Keskiviikko 26.6.2019

Baareihin halutaan iso mullistus: ”Ahtaalle ajettu”

Luotu: 
5.2.2016 11:10
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) haluaisi purkaa baarehin ja pienpanimoihin liittyviä normeja.
|

Hallituspuolue kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa, Sari Raassina ja Sanna Lauslahti vaativat alkoholilain kokonaisuudistukseen norminpurkuloikkaa.

– Ahtaalle ajetulla ravintola-alalla riittää norminpurussa työsarkaa. Tätä työtä ei ole varaa jättää enää tekemättä, kun eduskuntakauden keskeisenä tavoitteena on luoda kasvua ja työpaikkoja, Sarkomaa, Raassina ja Lauslahti kertovat yhteisessä tiedotteessaan.

Edustajat keventäisivät säädöksiä ravintoloiden anniskelualueiden tiukkojen rajojen suhteen.  Näin helpotettaisiin erilaisten yleisötapahtumien sekä kauppahallien ja muiden ravintolamaailmojen toimintaa, Sarkomaa, Raassina ja Lauslaht kertovat.

Edustajat sallisivat pienpanimoille suoramyyntioikeuden ilman elintarvikekylkiäisiä. Tällä hetkellä alle 4,7 prosenttia alkoholia sisältävien juomien suoramyynti pienpanimoista on mahdollista ainoastaan perustamalla panimon yhteyteen elintarvikekioski. 

–Vaateelle ei ole olemassa mitään järjellistä syytä, he toteavat.

Kokoomuksen kansanedustajat Jaana Pelkonen ja Elina Lepomäki kertoivat aiemmin tällä viikolla Uudelle Suomelle toivovansa useita isoja muutoksia alkoholilakiin.

–Keskeisiä tavoitteita ravintoloihin liittyen on aukioloaikojen vapauttaminen. Kauppojen aukioloajat on vapautettu. Sama pitäisi tehdä myös ravintoloille. Sitten on tämä ravintoloissa myytävän alkoholin arvonlisävero. Se on yksi asia, jota voisi alentaa, Pelkonen kertoi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Esa Auramäki

Taitavat tällä liberaalilla viinapopulismilla hakea hidastusta puolueen tippuvaan kannatukseen. Verot (verohelpotukset) ja viinahan ovat perinteisesti olleet toimivia suosion kalastelun välineitä. Sinänsä säälittävää, kun ei tuo juomakulttuuri juurikaan ole parantunut. Ja seuraukset aika kalliita.

Markku Nikkanen

Esa Auramäki ja Henrik Järvi: onko sitten nykyinen viinaralli Viron puolelta ja siitä aiheutuva kotiväkivalta jotenkin parempi vaihtoehto? Pitäisikö kokeilla ainaisen kieltämisen ja alkon mystifioinnin sijaan kokeilla jotakin ihan toisenlaista a-politiikkaa? Suomi saisi ehkä jopa moninkertaisena ne verotulot takaisin työllisyyden paranemisen myötä mitä uudistuksilla voisi saada aikaan.

Jere Kokkonen

Siis alkoholihan ei ole nykyään oikeestaan ongelma, kun +50. Miltä ajalta myös nykyset edustajatkin näkevät tämän ongelman ja tabun. Peitellää, piilotellaa ja rajoitetaa miten paljon vaan, niin kyllä se juoppo sen sunnuntainpullon ehtii. Se kehe kalikka kalahtaa, nii ulahtaa. Vai miten sen meni?
Itelläki on kellarissa 1 kuutio kaljaa virosta. Ei oo kulutus lisääntynyt sen enempää.

Jeremi Roivas

Kyllä ravintoloille isompi uudistus olisi valmisteveron laskemin ravintolakäyttöön, pitäisi perustaa tukkuihin erillinen ravintolakortti jolla voi ostaa verovapaammin juomaa tukusta, eli tukku pystyy vähentämään verot pois muusta myynnistään. Näin saataiisin alkoholin hinta putomaan ravintoloissa. Sinänsä alvin laskua ei tälläin tarvisi koska sen maksaa asiakkaat eniveis. Mutta rankka valmistevero jne ravontolamyynnille tulisi laskea oikein isolla kädellä.

Jeremi Roivas

Sikäli jos alv lasketaan alkoholin osalta, miten on sitten miksereiden laita? Ne kun ostetaan paikallisesta ruokatukusta tms niin siellä on 24% alv ja jos ravintola saa kuluttajalta enää esim 10% alv tulee miksereiden sekottaminen kalliiksi ravintolalle.