Keskiviikko 26.6.2019

Harvinainen teko Julkisen sanan neuvostolta – ”Toimittajia kehotetaan vaikenemaan”

Luotu: 
10.3.2016 14:45
  • Kuva: Uusi Suomi
    Kuva
    Uusi Suomi on Julkisen sanan neuvoston jäsen.
|

Median itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto on antanut harvinaisen julkilausuman. JSN:n kannanotto liittyy toimittajien uhkailuun ja neuvoston huoleen sananvapaudesta.

Uuden Suomen toimittaja Linda Pelkonen kanteli JSN:lle sananvapauden rajoittamisesta, sillä syyttäjä päätti lopettaa esitutkinnan Pelkosta koskevassa uhkailutapauksessa.

JSN:n mielestä näyttää siltä, että poliisi ja syyttäjä eivät ole suhtautuneet asiaan riittävän vakavasti.

– Poliisille on tehty rikosilmoituksia toimittajiin kohdistuneesta uhkailusta, mutta jo esitutkintaa on syyttäjän päätöksellä rajoitettu sillä perusteella, että journalistin ammatissa kovia puheita tulee sietää enemmän kuin normaalisti, neuvosto toteaa.

JSN huomauttaa, että esitutkinnan rajoituspäätöksessä muun muassa todetaan, että ”loukkaus on tapahtunut sellaisen aihealueen piirissä, jonka tällä hetkellä yleisesti tiedetään herättävän voimakkaita mielipiteitä”, ja jotka ”lausutaan usein näkemyksiltään vastakkaiselle taholle monia henkilökohtaisestikin loukkaavalla tavalla”.

– JSN:n mielestä [syyttäjän päätöksen] teksti suorastaan kehottaa toimittajia vaikenemaan sellaisista aihealueista, jotka herättävät voimakkaita mielipiteitä, julkilausumassa sanotaan.

Pelkonen teki viime vuoden loppupuolella rikosilmoituksen saamistaan uhkailuista. Syyttäjä kuitenkin päätti lopettaa tapauksen esitutkinnan perustellen päätöstään muun muassa sillä, että toimittajien ”edellytetäänkin oikeudellisessa mielessä sietävän enemmän loukkaavia kommentteja kuin jonkun julkisuudelta suojassa työtään tekevän henkilön”.

JSN toteaa julkilausumassaan, että yleensä myös toimittaja lasketaan siihen joukkoon, jonka on asemansa vuoksi siedettävä tavallista kovempaa kritiikkiä.

– Neuvosto korostaa sitä, että toimittajan työ sekä sen tulokset ovat julkisia ja kaikkien arvioitavissa sekä kritisoitavissa rankkaankin sävyyn, mutta toimittajan henkilöön ja hänen lähipiiriinsä kohdistuviin uhkauksiin viranomaisten on suhtauduttava nykyistä vakavammin, julkilausumassa sanotaan.

JSN:n tehtäviin kuuluu paitsi hyvän journalistisen tavan tulkitseminen myös sanan- ja julkaisemisenvapauden puolustaminen.

– JSN haluaa tällä kannanotollaan kiinnittää huomiota perustuslaissa turvatun sananvapauden rajoittamiseen, neuvosto toteaa.

Neuvoston mielestä toimittajan henkilöön kohdistuvalla uhkailulla on ”myös laajempia haittavaikutuksia, jotka kohdistuvat koko suomalaiseen yhteiskuntaan”.

– Epäasiallinen palaute ja suoranainen uhkailu saattavat vähentää tai kokonaan estää tiettyjen asioiden käsittelyn mediassa. Tämä on ollut jo aiemmin nähtävissä, kun jotkut tutkijat ovat pidättäytyneet kommentoimasta julkisuudessa araksi kokemiaan aihealueita. Tietoinen tai tiedostamaton itsesensuuri on uhka sananvapaudelle sekä yhteiskunnalliselle keskustelulle ja sitä kautta koko demokraattiselle yhteiskuntajärjestykselle, JSN lausuu.

– Tämä on suomalaiseen yhteiskuntaan kohdistuva vakava uhka, johon viranomaisten tulisi puuttua, neuvosto linjaa.

Uuden Suomen uutisjohto on kertonut tukevansa Linda Pelkosta sataprosenttisesti.

– Julkisen sanan neuvoston lausuma on vahva kannanotto sanan- ja julkaisemisenvapauden puolesta. Toimittajiin kohdistuva uhkailu on tuomittavaa toimintaa, ja sen suhteen pitää Suomessa olla nollatoleranssi, Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sanoo.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Matias Ahtopelto

Miten tämä julkilausuma/kehotus nyt niin ihmeellinen on? Vähemmistön, mutta tälllä kertaa suomalaisten, enemmistö on sitä mieltä tutkimusten mukaan, on, että kyllä fiksut kansalaiset ymmärtävät,milloin yritetään vaikuttaa tai pimittää/kaunistella tietoja. Tämä on todella vakava asia, sillä siitä sikiää kaikenlaiset uutiset, jotka antavat osin värää tietoa. Oikean tiedon "viralliset" julistajat voivat sitten paheksua näitä "tarkoitushakuisia" tietoja. Hyvin on otettu tiedon saajien manipuloinnista oppia Pöhjoiis- Koreasta. Onko niin, että aiklanaan naureltu slogaani, kyllä kansa tietää, pitää paikkansa erityisesti nykyään. Onko palattu itesensuurin aikaan, joskaan ei tällä kertaa ulkopolitiikassa.

Simo Perttula

JSN on lähtenyt linjalle "toimittaja vaietkoon keskusteluissa"? se on sama kuin aikanaan kirkon piirissä oli sanonta "nainen vaietkoon seurakunnassa".
Sananvapaus on nyt uhattuna Suomessakin. Maahan muuttajat ovat saaneet näin paljon aikaiseksi?

Kari Kilpiö

Onko neljännelle valtiomahdille eli julkiselle sanalle pantu kuonokoppa ns. riippumattomien oikeusviranomaisten taholta? Malli idästäkö? Tämäkö on sitä läpinäkyvyyttä ja avoimutta Suomessa. Liekö sensuuritoimenpiteet Ihmisoikeuksien yleismailmallsen julistuksen 19.Artiklan vastainen?

Erkki Martikainen

Oli kyllä niin sekavasti kirjoitettu juttu ettei oikein varma voi olla mitä tällä haluttiin sanoa.Ilmeisesti joku on "hieveän vihainen" mutta se ei selvinnyt että kuka on tehnyt ja mitä ? Vikahan on kyllä vastaanottimessa eli lukijassa että se on kyllä selvä.

Juhani Kleemola

Toimittajat menevät taas kaksilla rattailla. Viime viikolla päätoimittajat toivat esiin julkilausuman missä he puhuivat avoimen ja piilottelemattoman julkilausuman puolesta.

Nyt JSN tulee esiin julkilausumalla, missä se puolustaa toimittajaa joka kritisoi avointa uutisointia lapsen raiskaajan taustan suhteen.

Kovin valikoivaa tuo median avoimuus näyttää olevan. Isossa maailmassa tuota kutsuttaisiin sensuroinniksi. Tällaista se on kun journalistia ei poliitikosta erota.

Tuomas Paasiala

Toimittajien toimenkuvahan on muuttunut viime aikoina uutisten kertojasta mielipidevaikuttajaksi. Kerrotaan vaan ne uutiset julkisuuteen mitkä sopivat omaan maailmakuvaan ja jos on pakko ulkoisen paineen alla kertoa myös itselleen epämiellyttäviä uutisia niin niitä voi aina siloitella ja muokata oman maun mukaan. JSN voisi ottaa kantaa esim. ylen toimittajan "mua tönittiin mielenosoituksessa"-uutiseen vaikka paikalla otetussa videossa ei ole mitään tönimistä... Ylen päätoimittaja taisi olla mukana tuossa julkilausumassa jossa vedottiin tosiasioihin perustuvan uutisoinnin puolesta...

Marko Koskenkorva

Toimittaja oli vaatinut selitystä, miksi poliisi kertoi julkisuuteen Kempeleen lapsenraiskaajan etnisen alkuperän.

Tämä herätti keskustelun mm. MV-lehden sivuilla.

Ja kuten aina kommenteissa joku hatustaan läpi kasvanut vaati toimittajan päätä vadille.

Toimittaja ei tietenkään vaatinut rangaistusta tälle kommentoijalle, vaan tähtäimessä oli (taas) MV-lehti.

Varmaan kanteen tekijöillekin oli alusta lähtien selvää, ettei mitään syytettä tulla nostamaan, mutta mitäpä siitä, kun jutun voi tehdä pelkästä ilmoituksestakin.

Ja kuten monista kommenteista huomaamme niin monelle riittää pelkkä otsikon lukeminen.

(`G´,)