Sunnuntai 20.1.2019

Kokoomusta piikitellään: ”Markkinoiden annettiin toimia – hinnat nousseet yli 100%”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.2.2016 09:17
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Martti Korhonen on aiemmin toiminut kansanedustajana ja vasemmistoliiton puheenjohtajana.

Faktakulma

Sähkölasku jakautuu myyntihintaan sekä siirtohintaan, joista kertyvä lasku maksetaan eri yhtiöille.

Sähkönsiirtoyhtiölle asiakas maksaa siitä, että ”yhtiö siirtää sähkövirran voimalaitokselta asiakkaalle ja että sähköverkot myös toimivat kaikissa sääolosuhteissa”. Myyjäyrityksen kuluttaja voi valita vapaasti, mutta sähkönsiirtoyhtiö määräytyy sijainnin perusteella. Siirtoyhtiöillä on sähköverkkoon monopoli omalla alueellaan.

Vuonna 2013 voimaan tuli sähkömarkkinalaki, joka velvoittaa sähkönsiirtoyhtiöitä takaamaan sähkön aiempaa paremman toimitusvarmuuden säällä kuin säällä. Niinpä sähkönsiirtoyhtiöt ovat Carunan mukaan ”käynnistäneet useita mittavia verkon kunnostustöitä eri puolilla maata ja tämä on luonut painetta hintojen korotuksiin”. Lähde: Caruna Oy

Oppositiopuolue vasemmistosta piikitellään markkinaehtoista ajattelua liittyen sähkön siirtohintoihin. Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, eduskunnasta viime vuonna jättäytynyt Martti Korhonen väittää, että siirtohinnat ovat 5–6 vuodessa nousseet jopa yli sata prosenttia.

– Siinä vaiheessa, kun sähköverkkoja yksityistettiin ja myytiin, niin tätä vastustaneet leimattiin vanhakantaisiksi ja todisteltiin, että kyllä markkinoiden pitää antaa toimia. Nyt vuodesta 2010 siirtohinnat ovat nousseet enimmillään yli 100 prosenttia. Laskussa siirto kalliimpi kuin sähkö. Eihän tässä ole mitään järkeä. Kyse on kuitenkin välttämättömästä perustarvikkeesta. Nyt on mietittävä vaikka radikaalejakin toimia saada tämä monopoli rahastus kuriin, Korhonen kirjoittaa Facebookissa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ovat jakaneet Korhosen kirjoituksen Facebookissa. Arhinmäki piikittelee päivityksessään hallituspuolue kokoomusta.

– Kun [Jyrki] Kataisen hallitus antoi myyntiluvan valtionyhtiön Fortumin sähköverkoille, tein vastaesityksen ettei meidän perusinfraa, jossa omistajalla on monopoliasema, saa myydä ulkomaalaisille sijoittajille. Jäin silloin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa yksin. Kaikki muut hallituspuolueet hyväksyivät myynnin. Se päätös tulee vielä kalliiksi tavallisille suomalaisille. Sähkö on perushyödyke, jota ilman täällä kylmässä Pohjolassa ei kukaan pysty elää. Hivenen huvittaa, kun nyt jotkut kokoomuslaiset ovat nostaneet kovan [haloon] hinnankorotuksista. Kokoomushan on ajanut pitkään ideologista yksityistämistä. Toivottavasti kritiikki on merkki siitä, että kokoomus on tarkastamassa kantojaan yksityistämisestä, Arhinmäki kirjoittaa.

Energiavirasto kertoi viime viikolla saaneensa huomattavan paljon yhteydenottoja eräiden sähköverkkoyhtiöiden ilmoittamista siirtohintojen nousuista. Ainakin Suomen suurin sähkönsiirtoyritys Caruna Oy ilmoitti asiakkailleen äskettäin rajuista sähkönsiirron hinnankorotuksista alueellaan. Siirtolaskun loppusumma nousee yhtiön jakelualueella keskimäärin 27 prosenttia ja Caruna Espoo Oy:n alueella keskimäärin 22 prosenttia.

LUE LISÄÄ: Sähköyhtiön ilmoitus jättikorotuksista järkyttää

 

Kun Kataisen hallitus antoi myyntiluvan valtionyhtiön Fortumin sähköverkoille, tein vastaesityksen ettei meidän...

Julkaissut Paavo Arhinmäki 30. tammikuuta 2016

Faktakulma

Sähkölasku jakautuu myyntihintaan sekä siirtohintaan, joista kertyvä lasku maksetaan eri yhtiöille.

Sähkönsiirtoyhtiölle asiakas maksaa siitä, että ”yhtiö siirtää sähkövirran voimalaitokselta asiakkaalle ja että sähköverkot myös toimivat kaikissa sääolosuhteissa”. Myyjäyrityksen kuluttaja voi valita vapaasti, mutta sähkönsiirtoyhtiö määräytyy sijainnin perusteella. Siirtoyhtiöillä on sähköverkkoon monopoli omalla alueellaan.

Vuonna 2013 voimaan tuli sähkömarkkinalaki, joka velvoittaa sähkönsiirtoyhtiöitä takaamaan sähkön aiempaa paremman toimitusvarmuuden säällä kuin säällä. Niinpä sähkönsiirtoyhtiöt ovat Carunan mukaan ”käynnistäneet useita mittavia verkon kunnostustöitä eri puolilla maata ja tämä on luonut painetta hintojen korotuksiin”. Lähde: Caruna Oy

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Seppo Viljakainen

Em missään tapauksessa puollustele korotuksia ; oikaisen - jos sallitaan- muutaman hertäsen perssiillään olevan numerotiedon:

"Laskussa siirto kalliimpi kuin sähkö."

Ei ole : Carunan siirto Matti Meikäläiselle on nyt 2,7 c/kWh.
Sähkövero Matti Meikäläiselle 2,8 c/kWh
Sähköenergia Matti Meikäläiselle 4-8 c/kWh ( voi kilpailuttaa).
Perusmaksuista muodotuu n. 5c/kWh
---------------------------
yht . n. 15 c/kWh

Caruna on ilmoittanut korottavansa tuota 2,7c;n hintaa 27% eli korotus on n.0,7 c.

Eli Matti Meikäläisen sähkölasku nousee vuodessa (0.7/15) n. 5%.

Yleislakkoon ja heti....

Carolus Linden

Vastuu yhteiskunnan toimivuudesta kuuluu valtion perustehtäviin. Ideologioista riippumatta on selvää, että yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömät järjestelmät, jotka ovat monopoliasemassa, on aiheellista pitää vation hallinnassa. Täten on perusteltua, että valtiolla on omistukseen perustuva määräysvalta tällaisia järjestelmiä omistavissa osakeyhtiöissä. Kuinka perusteltua on, että tällaiset järjestelmät ovat osakeyhtiömuotoisessa omistuksessa, saatta kuitenkin olla ideologisestikin värittynyt kysymys.

Carolus Linden

Monopoliasema ei oikein kuulu toimivan markkinatalouden piiriin. Siksi pitäisi monopoliaseman omaavissa yritykssä valtiolla/yhteiksunnalla olla määräävä asema . Kyllä Carunankin voitonmaksimointi vaikeutuu kun valtiovallan toimet sitä alkavat rajoittaa.
Tänä sähkönsiirtoverkon myynti oli ilmeisesti virhe, vaikka se osaltaan saattoikin vaikuttaa Kataisen pääsyyn nykyiseen virkaansa. Virhe voidaan korjata, jos Fortum ostaa sähkönsiirtoverkon takaisn. Ensin on kai katsottava mitä valtiovallan mahdolliset toimenpiteet vaikuttavat Carunan halukkuuteen luopua ostamastaan verkosta.

Antti Latvala

Kyllä noissa säännöissäkin on vikaa. Energiavirasto on hirttänyt säännöillään itsensä neljän vuoden hinnantarkistussykliin, missä on vaikea nähdä mitään järkeä. Nyt sattui niin, että edellinen sykli päättyi juuri kuukausi sitten, jonka jälkeen - yllätys - valtaosa toimijoista nosti siirtohintaansa merkittävästi. Seuraava tilaisuus harkita korotuksien laillisuutta on - kuulema - 2020. Ei voi käsittää.

Mika Peltokorpi

Kaukolämpö +8%/v keskimäärin joka vuosi, mutta ei tunnu ketään kiinnostavan. Se on siis vajaa 50%/5v. Korhosen mainitsema yli 100% vastaisi 12,5%/v tasatahdilla. Kaukolämmön kokonaishinta on lienee noussut vähintään sähkön tahtia, sillä sähköenergian hinta on tullut jo vuosia alaspäin ja siirtohinta on n. 30% sähkön kokonaishinnasta (eli siirtohinnan korotuksen vaikutus kokonaishintaan on "enimmillään yli 4%/v"). 30-45% kertakorotuksia on Carunan toki vaikeaa perustella, sillä siirtohinnan tulee perustua lain mukaan todellisiin menoihin. Mutta ei mahdotonta.