Perjantai 19.7.2019

Professori äimänä: Suomi teki taas ”digitat” – Miksi poliitikot myivät varman rahakoneen?

Luotu: 
4.2.2016 19:43
Päivitetty: 
4.2.2016 20:13
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Taloushistorian tutkija Markku Kuisma ei usko, että kansainvälisiä yrityksiä kyetään valvomaan viranomaissääntelyllä, koska näillä ei ole tähän omaa, kansallista intressiä. Sen vuoksi ulkomaisia sijoittajia ei tulisi päästää monopolimaisiin asemiin esimerkiksi infratoiminnoissa. Arkistokuva.
|

Tämä on tulos, kun poliitikot ryhtyvät leikkimään markkinatalouden edistäjiä luonnollisilla tai alueellisilla monopoleilla, joihin markkinatalous ei sovi. Näin summaa sähkönsiirtoyhtiö Carunaan liittyvän keskustelun yrityshistorian tutkija, professori Markku Kuisma.

Muun muassa ”Suomen pahimpia bisnesmokia” kartoittanut sekä valtiovallan ja liike-elämän suhteita tutkinut Kuisma sanoo, että sähkön jakeluverkon myyminen ulkomaiseen omistukseen on typeryyden huippu, jolle on mahdoton keksiä järkiselitystä. Jakeluverkon haltijalla on käytössään paikallisesti niin sanottu luonnollinen monopoli, josta kertyy tasaista tuottoa ilman suuria riskejä tai kilpailijoita.

Kuisman mielestä valtio-omisteisen energiayhtiö Fortumin päätös myydä verkkonsa oli ymmärrettävä jo siksi, että sähköverkko ja sähköntuottaja näin eriytettiin toisistaan. Sen sijaan sille, että Jyrki Kataisen hallitus salli keskeisen infra-rakenteen myymisen kansainvälisten pääomasijoittajien käsiin, on Kuisman mielestä mahdoton keksiä motiivia.

– Myydään tällaisia rahanpainokoneita ulkomaisille sijoittajille. Mitä järkeä siinä on? Kuisma sanoo Uudelle Suomelle.

Historioitsijan puheessa toistuvat sellaiset sanat kuin absurdia ja käsittämätöntä. Kuisman mielestä tapaus Caruna on identtinen toisen kiistellyn infrakaupan eli Digitan kanssa. Myös television lähetysverkosta tuli rahasampo Digitan ulkomaisille omistajille, ja Carunan tavoin myös Digitaa on syytelty kohtuuttomasta hinnoittelusta, joskaan viranomaiset eivät ole löytäneet hinnoista vikaa.

Kuisman mielestä myynnin sallineiden poliitikkojen motiiviksi on vain kaksi vaihtoehtoista selitystä. Toinen on ”ideologinen fantasia” kapitalismin edistämisestä sekä ”täydellinen ymmärtämättömyys siitä, miten talous ja markkinatalousyritykset toimivat”. Toinen vaihtoehto on synkempi.

– En usko korruptioon, mutta tämä on todella ymmärtämätöntä ja huonoa [politiikkaa]. En viitsisi käyttää sellaista vanhahtavaa sanontaa kuin epäisänmaallista, mutta sitä se on myös, Kuisma puuskahtaa.

– Nämä tunarit puhuvat suureen ääneen markkinataloudesta ja kilpailusta, mutta eivät ymmärrä siitä yhtään mitään. Mitä hollantilaisella pääomasijoittajalla on intressinä muuta kuin ottaa rahaa pois niin paljon kuin saa? Ja se on ihan loogista, ei siinä ole mitään pahaa, vaan se kuuluu kapitalismiin ja markkinatalouteen. Mutta poliitikkojen pitäisi ymmärtää, mitä se markkinatalous on.

Kuisman kriittinen katse kohdistuu etenkin kokoomuksen Jyrki Kataiseen ja Jan Vapaavuoreen, joiden on väitetty ajaneen vahvasti sähköverkon myyntiä. Myös kaksikon siirtyminen sittemmin eurooppalaisille johtopaikoille on nostettu esiin julkisuudessa.

”Nämä tunarit puhuvat suureen ääneen markkinataloudesta, mutta eivät ymmärrä siitä yhtään mitään. Mitä hollantilaisella pääomasijoittajalla on intressinä muuta kuin ottaa rahat pois? Se on ihan loogista, ei siinä ole mitään pahaa, mutta poliitikkojen pitäisi ymmärtää se”

Vuoden 2013 myyntipäätösten aikaan pääministerinä toiminut Katainen puolustautui keskiviikkona syytöksiltä kiistäen muun muassa sen, että olisi väittänyt, että sähkönsiirron hinnat eivät tule nousemaan kaupan myötä. Hän myös kertoi, että Fortumin 2,5 miljardin euron verkolle ei ”etsinnästä huolimatta” löytynyt kokonaan suomalaista ostajatahoa. Näin kertoo myös vuonna 2013 omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä toiminut Heidi Hautala (vihr.) Ilta-Sanomille. Hautala viittaa pääoman puutteeseen kotimaassa.

Tämän vuoksi verkko myytiin kansainväliselle konsortiolle, sittemmin Carunalle, josta viidenneksen omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt. Kataisen hallitus mahdollisti asian luopumalla valtion ”strategisen intressin” kirjauksesta jakeluverkkojen, esimerkiksi Fortumin omistaman verkon, suhteen. Fortum omisti vain osan jakeluverkosta, mutta Caruna on kuitenkin sähkönsiirtoyhtiöistä suurin.

Lue myös: Jättikorotukset: Jyrki Katainen astui esiin

Lue myös: Sähköjärkytys: Caruna vetoaa lakiin

Kuisma uskoo, että kotimainen ostaja- ja omistajapohja olisi voinut löytyä, jos sitä olisi todella etsitty. Eläkeyhtiöt, mutta myös jopa kansalaisten tileillä makaavat varat olisivat voineet olla vaihtoehto, Kuisma esittää.

– Meillä on pankkitileillä 80 miljardia euroa, jotka kaipaisivat nollakoron sijaan 2–3 prosentin tuottoa, hän sanoo.

– Mikä olisi parempi areena niin sanotulle kansankapitalismille? Kansa saisi sijoittaa ja saisi pientä tasaista tuottoa, kyseessä ei olisi riskisijoitus, ja se raha pyörisi tässä kansantaloudessa. Miksi me ruokitaan tällaisella setelikoneella muita?

Kotimaisessakin omistuksessa siirtohinnat olisivat nousseet, koska uusi sähkömarkkinalaki vaatii kehittämään verkkojen toimintavarmuutta. Mutta kotimaisen omistajan korotukset saattaisivat olla kohtuullisempia ja muutenkin helpommin nieltävissä – ja ennen kaikkea verotulot eivät katoaisi maailmalle. Sen sijaan Caruna Oy:n 50 miljoonan euron liikevoitto muuttui Ylen selvityksen mukaan yhtiön sisäisten, kansainvälisten lainajärjestelyiden myötä tappiolliseksi tulokseksi vuodelta 2014. Yhteisöveroja yhtiö maksoi Suomeen vain 1,6 prosenttia liikevoitosta.

Kun kansalaisten sähkölasku kasvaa, kenties kohtuuttomasti kertarysäyksellä, muun muassa ostovoima ja siten kansantalous kärsivät. Samaan aikaan on luovuttu toiminnasta, joka olisi voinut tuottaa kansalaisille ja kansantalouteen rahaa.

– On absurdia myydä idioottivarma rahantekokone, mutta valittaa verotulojen vähäisyyttä – tämähän olisi välillisesti tapa verottaa, Kuisma sanoo.

– Paljon maailmassa tapahtuu sellaista, mille ei voida mitään, mutta tämä sössittiin ihan onnistuneesti itse.

Professori Kuisma on aiemminkin arvostellut poliittisen johdon taipumusta markkinauskoon ja nostanut esiin ”valtiokapitalismia” vaihtoehtona pörssiyhtiöille ja -taloudelle. Kuisma työskentelee Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina Helsingin yliopistossa, mutta on kenties tunnetuin taloushistoriaa käsittelevistä kirjoistaan.

Lue myös: S-ryhmä ja Valio hämmästyttävät – ”Näitä ei pitäisi olla olemassakaan”

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Sarjanen

Tällainen 100 vuoden aikana rakennettu infra on kansallisomaisuutta, jota ei tietenkään olisi pitänyt myydä ulkomaille...

Sonera myytiin ja sitten huomattiin virhe ja lähdettiin eläkevakuutusyhtiöiden tuella rakentamaan rinnakkaisverkkoa...

Ohjemansiirtoverkko myytiin Digitalle ja nyt ollaan senkin kanssa lirissä...

Kokoomushan näissä kaupoissa on ollut aktiivinen... Käsittämätöntä!

Tapio Ketonen

Paremminkin tyhjäpäinen analyysi sikäli, että eihän Fortumin sähköverkon myynti ulkomaille poikkea oikeastaan mitenkään maakunnallisten jakeluyhtiöiden myynnistä. Niitähän myytiin kovalla innolla esimerkiksi ruotsalaiselle Vattenfallille. Maakunnallisista jakeluyhtiöistä Fortuminkin verkkoyhtiö alkujaan on pantu kokoon.

Kun verkkotoiminnot ja energian myynti eriytettiin, Vattenfall yhtiöitti jaeluverkkonsa ja lopulta myi sen sijoittajille. Yhtiön nimeksi vaihdettiin Elenia. Sikäli Elenia on toiminut fiksummin, että se ei ole ainakaan vielä ärsyttänyt ihmisiä noin huimilla hinnankorotuksilla.

Valtakunnallisen jakelun hoitaa Finngrid. Toivottavasti hallitus ei sentään myy sitä esimerkiksi venäläisille.

Esa Aaltonen

Eikös tämä nyt ole täysin linjassa sen Kataisen muiden fantastisten saavutusten kanssa? Ressukan täytyi väärentää kokouspöytäkirja, että se ylipäätään huolittiin kokoomuksen ehdokkaakksi jossain vaiheessa ja kun ei itsellä ole mitän sanottavaa, piti palkata Himanen (jonka väikkärin hylkäämistä saksalainen vastaväittäjä alun perin vaati) keksimään edes jotain...

Jorma Pekonen

Että miksikö myivät. Siksi että ovat poliitikkoja ja näinollen eivät yleensäkään ymmärrä päättämistään asioista tuon taivaallista. Varsinkaan talouteen liittyvistä. Kielet kyllä läpsyttävät liukkaasti ja siinä se sitten tuppaa kompetenssi olemaankin.

Juhani Iivari

Kyllä on masentavaa tämä johtavien suomalaisten politiikkojen typeryys ja täydellinen vastuuttomuus. He tekevät päätöksiä, jotka heidän täytyy tietää peruuttamattomiksi, ymmärtämättä mitään mahdollisista seuraamuksista. Tässäkin tapauksessa olisi asiantuntemusta varmaan löytynyt yliopistomaailmasta, mutta sellainen ei ole kelvannut viimeaikaisille hallituksille. Näin on tehty korvaamaton vahinko Suomelle ja suomalaisille.

Politiikot kantavat vain ns. poliittisen vastuun. Katainen ja Vapaavuorikin tekevät sen hyväpalkkaisissa viroissa, jotka he ovat saaneet poliittisilla "ansioillaan". Ja nauravat päälle.

Pasi Käyhkö

Poliitikot on luotu tuhoamaan varat ja rahat Ei suinkaan kasvattamaan niitä. Tämä nykyinen hallitus jatkaa perinnettä. Hyvänä esimerkkinä kepu-vetoinen sote-himmelin rakentaminen.. Haetaan 3,5 miljardin säästöjä lisäämällä yksi hallinnon väliporras ja raskas 18-maakunnan hallinto. Luvatut tulevat säästöt ovat utopiaa.

Jari Markkanen

Tämä on tulos kun idiootti kansalaiset päästetään äänestämään. "Sitä saa mitä tilaa, ehkä opit sen sä nyt. Jos itse kaiken pilaa, on turha olla pettynyt. Sitä saa mitä tilaa, täysin mitoin ja kukkupäin. Hei hei hei hei kultasein, se on juttu näin.

Tuomo Niemelä

Nyt kun on todettu kaiken olleen puhdasta tyhmyyttä, eikä korruptiolla tai ideologisella epäisänmaallisuudella ole ollut osaa Suomen johdon toiminnassa - voidaan antaa anteeksi ja korjata tilanne. Kaikki tällaiset monopolit pitää kansallistaa uudelleen.

Heikki Kaisti

Miksi joku uskoi, että kun maksaa 2,5 miljadia euroa yhtiöstä jonka liikevaihto on 0,2 miljardia, niin se on hyvä bisnes.Voisiko joku selvittää mitä maksaa uuden sähköveron rakenataminen 400 voltin alueella. Caruna sanoi, että heillä on 800000 km verkko, jos se on pääosin ilmakaapelien varassa, niin rakennetaan uusi verkko maakaapeleiden avulla.Annetaan Caruna pitää ostamansa ilmakaapeliyhteydet

Timo Nenonen

"Kuisma sanoo, että sähkön jakeluverkon myyminen ulkomaiseen omistukseen on typeryyden huippu, jolle on mahdoton keksiä järkiselitystä. "

Olen todennut useasti, että edellinen hallitus koostui toinen toistaan suuremmista idiooteista, joten ei ihme, että heidän kädenjälkensä päätöksissään on ollut ja tulee olemaan Suomelle tuhoisaa (EVM, tukipaketit, valtion omaisuuden myynnit etc.).

Herääkin kysymys, mistä tämä hulluus oikein sikiää, vai onko niin, että he saavat näistä päätöksistä "voitelurahaa"?

se on ainakin satavarmaa, että Katainen maksatti Eu-virkansa meillä veronmaksajilla. Hänen pääministerikaudellaan suomelle tuli kymmeniä miljardeja lisää tuki ja takauspaketteja plus EVM.stä liki 12 miljardia maksettavaa.

Tolkuttoman kallista on veronmaksajille tämän typin tekoset, kyseessähän on liki maanpetoksellinen toiminta hänen omaan euunsa tähdäten.

Eikö näitä törkykasoja saa millään oikeuteen vastaamaan tekosistaan? Valtakunnanoikeuteen valtionvarojen tietoisesta hukkaamisesta henkilökohtaista hyötyä ( Eu-virkaa) tavoitellessaan valtion varoilla.

Jätkä luikki bryssään ja meille jäi velat hänen jäljiltään. Selvä maanpetos!

Risto Apajalahti

...Voisiko joku selvittää mitä maksaa uuden sähköveron rakenataminen 400 voltin alueella. Caruna sanoi, että heillä on 800000 km verkko, jos se on pääosin ilmakaapelien varassa, niin rakennetaan uusi verkko maakaapeleiden avulla. ...

Jos alla olevasta linkistä lukee Marjo Matikaisen puheenvuoron, niin sen mukaan vuonna 2013 verkon 2.55 miljardin kauppahinnasta arvioitiin olevan 1.7 miljardia liikevoittoa. Karkeasti tuosta voisi arvioida 2.55 - 1.7 = 855 miljoona ja se olisi verkon todellinen arvo tuonaa ajankohtana. (Verkko ei ole uusi, mutta kaiketi hyvin ylläpidetty).

Jos nyt kuitenkin jaettaisiin tuo 855 miljoona Carunan asiakasmäärällä 600000, saataisiin verkon hinnaksi luokkaa 1700+ euroa per asiakas. Ei siis mitenkään mahdoton investointi, jos (uuteen) yhtiöön saataisiin tarpeeksi ostajia osakkeille.

Lauri Kiiski

Suomen valtio-omisteisien yhtiöiden hallinta - ja omistajapolitiikka on ollut kerraassan ala-arvoista jo parin vuosikymmenen ajan. Homma on mennyt kokonaan reisille jatkumona sitten Lipposen hallituksen päätöksestä ostaa miljardein ilmatilaa Saksasta. Sonerastakin onnistuttiin toteuttamaan se pahin skenaario, mitä yhtiölle olisi kukaan edes voinut kuvitella.

Soneran jälkeen lista on jatkunut ja jatkuu tästä varmasti vielä edelleen.

Kemiran Grow How kauppa oli todella omituinen ja vieläkin hankalampi perustella verraten Fortumin verkkojen kauppaan.

Tom Frank

Kyllähän näissä kaupoissa on primus motorina aina ollut joku kokoomuslainen "osaaja". Kimmo Sasi oli yksi näistä, sai hukattua ajoneuvokatsastuksen ja Kemiran halvalla muiden käsiin.
Vapaavuori ja Katainen ovat seuraavat "pisnesmiehet".
Kyllä näitä kokoomuksessa riittää, isänmaallista porukkaa kun ovat. Harrastavat vaan Suomen myyntiä siinä ohessa.

Juhani Skogberg

Ystävät
Kaverit
Toverit
MIKSI kukaan ei kysy sitä oleellisinta kysymystä tässä kohtaa?
Se kuuluu näin:
Minkä vuoksi suomalainen pääoma EI SIJOITA SUOMEEN!
-Olisikohan meidän veropolitiikassamme jotain vikaa, kun ainoastaan veroparatiisien kautta voi sijoittaa pääomavaltaisille aloille Suomessa?

Juhani Iivari

Tällaiset infrat vaativat sen verran pääomaa, että sellaisen löytäminen Suomesta on hankalaa elleivät institutionaaliset sijoittajat kuten vakuutusyhtiöt sijoita niihin. Vakuutusyhtiöillä voi olla rajoituksia omistusosuuksilleen ja on ymmärrettävää, etteivät ne halua vastuuta yritysten operatiivisesta toiminnasta.

Yleensä ottaen infrat tulisi olla valtion tai valtioenemmistöisten yritysten omistuksessa. Niinhän on esimerkiksi maantiet pääosin, vaikka niiden tapauksessa kuluttajalla on yleensä enemmän valinnanvapautta kuin sähkölinjojen tapauksessa. Infrainvestointien tarkoitus ei ole tuottaa omistajilleen voittoa ja vielä vähemmän maksimoida sitä. Niiden tarkoitus on luoda edellytyksiä yhteiskunnan toiminnalle mukaan lukien taloudellinen toiminta.

Jo Ka

Helposti korjattavissa: asetetaan sähkölinjoille maastovero, josta voi vähentää verotettavat voitot. Maahan on Suomen maata ja vain tilapäisesti energiayhtiöiden käytössä, joten vero on kyllä perusteltu ja suuruussluokka laitettava riittäväksi. Ulkomaisista omistuksista tuplaukset! Jippii.......!

Opo Tiainen

Omistaako Elo 12,5% ja Keva 7,5% suoraan Carunaa vai onko välissä ulkomainen yhtiö jota he omistavat näillä prosenteilla? Jos omistavat suoraan niin eipä tullut osinkoja lainkaan kun 50 millin voitto kupattiin maasta ulos. Jos taas omistavat väliyhtiötä niin ovat osa tätä kansalle niin mieluisaa "verosuunnittelua". Osaako joku sanoa kummasta on kysymys?

Ensio Jauhiainen

nämä huijarit on saatettava valtakunnan oikeuteen ja kun aina puhutaan ulkoistamisesta oikeuden käynti ulkoistettava Kiinaan siellä tämmöinen oikeuden käynti ei veny vuosikymmeniksi on niin selvä tapaus ottavat mitat pysty asennossa ja tuomion julistamisen jälkeen sijoittavat puupalttooseen siinä tulee sen verran pelotetta seuraaville "päättäjille" että rupeaa olemaan päätökset oikeita kun huomaavat ettei siellä edellisillä omien taskujen täyttäminen kannattanut

Juha Merisaari

Politiikot tarvitsevat holhoojan / työnohjaajan / lisää avustajia joka / jotka eivät ole aina samaa mieltä, auttaisivat politiikkoja ymmärtämään mahdollisten päätöstensä seuraukset etukäteen. Tilanne on huono kun vasta päätöksen jälkeen havaitaan, että pieleen meni vaikka niin hyvää tarkoitimme. Ei ole tyylikästä kun asioiden selvittyä politiikot aloittavat toistensa syyllistämisen. Tämä on suorastaan loukkaavaa äänestäjän aliarvioimista, no, sellaiset politiikot kuin on äänestäjät.

Ehkä radiolääkäri, tohtori Raimo voisi auttaa tässä asiassa. Hän on hyvin perehtynyt politiikkojen mielenmaisemiin ja on puoluepolitiikasta riippumaton.

Jotenkin on nyt tullut mieleen. että tasavallan presidentille tulee palauttaa oikeus hajoittaa eduskunta ja yrittää uusilla vaaleilla myös äänestäjiä reagoimaan tilanteeseen.
Tälle menettelylle olisi ollut käyttöä jo edelliselllä hallituskaudella. Peli olisi pitänyt viheltää poikki monesti. Politiikot eivät siihen itse kykene, kun on niin "valtaisa" olotila.

Kristian Kankaanpää

Niin miksi ei kukaan uskalla myöntää, ettei tällaista mokaa poliitikot vahingossa tee. Miksi on vaikea myöntää, että kyllä Suomalaisille poliitikoille lahjukset kelpaa siinä missä muillekkin. Olisi paikallaan tutkia hyvin tarkasti näiden tämän päätöksen takana olevien henkilöiden taloudellinen tilanne. Ei ole muuta järkevää selitystä, että päätöksen siunanneet poliitikot ovat saaneet henkilökohtaista hyötyä. Niinkuin aikaisemmin totesin että niin tyhmiä päättäjät eivät ole, että vahingossa näin hyvän bisneksen ryssisivät ulkomaiseen omistukseen!

Pekka Pessi

Taas on jostain löydetty päivystävä desantti kommentoimaan asiasta, josta ei tajua eikä ymmärrä hölkäsen pöläystä.

2013 haluttiin joku ahne kapitalistisika sijoittamaan sähkön jakeluverkkoihin, koska jo silloin tiedettiin, että jakeluhintoihin tulee useiden kymmenien prosenttien nostotarve maakapeloinnin takia.

http://www.hs.fi/talous/a1379664130915?jako=4780e7be1ead1192436a65eb94f5...

Fortumin rahaa ei haluttu laittaa kiinni maakapelointiin eikä haluttu ottaa sitä riskiä, että jakeluhintaa ei voida korottaa asiakkaiden reaktioiden pelossa. Niin kuin nyt näyttää käyvän – ainakin joissain kunnallisissa yhtiöissä.

Tuomo Niemelä

http://www.uusisuomi.fi/raha/171003-suomen-kaksi-varmaa-rahakonetta-sama...

"Sekä sähköverkkoyhtiö Carunan että lähetysverkkoyhtiö Digitan taustalla on sama australialainen pääomasijoitusyhtiö, First State Investments."

FSI osti Digitan osakkeet ranskalaiselta TDF:ltä vuonna 2012, Caruna-kaupat seuraavana vuonna.

Eiköhän tuosta jo halutessaan voi haarukoida syyllisiä. Käteinen oli PM, mutta tuksin hän ainut korruptoitunut päättäjä oli.

Iiro Koppinen

Säätämisen ilo on mennyt säätäjillä päähän:
maaseudun mummoa velvoitetaan vähentämään 90 % poistuvan veden eloperäisestä ja fosforiaineksesta; sähkönsiirtoon rätkäistään tolkuttomat vaatimukset myrskykatkoille ja älytön johtojen maahankaivaminen harventuvalla maaseudulla.
Mutta a vot: tästähän saa hyvän auktorisoidun syyn tehdä kuluttajien rahoilla niin massiivista "saneerausta", että millään yhteiskunnalla ei ole enää mahdollisuutta koskea (korkeintaan ärhennellä) tätä "kultamunaa".

Aino Kivelä

Samaan menovauhtiin taidamme piakkoin päästä myös maanteillä ja rautateillä. Ensin yksityistetään, sitten myydään ulkomaalaisomistukseen. Laihana lohtuna pitää iloita, että tarvittavia parannustöitä ei sentään viedä Kaukoitään... vaikka virolaisille ehkä menevät nekin.
Mikä olikaan se käänteentekevä verotusmuutos, jonka jälkeen lähes kaikki yritystoiminta Suomessa on käynyt kannattamattomaksi, paitsi veroparatiisien kautta?

Osmo Marttila

Asia on aivan selvä.
Globalismi - vaarallisen harhainen ideologia-uskonto - vaatii tällaisia tekoja.

" Profit is private and individual. Loss is public and social. "
General characteristics of fascist economies :
https://en.wikipedia.org/wiki/Economics_of_fascism

Jopa niin järkyttäviä lausuntoja kuulee ja saa lukea vieläkin kuin että " mitä väliä sillä on kuka omistaa? " - mikä todistaa kiistattomasti sen ettei kysymyksen esittäjä ymmärrä asiasta yhtään mitään.

Aivan käsittämättömän virheellinen väite on se että voitoista kertynyt pääoma palautuisi takaisin investointeina reaalitalouteen työllistämään - tämä pitää paikkansa vain osittain siten että pienillä paikallisilla (kansallisialla) omistajilla ehkä on intressi investoida omaan elinympäristöönsä, yhteisöönsä.

Clayton M. Christensen, the Kim B. Clark Professor of Business Administration at Harvard Business School :
www.youtube.com/watch?v=_ukREOADEKM

Suuret kertyneet sijoituspääomat eivät koskaan palaa reaalitalouteen vaan menee veroparatiisien kautta puhtaaseen keinotteluun johdannaismarrkinoille, joka ovat ovat 100% pelkkää pilaantunutta ilmaa.
_

Petri Eskelinen

Niin, miksi piti myydä? Tiedossa oli että investoinnit ovat tulossa, siksikö myytiin etteivät suomalaiset joutuisi investointeja maksamaan? Näin omistajat usein selittävät kun omistaja vaihtuu ja asiakkaat laitetaan maksamaan investointi . Maailmaan tulisi säätää pakkolaki, että eri maiden elintärkeä infra ei ole ikinä keinottelun kohteena vaan jokainen maa itse maksaa hankkimastaan hyödykkeestä kuten sähköstä, itselleen eli johtaminen ja rahankäyttö kohdistuu kyseisten toimintojen ylläpitoon ja mahdollinen voitto säästetään oman maan tulevaan infraan jossa aina tulee huoltoa ja investointitarpeita. Nyt voitot menevät pienelle joukolle sijoittajia joilla jo on rahaa ennestään ihan riittämiin.

Esko Kotilainen

Niinhän se pitäisi olla,että valtion infra ei saisi olla myytävänä,koska se on kansalaisten välttämätön turva ja tuki.Itsenäinen elinehto,jos näin voi kuvata.Se on yhteinen omaisuus kaikille jotka sen ovat rakentaneet.Ja sitä pitäisi yhdessä ylläpitää.Ikävä kyllä globalisoitunut kauppa on mennyt niin pitkälle että lopattu politiikko,palkkion saamisen toivossa on valmis myymään isoäitinsä alusvaatteetkin,jos joku niitä haluaa haistella.

Esko Kotilainen

Stupp on ollut ihmeen hiljaa,onko vielä flunssa päällä.Nyt kun Suomessa on tälläinen härveli käynnissä,niin maahanmuutosta, kuin julkisten toimintojien salaperäisistä myymisistä ulkomaisille sijoittajille,niin toivoisin häneltä kannanottoa. Kataisen osa tässä verkkokaupassa oli täysin ilmeinen,ja herättää todella monta kysymystä.Kataisen nopeat selittelyt,ettenhän minä mitään ole luvannut,etteikö siirtohinnat nousisi,todistaa juuri tätä,etteikö hän ollut tietoinen.Ja siitä tosiasiasta että,tulevalla sijoittajalla on monopoli hinnankorotuksiin,sekä saamaan verottomana tuotot pois Suomesta.Toki syyllisiä ovat myös ne tyhmät päättäjät jotka lankaan menivät.Mutta suomessahan toimii ns.hyvä veli kartelli joka kyllä pitää soraäänet hiljaisina.Kataisen karkuruus ,valaehtoisesta työstään on ehkä selitettävissä ,näidenkin tapahtumien valossa. Pahinta epäilen,Stupin hiljaisuudessa olevan,hänen väläyttämänsä ALV:n korotus.Ettei vaan olisi luomassa systeemiä jolla Suomen Alv voitaisiin ulkoistaa sijoitusyhtiöille.Tottahan systeemi voitaisiin hoitaa pienemmällä byrokratialla ja halvemmalla työvoimalla ulkomailta käsin.Tämähän olisi todella "fanstu" idea. Tähän on tultu Suomessa,mutta siitä ei voi syyttää kuin omaa viisauttaan.Kansa on korkeasti koulutettu tyhmyyteen,josta on tosi vaikea erkaantua.

Harri Kota-aho

Kun lukee näitä kommentteja,niin kyllähän masentuu. Mullle kaikki ja heti sukupolvi teki tehtävänsä päästessään valtaa. Ehkä vanhan kaartin poliitikoissa olisi ollut viisautta enemmän,eikä some mailmaan sokaistamat nuoret poliitikot olleet tehtäviensä tasalla. Vastuunkanto ja pakoilu tuntuu olevan muodissa. Kansa valitsi nyt maksetaan laskua. Yhtä asiaa en käsitä,miksi Suomessa ei arvosteta ikää ja kokemusta. Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä. Kansalaisten ääni ei enää kuulu ja poliitikolta on johtajuus kadonnut. Kukaan ei näy enää hallitsevan kokonaisuutta.

Esko Kotilainen

Näihän se on,ja odotas nyt Stupin kansainvälistä uraa.Meitä on kusetettu niin pahasti,ettei koskaan.Jos tähän asiaan ei saada järjestystä,mikä vastaa kansalaisten oikeudentajua,niin Suomessa tulee kansan nousu valtiovaltaa vastaan.Nyt ei ole kysymys ,punaiset vastaan valkoiset,vaan hallitusvallan pettämisestä kansalaisten tahtoa vastaan.Tälle on tultava loppu,ja lait vastuuseen saattamisesta ,myöskin takautuvasti voimaan.Onhan näin ennekin tehty Suomen eduskunnassa.Tämä huvittava maahantunkeutujien paapominen ja se että sen pakan sotkeminen esim.Venäjän syyksi,ym.sekä muutkin yritykset huomion siirtämiseen tosiasioista aivät vakuuta suomalaista.Ei suomalainen niin tyhmä ole,on vain hiukan pitkä sytytteinen.Suomi tarvitsee puhdistusta aivopesusta,mikähän olisi paras aine.Ei varmaankaan Lux-saippua,jota kymmennen politiikoista käyttää,se on aivan liian liukas.Suosittelisin aivan hyvää vanhaa mäntysuopaa,sillä pestiin aikoinaan myös lasten suut,jos kiroilivat tai valehtelivat.

Esko Kotilainen

Näin ulkosuomalaisena,vaikkei tämä itseasiassa asiaan kuulukkaan,niin ihmettelen Suomessa olevaa käytäntöä,jossa korkeaarvoistettu henkilö aina asiantuntijana esintyy silkkihuivi kaulassa.Onko se joku arvomerkki,joka on saatu jostakin virallisesti,vai onko se vain ulkoinen tunnus omasta epävarmuudesta?Voiko joku Suomessa selventää minulle tätä käytäntöä?Himanenhan esintyi aina riepu kaulassa.Kysyn vaan ,ettei tässäkin vain olisi jotain kansan älykkyyden köyhtymisen merkkejä.Vastauksia?

Mike Santana

en jaksanut lukea edes uutista! vähän asian vierestä kommentoin.. joko Suomen lainoitus on hoidettu pois? mitkä sen tarkat ehdot olivat?
Carl von Rothschild oli ”Suomen talouden tukijalka” kahdesti 1860-luvulla. Ensin hän lainasi Suomelle varoja markan arvon sitomiseksi jalometalleihin. Vuonna 1867 Suomen Pankki lähetti johtajansa Otto Reinhold Frenckellin lainaamaan Euroopasta rahaa Suomen katovuosien takia. Tarkoitus oli saada ostetuksi viljaa nälkää näkevälle kansalle. Lontoosta, Amsterdamista ja Bordeaux’sta lainaa ei herunut, koska takaisinmaksukykyyn ei luotettu. Frankfurtissa Frenckell sai Rothschildin suostumaan miljoonaluokan lainaan, jonka tämä antoi henkilökohtaisista varoistaan

mietin että sinnekkö se hävinnyt 20 kiloa kultaa meni? ja nyt taas vuorostaan löytyi ranskasta palautettuja kultavaroja.. Saksalla on sijoitettuna ulkomailla lähes 3,4 miljoonaa kilogrammaa kultaa. Maa on kuitenkin jo kolmen vuoden ajan siirtänyt kultaansa salaa Frankfurtin keskuspankin salaisiin varastoihin.

Vuoteen 2020 mennessä lähes 700 tonnia kultaa tuodaan Saksaan muun muassa Yhdysvalloista ja Ranskasta. Tänä vuonna myös monista muista ulkomaista on kuljetettu kultaa Frankfurtiin. Turvallisuussyistä yksityiskohdat on kuitenkin pidetty salassa. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015121920858599_ul.shtml

Mike Santana

itse olen miettinyt miten valtio voi vain rahan tkia estää kehitystä. kuten ecolookisempi dual fuel system olisi bensa auton rinnalle asennettava kaasujärjestelmä. kaasulla olisi puhtaampi ajaa ja halvempi... tämä toimii muissa maissa.. niin miksi pitää keksiä joku vaikka diesel vero tai jokin hullutus ... eikö vaan asiat vois tehdä fiksummin.. tässä on joku esimerkki video.. dual fuel sysytem.. bensa/kaasu tai joku variantti.. http://www.cleanairpower.com/dual-fuel.html

Riitta Järvi

Suuri talousneromme Häkämies myi pilkkahintaan norjalaisille Euroopan suurimmat ja puhtaimmat fosfaattiesiintymät.
Suuri talousneromme Katainen myi pilkkahintaan ylioppilas Haaviston avustuksella Carunan kansainvälisille pääomasijoittajille.
Ja minkä niminen talousnero myikään Digitan ( pilkkahintaan ) ?
Minä tavallinen tallaaja olen vuosikaudet ihmetellyt ( Sonerasta alkaen) suomalaisten poliitikkojen intoa myydä lypsiviä lehmiämme. Erityisesti kun ollaan olevinaan niin isänmaallisia, niin isänmaallisia.
Hauska kuulla, että professoritkin alkavat kummastella tätä maan tapaa...

Seppo Ilvessalo

No jo on taas paljon jälkiviisaista liikkeellä. On niin kiva mollata muiden mukana, että ajattelu unohtuu. Vai johtuuko se siitä, että itse joutuu maksamaan ne kulut sähkönsiirtovarmuuden parantumisesta, jotka luuli jonkun muun maksavan?
Ensinnäkin Caruna tekee sitä, mitä eduskunnan säätämä sähkömarkkinalaki edellyttää. Se säädettiin, koska kansa ja sen mukana poliitikot sitä pää punaisena vaativat. Kansa tietysti odotti, että joku muu maksaa ne kulut, joita sähkömarkkinalain vaatimat investoinnit synnyttävät, eikö niin? Nyt kun niin ei käynytkään, harmittaa pirusti. Kannattaa muistaa, etteä poliitikko hoitaa asioitasi aina veronmaksajien kustannuksella. Jotkut vain eivät näy käsittävän, jos joku saa jotai vastikkeetta, joku muu sen maksaa.
Moni näyttää nyt ajattelevan, että sikäli kuin Fortum olisi edelleen omistaja, hinnankorotuksia ei olisi tapahtunut. Näin ei voi tietenkään olla, ellei ajattele niin, että ellei Fortum olisi myynyt verkkoa, minulle ei olisi tullut näitä lisäkustannuksia? Mutta, miten Fortum olisi voinut tehdä nämä investoinnit halvemmalla kuin Caruna tai jättää perimättä lisäkulut asiakkailta? No, ajatus kulkenee niin, että Fortum on "valtionyhtiö" ja poliitikot olisvat voineet painostaa sen tekemään investoinnit " ilmaiseksi" eli toisin sanoen toisten veronmaksajien ja yksityisten osakkeenomistajien kustannuksella. Muutoinhan se ei olis ollut Fortumillekaan mahdollista, vai kuinka ? Sillä, kuka verkot omistaa ei siis ole mitään merkitystä, ellei oleteta, että joku muu pitää saada maksamaan kulutuksesta ja omista vaatimuksista koituvat kulut.
Varmuuden vuoksi todettaakoon, että taloni lämpiää sähköllä ja olen kyllä itse ymmärtänyt, etteivät tällaiset investoinnit ole ilmaisia. Minulla ei ole ollut sähkökatkoja enkä olisi näitä eduskunnan edellyttämiä pakkoinvestinteja ja lisäkuluja kaivannut. Maksan kuitenkin mukisematta, koska en odota tässä enkä muissakaan tapauksissa, että joku muu tekisi sen puolestani.

Ville Salomäki

Jälkiviisas täälläkin. Ja Seppo Ilvessalo tuossa on kyllä oikean jäljillä.

Nimittäin koko kauppa on tehty sen takia, että hinnankorotuksista ei voisi syyttää suoraan istuvia poliitikoita, koska he eivät voi juurikaan vaikuttaa päivän hintoihin. Toki joitain poliitikoita voi syytellä, mutta heistäkin muistetaan vain muutama vuosien takaa ja heidänkin vaikutuksensa on vain epäsuora tämänhetkiseen tilanteeseen.
Ulkomainen pääomasijoittaja on paljon helpompi syntipukki, sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Poliitikon pitkä aikaväli on vaalikausi, lyhyt aikaväli on seuraavaan galluppiin.

Jos sähköverkot olisivat jääneet laajemmin valtiollille, valtionyhtiöön tai kunnalliselle toimijalle, voisi sähkönhinnoista keskustella jatkuvasti ja se altistaisi poliitikot yli vaalikausien kestävälle putoamisvaaralle.

Se on sitten toinen juttu, että mistä vimmattu sähköverkkojen suojaushanke saa voimansa. Toki taustalla on pari laajaa myrskyä, mutta aikaväli verkkojen suojaamiselle olisi voinut olla vuosikymmeniä. Tosin näin pitkällä aikajänteellä monet uudistetun verkon käyttäjät muuttavatkin jo maaseudulta kaupunkeihin, joiden poliittinen asennoituminen toki tunnetaan.

"Vai johtuuko se siitä, että itse joutuu maksamaan ne kulut sähkönsiirtovarmuuden parantumisesta, jotka luuli jonkun muun maksavan? Ensinnäkin Caruna tekee sitä, mitä eduskunnan säätämä sähkömarkkinalaki edellyttää. Se säädettiin, koska kansa ja sen mukana poliitikot sitä pää punaisena vaativat."

Olisi lyöty sitten hintalappu suoraan naamaan eteen niille, joilla pää punaisena helotti.
Varmasti tämäkin vaihtoehto on läpikäyty ja valtionjohdossa väkisinkin todettu, että hanke ei saa kannatusta kovan hinnan takia. Koska hanke on ollut pakko saada läpi maaseudun takia, asia on johdatettu yksityisten yhtiöiden 'ongelmaksi'.

kaija kelhu

...politiikkojen täydellinen ymmärtämättömyys siitä, miten talous ja markkinatalousyritykset toimivat?" Hyvä kysymys Kuismalta, ja vastauskin tuli tässä taannoin suoraan Australiasta:" Kannattaa sijoittaa aina, kun vain on kysymys monopoliasemasta"
Hei poijaat, me tienataan tällä:)

Mauri Hirvonen

Huippu. Tarvitaan todella rohkeita esilletuloja ja viisautta päättäväisyyden lisäksi ja hyvä tulee yhteistoimin. (y) (y) (y)
Erikseen huomioitavaksi: Tämän hetken päättäjille ja poliitikoille tiedoksi: Suomea ei ole tarkoitettu tuhottavaksi muukalaisten pilkkakentäksi. Tämän hetken päättäjille ja poliitikoille tiedoksi: Suomea ei ole tarkoitettu tuhottavaksi eikä muukalaisten pilkkakentäksi.
– Valitettavasti heikot virkamiehet, poliitikot ja meppimme ovat myötäilleet yhdessä meidän varoja pois maastamme. Missä on meidän rahat?