Maanantai 10.12.2018

Poliisi jyrähtää taharrush-ilmiöstä: ”Ehdottoman kiellettyä Suomessa – Lähtöpassit kouraan”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.1.2016 15:38
Päivitetty: 
12.1.2016 18:00
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Joukkoahdisteluilmiö tuli julkisuuteen Saksan Kölnin tapahtumien myötä. Kölnissä päärautatieasemalla tehdyistä ahdisteluista on tehty jo yli 500 rikosilmoitusta. Arkistokuva: EPA / All Over Press.
|

Poliiseja edustavan Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen sanoo Uudelle Suomelle, että niin sanottuun ”taharrush-ahdisteluun” pitää olla Suomessa nollatoleranssi.

Taharrush-ahdistelu eli joukkoahdistelu on noussut esiin selittävänä tekijänä Kölnissä vuodenvaihteessa olleisiin ahdistelutapauksiin. Myös Helsingissä poliisi varautui vastaavaan.

- Se ei ole Suomessa sallittua. Siihen pitää ankaralla kädellä puuttua. Se on ehdottoman kiellettyä. Jos haluaa sellaista harrastaa, ei kannata tähän maahan tulla, Suhonen sanoo Uudelle Suomelle.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoi eilen Ylen A-studiossa, että joukolla ahdistelu on uusi ilmiö Suomessa.

- Helsingin poliisilaitos selvittää, kuinka yleistä se on, miten laaja ilmiö se on, Kolehmainen sanoi.

Hän totesi myös, että seksuaaliseen häirintään on Suomessa ”ehdottomasti nollatoleranssi”.

Suhonen huomauttaa, että Saksa on kiristämässä karkotuspolitiikkaansa ja toteaa, että Suomessakin on syytä seurata tilannetta.

- Lähtöpassit kouraan, jos ei osata elää oikein, Suhonen vaatii.

Hän toteaa, etteivät todellisessa turvapaikan tarpeessa olevat halua pilata mahdollisuuksiaan syyllistymällä laittomuuksiin.

- Sen sanoo suomalainen maalaisjärki.

Suhonen pitää tervetulleena sisäministeri Petteri Orpon (kok.) linjausta Huomenta Suomessa siitä, että poliisin opiskelupaikkoja pitää lisätä.

Suhonen kertoo, että aloituspaikkojen määrä on nostettu 300:aan, mutta 400 aloituspaikkaa olisi ”selkeä tarve”. Suhosen mukaan poliisi toimii vielä seuraavat pari vuotta heikentyvin resurssein.

Suhosen mielestä Orpon avaus ”ei tule yhtään liian aikaisin”.

- Tämä ongelma on ollut vuosikymmenen ajan tiedossa, eikä sille ole haluttu tehdä mitään, Suhonen sanoo.

Taharrush-ahdistelun tyyppiset uudet ilmiöt ovat Suhosen mukaan haaste poliisille tiukentuvassa resurssitilanteessa.

- Työtä on enemmän kuin tekijöitä, hän toteaa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Esko Kotilainen

Tässäpä se pulma onkin.Mutta luulisin Suomen lakikirjasta vielä löytyvän ohjeita,henkilöstä,joka vaaraantaa kansallisen yleisen turvallisuuden ja häiriköinnin.Mielestäni sieltä kyllä löytyy sopivia pykäliä.Internointi,pakkohoito jne.Kyllä ne vielä voimassa ovat,ei vain löydy laikien käyttäjää.

Pasi Salonen

Missä on Yle kun sitä tarvitaan?! Äkkiä todistamaan, että kyllähän suomalaisetkin miehet kutsuivat toisiaan somessa tullakseen asemalle naisia ahdistelemaan.
Niin, ja jos tämä oli vain peliä, niin pelaahan suomalainenkin mies pleikkarilla.
Väinämöinen.

Timo-Pekka Mustakallio

Hyvä juttu. Voisi tietysti ensi hätään myös katsoa saisiko poliisihallinnosta irrotettua poliisikoulutuksen saaneita henkilöitä takaisin kiireajan resurssiksi - tapahtumat ja juhlat, joiden aikana häiriöitä voisi ilmetä, ja partioita tarvittaisiin ulos kaduille?

Saija Taarinen

On se vaan kumma, että tästäkin asiasta pitää metelöidä rasisti-sanalla. Jos se oli vitsi, oli äärimmäisen mauton. Rasisteja ovat myös ne, jotka koko ajan tuomitsevat muut sellaisiksi. Laki pitää muuttaa sellaiseksi, että kaikenlainen ahdistelu on rikos. Tätä vartenko nämä "pakolaiset" tänne tulivat, ahdistelemaan joukolla naisia?

Joo Ken

Rasismia on kaikkien pakolaisten näkeminen samanlaisina. Että kaikki ovat vain "pakolaisia", että "kaikki tulevat tänne ahdistelemaan naisia". Ja sen päätelmän tekeminen, että "rajat kiinni" kaikilta jos vain jotkut ovat rikollisia.

Olen samaa mieltä että tällaiset siat tulee lähettää takaisin, mutta ei tehdä ylilyöntejä.

Esko Kotilainen

Mistä nämä mainitsemasi siat tulevat,no he tulevat juuri islamimaista.Miksi,onkin juuri suuri ??.Eli ei tajuta kultuuri eroja.He eivät tänne kuulu.Tapojen muuttaminen kuuluu heille.Onhan suomessa monta muutakin ulkolaista,mutta he ovat sopeutuneet meidän arvoihin,eivätkä harrastele outoja temppuja.Ei nykyinen salafismi,mitä suurin osa tulijoista edustaa ,sovi Suomeen,eikä muuallekkaan euorooppaan.Olisi kyettävä käyttämään lakeja,ja heti käännytys,tai vaihtoehtona täysi internointi,kunnes palautus saadaan toiminaan.Usa:lla on hyvä malli Kuubassa.

Hannu Mononen

- Lähtöpassit kouraan, jos ei osata elää oikein, Suhonen vaatii.

Näinhän se vaatii jokaisen suomalaisen maalaisjärki, vaan kun sillä ei ole enää sijaa maahantulokysymyksissä. Sen tuhannen juristia kaivaa pykälät vaikka perustuslaista tai YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta, ellei kaikille sitä haluaville maailmassa anneta elinikäistä sosiaaliturvaa hautaan saakka suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Kansan oikeustajulla ei ole mitään arvoa eikä sanomista, kun koko yhteiskuntamme olemassaolon tarkoitukseksi on poliitikkojemme päätöksin tehty kaikkien sellaisten hyysääminen, joilla ei ole ollut mitään osaa eikä arpaa tämän maan rakentamiseen.

Pentti Motti

Vai lähtöpassit kouraan...

Kukaan ei ole tällä hetkellä edes valmistelemassa moisen pohdintaa ja onhan se muutaman kerran jo käynyt ilmi, ettei tästä maasta saa poistettua sellaisia ihmisiä, joita ei lakien kunnioittaminen kiinnosta pätkääkään. Emmehän saa poistettua edes ihmisiä, jotka ovat raiskanneet jonkun, emme saa edes keskeytettyä turvapaikanhakuprosessia jos joku syyllistyy raiskaukseen, jostain lievemmästä ahdistelusta puhumattakaan. Karkotukset eivät onnistu, jos lähtömaa ei ole turvallinen tai jos se ei suostu ottamaan vastaan ja eivät onnistu silloinkaan, kun karkotettava ei suostu karkotettavaksi.

Eikä tässä maassa monellakaan lailla ole mitään merkitystä, eilenkin uutisoitiin lapsenraiskaajan saaneen vähän reilun vuoden kakkua, sitä oli alennettu koska henkilö oli jo aiemmin syyllistynyt johonkin rikokseen. Mitä enemmän ostaa, sitä paremmat alennukset.. hohhoijaa.

Tämä on täyttä pöhköjen menoa.

Meillä on unelma!

Seppo Tossavainen

Alkusyksystä, kun tulijoiden määrä kasvoi täysin hallitsemattomaksi ja keskustelu käynnistyi, niin ajattelin, että päättäjien on pakko ottaa kansalaisten mielipide huomioon. Tämä arvio meni täysin pieleen. Ilmeisesti ne, jotka saavat toimeentulonsa turvapaikanhakijoiden asioiden hoidosta hallitsevat keskustelua ja päätöksentekoa.

Kun Norja pysäytti Venäjän tuloliikenteen, niin Suomi vastaavasti toivottaa tervetulleiksi kaikki jotka tulevat Venäjältä. Esitetään vain vuosiarvio 7500 uutta tulijaa vuodessa yksinomaan Venäjältä. Venäjän rajalla rajavartiosto yrittää tehdä keinotekoisia ja lakiin perustumattomia rajoituksia kuten, että polkupyörällä ei saa tulla. Todella vaikuttava päätös olisi vain se, että viisumittomia ja paperittomia ei oteta vastaan, kun henkilö tulee turvallisesta maasta.

Itäraja vuotaa ja Suomi odottaa länsirajan kautta uutta superjytkyä eli kymmeniätuhansia tai satojatuhansia paperittomia tulijoita. Suomen kohtalo on nyt Ruotsin käsissä. Jos Ruotsin rajatarkistus lipsuu tai päättyy, niin viime syksy toistuu ja Suomeen tulee ensi kesänä kaaos pelkästään lännestä. Lisäksi Venäjän puolelta tulee näillä nykyisillä päätöksillä myös lisäksi pikkujytky.

Nyt tarvittaisiin välitön valmius rajatarkastuksiin koko länsirajan pituudeltä siltä varalta, että Ruotsin rajavalvonta ei toimi. Lisäksi Venäjältä tulo pitäisi pysäyttää kokonaan kuten Norja on tehnyt.

Mutta turha on toivo. Suomen hallitus ja päättäjät seisovat tumput suorina. Tarvittavia, välttämättömiä päätöksiä ongelman ratkaisemiseksi ei tehdä ja ongelman ratkaisun sijasta poliisijohto, sisäministeri ja päättäjät keskustelevat sensaatiolehdistön ja somen johdattelemina katupartioinnista ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Carolus Linden

"Hallitus ja päättäjät" eivät ilmeisesti tahdo saada aikaan tarvittavia muutoksia. Ulkomaalaislakia pitäisi muuttaa niin, että se sallisi turvallisista maista tänne pyrkivien turvapaikanhakijoiden maahantulon estämisen.
Mistä syystä tahto tähän muutokseen puuttuu onkin kysymys, jota media voisi tutkailla.
Yksi oletettava syy on, että moinen turvapaikanhakijoiden estäminen voisi ratkaisevasti vähentää Suomalaisten ministereiden ja virkamiesten mahdollisuuksia saada tulevaisuudessa huippuvirkoja kansainvälisitä järjestöistä. Tätä mahdollisuuksien vähenemistä voidaan tietenkin kuvata kaunistelevasti ilmaisulla "Suomen maineen vahingoittuminen". Kansallisen edun vahingoittuminen on varmaankin monen päättäjän mielestä pienempi paha.

Pasi Verhamo

Ai tälle on siis ”ehdottomasti nollatoleranssi”? Eli nyt kun ei enään uskota että jollekkin on nollatoleranssi, niin kehitetään termi ehdoton nollatoleranssi. Kun poliiseja sen kun vähennetään, ja kaikelle on nollatoleranssi, niin kohta saa nykyiset poliisit olla töissä 24/7.

Kaapro Manner

Toivon hartaasti, että poliisilla on kyky, halu ja valmius näyttää keitä he ovat.

Taustana voisi olla esim. italialaisen Il Giornale lehden juttu tuosta taharrush gamaihin yllyttämisestä, jota Nykypäivä-lehden Verkkouutisetkin siteerasi: "Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen, käytä häntä niin kuin tahdot. Uutena vuotena tehkää taharrush gamai kaikkialla Euroopassa. Hyökätkää heidän naisiaan vastaan, näyttäkää, keitä olemme"

Jani Räsänen

Hyvin pahaa epäilen että näitä joukolla tehtyjä sekä yksin tehtyjä ahdisteluja sekä raiskauksia tullaan näkemään vielä paljon.Eiköhän täälläkin ala homma menemään ruotsin tyyliin ajan kanssa.Pian on katumellakat ja pahoinpitelyt,tuhopoltot ym muut "lieveilmiöt" Siinä jää vielä "rasistin" polttopulloiskut pieniksi niiden ongelmien rinnalla ,jos katsomme mitä muuallakin tapahtuu parasta aikaa nytkin.

Juhani Klaus

Toimittaja Tamminen voisi päivittää tietojaan, Kölnissä on tehty yli viisisataa rikosilmoitusta. Mutta ei minua enää yllätä Usarin uutisoinnin laatu,ikävää että tämäkin julkaisu on lähtenyt tuolle polulle. Unelma jatkuu...

Pekka Paananen

Mitkähän on poliisin resurssit saada selville tälläiset taharrush gamainin harrastajat? Veikkaisin että olemattomat, joten partiointi hyödyllistä jopa äärioikeistonkin varsinkin jos se saa poliisinkin liikkeelle jalkaisin. Niin silloinhan tämä äärioikeistolaisten partiointi on tehokasta kansalaisten suojelua parhaillaan. Eli kiitos Odinit ja yms. partiot. Sitten risuja ja oikeudelliseen vastuuseen nämä taharrush gamainin maahan päästäjät niin alkaa heilläkin järki raksuttaa, koska nyt heidän tekemät mokat maksaa viattomat ja erittäin kalliisti.

Jouko Repo

Poliisin kannanotto on oikea, mutta onko se riittävä ? Verkkouutisten mukaan toiminnan takana on jotain ihan muuta. Tarkoitusperät toiminnalle eivät jää epäselviksi.

Italialaislehti Il Giornale puolestaan kertoi maanantaina, että seksuaaliseen ahdisteluun on yllytetty muun muassa sähköpostilla ja tekstiviesteillä.

"Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen, käytä häntä niin kuin tahdot. Uutena vuotena tehkää taharrush gamai kaikkialla Euroopassa. Hyökätkää heidän naisiaan vastaan, näyttäkää, keitä olemme", kuului lehden mukaan viesti.

Il Giornalen mukaan viestiä lähetettiin arabiaksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi.

Kaarina Kannisto

Sijoittskaa refugeet pienima erina pikkukyliin missa he tulevat tekemisiin toreilla,kaupoissa ym paikallisten kanssa sensijaan etta joutuvat olemaan kuin ennenvanhaan kaivostyolaismiehet heille rakennetuissa hostelleissa Etela-Afrikassa. Se osoittautui hyvin epainhimilliseksi ja sietamattomaksi kohteluksi heille ja varmaan vielakin sen seurauksista karsivat kaikki siella.Mutta hostelli oli lahella tyopaikkaa eika muunlainen jarjestely sopinut.
Suomessa heidan hajottaminen pieniin ryhmiin varmasti kavisi painsa.Toitakin voisi loytya ja keksia helpommin.Kaikenlaista toisiinsa suhtautumista voi sitten opettaa tyovaenopistolla pienin maksuin harrastusten ym merkeissa.Heilla on myos meille opetettavaa kunhan on pienta kanssakaymista.

Nita Hillner

Periaatteessa olisi hyvä, jos pakolaiset sijoittuisivat tasaisesti ympäri Suomea myös pieniin kyliin, mutta luulen etteivät he viihdy niin eristyksissä. Suurin osa sijoittuu luultavasti Uudellemaalle, Helsingin alueelle. Jonkin verran pakolaisia muuttaa myös Tampereelle ja Turkuun. Ihminen saa Suomessa itse valita asuinpaikkansa. Helsinki kasvaa! Järjestyshäiriöt lisääntyvät. Asuntoja tarvitaan lisää. Asunnot kallistuvat edelleen Helsingin seudulla, muualla halpenee. Suomeen tarvittaisiin Ikean Kamradin kaltaisia ihmisiä. Ikea on esim. kehittänyt kohtuuhintaisia asuntoja :)

Jan Stenvall

Tampereen Kaupunki halusi palkata kesällä parit konstaapelit Keskustorille. Ei onnistunut kun tuli sääntö-suomi vastaan. Se siitä lisäyksestä.
Mutta jos otetaan Poliisikouluun lisää niin hetihän meillä on lisää poliiseja vuonna 2020 paikkeilla.
Siinä on 4 uudenvuoden juhlaa pidetty ennen sitä.

Osmo Marttila

Tämä tällainen - ''taharrush gameâ'' - tyttöjen ja naisten suunniteltu seksuaalinen joukkohäirintä on törkeydessään ainutlaatuista pohjoismaissa. Ko toiminta on aivan yksiselitteisesti järjestäytynyttä rikollisuutta ja sellaisenaan raskauttavaa rikollista toimintaa myös sen suunnitteluun osallistumisen osalta.

Kaikki siihen mitenkään osallistuneet on tuomittava tuntuviin seuraamuksiin. He jotka on ylipäätään mahdollista karkoittaa on ehdottomasti välittömästi karkoitettava maastamme ja mielellään koko EU:n alueelta pysyvästi.

Myös - poliisin selvästi, täysin yksiselitteisesti kieltämien - kaiken maailman korttelikomiteoiden neuvostojen 'ruskeapaitojen', agitaattorien huseeramien ''katupartioiden'' toiminta on saatava loppumaan välittömästi. Jos ei muuten niin heittämällä nämä omankädenoikeuden ottajat, eli lainrikkojat, vankilaan.

Ari Heikkinen

Ymmärrän aidosti hädänalaisten auttamisen. Valitettavasti he ovat pääsääntöisesti edlleen lähtömaissaan ja muuta kuin "nuorisoa". Nyt maahantunkeva jengi näyttää pääosin olevan muunlaisin tarkoitusperin liikkeellä. Tähän pätee yksiselitteinen linja; maassa maan tavalla tai ulos. Hallitus (vastuulliset) ei näytä ymmärtävän ajassa tapahtuvaa (toivottavsti naapuri ei käytä hyväkseen muissa kuvioissa) tai ymmärtää pahasti jälkijunassa. Humaanius ja sinisilmäisyys kombinaatio; sen soisi olevan erittäin mielellään muitten (näitä riittä) kuin tasavallan hallituksen ominaisuus . Siitä tyhmyydestä alkaa versoa nämä katupartiot ja muut roskasakit. Poliisin resurssit ei riitä alkuunkaan näitten "ystävällisten" ulkomaisten herrojen hanskaamiseen - mitä, eihän me kuin huvitellaan. Näitä herroja on suhteellisesti käytännön toimissa pieni osa tulijoista mutta se on liikaa (pilaavat loppuporukankin elinolosuhteet). Nämä herrojen "tahrija" porukat - tepsii alkuunsa käytännön konstit. Sama tepsi kotimaisiin aikoinaan. Jos ei tepsi niin sitten tarvitaan muita riittäviä toimia. Oltiin joskus aikoinaan emännän kanssa ravintolassa ja taisi sattua ajallisesti samaan saumaan eli vuodenvaihde. Tungoksessa joku karju näki hyvän sauman harrastaa kähmintää - harrasti varsin laajalla rintamalla mutta sattui sitten kähmimään väärää emäntää. Jos kaveri sattuu käveleen vastaan niin tunniste näkyy , tuli polttomerkittyä sen verran hyvin. Joskus on hyvä olla "talviautoiluun" varustautunut ;) Sorry , nytpä tuli mielensä pahoittajille liikaa pureskeltavaa. Huomasin liian myöhään, sic! - eikä jaksa enää stilisoida mitään sanomattomaksi.

Risto Nikander

Vihdoinkin jotain järkipuhetta, (kaikki rikolliset ulos Suomesta) mutta jälleen myös oman edun tavoittelua, (lisää poliiseja). Poliitikkojen ja varsinkin Orpon linjahan on ollut, että kaikki rikokset Suomen poliisin tutkintaan ja oikeus- ja vankilalaitosten hoitoon. Kalliiksi käy. Viron ja Baltian murto- ym rikollisethan tulevat Suomeen jo siksikin, että vankiloissa on hyvät olot jos kiinni sattuisi jäämään. KRP:n "meriitti" onkin hankkia jopa matuja Suomen prosesseihin ja "hoitoon" ulkomailla tehdyistä rikoksista.

Maarit Virtanen

On se kumma et Suomi hyysää näitä rikollisia ,jotka tänne on rantautuneet näiden turvapaikan hakijoiden mukana . Kohta on myöhästä tehdä mitään. En puolusta Suomalaisia ,jotka raiskaavat ,mutta kuitenkin tämä uusi ilmiö on saatava pois ... rikollisia on turha hyysätä ja käyttää meidän rahoja heihin ,nyt laki heti et rikolliset pois maasta.Tottakai ne tänne tulee ,kun huomaavat kuin tyhmiä Suomalaiset on ja mirten helppo meitä on vedättää.aArvostan kaikkia niitä poliiseja ,jotka puuttuu tähän ilmiöön . Pakko sanoa ,että pelottaa tämä nykytouhu Suomessa. Onko tarkoitus tuhota Suomi tällä ylettömällä maahantulioden rynnäköllä? Suomalaisia rangaistaan ja leikataan ja huonompiosaisilta ,tätäkö varten meidän isoisät taisteli?Tänne tulevia pitää heti alkuun ohjata ja opettaa ettei ilman saa mitään ei mekään olla ilman saatu asioiden eteen on tehtävä jotain

Arto Kalevi

On tämä yhtä pelle hommaa ... Suomeen rysähti 30 000 "Sotaa pakoon lähtenyttä" pakoloista ... Ei naisia, lapsia eikä perheitä ... Rötöstelyt alkoivat saman tein ... Selitykset : No raiskaahan ja huoritteleehan se Suomalainenkin mies ... Saapui vuodenvaihde: No, joukko ahdistelee, kivittää poliisia ja raiskaa se Suomalainenkin mies ... Hei, leivotaan me vaan pullaa ja muistetaan halata pakoloisia kun kujilla tulevat vastaan ja jos käyvät käsiksi ( kun käyvät ) muista nyt ihmeessä helistellä sitä avainnippuasi ... ps. Takaisin "Sota-alueelle" lähteneitä kohta tuhansia ja kaikkien syy palaamiseen on, Ullatus, Ullatus : Äiti saanut yskän ...

Kristian Björk

Kyseisen toiminnan kieltäminen juhlapaikanhakijoilta tehoaa samoin kuin kieltäisi saunomisen suomalaisilta. Ns. länsieurooppa on puolen vuoden aikana päästetty käsittämättömän mittakaavan omaavaan sekasortoon, ruotsi jo aikaisemmin ja pitkälti ranskakin. Miten luulette noin tilanteen kehittyvän kun väkeä on ensi syksynä muutama 100000 enemmän?

Riitta Mustonen

Naiset ja tytöt! Nyt aina taskuun joku suihkepullo, siinä ensiapua, saa vähän karkumatkaa.
Virallisiin kaasusumuttimiin pitää jo käydä kursseja... Toinen on se helevetin kovaa meteliä pitävä hälytin. Ja itsepuolustuskurssit. Ei auta jäädä tuleen makaamaan. Itseään saa ja pitää puolustaa.

Jukka Kautto

Mahtavaa, että asekuntoiset raukkikset vyöryvät miljoonissa muualle ja rupeavat kohtelemaan naisia samalla tavoin kuin olivat tottuneet kohtelemaan omiaan kulttureissa, joista ovat jousseet pakoon sen sijaan, että olisivat puolustaneet perheitään. Lukemattomat miljoonat joutuivat antamaan kaikkensa länsimaisten vapauksien puolesta. Nämä kaverit taas tulivat Eurooppaan ilmaiselle luonaalle ja jättivät taistelun muitten harteille.

Anna Korte

Ahdistelu ja joukkoahdistelu ovat täysin tuomittavia.

Olen miettinyt sitä, että kulttuurista jossa naiset verhoavat itsensä kokonaan, tulevilla naimattomilla miehillä on hormonimyrsky täällä ehkä samanlainen kuin suomalaisilla miehillä, jotka muuttaisivat kulttuuriin, jossa naiset verhoavat itsensä pelkällä leillä tai viikunanlehdellä.

Uudessa tilanteessa pitäisi oppia hallitsemaan viettinsä ja ymmärtämään, ettei vähempiin vaatteisiin sonnustautunut nainen ole vapaata riistaa.

Miten käynee kesällä uimarannalla? Valitsenko uima-asuksenl kaavun?

Saija Taarinen

Täällä me vaan keskustellaan päivänselvistä asioista. Lukeekohan kukaan poliitikoisa ja päättäjistä näitä? Esim. Orpo? Mikä päätös tai ehdotus se olikaan, että suomalaiset miehet lähetettäisiin Syyriaan, Irakiin ja ehkä muuallekin taistelemaan? Toivottavasti se on kuolleena syntynyt lause. Näistä joukkoraiskaajista saadaan hyvät joukot taistelemaan Irakiin, Syyriaan jne. Voisivat alkaa rakentaa omaa maataan sen sijaan, että tulevat tänne vaatimaan sitä, mitä meidän isovanhempamme, vanhempamme ja me itse olemme rakentaneet meille. Joku kirjoitti, että ne, jotka vastuuttomasti ja hallitsemattomasti ovat ottaneet ja ovat ottamassa edelleen "pakolaisia" tänne, voisi haastaa oikeuteen. Hehän ovat omilla toimillaan saaneet aikaan sekasorron, joka ei ole loppumassa. Näitä päättäjiä ei kiinnosta suomalaiset lukuisat työttömät, sairaat, vanhukset. Heitä ei kiinnosta, että suomalaiset kokevat turvattomuutta omassa maassaan ja jopa pelkäävät. Ja itseään eikä läheisiä saisi puolustaa. Orpo on kiinnostunut siitä, että yrittäjät voisivat työllistää näitä alemmilla palkoilla kuin suomalaisia työttömiä, nuoria ja opiskelijoita. Ja Sipilä puhuu jostain kouluun viemisestä? Joukkoraiskaajille maastakarkoitus. Raiskaamisesta kovemmat rangaistukset. Ei meidän tarvitse hyväksyä kaikkea. Äänestimmekö näitä päättäjiä siksi, että he saavat Suomen sekasortoon? Sen he nyt tekevät.