Tiistai 17.7.2018

Kansanedustaja: 3 ”tylyä” esimerkkiä Suomesta – tämän takia sunnuntaipalkkaa ja työttömyysturvaa pitäisi leikata

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.8.2016 09:15
Päivitetty: 
12.8.2016 09:26
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Ekonomistitaustainen kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) toivoo yhä, että sunnuntain lakisääteistä tuplapalkkaa tullaan alentamaan. Arkistokuva.
|

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen kertoo blogissaan kolme suomalaisyrittäjien tarinaa, jotka hänen mukaansa osaltaan selittävät, miksi kokoomus ja Vartiainen itse ajavat heikennyksiä työttömyysturvaan sekä muun muassa lakisääteiseen sunnuntain tuplapalkkaan.

– Kaikki nämä tarinat ovat tietysti vain yrittäjien kertomia, ja varmaan niissä on monenlaista vastakkaistakin näkökulmaa. Ne kertovat kuitenkin tylyllä tavalla siitä, miksi Suomessa monien mielestä on ”pula työpaikoista”, vasemmistolle mieluista ilmausta käyttääkseni, Vartiainen kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Vartiaisen esimerkit kertovat muun muassa ongelmista työn vastaanottamisen kannustavuudessa.

– Juttelin hiljattain itäsuomalaisen yrittäjän kanssa. Hän halusi laajentaa toimintaansa ja rekrytoida lisää työntekijöitä, joilla olisi juuri hänelle sopivaa osaamista. Koska saman alan yritys oli hiljattain lopettanut toimintansa kohtuullisen etäisyyden päässä, hän koetti houkutella alan osaajia lopettaneen yrityksen henkilökunnasta töihin. Ei onnistunut — ainakaan heti, koska työpaikkansa menettäneet halusivat ensin hieman ”huilata” ansiosidonnaisella, kansanedustaja kertoo.

– Toinen tarina tulee pohjanmaalaiselta ravintolayrittäjältä. Hän on hiljattain tehnyt päätöksen sunnuntain aukiolon lopettamisesta. Se oli ollut tappiollista jo jonkun aikaa eikä sitä ikuisesti kannata tappiolla pyörittää. Vaikka asiakkaita olisi, pakollinen kaksinkertainen palkka on liian suuri kustannus. Henkilöstölle tämä on menetys, koska sunnuntaitunnit ovat olleet suosittuja.

Kolmantena Vartiainen kertoo pohjoissuomalaisesta rakennusalan yrityksestä, ”joka oli vajaa vuosi aiemmin joutunut tilausten puutteessa irtisanomaan työntekijöitään”.

– Irtisanottujen joukossa oli myös alisuorittaja, joka ei oikein soveltunut tehtäväänsä eikä sitä oppinut. Kun kysyntätilanne parani, rekrytoitiin taas lisää työvoimaa. Mutta koska aiemmasta irtisanomisesta oli kulunut alle 9 kuukautta, mainittu alisuorittaja vaati takaisinottovelvoitteen nojalla työsuhteen palauttamista.

Vartiaisen mukaan kaikki mainitut tarinat toimivat perusteluna sille, mitä hallitus ja Kokoomus ajavat. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa ollaan jo lyhentämässä, mutta Vartiainen haluaisi jatkaa muutoksia.

– Parempi olisi tietysti miettiä koko työttömyysturva uudelleen niin, että se todella olisi järkevä vakuutus työttömyyden kannalta, mutta pitäisi työnteon kannustimet terävinä, hän kirjoittaa.

– Ja kunhan sunnuntaityön pakollista tuplapalkkaakin aikamme kakistelemme, eiköhän siinäkin jossain vaiheessa järjen ääni voita. Sairaanhoitajat ja poliisit ansaitkoot sunnuntaikorvauksensa, mutta miksi estää muiden hyödyllistä työntekoa? hän jatkaa.

Muun muassa vasemmistoliittolainen pääluottamusmies Teemu Hiilinen vastaa omassa blogissaan kriittisesti Vartiaisen kirjoitukseen.

Lue myös: Hämmennys kokoomuksessa – oman eduskuntaryhmän esitys sunnuntailisistä yllätti kansanedustajan

Lue myös: Lähihoitajien tyrmistys ehdotukselle sunnuntailisän poistosta – ”Uskomattoman röyhkeä palkka-ale”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Marja-Liisa Kalkela

PERUSTUSLAKI, 2 luku : Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan
(sukupuolen, iän, alkuperän, kielen,jne..
muun henkilöön liittyvän syyn
perusteella.)
Työttömyyden,Irtisanomisen vuoksi.
Vai aikooko Eduskunta rikkoa ihmisoikeuslakiakin?
19 §
Oikeus sosiaaliturvaan
Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon.
Lailla taataan
-jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan
-työttömyyden
-, sairauden,
-työkyvyttömyyden ja
vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Mitä ministerivala pitää sisällään ?
Vakaamuspuoueet Sipilä ja Soini.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #19

Ministerin virkavala:
"Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta),
- että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä
-toimin oikeudenmukaisesti ja
- puolueettomasti kansalaisten
- ja yhteiskunnan parhaaksi."

Marja-Liisa Kalkela

Jotkut alisuorittajat loisii verovaroilla tekosyillä vaikka töitä on tarjottu. Miten sattukin Kokoomusen oma Golf-kerhon "ministeri" koplauksen vuoksi joutui eroamaan ministerin pestistä .

Suvi Lindén - 5 000/kk
13.5.2015
Suvi Lindén (kok.) saa sopeutumiseläkettä noin 5 000 euroa kuukaudessa.
- "Eläkkeen ansiosta olen pystynyt keskittymään 12-vuotiaan tyttäreni koulunkäyntiin eikä ole tarvinnut lähteä töihin".
Näin sanoo Linden Ilta-sanomissa.

Mukava "ansiosidonnainen päiväraha kestänyt jo vuosia eikää närästä Vartiaista yhtään .Eikä tuo ole ainut "alisuorittaja" eduskunnasta joka on pudonnut sieltä sopeutumiseläkkeelle.
Neittaanmäki 30:nä.

Pertti Vaulasvirta

Yritystasolta kuullaan kommentit jotka kertovat tavasta toimia. Antavat käsityksen kuinka ihmiset päättävät olemisestaan, paikastaan työelämässä. Mielenkiintoista olisi saada tutkimustulos siitä kuinka suomalaiset työtä vailla olevat käyttäytyvät juuri nyt kun on olympialaiset. Vaikuttavatko suuret kilpailut työn vastaanottamisen halukkuuteen? Saattaa yllättää monet jotka ovat sitä mieltä että jos vain on työtä saatavilla, se otetaan vastaan. Tai heille jotka ovat sitä mieltä ettei ansiosidonnainen turva passivoi.

Marja-Liisa Kalkela

Vanhasen II-hallitus -07-11 hallitusohjelmat-11-15
USA konsulttifirma McKinseyn

Herää kysymys:
- mihin vaaleja, kansanedustuslaitosta, kunnanvaltuutettuja
-, hallitusta ja koko tätä kallista demokratiasirkusta tarvitaan,
-jos päätökset tekee yksityinen amerikkalaisfirma?

Muuten, ehkä kiinnostavinta raportissa on
- vaatimus kansalaisten asenteiden muokkaamisesta.

- Maan taloutta näyttävät nimittäin pahiten uhkaavan tavalliset ihmiset, jotka sitkeästi pitävät kiinni ruoastaan, kodeistaan ja julkisista palveluista.
- Raportissa ehdotetaankin ihmisten
-”totuttujen ajatusmallien” muuttamista siten, että he jatkossa suostuisivat
- opiskelemaan entistä nopeammin
- pysymään työelämässä yli 65-vuotiaaksi
- hankkimaan yksityisen eläkevakuutuksen
- maksamaan enemmän julkisten terveyspalvelujen käytöstä
- luopumaan lähipalveluista
- vaihtamaan paikkakuntaa ja alaa työelämän vaatimusten mukaan
- sopimaan työajoista joustavasti työnantajan ja "omien tarpeiden mukaan”

Tapio Angervuori

Kolmen esimerkin takiako koko ansiosidonnainen työttömyysjärjestelmä muutettaisiin?

1) Ansiosidonnaisella työttömyysturvalaisilla on 500 päivää armonaikaa ylläpitää kohtuullista ostovoimaa. Ostovoiman puutetta juuri on peräänkuulutettu Suomessa! Poistakaahan 5 miljardia ostovoimaa, niin huomaatte, mitä tapahtuu.

2) Monet sekä vanhat että nuoretkin työntekijät ovat burnoutin partaalla joutuessaan työttömäksi, joten ymmärrystä löytyy, miksi ehkä ei heti haluta ruveta raatamaan uudestaan. Loppujen lopuksi työstä saatava tulo on vain korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Viikossahan on 24/7 tuntia. Elämässä on muitakin arvoja, kuin työnteko. Ehkä ihmisiä pitäisi houkutella työelämään mukaan jollakin "starttirahalla", koska pienemmälläkin rahamäärällä tulee toimeen.

3) Olisihan noita win-win -ratkaisuja olemassa, mutta nehän eivät kelpaa poliitikoille.
Tukityöllistäminen olisi yksi vaihtoehto, jota jo käytetäänkin:
1) TE -toimisto maksaa 6 kk ajalta puolet työllistettävän palkkakustannuksista.
2) Työllistettävällä on kaikki samat edut, kuin muillakin työntekijöillä.
3) Eläke karttuu.
4) Työllistettävä pääsee takaisin ansiosidonnaiselle, koska on ollut töissä 6 kk.
5) Yritys saa haluamansa työn teetettyä puolella kustannuksella.
6) Työsuhde voi tietenkin jatkua.
7) Voidaan unohtaa kaikki kansalaispalkka - ja perustulokokeilut.
8) Kansalaisten työtaakkojakin voidaan jakaa tällä keinolla.
9) jne. ...

Teijo Lahtinen

Kokoomuslaisia tässä asiassa ei kannata kuunnella. Heidän keinot tämän maan ylös saantiin on nähty jo ja koko ajan menee heikommin. Heillä alkaa uskottavuus olla aika heikoilla kantimilla. Esim. Saksassa on vallalla paikalliset sosiaalidemokraatit sekä kristilliset ja maa sen kuin porskuttaa.

Mikko Toivonen

Jos olet tarkemmin kommentteja lukenut niin olet huomannut että minäkin pidän kokoomuksen yleispolitiikkaa pelkkänä haitallisena välistävetona, enkä arvosta edes Vartiaista loikkarina mitenkään. En hänen omaa uraansakaan tällaisten konkreettisten yrityselämää koskevien lausuntojen antajana.

Toisaalta kun pysytään objektiivisessa yhteisen hyvän näkemyksessä mitä minä edustan asia kerrallaan pohjalta niin on täysin selvää, että sunnuntai on palautettava ihan tavalliseksi palkkapäiväksi jonka nimi vain on sunnuntai. Ei ole mitään perustetta yhden päivän pitämisenä erillispalkattuna ellei sellaisiksi sitten lasketa Joulua, Juhannusta ja mahdollisesti pääsiäistä.

Tuosta sunnuntain erilliskorvauksesta kärsivät eniten kaupan ja palvelualan yrittäjät, mutta se on perustelematon kustannuserä kaikelle yrittämiselle.

Siis asia eli sunnuntain palauttaminen ihan tavalliseksi palkkapäiväksi on oikein.

Jäljelle jää edelleenkin monta seikkaa joita olisi muutettava jotta työn saaminen ja vastaanottaminen muuttuisi "helpommaksi". Jokaista niistäkin esimerkiksi ay liike vastustaisi rajusti koska ne vähentäisivät kustannettua sohva aikaa.

Marja-Liisa Kalkela

Etkö osaa sisällyttää hekilökuluja katteeseesi,hinttoihin ? Entä poistoihin hekilöstökulut?
Olisko aika opetella yrttämisen peruasiat?

lainaus:
Juttelin hiljattain itäsuomalaisen yrittäjän kanssa. Hän halusi laajentaa toimintaansa ja rekrytoida lisää työntekijöitä, joilla olisi juuri hänelle sopivaa osaamista.

Ihan perusasioita jo -70 luvulta asti.
"Alisuorittajia" yrityksiä ,joita puskaradio kertoo alan ihmiselle, välttämään kun hakee työtä. On aina
ollut.Ei vain toisinpäin.
Peiliin katsomisen paikka jos ei saa työvoimaa kuin vain työttömiä pakolla lain voimalla.

Kaarle Akkanen

Ei näemmä haluta myöntää realiteetteja. "Vannotaan" velanoton autuuteen ja kaiken hyvän ikuiseen oikeuteen? Tämä tie on nähty ja kuljettu loppuun. Ja sekös harmittaa, etten sanoisi kismittää ns. hyvään tottuneita! Karu arki on edessä yhteiskunnan joka sektorilla. Velkahyvinvoinnin aika on ohi!

Pasi Andersson

Kun kauppa/ravintola kuitenkin takoo huikeaa voittoa kuusi päivää viikossa niin eikös ole ihan oikeudenmukaista maksaa seitsemännessä päivästä työntekijöille kunnollinen korvaus, en oikein usko että tuottava kauppa menee nurin jos ei yhtenä päivänä voittoa niin paljon tulisikaan?

Marja-Liisa Kalkela

-Miksi suuryhtiöille uskollinen kokoomus-puolue ja globaalit osakkeita omistavat suomenruotsalaiset on niin fanaattisesti ajanut huimasti tuettua oopperaa Helsinkiin.

Se on aivan suoraa tukea ylikansallisille hotelleille,ravintoloillle ja lentoyhtiöille.

50-70% oopperan yleisöstä ei omista Suomen passia. Monelle on halvempaa lentää Suomeen ja + ottaa ylikansallisen firman hotelliyö + ostaa opetusministeriön jakamilla apurahoilla tuettu halpa oopperlippu Helsingissä.

Suurin osa n. 65 miljoonan tukiaisista mene siis turistiteollisuudelle.

Ei kulttuurituen tarkoitus ole ylikansallisten pörssiyhtiöiden tukeminen.

Tanskassa valtio tukee oopperaa vuosittain n. 4-6 miljoonalla.
-Suomessa on yli 10 kertaa suurempi oopperatuki kuin missään muualla maailmassa!

Eero Laine

Torkkupeitoistaan paremmin tunnettu J.Vartiainen kannattaa, mutta puheenjohtaja Orpo totesi, ettei kannata moista. Tutkijaksikin itseään väittävän Vartiaisen luulisi ymmärtävän, että yksittäistapauksista yleistäminen on argumentoinitivirhe, joka antaa kyllä kuvan esittäjästä, mutta ei asiasta.

Mikko Toivonen

Kokonaisuus muodostuu kaikkien erillisasioiden summasta. Ei ole mikään argumentointivirhe keskustella erikseenkin jostain kokonaisuuden osasta koska sen viite on lopulta se kokonaisuus mikä muuttuu kun yhtäkin osaa kerrallaan muutetaan

Janne Pohjala

1) Sen kun yrittäjä ilmoittaa työkkäriin että haluaa palkata henkilön x niin jos ei tule niin saa lyödä karenssilla

2) jos sunnuntai ei kannata, niin se ei kannata, liike kiinni, ihmeen monelle kannattaa, tätä sanotaan kilpailuksi

3) jos omaa taitamattomuuttaan rikkoo takaisinottovelvoitetta rekryämällä, eikä ottamalla irtisanomiaan takaisin ja vain yksi valitti, niin miksi piti rikkoa lakia? Jios työnantaja ei noudata työntekijöiden toimitusehtoja niin saako sitten työntelijät rikkoa työnantajan tilausehtoja?

Marja-Liisa Kalkela

Sunnuntai palkasta olen samaa mieltä.
Aloitetaan Taxi- yrittäjistä ja huoltoyhtiöistä. Pois yö,viikonloppu ja pyhälisät palveluista. Julkisenliikenteen yö taxoista.

Työttömyyskorvauksissa EN.
- Jos irtisanottu palkansaaja,veronmaksaja on vuosia maksanut veroja kansan sosiaaliturvaan .Myös omaansa ,työttömyyden,ym.elämäntilanteita varten ,maksanut muiden tukia vuosia.Kuuluu hänelle työttömyyskorvaukset Elantoon .Itselle,perheen lapsille myös.

Jos 7vuotta saa 56v-63v 100% luopumistukea(eläkettä) verovaroista ,muiden veroista 1 100e/kk.
Työtön 400pv n.1200 e.
Tai työmarkkinatukea 580e/kk,0 euron työvelvoitteella
Tai toimeentulotukea 480e/kk työvelvoitteella 0 eurolla.

SE kuuluu heille.
-Tai luopumistukiin myös 400pv kesto ja työvelvoite 0 eurolla.
Sama verokirstu Sosiaali ja terveysministerin Budjetista.Kansan omista rahoista.
Josta myös 200 Argadianmäen kansanpalvelijat saa palkkionsa.
MISTÄ? Talouden kuralle ajamisestako?

Hanna Catani

Haluaisin näin yt-kulta-aikana kommentoida tuota ansiosidonnaisella "huilaamista". Jokainen joka joskus on käynyt läpi yt prosessin päättyen irtisanomiseen tietää kuinka pitkällinen ja rankka asia on kyseessä. Monella tuo prosessi vaikuttaa stressin vuoksi henkiseen ja fyysiseen terveyteen. Voitte vain kuvitella kuinka henkisesti raskasta on vaikka kouluttaa tilalleen tulevia uusia työntekijöitä tai tehdä yt prosessin aikana tuplamäärä töitä omaa irtisanomista odotellessa. Monissa firmoissa yt-prosessit kestävät pitkään tai ovat vuosittainen ilmiö. On myös työnantajien etu saada töihin terveitä ja 100 % työkykyisiä ihmisiä. Minkä vuoksi työntekijöitä pitää rankaista isommassa johdossa tehdyistä päätöksistä? Eiköhän suurin osa olisi halunnut tuöpaikkansa pitää. Tuohon työhön sopimattomaan ja oppimattomaan toteaisin että myös työnantajalla on velvoite tarjota työntekijälle riittävän hyvä koulutus tai tarjota mahdollisuuksien mukaan sopivampia työtehtäviä. Ja ravintolan osalta kommentoisin että suomalaoset käyvät eniten ravintoloissa la ja su. Ostovoiman aletessa entistä vähemmän suomalaisia käy ravintoloissa. Ravintola pitää perustaa alueelle jossa se on kannattava ja jossa on riittävä asiakaspohja. Miksi ravintolayrittäjä poistaa yhden tutkimusten mukaan tuottoisimmista päivistä? Lounasravintola taas on muutenkin kiinni vkl.

Marja-Liisa Kalkela

Juuri noin.
-Heppoisin perustein Vartiainen lähti mollaamaan palkansaajia ,joiden veroista valtio on pitkälti kiinni. Ei ole yritystä ellei ole työntekijöitä .

Enää puuttuu että hallitus laittaa lain että työntekijä maksaa yritykselle kun saa käyttää työssä yrityksen työtilaa,työvälneitä,yrityksen sähköä ym.

Luin hiljan yrittäjäsanomista kuinka Norjalainen yrittäjä kehui ulkomaalaisille yrittäjille Suomalaisten työmoraalia,koulutusta ja kielitaitoa.
Kehoitti projekttiin hankkimaan edm.työntekijöitä nimen omaan Suomesta.
Kyse oli pohjoismaiden yhteinen hanke Pohjois Norjaan.

Pentti Westerholm

Tilaston mukaan,ytittäjien puoluekannat jakaantuivat seuraavasti;Kokoomus 41 %,Keskusta 22 % ja PerusS 11,5 %.Oppositiosta SDP 6,5 %,Vihreät 5,9%,Kristilliset 5,4 %,
RKP 1,9 %Vasemmistoliitto 1,9 %.Muut 3,9 %.
Hallituspuolueet yhteensä 74,5 %.,Oppositiosta ei paljon työpaikkoja ole tarjolla,mutta hyvä neuvoja kuitenkin.

Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
,Oppositiosta ei paljon työpaikkoja ole tarjolla,mutta hyvä neuvoja kuitenkin.

Eikö nuo luvut kerro hyvin kenen etuja nuo 3 hallituksessa ajaa?-03-10 kepu,kok hallituksissa.
Eikö palkansaajien n.3milj . veronmaksajan edut ole tärkeitä ,kun "kansanedustajat" on äänestämällä saatu Argadianmäelle?