Torstai 13.12.2018

Suomalainen ex-diplomaatti: ”EU ei voi uhrautua sodalle Lähi-idässä – pakolaisten tulo katkaistava”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
24.1.2016 13:11
Päivitetty: 
24.1.2016 13:35
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Yhä useammat EU-maat ovat livenneet yhteisistä ratkaisuista ja linjauksista. Kuva Tanskasta, joka on ottanut käyttöön väliaikaisia rajatarkastuksia ja on kiristänyt muutenkin maahanmuuttopolitiikkaansa voimakkain toimin. Maanantaina EU-parlamentti pohtii Tanskan aikomuksia takavarikoida turvapaikanhakijoiden omaisuutta.
|

Ex-diplomaatti ja historioitsija Jukka Seppinen katsoo Euroopan unionin korkeimpienkin johtajien kannanottojen kertovan nyt hermostumisesta pakolais- ja siirtolaiskriisiin.

– Tilanne Euroopassa kertoo yhden asian: mitta on täyttynyt, hän kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Seppinen huomioi, että uutistietojen mukaan yksi jos toinenkin kansallinen johtaja lipeää nyt Saksan liittokansleri Angela Merkelin tahtomasta yhtenäisestä, EU:n laajuisesta ratkaisusta turvapaikanhakuilmiöön. Hän nostaa esiin muun muassa Ruotsin maahantulopolitiikan tiukennukset ja Itävallan asettaman pakolaiskaton vuodelle 2016.

Tuoreimpien lehtiväitteiden mukaan jopa Merkelin johtama Saksa voi olla valmis vaihtoehtoisiin ratkaisuihin, B-suunnitelmaan, pakolaiskriisissä. Vapaan liikkuvuuden Schengen-järjestelmän ulkoraja voi saksalaisväitteen mukaan siirtyä” pohjoisemmaksi, Sloveniaan.

Lue myös: Väite Saksasta: B-suunnitelma valmisteilla Euroopassa – siirtyykö Schengenin ulkoraja?

Historioitsija Seppinen uskoo itsekin, että ”epäilemättä nyt on kriisitoimien aika”.

– Schengenin hyviä periaatteita ei tule hylätä, mutta tilanteen haltuunotto ja kriisin katkaiseminen vaatii mitä ilmeisimmin suoria toimia. Pakolaisten tulo valtoimenaan Schengen-alueelle on katkaistava vaikka voimatoimin kunnes siedettävät toimintamallit ja järjestys on saatu aikaseksi. EU ei voi uhrautua sodalle Lähi-idässä, Seppinen kirjoittaa.

Hän perustelee näkemystään muun muassa sillä, että talven väistyttyä pakolaisten tulo ennusmerkkien mukaan ”jatkuu ja on ankara”.

– Kuluvan tammikuun aikana on EU:n alueelle saapunut jo yli 36 500 muuttajaa, joista vain reilu tuhat Italiaan, muut 35 455 Kreikkaan (YK). Vuosi sitten määrä tammikuussa oli noin 5 500, enimmäkseen Italiaan (3 528), Seppinen kirjoittaa.

Muun muassa Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on esittänyt tällä viikolla huolestuneita näkemyksiä pakolais- ja siirtolaistilanteen seurauksista Euroopalle. Hänen mukaansa Eurooppa on pulassa, jos Schengen-järjestelmä kaatuu, mikä taas on vaarana, jos turvapaikanhakijoiden painetta ja määrää ei saada vähennettyä.

Schäuble yllättyi kuultuaan Itävallan asettamasta pakolaiskiintiöstä, mutta ei tuomitse ratkaisua.

– Me tiedämme, että Euroopan unionin jäsenten kyky [vastaanottaa] ei ole loputon. Kaikki me ymmärsimme Ruotsin päätöksen ryhtyä rajavalvontaan, Schäuble sanoo Spiegel-lehdelle.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Korpilampi

Tulijat ovat todellinen uhka Eurooppalaiselle kulttuurille. Miksi? Koska heillä ei ole ryhmänä mitään intressiä sen hyvien saavutusten ylläpitämiseen. Pikemminkin he pyrkivät hyväksikäyttämään järjestelmää niin pitkälle kuin suinkin kykenevät, ja nauttimaan kaikesta kaaoksesta jota aiheuttavat.

Euroopan heikkous johtuu siitä, ettei täällä ole totuttu kohtelemaan ihmisjoukkoja kollektiivisena laumana. Itse asiassa moista pidetään erityisen paheksuttavana – ovathan kaikki yksilöitä.

Niin tietysti onkin, mutta tuo mahdollistaa sen että yhdessätuumin toimiva, organisoitunut suuri ihmisjoukko kykenee kiertämään useimpia länsimaisia yhteiskuntia ylläpitäviä järjestelmiä. Laittomasti maahan tuleva henkilö potkaistaan helposti pihalle, mutta kun tulijoita on 50 000, asia onkin yhtäkkiä huomattavasti monimutkaisempi.

Tulijoita voidaan yrittää estää aidoilla, mellakkapoliiseilla, vesitykeillä ja kyynelkaasulla, mutta mitä tehdä kun tulijat nostavat pienet lapset eturintamaan ihmiskilvikseen – kuten Unkarissa ja Makedoniassa on nähty. Heitä voisi syyttää lasten vaarantamisesta, mutta kun näitä lapsia vaarantaneita on samaan aikaan kymmeniä ellei satoja, on epäselvää kuka tekee, mitä ja kenen lapsilla, vastustaminen on toivotonta.

Kun tuhat ihmistä sopii lähtevänsä seksuaalisesti ahdistelemaan ja raiskaamaan naisia, kiinnijäämistodennäköisyys on olematon, ja mahdollisuus tuomioon vielä olemattomampi. Sekavassa tilanteessa, jossa osallisia on yhdellä kertaa kymmeniä, on epäselvää kuka tarkalleen ottaen teki ja mitä. Kenen sormi se oli, kuka piti kiinni, kuka nuoli naamaa, kuka vei kännykän, kuka raiskasi ja kuka vain katseli vierestä.

Ja kun tulijoiden intresseissä ei ole yhteisten palveluiden säilyttäminen, vaan niiden maksimaalinen kuluttaminen täysin riippumatta siitä mitä käytös kanssaihmisille ja näille palveluille tekee, meiltä uhkaa hävitä monet asiat joita olemme pitäneet itsestäänselvyytenä.

Esimerkkinä Euroopan uimahallit ovat hyvää vauhtia muuttumassa alueiksi, joille naispuolisilla ei ole mitään asiaa: http://www.finnleaks.net/maahanmuuttajat-uimahallissa-masturboivat-ulost...

Samoin on käymässä kirjastoille: http://wp.me/p59XVi-3kr

Ja julkisille alueille: http://wp.me/p59XVi-3jz

Jopa kevyesti pukeutuminen ja alkoholinkäyttö pitää lopettaa, jotta saisimme olla rauhassa: http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/saksa_alkoholi_kielto_raiskaukset-4...

Seuraavaksi meitä vaadittaneen kääntymään islaminuskoon, jotta emme aiheuttaisi loukkaavalla vääräuskoisuudellamme omaa kaltoinkohteluamme.

Mitä tarkalleenottaen meille on jäämässä? Neljä seinää ja pelko astua ulos? Kehitysmaa-maahanmuuttajien valloittamia alueita, jotka me verovaroista maksamme, mutta jonne terveyttään ja fyysistä koskemattomuuttaan arvostavilla ei ole asiaa? Onko se sitä monikulttuurisuutta, jota meille on hekumoiden myyty?

Normaali-ihmiset haluavat vain elää elämäänsä. He eivät halua etsiä jännitystä elämäänsä pujottelemalla maahanmuuttajajoukkioiden välistä, odottaen koska joku kouraisee tai pamauttaa nyrkillä. Minä haluan vain maksaa asuntolainaani, kasvattaa puutarhaani ja kasvattaa lapseni tasapainoisiksi aikuisiksi. En halua tapella kauppareissullani kenenkään kanssa, saati nähdä vaimoni tai lasteni joutuvan kaltoinkohdelluksi alueella, joka vielä vuosi sitten oli turvallistakin turvallisempi.

Mikään "monikulttuurinen utopia" ei ole sen arvoinen.

Ilkka Korkalainen

Tällainen monokulttuurinen höpinä osoittaa käsityskyvyn ja todellisuustajun puutetta. On niin helvetin hienoa ja humaania toivottaa kaikenkarvaiset tulijat tervetulleiksi kykenemättä ajattelemaan mitä kaikkea tästä seuraa. Jo nyt on nähty pieni välähdys siitä mihin suuntaan mennään ja tämä on vasta alkua. Rajat kiinni ilman viisumia tulevilta ja palautuksiin vauhtia.

Jaakko Savolainen

Nykyiset pakolaiset ovat pääosin Syyriasta. Syyriaa pommittavat jatkuvasti USA, Ranska, Venäjä ja Englanti. Meikeläisestä on ymmärettävää, että syyrialaiset pyrkivät popis vuosikausia kestäneen sodan ja poimmitusten jaloista.

EU.n johto tavoittelee loppua pakolaistulvalle. Asetetaan rajoituksia ja esteitä liikkumiselle. Kenenkään mieleen ei näytä tulevan pommitusten ja kapinoiden tukemisien lopettaminen.

On ymmärrettävää, että kyseiset suurvallat arvioivat tavoitteensa Syyriassa tärkeämmiksi kuin pakolaisuuden lisääntymisen ja pakolaisten kärsimykset. Se lienee isänmaallisuutta kyseisen suurvallan tavoinsuurvaltojen tavoin. Ei kuitenkaan ole ymmärrettävää, että EU:hun kuuluvat Syyriaa pommittavat suurvallat valittelevat pakolaisuuden aiheuttamia ongelmia.

Tämä ei tietenkään koske pelkästään EU:n suurvaltoja. Suomikin on valmis auttamaan Ranskaa, jotta Ranska voisi käyttää tuhovoimaansa täydellä tehiolla Syyriaan. Mielestäni tämä vie pohjan myös Suomen hallituksen valitteluilta pakolaisongelman vaikeudesta.

Risto Nikander

Et taida olla ajan tasalla mitä tulee Suomen pakolaisiin. 3% on Syyriasta. Kaikilta muilta pitäisi sulkea rajat, koska Syyria on ainoa maa, jossa sota on lähes maan koko alueella.
Syyriasta yksin riittäisi todellisia pakolaisia yli Suomen kestokyvyn.

Risto Nikander

Puhutaan Shengen sopimuksesta luopumisen kustannuksista LIIKE-ELÄMÄN kannalta. 3 miljardia euroa. Pikkurahaa verrattuna pakolaisten aiheuttamiin kuluihin ja varsinkin muihin seurauksiin. Suomi yksin jo € 1 miljardi pelkkiä suoria kustannuksia!!!
Schengenistä nimenomaan pitäisi luopua. Veronmaksajat, asiakkaat ne kuitenkin maksaisivat. Ei liike-elämä, (jonka ne nimenomaan pitäisi maksaa).

Jussi Linjama

Eu:ssa on noin 500 miljoonaa asukasta. Rajojen sulkemisesta aiheutuva kustannus, sikäli kuin sellaisia edes oikeasti syntyisi, olisi minun osaltani 6 euroa.
Ei sekään kyllä säikytä. Voin laittaa rahat tilille tänä iltana, jos sillä oikeasti saa rajat kiinni.

Jussi Mäkelä

Juuri näin. Ja mikäli tehtäisiin USA:n malliin että Schengen alueen sisältä ei voi hakea turvapaikkaa vaan luokitellaan automaattisesti laittomaksi siirtolaiseksi olisi muuttopainetta helpotettu jo suunnattomasti.

Ei taida maailmassa olla toista paikkaa jossa ihmiset kävelevät rajoista yli miten huvittaa ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja.

Jaakko Savolainen

Yhdyn käsitykseen. että rajasäännöksiä joudutaan muuttamaan. Se tarkoittaa, että muutetaan kriisin seurausten vaikutuksia. Olisi varmasti paljon järkevämpää muuttaa kriisin syitä. Syyriaan on saatava rauhan tila.

Onko niin, ettei EU.lla ole painostusvoimaa estää edes EU:n jäsenvaltioiden sotaisia toimia Lähi-Idässä? Onko niin, ettei rauhaa rakastavalla maailmalla ole yhteisymmärrystä painostaa USA ja Venäjä luopumaan Syyrian pommituksista? Onko niin, että, kun on tarpeeksi iso valtio, ei tarvitse toimia minkäänlaisen inhimillisyyden mukaisesti?

Osmo Marttila

Hän on täysin oikeassa.
EU:n on vihdoinkin pakko puolustautua myös tänne työnnettyjä ''pakolaismassojen'' tuhovaikutusta vastaan. Venäjän, Iranin, Saudi Arabian ja Yhdysvaltojen on otettava vastaan suhteellisesti suuremmat maahanmuutajamäärät kuin EU-maiden, joista useimmat eivät käy heidät liikkeelleajaneita sotia ko alueilla.
Montako ''pakolaista'' suhteessa asukaslukuun nuo maat ovat ottaneet vastaan?
Yhdysvaltojen ~ 330 miljoonainen maailman rikkaimpiin kuuluva maa käy sisäistä sanasotaa että voisiko armollisesti ottaa ehkä niinkin hirveän määrän kuin 10 tuhatta.

Osmo Marttila

Nämä varsin epämääräistenkin ainesten pimeät liikkeet rajojemme yli ovat saaneet huomattavan outoja muitakin piirteitä.

" Mitä ihmettä tapahtuu? Yle: Venäläiskopterit lentävät vilkkaasti Suomen saaristoon, laskeutumispaikkoja rakennettu vaivihkaa useita "
www.talouselama.fi/uutiset/mita-ihmetta-tapahtuu-yle-venalaiskopterit-le...

Onko siis kyse laittomista tullimme ohittaneista rajojemme ylityksistä maassamme laittomille lentoliikenne kentille? - Jos on niin kenen luvalla?

Ilkka Korkalainen

Maahan pääsyä on pakko rajoittaa koska mamuvirta tulee vain kiihtymään. Ei Suomesta voi tehdä kaiken maailman pakolaisten kaatopaikkaa. Suomalaisten etua puolustavat vain suomalaiset joilla on huoli maan tulevaisuudesta. Kaikilla sitä ei tunnu olevan.

Seppo Tossavainen

En usko, että EU:ssa voi tulla yhtenäistä linjaa ratkaisuista. Viimeisen vuoden tapahtumat EU:n pakolaisasioissa ovat olleet tragikoomisia ja johtaneet katastrofaaliseen kriisiin.

Katastrifin alkupiste oli Merkelin puhe, jonka mukaan saksalaisten pitäisi hylätä rasismi ja toivottaa pakolaiset tervetulleeksi.

Merkelin lausunnon tarkoitus on hyvä. Sillä tuomittiin rasismi, kun oli odotettavissa, että pakolaisten määrä kasvaa huomattavasti. Vaikka Merkelin puheen idea on tuomita rasismi, niin käytännössä lausunnosta luetaan vain yksinkertaisen ja selvä viesti: "Saksa toivottaa kaikki tervetulleeksi."

On historian ivaa, että juuri Saksan johtaja järjesti koko Euroopan taas kerran liemeen. Tällä kertaa se tapahtui pyrkimällä hyviin tavoitteisiin. Nyt odottaisi, että Saksa myös korjaisi lausuntonsa. Merkelin puheen kohta "kaikki ovat tervetulleita" pitäisi selväsanaisesti ja virallisesti kumota. Jos ja kun Saksa ei kumoa tuota puhetta, niin Suomen pitää omalta osaltaan sanoutua irti Saksalaisesta tällaisesta vastuuttomasta maahanmuuttopolitiikasta.

Suomessa tämä politiikka on tarkoittanut sitä, että Suomeen tuli viime vuonna Ruotsin vastuuttoman politiikan seurauksena 22.000 irakilaista. Suomi otti tulijat vastaan, vaikka Suomella ei ole palautussopimusta Irakin kanssa ja vastaavasti Ruotsilla on palautussopimus. Käsittämätöntä politiikkaa.

Toinen ratkaiseva asia oli pätös meripelastustoiminasta. Se on antanut kaikille ihmissalakuljettajille vapaat kädet lähettää ihmisiä merelle. EU otti kaiken vastuun pois ihmisiltä itseltään ja ihmissalakuljettajilta ja vastuu jäi pelkästään EU:n harteille. Kun EU on käytännössä luvannut pelastaa kaikki veneilijät ja ilman venettä merellä kelluvat ja lisäksi tuo pelastuneet maihin Euroopan puolella, niin ihmisvirta on loputon, pakolaiskriisi on täysin karannut lapasesta ja kriisi pahenee koko ajan.

Outi Naukkarinen

Miksi suomen päättäjät ei tee mitään, vaikka uhka kuvat onnäkyvissä, joka paikassa, miksi seurata tyhmempiä maita, kun joku muu on laittanut rajat kiinni. Suomi uppoaa Sksan ja Ruotsin kanssa. Nyt on tehtävä järki päätöksiä ei ootettava.

Jaakko Savolainen

Euroopalle pakolaiskysymys on ongelma. Ongelman syy ei ole shengen-sopimus, ei Kreikan toimettomuus, ei Turkin leväperäinen rajavalvonta eikä mikään muukaan pakolaisten liikkumisen estämiseen tähtäävä toiminta.

Pakolaisuuden syy on sota, sota Syyriassa, sodan aiheuttamat Irakin valtion luhistaminen, sodalla aikaansaatu Libyan valtion luhistaminen sodan aiheuttama Somalian valtion kyvyttömyys. Pakolaisuuden syy on siinä, että sodan aiheuttama vakiintuneiden valtioiden luhistuminen on antanut tilaa erilaislle kapinaliikkeille, joista osaa suurvallat tukevat massiivisesti.

Pakolaisongelmien ratkaisu on yksinkertainen. Sotimisen lopettaminen. USA:n, Ranskan, Venäjän ja Englannin on lopetettava kapinaliikkeiden tukeminen ja Syyrian pommittamiset. Kansojen pitää antaa itse ja vapaasti valita omat valtiomuotonsa ja hallitsijansa. Kansoilla pitää olla itsenäinen oikeus päättää luonnonvaroistaan ja tulevaisuudestaan.

EU:n kannalta on irvokasta, että samalla, kun vaikeroidaan suurta pakolaisuutta sallitaan jäsenmaiden, Ranskan ja Englannin jatkaa Syyrian pommituksia. Suomen kannalta on irvokasta, että samalla, kun vaikeroidaan suurta pakolaisuutta, luvataan sotilaallista apua Ranskalle, jotta Ranska kykenisi tehostamaan Syyrian pommituksia.

Aimo Wiren

"Laittomia" pakolaisia on käytetty ja käytetään orjan töissä hedelmiä viljelevien maiden korjuutöissä sekä Välimerellä että Kaliforniassa. Näin syntynyttä ja hiljaa hyväksyttyä siirtolaisreittiä pyrkii koko ajan suureneva somen laajentama sukulaisten ja tuttavien yms joukko kohti salakuljetusbisneksen järjestämää onnelaa. Välimeren maiden vastuu salakuljetusorganisaatioiden synnyssä jopa avainpelureiden suojelussa vaatisi EU:n maksajablokin ryhdistäytymistä ja tekeillä olevan YK:n pakolaissopimuksen uusintaa mahdollisimman pikaisesti.