Keskiviikko 26.4.2017

Hennala-raportti julki: 20–30 turvapaikanhakijaa tappeli – Ympäröity poliisi käytti kaasua ja patukkaa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.12.2015 14:20
  • Kuva: Uusi Suomi
    Kuva
|

Hämeen poliisilaitos on saanut valmiiksi Hennalan vastaanottokeskuksen väkivaltaista välikohtausta koskevan raporttinsa. Vastaanottokeskusta operoiva Suomen punainen risti epäili poliisin käyttäneen tarpeettomasti voimakeinoja taltuttaessaan Hennalan keskuksen asukkaita. Poliisin riveistä puolestaan on kerrottu poliisimiesten joutuneen turvapaikanhakijoiden uhkaavasti ympäröimäksi.

Poliisi korostaa tiedotteessaan, että tapahtumista ei ole vireillä esitutkintoja ja että tapauksesta ei enää tiedoteta.

Marraskuun 5. päivänä poliisi hälytettiin Hennalan vastaanottokeskukseen ensimmäisen kerran hieman ennen kello yhtätoista illalla. Se ei aiheuttanut poliisin toimenpiteitä.

Seuraava tehtävä poliisille tuli tuntia myöhemmin kello 23.56 ja ilmoituksen mukaan vastaanottokeskuksessa tappeli 20–30 turvapaikanhakijaa. Paikalle lähetettiin koko Lahden alueen sen hetkinen partiovahvuus, mikä tarkoitti neljää poliisipartiota.

Vastaanottokeskuksen omat vartijat olivat ottaneet kiinni yhden turvapaikanhakijan ja yrittivät raudoittaa hänet, kun kymmenet muut olivat ympäröineet heidät ja paikalle tulleen poliisipartion. Tässä vaiheessa tilanne muuttui poliisin mukaan joukkojenhallinnaksi.

Poliisimies oli vartijoiden ja poliisien työrauhan turvaamiseksi käskyttänyt väkijoukkoa suullisesti, käsin ja lopulta tämän osoittauduttua riittämättömäksi käyttämällä paprikasumutinta. Kaksi sivullista altistui poliisin mukaan kaasulle.

Samaan aikaan muut poliisipartiot yrittivät pitää muita turvapaikanhakijoita erossa ensimmäisestä kahakasta estämällä heitä tulemasta ulos majoitusrakennuksesta. Tämäkin muuttui joukkojenhallintatilanteeksi, jossa poliisi käskytti väkijoukkoa suullisesti sekä lopulta voimakeinoihin turvautuen. Poliisi löi ihmisiä patukalla ja pani heitä rautoihin. Yksi turvapaikanhakija otettiin kiinni. Poliisin tehtävän teki haastavaksi se, että tilanteita oli päällä eri puolilla ja poliisi joutui hajauttamaan voimiaan.

Vielä tunti toisen hälytyksen jälkeen kello 00.57 oli vastaanottokeskukseen hälytetty poliisi kolmannen kerran. Tällä kertaa oli osa turvapaikanhakijoista yrittänyt tunkeutua majoitusrakennuksen toiseen siipeen, jonne he eivät itse kuuluneet. Paikalle lähetettiin jälleen neljä partiota ja kolme turvapaikanhakijaa otettiin kiinni ja vietiin säilöön.

Hämeen poliisilaitos katsoo, että häiritsevästi käyttäytyneiden ihmisten ja poliisien epäsuhta määrä huomioon ottaen poliisi onnistui saamaan tilanteen hyvin hallintaan.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Mononen

Onneksi kukaan turvapaikanhakija ei näköjään syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen, koska poliisi korostaa tiedotteessaan, että tapahtumista ei ole vireillä esitutkintoja ja että tapauksesta ei enää tiedoteta.

Taisto Pihlajamaa

Monet ovat täällä meillä monikulttuurisuutta kaivanneet. Ehkä seuraavalla kerralla kannattaisi kokeilla mallia, että nämä monikulttuurilliset saisivat selvittää välinsä siihen saakka, kunnes itse toteavat asiansa valmiiksi.

Siitä sitten saisivat jälkiviisaat ottaa oppeja opinnäytteisiinsä..

Arto Luukkainen

"Vastaanottokeskusta operoiva Suomen punainen risti epäili poliisin käyttäneen tarpeettomasti voimakeinoja taltuttaessaan Hennalan keskuksen asukkaita."

Ellen olisi tehnyt jo aiemmin päätöstä, etten koskaan enää anna rahaa SPR:lle, tuolle demareiden huijausjärjestölle, olisin tehnyt päätöksen tämän jälkeen. Järkyttävää suhtautumista asioihin SPR:ltä jälleen kerran.

Osmo Marttila

Joukkomellakointi harjoittavat ''pakolaiset'' eivät selvästikään halua jäädä maahamme hunosti PALVELTAVIKSI vaan palaatavat takaisin sinne mistä tulivatkin omaehtoisesti samoin kuin tulivat.

Miksi me estäisimme heitä menemästä?

Risto Nikander

Raportin tekeminen oli
a) ensinnäkin turhaa, koska poliisin toimeen kuuluu yleensäkin ylläpitää järjestystä mutta
b) se kesti kauan ja tuli kalliiksi, koska ilmeisesti poliisi yritti välttää joutumasta rasismi syytösten kohteeksi. Tätä valttikorttia käytetään nykyään jokaisessa mahdollisessa ja jopa mahdottomissa paikoissa, (pelastustoimi, sosiaalityö, sairaanhoito, tukien jakaminen jne. puhumattakaan yksittäisistä tapauksista.

Enpä malta olla sanomatta, että kun Kangas-alan VOKissa kolme suomalaista pahoinpiteli matua, niin paikallisradio ilmoitti vihjenumeroksi HÄTÄKESKUSNUMERON. Jo on aikoihin eletty! Kyse oli jo tapahtuneesta pahoinpitelystä. Ei mistään hätätilanteesta.

Mutta kaiken kaikkiaan. Olen täysin samaa mieltä, että poliisin vastustamisesta pitäisi rangaista. Myös matuja. Paras rankaisu olisi panna rähinöitsijät heti palautuslistalle, koska Suomelle tulee uskomattoman kalliiksi tällaisten rähinöitsijöitten maassa pitäminen, oikeustoimet, vankilatuomiot jne.
Erityisesti raskaisiin rikoksiin syyllistyneet olisi syytä poistaa maasta. Jos ei muutoin, niin ulkoistamalla vankilatuomiot esim. heidän kotimaihinsa.

Nykyiselle hallitukselle vaan tuntuu olevan mahdotonta toimia loogisesti. Esim. jatkuvasti lisätään määrärahoja matujen, varsinkin somalien, järjestöille. Niiden pääasiallisin tehtävä on heidän omien ”piiriensä”, elämäntapojensa, kulttuurin ja ”oikeuksiensa” vaaliminen Suomessa. Toisaalta lisätään määrärahoja sopeuttamiseen. Ristiriitaisia tehtäviä.
KHO:n lauselma, (todenperäisyyttä en takaa, mutta koen asian olevan näin).
”Etiopiassa ei ole mahdollisuutta perhe-elämään koska ei ole töitä. Suomessa se on mahdollista, koska eläminen siellä ei maksa mitään”.