Maanantai 10.12.2018

Carunasta vuonna 2013 varoittanut: ”Eduskunta otti sikeät unet”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.2.2016 12:54
Päivitetty: 
8.2.2016 13:29
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Politiikasta toistaiseksi sivussa oleva ex-europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) ihmettelee, miksei hänen ehdotuksensa kelvannut kansanedustajille vuonna 2013.
|

Monet poliitikot puhuvat asian vierestä Caruna-kohun yhteydessä paheksuessaan yhtiön verosuunnittelua, kirjoittaa entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) Puheenvuoron blogissaan.

– Se on tietenkin valitettavaa vaikka laki sallii sen – mutta heidän [poliitikkojen] kritiikkinsä ei ole osunut varsinaiseen maaliin, Korhola kirjoittaa.

– Caruna-kohussa ei ole kysymys vain veronkierrosta. Kyse on vakavasta poliittisesta laiminlyönnistä, sillä hinnankorotusten kohteena ei ollut mikä tahansa palvelu. Kyseessä oli lailla säädelty valtion monopoli, sähkönsiirto. Juuri tämän monopolin valvonnassa sekä hallitus, eduskunta ja virkamiehet ovat nukkuneet.

Hallitus päätti joulukuussa 2013 sallia osittain valtio-omisteisen Fortumin hallussa olleen sähkön jakeluverkon myynnin ulkomaisille pääomasijoittajille. Korhola varoitti helmikuussa 2013 blogissaan tällaisen ratkaisun riskeistä.

– Tällaisen myynnin ei pitäisi olla Suomessa mikään läpihuutojuttu. Kysymys on periaatteellisesta huoltovarmuudesta: siirtoverkot ovat kansallisen turvallisuuden kannalta strategisia. Onko viisasta politiikkaa antaa ne vieraiden käsiin? hän kirjoitti kolme vuotta sitten.

Korhola ehdotti tuolloin sähköverkon omistuksen avaamista tavallisille suomalaisille siten, että uuteen sähköverkkoyhtiöön olisi kerätty omistajiksi tasaisen tuoton houkuttamia piensijoittajia. Tällaisen ”kansankapitalismin” perään haikaili jälkikäteen myös professori Markku Kuisma Uuden Suomen haastattelussa viime viikolla.

– En ymmärrä, miksei ehdotukseni kelvannut kansanedustajille. Eduskunta siunasi kaupan tajuamatta mitä se siunasi. Ja sen jälkeen se otti sikeät unet, Korhola suomii nyt.

Hän ymmärtää sen, että ”suuriin voittoihin tottunut Fortum halusi eroon toiminnasta, jonka tuotto oli säädelty” lainsäädännöllä ja viranomaisvalvonnalla.

– Jos Fortum olisi tehnyt moisen hinnankorotustempun, se olisi tuhonnut koko brändinsä. Nyt kasvottomat omistajat laittavat palkkajohdon ahneutensa asiamiehiksi eivätkä siitä juurikaan kärsi, Korhola kirjoittaa.

Hän pitää Carunan ilmoittamia sähkön siirtohinnan korotuksia kohtuuttomina investointivelvoitteesta huolimatta, koska ”rakentamiskustannukset eivät ole viime vuosina suinkaan nousseet vaan laskeneet”.

– Siksi olen itsekin Carunan asiakkaana valmis lähtemään mukaan ryhmäkanteeseen, Korhola kirjoittaa.

Lue myös: Professori äimistyi: Suomi teki taas ”digitat” – Miksi poliitikot myivät varman rahakoneen?

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
            Eija-Riitta Korhola
Eija-Riitta Korhola
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Markku Leppänen

Yksinköhän se meikäläisen pitäsisi kanne nostaa? Pakottavat nimittäin liittymään vesi ja viemäriverkkoon. Aiemmin kustannukset olivat n. 200 euroa vuosi, kun likakaivot tyhjennettiin. Nyt pitäisi maksaa 13 500 euroa siitä ilosta, että pääsee maksamaan 240 e/vuosi perusmaksua ja n. 6e m3 veden käytöstä. Kysymyksessä on samanlainen monopoli, koska vaihtoehtona umpisäiliötä ei hyväksytä, koska alue on nimetty vesihuoltoalueeksi, jossa yhdellä uhtiöllä on monopoli, naapuri jo joutui mökkinsä myymään.

Eli eihän tuo Carunan homma ole vielä mitään, varsinkin kun sen siirtohinnat eivät ole tietääkseni edes Suomen kalleimmat.

Jaakko Savolainen

Suomalaiset poliitikot eivät ymmärrä, mitä he päättävät. Kukaan ei mahda mitään järjen juoksulleen, joten annettakoon se poliitikoille anteeksi. Tyhjästä on vaikea nyhjäistä.

Carunalle, kuten muillekin verkkoyhtiöille eduskunta antoi määräyksen muuttaa verkko varmemmaksi, maan alle. Caruna päätti noudattaa käskyä ja päätti rahoittaa hankkeen nostamalla asiakkailta kerättyjä maksuja. Seurauksena Caruna saa omistukseensa paremman ja kalliimman verkon.

Varsinainen ongelma on siinä, että sähkön kuluttajat, jotka maksavat verkon kalliimpina maksuina, eivät saa mitään. Päivastoin.

Koska he ostavat sähkönsä kallimman verkon kautta, nousee verkon käyttömaksu. Siis seurauksena nyt nostetuista verkkomaksuista seuraa kalliimmat käytytömaksut myös tulevaisuudessa.

Toisaalta Carana saa joskus tulevaisuudessa paremmasta verkosta paremman hinnan sen myynnissä. Eli nykyisten verkon käyttäjien nousseet käyttömaksut lisäävät Carunan myyntihuintaa verkon myynnissä.

Risto Apajalahti

Tekstissä viitattu ajatusta "kansalaisten" osakeyhtiöstä, joka kerää rahoituksensa kansalaisilta, pitäisi ehdottomasti kehittää ja sellainen myös perustaa. Siinä olisi selvästi jotakin uutta kapitalistiseen järjestelmäämme, sillä joku/Suomi pääsisi kyllä kansainvälisiin otsikoihin. Jopa "kommarit" saattaisivat kompata tällaista "yhteisomistusta" - kaptitalistinen sosialisointi ilman väkivaltaa. :)

Ari Heikkinen

Näin politikko tekee päätöksen 1) asiasisällön silmäily; lume /faktinen sisältö (jälkimmäinen jää 80 % ymmärtämättä) 2) harkitaan etu; oma/puolue/lobbarit - ole tarkka järjestyksestä tilanteen mukaan 3) miten tämä esitettävissä olevalle ja tulevalle tarvittavalle äänestäjäkunnalle , ns PTS suunnitelma . Jahas, äänestetä ropsautetaan. On - myönnettäköön - joitakin harvempilukuisia edustajia, joilla aivot osaa hahmottaa maan kokonaisetua ja toimia aidosti sen mukaan. Paino sanalla aidosti.

Esim Caruna tapauksessa Sipilän esiin tuoma tapa pitää verotettavaa tuloa Suomessa. Eipä paljon rajoita. Jos minä moista firmaa pyörittäisin niin esim vaikkapa minun toisen ulkomaisen tytäryhtiön konsultit saisivat niin s--nasti erilaisia toimeksiantoja (kaikenlaista löytyy) Suomen tytärfirmalta ja hintaan jolla per tunti tuskin saisi Rolexia - arvokasta duunia nääs ja semmosta laillista firmojen välistä bussinesta. Nämä tietty olisi kuluja Suomen firmassa ja ennen veroja vähennystä tuloksesta jne, firmalla menis tosi surkeesti noin niinkun tilinpäätöksen valossa. Ei Sipilänkään kannattais välttämättä esittää jotain pikku yksittäis juttua tilkitä kun laiva täynnä ERILAISIA vuotoja. Aletaan epäillä fixuutta.
No, mites sitten saada investointeja (yrityksiä) Suomeen. Pidetääs alkuunsa erillään ns valkokaulus rikollistoiminnan rajoilla heiluvat yritykset (kyllähän nämä tunnistetaan jos halutaan) ja aidosti maahan panostavat toimijat. JA yksityistämiskaupoissa kovat reunaehdot. Akanat häviää äkkiä. JA kyllä tämä on vaikea yhtälö - ennen kuin tämä kokkari ennustaja edustaja käy asialle epärealistisuudesta yms. Ja sitten nämä yksityistämistä ajavat edustajat - on niin maar luottoa bussineksen haltuunottajien toimintaan. Esim Carunan tapauksessa voisi joku tutkailla hieman laajemmalla perspktiivillä miten kytkeytyy EU tasolla toimiviin henkilöihin ja duunien jakamiseen/saamiseen - sellainen tervesieluinen sontakasan talikoija hommiin. Kepulla ainakin "verenperinnön kautta" hajujen kanssa toimeentulevia pitäisi löytyä. Kompetenssia - hmm - siitä sitten jää nalkkiin.
Kokkareilla oma lehmä erittäin painavasti ojassa, persuilla vajetta muuten vaan (yksittäinen piilo-osaaja taitaa löytyä). Oppositio tuuleen huutelijoita, ehkä Ode. Eipä sitten jää kun Sixten. Ja Sixten on liian tervejärkinen. Eli kusessa ollaan. Mitäpäs tässä muuta tämän vuosisadan myöhempi puoli oltukaan.

Matti Lappalainen

Luen E-R:n kirjoitukset tarkkaan, hän ymmärtää energia-asioita erittäin hyvin.

Tosiaan, Keskusta ja Persut vastustivat Fortumin verkon myyntiä. Hallituksessa sen hyväksyivät myös Arhinmäki. Pahimmat syntipukit tietysti olivat Vihreät, joiden ministerien , Hautalan ja Haaviston, vastuulla valtion yhtiöiden holttaus oli. Turha on selitellä jälkeenpäin, olisi syytä reilusti tunnustaa virheensä.

Iiro Koppinen

Kansanedustaja Haavisto, joka pitää tarkkaa huolta imagostaan ja jolla oli valtava kaupunkilainen kannatus presidentinvaaleissa, oli hän, joka oli vastuullisessa asemassa tuolloin eikä ollut sitä mieltä, että luonnollista monopolia ei pidä vapauttaa markkinoille.