Maanantai 10.12.2018

Hallituksen kriisikokous ohi – tässä tulos

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.3.2012 14:22
Päivitetty: 
21.3.2012 14:44

Hallitus on tänään käsitellyt kokouksessaan puolustusvoimauudistusta noussutta kohua.

Hallitus päätti kokouksessaan, että puolustusvoimauudistuksen Uudenmaan prikaatia koskeva osuus käsitellään vielä uudelleen tasavallan presidentin sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (utva) kokouksessa. Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) esittelee asian utvassa 29. maaliskuuta.

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ilmoitti aiemmin tänään, että Uudenmaan prikaatiin liittyvä asia otetaan ylimääräisenä mukaan hallituksen kokoukseen. Urpilainen totesi jo tuolloin, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan tulisi kokoontua uudelleen käsittelemään Dragsvikin varuskunnan kohtaloa.

Wallin selvitti menettelyään tänään SDP:n ministereille. Ministerin ympärillä pyörivä kohu on noussut siitä, miten paljon Wallin ohjasi poliittisesti puolustusvoimauudistusta. Wallinin katsotaan piilotelleen antamaansa ohjausta.

- On selvää, että ei ministeri Wallinin toiminta ollut asiallista, koska hän ei kertonut muille ministereille, että hän on antanut poliittista ohjausta, sanoi Urpilainen tänään.

Myös pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on sanonut, ettei ole ollut Wallinin ohjauksesta tietoienn. Wallin on itse pahoitellut tietovajetta SDP:n ministereille.

Wallinin odotetaan tänään pitävän tiedotustilaisuuden, jossa hän vielä selventää menettelyään puolustusvoimauudistuksessa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Granu

Yksi asia on tullut selväksi,upinniemeen ei mahdu Drasvikin varusmiehet,on se kumma kun se ei mene jakeluun.Onko eräiden viha ruotsinkielisiä niin suurta että järkikin sumenee.Vaikka olen täysin suomenkielinen en ole koskaan ymmärtänyt että suhtautuimiseni ihmisiin perustuisi toisen äidinkieleen.

Pekka Siikala

Verikoirien suureksi harmiksi kukaan ei eronnut, ketään ei erotettu eikä hallitus kaatunut.

Mutta tälläkin tyhjällä kohulla media teki aikamoisen tilin. Lukijamäärät lisääntyivät (lakkasivat laskemasta) ja mainoksia on taas helpompi myydä.

Mitähän seuraavaksi keksitään?

Satunnainen suomalainen

vahvaa työllistävää vaikutusta; PerSut työllistivät itsensä lisäksi ison joukon virkamiehiä oikeuskanslerista alkaen.

Lopputuloskin oli hyvää PerSu -tasoa eli juuri se, jonka otsikossasi kerroit.

Selvitysmies

Alkuaankin marssijärjestys on ollut väärä. Näin isolla uudistuksella ei voi olla niin tulenpalava kiire etteikö ole aikaa puolta vuotta selonteon laatimiseen. Sen tekemiseen on varmaankin jo runsaasti pohjatietoa olemassa.

Tärkeä on esimerkiksi arvioida turvallisuusympäristössämme tapahtuneet tai tapahtumassa olevat muutokset ja voidaanko sillä perusteella leikata piolustusmenoja ja jos niin kuinka paljon.

Nyt Wallinin valehtelu on liannut edellisen ylipäällikön johdolla hutvassa tehdyt linjaukset. Uudelle ylipäällikölle tulisi antaa mahdollisuus vaikuttaa asiaan.

Dragsvikin uusi käsittely heijastuu myös muihin joukko-osastoihin. Sitä on vaikea ottaa erilleen.

paulivuorio

Tämä on suurin syy tämän hallituksen kohelluksiin. Keskus-
teltaisiin parlamentaarisesti asiat läpi eduskunnassa ennen
päätöksiä. Opposiollakin voisi olla käyttökelpoista tietoa
ja osaamista. Ei pitäisi olla suurtakaan merkitystä jos
päätökset tulevat vasta puolen vuoden tai vuoden päästä, jos
ne ovat hyviä. Äkkiä kyhätty ja jatkuvasti muutettavat
päätökset johtavat vain kaaokseen, kuten ruotsissa on nyt
tilanne.

Vesimies

Rannikkojoukkoja tarvitaan Suomessa entistä enemmän.Draksvik on oikea paikka rannikkojoukkojen kouluttamiseen.
Siellä on melko hyvät tilat ja muu infra jotka tukevat ko koulutusta. Upinniemi ja Kotka eivät pysty tarjoamaan mitään parempaa eikä edes samaa tasoa. Lisäksi molemmissa on tilapula. Haminassa on tietävästi myös tyhjiä kasarmeja, mutta Haminakaan ei ole Draksvikin veroinen.
Miksi Draksvik pitäisi sitten siirtää toimivista tilosita vähemmän tarkoituksenmukaisiin tiloihin. Jos näin meneteltäisiin, jouduttaisiin panostamaan kymmenillä miljoonilla mm koulutusta palvelevaan infraan.= Hölmölöisten touhua. Joukon sotilaspoliittinen ja starateginen paikka on juuri sopiva Draksviikin alue. Siksi että alue ei ole heti
ns ensi-iskulla tuhottavissa eikä haltuunotettavissa. Katso vaikka karttaa.
Me tavitsemme myös ruotsinkiliselle väestölle ruotsinkilisen joukko-osaston tai varuskunnan. Tällä ei ole merkitystä, voisihan se olla vaikka taisteluosasto R.
Jokainne intin käynnyt ymmärtää että jos puhuu vain ruotsia kannattaa koulutuskin antaa ruotsiksi.
Kokonaisuudessaan Intin uudistukset ovat oikeinsuunniteltu nt vain toimeksi. Peersut ja kepu jos ne ovat oikeasti suomalisen maanpuolustuksen kannattajia voivat lopettaa tuon höpöttämisen.

de comments

sitten varusmiesten sijoittuvan homeisiin rakennuksiin? Aivan, voihan sen rahalla korvata. Mutta eikös sen pitänyt olla yksiperuste se säästöjen saaminen? Eikä niinkään pieni säästö 200 meuroa.

Tom B

Oh reijahirn you are so funny! The majority of the Somalies and Russians that live in Finland are not Finnish citizens, so they don't have to do their national service. As for those that are citizens, somali and russian are languagages that have no official status in Finland. The Finnish constitution does not require that they should be given military training in their native languages!

Vesimies

Rannikkojoukkoja tarvitaan Suomessa entistä enemmän.Draksvik on oikea paikka rannikkojoukkojen kouluttamiseen.
Siellä on melko hyvät tilat ja muu infra jotka tukevat ko koulutusta. Upinniemi ja Kotka eivät pysty tarjoamaan mitään parempaa eikä edes samaa tasoa. Lisäksi molemmissa on tilapula. Haminassa on tietävästi myös tyhjiä kasarmeja, mutta Haminakaan ei ole Draksvikin veroinen. Kaikissa ed mainituisssa on korjaustarvetta kiinteistöjen osalla.
Miksi Draksvik pitäisi sitten siirtää toimivista tiloista vähemmän tarkoituksenmukaisiin tiloihin. Jos näin meneteltäisiin, jouduttaisiin panostamaan kymmenillä miljoonilla mm. koulutusta palvelevaan infraan.= Hölmölöisten touhua. Joukon sotilaspoliittinen ja starateginen paikka on juuri sopiva Draksviikin alue. Siksi että alue ei ole heti ns. ensi-iskulla tuhottavissa eikä haltuunotettavissa. Katso vaikka karttaa.
Me tavitsemme myös ruotsinkiliselle väestölle ruotsinkilisen joukko-osaston tai varuskunnan. Tällä nimellä ei ole merkitystä, voisihan se olla vaikka taisteluosasto Dr.
Jokainen intin käynnyt ymmärtää että jos puhuu vain ruotsia kannattaa koulutuskin antaa ruotsiksi.
Kokonaisuudessaan Intin uudistukset ovat oikein suunniteltu nyt vain toimeksi. Persut ja kepulaiset jos ne ovat oikeasti suomalaisen maanpuolustuksen kannattajia voivat lopettaa tuon höpöttämisen.