihollisen selustassa. Tärkeitä kohteita ovat esimerkiksi komentopaikat, viestikeskukset, huoltotukikohdat, lentokentät. Kun Venäjällä on vahva ilmatorjunta, niin on hyvä saada laukaistua ne ohjukset noin 300 km etäisyydeltä kohteesta.

pakista

Nykyisten olosuhteiden valossa ei ole mitään tietoa Suomen suunnitelmista hyökätä itäistä napuriaan vastaan - tai päinvastoin.

Hankinnat ovat oletettavasti osa muuta asevoimien tulevaa käyttötarkoitusta varten.

Juhani Putkinen

Erilaisten maanpuolustukseen liittyvien kykyjen kehittäminen on pitkäaikaista toimintaa. Esimerkiksi jonkun uuden asejärjestelmän tilaamisesta sen ottamiseen operatiiviseen käyttöön voi kulua jopa 10 vuotta.

Vaikka jotkut tänään luulisivatkin, ettei imperialistinen roistovaltio Venäjä ihan heti hyökkää jälleen Suomen kimppuun, niin tosiasia on että se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Siksi Suomen pitää valmistautua nimenomaan Venäjän hyökkäykseen. Mikään muu valtio EI tule hyökkäämään Suomen kimppuun - kuten ei ole ennenkään tapahtunut.

Venäjä on hyökännyt Suomen kimppuun mm. Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa. Kun se epäonnistui yrityksissään valloittaa koko Suomi, niin Venäjä vain odottaa sopivaa tilaisuutta yrittääkseen uudelleen:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/suomen_historiaa.htm

nimperi

Suomen puolustusvoimien tärkein tarkoitus on, että ei tarvitsisi ikinä sotia, ainakin toivottavasti. Kyky tuhota kymmeniä strategisesti tärkeitä kohteita vihollisen selustassa on väistämättä asia, joka rohkaisee vihollista jättämään koko vihollisuudet väliin, siis edistää Suomen puolustusvoimien päätarkoitusta.

Siihen en ota kantaa, että olisiko sitä tarkoitusta edistänyt enemmän, jos ohjusten hinta olisi käytetty vaikka isompaan sodanaikaiseen määrään paremmin varustettuja etulinjan miinanpolkijoita (Venäjähän ei ole aikeissa miinoista luopua).

Brutus

Ratkaisevaa esim. Tali-Ihantalan torjuntavoitossa kesällä 1944 oli se, että osato Kuhlmayn syöksypommittajat, suomalaiset pommikoneet ja kauas kantava tykistö tuhosi venäläisten hyökkäysryhmityksiä jo lähtökuoppiinsa.

Aina parempi mitä kauemmaksi ylletään. Kauas kantavaa aseistusta tarvitaan, koska esim. miinoista ollaan häpeällisesti luovuttu. Miinat olisivat myös olleet omia tappioita säästävä ase. Säästetään omien joukkojen verta, jos hyökkääjää ei tarvitse käsirysyssä pysäytellä. Tämä periaate pätee myös nykymaailmassa.

Tietenkin parasta olisi jo ennalta torjua jo koko sodan syttyminen, mutta tämä ei aina valitettavasti ole omissa käsissä.

Selvitysmies

Ohjushankinta oli pitkästä aikaa positiivinen uutinen. Sillä nostetaan puolustuskykyä aivan olennaisesti.

Muuten puolustuskyvyn alasajossa ei ole järkeä. Tilastokeskuksen mukaan syntyvyys on aina vaan kasvussa. Perustelu tältä osin ontuu pahasti.

Niinistön mainitsema nuorten syrjäytymistä edistetään sillä, että nuoret raakataan liian helposti palvelukseen kelpaamattomiksi.
Lakiin puolustusvoimista tulisi erityisen painokkaasti lisätä erityinen kasvatuksellinen tehtävä näiden jo koulumaailmassa päähänpotkittujen nuorten saamiseksi kuntoon ja elämän syrjästä kiinni. Elämmehän syvää rauhan aikaa.
Ja sitäpitsi ei kaikista tarvitse ramboja tulla, mutta jokaisen työpanos tarvitaan niin rauhan kuin sodankn aikana.

M_von_Karne

Hyviä kantoraketteja vaikka mille kärjille. Kun niitä on varastossa, niin jokainen tekniikasta yhtään kiinnostunut skappari miettii, kuinka plug-n-play tyyliin voisi niihin viritellä vaikka mitä kivaa muiden peloksi. Ja natokaupasta saa varmaan valmiina kaseteissa mm. hermokaasut ym. kivat special-lataukset. Myös Talvivaarasta löytyy kyllä malmit kärkiin( ja ketä se edes kiinnostaisi jos jotain extraa viriteltäisi, sillä Suomessa ei ole öljyä).

osmo-virta

mutta on varauduttava, niin salamasota olisi enemmän kuin puoli voittoa. Seurataan Karjalan tukikohtien perustamista kunhan Putinista tulee presidentti. Sinne tulee lyhyen ja pitkän matkan ohjuksia. Lyhyen matkan ohjukset, joiden osumatarkkuus on varmaa, ammuttaisiin ensin Rissalan lentokenttää kohti. Sinnehän sijoitetaan uuden rakennemuutoksen takia pääosa Horneteista. Ohjuksella on läheltä rajaa ammuttuna matkaa alle 200 km.

Ohjukset ovat saavuttaneet kentän kiitotiet tuhoamalla ne ennen kuin hälytys on mennyt perille ja lentäjät ehtineet vetää edes haalareita päälleen. Hornetit ovat kentällä toimintakyvyttömiä. Vähän ajan kuluttua kun koneet on vedetty suojistaan ja ohjukset asennettu paikalleen, saapuu idästä Mig laivue, joka tuhoaa koko Hornet kaluston räjähtävine ohjuksineen Siilinjärven metikköön.
Tähänkin on mahdollisuus varautua.

Juhani Putkinen

Niin, Venäjän yllätyshyökkäykseen Suomen kimppuun pitää varautua - esimerkiksi pitämällä Hornetit hajautettuna useille eri kentille.

Mutta paljon muutakin tarvitaan:

Koska Venäjä on imperialistinen roistovaltio, niin Suomen on varauduttava huolella myös Venäjän tekemään yllätyshyökkäykseen Suomeen. Skenaarioesimerkki:

1. Venäjä järjestää Karjalan Kannaksella suuret sotaharjoitukset, joista se tietenkin ilmoittaa, ja kutsuu tarkkailijoita. Kannaksella perustetaan esimerkiksi 6 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa ja 4 panssaridivisioonaa, sekä muutamia spetsnazpataljoonia – luonnollisesti myös kolme armeijakunnan esikuntaa (armeijakuntajoukkoineen) ja armeijan esikunta. Sotaharjoitusta varten lähikentille keskitetään myös ilmavoimien yksiköitä, kuljetushelikoptereita ja taisteluhelikoptereita. Joukot perustetaan ja ne harjoittelevat siellä muutaman viikon (harjoituksissa vierailee mm. ulkomaisia sotilasasiamiehiä harjoitusten keskivaiheilla – heitä pidetään kuin ”piispaa pappilassa”).

2. Venäjän Pohjoisesta laivastosta lähtee raskas saattue mukanaan mm. määrävahvuinen merijalkaväkiprikaati (sitäkin näytetään avoimesti kehuen Venäjän kykyä painopisteen muutoksiin) kohti Pietaria ja on lähellä Helsinkiä.

3. Laajarunkoinen matkustajakone on tulossa idästä päin normaalilla vuoronmukaisella (siltä näyttävältä) lennolla Helsinki-Vantaalle.

4. Toinen laajarunkoinen matkustajakone on normaalilla ylilennolla Suomesta, kone pyytää lupaa pakkolaskuun Seutulaan (kuten Praha 1968).

5. Maassa oleva suurehko "turistiryhmä" ottaa Tehtaankadulta aseet.

6. Maassa olevista venäläisistä yrityksistä (niiden varastoista) seuraavat "turistiryhmät" saavat aseensa. Teboil valmistautuu tankkaamaan maahan tunkeutuvien viholliskolonnien ajoneuvot niin säiliöautoistaan kuin myös huoltoasemiltaan – joiden dieselöljysäiliöt on etukäteen täytetty ääriään myöten.

7. Nämä lentokoneilla tulleet ja "turistit" aloittavat hulinan. Samaan aikaan tapahtuu ilmaiskuja meidän lentotukikohtiimme mm. ohjuksin. Tärkeimpiin varuskuntiimme (mukaan luettuna Upinniemi, Hyrylä ja Parola) ja varikkoihimme tehdään maahanlaskut. "Sotaharjoitusjoukot" alkavat etenemään kohti Helsinkiä suunnilleen nopeudella 50 km/h (osa Kouvolan, osa Haminan kautta). Laivastosaattue kääntyykin yllättäen kohti Helsinkiä. Rannikkotykistön linnakkeitamme (Helsingin edustalla) vastaan tehdään ilmarynnäköitä, sekä maahanlaskuja. Osa venäläisistä spetsnazjoukoista on pukeutuneena suomalaisiin sotilaspukuihin, osa suomalaisiksi poliiseiksi.

8. Lisää venäläisiä joukkoja tunkeutuu maahamme mm. Värtsilän, Vartiuksen ja Sallan kautta.

Kuka voi olla 100% varma siitä, ettei mitään edellä kuvatun kaltaista voisi tapahtua?

Mitä sitten pitäisi tehdä, ettei yllä olevan kaltainen skenaario johtaisi maamme miehitykseen:

1. Suojeluskunnat on jälleenperustettava – ja suojeluskuntalaisille on annettava täydellinen varustus – mukaan luettuna henkilökohtainen ase ja siihen pari tuliannosta patruunoita (sinetöidyissä laatikoissa ”rautaisannos”) kotiin. Läheisille suojeluskuntataloille raskaamman aseistuksen (konekiväärit, singot, olalta ammuttavat ilmatorjunta-ohjukset, miinat, räjähteet, ...) varastot.

2. Perustuslakia on muutettava siten, että tällainen yllätyshyökkäys käynnistäisi automaattisesti liikekannallepanon ja vastarinnan ilman poliittisen johdon päätöstä.

3. On liityttävä NATOon. Se nostaa hyökkäyskynnystä, parantaa oleellisesti tiedustelukykyämme (mm. satelliitit), kuin myös kuljetuskykyämme (NATOn koneiden antama ilmasuoja, helikopterit). Viestijärjestelmämme saavat uuden dimension (satelliitit), materiaalitoimitukset sota-aikana varmistuvat, jne. NATOon liittyminen ei kuitenkaan saa merkitä oman asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin perustuvan aluepuolustuksemme heikentämistä.

4. Puolustusmäärärahamme on nostettava vähintään EU:n keski-määräiselle tasolle (yli 2% BKT:stä). Ilmavoimillemme pitäisi hankkia suuruusluokkaa 20 kpl ”Hornetteja” parhaalla mahdollisella ilmasta maahan aseistuksella. Tämä olisi ”lentävä tykistö”, jonka avulla olisi mahdollista toteuttaa nopea massiivinen tulituki maavoimillemme koko Suomen alueella ja lisäksi mahdollisuutta iskeä vihollisen alueella oleviin komentopaikkoihin ja huoltokeskuksiin – muistakaamme kiitollisuudella saksalaista lento-osasto Kuhlmeytä, joka toimi loistavasti apunamme Jatkosodan torjuntataisteluissa ja tunnustakaamme, että ilmavoimien merkitys on entisestään vain kasvanut. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että oma ilmatorjuntamme on pidettävä erittäin iskukykyisenä – sen tasoa on nostettava entisestään.

5. Edellä mainituissa suojeluskuntataloissa ja varuskunnissa on oltava joka hetki valmiina yllätyshyökkäyksen torjumiseen ja niissä on oltava riippumaton varmennettu viestiverkko hälytyksen antamiseen koko valtakunnan alueelle yhdellä napinpainalluksella.