Keskiviikko 26.6.2019

Sauli Niinistön viesti ”kahtiajakautuneelle kansalle” Ylellä: ”Sellainen Suomi ei voi olla”

Luotu: 
6.12.2015 19:43
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Kuvassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio Linnan juhlissa. Kuva: EPA / All Over Press.
|
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmaisi Linnan juhlien alkaessa huolensa suomalaisten kahtiajakautumisesta. Kahtiajako alkoi hänen mukaansa viime kesäänä, jolloin keskusteli monikulttuurisuudesta lähti Suomessa koville kierroksille.
 
-Minulle on tullut paljon terveisiä vanhemmilta, jotka ovat huolissaan lapsistaan, erityisesti tyttäristään. Sellainen Suomi ei voi olla, että joudumme pelkäämään läheistemme puolesta. Siinäkin tarvitaan paljon kouluttamista, Niinistö sanoi Ylen haastattelussa.
 
Niinistö otti haastattelussa kantaa myös vastaanottokeskuksiin tehtyihin väkivaltaisiin hyökkäyksiin.
 
-Ajatellaan nyt ensin niitä ihmisiä, joilla on asenteellisesti jotakin maahanmuuttajia vastaan, heidän asenteensa ovat valitettavasti ehkä vähän jyrkentyneet. Kun meillä oli kuva kärsivistä lapsista, tuli nuoria miehiä. Ei kannata tehdä itsestään rikollista, vaikka kuinka olisi tunteet pinnalla. 
 
 
 
 
 
 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jarmo Lauros

Kyllä voi olla. Kun itsenäisyysjuhlassa Suomen lipun kantajiksi valitaan ulkomaalaiset kansallisine vaatetuksineen, niin en tiedä, kenen itsenäisyyttä juhlitaan.
Meillä ei soi enään porilaisten marssi, meillä soi kansainvälinen. Siihenhän Stalinkin pyrki, mutta ei pystynyt asein. Tänään se tehdään fiksummin.

Panu Saarela

Kukaan ei näe eikä tule näkemään nälkää pakolaisten takia. Tekään ette menetä sosiaalitukianne. Suomi ottaa vain hieman enemmän velkaa mutta sitähän ei tarvitse koskaan maksaa takaisin, jos innokkaita elvyttäjiä on uskominen. Ruvetkaa siis ruikuttamisen sijaan rakentamaan maatamme - kaikkien täällä asuvien ja tänne tulevien kanssa.

Raimo Laine

Jos vähänkin viitsii seurata kansantaloutta, tietää, että pakolaiskustannukset ovat miljardien luokkaa. Muutekin taloutemme vaipuu koko ajan mm. kasvavan työttömyyden johdosta. Olemme jo EU:n pohjasakkaa. Mutta haavekuvissa on mukava elää ja tieto tuo vain tuskaa.

Jouko Markula

Koitahan nyt jo vaimentaa tuo suvaisevaisuutesi ääni, siinä on pahaenteinen lopun surina. Ei tänne tulla rikoksia, ja raiskauksia tekemään, enkä missään tapauksessa hyväksy suvaitsevaista asennetta näihin elintasopakoloisiin.
Olet itse suvaitsevaisuusruikuttaja, jos käsket sulkemaan silmät tältä invaasiolta

Timo-Pekka Mustakallio

Samaa mieltä Panu Saarelan kanssa.

Roskalehdistö yrittää oman etunsa vuoksi - levikkiänsä lisätäkseen, kalastakseen rahaa kansalaisen taskusta - kiihottaa ennakkoluuloja, luoda vastakkainasettelua, kun ihan kaikkien etu (myös sen suhteen mitä tämä savotta maksaa vihdoin viimein) olisi vähentää sitä, kaikkien etu olisi ratkaista ongelmia - ei luoda niitä lisää.

Maahanmuuttokriittisten pitäisi rohjeta itse tutustua maahanmuuttajiin. Valtaosa on loistoihmisiä, loistokansalaisia, vaikka joutuvat kohtaamaan härskiä toimintaa joiltain "isänmaan puolustajilta". Sellaisella äärikansallismielisellä örinällä ei ole mitään tekemistä Suomen tai suomalaisuuden kanssa.

Oikeat suomalaiset ovat kiertäneet eri puolilla maailmaa tekemässä kannattavaa kauppaa, osanneet toimia kenen tahansa kanssa yhteistyössä, ratkoa ongelmia. Itse asiassa suomalaiset olivat tärkeässä roolissa saattamassa osapuolia yhteen vaikkapa, kun Yhdysvallat osti Alaskan osavaltion Venäjältä. "Toimii hyvin kaikkien kanssa"... SE on suomalaisuuden ydintä, ei jokin nurkkakuntainen mölinä ja riitely.

Irina Gagarin

Turvallisuustilanteen parantamiseksi olisi mielestäni syytä tehdä muutakin kuin kouluttaa (Niinistö puhui kouluttamisesta). Tarkoitetaanko tässä Niinistön mainitsemassa kouluttamisessa kouluttamista hyväksymään naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta?

Carolus Linden

Presidentti puhuu henkilöistä, joilla on asenteellisesti jotain maahanmuuttajia vastaan. Kehnosti sanottu on kehnosti ajateltu.
Paljon oleellisempi olisi kertoa mitä mieltä presidentti on suuren turvapaikanhakijoiden määrän aiheuttavista ongelmista ja siitä miksi suomalaiset joutuvat hyväksymään heidän tulemisensa luvatta jossakin mielessä itsenäiseen maahamme.