Maanantai 16.7.2018

Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.3.2012 17:35
  • Joka neljäs raiskausrikoksesta tuomittu henkilö on ulkomaalaistaustainen. Oikeusministeriö selvittää, miksi.

Faktakulma

Raiskausrikokset ja kansallisuus

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti tuomittujen henkilöiden kansalaisuuden päättelemällä. Tuomioistuinten rekisteri ei pidä sisällään tietoa tuomitun kansalaisuudesta, joten kansallistausta pääteltiin nimen ja henkilötunnuksen perusteella. Yhdessä tapauksessa tutkijat eivät kyenneet päättelemään tuomitun taustaa.

Pakottaminen sukupuoliyhteyteen 5 muun maan kansallisuutta 30 tapauksessa, yhteensä 17 prosenttia.

Raiskaus 30 / 87, 34 %

Törkeä raiskaus 13 / 32, 41 %

Yhteensä 48 / 261, 24 %

Suomalainen seksuaalirikosten lainsäädäntö tulee tutkia ja pohtia uudelleen, haluaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.). Myös ulkomaalaistaustaisten henkilöiden korkea osuus raiskausrikostuomioissa tutkitaan.

Henriksson on valmis selvittämään raiskausrikosten tunnusmerkistön muuttamista niin, että raiskausteon sukupuoliyhteyteen pakottaminen ja pakottamisen aikana käytetty väkivalta irrotettaisiin toisistaan.

Esimerkiksi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on arvostellut suomalaista oikeuskäytäntöä, jossa raiskausrikosten vakavuutta arvioidaan käytetyn väkivallan perusteella. Utriaisen mukaan raiskauksen lisäksi tekijä pitäisi tuomita pahoinpitelystä, mikäli sitä ilmenee pakotetussa sukupuoliyhteydessä.

Oikeusministeri Henriksson ei kuitenkaan anna suoraa vastausta siihen, tulisiko väkivalta ja pakottaminen erottaa toisistaan. Viime kesänä voimaan astui laki, jonka mukaan avuttomassa tilassa olevan henkilön makaaminen on raiskausrikos, ei hyväksikäyttö.

Uusi laki käänsi raiskausrikostilastot kovaan kasvuun.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) tänään julkaistussa selvityksessä kerrotaan, että raiskauksen aikana käytetyllä väkivallalla on merkittävä rooli siinä, kuinka ankaraan rangaistukseen tekijä tuomitaan. Vähäinen väkivallan määrä kävi joissain tapauksissa jopa lieventävänä asianhaarana.

"Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin."

Ulkomaalaistaustaisten yliedustus

Optulan tutkimus keskittyi vuosina 2006-2009 oikeudessa käsiteltyihin raiskausrikoksiin. Tuona aikana Suomessa tuomittiin yhteensä 262 raiskaajaa. Tuomioita annettiin pakottamisesta sukupuoliyhteyteen, raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta.

Kaikista raiskausrikoksista joka neljännellä tuomitulla oli tausta ulkomailla: joko jonkin muun maan kansalaisuus tai kaksoiskansalaisuus.

Perusmuotoisen raiskauksen tekijöistä ulkomaalaistaustaisia oli 30 henkeä eli 34 prosenttia tuomituista. Törkeästä raiskauksesta tuomituista 13 henkeä eli 41 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia.

Sukupuoliyhteyteen pakottamisesta tuomittiin tutkittuina vuosina 5 ulkomaalaistaustaista eli 17 prosenttia tuomituista.

Tutkimuksen tehnyt Optulan ylijohtaja Tapio Lappi-Seppälä huomauttaa, että aineisto on suhteellisen pieni. Pienuudesta huolimatta aineisto näyttää selvän vinouman ulkomaalaisten osuudessa tuomituista. Syy ei ole tällä hetkellä selvä.

- Sattumalle täytyy jättää mahdollisuus. Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin, Optulan Lappi-Seppälä arveli.

Toistaiseksi ulkomaalaisten osuutta raiskausrikostuomioissa ei ole selvitetty kunnolla. Syitä tai syytä ei siis tiedetä. Oikeusministeriö ja Optula ovat jo käynnistäneet tutkimuksen asiasta.

- Luvut pistävät silmään. Kotouttamisen puolelta on selvitettävä, olisiko siellä tekemistä, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi keskiviikkona.

Faktakulma

Raiskausrikokset ja kansallisuus

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti tuomittujen henkilöiden kansalaisuuden päättelemällä. Tuomioistuinten rekisteri ei pidä sisällään tietoa tuomitun kansalaisuudesta, joten kansallistausta pääteltiin nimen ja henkilötunnuksen perusteella. Yhdessä tapauksessa tutkijat eivät kyenneet päättelemään tuomitun taustaa.

Pakottaminen sukupuoliyhteyteen 5 muun maan kansallisuutta 30 tapauksessa, yhteensä 17 prosenttia.

Raiskaus 30 / 87, 34 %

Törkeä raiskaus 13 / 32, 41 %

Yhteensä 48 / 261, 24 %

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

jaasalo

"Sattumalle täytyy jättää mahdollisuus. Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin, Optulan Lappi-Seppälä arveli."

Perustuukohan tämä *mihinkään* muuhun kuin ajatteluun että tämä tutkimuksen tulos ei saa olla totta, koska se on ristiriidassa arvomaailmani kanssa?

vehnus444

En ota yhtään mitään kantaa raiskauksiin tai ulkomaalaisiin mutta kyllä tuo kuulostaa omituiselta. Siis tuo selittely ja spekulointi.

Minun korviini kuulostaa siltä, että ulkomaalaisten suuri osuus näissä rikoksissa on jotenkin "kiusallinen" ja siksi sitä tulee selitellä. Optulan tilastot kuitenkin näyttävät melko korutonta faktaa eikä niissä ole kummoisia virheitä.

<a href="http://www.youtube.com/watch?v=u6k9P7L3tYk">Optulan tämä tilasto täsmää aika hyvin Norjan poliisin tilastoon, jossa jopa 100 % raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä.</a>

Jos tilastoja selitetään ja spekuloidaan niin eikö näin tulisi tehdä sitten aina ja myös toiseen suuntaan? Muutama esimerkki:

- Liikenneturvan tilastojen mukaan rattijuoppojen uhreina kuolee vuosittain n. kuusi (6) sivullista. Ehkä rattijuopot ovat tässä ali- tai yliedustettuina? Joka tapauksessa, liikenneministerin mielestä tämä luku on nyt harmillisen pieni!

- ulkomaalaisten osuus Suomen rikostilastoissa ylipäätänsä on suuri verrattuna kantaväestön osuuteen. Tilastot ovat tässä monen mielestä aivan päin seiniä.

- luvallisilla ampuma-aseilla surmataan, tapetaan tai käytetään henkirikoksiin noin seitsemän (7) suomalaisen ihmishengen verran. Luultavasti tässäkin mukana on sattuma eikä luku ole ollenkaan oikea, se on naurettavan pieni. Hoplofoobikkojen mielestä tämä luku on kiusallisen pieni :(

Ilmeisesti äänestykset, mielipidetiedustelut, tilastot ovat silloin väärässä jos ne eivät mene niinkuin "pitäisi"?

MMoore

Saatatte molemmat olla oikeassa. Kuvassa puhutaan Norjan kansalaisuuden saaneista - etninen tausta voi olla joku ihan muu. Pahalta tuo kuva näyttää joka tapauksessa, 25% osuus porukalle, joita on ehkä 1-2% Norjan väestöstä.

teemukammonen

En ole tutustunut Norjan poliisin tilastoihin Oslon alueen seksuaalirikoksista. Kuitenkin olen eri mieltä siitä, että Optulan luku täsmäisi Norjaan.

Suomessa 41 prosenttia törkeistä raiskauksista tuomituista tuli ulkomaalaistaustaiselle. Se tarkoittaa, että 59 prosenttia tuli kantaväestöön kuuluvalle.

Norjassa 100 prosenttia - sanot - tuli ulkomaalaistaustaisille. Se tarkoittaa, että 0 prosenttia tuli kantanorjalaisille.

Onhan tuossa nyt melkoinen ero nollan 59 prosentin välillä. Ja melkoinen ero 41 prosentin ja 100 prosentin välillä.

Ei aleta tahallaan tyhmäksi, vaan ollaan mieluummin järkeviä.

nikke

Moniavioisuuden vaikutusta myös. Jos yksi mies sitten kerää haaremiinsa useita naisia, kuten joissain kulttuureissa on tapana, luu jää käteen lopuille.

Näissä kultttuureissa rangaistukset ovat hieman toisenlaisia.

Meillä on riittänyt jo prosessin häpeä ja riittääkin monelle. Kaikkialla ei riitä.

Eric

Paljon ulkomaalaisia miehiä - paljon raiskauksia.

"Henriksson on valmis selvittämään raiskausrikosten tunnusmerkistön muuttamista niin, että raiskausteon sukupuoliyhteyteen pakottaminen ja pakottamisen aikana käytetty väkivalta irrotettaisiin toisistaan."

Minulle tulee mieleen joku muukin toimenpide joka saattaisi vähentää näitä tapauksia kuin Henriksonin ajatelmat. Tuleeko kenellekään muulle?

Brainless

Miesten ja naisten välinen suhde on hyvin erilainen eri maissa. Monessa maassa nainen ei ole kovinkaan korkealla arvostuksessa omine haluineen vaan mies on se joka ottaa. Toisaalta noissa maissa miehet käyttäytyvät myös erilailla ja naiset.

Se saattaa hämätä naiivia vapaamielistä suomalaista naista kun tulee tumma ja charmikas mies joka osaa puhua ja ilmaista tunteensa (taka-ajatuksiaan unohtamatta).

Joku kertoin tulisi saada sellaisten maiden edustajille jotka ovat esillä rikostilastoissa. Siis samoin kuin rasismi on painava asianhaara, niin tulisi olla myös etnisyyden.

Raiskaajille jotka ovat todella raiskanneet fyysisesti ja tämä on todettu dna-testein tulisi olla 20v linnaa, kastrointi ja tämän jälkeen maasta karkoitus.

Ray

Tilasto antaa paljonkin mahdollisuuksia tulkintoihin. Yksi asia on kuitenkin käynyt selväksi. Ulkomaalaisten osuutta on jatkuvasti haluttu häivyttää.

Persuhenkiset ovat päässeet hillumaan muukalaisvihansa kanssa juuri siksi minkä ruotsivihaltaan ovat kerinneet. Tämä on kuitenkin asia, joka on kertakaikkiaan tutkittava kunnolla.

sinenmaa

"<i>Syy ei ole tällä hetkellä selvä.</i>"

Syy on hyvin yksinkertainen; Ihmisten moraali on erilainen eri kansoissa. Joissakin maissa uskonto jopa rohkaisee miehiä alistamaan naisia ja varsinkin vääräuskoisten naisia. Kun sitten tuollaisilta seuduilta tuotetaan tänne ihmisiä, niin totta kai he täälläkin ovat tasan yhtä moraalisia kuin kotimaissaankin. Ei se rajan ylitys ketään muuta.

Edes suomalaisten kodeissa ihmisten moraali ole tasan jakautunut, joten olisi vallan tyhmää jättää huomiotta eri kulttuurien erilaiset moraalikäsitykset. Suomesta katsoen hyvin monet kulttuurit ovat tavoiltaan ainakin moraalisesti arveluttavia ellei peräti moraalittomia.

Täälläkin yläluokka on usein oikeutetusti julistanut jopa koulujen oppikirjoissa, että kansan alimmat kerrokset ja tietyt väestöryhmät ovat oppimattomia, moraalittomia, pahan tapaisia, ...

Onhan se yläluokkakin aika moraaliton, kun vekslailee asuntoja toinen toisilleen jms.

ilkkapellervo

Kolme pahinta rikosta mitä tiedän ovat lapsen hyväksikäyttö, raiskaus ja vanhusten pahoinpitely ryöstötarkoituksessa.

Se joka näihin ryhtyy ei ole ihminen ja ansaitsee rikoksestaan aina pitkän vankilatuomion päivittäin suoritettavalla sadalla raipaniskulla.

PetSu

Ulkommaalaisten suuri osuus raiskaus tai pakottamisrikoksissa ihmetyttää? Ei minua, sillä useissa maissa mistä meillä on kansalaisia, naisen samankaltainen kunnioittaminen ei ole ollenkaan sama asia kuin meillä. On tietyt normit millainen nainen on huono. Se on taas unohtunut tyystin midän viranhaltijoitamme opettaa, että asuessanne meillä, tekin noudatatte maamme lakeja ja tapoja. Unohtunut myös antaa väliaikainen työlupa halukkaille. Itse sain töistä 400 sivuisen kirjan missä neuvottiin, miten elää islamilaisessa maailmassa. Se piti osata ja oltiin kursseilla. Ei tarvinnut hölmöillä. Onko heille opetettu mitään?

lee

.. mitä sanoo tasa-arvovaltuutettu? Miten tällaista voi edes kirjoitaa? Aika rasismia kyllä. Mutta oikeesti, maassa maan tavalla. Niinkuin Petsu yllä kirjoittaa. Tää unohtuu vaan aika usein meidän kukkahattutädeiltä. Vai mitä mitä, Eva?

TSV

Ensinnäkin pitää muistaa, että valtavan suurin osa ulkomaalaisesti ei ole tai ikinä tule olemaan mitään raiskareita. Eli ei saa demonisoida ihmisiä liikaa, mutta samalla voi sanoa, että pelätään tulkita tilastoja "rasismikortin" pelossa? Sama kuin ihmiset ei uskalla aina kritisoida Israelia "antisemitismikortin" pelossa (uskoo tai älkää niin paljon juutalaisiakin kritisoi...)

"- Sattumalle täytyy jättää mahdollisuus. Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin, Optulan Lappi-Seppälä arveli."

Olisiko tilanne sama jos suomalaiset johtaisivat tilastoja? Vai olisiko tulkinta "Suomalaiset miehet raiskareita!"?

"- Luvut pistävät silmään. Kotouttamisen puolelta on selvitettävä, olisiko siellä tekemistä, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi keskiviikkona."

Kotouttamisen puolella? Siis jos ihmisille pitää alkaa opettaa, että raiskaaminen ei pelkästään ole VÄÄRIN vaan myös laitonta niin alan syvästi ihmettelemään että mistä helvetistä me ihmisiä tänne oikein raahataan?

sinenmaa

Joo..
" Siis jos ihmisille pitää alkaa opettaa, että raiskaaminen ei pelkästään ole VÄÄRIN vaan myös laitonta niin alan syvästi ihmettelemään että mistä helvetistä me ihmisiä tänne oikein raahataan?"
.
Hyvin sanottu. Pitäisi aina muistaa, ettei moraali ole kaikilla sama. Ei pitäisi olla vihapuhetta, kun vain toteaa sen minkä kaikki tietää, että Suomeen on tullut turvapaikanhakijoina myös sellaisia, jotka ovat kotimaissaan osallistuneet naisten kivittämiseen heidän miestensä tekemien aviorikosten, raiskausten tähden. Kas, kun uskonto niin määrää.

Jonathan

On siinä sekin, että maahan saapuu nimenomaan seksuaalisesti vireimmässä iässä olevia miehiä kehitysmaista. Esimerkiksi kolmekymppisen yksinäisen somalin on hiton hankalaa pärjätä menestyksekkäästi naismarkkinoilla. En tiedä kieltääkö koraani tumputtamisen, mutta joskus naista on vain saatava ja silloin se otetaan väkisin. He tietävät, että tuomiot on olemattomia, eivätkä he joudu itse maksamaan uhrille minkäänlaisia korvauksia ikinä. Ei ole mistä maksaa.

Minäkin tiedän muutaman konstin, jolla nämä raiskaukset vähenevät tulevaisuudessa. Pidän sen kuitenkin nyt omana tietonani ja annan Optulan suojatyöpaikoissa lymyilevien virkamiesten ajatella asiaa hieman enemmän.

teemukammonen

Jätin jutusta pois tämän selityksen. Tiedotustilaisuudessa sivuttiin myös tätä tekijän ikää.

Raiskausrikokset ovat tilastoissa vahvasti nuorten miesten rikoksia. Oikeusministeriön edustaja, jonka nimeä en nyt muista, totesi, että nuoret miehet voivat olla yliedustettuina myös Suomessa elävien ulkomaalaistaustaisten ihmisten joukossa.

Nuoret aikuiset miehet ylipäätään tuomitaan rikoksesta useammin kuin muut iän ja sukupuolen mukaan jaetut ryhmät...

Nuoret aikuiset miehet ovat liikkuvaisempia kuin muut ryhmät, joten ei sinällään tämä ei olisi ihme. En nyt kykene tästä tämän enempää kirjoittamaan, sillä muistiinpanoni ovat työpaikalla.

DuPont

Eri kulttuureissa suhtaudutaan eri tavoin naisen asemaan ja raiskaukseen rikoksena. Jos maahanmuuttajan lähtömaassa raiskaus on pikkurikos, se on sitä varsin todennäköisesti Suomessakin. Aikuinen henkilö (mamu) todennäköisesti noudattaa kulttuuria, jonka arvojen mukaan on kasvanut. Oma kulttuuri määrää arvomaailman, ei Suomen laki.

Kulttuurien kohtaaminen ei ole ongelmatonta, se voi tuoda aika ikäviäkin seurauksia.

Professori

Kyllähän tämä tiettyjen kulttuuripiirien yliedustus on ollut tiedossa jo pitkään.

Pari sana tuosta hepommin ilmoittamisesta. Se voi koskea puskaraiskauksia, mutta uskooko joku oikeasti, että vaikkapa kurdinainen käy suomalaista naista helpommin ilmoittamassa perheensisäisestä raiskauksesta? Tai ettei kurdien parissa tapahtuisi perheen sisäisiä raiskauksia lainkaan?

Sinänsä on hyvä, että asia nousee taas esille. Viimeksihän tämän kissan nosti eduskunnassa pöydälle Olli Immonen. Kirjoittelin siitä silloin blogitekstinkin: <a href="http://professorinajatuksia.blogspot.com/2011/10/kissa-poydalle.html">Kissa pöydälle</a>.

Toisaalta on hyvä, että Suomessa ei vielä olla yhtä kovia raiskaamaan kuin Ruotsissa. (Tästäkin kirjoittelin aikanaan: <a href="http://professorinajatuksia.blogspot.com/2011/10/miksi-sven-ja-ake-napis... Sven ja Åke näpistelevät ja raiskaavat?</a>). Meillä on siis aikaa tehdä asialle jotain. Ja toivottavasti myös tehdään oikeita johtopäätöksiä.

vinbju

saadaan ulkomaalaisten tekemät raiskaukset pois siten, että hyväksytään turvapaikanhakijoiksi ja -saajiksi vain naisia. Käännytetään kaikki humanitaarista turvapaikkaa hakevat miehet heti pois Suomesta. Työperäinen maahanmuutto on ihan eri asia, kun seuraa oikeudenkäyntiasiakirjoja, näihin raiskauksiin eivät työperäiset maahanmuuttajat syyllisty.
Pedofilia on taas eri asia, tanssinopettajia pitää varoa, ovat he kotoisin mistä hyvänsä...

j-p

Mikäli eduskunta päättäisi, että vakaviin väkivaltarikoksiin (raiskaus, ryöstö, pahoinpitely) syyllistyneet ei Suomen kansalaiset karkotettaisiin aina ja tmä tehtäisiin selväksi jo maahanmuutettaessa, niin tilanne muuttuisi nopeasti. Karkotusuhka on näille huomattavasti vakavampi uhka kuin mahdollien vankeus.

Tuo käytäntö vähentäisi myös rasismia, koska silloin aivan syystä johtuva epäluulo vähenisi.

Jo Suomen kansalaisista riittää joka sortin rikollisia ihan liiaksi, joten ei ole kovinkaan järkevää kasvattaa rikosmääriä sallimalla vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten pysyä Suomessa.

Ola

"Luvut pistävät silmään. Kotouttamisen puolelta on selvitettävä, olisiko siellä tekemistä, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi keskiviikkona."

Niin olisihan se hyvä tänne tulijoille etukäteen selvittää, että pojat Suomessa ei ole sallittua raiskata jokaista vastaantulevaa naista, vaikka siellä mistä te tulette se ehkä onkin.

Voi herran pieksut, eikö näille maahamme otettaville selvitetä Suomen lainsäädäntöä ja suomalaista kulttuuria, ennen kuin heidät päästetään kaduille ja puistoihin. On todella löperöä toimintaa. Suomalaiset naiset saavat ensimmäisinä kärsiä "monikulttuurisuutemme ihannoinnista".

j-p

tämä oli varsin metka ilmaus:

- Sattumalle täytyy jättää mahdollisuus. Ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset ehkä huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin, Optulan Lappi-Seppälä arveli.

Tuo huomaaminen on aika terävä havainto Lappi-Seppälältä. Mä aika voimakkaasti arvelen raikastun huoaavan tulevan raiskatuksi.

Tuo ilmoittaminen ja tuomitseminen on aika vahvasti Lappi-Seppälällä puhdasti arvausta. Poliisilta tietysti saisi aika tarkkaa osviittaa epäilyistä, riippumatta siitä onko juttu ratkennut tai ei. Useimmiten raiskauksesta rikosilmoituksen tekijä varmaan osaa sanoa poliisille onko raiskaaja suomalainen vai ulkomaalainen. En tiedä, mutta arvelen raiskaajan ihon värin tai käyttämän kielen tulevan rikoksen teko hetkellä aika hyvin ilmi.

Suurin osa raiskauksista jää arvioiden mukaan ilmoittamatta poliisille, mutta ilmoittamatta jääneistä raiskausten tekijöistä varmaan saa suht hyvän näppituntuman Raiskaustukikeskuksista, vaikka sellaisten asioiden tilastointi ei niden toimenkuvaan kuulukaan.

Mä en ole koskaan pystynyt ymmärtämään miksi tätä ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia on vuosikaudet vähätelty. Ongelmat voidan parhaiten selvittää ja ratkaista myöntämällä sellaisten olemassaolo.

Raatesuo

Kuinka paljon täässä maassa on ulkomaalaistaustaisia miehiä ja kuinka paljon suomalaistaustaisia miehiä. Hurja suhde näiden ulkomaalaistaustaisten hyväksi. Ovat aika raiskaavaa porukkaa. Niitä vaan on tänne haluttu. Onko niin, että naiset haluavat tulla raiskatuksi, kun naiset niitä ovat tänne kuskanneet. Suurimmat kuskaajat ovat olleet Tarja Halonen ja Ms. Thor.

itätöölö

Näillä raiskauksesta tuomituilla osalla on kaksoiskansalaisuus, joten Suomen lait ja tavat eivät voi olla kovin vieraita osalle tekijöistä.

Eikö se ole ilmeistä, että kyse on kulttuurieroista.

Jos lähtömaassa ei naisella ole samaa arvoa kuin miehellä tai naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei käsittääkseni tuomita edes tuomioistuimessa saatikka yleisen mielipiteen tasolla, niin kynnys naisten raiskaukseen on matalalla myös Suomeen muutettaessa. Mikä tässä on vaikeaa tutkijoiden ymmärtää?

Mamujen tekemiä raiskauksia pitäisi katsoa etnisinä "syrjintä" rikoksina, jotka kohdistuvat suomalaiseen naiseen heidän rotunsa tai kulttuurinsa johdosta. Pohjoismaalaisen naisen tasa-arvoinen ja vapaa käytös kodin ulkopuolella on usein näiden seksuaali- eli viharikosten taustalla. Ei pidä unohtaa, että tutkijoiden mukaan raiskauksessa ei ole kyse niinkään seksistä kuin vihasta ja katkeruudesta naisia kohtaan.

Kummallista,että Lappi-Seppälä epäilee jopa tuomioistuinten puolueettomuutta, ehkä "tuomitaan helpommin", kun mamut näin ikävästi näkyvät tilastoissa.