Maanantai 15.10.2018

Kansanedustajan vastaus Musta Barbaari -poliisikohuun: ”Aina voi palata kotimaahansa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.7.2016 14:59
Päivitetty: 
11.7.2016 17:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Arkistokuvassa Musta Barbaari.

Perussuomalainen kansanedustaja Leena Meri kommentoi Facebookissa keskustelua, joka on syntynyt artisti Mustan Barbaarin kritisoitua poliisin käytöstä hänen äitiään ja sisartaan kohtaan.

– Jokainen Suomessa oleva voi joutua lain puitteissa esittämään [henkilöllisyytensä] jos poliisilla on lain mukaisia tehtäviä, kuten poliisi kertoo. Poliisin toimivalta perustuu lakiin, Leena Meri toteaa.

Julkaisunsa kommenteissa Meri kirjoittaa:

– Minä ihmettelen että näin kovaa haloota ei tule kun suomalainen joutuu elämässään taistelemaan selviytyäkseen mutta annas olla kun on maahanmuuttaja niin ihan kamalaa on. Jos Suomessa on niin paha olla niin aina voi palata kotimaahansa nauttimaan niistä perusoikeuksista ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, Meri kirjoittaa.

Musta Barbaari on syntynyt Turussa. Hänen äitinsä on kotoisin Tansaniasta.

Meri kertoo Uudelle Suomelle, että hänen kommenttinsa on suunnattu yleisesti maahanmuuttajille. Meri kertoo, ettei tiedä Mustan Barbaarin taustoista eikä artisti ole hänelle entuudestaan tuttu. Meri myös toteaa, ettei halua loukata Mustaa Barbaaria eikä hänen perhettään.

Meri toteaa, että hänen mielestään ongelmallista sekä Mustan Barbaarin esiin nostamassa tapauksessa että esimerkiksi taannoisessa irakilaisperheen tapauksessa on se, että viranomaiset eivät voi kertoa yksityishenkilöiden asioista julkisuudessa. Meri on ammatiltaan varatuomari ja on työskennellyt muun muassa maistraatissa.

– Poliisia on hirveästi parjattu, hyvin herkästi tulee tutkintaa virkavirheistä. Sellainen poliisiviha on päällä, Meri kuvailee kokemustaan nykyilmapiiristä.

Mustan Barbaarin kritiikki liittyy Helsingin poliisin perjantaiseen ulkomaalaisvalvontaan, jossa artistin mukaan hänen äidiltään ja sisareltaan vaadittiin passeja, ja kun sisar kieltäytyi, poliisi laittoi heidät artistin mukaan rautoihin.

Poliisi on vastannut Mustalle Barbaarille näin:

– Tarkastettavat henkilöt valitaan satunnaisesti, eikä se saa perustua pelkästään tarkastettavan henkilön fyysisiin ominaisuuksiin ja piirteisiin. Valvonta kohdistuu myös henkilöihin, joiden toiminnassa ei ole mitään huomautettavaa.

Lisäksi poliisi on tänään julkaissut tiedotteen siitä, miten ulkomaalaisvalvontaa tehdään.

Lue lisää: Poliisi vastaa Mustalle Barbaarille: ”Tarkastettavat henkilöt valitaan satunnaisesti”

Lue lisää: Mustan Barbaarin poliisikritiikki: Syyttäjä arvioi tilanteen

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jarmo Hussi

Oliko tuossa jotain väärin?
Wikipedia kertoo: Nikanderin äiti on tansanialainen ja isä suomalainen. Tansania ei ole sotaa käyvä maa. Mikä estää, miksi ei voisi palata jos ahdistaa? Eikö yksi ja toinen suomalainenkin ole välillä uhonnut että karistaa maan pölyt jaloistaan jos sitä ja sitä tapahtuu. Musta Barbaarihan olisi yksi hodaari (sankari swahiliksi) jos palaisi Tansaniaan.

Juha-Petri Jantunen

Jos satunnaisvalvontaa halutaan, niin ilmeisesti paperit pitäisi kysyä aina muutamalta kymmeneltä blondilta, että voidaan kysyä yhdeltä mustalta. Ilmeisesti satunnaisvalvonta joudutaan siis lopettamaan. Toisaalta eihän valvonnasta ole paljoakaan hyötyä, koska avainmaat eivät ota karkotettuja vastaan.

Irina Gagarin

Musta Barbi on kerännyt julkisuutta itselleen reilusti ja julkisuudesta hän elää. Uhriutuminen ja rasismikortin heiluttelu tällaisessa asiassa on asiatonta.
Perussuomalainen poliitikko otti yleisellä tasolla kantaa asiaan ja välittömästi häntä aletaan ymmärtää väärin ja yhdistää asioihin, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Melkoinen aasinsilta tuo sinun heittosi (=silta jota pitkin aasikin pääsee perille).

Ville Vulpes

Mustan Barbaarin pitäisi nyt sitten mennä Turkuun ja pysyä siellä. Kannatan sitä, että turkulaislle pitäs olla viisumi, jos seikkaillevat Turun ulkopuolella ja tämä ei liity mitenkään ihonväriin vaan turkulaisuuteen.

Tapio Mäkeläinen

Et ole tainnut Turussa käydäkään . Kansanedustajan kommentti oli niin ala-arvoinen möläytys että tunnen myötähäpeää. Hänen ja Vulpesin tapaiset ihmiset näköjään ovat uskossaan vahvoja. Hienoa, että Vulpes Presidentinkin hakemaan viisumia ja siinä ohessa kolmen puoluejohtajan myös. Ja Kike jota turkulaisenpaa ei ole. Sanoa saa näköjään.mitä vaan mutta samalla paljastaa oman tasonsa.
Persut ampuvat nyt hädissään kaikkea liikkuvaa. Takiaspuolueidenkin alle laskeneella kannatuksellaan menettäisivät kaksi kolmasosaa paikoistaan. Naurettava EU kapina osoittaa että populisti on populisti joita kannattaa jonkin sortin popula. Monikohan osaa ensiyrittämällä kirjoittaa sanan miljartti oikein ja sanoa että mitä sillä rahalla saa. Kommentteja lukiessa kun tuntuu etä kaikki ratkeaa jos kansanedustajien palkkoja leikataan.
Saas nähdä mihin tässä vielä päädytään. Persut on passe ja äänet menee jonnekin. Noi möläytykset ei enää pure ja varsinkin maailmalla rehoittavan hädän ja rasismin raaistuessa ne ovat sikamaisia.

Antero Pönni

Mitä pahaa Suomen kansa on oikein tehnyt, kun meitä rangaistaan näin tyhmillä rasistisilla kansanedustajilla kun mitä Leena Meri on?
Ihmettelen myös kauheasti miten Meri oikein on selvittänyt poliisikoulun pääsykokeet?

Antero Pönni

Älähän nyt kiukkuusi halkea siellä. Vai pitääkö sukulaismies laittaa rauhoitamaan oikein viran puolesta, kun on poliisi.
Merihän on ollut julkisella puolella töissä, joten hänen palkkansa maksetaan verotuloista.
Verotuloista joita meistä isoin osa maksaa veroja. Itsekkin on tullut tässä vuosien mittaan tullut työllistettyä lähes 40 henkilöä.
Suvusta löytyy myös muutama lakimies. Yrittäjiä lähelle 20. Ei lienee tarvi enenpää jatkaa...
Ilmeisesti sossun luukulta haet kaljarahasi, jotka on revitty meidän verorahoista? Olenko oikeassa?

Antero Pönni

Nyt ei oikein itselle avautunut mitä ihmettä oikein tarkoiti kommentilasi? Vai kulutatko huviksesi koneesi näppiksiä?
Varatuomari tai ei, niin ei ainakaan osaa noudattaa lakia. Eikä osannut ottaa selvää Nikanderin olevan syntyjään suomalainen ja asuvan Turussa. Suomen armejan käynyt ja alikersantina pääsi sieltä siviiliin.
Aikooko Meri yksinvaltiaaksi ja kieltää Nikanderin poistumisen Turun alueelta.
Edeleenkin toistan, mitä olemme tehneet, kun meitä rangaistaan näin tyhmillä kansanedustajilla?

Iiro Koppinen

Pitääkö III maan kansalaisen näyttää passi poliisin kysyessä muuallakin kuin EU-ulkorajalla? En tiedä, mutta varmaan hyvä olisi? EU-kansalaisen on näytettävä ainakin varustamolle, kun matkustaa Viroon eli toiseen EU-maahan. Nämä ovat hankalia, kun perustuvat toisen kertomukseen ja viranomainen ei saa puhua mitään. Voihan periaatteessa olla, että ylilyöntejä sattuu, mutta ehkä ei kovin helposti??

Vesa Pajula

Tällasta lakia ei ole olemassa. Poliisilla on joissakin tilanteissa oikeus selvittää henkilöllisyys, se on täysin eri asia kuin kansalaisen velvollisuus todistaa henkilöllisyytensä, joskin se on luultavasti tämän tapauksen "puolustuksen" ytimessä.

Sirpa Abdallah
Vastaus kommenttiin #50

Ainakin ulkomaalaislaista löytyy kyseinen velvollisuus osoittaa henkilöllisyys poliisin tai rajavartiolaitoksen sitä kysyessä.

"129 b § (6.3.2015/193)

Poliisin ja rajavartiolaitoksen tarkastusoikeus

Poliisilla ja rajavartiolaitoksella on ulkomaalaisvalvontaa varten, jos se on perusteltua ulkomaalaisen henkilöllisyyden, kansalaisuuden, maassaolo-oikeuden tai työnteko-oikeuden selvittämiseksi, oikeus:

1) saada valvonnan kohteelta tiedot ja tarkastaa tarvittavat asiakirjat hänen henkilöllisyydestään ja kansalaisuudestaan sekä oikeudestaan oleskella maassa ja tehdä työtä;
................... "

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040301?search%5Btype%5D=pi...

Sirpa Abdallah
Vastaus kommenttiin #59

Ei Eurooppalainen sairaanhoitokorttikaan ole kuvallinen. Tuo korttikaan ei kyllä välttämättä kelpaa koko Schengen alueella, sillä Jos eurooppalaista sairaanhoitokorttia ei hyväksytä jossakin EU-maassa, Norjassa, Islannissa, Sveitsissä tai Liechtensteinissa, pyydä kotimaasi vakuutuslaitosta ottamaan yhteyttä kyseiseen ulkomaiseen lääkäriin tai sairaalaan. http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=563&langId=fi

http://www.kela.fi/eurooppalainen-sairaanhoitokortti_nain-haet

Toni Rintala

Kun poliisi kysyy rikoksen tai valvonnan takia ihmisiltä papereita, vedetään siitä herne nenään. Normaali ihminen olisi näyttänyt henkkarit. Barbaarit nostaa metelin..

Egyptissä jouduin yhden bussimatkan aikana näyttämään passia (ja lippua) 3 kertaa. Vain, koska olin ulkomaalainen. En hermostunut.

Eero Mattila

Joo, seuraavan kerran kun poliisi kysyy ajokorttia - se on tulkittava rasismiksi. Aina ja kaikkialla syy on rasismi - tämä selvä. Poliisi on rasisti. Ajokortti on rasisti. Jokainen tumma tai vaaleihoinen on rasisti. Mies ja nainen ja lapsi on rasisti. Yle esittää rasistiuutisia. Taksi ja bussikuskit on rasisteja. Lipuntarkastaja on rasisti. Konduktööri on rasisti. Lentokapteeni on rasisti. Portsari ja baarimikko ovat rasisteja. Lääkäri on rasisti. Pääsykokeiden valvoja on rasisti. Kaduntallaaja ja keräjäläinen ovat rasisteja. Mahtavaa ja pää takaisin pensaaseen, koska kaikki ovat rasisteja omalla tavallaan.

Jarmo Hussi

Keitä ne on ne rasistit
Sellaiset rasistimiehet
Joita koko valtakunta kavahtaa?
Keitä ne on ne rasistit
Sellaiset rasistinaiset
Jotka edustajatyöstä palkkionsa saa?
Me ollaan rasisteja kaikki
Kun punavihrein silmin katsotaan
Me ollaan rasisteja elämän
Ihan jokainen

Keitä ne on ne rasistit
Sellaiset rasistinaiset
Jotka turvapaikka-anomukset hylkäävät?
Keitä ne on ne rasistit
Sellaiset poliisimiehet
Jotka paperit kadunkulmalla katsovat?
Me ollaan rasisteja kaikki
Kun punavihrein silmin katsotaan
Me ollaan rasisteja elämän
Ihan jokainen

Olli Suvinen

Nonniin ja rasisti kortti viuhuu taas minkä kerkeää.
Jos nyt ihmiset rakkaat ottaisitte päänne pois sieltä Merkelin takalistosta niin tajuaisitte, että se kuuluu poliisin toimenkuvaan tarkistaa henkilöllisyys tarvittaessa.

Ja sitä ei todellakaan ulospäin näy onko kyseessä maahanmuuttanut arabi vaiko maassa syntynyt arabi.

Erkki K. Laakso

Ihonväristä on tehty ikuisuuskysymys ja ikään kuin ei muita syrjinnän perusteita maailmassa löytyis ja on niin helvetin helppo heittäytyä ylimieliseksi, melkeimpä "kuninkaanksi", et "mitä vittua sä tuut papereita kysyy, kun mä oon musta, keltainen tai punavihree"..

Mua on jahdattu koko saatanan ikäni yhteiskunnan taholta ja "kaunaa" kannan ainoastaa karkuun juoksevalle siittäjälleni, joka on iso raukka paska valtion virkamies/poliitikko, jonka poliittinen status mahdollisti kiusaamiseni ja elämän tuhoamisen!!

Mua on jo pitkään vituttanut tälläset "barbaarit", jotka jo omalla käytöksellään provosoi ja sit valittaa, kun on ihan aiheesta joutunu "raudotetuks"! Se nyt vain on niin, etää ei sitä voi vanhaerkkikään valittaa jos vittuilee poliisille ja ei kysyttäessä esitä papereita. Loppupeleissä sitä joutuu viel putkaakin niskuroimisestaan tai peräti virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta jos tilanne äityy "ryysyilyyn"..?

Meil oli takavuosina yks kuuluisa valtakunnansovittelija, joka ei osannu käyttäytyä ihmistenilmoilla ja mm. ravintolassa vittuili tarjoilijoille, jotka lopetti anniskelun päihtyneelle, hän uhmakkaasti vain kovalla äänellä oli tokaissut, "ettekö te tiedä kuka minä olen".. Siihen vielä porttikielto päälle niin hyvä tuli!

Kaikille väristä riippumatta käytöstapoja ja nöyryyttä hieman, niin se vie vaikeitakin elämäntilanteita ja asioita eteenpäin..

Jussi Suoverinaho

Voi hävänen aika mikä mielensäpahoittaja! Mies joka on syntynyt Suomesessa ottaa taitelijanimekseen Musta Barbaari. Wikipedian mukaan sana Barbaari on sivistymätöntä tai raakalaismaista ihmistä kuvaava sana. Barbaari kuvaa ulkomaalaisten käsittämätöntä pälätystä ”bar, bar”.

Luulisi, että tällaisella itsetunnolla varustettua kaveria ei äitinsä hehkilöllisyyden kyseley voisi vähämpää heilauttaa! Musta Barbaari voi nyt kyllä vaihtaa taiteilijanimekseen Musta Nenäliina!

Juu ja tiedän, että tästä minulle nousee laakista rasisti- ja vihapuhekortit mutta ne on jo jokseenkin menettäneet merkityksensä.

Anita Nissinen

Poliisin tehtäessä ulkomaalais valvontaa niin eiköhän ole selvää että ulkomaalaisilta voidaan passit tarkistaa.. Kun passia kysyttäessä sitä ei haluta näyttää niin kyllä tulee epäilys että onko jotain pelättävää vai onko sitä passia ylipäätään olemassa.. Onhan tämä nyt merkillistä jos aletaan joka paikkaan tuota rasismia tyrkyttää..Mielestäni poliisi toimi aivan oikein ja eikun enemmän vaan tarkistuksia niin saadaan laiton maahan muutto kuriin..

Timo Göös

Yksinkertaisesti typeriä ihmisiä, oli kyseessä tumma tai vaalea. Kannattaa esittää paperit tai vakuuttava todistus henkilöllisyydestään poliisille. Suomessa meinaan on vielä maailman parhaat poliisit, täytyy olla idioootti tai humalassa jotta saa riidan aikaiseksi virkavallan kanssa.

Sirpa Abdallah
Vastaus kommenttiin #51

Onko kovin vaikea kertoa ettei henk.papereita ole mukana. Kuitenkin kertoo oman nimensä ja henkilötunnuksensa, jonka perusteella poliisi voi tarkistaa tietojen paikkansapitävyyden. Ei pitäisi tehdä asioista kovin vaikeita, kun helpommallakin selviää.

Poliisi voi tarvittaessa mennä jopa kotiin henkilön kanssa katsomaan henkilöpapereita.

Jesse Heinonen

Mikäs laki muka vaatii ihmisiä pitämään henkilöllisyystodistusta mukanaan julkisella paikalla? Ei yksikään.

Kansanedustajana voisi joskus sentään seisoa selkä sen verran suorana, että ottaa asioista selvää ennen kuin laukoo typeryyksiä. Musta Barbaari on kuitenkin suomalainen, ja siitä päätellen hänen kotimaansakin lienee Suomi. Populismilla on helppo ratsastaa, mutta idiootiltahan siinä kuulostaa.

Jussi Suoverinaho

Kyse ei ole Mustan Barbaarin henkillöllisyydestä vaan hänen äitinsä ja siskonsa henkilöllisyyden tarkastamisesta. Onko henkilöllisyyden tarkastaminen poliisilta populismia? Oletko muuten itse ottanut selvää kansanedustaja Meren koulutuksesta? Musta Barbaari ei ole Suomalainen, hänellä ei ole henkilöllityystodistusta moisella nimellä. Hänen nimenssä on James Nikander ja hän on Suomen kansalainen.

Jarmo Hussi

Puhumattakaan syrjivästä mediasta joka meni ja paljasti sukupuolen vaikka sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä kuten ei monissa uutisissa etnisellä taustallakaan näytä olevan. Nyt oli mainittu kummatkin, rasistinen lehdistö ja sovinistinen vielä päällepäätteeksi. Missä on poliittinen korrektius?

Ilkka Sorri

Laki ei liene vaadi pitämään henkkareita mukana, mutta jos jossain rikos- tai onnettomuustilanteessa ei sitten ole niitä, niin lähdetään sitten"kammarille" tarkistelemaan sitä henkilöllisyyttä! Kaipa tuo "valvontatilanne" on vastaava.
Näin kävi itselleni Tomppereella kun kärähdin punasia päin kävelystä Stocmannin edessä: Sanoin kiusallani ettei ole papereita mukana, niin Poliisit totesivat yhteen ääneen, että "Sori vaan..." [=Sorin poliisiasema]
Siinä vaiheessa tietysti muistin että onhan mulla se ajokortti tuolla lompsan välissä ... ja selvisin pikku sakoilla (!)

Erkki K. Laakso

Tuollainen tilanne yleensä selviää varsin joutuin siitäkin huolimatta, vaikkei niitä "papereita" olis matkassa, niin asiallinen käytös ja oman nimensä kertominen ja sotu, niin se onpi siinä. Mikäli olet aiemmin asioinut polliisimiesten tahi naisten kanssa aiemmin ja sinusta on esim. erityistuntomerkkejä taltioitu "tatuointi tai jokin muu tunnisteseikka", niin sen he näkevät heti koneeltaan ja voi vielä tälläkin tuplavarmentaa kuka olet!!

Jotensakin vain tulee mieleeni, et onks tääkin nyt jokin "sovittu juttu", niin kuin se jatkuvasti "linja-autopysäkille" jätetty lapsonen..?

Mika Uusitalo

Mitä tässä pitää pyytää anteeksi ja keneltä?

Normaali kommentti, jos ei meno miellytä niin voi vaihtaa maisemaa. Suomessa nyt on ollut tapana tehdä niin kuin poliisi pyytää, näyttää kiltisti paperit pyydettäessä ja jatkaa illanviettoa kaikessa rauhassa. Toinen vaihtoehto on pahoittaa mielensä ja itkupotkuraivareiden saattelemana löytää itsensä raudoitettuna kadulta.

Nikanderin äiti ei ollut syntyperäinen suomalainen ja jos tälläinen menettelytapa ei miellytä niin voi sitten muuttaa vaikka sinne missä poliiseja kivitetään virantoimituksessa. Myös syntyperäiset suomalaiset voi vaihtaa maisemaa jos haluavat, kuuluu vapaaseen liikkuvuuteen.

Mutta sillon jos henkilöllisyyttä tarkastetaan, suomalaisen poliisin kanssa on äärimmäisen helppo tulla toimeen jos itse on asiallinen.

Nikander voi itse pyytää anteeksi sitä, että yrittää lietsoa vihaa virkamiehiä vastaan ja keinotekoista vastakkainasettelua maahanmuuttajien ja kantaväestön välille. Monessa asiassa fiksu kaveri, nyt ehkä pahoittanut mielensä koska äiti osallisena moiseen selkkaukseen. Lehdistö voisi myös pyytää anteeksi lietsomisiaan, täällä saa ihan tarpeeksi lukea tätä vihervasemmistopaskaa muutenkin. Mielestäni mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut.

Ari-Vesa Parviainen

Muistaakseni ei Suomen kansalaisen ole pakko pitää henkilötodistusta mukanaan. Mutta kysyttäessä pitää kertoa sotu, jonka poliisi voi koneeltaan todentaa.
Ei- kansalaiset eivät ole järjestelmässä, joten paperit pitää olla näytettäviksi.
Kyse on tunnistuksesta eikä rasismista, vaikka siihen turhan herkästi viitataankin.

Marko Kivelä

Oudon monilta näyttää jääneen huomaamatta se, ettei poliisia kritisoitu siitä, että hän kysyi papereita vaan poliisin agressiivisen toimintatavan vuoksi. Minusta on tärkeää, että suomalaiset poliisit jatkossakin pyrkivät hoitamaan tehtävänsä ammattitaidolla ja sen tuomalla rauhallisuudella. Onkin mielenkiintoista jos puolet kommentoijista hyväksyy sen, että poliisiksi päätyy kuumakalleja joiden mielestä kansalaisten kovistelu on oikea tapa hoitaa poliisin tehtäviä.

Antero Pönni

Marko näin on marjat! Isoin osa takertui tuohon papereiden kysymiseen. Kun syynä oli poliisin agressiivinen käytös minkä takia juttu lähti liikkeelle. Toivottavasti tämä poliisi kaksikko on toistaiseksi hyllytetty tutkinnan ajaksi.

Mika Uusitalo

Pitääkö pyytää kauniisti ja jos ei saa haluamaansa niin jättää asia hoitamatta? Poliisi edustaa Suomen lakia ja virkavaltaa, valvoo yleistä järjestystä ja takaa Suomen kansalaisten oikeuden turvallisuuteen ja jokaisen itsemääräämisoikeuteen.

Poliisi ei ole kuka tahansa kadunmies joka suutuspäissään niputtaa jengiä kun ei saa haluamaansa. Tilanteen ja henkilön saattaminen siihen tilaan, että ei ole vaaraa muille tai itselle, kuuluu poliisin tehtäviin.

Jos on valmis kansalaistottelemattomuuteen virkavallan pyytäessä tekemään jotain, pitää olla valmis kestämään seuraukset, eli rauhoitus ja tilanteen hoitaminen vaikeamman kautta.

Toivottavasti tämä poliisikaksikko saa ylennyksen. Toivottavasti kukaan poliisista ei pyydä anteeksi mitään.

Erkki K. Laakso
Vastaus kommenttiin #45

Juuri näin! Totuuttahan me emme vielä tiedä ja kukaties, vaikka poliisien silmille olis "syljetty", kun ylimielisyys on sekoittanut oman pään ja kenties lisättynä vähän voimajuomaa. Poliiseille kiitosta työstään, sillä näitä tummaihoisia on aivan liian paljon päässyt jo nyt "piiloon maanalle" ja kenties odottamaan sitä lähtökäskyään Allu akbarille, vai miten se nyt menikään "Herransa luo", panosvyö matkalaisenaan..?

Antero Pönni
Vastaus kommenttiin #45

Tuo kommentti on kyllä sinisilmäisyyden huippu! Toinen poliiseista kävi heti käsiksi Nikanderin äitiin, niinkuin katugansteri ja alkoi vaatimaan passin esittämistä huonolla englannin kielellä. Ainoastaan sanoivat olevansa poliiseja. Toinen esitti vasta pyydettäessä poliisimerkinsä. Missään vaiheessa eivät kertoneet miksi kysyvät passia, vaikka se on tiukasti määrätty, että aina on kerrottava miksi kysytään!
Toinen poliiseista ei pystynyt esitämään että hän on poliisi. Ilmeisesti kortti oli jäänyt kotiin. Syytettiin sitten naiskaksikkoa omasta mokasta sen kähveltämisestä ja laitettiin rautoihin. Oliko poliisikaksikko puolisokea ja täysin ammattitaidoton, kun heidän mukaansa heiltä voi kaksi hentoa naista jotakin kähveltää täysin huomaamatta??
Poliisit rikkoivat myös lakia ottaessaan Nikanderin siskolta kännykän pois ja poistaessa siinä olevat kuvat. Lain mukaan virkamiehen toimintaa saa kuvata julkisella paikalla. Samoin rikkoivat nikanderin äidin IPadin.
Toiveesi on turha poliisikaksikon ylennyksestä. Päinvastoin, jos ylennys olisi tulossa, niin nyt se menisi viimeistään nyt jäihin. Myöskin mitä todennäköisesti kaksikko hyllytetään tutkinnan ajaksi.

Mika Uusitalo
Vastaus kommenttiin #61

Olitko paikalla?
Oletko oikeasti sitä mieltä, että poliisin pitää virantoimituksessaan alkaa vastaamaan haastatteluun aikeistaan, henkilöllisyydestään ja esiteltävä virkamerkkiä, samaan aikaan kun häntä kuvataan? Kun kieltäydytään kertomasta omaa henkilöllisyyttä, tilanne raukeaa ja poliisin pitää jättää tehtävän kesken? Vai pitääkö jäädä väittelemään siitä kuka nyt näyttää ja mitä?
Mistä tiedät että poliisit hyllytetään? Oletko kuullut heidän version tapahtuneesta vai huudellaanko tässä nyt oletuksien perusteella?

Pitääkin seuraavan kerran kun poliisi pysäyttää minut vaikka puhallusratsiaan, alkaa kuvaamaan ja haastattelemaan "oletko edes oikea poliisi?" Sitten nostan metelin somessa jos löydän itseni maijan perästä.

Mika Peltokorpi
Vastaus kommenttiin #68

Poliisin virkamerkki on julkinen dokumentti ja se tulee aina pyydettäessä esittää. Ainakaan itse en anna mitään henkilökohtaisia tavaroitani henkilölle joka VÄITTÄÄ olevansa poliisi. Henkilötodistuksista puhumattakaan. Lisäksi tapahtuma-aika oli yö ja pyyntö esitettiin englanniksi.

JOS virkamerkki esitettiin, niin tällöin poliisilla oli toki mahdollisuus suorittaa kiinniotto, ellei henkilöllisyyttä voida muten todentaa. Videotallenteen poistaminen puhelimesta ei ainakaan helpota poliisin todistustaakkaa tässä suhteessa. En ota enempää kantaa, kun en ollut paikalla.

Ja kyllä, puhallusratsiassakin poliisin tulee esittää virkamerkkinsä, jos sitä pyydät. Joka ei tietenkään sujuvoita tilannetta ja on tilanteeseen nähden ehkä asiakkaan puolelta selkeä ylilyönti. Kuvata saa ihan vapaasti. Se, onko vaikkapa autossa oleva tuulilasikamera päällä, ei ole poliisin asia paitsi eräiden poikkeuksellisten taktisten syiden vuoksi. Silloinkin sulkemispyyntö pitää perustella.

Mika Uusitalo
Vastaus kommenttiin #54

Kaikkea voi aina kritisoida, mutta maassamme luvattomasti ja paperittomina olevat henkilöt enimmäkseen ovat tummaihoisia. Vähän turha kysyä papereita pohjoismaalaisen näköiseltä, valkoihoiselta henkilöltä henkilötodistusta, jos Afrikasta ja Lähi-idästä tulleita on kadoksissa. Mistä poliisi voi tietää kuka on kukin, jos ei voi kysyä henkilöllisyyttä? Ei joka asiasta voi pahoittaa mieltänsä.

Jarmo Ylikoski

Leena Meri on täysin oikeassa. Eiköhän tuo muslimien rasismi kantaväestöä kohtaan jo voisi loppua? Me olemme tämän maan rakentaneet haluamaksemme. Jos se ei kelpaa, niin parasta jatkaa matkaa. Rasismikorttinne on käytetty loppuun, sitä on turha kenellekään täysjärkiselle esittää, heilutelkaa sitä niissä taistolaiskommareiden piireissänne vain.

Antero Pönni

Jarmo Ylikoski, alkuperäinen Suomen väestö on lappilaiset.
Joten pakkaahan kimpusi ja kampusi ja lähde esi- isiesi maille, Uralille! Jos ei kerran nykyinen Suomen meno mielytä.
Voimme tulla lentokentälle, tai rautatieasemalle toivottamaan hyvää matkaa pelkän menolipun kanssa matkustaville.

Antero Pönni

Paitsi että Itä- Uudenmaan poliisilaitoksen syyttäjän mukaan naiskaksikkoa ei epäillä mistään rikoksesta. Toisin kun tilanteessa olleita poliiseja.
Näiden poliisien toiminta on tällä hetkellä rikostutkinnan kohteena. Syyttäjän mukaan voi kestää yli kuukauden vähintään.
Oma arvio, poliisit hakivat sairauslomaa. Tilanne lienee ollut heille liian traumaatinen kokemus. Joten sen takia tutkinta viivästyy.

Erkki Martikainen

"Musta Barbaari on syntynyt Turussa. Hänen äitinsä on kotoisin Tansaniasta."
Ei taida olla syntynyt missään , korkeintaan jonkun ajatuksissa. Mainosmielessähän tätä juttua pyöritetään ajattelematta sukulaisten kärsimyksiä mutta eihän se mitään kun rahaa tulee.

Kukahan se olikaan Severi Suhosen äitee, lieneekö musta vai keltainen ?